Mies, joka saa naisten kielenkin solmuun..

Olin ystäväni veljen kanssa tänään ruokakaupassa, soitti ja pummasi kyytiä ettei tarvitse kanniskella kauppakasseja kun töistä tulee. En tunne tätä niin hyvin kuin hänen veljeään, tiedän ja morjestetaan kun nähdään.

Tämä on raamikkaan oloinen, tumma ja tatuoitu kaveri. Naisia tuolla on aina käsittääkseni ollut. No siinä kaverina pyörin Helsinkiläisessä K-marketissa mukana, niin tätä kundia katseli "sillä tavoin" niin vanhemmat että teininaisetkin Välillä vilautteli linnkundimaisessa olemuksessaan veijari-hymyään niin hyvä ettei naiset kussut siihen paikkaan hunajaa.

No kassalla oli pitempi jono, näin kuitenkin mustahiuksisen, kauniin siron kassaneidin vilkuilevan meitä päin (toiveunta että minua oli katsellut) nainen oli ystävällinen asiakkailleen, mutta kun päästiin siihen niin nainen suorastaan flirttaili ja katseli ystäväni veljeä kokoajan, meni siinä neidiltä sanatkin sekaisin jonka korjasi nolostuneella hymyllä. Siinä kun panoeino pakkaili maitorahkojaan mitä nyt tuollainen sikaniska syökään niin naisten katseet hakeutuivat mieheen. Ensiksi mainittu kassaneitikin vilkuili.

Itselleen tuli hieman nöyryytetty olo..

Ystäväni veli on 25 vuotias ja ollut ylä-asteelta lähtien pillun päällä eikä näy loppua tuolle. Teki mieli huutaa kaupassa että vitun lehmät tajuatteko tuon miehen syyllistyneen erilaisiin väkivalta,- omaisuusrikoksiin ja kaveri on "ihanalla persoonallaan" välttänyt vankilan, kriminaalihuollon asiakkaita ollut 10 vuoden ajan.

Olen kuullut myös muutamilta naisilta (ystäväni nyk. muijaystävän kaverilta) että tuolla kriminaalilla olisi keskivertoa isompi kalukin.

Olisi kiinnostava tietää joku biologinen teoria, miksi tuollaisille on siunaantuneet niin hyvät ulkoiset ominaisuudet. Hänen veli on kuitenkin keskiverto miehen näköinen..
20276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ääh...
Oon ärsyttävä hempeilijä ja harmistuin sun puolesta. :)
Mua tollanen sikaniska lähinnä pelottais tai huvittais.

Äänestä

Miehen täytyy alkaa erittämään jotain uutta feromonia sen jälkeen kun hän tehnyt jotain todella miehekästä, kuten murjonut jonkun. Jonkinlaista "olen kova jätkä"-tuoksua, joka vain voimistuu sitä mukaa mitä kovempi mies todistaa olevansa. Tämä tuoksu on sitten herkkua naisille.

En usko mihinkään energioihin, joten tässä on pakko olla taustalla jotain kemiallista (pun) joka vaikuttaa naisiin todella voimakkaasti.

Äänestä
  • Niin, ilmankos ne naiset aina korostaakin, että "pitää olla sitä kemiaa", jotta miehestä voi kiinnostua.

    Äänestä

  • Kovishaju kirjoitti:

    Niin, ilmankos ne naiset aina korostaakin, että "pitää olla sitä kemiaa", jotta miehestä voi kiinnostua.

    Kemiasta:

    Kovaäänisten ja pitkien mutta solakoiden naisten houkuttelemiseksi kannattaa ostaa miesten tuoksu, jossa on hirven myskiä http://fi.wikipedia.org/wiki/Myski

    Jos sen sijaan on enemmän kiinnostunut kirjaston tädistä tai muista kirjoja jyrsivistä naaraista, kannattaa valita tuoksu, jossa on hiiren myskiä http://fi.wikipedia.org/wiki/Myski

    Toisaalta, muistakaamme, että osa miehistä tykkää isoista tytöistä. Siis IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIISOIIISTA tytöistä. Näiden miesten kannattaa valita purkkihajunsa suurella tarkkuudella. Heidän tulee löytää tuoksu, jossa on mukana Ambraa (saadaan valaiden suolistosta) http://fi.wikipedia.org/wiki/Ambra

    Äänestä

  • Se erittää sitä isomunaferomonia, siinä se.

    Äänestä

Biologinen teoriasi: Sälli on saanut kehitysvaiheessaan enemmän testosteronia kuin perusmies. Peto ihmisen vaatteissa.

Äänestä
  • Jossain aloituksessa puhuttiin että ylipainoinen nainen olisi vittumaisempi kuin hoikka. Joten tässäkin tapauksessa luonnevikaisuus on yhteydessä ulkonäköön.

    Mitä miehekkäämpi, isokaluisempi ja sosiaalisempi mies on niin sitä suuremmalla riskillä on odotettavissa asososiaalista käyttäymistä.

    Peto ihmisen vaatteissa, nimenomaan!

    Äänestä

naisena voin sanoa, että kyllähän moinen jätkä miellyttävää silmänruokaa saattaa olla, ihan niinkuin isorintaiset ja kevytkenkäiset horomuijat miehille. mutta ei kummatkaan ole seurustelumateriaalia kenenkään vähänkään selväjärkisen mielestä...

Äänestä
  • Tuo samainen kundi on ollut suhteissa todella kauniitten naisten kanssa. En tiedä miksi suhteet ovat menneet poikki mutta, impulsiivisuus näkyy myös tuossa.. Vaihtaa kuin sukkia niitä!

    Oh:lle tämä taas menee:

    Niin olen samaa mieltä, lukuisat pahoinpitelyt jättää jonkilaisen hormonisen tuoksun mikä saa pillun märäksi. Kuten myös on jättänyt uhreilleen pahoja kosmeettisia haittojakin.

    Olen vuosia treenaillut itse (olen kokeillut erilaisia ohjelmia, laittanut rahaa personal trainereihin ja tarkkaan ruokavalioon) ei silti tunnut että mitään muutosta kropassa tapahtuisi, oliskohan aika seuraavaksi iskeä hormoneja kehoon?

    Äänestä

  • En oikein usko että isotissisyys kertoo myös sen minkälainen luonne on...

    Ei sitä aina päällepäin näe, ainakaan nopeasti, onko joku seurustelumateriaalia vai ei.

    Äänestä

  • manimal kirjoitti:

    En oikein usko että isotissisyys kertoo myös sen minkälainen luonne on...

    Ei sitä aina päällepäin näe, ainakaan nopeasti, onko joku seurustelumateriaalia vai ei.

    Ei todellakaan kerro. Ei kaikki isorintaiset ole kevytkenkäinen horoja tms.
    Valitettavasti joillekin naisille kuitenkin nousee samallai tissit päähän kuin joillekin miehille vehe.
    Ovat kuitenki oma ryhmänsä...

    Äänestä

"Mies, joka saa naisten kielenkin solmuun"

Luultavasti puolalainen?

Äänestä
  • Unohtakaa ranskalainen suudelma, esittelemme pahamaineisen puolalaisen version.

    Äänestä

  • sillitrooli kirjoitti:

    Unohtakaa ranskalainen suudelma, esittelemme pahamaineisen puolalaisen version.

    Ajattelin lähinnä nimen ääntämistä - miten suomalaisnainen kutsuu kultaansa jonka nimi on esim. Zbigniew tai Zdzislaw? Oletettavasti kieli menee solmuun...

    Äänestä

  • realismus kirjoitti:

    Ajattelin lähinnä nimen ääntämistä - miten suomalaisnainen kutsuu kultaansa jonka nimi on esim. Zbigniew tai Zdzislaw? Oletettavasti kieli menee solmuun...

    Voiko niitä lyhentää?
    Tzbigi ja Dzisla?

    Äänestä

Kai sitä nyt silmä komeassa miehessä lepää. Tässä taannoin oli tutkimus, jonka mukaan komeilla miehillä on parempi immuniteetti.

Äänestä

Miten helvetissä voi ulkonäöstä tulkita noita asioita?
Tunnen useita tatuoituja ja hyvännäköisiä miehiä, jotka eivät koskaan satuttaisi ketään ja sukulaisten kautta rumia taviksen tyylisiä miehiä, jotka ovat väkivaltaisia ja sairaanloisen mustasukkaisia.

Äänestä

No ei minua ainakaan nappaa yhtään/lainkaan tuollaiset kuvailemasi miehet. Itse tykkään Ulkomaalaisen miehen tyylisistä hyvinkäyttäytyvistä ja todella hyvinpukeutuvista herrasmiehistä.

Äänestä
  • Jotenkin älyvapaata trollata niin tunnistettavasti, että kaikki tajuavat heti kuka oikeasti on kirjoittanut tekstin.

    Äänestä

  • sillitrooli kirjoitti:

    Jotenkin älyvapaata trollata niin tunnistettavasti, että kaikki tajuavat heti kuka oikeasti on kirjoittanut tekstin.

    Se on aito idiootti. Haistelee liimaa isoäitin perunakellarissa ja katselee vanhoilta kuluneilta nauhoilta Varustamoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kunnonmies23v kirjoitti:

Olin ystäväni veljen kanssa tänään ruokakaupassa, soitti ja pummasi kyytiä ettei tarvitse kanniskella kauppakasseja kun töistä tulee. En tunne tätä niin hyvin kuin hänen veljeään, tiedän ja morjestetaan kun nähdään.

Tämä on raamikkaan oloinen, tumma ja tatuoitu kaveri. Naisia tuolla on aina käsittääkseni ollut. No siinä kaverina pyörin Helsinkiläisessä K-marketissa mukana, niin tätä kundia katseli "sillä tavoin" niin vanhemmat että teininaisetkin Välillä vilautteli linnkundimaisessa olemuksessaan veijari-hymyään niin hyvä ettei naiset kussut siihen paikkaan hunajaa.

No kassalla oli pitempi jono, näin kuitenkin mustahiuksisen, kauniin siron kassaneidin vilkuilevan meitä päin (toiveunta että minua oli katsellut) nainen oli ystävällinen asiakkailleen, mutta kun päästiin siihen niin nainen suorastaan flirttaili ja katseli ystäväni veljeä kokoajan, meni siinä neidiltä sanatkin sekaisin jonka korjasi nolostuneella hymyllä. Siinä kun panoeino pakkaili maitorahkojaan mitä nyt tuollainen sikaniska syökään niin naisten katseet hakeutuivat mieheen. Ensiksi mainittu kassaneitikin vilkuili.

Itselleen tuli hieman nöyryytetty olo..

Ystäväni veli on 25 vuotias ja ollut ylä-asteelta lähtien pillun päällä eikä näy loppua tuolle. Teki mieli huutaa kaupassa että vitun lehmät tajuatteko tuon miehen syyllistyneen erilaisiin väkivalta,- omaisuusrikoksiin ja kaveri on "ihanalla persoonallaan" välttänyt vankilan, kriminaalihuollon asiakkaita ollut 10 vuoden ajan.

Olen kuullut myös muutamilta naisilta (ystäväni nyk. muijaystävän kaverilta) että tuolla kriminaalilla olisi keskivertoa isompi kalukin.

Olisi kiinnostava tietää joku biologinen teoria, miksi tuollaisille on siunaantuneet niin hyvät ulkoiset ominaisuudet. Hänen veli on kuitenkin keskiverto miehen näköinen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu