Miksi ihmiset kyselevät mistä naisten kanssa voi puhua ja mistä ei. Aivan naurettavaa jos yrittää väenvänkään miellyttää toista ihan vain petiin saamisen vuoksi. Kyllä naisista näkee milloin ne on siihen suostuvaisia ja millon ei. Ja jos hakee vakavampaa suhdetta, aika heikolla pohjalla ollaan jos koko ajan täytyy miettiä tarkaan sanansa. Minen ainakaan voi miellyttää kaikkia eikä se minua rassaa yhtään. Käyttäytyä tietysti pitää, tietyssä määrin, mutta persettä ei nuolla. Ei vaikka paistettaisi voissa ja ripoteltaisi pippuria päälle, perkele. Munattomuutta se on jos pitää väkisin yrittää miellyttää, olipahan miehiä tai naisia.
En ymmärrä
Mystinen mies
2750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvin sanottu. Olen täysin samaa mieltä.
Juu, juuri näin. Kai sen nyt jokaisen aikuisen miehen järkikin sanoo, ettei naisille kenties puhuta niitä kaikkein perinteisimpiä äijäjuttuja, harvemmat naisetkaan jakaa kosmetiikkakokemuksiaan miesten kanssa... Mutta kyllä ihmiselle pitää voida puhua (siis, keskustelusta oli kysymys, ei siitä mitä naiselle voi _sanoa_ ja mitä ei) kaikesta mitä omassa päässä liikkuu. Kaikki kiinnostuksen kohteet ei voi olla yhteisiä, sellaista ihmistähän me pohjimmiltaan etsitään, jonka kanssa juttua riittää aamuun asti...