En ymmärrä, miten voin olla näin oksettavan lihava nykyään, painan 75kg ja olen 173cm pitkä... Kauhistuttaa ajatus, että 5kg päästä olen 80kg. Alkaa ihan itkettää, sillä jumppaan noin 5 kertaa viikossa ihan hiki puskien 40min kerralla, ja syön vähemmän/terveellisemmin kuin koskaan ennen. Todella masentavaa oikeasti.
Tuntuu ihan kauhealta, että on nyt sitten painoindeksin mukaan ylipainoinen. Vanhempani, sisarukseni ja jopa poikaystäväni ovat kiusanneet minua siitä, että olen nykyään läski. En olisi itse ikinä edes tullut ajatelleekseni olevani mitenkään lihava, olen aina pitänyt itsäni ihan normaalina ja hoikkana, mutta kyllä nyt läheisimpiä pitää uskoa. Vaikka hekin ovat välillä sanovat, että vain kiusaavat minua, kun minua on niin "helppo" kiusata.
Käytän kuitenkin S/M-koon vaatteita, minulla näkyy ylävatsalihakset, selkälihakset, solisluut, enkä voi uskoa, että olen lihava. Mikä tähän voi olla selityksenä? Näenkö itseni ihan väärin, että onko päässäni vikaa?? Pelkään, että näytän oikeasti joltain sotanorsulta, joka ahtautuu liian pieniin vaatteisiin, enkä itse vain tajua sitä...
Toisaalta saan miehiltä enemmän huomiota ja treffipyyntöjä kuin koskaan.. En ymmärrä :( Miten voisin pudottaa painoa?? Kai pitää pitää vaan turpa kiinni.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nyt hei tyttö hyvä, et todellakaan ole mikään läski!! :) Ei kannattane noita indeksirajoja tuijotella niin kauhean tarkkaan, jos olet hyvässä kunnossa fyysisesti niin painaahan se lihaskin. Moni tällä palstalla varmasti haluaisi olla yhtä kivoissa mitoissa kun sinä. Mutta jos asia huolestuttaa niin yritä saada muutama kilo pois. Ja kiusaajille voit haistattaa huilut! :) Mutta tiedän toisaalta mistä puhut, olen itse tiputtanut nyt 20kg painoa ja olen mitoissa 180/72 mutta silti peilistä tuntuu katsovan läskipossu. Ja itsekin kuulin tuota naljailua läheisiltäni lihottuani, eikä se kivalta tuntunut, varsinkaan kun aina se ei ollut edes leikkiä.
Pahiten satuttaa, kun sitä naljailua saa kuulla joka ikinen kerta, kun vaan tapaa esim. perhettään. Olen monesti sanonut, että "joo, tiedän jo, että olen lihonnut ja olen läski, ei tarvitse siitä joka kerta mainita.", mutta silti saan kuulla, että olen läski.
Poikaystäväni puristi minua kerran vatsasta, ja sanoi hymyillen "onpas täysi vatsa!".. Silloin nauroin takaisin, mutta se on jäänyt silti kummittelemaan mieleen. Ei ole kivaa olla poikaystävääkin niin paljon painavampi.
Nyt oon ollut tämän viikon niin, että syön 3 x päivässä pikku-aterioita, ja klo 18 jälkeen en syö enää mitään. Ja paino on samana...
Syön lääkkeitä, mutta en usko, että ne niin pahasti vaikuttavat painoon, saattaa lisää ruokahalua, mutta eihän sitä liho, jos ei mitään syö.
Tekisi mieli näyttää noille moittijoille, ja laihuttaa ihan anorektiseks, ja kysyä, että olenko vielä läski heidän mielestään...
Poikaystävä saa mun puolesta lähteä..Hänelläkin on ihan vääristynyt kuva naisen vartalosta..
Älä edes puhu tuollaisia anoreksia juttuja, se on hengenvaarallinen tauti jonka lähellä itse nuoruudessa olin. Omalla kohdallani äiti oli se joka joka kerta kun nähtiin alkoi puhumaan siitä kuinka pitäisi laihduttaa "vanhoihin mittoihin". No nyt olen vanhoissa mitoissa ja hän pelkää että laihdun liikaa. Siinäpähän pelkää sitten sitä, en jaksa enää välittää :) Jos poikaystäväsi on tosiaan noin typerä että kiusaa aralla asialla niin pistä vaihtoon vaan. Perhettään ei oikein voi vaihtaa mutta jospa seuraavalle kerralla sanot että lihavuuskommentit tuntuu pahalta.
Älä ala syömään liian vähää, koska sitten sulle ei jää energiaa oikein treenatakaan, mutta syö terveellisesti :) Itsellä on myös lääkitys joka aktivoi ruokahalua ja sen takia nuo liikakilot olen saanut (tosin sairastaessa huonot elämäntavatkin lisääntyivät). Nyt kun lääkemäärät alkaa olla vähäisiä on painokin tippunut ja laihdutus onnistunut koska ei ole koko aika järkyttävä nälkä.
No mieti masentaaks mua ku oon 14v poika ja mä oon 185cm ja 120kg :'(
Tärkeintähän on se, että olet itse tyytyväinen itseesi. Kun olet tyytyväinen itseesi se näkyy myös ulospäin.
Do di! Ei s/m vaatteita käyttävä voi olla kovinkaan läski tai jos treffipyyntöjä satelee...läskit eivät ole oikein suosiossa maailmalla :( Toinen vaihtoehto on mitata BMI:tä, jokskaan sekin vähän taitaa vääristää tietyissä tapauksissa.
(Oma BMI on 37, joten ...et ole lihava!)