SUOMALAISTEN PANKKITALLETUSTEN SUOJA JO VAARASSA ???

Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi vastustaa Euroopan-laajuista talletussuojaa. "Me emme todellakaan halua, että suomalaisten tallettajien rahoja kanavoitaisiin nyt ongelmapankkien ja ongelmamaiden hoitamiseen", hän sanoi Ylen A-Studiossa.

Viime vuonna perittiin takaisin 691 miljoonaa euron arvosta Euroopan unionilta huijattuja tukia, selviää tukien väärinkäytöksiä tutkivan viraston OLAF:in tänään julkaistusta raportista. Summa on ennätyksellisen suuri.

Siitä lähes puolet eli 389 miljoonaa euroa oli myönnetty yhteen italialaiseen tiehankkeeseen.

Virasto käsitteli viime vuonna yhteensä 463:a tapausta. Ilmi tulleista väärinkäytöksistä langetettiin yhteensä 511 vuoden vankeustuomiot.


Espanjassa on alkanut oikeudenkäynti kriisipankki Bankian entistä johtoa vastaan. Syytettyjen joukossa on pankin hallituksen puheenjohtajana toiminut Rodrigo Rato.

Kanteen nostaja on yksi Espanjan pienpuolueista ja sen mukaan 33 entistä johtajaa on syyllistynyt valtion pelastaman pankin johdossa muun muassa tilien väärentämiseen.

Rodrigo Rato on Espanjan entinen valtiovarainministeri ja kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ex-pääjohtaja.
11120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hyvä, jos varakkaat joutuisi myös osallistumaan talkoihin.

Äänestä

"Rodrigo Rato on Espanjan entinen valtiovarainministeri ja kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ex-pääjohtaja."

Varsinainen pukki kaalimaan vartijana. Suomalaisilta olisi syytä edellyttää muutakin kuin sinisilmäisyyttä euromaiden huijarilauman kanssa asioitaessa.

Nämä veijarit vievät tuhkatkin pesästä. Oiva pääministerimme Katainen uskoo kaiken pajunköyden, jota hänelle syötetään ja lapioi rahaa Vetelä-Eurooppaan sitä tahtia, että olemme pian todellisessa K U S E S S A.

Äänestä
  • Älä nyt höpsi hyvä mies, eihän Suomea kukaan voi/uskalla juksata..ja kyllä Jykke ottaa tarvittaessa NISKALENKIN noista - elä hyvä immeinen eppäile !

    ----------
    Disclaimer: ( no puhuin tuossa pulsittiä yllä mutta uskotaan kuitenkin johtajiimme!:D)

    Äänestä

Tilanne näyttää pahalta. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, niin loppupeleissä kaikki menee ja maksamme muiden laskuja.

Siirsin ja hain pankeista jo rahani pois / siirsin ne pankkien ulottumattomiin.

Äänestä
  • Parasta onkin. Finanssialan keskusliitto jo ilmoitti Kataisen valtuuttaneen EVM:n siirtämään talletussuojarahaston varat Espanjaan, jossa niille on oikeata käyttöä.

    Me suomaalaisethan olemme vastuunkantajia :)))

    Äänestä

Kauppi kyllä nousi puolustamaan rikkaiden rahoja, tähän saakka hän on ollut
valmis kyllä syytämään verorahamme europankkien pelastamiseen aivan
huoletta.

Äänestä

Mitenhän käy jos joku pistää liikkeelle huhun että raha on loppumasta suomesta? Vastahan se rasva meinasi loppua ja kun kaikki sitä hamstrasivat niin sehän ylltätäen loppui. Niin...onko raha loppumassa suomesta? Vai pitäisikö käydä omansa varmuuden vuoksi nostamassa pois.

Äänestä

Minä menen heti huomenna hakemaan Nordeasta säästöni n. 50.000 egeä ja tallennan ne "patjaani".Noudatan rosvoparoni Walhroosin ohjetta äänestää jaloillani.Vi'ttuako ne siellä pankissa makaa,kun niille ei mitään korkoakaan maksella.Nakertakoot inflaatio niitä kotona,eikä lihottamassa pankkien per'seitä.

Äänestä
  • Juu. Mullei oo ku jotain vajaat 10t€, muttajoutaishan nuo pois sieltä, jos kerran riski on, että joku luikuri ne sieltä vie.

    Kovalla kittuuttamisella toiki pesämuna säästetty, ni en sitä muille anna, kun velkanikin jo maksoin...

    Äänestä

Miten mahtaa olla, kun Kauppikaan ei luvannut talletussuojaa. Voiko todella käydä niin meillekkin, että varamme häviävät taivaan tuuliin? Edesvastuutonta on että asiasta ei puhuta, kun eu:ssa pankit toisensa jälkeen kaatuu, mutta meillä vaan hyssytellään ja salataan asioita. Kansalaiset haluavat tietoja, mutta emme saa niitä, koska asioista ei saa puhua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sylttytehdas kirjoitti:

Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi vastustaa Euroopan-laajuista talletussuojaa. "Me emme todellakaan halua, että suomalaisten tallettajien rahoja kanavoitaisiin nyt ongelmapankkien ja ongelmamaiden hoitamiseen", hän sanoi Ylen A-Studiossa.

Viime vuonna perittiin takaisin 691 miljoonaa euron arvosta Euroopan unionilta huijattuja tukia, selviää tukien väärinkäytöksiä tutkivan viraston OLAF:in tänään julkaistusta raportista. Summa on ennätyksellisen suuri.

Siitä lähes puolet eli 389 miljoonaa euroa oli myönnetty yhteen italialaiseen tiehankkeeseen.

Virasto käsitteli viime vuonna yhteensä 463:a tapausta. Ilmi tulleista väärinkäytöksistä langetettiin yhteensä 511 vuoden vankeustuomiot.


Espanjassa on alkanut oikeudenkäynti kriisipankki Bankian entistä johtoa vastaan. Syytettyjen joukossa on pankin hallituksen puheenjohtajana toiminut Rodrigo Rato.

Kanteen nostaja on yksi Espanjan pienpuolueista ja sen mukaan 33 entistä johtajaa on syyllistynyt valtion pelastaman pankin johdossa muun muassa tilien väärentämiseen.

Rodrigo Rato on Espanjan entinen valtiovarainministeri ja kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ex-pääjohtaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu