Uruguay hallitus alkaa myymään kannabista

Montevideo. Uruguayn hallinto haluaa kamppailla rikollisuutta vastaan alkamalla myydä marihuanaa. Paikallisten viestimet kertoivat, että hallitus antaa keskiviikkona lakialoitteen, joka laillistaisi marihuanan myynnin rikollisuuden vastaisena toimintana.

Huumetta saisi myydä vain maan hallinto ja ainoastaan rekisteröityneille aikuisille.

Maan presidentti ei heti tuoreeltaan vahvistanut tietoa, mutta kertoi uutistoimisto AP:lle, että marihuana-asiasta tiedotetaan myöhemmin.

Uruguaylaissanomalehden mukaan marihuanasavukkeiden määrä olisi rajoitettu. Liiallisia määriä käyttävät ohjattaisiin huumevieroitukseen ja huumeiden myynnistä saadut verovarat ohjattaisiin huumeriippuvaisten auttamiseen.

Lakialoitteen tavoitteena olisi heikentää rikollisjärjestöjen valtaa viemällä huumekauppiaiden ansaintamahdollisuuksia ja suuntaamalla huumeiden käyttöä vahvoista huumeista miedompiin.

Uruguayssa marihuanan käyttöä ei kielletä lailla. Marihuanan hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön ei ole rikollista. Vuonna 1974 voimaan tulleen lain mukaan tuomarien vallassa on päättää, miten suuri määrä epäillyltä löytynyttä marihuanaa voidaan vielä laskea henkilökohtaiseksi käytöksi.

"Lakialoitteen rinnalla tarvitaan toimia, jotka estävät nuorten huumeiden käyttöä", hallitsevan puolueen edustaja Monica Xavier kertoi televisiossa.

Uruguay kuuluu Latinalaisen Amerikan turvallisimpiin maihin. Viime aikojen jengiammuskelut ja yleistyneet kokaiinitakavarikot ovat kuitenkin herättäneet huolta yleisestä turvallisuudesta, mikä on osaltaan johtanut vasemmistolaisen presidentti Jose Mujican suosion laskuun.

Sisäministeriön mukaan tammi–toukokuussa maassa surmattiin 133 ihmistä, kun edellisenä vuonna vastaavaan aikaan oli tapahtunut 76 henkirikosta.
HS 5.7.12

Myös espanjan katalonian pieni kaupunki vuokrasi maa alueita paikallisen kannabisliiton jäsenille koska kaupunki halusi päästä eroon veloista.
Toivottavasti suomen valtio ottaa mallia näistä fantastisista ideoista!
467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suljetut tehtaat tuottamaan äkkiä kannabista jolloin suomi lähtee uuteen nousuun.
Suomesta uusi Hollanti ja maahan lisää turistituloja jne.
Suomen lipusta poistetaan leijona ja tilalle ganja lehti.

Äänestä

Jahas taitaa kohta olla tulossa pieni lomamatka Uruguayn on vaikea nimi tavata taidankin alkaa kutsumaan sitä urkuauki.

Äänestä

voittais lotossa muuttaisin urugueyhin ja rekisteröityisin aikuiseksi.

Äänestä

Siinä sen näkee, kun kannbista on helposti saatavilla ja annetaa sen rehoittaa, omaan käyttöön on vain huuhaata.

Otettava heti järeämmät aseet käyttöön, sen kitkemisestä Suomesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stop rikollisuudelle kirjoitti:

Montevideo. Uruguayn hallinto haluaa kamppailla rikollisuutta vastaan alkamalla myydä marihuanaa. Paikallisten viestimet kertoivat, että hallitus antaa keskiviikkona lakialoitteen, joka laillistaisi marihuanan myynnin rikollisuuden vastaisena toimintana.

Huumetta saisi myydä vain maan hallinto ja ainoastaan rekisteröityneille aikuisille.

Maan presidentti ei heti tuoreeltaan vahvistanut tietoa, mutta kertoi uutistoimisto AP:lle, että marihuana-asiasta tiedotetaan myöhemmin.

Uruguaylaissanomalehden mukaan marihuanasavukkeiden määrä olisi rajoitettu. Liiallisia määriä käyttävät ohjattaisiin huumevieroitukseen ja huumeiden myynnistä saadut verovarat ohjattaisiin huumeriippuvaisten auttamiseen.

Lakialoitteen tavoitteena olisi heikentää rikollisjärjestöjen valtaa viemällä huumekauppiaiden ansaintamahdollisuuksia ja suuntaamalla huumeiden käyttöä vahvoista huumeista miedompiin.

Uruguayssa marihuanan käyttöä ei kielletä lailla. Marihuanan hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön ei ole rikollista. Vuonna 1974 voimaan tulleen lain mukaan tuomarien vallassa on päättää, miten suuri määrä epäillyltä löytynyttä marihuanaa voidaan vielä laskea henkilökohtaiseksi käytöksi.

"Lakialoitteen rinnalla tarvitaan toimia, jotka estävät nuorten huumeiden käyttöä", hallitsevan puolueen edustaja Monica Xavier kertoi televisiossa.

Uruguay kuuluu Latinalaisen Amerikan turvallisimpiin maihin. Viime aikojen jengiammuskelut ja yleistyneet kokaiinitakavarikot ovat kuitenkin herättäneet huolta yleisestä turvallisuudesta, mikä on osaltaan johtanut vasemmistolaisen presidentti Jose Mujican suosion laskuun.

Sisäministeriön mukaan tammi–toukokuussa maassa surmattiin 133 ihmistä, kun edellisenä vuonna vastaavaan aikaan oli tapahtunut 76 henkirikosta.
HS 5.7.12

Myös espanjan katalonian pieni kaupunki vuokrasi maa alueita paikallisen kannabisliiton jäsenille koska kaupunki halusi päästä eroon veloista.
Toivottavasti suomen valtio ottaa mallia näistä fantastisista ideoista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu