Olemme olleet yhdessä miltei 5 vuotta, josta puolet olemme asuneet saman katon alla. Olemme sopineet että maksamme kaikki laskut puoliksi. Ruokaa ostamme kahden viikon vuoroissa - toinen maksaa kaksi viikkoa ja toinen seuraavat kaksi viikkoa. Mieheni ansaitsee n. 500e/kk euroa enemmän kuin minä.
Viime aikoina olen alkanut tarkailla ruokamenojamme. Kuukaudessa pelkkään ruokaan saattaa upota jopa 1 000e!!! Kyllä! Vaikka käymme ulkona syömässä max. kerran kuussa.
Itse syön aamupalaksi kahvia ja puuroa/jogurttia, töissä keittoa/puuroa ja jogurtin, töiden jälkeen kotiruuan ja iltapalaksi hedelmiä tms. Parempi puoliskoni juo aamuisin vain kahvia. Töissä hänellä on eväänä 2 rahkaa ja edellispäivän kotiruuan "jämät" (hänen työkaverinsa ovat olleet sitä mieltä että he ruokkisivat nelihenkiset perheensä sillä lihamäärällä jonka avokkini töissä syö eväänä). Töiden jälkeen hän syö rahkaa ja tyhjentää puolet jääkaapin sisällöstä. Sen jälkeen hän menee salille ja salin jälkeen tyhjentää loput jääkaapista palautusjuomat päälle. Kun minä tulen töistä teen vielä ruuan, jota myös mieheni syö.
Monesti mieheni on syönyt myös minun evääni sillä aikaa kun minä olen ollut lenkillä/salilla. Joudun käymään kaupassa pahimmillaan jopa kaksi kertaa päivässä. Mieheni ei ole tippaakaan läski, vaan erittäin urheilullinen ja lihaksikas.
Kysyisin ihan yleistä mielipidettä teiltä siihen että onko reilua: maksan joka päivä (omalla vuorollani) 30e ruuasta, josta "oman" ruokani osuus on n.7e? Jos kaikki maksetaan puoliksi, niin silloin sen kuuluu mennä näin...vai? Pitäisikö minun hommata oma lukollinen jääkaappi vai mitä ihmettä minä teen? Miehen on ainakin turha valittaa jos kuljen kirppisvaatteissa...rahani kun eivät tunnu muuhun riittävän :(
Avomies syö tilini tyhjäksi :
207
10529
Vastaukset
- 3971
No tuota....loppuviimeksi kun tulee lapsia kehiin, on aivan se ja sama mitä ruokaa kenenkin tilistä ostetaan. Kaikki on yhteistä joskin omaakin rahaa pitää jonkin verran olla. Voit varautua siihen, että miehesi syö runsaasti läpi elämän ja tulet kustantamaan hänen elantoaan jatkuvasti.
Joskus opiskeluaikoinani mun oli pakko tehdä sopimus silloisen avokkini kanssa, että ostamme omat ruuat tai hän ostaa huomattavasti enemmän, koska oma opintotukeni ei olisi millään riittänyt sellaiseen elintasoon, jota me elettiin.
Vaikka yhdessä asuessa ruokamenot hiukan kasvavan, sen voi laskea vaikka asumismenoista pois ;) Loppuviimeks yhdessä on kuitenkin halvempaa.- 1 800e bruttona
Mutta kun niitä lapsia EI ole tulossa - ei nyt eikä koskaan. Olemme asian mieheni kanssa keskustelleet: kumpikaan ei halua lapsia. Turhaa olisi olla suhteessa jossa toinen haluaa lisääntyä ja toinen ei.
Se ei tässä ollut se pointti vaan nykyinen tilanne.
Rakastan miestäni, mutta kuuluuko minun maksaa hänen lihastenkasvattamisensa? Vai onko minullakin oikeus vaatia rahaa esim. kampaajallakäyntiin? - netto 1900/kk
no ei voi ainakaan sanoa ettei ruoka maistuisi.Mutta,jos haluat suhdelukuna niin itselläni menee 300e/kk ruokaan,asun yksinään.Tuolla saa kaikkea perusruokaa.
Sitten,joskus muutama vuosi sitten vielä kun asuin kotona,meitä oli 4 hengen perhe ja rahaa meni ruokaa 700-800/kk.Eli teillä menee tuonkin yli.
Joten,vaikka kannatan tasapuolisuutta noissa asioissa niin ehkäpä se mies voisi hillitä tuota ruokailuaan.Tai sittten satasen,puoltoista enemmän. - Valitettavasti provo
1 800e bruttona kirjoitti:
Mutta kun niitä lapsia EI ole tulossa - ei nyt eikä koskaan. Olemme asian mieheni kanssa keskustelleet: kumpikaan ei halua lapsia. Turhaa olisi olla suhteessa jossa toinen haluaa lisääntyä ja toinen ei.
Se ei tässä ollut se pointti vaan nykyinen tilanne.
Rakastan miestäni, mutta kuuluuko minun maksaa hänen lihastenkasvattamisensa? Vai onko minullakin oikeus vaatia rahaa esim. kampaajallakäyntiin?Niin kerta!
Kerro nyt nimimerkki 3971!
Sinun tämä täytyy selvittää, sinun ja kenen tahansa netti randomin!
Asiahan mitä mielenkiintoisin, vaikkakin täysi provo! - 2+4
1 800e bruttona kirjoitti:
Mutta kun niitä lapsia EI ole tulossa - ei nyt eikä koskaan. Olemme asian mieheni kanssa keskustelleet: kumpikaan ei halua lapsia. Turhaa olisi olla suhteessa jossa toinen haluaa lisääntyä ja toinen ei.
Se ei tässä ollut se pointti vaan nykyinen tilanne.
Rakastan miestäni, mutta kuuluuko minun maksaa hänen lihastenkasvattamisensa? Vai onko minullakin oikeus vaatia rahaa esim. kampaajallakäyntiin?liha on kallista, joten laita ukkos syömään soijarouhetta, siinä on jopa enemmän proteinia kun lihassa :P
mut joo 1000kk ruokaan on paljon. Kannattaa keskustella asiasta. - 21312312346123649189
1 800e bruttona kirjoitti:
Mutta kun niitä lapsia EI ole tulossa - ei nyt eikä koskaan. Olemme asian mieheni kanssa keskustelleet: kumpikaan ei halua lapsia. Turhaa olisi olla suhteessa jossa toinen haluaa lisääntyä ja toinen ei.
Se ei tässä ollut se pointti vaan nykyinen tilanne.
Rakastan miestäni, mutta kuuluuko minun maksaa hänen lihastenkasvattamisensa? Vai onko minullakin oikeus vaatia rahaa esim. kampaajallakäyntiin?Mitäpä tota valittaan?? Ei se liha krvn ympärille kaalia ja muroja popsimalla kasva! Kyllä siihen "raavas miäs" tarttee urheilujuomaa, mömmöä, kokista,hera-valkuais-usa-kalleinta-kamaa ja vaikka mitä. Eihän "hiki irtoo" ja "massa kasva" ihan ittestään.
Äijälläs on "pakkomielteenä"(?) papua..papua..papua.. pittää saaha. Ei tavan äijämitään tollasta tartte. Kun on heikko itsetunto, "salilta" se löytyy. Sielt ei voi olla poiees sen sekuntiikaan. Menöö reenit prsiilleen ja "kunto" laskee. Ei jaksa ees polkee koko yötä yht'soittoo, ku on huono kunto. No: Sit on koht kilkuttimet rusinan kokoset, ku kaiken maaliman mömmöilyt siinä sivussa tulee hoidettua. Uso vaan.
Jos sit sanomaan rupeis, alkaa hirmunen wänkytys ja rutkutus ja uhkailu. Ja pahimmassa tapauksessa tuloo turpiin.Uso vaan! Voe-voe. Tunnen hyvinniin ihan vastaavia tapauksia. ja ihan lähipiiristä. - tryrteyber6yhe6yeh5
1 800e bruttona kirjoitti:
Mutta kun niitä lapsia EI ole tulossa - ei nyt eikä koskaan. Olemme asian mieheni kanssa keskustelleet: kumpikaan ei halua lapsia. Turhaa olisi olla suhteessa jossa toinen haluaa lisääntyä ja toinen ei.
Se ei tässä ollut se pointti vaan nykyinen tilanne.
Rakastan miestäni, mutta kuuluuko minun maksaa hänen lihastenkasvattamisensa? Vai onko minullakin oikeus vaatia rahaa esim. kampaajallakäyntiin?Pyydä miestäsi ostamaan isoja säästöpakkauksia proteiinijauhetta urheiluravinneliikkeestä (netistä) ja sekoittamaan niistä proteiinipirtelöitä. Ei ole hyvänmakuista, mutta tulee huomattavasti halvemmaksi.
- silleen...
1 800e bruttona kirjoitti:
Mutta kun niitä lapsia EI ole tulossa - ei nyt eikä koskaan. Olemme asian mieheni kanssa keskustelleet: kumpikaan ei halua lapsia. Turhaa olisi olla suhteessa jossa toinen haluaa lisääntyä ja toinen ei.
Se ei tässä ollut se pointti vaan nykyinen tilanne.
Rakastan miestäni, mutta kuuluuko minun maksaa hänen lihastenkasvattamisensa? Vai onko minullakin oikeus vaatia rahaa esim. kampaajallakäyntiin?meidän tehtävämme ja olamassaolomme tarkoitus on lisääntyä ja jatkaa lajiamme...
- isomies8
1 800e bruttona kirjoitti:
Mutta kun niitä lapsia EI ole tulossa - ei nyt eikä koskaan. Olemme asian mieheni kanssa keskustelleet: kumpikaan ei halua lapsia. Turhaa olisi olla suhteessa jossa toinen haluaa lisääntyä ja toinen ei.
Se ei tässä ollut se pointti vaan nykyinen tilanne.
Rakastan miestäni, mutta kuuluuko minun maksaa hänen lihastenkasvattamisensa? Vai onko minullakin oikeus vaatia rahaa esim. kampaajallakäyntiin?K-kaupan herkullinen ja terveellinen Pirkka Kilomysli maksaa vain alle kolme euroa kilo, ja sillä pärjää pitkään tavallinenkin tassuttelija.
- Daiju
silleen... kirjoitti:
meidän tehtävämme ja olamassaolomme tarkoitus on lisääntyä ja jatkaa lajiamme...
Puhu vaan omasta puolestasi. Minä en ole mikään synnytyskone.
- vai silleen...
silleen... kirjoitti:
meidän tehtävämme ja olamassaolomme tarkoitus on lisääntyä ja jatkaa lajiamme...
huonosti on asiat jos kokee lisääntymisen vain ja ainoastaan tehtäväkseen ... onneksi itse pystyn ajattelemaan syvällisemmin lisääntymistäni ...
- vaaaltava hauis
1 800e bruttona kirjoitti:
Mutta kun niitä lapsia EI ole tulossa - ei nyt eikä koskaan. Olemme asian mieheni kanssa keskustelleet: kumpikaan ei halua lapsia. Turhaa olisi olla suhteessa jossa toinen haluaa lisääntyä ja toinen ei.
Se ei tässä ollut se pointti vaan nykyinen tilanne.
Rakastan miestäni, mutta kuuluuko minun maksaa hänen lihastenkasvattamisensa? Vai onko minullakin oikeus vaatia rahaa esim. kampaajallakäyntiin?Älä inise. Valitsit salimiehen etkä idun kasvattajaa. Niitä kutsutaan valinnoiksi.
Asiaan. Jos osuutesi on 7e ja miehesi 23e, se on (noin) kolme kertaa enemmän kuin oma osuutesi. Homma tasapäistyy jos laitat miehesi ihan itse ostamaan rahkat, palautusjuomat ja muut sellaiset mitä sali kuluttaa. Sitten voit olla tyytyväinen... Mutta jos oletat että 100kg salimies söisi saman määrän ruokaa kuin sinä vaikka 60 kiloisena kotipuuhastelijana, ajatuksesi ovat täysin eri planeetalla kuin normi-ihmisen
Kuinka tyhmiä voikaan ihmiset olla...Eiku joo, olihan tuossa toinenkin jännä aloitus älykkyydestä, taisi vain tässä jutussa mennä toisinpäin - mk
Ihme touhua että kaikki on yhteistä kun lapsia tulee ei pidä paikkaansa, itse jos yli 20v naiseni kansaa ja yksi palsi eikä ole kaikki yhteistä vaan kummalakin omat tilit ja omat rahat. Yhteiset menot maksamme puoliski mutta minulla moottoripyörä ja sen maksan ihan itse ja siihen ei naisen rahoja laiteta koska se on ollut minulla paljon aikaisemmin kuin nainen että silleen.
- Motor header
vaaaltava hauis kirjoitti:
Älä inise. Valitsit salimiehen etkä idun kasvattajaa. Niitä kutsutaan valinnoiksi.
Asiaan. Jos osuutesi on 7e ja miehesi 23e, se on (noin) kolme kertaa enemmän kuin oma osuutesi. Homma tasapäistyy jos laitat miehesi ihan itse ostamaan rahkat, palautusjuomat ja muut sellaiset mitä sali kuluttaa. Sitten voit olla tyytyväinen... Mutta jos oletat että 100kg salimies söisi saman määrän ruokaa kuin sinä vaikka 60 kiloisena kotipuuhastelijana, ajatuksesi ovat täysin eri planeetalla kuin normi-ihmisen
Kuinka tyhmiä voikaan ihmiset olla...Eiku joo, olihan tuossa toinenkin jännä aloitus älykkyydestä, taisi vain tässä jutussa mennä toisinpäinNäin on lihakset...
Tämä nainen voi syyttää itseään, olis valinnu vaan jonkun nörtin idunsyöjän, niin olis sitä rahaakin kasautunut nurkkiin.
Raskas työ ja rasitus vaatii paljon energiaa, ei iduilla jaksa.
Laitappas vaikka metsurille evääksi ituja ja kaalia, niin ei niistä voimaa saa, mitä tarttee moottorisahalla puiden kaatamiseen ja käsin kasaamiseen, kun raskaita pöllejä päivän pinoihin vetää ja kantaa.
Raskaassa työssä palaa energiaa toisella tavalla.
Kyllä iduilla toimistossa jaksaa päivän istuskella tietokoneen ääressä, jossa raskain työ on näppäinten painelu. - 3971
Valitettavasti provo kirjoitti:
Niin kerta!
Kerro nyt nimimerkki 3971!
Sinun tämä täytyy selvittää, sinun ja kenen tahansa netti randomin!
Asiahan mitä mielenkiintoisin, vaikkakin täysi provo!??? Mitä haluat tietää? :)
Kyllä mä laittasin miehen ostamaan itse jauheensa. Ei kai ketään enää tänä päivänä syömällä itteään kasvata? - Kehumis provo
3971 kirjoitti:
??? Mitä haluat tietää? :)
Kyllä mä laittasin miehen ostamaan itse jauheensa. Ei kai ketään enää tänä päivänä syömällä itteään kasvata?Minä taas itse olettaisin että kyseessä on aloittajan epäsuora tuuletus, siitä kun saa olla fyysisesti hyvän miehen kanssa tekemisissä.
Jos aloittaja olisi mies niin tarinassa "kysyttäisiin" ratkaisua ongelmaan jossa, nuorella kauniilla tiukassa kunnossa olevalla tyttöystävällä on liian hyvän tuntuinen jalkoväli, ja onko normaalia että sängyssä voi olla liiankin mukavaa? ja voihan se tulla kalliiksikin kun ei mitään töitäkään keretä tekemään? jne...
Miksipä aloittaja tämän myöntäisi, mutta tämä on totuus aloituksesta joka on provo! - 24
1 800e bruttona kirjoitti:
Mutta kun niitä lapsia EI ole tulossa - ei nyt eikä koskaan. Olemme asian mieheni kanssa keskustelleet: kumpikaan ei halua lapsia. Turhaa olisi olla suhteessa jossa toinen haluaa lisääntyä ja toinen ei.
Se ei tässä ollut se pointti vaan nykyinen tilanne.
Rakastan miestäni, mutta kuuluuko minun maksaa hänen lihastenkasvattamisensa? Vai onko minullakin oikeus vaatia rahaa esim. kampaajallakäyntiin?Minäpä kerron: Ostatte molemmat omat ruokanne.
Meillä avovaimon kanssa tilanne samankaltainen, hänellä tällä hetkellä tosi urheilullinen ruokavalio ja syö vain tiettyjä ruokia, kallistahan se on. Itse syön normaalia kotiruokaa.
Kun ostatte omat ruokanne, niin huomaa miehesikin kuinka paljon sitä kuluttaa. Tosin toivon että teillä muut laskut on jaettu tasan? Esim. auton vakuutuslaskut ja bensakulutkin jos on. :) - minä surullinen
3971 kirjoitti:
??? Mitä haluat tietää? :)
Kyllä mä laittasin miehen ostamaan itse jauheensa. Ei kai ketään enää tänä päivänä syömällä itteään kasvata?joo kyllä kasvattaa..itellä on tosi huono tilanne kun mies lähti mutta tosta ravinnosta sen verran että oma mies veti jauheita, 2 isoa sankkoa sillä oli kokoajan joista joka päivä juomia, rahkaa,raejuustoa ja kanaa meni hirveet määrät.. mutta ei tuo kyllä mua haitannut kun yhessä maksettiin ja menihän sitä rahaa muhunkin :) ei kannata olla tarkka rahoista miehen kanssa, moni ei kauheesti tykkää sellasesta..
- Anonyymi
1 800e bruttona kirjoitti:
Mutta kun niitä lapsia EI ole tulossa - ei nyt eikä koskaan. Olemme asian mieheni kanssa keskustelleet: kumpikaan ei halua lapsia. Turhaa olisi olla suhteessa jossa toinen haluaa lisääntyä ja toinen ei.
Se ei tässä ollut se pointti vaan nykyinen tilanne.
Rakastan miestäni, mutta kuuluuko minun maksaa hänen lihastenkasvattamisensa? Vai onko minullakin oikeus vaatia rahaa esim. kampaajallakäyntiin?Ota ero. Voit tarkkailla silloin helposti kaikkea. Olet todella naiivi. Päivääkään en katselis sinynlaista muijaa nurkissani. Voi jumaliste!
- Anonyymi
24 kirjoitti:
Minäpä kerron: Ostatte molemmat omat ruokanne.
Meillä avovaimon kanssa tilanne samankaltainen, hänellä tällä hetkellä tosi urheilullinen ruokavalio ja syö vain tiettyjä ruokia, kallistahan se on. Itse syön normaalia kotiruokaa.
Kun ostatte omat ruokanne, niin huomaa miehesikin kuinka paljon sitä kuluttaa. Tosin toivon että teillä muut laskut on jaettu tasan? Esim. auton vakuutuslaskut ja bensakulutkin jos on. :)Onko jääkaapissa hyllytkin nimetty?
Ihan sairasta touhua. Huhhuh, eipä sitä turhaan sanota, että nykynuoret on täysin dingdong
- kauppakassi:-)
No en ymmärrä tuota lihastenpalvontaa/maxireksiaa muutenkaan, mutta ei sinun kuulu muonittaa häntä hautaan saakka. Kun elin kasvissyöjän kanssa jonka eväät (idut, pavut ja riisit) olivat paljon edullisempia pihvieni rinnalla, maksoimme omat ruokamme. Mielestäni se oli reilua.
- Ratkaisijanainen
Aloittaja: Kuvailemaasi piirrettä on valitettavasti liikkeellä miehissä jotka treenaavat, eli syövät sitten vastapainoksi kuin hevoset, ei mitään tolkkua määrissä. Itse en rahoittaisi kenenkään toisen syömistä omasta tilistäni, ja vielä sinä, jolla on pienempi palkka kuin miehelläsi... EI, EI JA EI!!! Ehdoton EI!
On olemassa erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, esim.:
a) Voitte ruveta kumpikin ostamaan omat ruokanne ja pitää ne jääkaapissa eri hyllyillä. Kumpikin ostaa ja maksaa omat sapuskansa eikä toisen ruokiin kosketa. Piste. Tämä on ihan terveellinen oppi miehellesikin, kun hän huomaa, kuinka paljon hän syö, ja kuinka usein hänen syömisiään varten hän joutuu käymään kaupassa, ja ennen kaikkea: kuinka paljon se maksaakaan! Tämä ratkaisutapa vaatii luottamusta ja sitoutumista siihen, että toisen ruokia ei sitten tosiaankaan syödä.
b) Perustakaa yhteinen taloustili. Koska miehelläsi on isompi palkka ja hän myös syö huomattavasti enemmän niin sopikaa summat siten, että miehesi laittaa joka kuukausi taloustilille esim. 600 euroa ja sinä 300 euroa. Katsotte sitten, mihin se riittää. Tämä ratkaisu vaatii joustavuutta ja ymmärrystä erityisesti mieheltäsi, joka sekä syö että siksi ihan aiheellisesti saa myös maksaa enemmän.
c) Jollei homma ala pelittämään, muuttakaa eri kämppiin. En siis puhu eroamisesta, vaan eri huusholleissa asumisesta. En tiedä onko mainitsemiasi lukollisia jääkaappeja olemassa (epäilen), mutta jos ei näinkään alkeellista asiaa saada toimimaan, niin yhteiselo alkaa kyllä kypsyttämään ajan mittaan erittäin paljon.
Summa summarum: Koska et ole miehesi äiti, älä missään nimessä suostu elättämään häntä. Tämänhetkinen kuvionne on luvalla sanoen ihan järjetön.- kioio
Tähän jos männään niin kannattaa ottaa huomioon sit myös jos autolla käydään kaupassa tai muuta tollasta niin maksaako ukko löpöt vai männöökö puoliks noikin kulut. Jos asuu jossain maalla niin kuluja tulloo löpön kautta myös.. ajatus ilimaan vaan..
- Rajansa kaikella!
Ei kukaan nainen, joka on normaalipainoinen syö 300 euron edestä, ainakaan jos lukee ekasta kirjoituksesta mitä emäntä itse syö. Riittäis tuollainen 200 euroa, johon sisällytän myös shampoon ja vessapaperin.
Miehesi säästää todella paljon rahaa harrastukseensa, joka ei minusta ole mitenkään oikein. Itse en moista hyväksyisi, vaan lopettaisin miehelle ruoan oston kokonaan ja ostaisin vaan omat ruoat.
Ei kenenkään tarvitse toisen harrastusta kustantaa. Vaikka sillä hyvän ulkomuodon saisikin. - pimpulipom
Rajansa kaikella! kirjoitti:
Ei kukaan nainen, joka on normaalipainoinen syö 300 euron edestä, ainakaan jos lukee ekasta kirjoituksesta mitä emäntä itse syö. Riittäis tuollainen 200 euroa, johon sisällytän myös shampoon ja vessapaperin.
Miehesi säästää todella paljon rahaa harrastukseensa, joka ei minusta ole mitenkään oikein. Itse en moista hyväksyisi, vaan lopettaisin miehelle ruoan oston kokonaan ja ostaisin vaan omat ruoat.
Ei kenenkään tarvitse toisen harrastusta kustantaa. Vaikka sillä hyvän ulkomuodon saisikin.Jaa, ei vai syö :))) Olen jopa alipainoinen ja käytetään rahaa ruokaan noin 600 eur/KK, josta minä syön varmasti yli puolet.
- Anonyymi
Rajansa kaikella! kirjoitti:
Ei kukaan nainen, joka on normaalipainoinen syö 300 euron edestä, ainakaan jos lukee ekasta kirjoituksesta mitä emäntä itse syö. Riittäis tuollainen 200 euroa, johon sisällytän myös shampoon ja vessapaperin.
Miehesi säästää todella paljon rahaa harrastukseensa, joka ei minusta ole mitenkään oikein. Itse en moista hyväksyisi, vaan lopettaisin miehelle ruoan oston kokonaan ja ostaisin vaan omat ruoat.
Ei kenenkään tarvitse toisen harrastusta kustantaa. Vaikka sillä hyvän ulkomuodon saisikin.Kuka syö shampoonia ja cessapaperia? Äly hoi, älä jätä.
- Ei h-i !
Olipa ihana huomata, lukea, että on viisaitakin naisia, jotka eivät alistu kaikkeen, mitä mieähen aivoilla keksitään. Jos toinen syö kaiken, mikä vastaan kävelee, niin hän myös kustantaa sen kaiken. Ja varsinkin, jos hän syö kaverinkin osan, varsinainen aivokääpiö, miten sellaista voi "rakastaa".
- ei hel vetti!
ootte te kans. Olette asuneet monta vuotta yhdessä ja sä valitat nyt siitä kun mies syö enemmän kun sinä? Et voi olla tosissas :D oikeen naurattaa.. :D Totta kai mies syö enemmän kun nainen. Ei teillä kaikki voi olla iha hyvin jos ei muuta enään keksi muutakun sen että toinen syö enemmän kun itse! :D ei tää oo totta.. :D
- herraasiallinen
ei hel vetti! kirjoitti:
ootte te kans. Olette asuneet monta vuotta yhdessä ja sä valitat nyt siitä kun mies syö enemmän kun sinä? Et voi olla tosissas :D oikeen naurattaa.. :D Totta kai mies syö enemmän kun nainen. Ei teillä kaikki voi olla iha hyvin jos ei muuta enään keksi muutakun sen että toinen syö enemmän kun itse! :D ei tää oo totta.. :D
Onhan toi söpöä :D.
Entä miten kun mies ei esim tarvii menkkarättejä, käyttää vessapaperia vähemmän kun ei tarvii kusemisen jälkeen pyyhkiä, vähemmän shampoota kun on tod.näk. lyhyemmät hiukset niin miten niiden laita, miten menee näiden kustannus?
Myös miehessä on enemmän pinta-alaa joka luovuttaa lämpöä ja näin säästätte lämmityskuluissa!
Mies syö enemmän kuin nainen, ei pitäisi olla yllätys.
Vitsi siis tämä viesti, mut mukava kiusata kun pienet päät miettii näitä asioita ;) - Eräs lukija
herraasiallinen kirjoitti:
Onhan toi söpöä :D.
Entä miten kun mies ei esim tarvii menkkarättejä, käyttää vessapaperia vähemmän kun ei tarvii kusemisen jälkeen pyyhkiä, vähemmän shampoota kun on tod.näk. lyhyemmät hiukset niin miten niiden laita, miten menee näiden kustannus?
Myös miehessä on enemmän pinta-alaa joka luovuttaa lämpöä ja näin säästätte lämmityskuluissa!
Mies syö enemmän kuin nainen, ei pitäisi olla yllätys.
Vitsi siis tämä viesti, mut mukava kiusata kun pienet päät miettii näitä asioita ;)Menkkarätit ja shampoot maksavat aika helvetisti vähemmän entä aloittajan miehen ruokaostokset. Kyse ei ole normaalista miehestä vaan vähintääkin semi-kehonrakentajasta, jotka tosiaan voivat kuluttaa helvetinmoisia määriä safkaa. Kyse siis on harrastuksen kustantamisesta. Tuossa tilanteessa olisi vähintäänkin kohtuullista että mies kustantaa suurimman osan ruokakuluista, tosin suosittelen myös joidenkin mainitsemia protskujauheita tms.
- Heli
Tämä nainenhan se juuri alistuu. Ei osaa itse päättää ja tehdä selväksi rakastamalleen miehelle missä mennään ja tehdä yhteistä säveltä vaan "ruikuttaa" muille. Jos haluaa yhteisen elämän niin täytyy myös osata puhua avoimesti sille toiselle osapuolelle. Ruikutus ei auta!
- Women are from Anus
Eräs lukija kirjoitti:
Menkkarätit ja shampoot maksavat aika helvetisti vähemmän entä aloittajan miehen ruokaostokset. Kyse ei ole normaalista miehestä vaan vähintääkin semi-kehonrakentajasta, jotka tosiaan voivat kuluttaa helvetinmoisia määriä safkaa. Kyse siis on harrastuksen kustantamisesta. Tuossa tilanteessa olisi vähintäänkin kohtuullista että mies kustantaa suurimman osan ruokakuluista, tosin suosittelen myös joidenkin mainitsemia protskujauheita tms.
Jos äijällä menee 700 euroa kuussa ruokaan, niin pitäisi olla sillä tasolla harrastuksessaan, että siitä myös tulee rahaa kotiin kannettavaksi. Varmaan tämä raha kelpaa ketjun aloittaneelle "avokkihoitotapaukselle" ja muille ihanaisille.
- niinpäpp
Eräs lukija kirjoitti:
Menkkarätit ja shampoot maksavat aika helvetisti vähemmän entä aloittajan miehen ruokaostokset. Kyse ei ole normaalista miehestä vaan vähintääkin semi-kehonrakentajasta, jotka tosiaan voivat kuluttaa helvetinmoisia määriä safkaa. Kyse siis on harrastuksen kustantamisesta. Tuossa tilanteessa olisi vähintäänkin kohtuullista että mies kustantaa suurimman osan ruokakuluista, tosin suosittelen myös joidenkin mainitsemia protskujauheita tms.
Ja se oliski mielenkiintoista kun se nainen EI niitä menkkarättejä ostaisi vaan antaisi valuu pitkin jalkoja aina kauppamatkallakin ja etenki miehen kavereiden ollessa paikalla :)))
- offtopic
"Olipa ihana huomata, lukea, että on viisaitakin naisia, jotka eivät alistu kaikkeen, mitä mieähen aivoilla keksitään. "
mikä hemmetin feministi kannanotto tämä on....
Tämä lause kun antaa ymmärtää että kaikki miehet vain dominoi.
Ihan vaan tiedoksi että joissakin suhteissa sitä alistutaan kaikkeen mitä NAISEN aivot keksivät. - Pikkupiru vaan
offtopic kirjoitti:
"Olipa ihana huomata, lukea, että on viisaitakin naisia, jotka eivät alistu kaikkeen, mitä mieähen aivoilla keksitään. "
mikä hemmetin feministi kannanotto tämä on....
Tämä lause kun antaa ymmärtää että kaikki miehet vain dominoi.
Ihan vaan tiedoksi että joissakin suhteissa sitä alistutaan kaikkeen mitä NAISEN aivot keksivät.No en ole feministi millään muotoa ja tarkoitan niitä naisia, jotka alistuvat kaikkeen, mitä mieäs keksii ja miten mieäs sanoo. Asia on tismalleen yhtä paha - tai ainakin epämiellyttävä - jos mies alistuu kaikkeen, mitä nainen keksii.
Tässä jutussa kyse on siitä, että jos aloittajasta tuntuu, että kaikki hänen rahavarantonsa menevät kaverin syöttämiseen eikä hän saa tai voi sanoa aiheesta mitään, jos tahtoo suhetta jatkaa, niin tasa-arvoisesta aikuisten ihmisten parinmuodostuksesta ei ole kyse - kummankaan osapuolen osalta.
- sano jos uskallat
Maksat miehesi harrastuksen. Olet reppana ja kannattaisi varmaan sopie että molemmat syövät omat safkat.
- no niin
mä söisin sil tuhannel eurol 2.5 kuukautta ainakin. Onko se miehes joku bodaaja vai. Bodaajat syö paljon jotta lihakset kasvaa ja energia taso pysyy hyvänä. Jos joka päivä käy salilla ja urheilee muuten niin kyllä sitä rahaa menee. Mut voisit sanoo sille et jos se syö enemmän niin se maksaa sit enemmän ja omat ruuat.
- Onni123
Mää olen "aika kovaa" treenaava mies, paino noin 115 kg. Laskeskelin että ei mulla voi paljoa 200 euroa enempää mennä rahaa syömisiin kuukaudessa. Syön paljon ruokia jotka on halpoja mutta joissa on paljon ravintoaineita eli puuroa, tonnikalapastaa, kananmunia ym. ja tietysti paljon maitoa. Se paljon rahaa menee ruokaan on PALJON enemmän siitä kiinni mitä ostaa kuin kuinka paljon ostaa.
- 47kg täyttä urpoutta
Onni123 kirjoitti:
Mää olen "aika kovaa" treenaava mies, paino noin 115 kg. Laskeskelin että ei mulla voi paljoa 200 euroa enempää mennä rahaa syömisiin kuukaudessa. Syön paljon ruokia jotka on halpoja mutta joissa on paljon ravintoaineita eli puuroa, tonnikalapastaa, kananmunia ym. ja tietysti paljon maitoa. Se paljon rahaa menee ruokaan on PALJON enemmän siitä kiinni mitä ostaa kuin kuinka paljon ostaa.
Ihan varmasti. Sitten heräsit ja menit puntarille: 47kg.
- yksin maksava
muuta erikseen ja maksa kaikki vuokrat,vesimaksut,sähkö, tv ym...ym...yksin
niin huomaat että tulee kalliinmaksi kuin kaverisi ruoka - 23
No ei ole. Kulutuksen mukaan tietysti pitää maksaa. Mut ilmeisesti miehesi ei ole A) kovin viisas B) ei välitä siitä että elää sinun siivelläsi. Kummassakin vaihtoehdossa suosittelisin katsomaan parempaa kumppania.
- näin meillä
Meillä kerätään kauppakuitit talteen ja kerran kuussa lasken niistä oman osuuteni, mihin ei kuulu miehen kaljat yms. mitä vain hän syö. Mitä ostelen itselleni, niin maksan myös itse. Sitten maksan osuuteni miehen tilille. Miehen tulot myös paljon suuremmat ja syö enemmän, joten joskus pienennän omaa osuuttani.
- niin tuttua ja
tyypillistä naisen "logiikkaa". Ostelen itselleni, maksan itse mutta kuitenkin suhteuttaen toisen puoliskon tulot omiini jne.........
se siitä "tasapuolisuudesta".
diili on aina diili, riippumatta tulotasoista tai muista. Jo on sovittu, että molemmat
maksaa omansa, niin silloin myös molemmat maksavat omansa, ei vähempää
eikä yhtään enempää.
Mä säilytän aina kuitit ja muut "todenteet" vähintään tiliotteen tarkistukseen asti,
joten jos ukkosi on vietävissä niin hänempä on häviönsä, eikä tee "doublecheckiä".
Raha-asiat ovat aina bisnestä, eikä niissä tunneta "sympatiaa", koskaan ei
pidä sotkea tunteita ja raha-asioita, siitä seuraa vain ongelmia. - Eräs lukija
niin tuttua ja kirjoitti:
tyypillistä naisen "logiikkaa". Ostelen itselleni, maksan itse mutta kuitenkin suhteuttaen toisen puoliskon tulot omiini jne.........
se siitä "tasapuolisuudesta".
diili on aina diili, riippumatta tulotasoista tai muista. Jo on sovittu, että molemmat
maksaa omansa, niin silloin myös molemmat maksavat omansa, ei vähempää
eikä yhtään enempää.
Mä säilytän aina kuitit ja muut "todenteet" vähintään tiliotteen tarkistukseen asti,
joten jos ukkosi on vietävissä niin hänempä on häviönsä, eikä tee "doublecheckiä".
Raha-asiat ovat aina bisnestä, eikä niissä tunneta "sympatiaa", koskaan ei
pidä sotkea tunteita ja raha-asioita, siitä seuraa vain ongelmia."Raha-asiat ovat aina bisnestä, eikä niissä tunneta "sympatiaa", koskaan ei
pidä sotkea tunteita ja raha-asioita, siitä seuraa vain ongelmia. "
Siinäpä mukavan terve ajattelumalli jolla varmasti kerää paljon suosiota läheisten parissa. :-) Toivottavasti et itse koskaan tarvitse taloudellista apua, voit huomata että tuntuu yllättävän kylmältä saada vastaavaa asennetta takaisin.
Minusta on päivänselvää, että jos pariskunnan tulot ovat hyvin erilaiset (esim. 1500€/kk vs. 2900€/kk) toinen myös maksaa suhteessa enemmän. Ihan riippumatta kumpaa sukupuolta kumpikin osapuoli edustaa. - ruttana22
Eräs lukija kirjoitti:
"Raha-asiat ovat aina bisnestä, eikä niissä tunneta "sympatiaa", koskaan ei
pidä sotkea tunteita ja raha-asioita, siitä seuraa vain ongelmia. "
Siinäpä mukavan terve ajattelumalli jolla varmasti kerää paljon suosiota läheisten parissa. :-) Toivottavasti et itse koskaan tarvitse taloudellista apua, voit huomata että tuntuu yllättävän kylmältä saada vastaavaa asennetta takaisin.
Minusta on päivänselvää, että jos pariskunnan tulot ovat hyvin erilaiset (esim. 1500€/kk vs. 2900€/kk) toinen myös maksaa suhteessa enemmän. Ihan riippumatta kumpaa sukupuolta kumpikin osapuoli edustaa.Sekä sinulle että edelliselle (etenkin edelliselle) kirjoittajalle voisin sanoa, että noilla asenteilla kannattaisi mieluummin asua yksin. Kyllä yhdessä oleminen on mukavaa ja on hyvä olla kun kumpikaan ei niin hirveesti tuijota tuloja ja menoja. Meillä maksaa se jolla sillä hetkellä on rahaa. En tod. jaksaisi kytätä toisen syömisiä tai tuloja. En edes TIEDÄ mitkä ovat mieheni tulot! Jos taloudessa asuu kaksi laskukonetta, niin onkohan tunteet toista kohtaan sammuneet jo ajat sitten?
Tämä sama ideologia pätee kavereihini ja kaikkiin joiden kans olen tekemisissä. Minusta on ihana kustantaa toiselle ohimennen vaikka jälkkärit, mutta en minä tietenkään kaveripiiriini huoli sellaisia, jotka tieten tahtoen käyttää tuota ominaisuuttani hyväkseni.
Laskea joka euro, ja kuvitella, että se tekee autuaaksi, on varmaankin se asia, mitä eniten katuu kun loppu on lähellä.
- hip hei ja huraa
Onkohan aloitus nyt ihan totta, vai huvitukseksi keksittyä trollia?
Mitä Teidän jääkaapissa sitten ihan oikeana ruokana on? Kirjoitit rahkoista
ja vastaavista, mutta sitten työkaverit kuittailevat lihoista jne...... Ristiriitaista
tekstiä......trolli vaikkakin aika hauska. Siis muutakin kuin rahkaa??
Niin, no........jokainenhan syö ja juo tavallaan. Itse syön niin lihaa kuin kasviksiakin,
joidenkin mielestä aika paljonkin....ja myös maksan ne itse kuten muidenkin safkat
enkä viitsi valittaa. Ruokamenot meillä n. 600 luokkaa / kk. Ai niin, mutta meillä ei
syödäkään kallista "rahkaa" :)
Ps. meitä on 4 samassa taloudessa :)- huhu
hip hei ja huraa, oot niin oikeessa. On nuo akat vaan tyhmiä. Ei kukaan voi oikeesti valittaa siitä, että toinen syö enemmän kun toinen. :D
- zozuzzz
huhu kirjoitti:
hip hei ja huraa, oot niin oikeessa. On nuo akat vaan tyhmiä. Ei kukaan voi oikeesti valittaa siitä, että toinen syö enemmän kun toinen. :D
Höh, ai että akat tyhmiä? Entä jos ei ymmärrä kirjoituksen pointtia, kyllä ne sitten vähintään yhtä pönttöjä ovat ;) Kysymyshän ei ollut perimmältään siitä että syö enemmän vaan siitä että pitääkö toisen MAKSAA ne ruoat. Lukutaitoa kehiin.
Kai nämä ovat niin persoonakohtaisia kysymyksiä. Mutta onko ihme jos pienipalkkaisena harmittaa, jos maksaa ison osan 1000 euron ruoasta niin eihän moni pienipalkkainen sitten voi oikein enää tehdä muuta kun raha ei riitä. Onko sekään sitten reilua. Tuohon harrastukseen liittyy olennaisena osana ruoka - onko sitten myös niin että puolison tulisi mukisematta osallisua esim. muiden harrastusten kuluihin. Jos vaikka itse harrastan jotain kallista niin olisi ok että puoliso maksaa vaikka 50% tai oli luku mikä vain. Itse en henk koht maksattaisi puolisolla mitään mihin uppoaa paljon rahaa suhteessa hänen palkkaansa vaan hoitaisin sen itse, siihen mut on vaan kasvatettu. Toki puolisoa autetaan jos tulee tiukka paikka mutta aloituksessa ei nyt ollut siitäkään kyse!
Itse myös naisena kasvatan lihasta, toki syön vähemmän kuin vastaavat miehet mutta maksaisin itse suurimman osan ruokaa.
Toinen hypoteettinen kysymys voisi olla se, että jos puolisot ovat erituloisia niin jos toinen halua asua ökyasunnossa niin onko toinen köyhempi velvoitettu maksamaan puolet vuorasta. Siihenhän voi hyvässä lykyssä mennä suurin osa palkkaa. Näitä joskus miettinyt että miten tällaiset pariskunnat asiat hoitavat. Ainahan sanotaan että kukin tulojensa mukaan, yli varojen ei saa elää. - valittaajavalittaa
huhu kirjoitti:
hip hei ja huraa, oot niin oikeessa. On nuo akat vaan tyhmiä. Ei kukaan voi oikeesti valittaa siitä, että toinen syö enemmän kun toinen. :D
Tyhmä se oli sitten myös sinun äiti, ihan samanlainen akka se meidän muiden silmissä on kuin sinun silmissä ne akat, joille siinä kuittailet :)
- hoikka nainen pohjoi
Ja mitä helvatia semmosella ukolla teet joka syö itsensä siaksi.
Kohta ei nää omia varpaitaan ,puhumattakaan että munansa vielä joskus näkis ?
Hyi per... kuka sitä viitsii katella ? Tietty jos itse on syönyt itsensä samanlaiseksi.
Jos itse olet hoitanut kehosi,että ei ole mahaa ja läskiä niin anna kenkää sille ukolle.- pohjosen tyttö,
älä nyt kiivastu, se nostaa verenpainetta.
luitko aloittajan tekstin, äijähän on sen mukaan urheilufriikki.
"sen" näkeminen taas, riippuuhan se myös "sen" koosta :)
relaa, tiukka pipo kiristää liikaa.............. - Sporttispede
"Hoikka nainen pohjoisesta" ei vissiin lukenut edes aloitusviestiä kokonaan?
Siinähän sanottiin aika selvästi, että mies EI "syö itseään siaksi" vaan on lihaksikas urheilija, jolla ei ole pahemmin läskiä. Lihakset vaativat energiaa ja proteiinia tavallista urheilua harrastamatonta kroppaa enemmän.
Jos on urheilua harrastamaton ihminen, niin on tottakai aivan mahdotonta ymmärtää, että lihaksetkin painavat paljon ja vaativat ravintoa. Ei jokainen keskivertoa kynäniskaa painavampi ole läski. - nainen pohjoisesta
Sporttispede kirjoitti:
"Hoikka nainen pohjoisesta" ei vissiin lukenut edes aloitusviestiä kokonaan?
Siinähän sanottiin aika selvästi, että mies EI "syö itseään siaksi" vaan on lihaksikas urheilija, jolla ei ole pahemmin läskiä. Lihakset vaativat energiaa ja proteiinia tavallista urheilua harrastamatonta kroppaa enemmän.
Jos on urheilua harrastamaton ihminen, niin on tottakai aivan mahdotonta ymmärtää, että lihaksetkin painavat paljon ja vaativat ravintoa. Ei jokainen keskivertoa kynäniskaa painavampi ole läski.Läski mikä läski!
Mihin se ukko sit tarvii niitä hormoonilla ja syömällä saatuja ns lihaksia ?
Enpä usko että niille käyttöä löytyy.
Ei ne ainakaan kauniita ole parhaimmillaankaan.Ja annappas olla kun urhot
kyllästyvät siihen kehonrakenukseen,kaikki lössähtää.Jälki on kamalaa ja terveys mennyt.Liikkua voi muuten reippaasti ja syödä normaalisti.Sellaista miestä kelpaa
katsella vielä vanhempanakin. - Onni123
nainen pohjoisesta kirjoitti:
Läski mikä läski!
Mihin se ukko sit tarvii niitä hormoonilla ja syömällä saatuja ns lihaksia ?
Enpä usko että niille käyttöä löytyy.
Ei ne ainakaan kauniita ole parhaimmillaankaan.Ja annappas olla kun urhot
kyllästyvät siihen kehonrakenukseen,kaikki lössähtää.Jälki on kamalaa ja terveys mennyt.Liikkua voi muuten reippaasti ja syödä normaalisti.Sellaista miestä kelpaa
katsella vielä vanhempanakin.Ootkohan sää nyt lähinnä epävarma omasta itsestäsi?
- Kaikkea kanssa
Et tietenkään maksa puolia. Pitäisi ukkosikin käsittää, ettei voi syömisiään sinulla maksattaa.
- Ruokaa mahantäydeltä
Voi teitä,olette puoli vuosisataa kehityksestä jäljessä.Omat vanhempani olivat eri ruuissa ja heillä oli eri jääkaapit ja astiatkin.Ihan hyvin sujui,kun kumpikin sai vapaasti valita omat safkansa.Tottakai joskus pyysivät toistakin syömään,jos ruokaa oli riittämiin.Mutta,loppuun asti menivät eri ruuissa.Kumpikin oli tyytyväinen.Isäni laittoi enemmän ruokaa,koska hän syödä puputti ruokaa kokoajan.Samoin litki kahvia,jopa öisinkin.Äitini ei paljoa ostanut ruokaa,koska hän säästi rahaa ulkomaanmatkoihinsa.Isäni ei pitänyt matkustelusta.Ruuan takia ei kannata erota!Antaa miehen syödä,omilla rahoillaan.
- uytyity
Kuka teillä maksaa bensat ja meikit tai auton huollot yms?
Laitatteko ihan kaiken puoliksi?- käyttää omaa
Ei niitä lasketa kun puhuttiin vaan ruuasta.
- kuuuhk
käyttää omaa kirjoitti:
Ei niitä lasketa kun puhuttiin vaan ruuasta.
Palstalla on mukava lukea näitä älykkäämmän sukupuolen kommentteja :)
- jepjep
käyttää omaa kirjoitti:
Ei niitä lasketa kun puhuttiin vaan ruuasta.
mut jos ukkos kustantaa autoon menevät kulut ja sinäkin autoa käytät niin kai tämän voi ottaa huomioon? sehän voi kompensoida esim ostamalla bensat niitä omia ruokakuluja....
- mikssää
jepjep kirjoitti:
mut jos ukkos kustantaa autoon menevät kulut ja sinäkin autoa käytät niin kai tämän voi ottaa huomioon? sehän voi kompensoida esim ostamalla bensat niitä omia ruokakuluja....
Oleksää vähä köyhä? Meillä on ainakin omat autot, joten ei autojen kuluja mihinkään yhteisiin menoihin lasketa! Pönttis! Vastaavasti voi olla että eivät omista autoa ollenkaan. Etenki Hesa, Tre, Tku, niissä pärjää hyvin ilman autoa. Että jos teillä on yksi auto, ei se sitä tarkoita että kaikilla on.
- monera
Laita ukko mäkeen .. jos bodaus on elämän suola ,niin antaa bodata omillaan ,, elä syötä sikaa säkissä ..minä olen mies ja ostan omillani vaimolle sekä lukio ikäiselle tyttörelleni ruuan ,, enkä koskaan kysy vaimolta et osta ruokaa koska syötkin .. vaimo maksaa siyt jotai laskuja omista rahoistaan .. eikä' koskaa ole ollu kiista rahan käytöstä .. yleeensä mies ostaa ruuat tilistään eikä roiku naisen elättinä ... eli potkase ukko ulos ,, ihan kylymästi ..
- Wanabibodari
No oletko miettinyt haluatko miehesi olevan lihaksikas urheilija?
Ei se tule ilmaiseksi, että sinulla on hyväkroppainen puoliso. Tässä tapauksessa se näkyy ruokalaskuissa. Ei voi saada pieniruokaista ja lihaksikasta molempia vaan on valittava jompikumpi, koska tuloksellinen urheilu vaatii normaalia pullasorsaa enemmän ruokavaliolta.
Mutta jos teillä syömiset jakautuvat epätasaisesti, niin tottakai ruokalaskun jakamista eritavalla olisi aihetta harkita.
Tuo erillinen ruokatili kuulostaa hyvältä. Eli laitatte molemmat oman osuutenne yhteiselle tilille (esimerkiksi suhteessa 65-35, kun toinen syö enemmän), jolla maksetaan jääkaappiin ostettava ruoka. Molemmat maksavat ulkona syömiset sitten vielä itse. - No johan on äijä
Sovitte vaan että ruuanostovuoroon kuuluu yhteiset ruuat. Jos et syö noita rahkoja yms. niin miehesi ostaa ne itse. Ja jos miehesi syö sun eväät, niin hakee uudet tilalle ja maksaa ne myös - riippumatta siitä kenen ostovuoro on.
- Jukapoika!!!
Miehelläsi on vilkas aineenvaihdunta. Kyllä se siitä yli kolmenkympin jälkeen alkaa lihuamaan, usko huviksesi!
- niin se sitten on
jos mies syä likaa niin se syö samasta syystä kuin nainenkin jos se syö likaa. monelle syöminen on suurempi mielehyvä kuin seksi.
- thywyq
helvettiäkö sitä laskemaan .. syö mitä syö ja sillä hyvä.
- ...
Tämä on miehillä yleinen harhaluulo, kun käyn salilla niin minun pitää syödä aivan sikana kaikkea mitä eteen tulee. EI PIDÄ. Tai jos tahdot näyttää possulta niin mikäs siinä... :-)
- dassssssssssdd
Mieti kulutatko itse jossain muussa asiassa enemmän.
- 43V.RUOKAA LAITTANUT
NYT EN YMMÄRRÄ AIKOINAAN KUN ME MIEHENI KANSSA ALOITIMME YHTEIS ELON .nIIN MINUN TILINI MENI MELKEIN RUOKAAN, HÄN MAKSOI VUOKRAT JA JOITAIN LASKUJA , MUTTA YHDESSÄ ME PÄÄTIMME MITÄ SYÖMME EI MEILLÄ KAUPPALASKUJA KERÄTTY.jOS TEILLÄ SYÖMÄÄN TUOLLAISTA RUOKAA KUIN TUOSSA KUVASSA NIIN KYLLÄ MAKSAA, JA MAHA KASVAA OLISI SITTEN MITEN SPORTTINEN.eI MEILLÄ OLE NYTKÄÄN VARA LAITTAA NOIN PALJON RUOKAAN , EI SILLOINKAAN KUN LAPSET OLI KOTONA.EN YMMÄRRÄ MIKSI KAKSI IHMISTÄ EI LAITA PARIN PÄIVÄN RUOKIA KERRALLA.ESIM. LAATIKOITA UUNISSA LAITA NIIN ISO MÄÄRÄ ETTÄ KAVERISI SAA VATSAN TÄYTEEN LEIVO ITSE SÄMPYLÖITÄ KEITTOJA TULEE HALVAKSI KUN KAHDEN IHMISEN KEITTO TARPEET EI TULE PALJON.SYÖTÄ HEDELMIÄ, VAI ONKO SINUN MIEHELLÄ RUUMIILLINEN TYÖ ETTÄ TARVII ENERGIAA ENEMPI.MUTTA ON TEILLÄ HYVÄT PALKAT, KASI TEILLÄ ON OMAKOTI TALO JO MAKSETTU, KUN ETTE LAPSIAKAAN TEE.
- jeeehh
43V.RUOKAA LAITTANUT kirjoitti:
NYT EN YMMÄRRÄ AIKOINAAN KUN ME MIEHENI KANSSA ALOITIMME YHTEIS ELON .nIIN MINUN TILINI MENI MELKEIN RUOKAAN, HÄN MAKSOI VUOKRAT JA JOITAIN LASKUJA , MUTTA YHDESSÄ ME PÄÄTIMME MITÄ SYÖMME EI MEILLÄ KAUPPALASKUJA KERÄTTY.jOS TEILLÄ SYÖMÄÄN TUOLLAISTA RUOKAA KUIN TUOSSA KUVASSA NIIN KYLLÄ MAKSAA, JA MAHA KASVAA OLISI SITTEN MITEN SPORTTINEN.eI MEILLÄ OLE NYTKÄÄN VARA LAITTAA NOIN PALJON RUOKAAN , EI SILLOINKAAN KUN LAPSET OLI KOTONA.EN YMMÄRRÄ MIKSI KAKSI IHMISTÄ EI LAITA PARIN PÄIVÄN RUOKIA KERRALLA.ESIM. LAATIKOITA UUNISSA LAITA NIIN ISO MÄÄRÄ ETTÄ KAVERISI SAA VATSAN TÄYTEEN LEIVO ITSE SÄMPYLÖITÄ KEITTOJA TULEE HALVAKSI KUN KAHDEN IHMISEN KEITTO TARPEET EI TULE PALJON.SYÖTÄ HEDELMIÄ, VAI ONKO SINUN MIEHELLÄ RUUMIILLINEN TYÖ ETTÄ TARVII ENERGIAA ENEMPI.MUTTA ON TEILLÄ HYVÄT PALKAT, KASI TEILLÄ ON OMAKOTI TALO JO MAKSETTU, KUN ETTE LAPSIAKAAN TEE.
Mix sinä 43 v ruokaa laittanut / "HUUTAT" täällä ?
Uskotaan me vähemmälläki ,usko pois ! - minä vaan
jeeehh kirjoitti:
Mix sinä 43 v ruokaa laittanut / "HUUTAT" täällä ?
Uskotaan me vähemmälläki ,usko pois !Taitaa olla hiemen sanat sekaisin sinulla jeeeeeeeeeeehh kirjoittaja.Opettele kirjoittamaan ja sitten sanomaan älähuda.Laittakaa miehillenne ruokaa naiset niin ne ei mene vieraisiiin pöytiin.Vai mitä jeeehh kirjoittaja
- jeeeh
minä vaan kirjoitti:
Taitaa olla hiemen sanat sekaisin sinulla jeeeeeeeeeeehh kirjoittaja.Opettele kirjoittamaan ja sitten sanomaan älähuda.Laittakaa miehillenne ruokaa naiset niin ne ei mene vieraisiiin pöytiin.Vai mitä jeeehh kirjoittaja
"minä vaan"
Oletko tosiaan niin ääliö ,että et tuon vertaa ns huumoria ymmärrä / siedä ?
Toisaalta näin pohjoisen ihmisenä sanon sinulle ,älä sinä eteläntyttö" HUITO"
En muuten ole ihan varma siitä ,onko tuokaan oikeata kirjakieltä ( "älähuda")
niinkuin sinä kirjoitat. ????????????????????????????????????????????
- 7
Vituttaa tuollaiset jääkaappivahdit..Ei muuta kuin eri pesiin sitten.
Ja miten vitussa saat kulumaan 30 egee ruokaan päivittäin.
Itse syön taatusti enemmän kun sun ukkos ja olen 2 metrinen vitun kaappi ja käyn 2 kertaa päivässä salilla.
Rahaa ei mene kuin kymppi korkeintaan päivässä ruokaan.
Olet varmaan sellainen joka käy jossain vitun stokkalla ostaan kaikki ruoat, et ymärrä tarjouksia...et tee hintavertailuja, et osaa kokkailla. - VanhaBodari
Jep, olen itse pitkänlinjan voimailulajien harrastaja ja näitä miehesi kaltaisia uuvatteja tulee aina silloin tällöin vastaan.
Ensinäkin, eikö se vajaapäinen miehesi osaa keittää riisiä tai makaroonia? Se on halpaa ja erittäin hyvää ruokaa voimailijoille. Mitä rahkaa se miehesi syö? Ehermann rahka maksaa jotain 70 senttiä/purkki prismassa. Syö lihaa hirveitä määriä?? Eli se on niitä proteiiniuskovaisia, jotka luulee, että proteiinia pitää saada hillittömiä määriä, että saisi lihasmassaa (näinhän ei todellisuudessa ole, tämä on tutkittu fakta). Jos niitä kaloreja halajaa mielettömästi, niin tavallinen kylmäpuristettu rypsiöljy on siihen hyvä vaihtoehto. Palautusjuoma? Onko se valmista palautusjuomaa? Itse tehtynä tuo nyt ei kovin kallista ole, kun sekoittaa heraa ja maltoa; kuukaudessa kustannukset max 35 euroa.
Osa miehesi harrastusta on selkeästi syödä ylisuuria annoksia. Joillakin se on erottamaton osa tuota voimaluharrastusta. Pitää ikäänkuin näyttää ympärisölleen, että tämä harrastus vaatii tiettyjä "uhrauksia". Ihan kuin se olisi jonkunlainen maskuliinisuuden merkki (eikö niin, että jos miehesi ei saa riittävästi ruokaa/proteiinia tai ruokailu jostain syystä estyy, miehesi hermostuu siitä silminnähtävästi; koska hän tuntee menettävänsä jotain).
Uuvatti, mikä uuvatti. Ensimmäinen neuvoni olisi, että heitä tuo urpo mäkeen (usko pois, että jos olisit vaikka sairaalassa henkihieverissä, miehesi priorisoisi ruokailuaikansa ensimmäiseksi, sitten vasta tulisi katsomaan sinua). Mutta koska näin ei todennäköisesti ole, niin sitten olisi syytä tosiaan keskustella näistä ruokalilumenoista. Itse aktiiviaikanani sovin sen aikaisen avokkini kanssa, että ostamme omat eväät. Vaikka ruokamenoni ei olleet lähellekään noin tähtitieteellisiä. Mutta avokkini oli erittäin vähäruokainen ja lisäksi tykkäsi syödä eri ruokia kuin minä.
Tosin, sovitte ehkä hyvin yhteen, koska sinäkään et vaikuta ihan täysipäiseltä, jos tosiaan rahoitat miehesi harrastusta, kuten tuolla joku yllä sanoikin.- ei mulla muuta
Paras lukemani viesti ikinä :D
Varsinkin kaksi viimeistä riviä! - 300x pvässä pierevä
Uuvatti taidat olla sinä itse, kun uskot kaikkia trollialoituksia mitä suomi24:lla kylvetään.
- puurot ja vellit
No voi hellan jestas, on se hyvä ettei juo tiliäsi tyhjäksi, kyllä meitä on moneksi ainakin näitä provojen kirjoittajia.
Laita pottuja ja läskisoosia pöytään kera ruisleivän ja piimän niin saat samalla tuuletella kämppääsi. - Rikas pari
Avovaimona sinulla on velvollisuus tarjota miehellesi hänen tarvitsemansa ateriat. Turhaan kitiset.
Meillä menee 2000€ kuukaudessa ruokaan ja minä kustannan kaikki ruoat miehelleni. Olette vain köyhiä persuja, jotka taas räpättävät joutavuuksia.- hellurei,siitä vaan
Vai että kaksi ihmistä syö 2000 euroa kuukaudessa.
Kyllä mahdatte olla näky kun lyllerrätte eteenpäin.
Rikkaita saatatte olle,sitä en epäile.Mutta pitääkö
kaikki syödä mitä omistaa ??? - Baron von Gooseliver
Hei Rikas pari. Et kai vain trollaa? Minun on mahdotonta uskoa, että joku saa kuukauden ruuat 2000 €:lla. Varsinkin, kun kyseessä on vielä pari eikä individi.
- Anonyymi
Montako henkeä huushollissas asuu, kun saat 2000 kulumaan ruokaan/kk? Pakko sanoa, että olet se toi en ääripää ja suosittelen psykiatria.
- 15
Haluaisin kyllä tietää sen, mitä joka päivä ostat/ostatte 30 eurolla.
- heaven's on fire
no koppa olutta maksaa sen reilut 20 euroa. Siihen sitten molemmille nortti-askit ja pussi makaronia.
- Anonyymi
heaven's on fire kirjoitti:
no koppa olutta maksaa sen reilut 20 euroa. Siihen sitten molemmille nortti-askit ja pussi makaronia.
Nyt 9/2024 (12 v myöhemmin) koppa kaljaa taitaa maksaa jo +30€ ja tupakka-aski n 12-13€.
- neuvoksi vain
osta toinen jääkaapi itelles ja sano ukolles et täyttää itte kaappinsa miten usein haluaa,omasta tilistään
- Baron von Gooseliver
Meillä on kahden jääkaapin probleemi ratkaistu siten, että olen täyttänyt toisen jääkaapin 500 euron seteleillä, josta jääkaapista chäffööri käy ottamassa tarvitsemansa summan käteistä hanhenmaksaostoksille lähtiessään. Hanhenmaksat chäffööri pakkaa huolellisesti toiseen jääkaappiin ostoksilta palattuaan.
Noudatan tässä prosedyyrissä tarkasti isäni Gustav af von Codliveroilin antamia elämänohjeita, joista tärkein kuului: Mitä tahansa elämässä teetkiin, niin älä koskaan - siis KOSKAAN - sekoita 500 euron seteleitä ja hanhenmaksoja keskenään.
- hulluha sä oot?
"Olemme sopineet että maksamme kaikki laskut puoliksi. "
Taikasanat: KAIKKI LASKUT.
Ok, ruokaa miehesi syö kalliimmin.
Paljonko hän käyttää esim. kampaajalle?
Veikkaisin, että kuvailemasi kaltaisella hiipparilla on melkolailla "wash and go" -kuontalo.
Sinun kampaamokulut siis 100€/kk, hänen 5€.
Entäpä vaateostoksilla?
Vaikkaisin, että hyvällä tuurilla kuvailemasi kaltainen mies käyttää vaatteisiin, kenkiin jne.max. saman kuin sinä. Todennäköisesti kuitenkin vähemmän.
Arvaillaan nyt sinä 100€, miehesi 50€/kk.
Sitten vielä auton/autojen ylläpitokulut.
Kuka maksaa vakuutukset, huollot ym. juoksevat kulut?
Vaikkailenpas taas, että se mies suurimmanosan.
Jos yksi auto, pakolliset kulut n.1500€/vuosi vaikka auto olisi oma ja ei liikkuisi metriäkään.
Jos sillä vielä ajetaan niin bensa maksaa keskivertoukolla/-akalla n. 15000€/vuosi.
Kuka kustantaa asunnon maksuun/vuokraan kulut.
Jos ne menee puoliksi, niin hyvä.
Yhteenveto:
Eiköhän se nyt ole viisainta jättää rakastetun puolison evästämisen hinta murehtimatta tai sitten on parempi erota ja heti jos moinen ahistaa...- 2+14
Mitä helvetin kampaamokuluja? Mä en tunne ketään naista, joka kävisi kampaajalla joka kuukausi. Sen sijaan tukkansa lyhyenä pitävät miehet joutuvat käymään parturissa vähintään kerran kahdessa kuukaudessa. Maksaa "hiukkasen" enemmän kuin 5 euroa.
Itse kävin ensimmäistä kertaa 13 vuoteen kampaajalla tänä keväänä, kun leikkautin lapaluiden alle ylettyneen poninhäntäni polkkatukaksi. Nyt saa taas kasvaa ihan kaikessa rauhassa seuraavat 10 vuotta.
(Latvoja pystyy itsekin saksimaan, tai sitten joku kaveri auttaa ilmaiseksi.) - )))))))
2+14 kirjoitti:
Mitä helvetin kampaamokuluja? Mä en tunne ketään naista, joka kävisi kampaajalla joka kuukausi. Sen sijaan tukkansa lyhyenä pitävät miehet joutuvat käymään parturissa vähintään kerran kahdessa kuukaudessa. Maksaa "hiukkasen" enemmän kuin 5 euroa.
Itse kävin ensimmäistä kertaa 13 vuoteen kampaajalla tänä keväänä, kun leikkautin lapaluiden alle ylettyneen poninhäntäni polkkatukaksi. Nyt saa taas kasvaa ihan kaikessa rauhassa seuraavat 10 vuotta.
(Latvoja pystyy itsekin saksimaan, tai sitten joku kaveri auttaa ilmaiseksi.)Todella monet naiset käyvät kampaajalla 6 viikon välein. Varsinkin jos on lyhyehköt hiukset, joissa myös värjäys.
Itse käyn kerran vuodessa ja värjään itse. - tyhmempää hyväksikäy
2+14 kirjoitti:
Mitä helvetin kampaamokuluja? Mä en tunne ketään naista, joka kävisi kampaajalla joka kuukausi. Sen sijaan tukkansa lyhyenä pitävät miehet joutuvat käymään parturissa vähintään kerran kahdessa kuukaudessa. Maksaa "hiukkasen" enemmän kuin 5 euroa.
Itse kävin ensimmäistä kertaa 13 vuoteen kampaajalla tänä keväänä, kun leikkautin lapaluiden alle ylettyneen poninhäntäni polkkatukaksi. Nyt saa taas kasvaa ihan kaikessa rauhassa seuraavat 10 vuotta.
(Latvoja pystyy itsekin saksimaan, tai sitten joku kaveri auttaa ilmaiseksi.)Täällä on yksi tukkansa lyhyenä pitävä mies joka on käynyt partusissa viimeksi 2007. 9mm siilin tai kaljun osaan leikata ihan itse.
Ja kyllä, aika moni nainen käy kampaamossa vähintään kerran kuussa. Lisäksi käydään laitattamassa kynnet ja ripset muutaman viikon välein.
Mutta aloittaja puhui siitä että laskut ja ruoka jaetaan tasan.
Kampaajalta harvemmin tulee laskuja...
Minusta tuo aloittajan miehen syöminen on osa hänen harrastustaan ja arvelisin että heidän periaatteenaan on maksaa harrastuksensa omistaan.
Mikäs siinä, jnykyinen ärjestely varmaan sopii miehelle. Ensin käyttävät puoliksi yhteisiin menoihin naisen palkan verran ja miehelle jää sitten se oma viisisataa omiin menoihin. - hau hau vs. bäääääää
))))))) kirjoitti:
Todella monet naiset käyvät kampaajalla 6 viikon välein. Varsinkin jos on lyhyehköt hiukset, joissa myös värjäys.
Itse käyn kerran vuodessa ja värjään itse.Ja naiset ottavat joka kerta jonkun helvetin tyyriin puudelikäsittelyn, miehet vetävät koneella tai lammassaksilla kuontalon sileäksi.
- vielä yksi vinkki
Miksi ette sovi, että miehesi syökin päivittäin runsaan buffetlounaan ravintolassa/ruokalassa tms eikä ota eväitä töihin. Ja tietysti maksaa itse lounastuksen (n. 150e/kk). Se tasapainottaisi kustannuksia ja sinulle jäisi enemmän edellisen päivän tähteitä. Meillä tilanne ei ole noin äärimmäinen, mutta kyllä mies syö enemmän ja tuntuu että koko ajan saa juosta kaupassa. Onneksi ruokavaliomme on melko eri tyyppiset, joten minun viilit, puurot, rahkat ja vihannekset saa olla rauhassa. Lähinnä lihaosasto on aina loppu, joten pakko heti mättää naamaan jos ostaa vaikka munia/kinkkua kaupasta ettei jää ilman :D
- lisää munia
Eikö kananmunia voi ostaa riittävästi, nehän maksaa jotain kolme euroa kilo... halvinta eläinkunnan elintarviketta mitä kaupasta saa.
- yökkivä nykynainen
lisää munia kirjoitti:
Eikö kananmunia voi ostaa riittävästi, nehän maksaa jotain kolme euroa kilo... halvinta eläinkunnan elintarviketta mitä kaupasta saa.
Niin mut kun ne on tulleet kanan perseestä
- omalupa ja tupa
ei tarvitse olla podari että syö suunnattomasti.
X-mies veti jääkaapin joka ilta tyhjäksi oli siellä sitten minkä verran vaan ruokaa. Leikkeleet katosivat oli ostettuna sitten 200 g tai 500 g samoin juusto ja kananmunat.
Lämminruuan jäännös katosi aina illan aikana, maitoa tissutti niin monta litraa kun kaapista löytyi.
Mitä enemmän söi se useammin kävi ulostamassa, parhaimmillaan neljä kertaa samalla vuorokaudella.
Minä join vettä ja siitä riitti sanomista, kun join aina isosta lasista...
Oli sitä muutakin ja sitten se että vain minä maksoin ruuat... - asdasddd
jos lihasmassaa haluaa niin silloin pitääkin syödä kunnon kalorit naamaan. tee sopimus sen kanssa
- Tyhmätyhmempityhmin
Uskomatonta, että joku voi olla noinkin tyhmä. Kuinka miehesi jaksaa katsella mokomaa akkaa, joka kyttää jokaista suupalaa? Normaali parisuhde perustuu luottamukselle ja siihen, että on kivaa yhdessä. Mulle on aivan sama käyttääkö rakastettuni rahojani omiin tarpeisiinsa...oli sitten ruoka, tai muu hankinta? Lopettaisin suhteen, jollen siinä viihtyisi. Oikeastaan on kivaa, kun saan hemmotella rakastani ostamalla kaikkea kivaa yllätykseksi ja luottokorttini on vapaassa käytössä, kun hän jotain ostelee. Kummallisia moiset suhteet, jossa kytätään ja rajoitetaan toisen elämää..Ehkä meillä miehillä on erilainen ajattelutapa, mutta rahaa kun riittää, niin parisuhdekin kukoistaa (ehkä se onkin siinä?)...mene ja tiedä?
- asia puheeksi
Sanot käyväsi kaupassa. Käykö miehesi koskaan kaupassa? Ehkä hänellä ei ole käsitystä ruoan hinnasta.Syötkö päivällä työpaikan ruokalassa? Miehesihän syö kaiken ruoan teidän yhteisestä kassasta.
Joka tapuksessa sinun ei pidä kustantaa ylimääräisiä ruokamenoja. Aikuiset ihmiset tarvitsevat, sukupuolesta riippumatta, suunnilleen yhtä paljon energiaa päivittäin eli alle 2000 kaloria. Jos miehesi kuluttaa enemmän, niin se johtuu voimailuharrastuksesta. Miten olette sopineet harrastuskulujen jakamisen? Ilman muuta teillä pitää olla omat ruoat. - tsatsatsaa66
Sinä saat rahallasi bodattua ukkoa. Ei tarvitse läskistä kärsiä. Luksuksesta maksetaan. Miehet yleensä maksavat huippubeibiensä silikoni ja botoxi kuluista yms. meikeistä ja vaatteista ennemmän, jotta ei tarvitsisi tuulipuku möhömaha riipputisseistä kärsiä. Sinä olet vain tässä yhtälössä se maksaja. Tasa-arvoa tämä.
- Orvokki Omena01
Minä en taas ymmärrä tuota maksetaan puoliksi juttua. 15 v olin exän kanssa yhdessä ja menoja ja laskuja maksettiin yhdessä...ja niin että koskaan ei mietitty kuka on nyt mitäkin maksanut....eli se maksoi kenellä oli rahaa...toki molemmilla oli aina mut ei kaupassakaan mietitty et sä ostit eilen nyt on mun vuoro maksaa...vaan ihan fiiliksen mukaan...yleensä kulutettiin toisen rahat ja sitten toisen ...tai ihan mieten vaan ei paljoa mietitty kunhan katottiin et tilillä on rahaa :)
- Ei kuulosta reilulta
itse en pystyisi mässyttämään hyvällä omalla tunnolla naiseni rahoja. Käyn itsekkin salilla ja liikun muutenkin paljon eli syön myöskin paljon niinkuin miehesi.. Laita vaan ukko maksamaan ruokansa.. Käyttää nyt tilannetta hyväkseen.
- mummeli vain
Hei, yksinkertainen keino.. elä osta herkkuja.. vaan ihan tavallista perusruokaa.. ja laita miehesikin välillä soppakattilan ääreen.. sekä tiskaamaan astiansa..
- kygixyrakhlehthzgfcj
Eniten ihmetyttää tässä provossa nuo miehen työkaverit, jotka kyttäävät miehen eväitä ja kommentoivat asiasta tämän naisystävälle.
- huh huh heijaa
1000e syö 4kk jos ei jopa 5kk 4 henkinen perhe jossa 2 aikuista ja 2 lasta (lapset meillä ainakin syö ja paljon eikä tartte edes syödä "huonoa" ruokaa vaan sisältää hedelmät ja kunnollisen ruoan salaatteineen ja lisukkeinee) Silti tuo summa pitäisi riittää =O ja teillä kaksi aikuista niin pienempi summakin pitäisi riittää...
- mistä näitä urpoja?
Eli 50e/kk/hlö???? Hedelmät, salaatit, kunnolliset ruuat ja kaikki.
Herääpä sinäkin pahvi todellisuuteen.
- punk.1
Vaikuttaisi, että on "bulkki" bodaaja, pitää saada "tarpeeksi" yliravintoa, niin massa kasvaa. Mutta kyllähän tuossa bulkkauksessa voisi kaivaa hieman omaakin lompakkoansa, kun selvästi aivan omilla lukemillansa hänen ruoankulutuksensa.
Itselläni menee ruokaan kuukaudessa korkeintaan 200€, varmaan oikeasti vähemmän. Maha on aina täynnä. Ihmetyttää millaisia lihankimpaleita sitä 1000€ summalla ostellaan kuussa. Puoli sikaa, vai ehkä jopa kokonainen, sekä päälle hirvenruho?Ei bulkkibodaajatkaan voi syödä hirveitä määriä yli kulutuksen ellei halua rasvaprossan kertyvän yli 20%.
Itse vedän plussakaloreilla, mutta en koskaan anna rasvaprossan kertyä yli 10%.
Toisekseen ihmisillä on käsitys, että mitä enemmän syöt lihaa niin sen parempi.
Jos painat 100kg, tarviit max 150 proteeinia päivässä, joka ei ole paskaakaan. Loput energiat hiilareista/rasvoista. 200 euroa riittää, jo 120 kiloiselle.
Mulla menee reilusti yli 4000 kcal/pvä ruokaan 220 euroa kk, joten miten helvetissä siihen voi irtoo 1000 euroa?
Tuohon 220euron määrään sisältyy vielä proteiini määrä 3x mun kehonpainon, joka on ennestään liikaa. Ei keho ota, kun maksimissaan 1.5x määrä ja loput turhaa. Itse syön sen yli, koska se sopii mun kcal määrään pidän lihasta.
Vetääkö se 8000 kcal päivässä? Sen pitäisi tällöin kuluttaa yli 7000 kaloria päivässä ellei se halua olla, joku vitun sumo.
Tää threadin aloittaja on joku trolli.- 2000kcal/110€
Mitä ruokavalioosi kuuluu, kun noin halvalla saat 4000 kaloria päivässä?
- envolde
2000kcal/110€ kirjoitti:
Mitä ruokavalioosi kuuluu, kun noin halvalla saat 4000 kaloria päivässä?
trollausta paistettuna, keitettynä ja friteerattuna
- on on ..
Älkää unohtako pääpointtia että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, ainakin osittain ja ehkä se on jopa kaikista isoin osuus kun ajatellaan, seksi, ilmapiiri, ruoka jne.
Valitsisin seksin mutta ruoka on kyllä heti toinen. - Erilainen?
Yks ja sama kumpi maksaa ja mitä kun samassa taloudessa asutaan.
Kaikki rahat yhdelle tilille ja siitä ostetaan ruuat ja maksetaan laskut jne. lopuilla voi sitten ostaa yhdessä sopien mitä haluaa.
Ei tuolla tavalla pysty yhteistä elämää rakentaa että nämä ovat minun rahoja ja nämä sinun.
Itse tienaan n. 2500e/kk ja vaimo n. 500e/kk (kotihoidon tuella) ja kaikki rahat menee yhdelle tilille josta vaimo hoitaa kaiken, itsellä jos on jotain ostettavaa kysyn että liikenisikö sieltä tuon ja tuon verran.
Eikä vituta yhtään ja tämä toimintatapa oli minun ideani. - KARJALAN POIKA
1000 ekeä ruokaan,liha maksaa ja muut lisäravinteet,No ei se reilua ole, mutta kantsii teidän sopia ruoka kustannukset kulutusta vastaaviksi.
- jurppa
Ihan pakko näin alkuun kysyy avokkisi painoa?
- 11+21
Onpas kova syömään!!Huh..Huh...Vaihta miestä!!!!!!
- oli_auvoisaa_aikaa
Omat ruuat oma kulutus, toimi omassa avoliitossa tosi hyvin, emännällä oli alahyllyllä omat eväät ja itelläin ylä, yhteiset ruokailut oli luku erikseen, molemmat kun osasi kokata niin ne ostettiin sit yhdessä
- Nainen 61v
Kuulepas "tyttöseni"! Jos kerran yhteistä huushollia eletään niin MIKSI lasket MINKÄVERRAN sulhasesi SYÖ?????? Eikös ole tärkeämpää että yhteinen huusholli tarkoittaa että MYÖS ruoka kuuluu samaan perheeseen syöt sen sinä tai sulhasesi!! Aivan naurettavaa luettavaa entäs sitten kun tulee lapsia sanotko että toinen lapsi syö nyt enemmän kuin toinen? Ajattele edes nyt hieman OMILLA aivoilla! Muussa tapauksessa ehdotankin että ASU AIVAN YKSIN niin jää raukka-riepu sulle edes vähän yli siitä mitä miehesi kuluttaa. Oisit tyytyväinen että kyseessä on RUOKA eikä VIINA! Mietippä vähän!
- Big Bad Wolfjannu
etkö sä pelkää että se tolla ruokahalulla popsii joku päivä sut suuhunsa?
- josefina123
itse olen todella pieniruokainen ja pieni nainen muutenkin MUTTa mulla oli muutama vuosi sitten n. puolitoistavuotta poikaystävä opiskelupaikkakunnallani, josta hänellä oli todella pitkä matka kotiin, joten hän tuli joskus viikonlopuiksi minun kotiini parinsadan km päähän asuntolasta. joskus samaa matkaa, joskus päivän jäljessä. ruokaa hän ei eniveis osannu laittaa, eikä edes juuri sitä ostanut vaan söi viikollakin koululla, eli minä tein ITSELLENI aina viikonlopuksi ruuan ja viikollakin. no, nämä viikonloputhan oli hänelle niinkuin välipäiviä urheilusta(säälitäävä itserakas lihaskimppu oli), joten ruuan kulutus oli kovaa ja jätkähän oli meillä kuin kotonaan vaikka en ollut pyytänyt olemaan. ensinnäkin mulla köyhällä opiskelijalla meni kahteen ruokaan rahat joka viikonloppu hänen ollessa meillä, kun en kehdannut pyytää ostamaan omia. kun minä otin oman läutaseni niin täyteen kuin oletin jaksavani syödä, hän tunki KaIKEN lopun omalleen, ja ei enää auttanu jos valitin että mulla oli nälkä, - jätkä vaan osoitti pikaiset pahoittelunsa ruoka suussa. yleensä se myös muina miehinä käveli monta kertaa päivässä jääkaapille ja tehdä 3 leipää,tunkea 3 makkarapalaa yhteen, vaikka olis just syötykkin. siinä siis menivät mun viikonlopun leivätkin. kaiken huippu kun äitini teki ruokaa ja sitä hän ei kovin paljon kerralla tee, oli 5 sitä syömässä tämä vieras joka tottakai sai sitä ruokaa ottaa ensimmäisenä, niin arvatkaa saiko muut sitten mahat kurnien kiistellä lopuista muttakun kukaan ei tohtinut sanoa.
sitten kun rohkenin karjaista kuinka paskamaista on kun ruoka ei riitä edes vklopun yli yhdellä kauppakäynnillä, niin tämä vaan että "voi anteeks, ei hän ennää tee niin" mutta SILTI jatko samaan malliin. niin vitusti alko ärsyttään että repesin ja laitoin vaihtoon koko vitun syöpön. oli pakko kertoa tämä juttu koska sinusta varmaan tuntuu lähes samalta, ja muutenkin, minulla edelleen ärsyttää tämä tarina...... YÄK. kohtuus kaikessa!! tottakai maksat vain sen mitä ite syöt! eri olis jos molemmat ois pieniruokasia ja kulutus olisi edes suurinpiirtein samalla tasolla! mutta ei näin! ja että TONNI? syöttekö te kenties ulkona tai tilaatte aina kotiin ?!?!! kannattaa tosiaan leipoa itse leivät ja tehdä keittoja sekä laatikoita aina muutamalle päivälle!!!!!! - JK
HOMMAAA LUKKO JÄÄKAPIIN
- JK2
NINKÖ
- aikuinen immeinen
No jos ostatte puoleksi kaiken, niin sinä maksat myös ruokalaskusta puolet. Se on sama asia, jos sinä esim. käytät enemmän sähköä, vettä tms. tai vaikka olet enemmän kotona. Ja kyllä jos kuntosalilla käy, syökin enemmän ja töistäkin riippuen osalla menee enemmän ruokaa jos fyysistä työtä. Ajatteleppa siltä kannalta jos söisi saman määrän ja makaisi sohvalla. Meillä ei todellakaan lasketa kumpi syö enemmän, vai syökö kenties lapsista joku enemmän kuin me muut, aikuisten oikeesti, älä laske mitä toiset syö, se on lapsillista.
ps. kuulostaa siltä, että olet lapsena laskenut lahjojen hinnat, ettei muut vaan saa vähän kalliimpaa. - josefina123
aivan, asuin myös vuodenverran avoliitossa miehen kanssa jolla oli lähes samat ruokailutottumukset kuin minullakin! toki hänkin ahmi joskus todella paljon ruokaa pitkän työpäivän jälkeen, mutta minähän vain katselin tyytyväisenä vierestä - söihänhän sentään minun rakkaudella tekemää ruokaani! se homma toimi :)
jaa, eikö rouva 61 veellä ole koskaan ikinä ottanut mikään kumppanin luonteenpiirre, tai touhujen vierestä katselu hermoon?? minäpä sanon että on. silloin vain ei ole ollut suomi24 minne on voinut tulla luimistelemaan ja itkemään omaa kohtaloa - tässä tapauksessä kysymään apua! ja tiedätkös mitä! ihan oikeassa olet, kaikkien avovaimojen, joilla on syöppömies, täytyy olla onnellisia ettei ole juoppomies MUTTa kun nyt tosiaan oli kyse siitä ruuasta!!!! ja tähän tosiaan on ratkaisu!!!
maksa vain omat syömisesi(saa nyt vähä sunki raha tilanne tasottua), ehkä joskus jotain herkkua miehellesi, jos toinen osapuoli valittaa, puhu miehelle asiasta ja kerro kuinka sinulla harmittaa. jos ei toimi, ei sitten millään ja mies vaatii lisää rahaa ruoanostoon sinultakin, lempaa hush helvettiin. äläkä mieti nyt niitä lapsia ja avioliittoa niinkuin rouva61vee kehotti, vaan elä tässä hetkessä, ota kaikki irti ku oot vielä vapaa ja ja laita vaikka salatilille säästöön ylimääräset ruokarahat niin joku päivä pääset tyttökavereides tai miehes kanssa rantalomalle tai voit ostaa itelles chanelin laukun ja cuccin kengät ja miehelles kultasen kellon ! okei, loppu liiottelua, mutta onnea kuitenki. - hyväksikäyttäjän exä
Oma exäni ei ollut mikään bodari, mutta ruumiillista työtä tekevä erittäin kookas kaveri kylläkin.
Hän söi huomattavat määrät kotiruokaa iltaisin sekä kävi lounaalla jossain päivän mittaan. Lisäksi hänellä oli tapana herkutella valtavalla määrällä erilaista mättöä: rahkoja, suklaata, sipsejä, jäätelöä, ihan mitä tahansa suupaloja jatkuvasti. Kalliita, toista euroa kappaleelta maksavia rahkoja tai yli pari euroa maksavia frutteja saattoi mennä 4-6 kpl/ilta, ihan vaan herkutteluun ja muut päälle. Itse en moisista välittänyt, vaan perusruoka ja kahvi olivat minun juttuni, korkeintaan voikku illalla. En myöskään juo maitoa lainkaan, mutta hän veti sitä 2-3 litraa päivässä, sekä otti päivittäin töihinsä kahvimaidoksi pari purkkia.
Kävimme useimmiten yhdessä kaupassa ja vuoronperään maksettiin. Aluksi en kehdannut sanoa mitään vaikka harmitti, kunnes alkoi tuntua vahvasti siltä, että minun maksuvuorollani mokomia mättöjä kerättiin koriin aina vaan enemmän. Kertakaikkiaan sietämätön tilanne. (Huom. molemmat maksoivat itse KAIKKI muut omat kulunsa asunto/sähkö tarkalleen puoliksi).
Lopulta sanoin, että vastedes käydään erikseen kaupassa ja molemmat tuovat vuorollaan perusruokatarvikkeet leivän kotiin molemmille ja kaikki muu on sitten sitä mitä saa itse itselleen hankkia niin paljon kuin huvittaa. Hän piti kovaa pirrastusta monta viikkoa, osoitti mieltään, jätti ruoan ostamatta ja toi kaupasta vain mättönsä tms. ja lähti jopa yksin pizzalle jne. mutta homma ei lähtenyt toimimaan. Minä kyllä omalla vuorollani hoidin sen ruoan lautaselle asti.
Aikani kuunneltuani yritin puhua asiasta, mutta koska keskustelusta ei tullut mitään, vaan ainoastaan minua alettiin vain nimitellä sairaaksi ja itsekkääksi, totesin että tämä suhde on tässä.- hyväksikäyttäjä itse
Ei se ihan siinä ollut kuitenkaan. Piti vielä avautua siitä kaikelle kansalle.
- naurattaa
Ai, että mä tulin hyvälle päälle tästä jutusta, kiitos
- trhrthrth
Olen yleensä hyvin naisvastainen sovinisti, mutta mielestäni ylläolevat naiset tekivät täysin oikein jättäessään tuollaiset mässäilijät.
Itse syön peruselintarvikkeita ja osaan laittaa halvalla hyvää sapuskaa.
Valtio muuten persaukisena laitoksena alkaa rokottamaan lisää veroja kaikista herkuista ensi vuodesta lähtien.Sokerivero lajenee ja pian tulee rasvavero. Sitten tulee kemikaalivero ja kulutushyödykevero. Puhtaan ilman verokin on valmisteilla, maisemavero ja Suomen kansalaisvero, mukaanlukien koiraveron laajennus. Lisäksi tulevat: elintoimintovero, silmien käyttövero ( saatat joskus käyttää tekijänoikeuslailla suojattua näkökenttääsi.)
Kaatakaa nyt noi pellet pois eduskunnasta.....Veroja kuuluu vähentää,jotta ihmiset olisivat onnellisia. Ei suomalaiset käytä terveyspalveluja 30 miljardin euron edestä vuosittain! Pärjätään vähemmälläkin hyysäyksellä ,kiitos. No jos elää bodarin kanssa niin kyllähän sitä ruokaa kuluu. Ihme valittamista, kun oot kuitenkin miehesi valinnut. Vaiha se johonkin tavalliseen joka ei käy salilla niin vähenee se ruokamääräkin.
- ..............
Tuossahan sen näkee, kuinka järkevää touhua on kehonrakennus. Itse lihastreenin lisäksi tarvitse huolehtia riittävästä proteiinin saannista ja tuo tekee bodauksesta ympärivuorokautisen harrastuksen. Mitä enemmän massaa, sitä enemmän tarvitsee proteiinia lihasten kasvatukseen ja ylläpitoon. Tuo kuuluu miehesi harrastukseen, joten olisihan se suotavaa, että hän kustantaisi itse harrastuksensa, sen sijaan, että syö sinun ravintosi.
- heinäkeppi
ero tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun hänellä ei enää seiso. sehän on bodarien ammattitauti, koska hormonien käyttö surkastuttaa pallit.
- avioliitto toimii
heh mää olisin ilkeä ja antaisin samalla mitalla takaisin ja menisin shoppailemaan samalla summalla mitä hän syö.
teen näin nykyisessä avioliitossakin.
rupee mies huomaamaan mihin rahat menee. - TYHMÄ PROVO !
Olettepa köyhiä, kun joudutte kyttäämään toistenne syömisiä... menkää SOSIAALILUUKULLE, jos ei ole varaa ruokaan. Tommoinen nipottaja lentäisi Leppäkeihäänä TUNKIOLLE...Olet ÄLLÖ ÄMMÄ...ja kaiken lisäksi tämä koko juttu on selvä PROVO. Ei noin TYHMÄÄ MUIJAA VOI OLLA OIKEASTI OLEMASSA!
- Pössö
Sähän tässä se provo olet, eikä kukaan muu.
- sdfdsdfsd
Tuohan kuulostaa ihan hyvältä ja kestävältä lähtökohdalta parisuhteessa että kytätään kumpi syö enemmän ja nillitetään siitä.
P.S. Mies vaatii suuremman kokonsa vuoksi yleensä enemmän energiaa kuin nainen ja P.S.2. energiaa saa ruuasta.- asfurtuju
Kyse ei nyt ollut mistään normimääristä....vai meneekö mielestäsi useallakin pariskunnalla 1000 euroa kuukaudessa ruokaan , olkoonkin että toinen käy salilla kasvattamassa lihasmassaa (sekin puoli tuttu joten ei siihen noin paljon rahaa mene!!!!!!!) Eikä mitään bulkkikautta nyt voi ympärivuoden ylläpitää. Tai kai voi mutta harvallapa silloin on kovin rasvaton keho.
Jos naisella on pieni palkka niin mitäs sitten jos rahat loppuu puolivälissä tai loppukuussa? Toinen vaan sitten saa kohauttaa harteitaan että hanki vaikka pankkilainaa että saat laskut puoliksi maksettua??? Ei asia nyt ole ihan niin yksioikoinen että kaikki maksetaan puoliksi. Ihmiset unohtaa ettei kaikilla parisuhteessa olevilla ole sama palkka keskenään. Ja jos toisella on kallis maku? Toinen haluaa hienon asunnon, mikä on yli toisen budjetin?
On IHAN ERI jakaa laskut perheessä/parisuhteessa missä ollaan rahan kanssa suht tasaväkisiä. Ja vieraista pöydistä on helppo huudella neuvoja muille, veikkaan hyvin vahvasti että jos kukin miettii tilannetta itselleen missä pitää maksaa suuria summia vaikkapa toisen ruokakuluja (siis tosiaan jotain 1000 eur kk) niin olisiko kovin iloinen? Tuskin. Naurattaako jos rahat on aina loppu itseltä eikä mitään kivaa voi tehdä, ei käydä leffassa tms. ei ostaa vaatteita kun jokin rikkoutuu jne jne. Pienestä palkasta ei paljon tonnin ruokalaskuja maksella! Mutta kai tässä pikavippikulttuurissa toisen oletetaan sitten ottavan niitä vippejä ja olkoot vaikka veloissa hautaan saakka kunhan 50% kaikki menee.
Tunnen esim. kovatuloisen yrittäjän ja vaimonsa joka monta lasta putkeen (yhdessä tietty haluttu) - kyllä onkin tosi reilua jos tässä tilanteessa KAIKKI puoliksi. Juu, siinä ratkaisuna olisi ollut ENNEN miehen kosintaa päättää se, että joko a) ei lapsia että nainenkin voi käydä töissä kun lapset pieniä b) vaihtaa rikkaaseen naiseen että voidaan jakaa kaikki.
Ei elämäntilanteet ole kaikilla samanlaisia kuin joillain tavisperheillä joista sekä isä että äiti tienaa suurinpiirtein samat summat, ei ole kalliita harrastuksia tai muuta sellaista. Ja ennen kaikkea helppo neuvoa muita vaikka ei ne parisuhteet yleisestikään tässä maassa monellakaan kestä kauaa.
- Vaihda miestä
No se on kuule ihan sinun ja miehesi asia miten jaatte menonne. Turha siitä on tulla tänne kitisemään.
Miellä on puolison kanssa ollut lähes alusta asti yhteinen tili, jolle kummankin palkat ovat menneet, eikä ole koskaan tapeltu menoista. Kumpikin ostaa mitä oikeasti tarvitsee. Aina on tili tyhjä palkkapäivää ennen, eikä raha-asioista ole tarvinnut tapella. Tonni ei todellakaan riitä nelihenkisen perheen kuukauden ruokamenoihin, ei ainakaan meillä.
Muuttakaa omiin asuntoihin ja eläkää omissa oloissanne jos ette pääse yhteisymmärrykseen. - kojio
Kannattaisko keskustella tästä asiasta mieluummin sen miehen kanssa. Täällä ei mitään järkeviä vastauksia varmaan hirveästi tule.
Mielestäni tuo on epäreilua ja ehkä teidän pitää alkaa ostaa iomat ruoat ja miehen omansa.
PUHUKAA!! - 30v N
Meillä syödään aika kalaa,kanaa,rahkaa,munia,raejuustoa ja kasviksia, jonkin verran marjoja. Mitään valmiita eineksiä ei ostella. Ja leipääkin aika vähän. Kaikki raaka-aineet hyviä, tuloksen näkee peilistä. Hyvä iho, hiukset jne.. Minä, nainen muokkaan omaa kehoani, mieheni ei. Ylipainoa ei ole kummallakaan, 800e menee kuussa helposti ruokaan, ollaan vaan tehty sellainen päätös että ravinnon laadusta ei tingitä.
Avoliitossa asutaan ja molemmat ollaan töissä, asunto on oma: ei pankin. Joten ei tarvitse laskuja tasailla, jompikumpi ne maksaa aina. - UJSFOÖEFKRAÖ
No sellasia ne himobodarit sikaniskat ovat! Aina syömässä ja sali on se tärkein! Tärkeempi kuin kukaan tai mikään!!
- Ravintotiedemies
Helppo nakki.
Aamupalaks kattilallinen kaurapuuroa veteen keitettynä. Jollei maistu, ottaa kattilan töihin evääks. Töistä tullessa keität kilon pussin halpismakaronia ja paistelet LIDLin 700g jauhelihat sipulin kera joukkoon. Ei kukaan ihminen pysty syömään koko satsia illan aikana ja on sekä protskuu et hiilareita.
Yhteensä apaut 6 egee per päivä = 180 e/kk.- helpostisulavaa prot
Harva bodarikaan kai kattiloita sentään syö.
- JOOPAJOJOO
Palautusjuomat ja rahkat on ihan turhia, tavallinen kotiruoka riittää treenajallekin ihan hyvin, itse en koskaan ole syönyt/juonut em. tuotteita ja hyvin on voimat kasvaneet treenatessa...puppeleille ja naisille varmaan sopivat tommoset turhakkeet!
- HETI-
En todellakaan käsitä (!) miksi annat miehen käyttää rahaasi, koska hän tienaa itse. Sano että nyt loppui sinun hyväksikäyttö rahasi suhteen ja ruuan. Teillä olkoon omat ruokarahat!! Piste, ei napinaa. Jos mies ei suostu tähän, muuta omaan asuntoon.
Miten mies Kehtaa käyttää rahaasi ja kauanko sitä olisi jatkunut. Eri asia jos mies olisi pienellä tuella voisi pienen summan heittää, mutta kun ei ole. Hänellä on oma palkka jonka pitäisi riittää? Kai hänen vanhempansa auttavat jos nälkä ei lähde.- HETI-
Tuskin mies maksaa takaisin jo käyttämänsä summia.
- viisas rouva
Ämmä on hullu ja äijä on hullu, ja sillä perusteella sopivat hyvin yhteen.
- ihmettelevä?
en olisi tuollaisen ukon kanssa hetkeäkään saman katon alla,enkä muutenkaan.en halua elää hevosen kanssa.ja maksaa vielä siitä.asuin myös miehen kanssa joka söi hirveästi,ja maksoin ruuat ym.otin ja lähdin.ja nyt on hyvä.en halua elättää ketään hevosta,minulle riittää kun haen omat ruokani kaupasta.joten:miksi elättää jotakin hirviötä????? en käsitä,en.
- eläkeläinen 72v
Minusta tuo rahamäärä ruokaan, on aivan hirveä. Meitä on kaksi eläkeläistä. Meillä menee 300 euroa kuukaudessa ruokaan. Siis 150 euroa henkeä kohden. Ja meillä syödään ihan hyvin. Viertaitakin käy aika paljon, ja aina on tarjottavaa.
Mutta meillä ei ikinä osteta kaljaa, limsaa, mehuja, valmisruokia, pakasteita, leipiä, pullaa, kekseja, karkkeja, säilykkeitä.ym.ym. Meillä tehdään kaikki itse.Maitotuotteita ostetaan, lihaa, ja viljatuotteita. Vihannekset, marjat, ja potut kasvaa itsellä. Kalaa saa järvestä liikaakin. Sitä säilötään itse purkkeihin. Samoin punajuuret, kurkut, tomatit, kurpitsat. Metsä on pullollaan marjoja, kukaan ei jää ilman hilloja ja mehuja, kun menee poimimaan. Yhdellää reissulla saa niin paljon sieniä, että talveksi piisaa.
Mitä pirua sinne kuntosalille pitää mennä, menisitte yhdessä metsään, tai kalaan. Sieltä saatte ruokaa, voimia, ja terveyttä.
Onko se kuntosalilla kä'ynti ilmaista, vai ottaako ne siitäkin jonkun maksun? - Hieno kommentti
eläkeläinen 72v kirjoitti:
Minusta tuo rahamäärä ruokaan, on aivan hirveä. Meitä on kaksi eläkeläistä. Meillä menee 300 euroa kuukaudessa ruokaan. Siis 150 euroa henkeä kohden. Ja meillä syödään ihan hyvin. Viertaitakin käy aika paljon, ja aina on tarjottavaa.
Mutta meillä ei ikinä osteta kaljaa, limsaa, mehuja, valmisruokia, pakasteita, leipiä, pullaa, kekseja, karkkeja, säilykkeitä.ym.ym. Meillä tehdään kaikki itse.Maitotuotteita ostetaan, lihaa, ja viljatuotteita. Vihannekset, marjat, ja potut kasvaa itsellä. Kalaa saa järvestä liikaakin. Sitä säilötään itse purkkeihin. Samoin punajuuret, kurkut, tomatit, kurpitsat. Metsä on pullollaan marjoja, kukaan ei jää ilman hilloja ja mehuja, kun menee poimimaan. Yhdellää reissulla saa niin paljon sieniä, että talveksi piisaa.
Mitä pirua sinne kuntosalille pitää mennä, menisitte yhdessä metsään, tai kalaan. Sieltä saatte ruokaa, voimia, ja terveyttä.
Onko se kuntosalilla kä'ynti ilmaista, vai ottaako ne siitäkin jonkun maksun?Viisas kommentti. Olen 100 % samaa mieltä kanssasi, vaikka olenkin jonkin verran nuorempi. Nämä nykyset "pimatsut" saavat oppinsa jostain Gossip Girlseistä ja Sinkkuelämistä ja lasten kasvatukseen he käyttävät esim Dr Philin oppeja. Vapaa-aikansa he käyttävät roikkumalla FB sivuillaan ja lopun ajan ramppaavt saleilla ja jos aikaa jää niin laappivat tököttejä naamaansa. Niin ja hölöttävät Skypessä tai kännykässä. Vaihtaisin tuollaisen "ääliön" lennossa kaltaiseesi aivoilla varustettuun valioyksilöön. Olen todella otettu kommentistasi ja iloinen, että maalaisjärjellä varustettuja ihmisiä vielä on olemassa. Alankin etsimään "tyttöystävää" n. 30v vanhemmista, kun se järki tuntuu teidän ikäluokalta löytyvän. Kiitos, että sinunlaisiasi on vielä olemassa! Tämän kirjoitin sydämestäni ja olen todella tätä mieltä. Kunpa kaltaisesi nainen tulisi elämääni pysyvästi ja arvostaisi muutakin ,kun ulkonäköä ja mammonaa. Esim. Kädentaitoa, raittiutta, luotettavuutta, hyvää kaverisuhdetta ja ennenkaikkea...yhteen hiileen puhaltamista. Paljon haluaisin kertoa, mutta olkoon. Kommenttisi pelasti päiväni ja kiitos vielä kerran (sinut haluaisin ystäväkseni, jos voisin itse päättää ja valita). Oikein hyvää päivää sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi jatkossakin. P.S. Marjakausi alkamassa ja parhaimmillaan pian. - Robert
- eläkeläinen 72v
Hieno kommentti kirjoitti:
Viisas kommentti. Olen 100 % samaa mieltä kanssasi, vaikka olenkin jonkin verran nuorempi. Nämä nykyset "pimatsut" saavat oppinsa jostain Gossip Girlseistä ja Sinkkuelämistä ja lasten kasvatukseen he käyttävät esim Dr Philin oppeja. Vapaa-aikansa he käyttävät roikkumalla FB sivuillaan ja lopun ajan ramppaavt saleilla ja jos aikaa jää niin laappivat tököttejä naamaansa. Niin ja hölöttävät Skypessä tai kännykässä. Vaihtaisin tuollaisen "ääliön" lennossa kaltaiseesi aivoilla varustettuun valioyksilöön. Olen todella otettu kommentistasi ja iloinen, että maalaisjärjellä varustettuja ihmisiä vielä on olemassa. Alankin etsimään "tyttöystävää" n. 30v vanhemmista, kun se järki tuntuu teidän ikäluokalta löytyvän. Kiitos, että sinunlaisiasi on vielä olemassa! Tämän kirjoitin sydämestäni ja olen todella tätä mieltä. Kunpa kaltaisesi nainen tulisi elämääni pysyvästi ja arvostaisi muutakin ,kun ulkonäköä ja mammonaa. Esim. Kädentaitoa, raittiutta, luotettavuutta, hyvää kaverisuhdetta ja ennenkaikkea...yhteen hiileen puhaltamista. Paljon haluaisin kertoa, mutta olkoon. Kommenttisi pelasti päiväni ja kiitos vielä kerran (sinut haluaisin ystäväkseni, jos voisin itse päättää ja valita). Oikein hyvää päivää sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi jatkossakin. P.S. Marjakausi alkamassa ja parhaimmillaan pian. - Robert
Kerroinko olevani nainen, oi einstein?
terv. yltä päältä karvainen Urmas - ihanainen nykynainen
Meillä oli kaksi bernhardilaisurosta, jotka söivät 1000e/kk edestä nappuloita kumpainenkin. Eivät suostuneet maksamaan osuuttaa ruokalaskusta, vaikka otin asian heti puheeksi, kun berkut tulivat täysikasvuisiksi. Pistin molemmat piikille.
- "robert"
eläkeläinen 72v kirjoitti:
Kerroinko olevani nainen, oi einstein?
terv. yltä päältä karvainen UrmasEipä haittaa tuo. Karvaiset naiset ovatkin jotenkin seksikkäämpiä mielestäni ja miehen ehdottomasti pitää olla karvainen Urmas! Rakastuinkin sitten tietämättäni mieheen, antanet anteeksi? Sanotaanhan sitä meilläpäin, ettei kerta homoa tee. Eikun hyvää jatkoa väärinkäsityksestä huolimatta, oi Urmas. Siksi toiseksi...tarkoitinhan kaikkea mitä sanoin, vaimosi ja sinä olette fiksuja ihmisiä ja se siitä.-Robert
- Karvainen Urmas
eläkeläinen 72v kirjoitti:
Kerroinko olevani nainen, oi einstein?
terv. yltä päältä karvainen UrmasHaluaa karvapyllyä!
- Hairy Cameltoe
Karvainen Urmas kirjoitti:
Haluaa karvapyllyä!
Kaluaa harva pyllyä!
- Yualle
Kuullostaa kohtuuttomalta vaikkakin myös aika uskomattomalta =)
Onko mies millaisissa töissä? Rakennusalalla tai kenties metsuri? niissä duuneissa energian tarve on ihan eri luokkaa kuin toimistohommissa, jos vielä käy töiden lisäksi voimailemassa.
Minusta teidän tulisi jakaa ruokakulut esim. 70/30% tai jotakin. - En elättele ketään
Keskustele miehesi kanssa että ostatte esim kaksi viikkoa tai kuukauden kumpikin omat ruoat. Sitten vertaatte kuiteista. Tee kerralla selväksi. Varmaan vaatii diplomatiaa, kun kuitenkin haluat hänen kanssaan olla. Itse urheilen paljon ja syön kuin mies, silti 200 euroa/kk riittää. Minulla on mies joka tulee viikonloppuisin ja mielellään vetää pihvit ja lohet minun laskuuni, jos en mitään puhuisi. Mutta minäpä puhun ja vasta sitten hän lataa oman osuutensa pöytään. Vähän on hyväksikäyttäjän meininkiä niin sinun kuin minunkin miehelläni.
- "Robert"
Niin valitettavasti niitä aivoja ei voi ostaa netistä...tämän unohdin kertoa...nyt kaikki femakko_lepakko ryhmäläiset sankoin joukoin miinustamaan kommenttejani! Että elämä on sittenkin ihanaa...VAPAANA KUN TAIVAAN LINTU...Huh onnekseni tajusin tämän...HAH HAH HAA. -Robert
- jytetdgf
Perheeseeni kuuluu minä 2 teini-ikäistä liikunnallista lasta. Meillä menee rahaa ruokaan n. 400 e/kk ja summa sisältää myös wc-paperit ja pesuaineet.
Syömme normaalia kotiruokaa ja ainakin osa ruoka-aineista on edullisia esim. joka aamu puuroa ja itsepoimittuja marjoja pinnalle. Isosta kaalinpäästä saa ruokaa jopa 2 viikoksi ja kun hyödyntää pakastinta, niin ei tarvitse olla koko ajan tekemässä joka päivälle ruokaa. Lihat ostetaan pääsääntöisesti -30 % laarista. Nautaa syödään kovan hinnan takia vähemmän, joten enempi possua ja broileria tulee syötyä. Proteiinia saa myös juustosta, soijarouheesta jne. Sieniä poimitaan jonkun verran myös.
Herkuissakin kannattaa pitää kohtuus ja tarkkailla hintoja. Limua juodaan korkeintaan viikonloppuisin ja popcornit ovat paljon edullisempia kuin sipsit. Itseleivotulle pullalle tai marjakiisseleille tms. ei tule paljoa hintaa.
Nuoret ovat normaalipainoisia ja keskivertoa hieman pidempiä. Minulla on ehkä 10 kg ylipainoa verrattuna siihen, mitä painoin 20-v ikäisenä, mutta normaalipainon rajoissa minäkin olen. Terveinä ollaan oltu. Uskon, että liikunnallisuus ja kotimainen tavallinen monipuolinen kotiruoka ovat pitäneet meidät terveinä.
Sinun tilanteessa juttelisin miehen kanssa, että kun sinulla ei riitä rahat tähän hänen harrastuksensa tukemiseen, että voitaisiko miettiä, että ostettaisi toistaiseksi ruoat siten, että kumpikin ostaa omat ruokansa ja käytettäis erillisia jääkaappeja tai erillisiä hyllyjä samassa jääkaapissa. Voi käyttää merkkaussysteemiä eli joko merkitään yhteiset ruoat tai sitten ne omat ruoat. Ketsupit, margariinit jne kannattaa tietysti ostaan yhteisinä.
On myös mahdollista kerätä kuitit yhteen ja sitten kuun lopussa katsotaan, kuka maksaa mitäkin.- vASTATKAA
MITÄ KUNTOSALILLAKÄYNTI MAKSAA, KUKA TIETÄÄ?
- HOMO POTARI
vASTATKAA kirjoitti:
MITÄ KUNTOSALILLAKÄYNTI MAKSAA, KUKA TIETÄÄ?
SIELLÄ PITÄÄ ANTAA PYLLYÄ MUILLE PODAREILLE. PODAUS ON HOMOJEN HOMMAA.
- RE HOMO POTARI
HOMO POTARI kirjoitti:
SIELLÄ PITÄÄ ANTAA PYLLYÄ MUILLE PODAREILLE. PODAUS ON HOMOJEN HOMMAA.
Häh...onko ihan omakohtaistakin tietoa? Haluisin vaan tietää millä salilla? Pyllyä haluisin, mut kuitenkin tulis turpaan...enkä oo niin maso minäkään. ANTAAKO NE OIKEESTI PYLLYÄ?
- HOMSU POTARI
RE HOMO POTARI kirjoitti:
Häh...onko ihan omakohtaistakin tietoa? Haluisin vaan tietää millä salilla? Pyllyä haluisin, mut kuitenkin tulis turpaan...enkä oo niin maso minäkään. ANTAAKO NE OIKEESTI PYLLYÄ?
JOO ANTAA NE
- VW Passanat
Heh, mistä näitä naisten miehiä myrkyttäviä sepustuksia oikein sikiää. Ja sitten vielä suurin osa palstan naisista uskoo noita...:/
- mies_vm86_
Vaikka pidänkin salikörmyilyä täysin naurettavana puuhana enkä ymmärrä kuinka vähäinen öo on naisella joka on jonkun lihaskimpun kanssa, varmasti samaa tasoa kuin tällä salikaapilla. Mutta jokatapauksessa. Paljonkohan se mies on sinuun rahaa käyttänyt, ravintolaillallisiin, kukkiin, matkoihin, bensoihin yms. Mutta nainenhan ei saa olla maksumies missään, koska tasa-arvo.
- joplk
Ap:n mies tuskin on mitään ravintolaillallisia kustantanut. Vaikuttaa sen verran hyväksikäyttävältä tyypiltä, että visusti pitää rahat itsellään.
Eikä ravintolaillallisten jne. maksaminen tässä tapauksessa edes ole riittävän reilua. Miehen pitäisi kuussa heittää 300 eurolla hemmottelua, jotta olisi kuitannut edes sen verran, mitä naiseltaan kuppaa.
Vasta tuon summan yli menevä osa olisi hemmottelua. Sitä ennen mies maksaa ruokavelkaa.
- Tätä elämää
Sillä on nälkä.
Kaupassakin voi katsella vähän hintoja. - näin on
Tee sillai et ostat itsellesi ne merkkifarkut ja käyt kampaajalla, ja jos sen jälkeen ei riitä raha miehen syöttämiseen, niin käske sen itse mennä kauppaan.
- mk
Ei muuta vaihtoehtoa kun laitat miehsi ostamaan omat safkansa että silleen. Itse syön hyvää ruokaa mutta meillä kolmenhengen ruokiin menee 500€ ja jos tuohon 1000€ kuluu oluet ja alkoholituotteet niin ei se paljon ole mutta jso pelkät syömiset niin pitäisi jo ruveta rajoittamaan syömistään tai maksat vain omat ruokasi.
- hihihi
Miehesi syö, koska hänellä on nälkä. Ei oikeen maistu sun paskapöperöt, kun on oikeaa ruokaa tarjolla.
Tai sitten se syö suruunsa, et anna tarpeeksi pillua.- Just niin jees
Vähä mä repesin tälle, just noin se menee oikeesti. Peukuttaisin tuhannesti, mut on vaan yks kone käytössä.
- mies neuvoo
Miehesi on oikeasti iso vauva! Ei ymmärrä nähtävästi mistään mitään, muutakuin salilla käynnistä. Siinäs sitten hyysäät tätä uhmaikäistä vaavia mikä syö uhmastuneena sinunkin evääsi.
Paapomalla asiat eivät parane. Ostakaan suurin osa ruuista erikseen ja pistä vässykkä kokkaamaan sinullekin joskus ruokaa. Jos miehellä ei ole varaa ruokiinsa, niin kannattaisi varmaan vaihtaa harrastusta. - Te ihanat naiset...
Että viitsittekin pohtia mokoman ääliön kirjoitusta. On kun hiekkalaatikolta muksut, jotka huutelevat, että tuo sai enemmän kun minä ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Naurettavaa, kun aikuinen ihminen kyseessä. Halvemmaksi tulisi miehelle hankkiutua eroon moisesta tyhjäpäästä ja nauttia irtosuhteista. Olen huomannut, ettei naisista ole muuhun, kun jalkojen aukaisuun ja sitäkin he pitävät jonkinmoisena uhrauksena, vaikka itse ovat saavina osapuolina. Ystävyyttä on turha odottaa, sillä niin utopistisia ovat heidän oudot haaveensa. Uusavuttomia ja laiskoja ovat myös...no järkeä senverran, että pizza osataan tilaa ja sekin numerotiedustelun kautta. Vihaan itseasiassa naisia, mutta on kivaa leikkiä heidän ehdoillaan hetki ja lempata sitten pihalle. Onnekseni olen suhteellisen ulkomuodon saanut ja ei ole pulaa irtopakkauksista. Katkeruutta minussa ei ole tippaakaan, vaan nauran ja oikeastaan repeän juuri näille tänne kommentoiville kanoille, joita 90% varmaan lienee? Muutama hyvä kommentti on ollut ja huumoriakin, mutta ne ovatkin miesten kirjoituksia ne, sillä naisilla ei ole huumorintajua tippaakaan. Poikkeuksena oli 72 v nainen, jolla tuntui olevan järkeä, vaikka muille jakaa. Jalkojen aukaisuta saatte arvosanan 7 ja puoli, sillä muita juttuja ette oikein osaa, valitettavasti. Monikin mies on samaa mieltä, mutta eivät viitsi kommentoida, kun pääsevät huomattavasti helpommalla, kun päin naamaa valehtelevat. Minun kavereistani 80 % on pettänyt vaimoaan juuri huonon seksin, tai jopa sen puuttumisen vuoksi. Ärsyttää ihmiset, jotka eivät kerro totuutta edes täällä, kun siihen on anonyyminä tilaisuus. Kyllä se niin vaan on babyt, että sitä saa mitä tilaa. Tiedän olevani täysi sika, mutta en välitä tippaakaan. Ehkä juuri sinä olet retkahtanut minuun Helsinkiläisessä yökerhossa, mutta nauran teidän typerille haaveillenne. Lisää kirjoituksia, että saan nauraa...
- Rasvatta kituutatte
Annahan kun arvaan: ne miehen rahkat ovat niitä 0,333333% rasvaa sisältäviä kevytversioita. Hän syö siis proteiinipitoisesti ja proteiinit ovat kalleinta ruokaa.
Lisäksi kun lisätään mukavasti perunakeittojen ja jogurttien sokereita, niin jatkuva nälkähän on taattu. Ravinnosta puuttuu kylläisenä pitävät rasvat.
Jos miehesi syö lihaa pääasiassa, niin hänen tulisi myös syödä eläinrasvoja lisäksi hyvin paljon eli voissa paistettua, kananmunia ja rasvaisia rahkoja ja juustoja. Keitot ja hiilariset pitäisi jättää vähemmälle.
Jos syö kovin hiilari ja sokeripitoista ruokaa jos bodarina syö, niin nälkä on kokoajan. - dex.r
Jos kerran lihaksikas on niin sillon täytyykin syödä :D pelkkä salilla käyminen ei niitä lihaksia juurikaan kasvata vaan ravinto on erittäin tärkeä osa lihasten palautumista.
- Snaijaatko ?
Onpa alustus 'hyvin' ymmärretty. Bodari saa syödä vaikka hirven kunhan ei syö kaveria vararikkoon. Muut puhuu aidasta, sinä aidan seipäästä.
- dex.r
Snaijaatko ? kirjoitti:
Onpa alustus 'hyvin' ymmärretty. Bodari saa syödä vaikka hirven kunhan ei syö kaveria vararikkoon. Muut puhuu aidasta, sinä aidan seipäästä.
-.- ....relaaaaaaaaaa http://www.youtube.com/watch?v=Oo4OnQpwjkc
- Hah !
dex.r kirjoitti:
-.- ....relaaaaaaaaaa http://www.youtube.com/watch?v=Oo4OnQpwjkc
Kiitti hyvän tuulen biisistä. Vaikka en niin tosissaan ollutkaan, että tarttisi ...
- mist me ollaaa tultu
Hyvä kommentti tuo naisten jalkojen aukaisu ja se osaaminen. Pakostahan naiset osaa jalkansa aukoa, kun sitä tarkemmin miettii. Sieltähän toosasta sitä kaikki vissiin tänne ollaan tultu. On se niin ruma värkki se. Että mies syö naisen vararikkoon ja on peräti jämäruuat ja rahkan. No HUH HUH. Soittaisit kytät, et on jämäruuat pöllitty. Oisko ihan pieni sekopää kyseessä tai joku polttari trullaus?
- ????????????????????
Hei tyypit kertokaa mulle mitä tarkottaa toi homma tos tän sivun alhaalla? Siin lukee et digikuvat aidoiksi valokuviksi. En oikeesti tajuu, mitä digikuva sit on jossei aito? Siitähän kaikkee voi duunata. Aika dorkaa mainontaa. Kai jokainen voi tulostaa vaiks minkälaisii kuvii. Sit ne myy niit kirjoi ku maksaa jotai satatonnii ja joku mummo mainostaa et kato mä osasi iha ite. Toho aiheesee et miks läski ämmä ei tajuu et se jätkä vetää ne pilaantuneet safkat vaan sen muijan mieliks ja oikeesti se heittää ne partsilt alas tai antaa galtsuilla tutuille pulsuille tai jollekki busselle, mist te sen tiiätte ja toi muija voi kusettaa koko jutskan. Kerää jotai spiidaus bojoi ehk? Daiju se kuiteski o.
- Rrreilu
Ota asia puheeksi miehesi kanssa ja pidä keskustelu rauhallisena, jos kerran sinua pännii se, että rahat eivät mene tasan tarkkaan tasan. Entäpä vaatteiden ja kauneudenhoitotuotteiden kustannukset? Sinulla menee luultavasti niihin enemmän rahaa kuin miehelläsi...
- normi-mies
Ihan vain vertailukohdaksi. Olen normaalikokoinen mies normaalilla kalorikulutuksella ja ruokaan menee kuukaudessa rahaa noin 200 € (sisältäen pari kolme ulkona ateriointia viikossa).
HC-bodari tietysti kuluttaa pari kertaa enemmän, kuin minä, mutta lienee ihan asianmukaista odottaa henkilön myös maksavan itse harrastukseensa liittyvät kulut. Suosittelen, että maksat itse vain oman osuutesi (about pari sataa euroa?) ruokamenoista ja ukkosi saa maksaa loput. Sitten ei liene ongelmia eikä kummankaan tarvitse muuttaa tapojaan.- RE normi-mies
Nehän söi niitä jämäruokia ja mies vaan söi, nainen ei syönyt ollenkaan. Markorepairs YouTubesta oli roskiksesta löytäny hyvää ruokaa ja niitä ne nyt siellä söivät. Ihan hyvää jogurttia olivat kuulemma heittäneet pois ja eihän tuollainen maitotuote ollenkaan pahene näin kesällä, hyvin vielä kelpaa. Marko pitää Keskustorilla puheen siitä, kuinka nainen menettää omaisuutensa ruokkimalla miestä, joka käy bodisalilla vilkuilemassa toisia miehiä ja suihkussa vähän vilkuilee ympärilleen ja tilanteen mukaan kurkoittaa ottamaan saippuaa lattialta. Pasi Viheraholle tilataan muutama pullo kaatopaikalle tai telttaan. Ihme mies sellainen, joka syö ruokaa ja nainen oikein joutuu vararikkoon. Lukko jääkaapissa ja oikein kirpputorilta ostetut vaatteet, kyl varmaan harkitsee jo suisaidii... kyl tää elämä on sit kovaa.
- minulla 50e
leipäjonosta.
- 250€ +350€
Meillä oli samanlainen tilanne! Tosin ruokaan ei mennyt kuussa tuhatta euroa, vaan "minun" syömiseni maksoi noin 250 € kuussa ja miehen 350€. MIstäkö tämän tiesimme? Noh, keskustelimme asiasta, kun minusta tuntui, että oli epäreilua, kun minun rahani menivät ruokaan, jota en syönyt. Mies ei oikein ymmärtänyt, kun ei aikaisemmin ollut moista ajatusta tullut hänen mieleensäkään. JOten asian selvittämiseksi keräsimme kuukauden ajan kaikki ruokakuitit talteen ja laskimme niistä yhteissumman ja kävimme läpi ruoka-aineista mitä söimme yhdessä, ja mitkä erikseen. Yhdessä syötävistäkin mieheni söi paljon enemmän kuin minä, mutta sitä emme erikseen laskeneet. Teimme niin, että mieheni maksaa "oman" syömisensä erikseen, joka oli siis 100€ enemmän kuin minulla. Meillä on yhteinen ruokatili, jonne minä siis laitan sen 250€ ja mieheni 350€. Joskus ruokamenot menevät yli ja joskus ali, mutta tärkeintä,e ttä molemmat tuntevat, että kulut jaetaan oikeudenmukaisesti. :)
- KOKEILEEE
meilläkin mies käy salilla ja harrastaakin "bodailua"ihan kisamielessä:) meillä on lapsiakin,mutta siis meillä ostetaan "omat"ruuat ja kotiruuan ja pientäpurtavaa taas teen/kustannan minä(n.1ruoka pvä ja leipiä/jugurtteja)ja mieskin syö niitä,mutta herrantähden EN osta hänen palautusjuomiaan /latauksiaan salieväitä työruokia,kannattaa kokeilla että ostat kaupasta vaan omat ruoaksi eli sun-mieleen ja sun juttujas! ja mies omansa ja syö sitten omiaan meillä toimii ja yhdessä oltu yli 2.v
- N
Kyllä tää tuntuu niin typerältä ollakseen totta.
- nimi00
Noin 40e, eniten 50e/kk/ruoka/henkilö.
1000e/kk? Mitä syödään? Poron liha joka päivä 10kg, kuin Flinstone perhe. - Boocsu
Älä maksa miehen harrastukseen liittyvää syömistä.
- huorien huoneentaulu
1. Netti auki
2. Maksa kaikki miehen kulut
3. Netti kiinni
- minä olen Uuno
Onko sun miehesi nimi kenties Turhapuro??? :D
- Johanna Tukevainen
Kyllä on pahasti LÄÄKKEET OTTAMATTA tän kirjoituksen aloittajalla. Jos ongelmia ei ole, niin miksi niitä pitää itse kehittää ja tulla tänne meuhkaamaan? Ettäkö oikeen JÄ MÄRUUAAT ja RAHKAPURKKI on menty syömään? No voi hurja.
- POTI SALI
KYLLÄ NIILLÄ POTISALEILLA SITÄ PEPPUA JAETAAN. LUKKO JÄÄKAAPPIIN JA KIRPPISVAATTEET, ONKO MAKEETKIN? ASUTKO VANKILASSA, KUN HARKITSET JOTAIN LUKKOJA KAAPPEIHISI, VAI OLETKO MUUTEN VAIN YKSINKERTAINEN. MITEN SE NYT MENIKÄÄN...JÄMÄRUUAT JA RAHKA JA TILISI ON TYHJÄ... AIKA KALLISTA JÄMÄRUOKAA JA RAHKAA. MISTÄS KUNINKAALLISESTA KEITTIÖSTÄ TILAATTE, KUN NOIN PALJON MAKSAA?
- Mitähän vielä!?
Hän tienaa 500€ enemmän kuin sie ja syö sinun ruokasi, jos et häntä peiton heilutusta kummempaan tarvii, heivaa yli laidan ja ota tilalle vähemmän kuluttava uros tai jos et ihan heti löydä sopivaa, oo vähän aikaa yksin ja nauti muustakin kuin syömisestä. Sillä elämä on tässä ja nyt!
- miehet sikoja
Hommaa se lukollinen omien ruokiesi jääkaappi, sehän elää sun ruoillas vaikka tienaa sen 500€ enemmän kuin sie. Ei ykskään nahkariekaleen omistaja oo niin arvokas, että jos et häntä muuhun kuin peittojen heilutuksiin tarvii, heivaa mies yli laidan ja osta hieromasauva, ei jätä, ei petä, ei kuljeta tauteja, saat niin hiljaa ja kovvaa kuin ite halluut, etkä tarvii reisiltäs hänen eritteitään pestä.
- Murheensa kullakin..
Tonni kuussa ruokaan kahdelta ei mikään ihme ole, itselläni menee noin 600-700€. Tosin jos olisi pakko säästellä, niin voisi tuosta tinkiä. Avokilla ei taida mennä ihan noin paljon, veikkaisin että pärjää viidellä sadalla. Viikonloppuisin jaetaan kustannukset ja siihen riittää yleensä satanen. Hyvä ruoka vaan maksaa eikä siitä kannata ottaa paineita. Ollaan molemmat hoikkia vaikka säännöllinen liikunta ei kuulukaan harrastuksiin.
- Lihas maksaa
Ha ha, sen se lihas maksaa kato!
Läskin saapi ilmaiseksi ja se on halpa ylläpittää, mutta ko sinun piti saaha se lihaskimppu pienilä aivoila....kaiva vain kuvetta!
Kaikkea ei kato voi saada. Blondikhaan.... - argh!!!
Kyllä minäkin painin hiukan saman ongelman parissa kuin viestiketjun aloittaja. Jos ostan ruuat itselleni ja kahdelle lapsellemme, meillä menee ruokaan 300€ /kk, jos ostan ruuat koko perheelle eli myös mies mukaan laskettuna, ruokakulut ovat jo 800€. Niin paljon se ukko mättää filettä naamaan. Mikään perusruoka ei kelpaa, aina pitää olla laadukasta lihaa, eikä ikinä kahta päivää peräkkäin samaa ruokaa. Jos siihen sitten lisää vielä ukon kaljat ja muut "virkistysuomat" niin summa kasvaa vielä 300 eurolla. Miehen pitäminen vain on kallista, älyttömän kallista. Ja mieskin kyllä ostaa ruokaa, ei tosin yhtä paljon kuin minä kuukaudessa.
- Maksakoot itse
Miksi sinä sen ukkosi bodausharrastusta rahoitat? Ne kaikki rahkat, proteiinijuomat yms. ovat hänen egoistiseen bodausharrastukseensa liittyviä, eivät normaalia päivittäistä syömistä.
Pistä ukko maksamaan itse bodauksensa. Itsekäs ukko muutenkin, kun ei itse sitä tajunnut, vaan syö kuin hevonen samoista ruuista joista itse maksat puolet.
Tuo tosin on ihan normaalia bodareilla. Valtaosa niistä on itsekkäitä narsisteja. Itse en edes tajua, miksi joku haluaa tehdä itsestään sellaisen lihavuoren. Lihasta ja voimaakin voi löytyä, mutta ei jakseta edes juosta pientä pätkää enemmän ilman että hiki lentää ja puuskutus on kuin höyryveturilla. Ei kuulosta hyväkuntoiselta, tai edes hyvännäköiseltä ihmiseltä.- Hah !
Yeap. Mutku korvain väliss' on vaan milli, niin hartioita pitää löytyä metritolkulla.
- ...
"Töissä hänellä on eväänä 2 rahkaa ja edellispäivän kotiruuan "jämät" (hänen työkaverinsa ovat olleet sitä mieltä että he ruokkisivat nelihenkiset perheensä sillä lihamäärällä jonka avokkini töissä syö eväänä)."
Mitenkä kahdesta rahkasta ja eilisistä "jämistä" saa 4 hengen aterian?
Missä kohtaa se liha tuli mukaan? Onko teidän arkipäivällisessä aina joku puolikas sika tai jotain? Teetkö illalla ruokaa hillittömän satsin joten jämätkin ovat hillittömät?
Mies on ilmeisesti joku bodybuilderi kun tarttee noin paljon safkaa lihomatta. Opeta se kokkaamaan. Jos tarttee harrastuksensa vuoksi jotain extraproteiinimättöä niin sopikaa että se ei kuulu teidän ruokamenoihin vaan hän maksaa harrastukseensa kuuluvat syömingit itse. Hmm.
Tunnen erään pariskunnan joka on ollut yhdessä jo 15v. Heillä on kummallakin edelleen omat rahat.
Itse en ymmärrä tuota ajatusmaailmaa. Siinä vaiheessa kun kamat kannetaan yhteen niin siinä vaihessa taloudesta vastataan yhdessä. Ostetaan se mikä tarttee ostaa yhdessä.
se käy kaupassa kumpi käy. EIkä aleta laskemaan pennejä.
Jos aloittaja ostaa enemmän ruokaa niin kumppani kustantaa sitten vaikka sen kampaajan. Yksinkertaista. Ja mun mielestä pitäisi olla myös "automaattista".
Yhdessä taloudessa on yhteiset rahat, erillisissä talouksissa on omat rahat.- makkara
Ei mene näin. Se on tasapeli ruoankin suhteen ja jokainen voisi kokeilla olla
omilla ruoalla ja katsoa vähän aikaa miten se toimii. - D
Lihasmassan kasvattaminen ja yletön syöminen ovat muutenkin vähän egoistista käytöstä. Ei se ihan järkevästä ja muita huomioivasta harrastuksesta oikein mene.
Samassa asemassa en epäilisi hetkeäkään olla kustantamatta toisen ylettömiä mukavuuksia ja mielihaluja. Työskennelköön itse kulutuksensa eteen. - turisti 32
tuhat euroa ruokaan ! ei voi olla totta. oletettavasti miehesi käy salilla ja syö sen mukaan saadakseen lihaksia. elä hyväksy tilannetta !
määrätkää ruokabudjetti, saat varmaan netiltä selville miten paljon ruokaan menee normien mukaan kuukaudessa. näin meillä on ollut monta vuotta ja toimii hyvin, budjetti on kanssa hyvä siitä syystä ettei tuu ostettua mitään turhaa. jos tekee vaikka limsaa mieli sen saa ostaa itse ei ruokarahalla. sama on miehesi kanssa ostakoon omat treeni jauhot ja jos jatkuvasti syö niin ei kai mikään riitä, on ehkä jopa aihetta että hän silloin saa maksaa enemmän.
ymmärrän jutun jos miehesi korvaa rahalla muita menoja enemmän kuin sinä. - Anonyymi
Miksi KUKAAN elättää siipeilijää! Seksi on ainut tärkeä asia suhteessa ja sen takia ei ketään tarvii elättää.
- Anonyymi
Ajattelun laajennus teetä työnä riski on rukoilla ruma tai kaunis.
Maissi 🌽 ex mies omii maissin tytär reitti.
Ei anna tyttären mies ystävälle kuin riisi luvan - Anonyymi
Ekan kerran kuulin valitettacan, että toinen "syö tilin tyhjäksi". Kuule, kyse on vain ruoasta ja sehän on selvä, että mies syö enempi. Onneksi teillä ei ole lapsia, äläkä vaan vingukaan niitä mieheltäsi. Viimeistään sitten, jos on poikia ja tulevat teini-ikään, niin jääkaappi tyhjenee alta aikayksikön ja saatat joutua käymään kaupassa vaikka kolme kertaa per pv. Kun nyt märiset ruokaostoksista, niin mites ne suuremmat hankinnat? Olisiko aika mennä peilin eteen ja katsoa itseä "sillä silmällä"?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364185Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31904Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061770
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411719Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4691578MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531355Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4621288