Olen pannut merkille että monella tämän sivuston palstoilla ja chateissakin vongataan ainoastaan p-alkuista sanaa ja erityisesti niiden syntyperäisiä omistajia, jotkut enemmän, jotkut vähemmän kaunokirjallisemmin. Tai ainakin annetaan ymärtää että niin kuuluisi tehdä. Asiallista keskustelua (ts. vähemmän "fyysistä") on turhaa odottaa, koska melko aina sen puutteeksi ja syyksi käännetään nainen tai ettei sellaista ole itsellä tyttö- tai petikaverina.
On kaikenlaisia avauksia joista heti huomaa että se on suunnattu ainoastaan samassa yhteisössä olevia naispuolisia osallistujia kohtaan, ja joita kirjoittaja yrittää itse havitella "piilovonkaamalla" mutta useimmiten ellei ainakin turhaan (vrt. Miehen Logiikka). Tähän on turhaan vetää myös mitään "se on kuiteski mies" -korttia, sillä kyllä kokenut lukija aidon naisen, vai pitäisikö sanoa feikkaavan miehen tai mieheksi tekeytyvän naisen, tunnistaa kirjoituksesta. Loppujen lopuksi kirjoituskin on vain henkisyyden ilmentymä eli meta-olio, joko kirjaimia ja sanoja paperilla tai valon este näytöllä, ja jos joku reagoi niihin kuin samassa huoneessa istuvaan henkilöön niin olkoon vieraani (be my guest). En kuitenkaan suosittelisi sitä... allergista reaktiota kaikenkarvaisiin kirjoituksiin siis.
Samaan kastiin kuuluvat myös nämä sillitrollit, Hämsyt ja Boredomit ymt. kaikista ylevistä tai ei-ylevistä kirjotuksistaan huolimatta ja huomaamattakin. Kaikessa kuivuudessa ja ironiassa janotaan sellaista mitä ei vakuutellen haluta (tai sitten halutaan mutta vakuutellaan ettei siihen ole minkään Suomen valtakunnan mahdollisuuksia) ja kuitenkin halutaan mutta siellä "piilossa peräkamarissa".
Palstan näkyvä nimihän on myös Suhteet ja Tunteet, joka perinteisesti, alkuvoimaisesti ja -peräisesti onkin naisten intuitioon vetoava alue ja johon ei paranisi terävällä tikulla koskea, tai jos niin tekee niin saattaa huomata viettävänsä vuosikausia keskustelualueella ihmetellen miksihän tuokaan ei siitä/tästä/musta tykännyt.
En tiedä (ja en tiedäkään), ehkä vonkaus on jollekin tuottanut näkyvää tulosta, mutta pitäisikö sen liikutta minua kun en tunne siitä (tai oallisista) muuta kuin kirjoituksen. Palsta vaikutta olevankin kuin joku Ilta-Sanomat from Hell, jossa sama aihe toistuu huomenna ja ylihuomenna, sekä ensi viikolla ja myös sadan vuoden päästä.
Tai en myös tiedä, ehkä on joku uusi trendi josta en, satunnainen sivistynyt seuraaja, ole tietoinen, kuten huippusivistynyt äärirenttu. Turpiin vaan ja onnea, mutta ABC-oppivihkolla.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Oliks sulla siis jotain asiaakin?
Jos joku osaisi tiivistää aloittajan tekstin olennaisimman asiasisällön maksimissaan kahteen virkkeeseen, olisin hyvin kiitollinen. Sen verran tajusin, että aloittaja esittää kaikkien miesten palstakirjoitusten (myös omansa?) tavoitteena olevan vähintäänkin epäsuorasti naisten pöksyihin pääseminen. Loppuosan tajunnanvirtaisuus menikin sitten täysin ohi.
Voin itse tiivistää. Enkä pahoittele tajunnanvirtaa.
Yritetään vokotella naisia (ja pöksyihin pääsemistä) kirjoituksella joko suorasti tai epäsuorasti. Myös sinä, ja muut, vaikka et tiedosta sitä. Eikös Se Bella (Donna) kutsunut sinua Hämsyksi alunperin? Pahoittelen jos lausuin nimeäsi väärin.
Pointti on se ettei yksikään mies ole luonnon yläpuolella, ei edes metafyysisesti. Ja luonto on yhtä kuin nainen joka antaa, ellei pöksyjä siis, aina takaisin.
Yllätys, yllätys, ihmiset kaipaavat sosiaalista vuorovaikutusta tai eivät muuten kommunikoisi ollenkaan. Samalta sukupuolelta toivotaan lähinnä vertaistukea ja ehkä jaettuja kokemuksia, ja siltä saavuttamattomalta sukupuolelta edes pieni ymmärryksen ja inhimillisyyden osoitus voi tuottaa iloa. Naiset ovat minulle mysteeri ja aina kun olen samalla taajudella naisen kanssa, se vain on aina enemmän kuin saman taajuuden saavuttaminen miehen kanssa.
Ei kai heteroseksuaalisuudessa ja ujoudessa pitäisi olla mitään moraalisesti tuomittavaakaan, vaikka meitä kaikkia ei eläimellinen kiima ohjaakaan. Minusta ihmisyyteen nimenomaan kuuluu sivistynyt järki ja empatia enemmän kuin pelkkä eläimen kiima, jonka vallassa urokset tappavat toisiaan päästäkseen nussimaan tuntematonta naarasta tähän lainkaan tutustumatta.
Emmekä ihmisinä ole niin itseriittoisia, ettemme koskaan tarvitsisi mitään toisiltamme. Kaipaamme jokainen ihmisyyden valoa majakkavaloksi pimeyteen antamaan toivoa ja ohjaamaan uuteen suuntaan. Häiritseekö se jotenkin sinua? Sillä voi olla ettei kukaan selviä saamatta apua toisilta.
Juu, mutta nuo samat yleviltä kuulostavat sanasi olivat ennen harvinaisuus, jotka pystyi lukemaan jostain kirjasta tai kuulemaan laulujen lyriikoista. Nykyään julkisesti suollatettavat kirjoitukset vaikuttavat olevan kuin kiimaisen eläimen vessan seinään sutaistut ja jos kakkakasassa onkin yksi kukka ei se paljon säväytä.
En ole varma omasta eläimellisyydestäni, mutta toivon että kirjoituksestani paistaisi ainakin jonkinlainen järjen valo tai inhimillisyyden lämpö. Siihen olen ainakin pyrkinyt tiedostaen että julkisella alueella ollaan. Julkisesta esiintymisestä ja siitä vaadittavasta moraalitunnosta kun on myös kokemusta.
Seura ja vuorovaikutus on tietenkin hyvästä, mutta jos se tapahtuu anonyyminä oliona hokien naisseuraa ja p-sanaa ei mielestäni ole.
Yllätyin pitkällisestä vastauksestasi ja tätä juuri tarkoitin. Asiallista keskustelua, mutta ketään mollaamatta tai jalustalle nostamatta.
En tosin ymmärrä miksi edes luen niitä, mutta siksi kirjoitankin että voin lukea mitä haluan.
Matlock-miehen viimeiset päivät olivat dementiaisia ja sekavia. Jeesus oli mielessä ja demokraattien politiikka.
Tiedätkö mitä sana Mat tarkoittaa?
Lock on tietystikin lukko.
Se riippuu kielestä mitä se tarkoittaa.
Shakki ja Matti?
Siis persiaa ja englantia? Tämän pitäis olla kaikille jotenkin itsestään selvä yhdistelmä? Olet siis kuollut lukko?
Enhän minä vaan mielestäni keskustelupalsta ja sen aihepiiri (nainen jota ei saada) on kuollut loukko.
Jos kasvavalle (homo)nuorelle tuputetaan väkisin omasta kehittyvästä (homo)identiteetistä poikkeavaa (hetero)mallia, käy pahimmassa niin, että tämä yrittää elää itselleen vieraan mallin mukaan (siis heteron tavoin). Hieman vanhempana hän sitoutuu ehkä epätyydyttävään, mutta ehkä menettelevään (hetero)parisuhteeseen - perustaa perheen ja hankkii lapsia. Myöhemmin sitten voi käydä niin, että elämäntilanne käy todella ahdistavaksi, kun huomaa, että "luonto kutsuu" ihan muualle. Tuloksena saattaa olla mielenterveydellisiä ongelmia ja mahdollisesti perheen hajoaminen. Lievemmissäkin tapauksissa identiteettikriisi on monille todella rankka kokemus riippumatta siitä, minkä ikäisenä sen käy läpi.
Penis? Kieltämättä pieni hetki peniksen kanssa maistuis.
"valon este näytöllä"
Ei taida näyttötekniikat olla ihan ominta alaa?
Heh, onhan nuo luonnontieteellisessä ja sähköteknisessä mielessä tietenkin.
Estohan tarkoittaa vain ettei kyseistä suuretta ole saatavilla.
Muotoilin ehkä siten hieman väärin, runollinen yritys kuitenkin, kun en muistanut että Suhteet jaTunteet palstan trollit nussivat myös näyttöpisteitä.