Tänä vuonna kirkosta eroaa 68 707

Ennusteen lähtökohtana on vuosien 2008-12 eroluvut eli
*******Erot I-VI***koko vuosi
2008 18747 49699
2009 14882 40410
2010 14995 84110
2011 17804 46502
2012 12985

Ensimmäisessä sarakkeessa on vuosi, toisessa tamm-kesäkuun ja kolmannessa koko vuoden aikana eronneiden määrä. Helposti huomaa, että mitä enemmän eroamisia tapahtuu alkuvuodesta sitä pienemmäksi jää koko vuoden aikana eronneiden määrä. Excel osaa tehdä tästä yksinkertaisen mallin y = -3,7348x 117204, missä x tarkoittaa alkuvuoden aikana eronneiden määrää.

Tämä malli on järkeenkäypä, sillä eroamista joskus miettivien määrä on suuri. Kun tulee joku uutiskynnyksen ylittävä kirkon kannalta negatiivinen asia, he päättävät erota. Jos eroja on tarpeeksi, siitä tulee uutinen, jolloin eroamista miettivät päättävät erota ja uutinen - eroaminen -ketju alkaa ruokkimaan itseään.

Oikeasti en ennusta 70 tuhatta eroamista, sillä luku voi olla yhtä hyvin 40 tuhatta tai vaikka 400 tuhatta. Jos joulukuun suuri asia on YLEmaksu ja miten kirkko ei sitä maksa vaikka lain mukaan YLEn on pakko lähettää kristillisiä ohjelmia eikä se saa lähettää muiden uskontokuntien hartauksia, voi eroja olla paljon.
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Yrityksistä veron ulkopuolelle jäävät kaikista pienimmät eli ne, joiden tulos on vuodessa alle 50 000 euroa. Muiden yritysten maksettavaksi tulee yrityksen tuloksesta riippuen 140 - 3 000 euroa.

Valtio, kunnat ja seurakunnat eivät tule maksamaan Yle-veroa."

:o En tiennyt, että yritykset joutuvat maksamaan Yle-veroa. Koko ajan oppii uutta.

http://kokeile.yle.fi/uutiset/yle-vero_voimaan_2013/6189266

"Helsingin seurakuntayhtymän vuotuiset tulot ja menot ovat runsaan 120 miljoonan euron suuruiset. Se vastaa noin 20 000 asukkaan kunnan, esimerkiksi Mäntsälän, taloutta."

http://www.kirkonrahat.fi/

Äänestä

Eroja tulee aina eniten silloin, kun eroakirkosta.fi on mediassa esillä. Sitä se ei tänä vuonna ole ollut juuri lainkaan. Siksi on oletettavaa, että kun se saa kunnolla näkyvyyttä, korkki lähtee irti ja tulee kunnon erovyöry.

Oikeastaan on kirkon kannatla kammottavaa, että vaikka ek ei ole ollut esillä mediassa, silti eroajia riittää lähes viime vuosien malliin. Viimeistään joulukuussa räjähtää, kun media hipaiseekin ek:ta jutuissaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kimmo Koo kirjoitti:

Ennusteen lähtökohtana on vuosien 2008-12 eroluvut eli
*******Erot I-VI***koko vuosi
2008 18747 49699
2009 14882 40410
2010 14995 84110
2011 17804 46502
2012 12985

Ensimmäisessä sarakkeessa on vuosi, toisessa tamm-kesäkuun ja kolmannessa koko vuoden aikana eronneiden määrä. Helposti huomaa, että mitä enemmän eroamisia tapahtuu alkuvuodesta sitä pienemmäksi jää koko vuoden aikana eronneiden määrä. Excel osaa tehdä tästä yksinkertaisen mallin y = -3,7348x 117204, missä x tarkoittaa alkuvuoden aikana eronneiden määrää.

Tämä malli on järkeenkäypä, sillä eroamista joskus miettivien määrä on suuri. Kun tulee joku uutiskynnyksen ylittävä kirkon kannalta negatiivinen asia, he päättävät erota. Jos eroja on tarpeeksi, siitä tulee uutinen, jolloin eroamista miettivät päättävät erota ja uutinen - eroaminen -ketju alkaa ruokkimaan itseään.

Oikeasti en ennusta 70 tuhatta eroamista, sillä luku voi olla yhtä hyvin 40 tuhatta tai vaikka 400 tuhatta. Jos joulukuun suuri asia on YLEmaksu ja miten kirkko ei sitä maksa vaikka lain mukaan YLEn on pakko lähettää kristillisiä ohjelmia eikä se saa lähettää muiden uskontokuntien hartauksia, voi eroja olla paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu