MONIKULTTUURISUUS JÄLLEEN TUOMIOLLA HELSINGISSÄ

STT

Nuori mies on tuomittu Helsingin ydinkeskustassa tehdystä raiskauksesta vankeuteen. Raiskaus tapahtui Elielinaukiolla huhtikuussa aamuyöllä noin kolmen aikoihin.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan mies oli johdatellut tapaamansa humaltuneen naisen ravintolan edustalla olevaan syvennykseen. Siellä hän työnsi uhrinsa maahan ja kävi käsiksi. Uhri yritti rimpuilla ja huutaa apua, mutta mies piti kättä tämän suun edessä.

Teon huomasi ohikulkija, joka kuuli outoja ääniä. Hän kertoi oikeudessa nähneensä ovisyvennyksessä miehen makaavan housut nilkoissa naisen päällä.

Ohikulkija huomasi poliisiauton ja haki heidät apuun. Tekijä ehti juosta pakoon. Poliisi löysi hänet piiloutuneena linja-auton alta.

Kingsley Kodom Sekyere, 18, tuomittiin raiskauksesta kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.
3148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tamperelaisen tanssikoulun kolme opettajaa sai perjantaina useiden vuosien ehdottomat vankeustuomiot lukuisista seksuaalirikoksista.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Sauviet Francisco Guerrero Morenon kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.

Hän syyllistyi kuuteen raiskaukseen, kahteen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, yhteen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kolmeen pahoinpitelyyn ja kahteen laittomaan uhkaukseen.

Victor Julio Viloria Oviedo sai neljän vuoden vankeustuomion kolmesta raiskauksesta ja kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oliver Eduardo Paredes Oviedon kahden ja puolen vuoden vankeustuomio tuli raiskauksesta ja kahdesta pahoinpitelystä.

Äänestä

Miten joku voi vielä kysyä miten nämä juutalais- think tankeista tulleen maahanmuuttopolitiikan vaikutukset liittyvät tähän "yksittäistapaukseen"?

Äänestä
  • työntäkää svastika parempaan koloonne,,,

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HOMMA JATKUU kirjoitti:

STT

Nuori mies on tuomittu Helsingin ydinkeskustassa tehdystä raiskauksesta vankeuteen. Raiskaus tapahtui Elielinaukiolla huhtikuussa aamuyöllä noin kolmen aikoihin.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan mies oli johdatellut tapaamansa humaltuneen naisen ravintolan edustalla olevaan syvennykseen. Siellä hän työnsi uhrinsa maahan ja kävi käsiksi. Uhri yritti rimpuilla ja huutaa apua, mutta mies piti kättä tämän suun edessä.

Teon huomasi ohikulkija, joka kuuli outoja ääniä. Hän kertoi oikeudessa nähneensä ovisyvennyksessä miehen makaavan housut nilkoissa naisen päällä.

Ohikulkija huomasi poliisiauton ja haki heidät apuun. Tekijä ehti juosta pakoon. Poliisi löysi hänet piiloutuneena linja-auton alta.

Kingsley Kodom Sekyere, 18, tuomittiin raiskauksesta kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu