Pärjääkö Norja ja Ruotsi huonosti vaikka

ne eivät kuulukkaan euroon ?

Taitaa Norja olla ainoa velaton maa Euroopassa..
10131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

köyhdyttää alueen väestön.

Valitettavasti näin on. Ja valitettavasti euro hajoaa väkivaltaisesti tai ainakin kovia jälkiä jättäen. Byrokraatit, poliitikot ja suurpäoma maksattavat vielä hajoamislaskunkin kansalla.

Äänestä

Norjallakin on velkaa, mutta sitä on otettu tarkoituksella eikä pakon edessä. Norjalla on myös säästöjä ja omaisuutta velkaansa nähden moninkymmenkertaisesti enemmän verrattuna Suomeen.

Mikä parasta, Norjan valtio pyörittää itse öljybisnestä omilla öljyvaroillaan, mikä tuottaa kymmeniä miljardeja euroja puhdasta voittoa valtion kassaan joka vuosi. Suomen kulta- ja fosforiesiintymätkin tuottavat huimasti voittoja, mutta eivät Suomen valtiolle.

Norja pärjää moninkymmenkertaisesti paremmin taloudellisesti kuin Suomi. Mutta, jos Suomen Kokoomuksen kaltainen puolue olisi ollut vallassa Norjassa vuosikymmeniä, ja Norjassa pitkään päätöksiä tehneet olisivat olleet vallassa Suomessa, olisi Suomi rikas maa joka tekisi bisnestä omilla luonnonvaroillaan, ja Norja olisi köyhä maa jonka öljystä käärisivät miljardeja mm. amerikkalaiset ja canalaiset jättifirmat. Suomen köyhyys johtuu nimenomaan maan päättäjien vähä-älyisyydestä, ja Norjan rikkaus niin ikään päättäjien älykkyydestä.

Kataisen ROSVOKOPLA pitää saada vallasta pois nopeasti, jos meinataan että Suomi vielä josksu kaukanan tulevaisuudessa edes kykenee nousemaan taloudellisesti lähellekään Norjaa ja Ruotsia.

Äänestä

Suomen köyhyys johtuu nimenomaan maan päättäjien vähä-älyisyydestä, ja Norjan rikkaus niin ikään päättäjien älykkyydestä.

Pitää paikkansa tämä niin kuin Kemira,Sonera,Laivavarustamot,Kaivostoiminta ,Pankki ym mitä nämä suomen päättäjät ovat sormellaan koskeneet niin tappiota on tullut .Maailman tyhminpiä kauppoja ovat tehneet ja aiheuttaneet 5 miljardin menetykset suomelle joka vuosi.

Mutta kun suomessa ei ole rikollisvastuuta näillä herroilla ja eivät joudu edes vastuuseen niin kuin muissa maissa jopa henkilökohtainen omaisuus menee ja vankila tuomiot päälle.
Monessa muissa valtioissa on herroilla selkä rankaa ja itse erovat ja jopa kunnian säilyttääkseen tekevät itsarin kun ovat aiheuttaneet tappiota .

Äänestä

fosforit ikuisuuksiin riitä..

Äänestä

  • 16 arkipäivässä Norjassa kuukaudessa tienaa kaksinkertaisen palkan Suomen km.23 päivään/kk. Revi siitä.
    Kolme viikkoa töissä ja viikko vapaata, Asumisen voi valita itse...solussa vai muualla.
    Pidin , rakastuminen muutti kuvioitani.. ja jatkoin opiskelujani.

    Äänestä

  • vienotuuli kirjoitti:

    16 arkipäivässä Norjassa kuukaudessa tienaa kaksinkertaisen palkan Suomen km.23 päivään/kk. Revi siitä.
    Kolme viikkoa töissä ja viikko vapaata, Asumisen voi valita itse...solussa vai muualla.
    Pidin , rakastuminen muutti kuvioitani.. ja jatkoin opiskelujani.

    Nyt Antero nukkumaan.Höpö

    Äänestä



liskoaivot vallassa, niin mikäs siinä.. kyllä he kohta saavat opetuksensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tä? kirjoitti:

ne eivät kuulukkaan euroon ?

Taitaa Norja olla ainoa velaton maa Euroopassa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu