Olen jouluna eronnut pitkästä ja hankalasta parisuhteesta. Jo edellisen parisuhteeni aikana ihastuin ns. työtoveriini. Tiesin alusta asti, että ihastukseni kohde on naimisissa. Mutta siitä huolimatta hän oli tosi ystävällinen ja huomaavainen minulle ja meillä oli selvästikin vipinää ja loistavat kemiat. Koskaan hän ei viimeisen vuoden aikana kun tapailimme satunnaisesti työn merkeissä puhunut sanaakaan vaimostaan. Jokin aika sitten olimme yhdessä viikon ajan eräässä tapahtumassa, jossa hän järjesti meille jatkuvasti kuin sattumalta yhteisiä hetkiä vaikka hänellä oli jo muutenkin kädet täynnä töitä. Hän mm. kautta rantain pyysi minut mukaansa kahdestaan erääseen konserttiin. Hän oli kovin kiinnostunut minusta ja kuunteli kun juttelin, käveli hitaasti, että ehtisimme olemaan mahdollisimman paljon yhdessä. Toivotti eräänä iltana erään viestin yhteydessä hyvää yötä jne.
Heh, en tiedä olenko ymmärtänyt jotain totaalisesti väärin, mutta oletin, että hän olisi ollut ihastunut minuun. Kunnes nyt hän kertoi eräässä viestissä ensimmäistä kertaa perheestään, joka lähtee syksyllä mukaan meidän seuraavalle työreissulle.... Mitä tästä pitäisi ajatella... Hänellä olisi ollut vuosi aikaa edes mainita perheensä, jotten olisi alkanut edes elätellä mitään toiveita hänen suhteensa.... Normaalisti olen kiertänyt varatut miehet kaukaa, mutta tämä kyllä teki itsekin itseään tykö... Ei kai ketään voi noin väärin tulkita....
Heh, en tiedä olenko ymmärtänyt jotain totaalisesti väärin, mutta oletin, että hän olisi ollut ihastunut minuun. Kunnes nyt hän kertoi eräässä viestissä ensimmäistä kertaa perheestään, joka lähtee syksyllä mukaan meidän seuraavalle työreissulle.... Mitä tästä pitäisi ajatella... Hänellä olisi ollut vuosi aikaa edes mainita perheensä, jotten olisi alkanut edes elätellä mitään toiveita hänen suhteensa.... Normaalisti olen kiertänyt varatut miehet kaukaa, mutta tämä kyllä teki itsekin itseään tykö... Ei kai ketään voi noin väärin tulkita....
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mies on tullut järkiinsä, siksi kertoi perheestään.
Mies ei ollut järkevä. Kärkkyi vaan pimppiä sulta kun oma vaimo pihtaa. Kukaan perheellinen järkevä mies ei petä hetken mielijohteesta. siinä on ajatuksena pettäminen kun oma vaimo ei anna seksiä.
Kerrot, että tiesit alusta asti miehen olevan naimisissa. Mikä siis yllätti? Sekö, ettei mies ollut valmis sun kanssa suhteeseen? Ei pitkistä liitoista hetken mielijohteesta kukaan lähde, ei ainakaan, jos vähän ihastuu työkaveriinsa. Sä olet ehkä katsellut häntä vaaleanpunaisten silmälasien takaa, kun olet itse ollut niin ihastunut.
Hieno mies, ottaa perheensä mukaan työmatkalle. Mikä mun mielestä kertoo sen, että välittää perheestään ja rakastaa vaimoaan. Ei kaikki halua omia perheasioitaan maailmalle kuuluuttaa. Jokaisella on oikeus omaan yksityiselämäänsä. Miksi hänen olisi perheestään pitänyt sulle kertoa? Hän tiesi, että tiedät hänen olevan naimisissa.
Tuollaisten ihastusten takiako olet eronnut entisistä miehistäsi?
Aika ihme naisen logiikkaa. Olisithan sinäkin voinnut yhtälailla puhua tai kysyä vuoden aikana hänen vaimostaan, ja sitä myöten perheestä. Nyt kun mies viimein ohi mennen mainitsee perheestään, niin alat ihmetellä miksi hän siitä puhuu tai ei ole ennen puhunut. Muutoinkin, ei kai se, että joku on ihastunut tarkoita sitä, että on perhettään jättämässä.
Jos mies välittäis perheestään ja vaimostaan niin ei todellakaan alkais mihinkään toisen naisen kanssa. Mun tajuntaani ei mahdu et alkaa pelaileman jonkun toisen nauisen kanssa kun vaimo kokkaa kotona omalle perheellen.
Kunnioitan suuresti tätä miestä ja ammatillista suhdettamme. Koko ajan olin kartalla siitä, etten ala mitään touhuamaan hänen kanssaan, korkeintaan hänen aloitteestaan. Eli yritin kuitenkin pitää asialinjan ja pallo oli hänellä. Kenenkään suhdetta en halua sotkea, jos hänellä on kotona kaikki hyvin. Ainoastaan keskustelun kautta olisin voinut edetä, jos olisi esim. kertonut, että on eroamassa tms.
Tiedän itse tasan tarkkaan mitä on elää huonossa parisuhteessa, vaikken muuten kannatakaan uskottomuuteen. Siksi itsekin annoin itseni ihastua jo edellisen suhteeni aikana, koska olin jo niin loppu omassa suhteessani. Mutta ainoastaan reilu peli tulee kysymykseen tällaisessa tapauksessa. Ja mielestäni on reilua, että hän edes nyt otti perheensä puheeksi, ehkä hän huomasi ihastukseni tms.
Juupa juu, huono parisuhdeko sun mielestä oikeuttaa uskottomuuteen? Olisit alkanut vehtaamaan hänen kanssaan surutta, jos hän olisi tehnyt aloitteen. Huolimatta siitä, että hän on naimisissa. Onko se sun mielestä reilua peliä? Onko reilu peliä aloittaa suhdetta edes silloin, jos toinen kertoo olevansa eroamassa?
Fiksu mies. Huomasi sun ihastuksen ja vihelsi pelin poikki kertomalla perheestään. Eli ei halunnut sun kanssa mitään muuta kuin jutella. Näytti sulle paikkasi.
Mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää edes naisen logiikalla? Ihastuksia tulee ja menee. Ei niiden takia järkevä ihminen liittoaan tuhoa.
"Huomasi sun ihastuksen ja vihelsi pelin poikki..." Juurikin näin. Ihan fiksu mies siis. Varmaankin hän on ihastunut itsekin, mutta punninnut asioita ja päättänyt kertoa sivulauseessa, mihin on päätynyt.
vai niin.
Tulkitsit miehen ystävällisyyden väärin ihastukseksi.