olen jo pidempään haaveillut löytäväni luotettavan miehen joka haluaisi toteuttaa yhteisiä haaveita, muuttaisin mielelläni ulkomaille vaikka muissa maissa EU tilanne on niin huono. En vain ole löytänyt ketään miestä joka olisi oikeasti ollut valmis ja halukas lähtemään edes osaksi vuotta ulkomaille, sen sijaan olen saanut kuulla vierailta ihmisiltä syytöksiä haaveistani ja tapaamani miehet ovat aina vaihtaneet mieltään ennemmin tai myöhemmin jolloin olen vain itse matkustanut haluamiini kohteisiin. Suurin osa kyllä alussa vakuuttaa haaveilevansa samoista asioista että pääsisi kanssani suhteeseen. He ovat ajatelleet joko niin että matkustelu riittää tai ovat halunneet valita vain itse tietyn matkakohteen meille, piittaamatta minun haaveistani yhtään. Moni on myös ilmeisesti ajatellut että haaveet ovat vain nuoruuden kuvitelmia ja ajatelleet että naisen pään voi kääntää. Olen yrittänyt niin monta kertaa parissakin eri suhteessa kertoa siitä etten ole onnellinen täällä, olen myös joitakin kertoja yrittänyt olla onnellinen mutta kun en ole. Olen valmis sietämään paljon, mutta kohtaamani miehet eivät ole olleet valmiita joustamaan ja luopumaan paljosta, moni ajattelee Suomessa olevan parhaat työmahdollisuudet ja palkat, kun itse taas en niin siitä palkkasummasta välitä.
Etsin mahdotonta?
lähtevä
6107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tai oletko edes neitsyt?
miten jonkun mielestä neitsyys voi liittyä aloittajan juttuun? onko siellä joku muslimi linjoilla, villi arvaus?
Tarvitset LHC:tä 100 x isomman hiukkaskiihdyttimen.
(kirjoitin tämän vain vastauksena otsikkoon, en lukenut ketjua muuten)
Älä Lähde ilman minua!
Minullakin suhde kaatui tyytymättömyyteeni asua Suomessa. En vain viihdy täällä.
Olen muutamaan kertaan koittanutkin asua ulkomailla mutta se on lähinnä ollut hostelleissa pyörimistä ja lopulta kotikulmille kaverien jalkoihin. Lopetan työt ja lähden mukaasi, targetilla ei väliä:D
Ehkä sun pitää sit lähtee yksin.
On mukavampaa aloittaa jonkun toisen kanssa uudessa maassa asuminen