Ajattelin että naiset ja miehet kaihtavat toisiaan ja jossain vain on joku jonka kanssa sattuu pärjäämään eli aikuisten kielellä kemiat kohtaavat mutta että se olisi ihan sattumanvaraista hommaa ja jokaiselle olisi sitten joku erityinen.
Nyt aikuisena sitten tiedän että kaikille naisille on koko ajan valtavasti kysyntää eivätkä miehet todellakaan halua tai voi erotella naisia suuremmin jonkin kemian mukaan. Kaikki haluavat vähänkin kauniita naisia eikä yksikään mies (paitsi joku kiero homoseksuali) tunne vastenmielisyyttä kauniita naisia kohtaan vaan edes jonkinlaista kiinnostusta.
-
Ehkä lapsuusvisioni olivat siinä mielessä oikeita että miehiin tuo kemia taas tavallaan pätee (sikäli kun naiset joutuvat useimmiten tyytymään johonkin tavismieheen) kun naiset sitten päätyvät yhden eivätkä toisen taviksen kanssa yhteen. Eli se että joku nainen kiinnostuu minusta on tavallaan erikoista ja ikäänkuin tähtien asennon määräämä erikoisuus ja silloin pitäisi kai olla jollain tavalla iloinen. Silloin pääsee siihen asemaan jolloin on tullut valituksi monien pettymysten joukosta.
Harmittaa vain se että koska kaikki miehet pitävät kaikista naisista niin naisille ei voi enää aikuisena tulla mitään "ooh, tällaistako on olla tärkeä ja ihmeellinen" tunnetta koska heillä ei ole enää epäilystäkään omasta vaikutusvallastaan. Miesten huomio, hellyys ja rakkaudentunnustukset ovat heille jo arkisia kuin punkit patjoissa. Naisille ei siis todellakaan tule sellaista "vau" fiilistä ja löytämisen elämystä vaan jonkinlainen hyväntahtoinen vaivaantumisen tunne eikä mieskään oikein kehtaa herkistellä kun tietää että moni muu on sen jo tehnyt ennen häntä ellei naisystävä ole 13-vuotias. Mies ei voi mitenkään tuoda mitään ainutlaatuista lisäarvoa.
Nyt aikuisena sitten tiedän että kaikille naisille on koko ajan valtavasti kysyntää eivätkä miehet todellakaan halua tai voi erotella naisia suuremmin jonkin kemian mukaan. Kaikki haluavat vähänkin kauniita naisia eikä yksikään mies (paitsi joku kiero homoseksuali) tunne vastenmielisyyttä kauniita naisia kohtaan vaan edes jonkinlaista kiinnostusta.
-
Ehkä lapsuusvisioni olivat siinä mielessä oikeita että miehiin tuo kemia taas tavallaan pätee (sikäli kun naiset joutuvat useimmiten tyytymään johonkin tavismieheen) kun naiset sitten päätyvät yhden eivätkä toisen taviksen kanssa yhteen. Eli se että joku nainen kiinnostuu minusta on tavallaan erikoista ja ikäänkuin tähtien asennon määräämä erikoisuus ja silloin pitäisi kai olla jollain tavalla iloinen. Silloin pääsee siihen asemaan jolloin on tullut valituksi monien pettymysten joukosta.
Harmittaa vain se että koska kaikki miehet pitävät kaikista naisista niin naisille ei voi enää aikuisena tulla mitään "ooh, tällaistako on olla tärkeä ja ihmeellinen" tunnetta koska heillä ei ole enää epäilystäkään omasta vaikutusvallastaan. Miesten huomio, hellyys ja rakkaudentunnustukset ovat heille jo arkisia kuin punkit patjoissa. Naisille ei siis todellakaan tule sellaista "vau" fiilistä ja löytämisen elämystä vaan jonkinlainen hyväntahtoinen vaivaantumisen tunne eikä mieskään oikein kehtaa herkistellä kun tietää että moni muu on sen jo tehnyt ennen häntä ellei naisystävä ole 13-vuotias. Mies ei voi mitenkään tuoda mitään ainutlaatuista lisäarvoa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Teräviä huomioita jotka jäävät taas vaille ansaitsemaansa tunnustusta.
Kun olin lapsi, leikin aina poikien kanssa, koska naapurissa asui vain poikia. Mennessäni kouluun olivat tytöt ja pojat eri ryhmissä ja minulla oli _suuria_ vaikeuksia sopeutua tyttöjoukkoon. Pidin heitä täysin idiootteina.
Parasta koulussa lienivät jalkapallo ja muu liikunta.
Kiitos Mies1985 tästä syvällisestä naisten sielunmaiseman analyysistä. Kunnioitan suuresti tätä omaan kokemukseesi perustuvaa tutkielmaa. Koska kuka voisikaan paremmin ymmärtää miltä naisista tuntuu kuin Mies1985? Varmasti kuin koin "vau" fiiliksen mukavan ja komean miehen vietyä minut kivoille treffeille kuvittelin vaan. Toki yleinen miesten vartalooni perustuva ihailu, viheltely perään kadulla, on aivan yhtä tärkeää minulle kuin mahdollisuus kokea oikeaa yhteyttä toiseen ihmiseen... Käydä fiksua keskustelua jonkun kanssa, nauttia hänen läheisyydestään ja tuntea olevani arvostettu muistakin kuin ulkoisista syistä. Kiitos kun autoit minua naisena ymmärtämään itseäni vähän paremmin.
"tuntea olevani arvostettu muistakin kuin ulkoisista syistä"
Miksi naisten on aina pakko saada kaikki? Ei riitä ulkoinen ihailu - jotain mitä miehet eivät saa ikinä osakseen - ehei, pitää saada jotain muutakin mystistä...
Naisella on oikeus saada alistunutta ulkoista ihailua. Miehellä on oikeus olla itsepuolustuskurssin ulkoistettuna nyrkkeilysäkkinä ja vitsinä.
Naiselle tulisi kyllä vau-fiilis, jos miehet eivät tekisi aina jompaa kumpaa näistä kahdesta perusvirheestä: Joko alussa ylistetään ja palvotaan niin että toinen ahdistuu ja lopettaa suhteen ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan, tai sitten pelimiesoppeja mukaellen tylytetään niin, että saadaan suhde alulle, mutta ei ymmärretä lopettaa ajoissa ja alkaa tehdä suhteen eteen jotakin.
Emme me miehet arvosta käytettyjä huoria. Sitä saa mitä tilaa.
Ainako vaan sulla on stondis noista moneen kertaan jauhetuista jutuistasi?
Nokun ei oikein tunnu uppoavan sinne kaaliin.
Emme me naiset arvosta luuserimiehiä, eikä näin ollen pienellä mielipiteelläsi ole merkitystä eikä yleistä mielenkiintoa.
Hetkinen: tylyttämällä saadaan suhde alulle? itse en ole tässä onnistunut.
Muutenkin se tylyttäminen (negaus) ei ole mitään pelimiesoppien keskeisiä asioita, eikä sitä kai pitäisi tehdäkään kuin naisille, joille ei tule siitä paha mieli.
No tarkemmin tarkoitin käytöstä, joka kaikkien muiden mielestä on ihan normaalia (esim. että ei vastaa viestiin heti eikä ehkä vielä neljänkään tunnin päästä), mutta joka ihastuneen miehen mielestä olisi liian tylyä naiselle. Sen verran epävarma mieli saa tullakin, että miettii valmiiksi asiat. Jos saa kaiken liian helposti, on myös helppoa heittää mies menemään.
Mikä tämän VAU-fiiliksen tappaa? No se, että mies sanoo ja tekee lyhyellä aikajänteellä ihan kaikkensa, jotta nainen riisuu housunsa. Niinpä sitä kyynistyy väkisinkin. Aidot tunteiden osoitukset saavat edelleen aikaan VAU-fiiliksen, mutta sitä ennen kuluu viikkoja ennen kuin voi miehen sanaan luottaa, että tämä ihan oikeasti on jotakin mieltä minusta, eikä vain sano kaikkia korulauseita päästäkseen pöksyihin.
Niin, ja monenko miehen nussima sinäkin jo olet? Monestiko tämä pitää kirjoittaa, että se menee arvon limavittujen kaaliin: emme me miehet arvosta käytettyjä huoria.
Tietysti joudumme huijaaman vähän, että saisimme osamme näistä ilmaisista huorista.
Syyttäkää vaan lutkat itseänne, olette kyllä tietäneet säännöt.
Niinpä. Ovelimmat jaksaa odottaa sen muutaman viikkon. Lopputulos on kuitenkin sama.
No, onneksi me naisetkaan emme arvosta sosiaalisestivajavaisia luusereita, joten tasoissa ollaan. Tuskinpa sulla muutenkaan on pelkoa siitä, että kukaan tulisi käytettyä limavittuaan sulle tarjoamaan, kyllä saat varmasti ihan omaan käteesi tyytyä. Ja ihan ku tällanen naisvihaa kailottava urpo edes sais kaluaan ylös, vaikka olisikin sitä kauon kaivattua teinineitsyttä tarjolla. :D
Ensimmäisen ja toisen kappaleen välissä ei ole väliviivaa.
Kun olin lapsi ehkä 3-4 vuotias, uskoin, että isä ja äiti olivat olleet yhdessä aina. Kun en pystynyt muistamaan sellaista aikaa, etteivät isä ja äiti olisivat olleet yhdessä, kuvittelin sen olevan kuin jokin ikuinen luonnonlaki, että isä ja äiti vain ovat yhdessä, eivätkä asiat voisi olla toisin.
Minulle olikin kauhea järkytys kun kuulin noihin aikoihin äitini puhuvan erosta. Muistan äitini sitten selittäneen minulle, etteivät isä ja äiti ole suinkaan aina olleet yhdessä, vaan he tapasivat kun minä en ollut vielä syntynytkään. Sinällään hassua ajatella, että se mikä aikuisen perspektiivistä voi olla vain muutamia vuosia, on kuitenkin lapselle koko elämä. Oikeastaan se ole hassua vaan jopa julmaa.
Tuo muisto on kuitenkin vaikuttanut minuun kun perusturvallisuuteni rikkoutui tiedon myötä. Todellinen maailma oli erilainen kuin mitä omat lapsen tunteeni ja mitätön tietoni siitä olisivat halunneet sen olevan. En kuitenkaan koskaan haluaisi rikkoa omalta lapseltani sitä turvallisuuden tunnetta, jos nyt olisin edes sellaisia saanut. Siinä missä minusta traumoineni kehittyi turvallisuushakuinen, yksiavioinen arvokonservatiivi muut ovatkin lähinnä liberaaleja nussijamestareita kuten omat vanhempani.
Ei ole sitä oikeaa, ja naivit lapset jotka kuvittelevat isän ja äidin kuuluvan yhteen, koska he vain ovat aina olleet yhdessä, ovat väärässä. Naiset haluavat vain niitä samoja miehiä kuin kaikki muutkin naiset, ja miehet kiimoissaan ovat valmiita naimaan, jokaikistä naista jota vain suinkin pääsevät naimaan. Ne jotka parisuhteen onnistuvat saamaan, päätyvät jokatapauksessa eroon, koska eivät ymmärrä parisuhteesta muuta kuin oman nautintonsa.
Minä en vain ole koskaan pystynyt lopullisesti murhaamaan sitä pientä lasta sisältäni ja hyväksymään tätä maailmaa. Maailma on paska paikka ja minä en todellakaan pidä siitä.