TOKIO. Suomi lupautui nostamaan kehitysapunsa Afganistanille 30 miljoonaan euroon vuonna 2014 ja jatkamaan samalla tasolla vähintään vuoteen 2017 asti.
Lupaus tehtiin tänään Tokiossa kansainvälisessä Afganistan-kokouksessa.
Kokoukseen osallistuneet kymmenet maat ja järjestöt lupasivat Afganistanille vuoteen 2015 mennessä yhteensä 16 miljardia dollaria eli 13 miljardia euroa.
Suomea kokouksessa edusti kehitysministeri Heidi Hautala(vihr).
Avun tarkoituksena on estää Afganistania suistumasta kaaokseen, kun kansainväliset joukot vuonna 2014 vetäytyvät maasta. Avulle asetettiin myös ehtoja, jotka liittyvät hyvään hallintoon, ihmisoikeuksiin ja korruption kitkemiseen.
Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton.nosti kokouksessa esiin naisten oikeudet.
Clintonin mukaan mikään maa ei voi saavuttaa rauhaa, vakautta ja talouskasvua, jos puolella väestöstä ei ole kunnollisia oikeuksia.
Kehitysministeri Heidi Hautala arvioi, että Afganistanin hallitus uskoo nyt kansainvälisen yhteisön olevan naisten oikeuksien suhteen tosissaan.
Valtaosa Naton joukoista on määrä vetää pois Afganistanista vuonna 2014.
Turvallisuusvastuu siirtyy tällöin kansainvälisiltä joukoilta afganistanilaisille viranomaisille.
Tokion kokoukseen osallistuu noin 80 maata ja kansainvälistä järjestöä.
HS 8.7.12
Mitä järkeä pienen suomen on mennä maksamaan siitä että sotahullu sikala ulosteusa laittomalla sodalla tuhonneen afganistanin rippeitä?!
Lupaus tehtiin tänään Tokiossa kansainvälisessä Afganistan-kokouksessa.
Kokoukseen osallistuneet kymmenet maat ja järjestöt lupasivat Afganistanille vuoteen 2015 mennessä yhteensä 16 miljardia dollaria eli 13 miljardia euroa.
Suomea kokouksessa edusti kehitysministeri Heidi Hautala(vihr).
Avun tarkoituksena on estää Afganistania suistumasta kaaokseen, kun kansainväliset joukot vuonna 2014 vetäytyvät maasta. Avulle asetettiin myös ehtoja, jotka liittyvät hyvään hallintoon, ihmisoikeuksiin ja korruption kitkemiseen.
Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton.nosti kokouksessa esiin naisten oikeudet.
Clintonin mukaan mikään maa ei voi saavuttaa rauhaa, vakautta ja talouskasvua, jos puolella väestöstä ei ole kunnollisia oikeuksia.
Kehitysministeri Heidi Hautala arvioi, että Afganistanin hallitus uskoo nyt kansainvälisen yhteisön olevan naisten oikeuksien suhteen tosissaan.
Valtaosa Naton joukoista on määrä vetää pois Afganistanista vuonna 2014.
Turvallisuusvastuu siirtyy tällöin kansainvälisiltä joukoilta afganistanilaisille viranomaisille.
Tokion kokoukseen osallistuu noin 80 maata ja kansainvälistä järjestöä.
HS 8.7.12
Mitä järkeä pienen suomen on mennä maksamaan siitä että sotahullu sikala ulosteusa laittomalla sodalla tuhonneen afganistanin rippeitä?!
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mitä helvetin huumeita tuo Hautalakin on ottanut kun tuollaiseen lähtee mukaan?
vihreä hautala on sekaisin!Ei voi muuta sanoa.Hyvä että vihertollojen kannatus laskenut 2%.saisivat lopettaa koko liiton.
Rahat otettiin työllistämisrahoista.
Onneksi talibanit jatkaa demokraattisella tiellä eli tuhoavat naurettavia Nato-kätyreitä.
http://yle.fi/uutiset/ainakin_14_siviilia_ja_viisi_poliisia_kuollut_pommi-iskuissa_afganistanissa/6209914
Siellä kuunnellaa kovaa hevimusiikkia ja ammutaan umpimähkään joka puolelle, siinä se sodankäynti lyhyesti.
Länsimaat maksavat Usan ryöstösodat ja Afganistanin sekä Irakin miehityksen, Eurooppakin on ollut jo tli 60 vuotta Usan miehittämä, ja tämänkin eurooppalaiset maksavat, tavalla tai toisella.
Kyllä on aikoihin eletty ensin amerikka pommittaa afganistanin maantasalle sitten suomalaiset rupeaa maksumiehiksi, rahaa kyllä löytyy siihen, mutta kun vanhat suomalaiset tarvii sairaalapaikkoja siitä tingitään joutuvat makaamaan sairaaloiden käytävillä. Jotka ovat koko ikänsä maksaneet veroa.
Toi 30 miljoonaa menee sotatilan vuoksi Naton komentoon. Sitä ennen pressa Niinistö on luvannut 6 miljoonaa Natolle joka vuosi.
Taas joku kommari aloittanut tämänkin viestiketjun, sekä lisäillyt omia kommettejaan joukkoon. Ottaisit selvää mitä siellä tehdääm, yritetään lopettaa esim naisten sortaminen.
Etkö piilokommari voisi muuttaa vaikka P-Koreaan- Ei Suomi sinua tarvitse
Mikä sinä olet sitten?Saastainen usasionisti sekasikiösotilas joka raiskaa ja murhaa pikkulapsia ja naisia?
http://www.youtube.com/watch?v=jA-e6ttP1jo&feature=autofb World Trade Center 1: räjäyttäminen syyskuun 11:ntenä 2001
http://video.google.com/videoplay?docid=9153709212181510877 Loose Change 2nd Edition - Suomi tekstit - Finnish subtitles
http://www.youtube.com/watch?v=mv_Umewl7NA Japanese Parliament questions 9/11 Official Story - part 1
http://youtube.com/watch?v=JyKcWDMIOSE New World Order On Trial
http://www.brasschecktv.com/page/182.html
http://thepiratebay.org/tor/3835764/EMPIRE_OF_THE_CITY_--_Ring_of_Power_--_(audio_fixed)
http://911mysteerit.fi/
http://www.youtube.com/watch?v=6hUlPCElNz0 Wayne Madsen Reports CIA Control of Afghanistan's Opium Fields on Alex Jones Tv 1/2
Mm. BBC:lle työskennellyt arvostettu brittitoimittaja Alan Hart on avautunut ensimmäistä kertaa syyskuun 11. päivän iskuista Kevin Barrettin radio-ohjelmassa.
Hart on keskustellut WTC-iskujen salatuista taustoista maailman suurimman rakennusteollisuusyrityksen konsulttien kanssa.
- Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tornit tuotu alas räjähteillä.
Hart otaksuu WTC-iskujen olleen CIA:n ja Israelin tiedustelupalvelu Mossadin aikaansaannos.
Hart on yksi maailman arvostetuimmista Lähi-Idän poliittisista toimittajista. Miehen kerrotaan toimineen mm. Palestiinan ja Israelin epävirallisena kommunikaatiolinkkinä 80-luvulla.
Brittitoimittajan kanssa samalla linjalla on mm. Arkkitehtien ja insinöörien 9/11 Totuus -järjestö, johon on liittynyt jo 1 199 ammattijäsentä.
Aiemmin olemme kertoneet mm. yhdysvaltalaisen everstiluutnantin samanlaisista ajatuksista koskien syyskuun 11. päivän iskuja
http://www.findance.com/uutiset/11355/arvostettu-brittitoimittaja-syyskuun-11-paivan-iskuista-wtc-tornit-rajaytettiin
http://www.youtube.com/watch?v=QVb_7LqzYJI
YouTubessa on julkaistu eläkkeelle jääneen Yhdysvaltain ilmavoimien everstiluutnantin Robert Bowmanin haastattelu liittyen syyskuun 11. päivän iskujen salattuihin taustoihin.
Presidentiksikin 2000-luvun alussa pyrkinyt Bowman tunnetaan parhaiten nk. Star Wars -projektin (pyrkimys sijoittaa ohjuspuolustusjärjestelmä avaruuteen) johtajana 80-luvulla.
- Jos hallitus olisi toiminut normaalisti sinä päivänä, nuo lentokoneet olisi pysäytetty kauan ennen päämääräänsä. Ei ole kyse kykenemättömyydestä, kyse on petoksesta, Bowman sanoo ja ottaa esille myös epäilyttävästi romahtaneen WTC7-rakennuksen, johon ei osunut lentokonetta.
Bowman kertoo, että 9/11-komission jäseniä on myöntänyt hänelle, ettei heidän tekemänsä raportti pidä paikkaansa, koska komission johdossa ollut Philip D. Zelikow oli määritellyt raportin sisällön.
- Tiedämme, että meille on valehdeltu.
http://www.youtube.com/profile?user=creativewindspirit#g/u
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010081112172097_uu.shtml
Harri Holkeri kertoo Turun Sanomissa tiistaina ilmestyneessä kolumnissaan, että Afganistanissa toimivat suomalaisjoukot ovat huumekasvien viljelyn takuumiehiä
nää illuminatisijat ovat jo sanoneet kaiken mitä siihen tarvitte:
http://www.youtube.com/watch?v=QqE_NdE-sdk
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288482650327.html
tähän sitä rahaa palaa.
Tänään on sunnuntai, 8. heinäkuuta 2012. Sivu on ladattu klo 21:52
Aseiden salakuljetus Turkista Syyrian jatkuu
Turkki antaa tukensa aseiden salakuljettamiselle Syyriaan ja kouluttaa kapinallisryhmiä aggressioihin Syyriaa vastaan, kertoivat tiedotusvälineet sunnuntaina.
Lähde: Prensa Latina
Toimittaja: Heikki Sipilä
8.7.2012, Verkkomedia.org
Aseiden salakuljetus Turkista Syyrian jatkuu
Syyrian televisiossa esitettiin sunnuntaina kahden pidätetyn - Mustafa Sharroufin ja Sobhi Aswadin - lausunnot, joissa he tunnustivat osallistuneensa aseiden ja ihmisten salakuljettamiseen maiden välisen välisen rajan yli molempiin suuntiin.
He kertoivat myös, että Turkin turvallisuusjoukkojen kouluttamat syyrialaiset suorittavat terroritekoja Syyriassa levottomuuksien lietsomiseksi maassa. Sharrouf sanoi myyneensä mm. PKC-konekivääreitä ja ammuksia Syyriassa Mohammad al-Tabak -nimiselle miehelle.
Lännen valtamediassa nämä herrat esitellään "siviileinä" ja heidän kuolema taistelussa kerrotaan "siviilien surmaamisena".
Turkkilaiset upseerit antoivat Sharroufille ja hänen ryhmälleen kahdenkymmenenviiden päivän ajan koulutusta ampuma-aseiden käytössä. Palatessaan Syyriaan he toivat ilmatorjuntaohjuksia, konekivääreitä, tarkkuuskivääreitä, kranaatteja, armeijan univormuja ja muita tarvikkeita.
Samaan aikaan Syyrian viranomaiset jatkavat taistelua eri puolilla maata toimivia ulkomailta tuettuja terroristiryhmittymiä vastaan.
Sheikh Miskin maaseutualueella Daraan maakunnassa, 109 km etelään Damaskoksesta sekä Aleppossa ja Deir Ezzorissa on ollut aseellisia yhteenottoja päivä päivältä paremmin aseistettujen terroristijoukkioiden ja Syyrian asevoimien välillä.
Noilla Hautalan täysin kaivoon heitetyillä matkakuluilla oltaisiin voitu kotimaassa tukityöllistää MONTA syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta. Mutta kun virheään ideologiaan kuuluu tavoitella mahdottomia veronmaksajan rahoilla niin sitten näistä aivotuhnuista päästään nauttimaan.
Katsokaa ketä äänestätte jatkossa.
ok hyvä, äänestän siis vihreitä, tukityöllistäminen on perseestä.
"Avulle asetettiin myös ehtoja, jotka liittyvät hyvään hallintoon, ihmisoikeuksiin ja korruption kitkemiseen."
Hah hah... Yhtä hyvin joku kansainvälinen joukko-osasto voisi tulla Suomeen estämään korruptiota, ihmisoikeuksien loukkauksia ja estämään valtionjohtoa rikkomasta perustuslakia jatkuvasti.
Mm. EU-rosvojen rahoituksissa rikotaan perustuslakia jatkuvasti. Kansalaisten ihmisoikeuksia loukataan törkeästi varastamalla lakien avulla ihmisten rahat ja samalla heiltä riistetään oikeus käyttää omia rahojaan kunnollisen terveydenhoidon ja riittävän hyvälaatuisen ja terveellisen ruuan hankintaan. Korruptio on juuri se mikä ohjaa poliitikkojamme VARASTAMAAN kansan rahat ja lahjoittsamaan ne suoraan Eurosvoliiton rikkaimmille roistoille.
...Ei tässä mitään Afganistania tarvita kun todellinen mätäpaisevaltio jossa kansalaisten perusoikeuksia pitää ryhtyä turvaamaan, on myös Suomi...
Suomen työväestön, tavallisen kansan oikeudet turvataan äänestämällä Suomen Vasemmistoliitto syksyn kunnallisvaalien voittajaksi ja tulevien eduskuntavaalien johtoon.
Tuo on kyllä väärin.
Mielestäni tuon summan voisi maksaa sotilaille tapporahana muslimipäistä.
EI Natolle, EI Guggenheimille, EI Äärioikeiston kahdelle Kokoomukselle=Persut=Kokoomus, jotka ovat hinkumassa Usa:n epädemokraattiseen sotilasliitto ja tappokoneisto natoon, joka veisi vuosittain tuhansia miljardeja euroja kansan rahoja, sekä loputkin Suomen itsemääräämisoikeudesta, mitä sillä enää on jäljelläkään.
Petosjytkyjen=Pers=Kok -taktiikka on nyt vedättää kansalaisia natoon muslimivihalla, vaikka nuo Äärioikeistolaiset porvarit ovat itse maahanmuuton aloittajia, ylläpitäjiä, kulttuurien pakkosekoittamisen takana, "työperäisen maahanmuuton" katolisella, tekopyhällä, kaksinaamaisella virrellään, ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN PERÄSSÄ.
Ne rahat tarvitaan jokaisen suomalaisen kunnolliseen toimeentuloon ja perusturvaan, yhteiskunnan terveys- ja sosiaalipalveluitten parantamiseen, ihmisten elämien mahdollisuuksien lisäämiseen ja maamme uudelleen rakentamiseen.
Bryssä tuli viime eduskuntavaaleissa Äärioikealta, se tuli kahden Kokoomuksen=Persut=Kokoomus -muodossa, suoraan veroparatiisien "aivojen" suunnitelman mukaan.
Nyt 30 miljoonaa Natolle. Kuukausi sitten Niinistö lupasi 6 miljoonaa Natolle joka vuosi.
Nyt katotaan, milloin Niinistö alkaa tapattamaan ammattosotilaita ja varusmiehiä Naton pyynnöstä ja milloin alkavat rähinä ja uhittelu Venäjää vastaan.
Kakka kokoomuslaisilla on nenät ruskeina sionistielukkausalaisten pyllyjen nuolemisesta.
Merkillistä että 2% vähemmistö suomessa tyrannisoi yli90% väestöstä?