On tämä elämä yksinäistä. Syntymässä sain CP-vamman ja naisia ei löydy sitten millään. Toisaalta ymmärrän heitä hyvin, kun elämässä pärjätäkseen pitää tehä töitä ja en pysty hieman kömpelönä ihmisenä sanomaan, pystynkö työllistämään itseni elämässä. Olen kuitenkin oppimiskykyinen ja teoriassa osaan ihan mukavassa määrin asioita, yliopisto on käyty ja maisterin paperit takataskussa. Mut töitä en saa kun olen niin teoreettinen ihminen ja kun töitäkään ei ole, ei naiset kiinnostu.
Olisiko mitään vinkkiä, miten selviän yksinäisyydestä seuraavat 50 vuotta ennen kuin menen monttuun torakoiden ruuaksi?
Olisiko mitään vinkkiä, miten selviän yksinäisyydestä seuraavat 50 vuotta ennen kuin menen monttuun torakoiden ruuaksi?
Vastaukset 36
Vanhimmat
vammaista naista? Niille vois hyvin kelvata vammainen mies
Ihan hyvä idea, mutta mun kohdalla ei toiminut. En ole tuntenut elämässäni kuin muutaman vammaisen naisen, jonka kanssa olisi synkannut hyvin. Yksi ei halunnut vakavampaa juttua ja kahden käytös oli, no enpäs sano muuta kuin että olivat törppöjä. Nykyään en tapaa vammaisia kuin harvoin kaupungilla, mutta enpä viitsi iskeä kadulta. Netistäkään ei löydy vammaisia. Mut parhaimmat suhteentyngät ovat olleet ihan terveiden kanssa.
Tästä tulee mieleen se, mitä naisista yleensäkin: kaikki naiset haluavat alfaurosta. Myös vammaiset naiset.
Voi hyvin olla, että esimerkiksi itsekään en kelpaisi vammaiselle naiselle, jos itse haluaisinkin tutustua. Olen köyhä ja ruma, ja sen ainakin tiedän, että en kelpaa köyhille ja rumille naisille.
Naisten löytämisestä en osaa sanoa mitään, mutta miltä alalta olet maisteri kun ei duunia löydy?
Matemaatikko. Olen erikoistunut algebralliseen/aritmeettiseen geometriaan,
Etkö saa jotain tutkijan hommia yliopistosta?
Suomessa ei ole montaakaan algebrikkoa ja kaikki tietämäni olivat haluttomia palkkaamaan jatko-opiskelijaksi. Yksi olisi ollut valmis, mutta tuon proffan pedanttisuusaste oli jotain käsittämätöntä. Hän ei hyväksynyt oikeita päättelyitä ja kandia piti hioa niin paljon, että siinä meni hermot puolin ja toisin. Yksin tutkiminen on hankalaa ja toisaalta mä olen huomannut esim. sivulta math.stackexchange.com, että mua viisi vuotta nuoremmatkin ovat jo mua edellä tiedoissa. Tiedemaailma on niin kovaa, että en pärjää siinä.
Jos kyse on töistä niin vaihda alaa?
Aika moni on joutunut vaihtamaan alaa juuri noiden asioiden takia tai sitten jättänyt koulua kesken jne.
Etköhän pysty muuhunkin ajatteluun jos pystyt noihin matematiikkateorioihinkin.
Kyllä varmaan pystynkin, mutta asiantuntijaksi kehittyminen vaatii aikaa. Enpä päässyt edes haastatteluun kun hain paikkaa, joka ei vastannut täysin ydinosaamista mutta siihen haettiin harjoittelijoita. Mutta koko ajan opiskelen itsenäisesti.
Hae ihmeessä muualtakin, laajalla skaalalla. Matemaatikoille kyllä on käyttöä monella alalla. Älä keskity pelkästään oman alasi töiden hakemiseen. Parempi päästä edes johonkin duuniin ensin, voit sitten myöhemmin hakea samalla oman alan töitä.
Rekisteröidyin nyt tänne, jotta voisin tehdä tuon deittiprofiilin.
Kyllä mua työnteko kiinnostaa. Tein IT-alan juttuja, mutta se oli niin hankalaa ettei se sujunut kunnolla. On mulla kuitenkin ihan kohtuulliset IT-taido,t ja esimerkiksi omat WWW-sivut sain tehtyä ongelmitta. Mutta vaikka WWW-koodaus onkin kiinnostavaa, en ole siinä niin nopea, että saisin asiakkaita. Yritän kuitenkin ennakkoluulottomasti asioita.
Muuten, kannattaako ottaa pieniä projekteja jos niistä saisi vähemmän rahaa kuin työttömyyskassasta?
Kiva että uskaltauduit tekemään profiilin. Ja kun tuo keskustelujen nimimerkkikin on sama, niin saatat saada enemmän huomiota tätä kautta. Vaikutat mukavalta tyypiltä, mutta paikkakuntatoiveesi on kyllä niin tarkasti rajattu että se saattaa kenties vaikeuttaa tilannetta. Toivotan onnea! :)
Juups. Mulle sattui joku ajatuskömmähdys kun laitoin ton paikkakuntatoiveen. :) Ihannekumppaniltahan voi vaatia vaikka mitä taitoja kuten jonglöörausta päälläseisoen, mutta henkilökemiahan se ratkaisee, kannattaako tutustumista jatkaa ekojen treffien jälkeen. On todella vaikea sanoa pelkästään kirjoittelun perusteella, kenen kanssa synkkaa ja kenen ei.
Olen tuntenut joitakin mielentervysongelmista kärsiviä (itseni lisäksi! tietysti, hölmöt) ja kehityshäiriöstä kärsiviä.
Hankalahan se tilanne on, mutta Suomessa on kuitenkin naisiakin jotka ovat piiloutuneet normaalin elämään ulottumattomiin että heistä voi ehkä löytyä joku joka ymmärtää "erilaisuutta".
Itse kannattaisin myös bordellilaitosta, mutta tämä Suomen tasa-arvo on sellaista että nyt oikeus ja sisäministerit (naisia tietysti) aikovat ottaa senkin mahdollisuuden pois myös seksin ostamisen kautta.
Tsemppiä, jos osaisin neuvoa niin antaisin vinkkejä. Kun ei löydä edes normaalihkona miehenä sopivaa naista niin siitä on vaikea ammentaa vinkkejä niille joilla tilanne on vielä poikkeavampi.
Yksi asia on kuitenkin varma ja se on se että elämää ei kannata käyttää asiasta murehtimiseen ja siinä kiehnäämiseen. Joko asialle tekee jotain tai jättää tekemättä.
Loputon asian kääntely vain tuottaa tuskaa kuten ruotseinen veitsi haavassa.
Ok Man, ole ystävällinen ja kerro, mitä tällä tarkoitat: "...Suomessa on kuitenkin naisiakin jotka ovat piiloutuneet normaalin elämään ulottumattomiin..."
Hyvä keskustelu ainakin tähän asti. Pitääpä luke loputkin kommentit.
Kas, naisellahan on lukihäiriö! (LUKEhäiriö!) Tai kenties uusia silmälaseja pitäisi kiirehtää.
No onko sulla ystäviä?
On mulla joitain, mutta useimmat asuvat kaukana.
Tutustutko helposti uusiin ihmisiin? Miten vammasi näkyy ulospäin, suurin piirtein?
No tutustuminen riippuu vähän. Musta on tullut arka kun nuorena kiusattiin niin fyysisesti kuin henkisesti. Yleensä olen saanut kavereita jos mulle on alettu puhumaan ja pakkeja jos mä aloitan juttelun. Mä onnun kävellessä ja kädet tärisee vähän jos mun pitäis kantaa vaikka teekuppia. Seisoessani vamma näkyy, istuessa (yleensä) ei. Puhun vähän kummallisesti mutta kuitenkin ymmärrettävästi.
Kuulostat suloiselta :) No, uusia kavereita ehkä ensin lähempää? Seurassa liikkuminen viestii naisille että olet okei. Ja pysyy muutenkin sosiaalisuus yllä. Vaikka kiusaaminen ei unohdu niin ehkä arkuudesta voi opetella eroon.
Oi, kiitos kohteliaisuudesta. Ei vaan ole harrastuksia, joissa tutustuisin kavereihin. Kuukausi sitten punttiksella yks mies tuli juttelemaan ja auttoi painon kanssa, mutta eipä siitäkään tullut kaveruutta. Yks vastausu tuli Iskurin deitti-ilmoon, mutta se tyssäsi ekaan paluuviestiin.
Hmm..sellainen harrastus josta muutenkin olet kiinnostunut ja jossa ollaan muiden kanssa? Pidätkö ruuanlaitosta tai kiinnostaako historia, luonto, viinit tms? (Kuulemma ruumisarkkukurssiltakin on elämänkumppani löytynyt, en sitten tiedä minkä ikäisistä ihmisistä kyse.)
Urheilun kautta olen tavannut kaltaiseniani miehiä. Ihan kivoja he ovat, mutta kuitenkin muut kaverit ovat vähän erilaisia kuin minä. Toisaalta olen tuntenut heidät aika pitkään. Ruuanlaitosta ja luonnosta pidän, mutta kokkailen ja lenkkeilen yksin. Viiniä juon aika harvoin mutta hyvässä seurassa saatan ottaa lasillisen. Kulutan muutenkin alkoholia todella vähän eli baarit ei ole mun juttu. Historia ei kiinnosta mua mitenkään erityisesti. Mut urheilu ja tiede on mun sydäntä lähellä, maksan ja munuaisen lisäksi.
Laadukkaasta huumorintajusta on etua, aina ja kaikessa. :)
Rumakin joutuu olemaan yhsin loppuelämänsä. Ainakin minä joudun. Mulla e ole edes yhtään naisystävää ollut 20 vuoteen joten kova on meikän kohtalo tässä elämässä
Tee profiili tänne s24 treffeihin, ja ala vain lähestyä naisia. Sä kirjoitat mukavalla tyylillä ja vaikutat muutenkin kivalta, joten en oikeasti millään usko ettet löytäisi rakastettua itsellesi. Sun pitää ehkä käyttää jotain matemaattista kaavaa siihen, että löydät juuri ne tietyt henkilöt sieltä pinosta, mutta oot niin terävä että se varmaan onnistuu sulta. :) Paljon tietysti riippuu siitä minkälaisia naisia itse haet. Kaikki vaatimattoman näköiset tai esim. lihavat naiset eivät olekaan välttämättä niin hyväitsetuntoisia, että osaisivat kuvitella itsensä suhteessa liikuntavammaisen kanssa, vaikka periaatteessa eivät muuten olisikaan herkkiä arvostelemaan tai tuomitsemaan sen perusteella. Toisaalta nätimmillä naisilla on yleensä todella paljon valinnanvaraa, eikä lopulta se itsetuntokaan välttämättä sen parempi. Mutta kyllä sua joku jossain odottelee. Tsemppiä! :)
Kiitos kommenteista. Mä olen ettinyt seuraa tositarkoituksella OkCupidista ja Iskurista tuloksetta. En osaa kirjoittaa mitenkään iskevää profiilia ja toisaalta joku pettyi ulkoiseen olemukseen vaikka kirjoitinkin hauskasti. Pari vuotta sitten mulla oli profiili Suomi24:ssä ja sain vaan venäläisiltä huijaripostia ja Viagra-mainoksia.
Naisen iskeminen kaavoilla on hankalaa. Mielestäni parisuhteeseen kuuluu seksi ja pelkästään seksiseuran hakemisessa päädytään niin monimutkaisiin osittaisdifferentiaaliyhtälöihin[1], että mulla ei ole hajuakaan siitä, mikä olisi hyvä kaava onnelliseen parisuhteeseen.
[1]: www.anu.edu.au/BoZo/kokko/Publ/Lehtonen11.pdf
Iskuri on lähinnä pervoille ja pettäjille, ja tuo toinen on ainakin ihan outo mulle. Kyllä sun kannattaa tätä s24 kokeilla uudestaan. :) Ei kai niitä viestejä tule yleensäkään miehille kovin paljon, ellei itse kirjottele ensin. Tuolla on ainakin paljon valinnanvaraa. Naisten on vaikeampi lähteä etsimään miestä, koska haulla ei pysty etsimään sellaista jonka kriteereihin itse sopii, ja se on ainakin minulle ensimmäinen ja tärkein asia mitä profiilissa katson.
Onhan se aina todella ikävää ja surullista jos ulkonäkö ei sitten kelpaakaan, vaikka tekstin perusteella tykätään. :/ Mutta sama se on kaikilla. Ja toisinkin päin, eli iso osa (varsinkin) miehistä karsiutuu kun ei osaa kirjoittaa hyvin ja mielenkiintoisesti.
Jatka vaan. Älä luovuta. ;)
Ja aargh, mä en tajunnut tosta pdf:stä kyllä hölkäsen pöläystä.
Vammasi varmasti vaikeuttaa seuran löytymistä, mutta et sinä mikään toivoton tapaus ole. Itsekin tunnen pari CP-tyyppiä, molemmat istuvat rullatuolissa, koska kävely on tosi vaikeaa.
Toinen on sinkku, mutta hänelläkin on muutama lyhyt suhde ollut. Toinen on ollut jo muutaman vuoden suhteessa, asuu yhdessä avovaimonsa kanssa. Molemmilla on ikää vasta karvan yli 20v.
Heillä on toki se plussa, että ovat molemmat tosi sosiaalisia, liikkuvat paljon ihmisten ilmoilla ja harrastavat musisointia yms. Sitä kautta tietysti tutustuvat enemmän uusiin ihmisiin kuin sellainen, jolla ei paljon ystäviä/tuttuja ole.
Mäkin tunnen joitakin parisuhteesssa tai naimisissa olevia CP-vammaisia. Erona muhun on se, että heillä on töitä. Yksi on käsittääkseni eläkkeellä ja löysi toisen eläkeläisen. Jotenkin tuntuu, että mä olen työkykyisenä ja työttömänä erilaisessa tilanteessa kuin he.
Kyllä mullakin juttuja riittää, mutta en ole niin sosiaalinen kuin muut. Käväsin joskus pari vuotta sitten baarissa CP-vammaisen kaverini kanssa ja hänellä oli vientiä illan aikana paljon enemmän kuin mulla.
Nyt on ihan pakko kertoa...Sisareni on myös cp-vammainen,ja oli todella yksinäinen ja syrjäytynyt aina kolmekymppiseksi asti.Hänellä ei ollut ollut koskaan yhtään todellista ystävää,vain hyväksikäyttäjiä ja kiusaajat aina kimpussa.Hän vetäytyi kuoreensa,eikä enää edes yrittänyt löytää ystäviä..se oli kamalaa.Sitten kerran äitimme ystävä kertoi kuulleensa jostain,että esim.Hyvinkäällä on kehitysvammaisten työkeskus,jonne kannattaisi siskolleni paikkaa hakea.Haettiin ja sisko pääsikin pian kokeilemaan taitojaan eri töiden parissa.Eläkkeen lisäksi pieni kuukausipalkka,mukava työilmapiiri...Sisareni tykästyi heti paikkaan,sai ystäviä ja mikä mukavinta,löysi Rakkaan.Nyt ovat asuneet yhdessä yli 20v ja naimisiin suunnittelevat syksyllä menevänsä.Eli koskaan ei tiedä mistä se Rakkaus pöllähtää,pitää vaan jaksaa uskoa.Onnea sinullekkin etsintään,kyllä se vielä tärppää.
Kiusaaminen on ikävää. Oli mullakin vaikeeta ylä-asteella, mutta sitten vaihdoin toiseen lukioon eikä mua kiusattu enää. Mä huomasin, että jos olen avulias muita kohtaan, saan useimmiten samanlaista kohtelua muilta. Joskus vaan toivoisin, että voisin vielä enemmän auttaa ihmisiä, mutta ammattitaidolleni on kovin vähän kysyntää Suomessa. Aika harvoin sitä tullaan vapaaehtoisesti pyytämään apua.
Tästä saattoi saada nyt vähän väärän kuvan musta. En tule kuitenkaan kaikkien ihmisten kanssa toimeen, ja jotkut henkilöt ovat ärsyttäneet mua elämän aikana. Enimmäkseen ihmiset ovat kuitenkin ihan mukavia.
Mukava lukea, että sisarellasi menee hyvin!
CP-jannu! Kuinka nuori sinä olet?
Missä asut?
Kuopiossa, 29 vuotta.
Nuori ja kaukana