Olemme asuneet mieheni kanssa yhdessä vasta noin 1,5 v. Meillä on molemmilla lapsia edellisestä liitosta. Kumpikaan ei tullut toisen edelliseen suhteseen sotkemaan, vaan tapasimme, kun eroista oli jo kulunut aikaa. Meistä molemmista tuntui heti, että olemme toisillemme "se oikea", koskaan aiemmin emme olleet tunteneet niin.
Miehen lapsi asui monen sadan kilometrin päässä ja tapaamiset kävivät päinsä kuulemma vain muutaman kerran vuodessa. Äiti ei kuulemma mielellään antanut lasta tapaamisiin. Lapsi on 9 vuotias. Ero on totta kai tehnyt kipeää sekä isään että lapseensa. Siksi olinkin iloinen, kun tapaaminen hetipian järjestyi täällä minun asunnossani.
Asuntoni on tosiaan juridisesti kokonaan minun ja alusta asti mies ja lapsi ovat osanneet nauttia täällä olostaan ja puuhanneet kaikkea kivaa yhdessä. Tilaa on, ja kaikki muutkin puitteet ovat kunnossa tuon ikäisen huvituksiin. Ehkäpä se on tavallaan johtanut jo ongelmiinkin. Tunnen nimittäin niin, että pidän täällä vain leirikoulua. Aina kun lapsi on täällä, minä ja omat lapseni muutumme näkymättömiksi. Meitä ei ikään kuin enää "ole", jottei miehen lapsi saa vaan mitään traumoja. Korostan sitä, etten ole lapselle mustasukkainen, vaan minua satuttaa se, että omat lapseni eivät saa mitään huomiota, tai sitten se on hyvin väkinäistä tyyliin kun minä seison vieressä niin pakko vastata tms. Meidän lapsemme tulevat loistavasti toimeen keskenään, ei mitään ongelmia ikinä siinä asiassa. Samoin hänen lapsensa ja minä tulemme hyvin toimeen.
Nyt kun tapaamiset miehen lapsen kanssa ovat lähteneet hyvin käyntiin, niin miehen ja minun keskinäinen suhde on alkanut rakoilemaan, mutta vain minun mielestäni. Ihmekös se onkaan, sillä mies elää ainoastaan lapsensa kanssa talon toisessa päässä. Ei tämä ole enää mikään parisuhde. Puhuminen ei ole auttanut yhtään. Yhden yön mies nukkuu kanssani silloin tällöin, yleensä vasta totaaliräjähdykseni jälkeen. Ja koulujen kesälomaa on vielä jäljellä.
Minuakin ja pieniä lapsiani pitäisi huomioida riittävästi. Kuitenkin mies katsoo lapsensa kanssa TV:tä puoleen yöhön- ihan niin kauan kuin hänen lapsensa tahtoo- ja sitten he vetäytyvät omaan siipeensä. Usein ovat valvoneet sinne 1.30 tai 2.00 tuntumaan, sillä pitäähän lapselle vielä lukea sängyssä sen jälkeen. Aamulla he nousevat vasta jotain klo 11.30 ja minä olen ollut ylhäällä jo klo 7.30 lähtien (joskus paljon aikaisemminkin). Sitten mies vielä ihmettelee, miksi minä olen niin väsynyt. Ja jälleen kerran, puhuminen ei ole auttanut yhtään. Minä en koskaan tiedä, milloin he nousevat ylös, en tiedä milloin voisin tehdä aamiaisen tms. Molempien "tiimit" syövät eri aikaan. Edes kellonaikaa aamupalalle ei ole pystytty sopimaan. Koko minun kesälomani on yhtä odottamista ja siivoamista ja ruoan laittamista. Joudun toki sitä tekemään myös omien lapsieni vuoksi, mutta joku järki tässäkin pitäisi olla.
Onnittelen siis itseäni, olen saanut ihanan miehen, joka ei kuitenkaan ilmeisesti arvosta minua eikä lapsiani. Hän elelee vain omalle lapselleen ja minä tarjoan siihen hänelle sopivat puitteet, mutta kuinka kauan vielä jaksan... Lapseni ja minä rakastamme miestä kyllä, mutta ei tämä mikään parisuhde kyllä ole. Olen jo päättänyt, että ensi kesänä en tähän enää suostu. Mies saa mennä jonnekin muualle, vaikka ihan oikeaan leirikouluun lapsensa kanssa. Minä nautin ensi kesästä omien lapsieni kanssa.
Minua ihmetyttää myös se, että tavatessamme mies kertoi saavansa tavata lastaan vain harvoin. Nyt yhtäkkiä lasta suorastaan työnnetään tänne. No, onhan se niin, että kun lapsi on täällä, hänen äidillään on koko kesä vapaata.
Mitä mieltä olette tästä ongelmastani, nyt saa puukottaa
Miehen lapsi asui monen sadan kilometrin päässä ja tapaamiset kävivät päinsä kuulemma vain muutaman kerran vuodessa. Äiti ei kuulemma mielellään antanut lasta tapaamisiin. Lapsi on 9 vuotias. Ero on totta kai tehnyt kipeää sekä isään että lapseensa. Siksi olinkin iloinen, kun tapaaminen hetipian järjestyi täällä minun asunnossani.
Asuntoni on tosiaan juridisesti kokonaan minun ja alusta asti mies ja lapsi ovat osanneet nauttia täällä olostaan ja puuhanneet kaikkea kivaa yhdessä. Tilaa on, ja kaikki muutkin puitteet ovat kunnossa tuon ikäisen huvituksiin. Ehkäpä se on tavallaan johtanut jo ongelmiinkin. Tunnen nimittäin niin, että pidän täällä vain leirikoulua. Aina kun lapsi on täällä, minä ja omat lapseni muutumme näkymättömiksi. Meitä ei ikään kuin enää "ole", jottei miehen lapsi saa vaan mitään traumoja. Korostan sitä, etten ole lapselle mustasukkainen, vaan minua satuttaa se, että omat lapseni eivät saa mitään huomiota, tai sitten se on hyvin väkinäistä tyyliin kun minä seison vieressä niin pakko vastata tms. Meidän lapsemme tulevat loistavasti toimeen keskenään, ei mitään ongelmia ikinä siinä asiassa. Samoin hänen lapsensa ja minä tulemme hyvin toimeen.
Nyt kun tapaamiset miehen lapsen kanssa ovat lähteneet hyvin käyntiin, niin miehen ja minun keskinäinen suhde on alkanut rakoilemaan, mutta vain minun mielestäni. Ihmekös se onkaan, sillä mies elää ainoastaan lapsensa kanssa talon toisessa päässä. Ei tämä ole enää mikään parisuhde. Puhuminen ei ole auttanut yhtään. Yhden yön mies nukkuu kanssani silloin tällöin, yleensä vasta totaaliräjähdykseni jälkeen. Ja koulujen kesälomaa on vielä jäljellä.
Minuakin ja pieniä lapsiani pitäisi huomioida riittävästi. Kuitenkin mies katsoo lapsensa kanssa TV:tä puoleen yöhön- ihan niin kauan kuin hänen lapsensa tahtoo- ja sitten he vetäytyvät omaan siipeensä. Usein ovat valvoneet sinne 1.30 tai 2.00 tuntumaan, sillä pitäähän lapselle vielä lukea sängyssä sen jälkeen. Aamulla he nousevat vasta jotain klo 11.30 ja minä olen ollut ylhäällä jo klo 7.30 lähtien (joskus paljon aikaisemminkin). Sitten mies vielä ihmettelee, miksi minä olen niin väsynyt. Ja jälleen kerran, puhuminen ei ole auttanut yhtään. Minä en koskaan tiedä, milloin he nousevat ylös, en tiedä milloin voisin tehdä aamiaisen tms. Molempien "tiimit" syövät eri aikaan. Edes kellonaikaa aamupalalle ei ole pystytty sopimaan. Koko minun kesälomani on yhtä odottamista ja siivoamista ja ruoan laittamista. Joudun toki sitä tekemään myös omien lapsieni vuoksi, mutta joku järki tässäkin pitäisi olla.
Onnittelen siis itseäni, olen saanut ihanan miehen, joka ei kuitenkaan ilmeisesti arvosta minua eikä lapsiani. Hän elelee vain omalle lapselleen ja minä tarjoan siihen hänelle sopivat puitteet, mutta kuinka kauan vielä jaksan... Lapseni ja minä rakastamme miestä kyllä, mutta ei tämä mikään parisuhde kyllä ole. Olen jo päättänyt, että ensi kesänä en tähän enää suostu. Mies saa mennä jonnekin muualle, vaikka ihan oikeaan leirikouluun lapsensa kanssa. Minä nautin ensi kesästä omien lapsieni kanssa.
Minua ihmetyttää myös se, että tavatessamme mies kertoi saavansa tavata lastaan vain harvoin. Nyt yhtäkkiä lasta suorastaan työnnetään tänne. No, onhan se niin, että kun lapsi on täällä, hänen äidillään on koko kesä vapaata.
Mitä mieltä olette tästä ongelmastani, nyt saa puukottaa
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miksi teet aamupalan ja elä omaa rytmisäsi ja mies ja hänen lapsi omaansa ja mies tekee oman aamupalan lapseleen niin hyvä tulee että silleen. Jos tulee sanomista niin kyllä teidan pitää aikatauluttaa siten että aamupala vaikka klo 9.30 tai jos ei sovi niin tehköön aamupalan sitten itse.
eikö miehellä ole omaa asuntoa/vuokra-asuntoa, jossa elellä lapsen kanssa, vai muuttiko hän samantien lapsensa kanssa sun luo asumaan?
itse en kyllä kattelisi yh-isää, yhdestä on ihan tarpeeksi kokemusta, kuvitteli minun olevan joku ilmainen lapsenvahti/kodinhoitaja..ja toiseksi itselläni ei ole lapsia joten en koe tehtäväkseni huolehtia toisten "rakkauden hedelmistä", hoitakoon vanhemmat kakaransa ihan itse.
kyllä tuossa vaiheessa keskustelisin hyvin vakavasti miehen kanssa, ja varmaan kysyisin että minkä takia oikeastaan ryhtyi suhteeseen..johtuiko kenties siitä että pääsee samantien asumaan isoon kämppään jossa "täyshoito" pelaa..
No niinpä tietenkin se oli puolison lapsen syy. Eiköhän olisi parempi laitta poikki suhde mieheen jo heti huomenna ja pyytää häntä etsimään oma asunto.
Hommaa itsellesi puoliso jolla ei ole lapsia jos kukaan sellainen sinua ja lapsiasi huolii.
No voihan vaikeus...Eipäs puukotetakaan.
Järjestelin oman kuvioni niin, että kun miehen lapset tulevat isänsä luo, eli meille kesälomalle (n. 1-2 vk), niin lähden siksi aikaa muualle.
Tiedän, että jos olisin seuraamassa sitä venkoilemista ja eri päivärytmiä, johon pienen lapsemme kanssa olemme tottuneet, niin varmaan saisin totaalisen räjähdyksen, ja sitten ei olisi kenelläkään edes siedettävä olla. Enkä kykenisi olla sanomatta suoraan, ja pahasti.
Ei kestä hermo tuota kyttäämistä, että koskapa lapsukaisille sopii nousta aamiaiselle jne. En yksinkertaisesti heitä passaa, vaan isänsä hoitaa tuon palvelupuolen. Vaikka ovat aivan asiallisia lapsosia, niin ainahan tulisi jotain, josta inistä.
Isä saa olla etälastensa kanssa nyt lomalla ja etälapset isänsä kanssa. Minua ei rassaa heidän touhunsa, kun en sitä konkreettisesti näe. En voisi ajatella viettäväni niin normaalista poikkeavaa kuviota lomallani, eli, että pyörittäisin päiväkotia aivan vapaaehtoisesti lomani ajan.
Kaikki ovat tyytyväisiä, kun saavat olla vapaasti tahoillaan.
p.s Katselin myös monta monta kesää sitä "riemulomaa rivieralla", kunnes päätin, että nyt riitti, jokin muutos on tultava.
Epäilen ettei miehesi toiminta muutu. Pistä hotellin ovet kiinni hänen ja lapsensa nenän edestä- et ole velvollinen passaamaan heitä.
Kiitos vastauksistanne. Huomaan kyllä, ettei miehen toiminta muutu, vaikka asiasta olemme keskustelleetkin. Olen pian kuukauden kuunnellut miehen lapsen kiukunpurkauksia- isälleen. Sääliksi ihan käy miestä eikä tämä kovin rentouttava loma ole ollut hänellekään. Ehkäpä lapsi vielä oireilee vanhempiensa eron vuoksi, tai siksi että hän on aina rajaton. Lapsi ei usko isäänsä juuri missään. Minua ihme kyllä uskoo, enkä edes komenna mitenkään kovaa, pyydän vaan ja perustelen miksi pitää tehdä niin. No, joka tapauksessa, ensi kesämme on vapaa ja se päätös pitää.
Jos mies ja lapsi valvottavat teitä aamuyöhön, niin laita sinä hulabaloo pystyyn aamulla kello seitsemän.
Ainahan imuroinnista hiukan ääntä lähtee. Samoin mattojen tamppaamisesta. Kyllähän ne astiatkin kolisevat, kun niitä tiskikoneeseen laitetaan. ;)
Tämä on toiminut meidän yökyöpeleihin tosi hyvin. Miksi teidän pitää taipua outoon vuorokausirytmiin ja olla vieraskoreita?
Totta kai oma lapsi on miehellesi kaikkein tärkein.... niin se vain menee, ja kuuluu mennä!
Haukut väärää puuta. Ei lapsi sitä suhdetta tuhoa, vaan isän toiminta ja ajattelemattomuus. En kyllä ymmärrä, miksi et ole viheltänyt peliä poikki jo alkumetreillä.
näin meilläkin isä valvoo lasten kanssa niin kauan kun jaksaa. näin oli myös koko kesä ja riidetiin just nukkumaan menoista kun mun lapsilla 9aikaa nukkumaan meno aika ja miehen lapset saa valvoo. eipä siihen paljon sanomista ole kun haluaa valvoa välimatkaa kuitenkin melkein 300km. mun lapset näkis isää joka päivä jos vaan isä haluis pitää useammin kuin jokatoinen viikonloppu