Hauska fakta raamatun mukaisesti!!!!!

Jeesuskin oli uskonnon uhri.

Ajatelkaa sitä muuten.

1.Hänet ympärileikattiin vauvana.(ei saanut päättä)
2.hänet kastettiin Juutalaisuuteen vauvana. (ei saanut päättää)
3.hän kapinoi uskontoansa vastaan.(onkom ikään ihme)
4.hänet petettiin oman uskontonsa edustajien puolesta.
5.hänet tapettiin uskontonsa puolesta.
6.Hänen kuolemansa jälkeen hänen kannattajansakin eivät kuuntele hänen oppejaan ja vääristelevät hänen sanomisiaan.

Lisäksi kristityt ovat ottaneet säännöksiin juuri ne Jeesuksen vastustamat jyrkät opit homoja ja naisia vastaan ja kuuntelevat mielummin paavalin vihaviestejä( joka ei ikinä tavannut tai edes puhunut Jeesuksen kanssa)

Joten koko kristinusko perustuu myyttisen hahmon sanomisien vääristelyyn.
6111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näinhän asia on.
Useat kirkolliskokoukset sitten päättivät kirkon virallisen kannan.Näin saatiin aikaan suhteellisen sujuva tarina,jota nykyisetkin uskovaiset kuuntelevat höröllä korvin,sivuuttaen sen loogiset epäjohdonmukaisuudet.

Äänestä
  • Yleensähän uskovaiset eivät edes lue raamattua, toistelevat ennaltaanopittuja lauseita jotka ovat kuulleet seurakuntasaarnaajalta joka ei myöskään ole lukenut raamattua.

    Äänestä

"Kastettiin juuralaisuuteen vauvana"?

Äänestä
  • Etkö tiedä että Jeesus oli Juutalainen ja ympärileikattu?

    Äänestä

  • höh? kirjoitti:

    Etkö tiedä että Jeesus oli Juutalainen ja ympärileikattu?

    Niin?

    Onko juutalaisilla tapana kastaa vauvojaan?

    Äänestä

  • Fakta? kirjoitti:

    Niin?

    Onko juutalaisilla tapana kastaa vauvojaan?

    Kyllähän juutalaisuuteen kääntyminen on eräänlainen kaste.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timo Teologi kirjoitti:

Jeesuskin oli uskonnon uhri.

Ajatelkaa sitä muuten.

1.Hänet ympärileikattiin vauvana.(ei saanut päättä)
2.hänet kastettiin Juutalaisuuteen vauvana. (ei saanut päättää)
3.hän kapinoi uskontoansa vastaan.(onkom ikään ihme)
4.hänet petettiin oman uskontonsa edustajien puolesta.
5.hänet tapettiin uskontonsa puolesta.
6.Hänen kuolemansa jälkeen hänen kannattajansakin eivät kuuntele hänen oppejaan ja vääristelevät hänen sanomisiaan.

Lisäksi kristityt ovat ottaneet säännöksiin juuri ne Jeesuksen vastustamat jyrkät opit homoja ja naisia vastaan ja kuuntelevat mielummin paavalin vihaviestejä( joka ei ikinä tavannut tai edes puhunut Jeesuksen kanssa)

Joten koko kristinusko perustuu myyttisen hahmon sanomisien vääristelyyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu