heippa !

olen 19-vuotias tyttö, 167cm/60kg, painoon olen ihan tyytyväinen, vaikka voisihan sitä muutaman kilon tiputtaa. olen harrastanut muutaman viikon ajan aerobista liikuntaa säännöllisemmin, n. 4-5 krt/viikko ja parina päivänä vähän lihaskuntoa, kuten vatsoja, selkiä, käsipainojen nostelua. (ennen tätä oli vain silloin tällöin lenkkeilyä). syön n. 1400kcal/pvä terveellisesti (vihanneksia, hyviä hiilareita, proteiinia) ja kulutukseni on urheilupäivinä n.1800-1900. eli sopiva vajekin tuossa pitäisi olla mielestäni.

ongelmani kuitenkin ovat: a) en laihdu. en niin mitenkään.

b) aivan kauhean paisunut maha! siis aivan hirveän turvonnut. ja se ei voi olla ruokaturvotusta, koska maha on myös aamulla herätessä sellainen, kuin on. mutta vanhempani ja sisarukseni sanovat, että olemme vain tämän muotoisia. mutta ei heillä minusta ole samanlaista kumpua kuin minulla. jalkani ja ylävartaloni näyttävät TODELLA EPÄSOPUSUHTAISILTA mahaani verrattuna. siis en oikeasti liioittele, vaan maha ei sovi muuhun vartalooni, joka on kuitenkin hoikka/normaalikokoinen.

olen itse miettinyt, voisiko kyseessä olla jopa joku sairaus, kun maha alkaa aivan ylhäältä, pallean kohdalta, ja on sellainen "kumpumainen" ja turvonneen näköinen, vaikkei minusta yhtään tuntuisi, että turvottaa.

kellään muulla samanlaista ongelmaa?
471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi pitäisi laihtua? Ja en todellakaan usko, että olet epäsopusuhtainen tai että sinulla on kauhean kaamea maha. Kuvittelet asian, se ei ole totta. Se ei noilla mitoilla ole mahdollista. Vanhemasi ovat aivan oikeassa, me vain olemme kukin erilaisia.

Äänestä
  • tiedän itsekin, että kuulostan hirveältä teiniltä, joka haluaa laihtua, mutta sanoinhan, että painoon olen aika tyytyväinen. mutta tämä maha on oikeasti vähän samanlainen (ei yhtä suurissa mittasuhteissa, mutta samanlainen) kuin afrikkalaisilla lapsilla, kun juovat sitä likavettä :O :S

    Äänestä

Eihän sinulta ole jäänyt kuukautisia väliin leikittyäsi ensin intiimisti poikain kanssa?

Äänestä

haha, eiii ole kyllä. ja tämä maha on ollut jo monta vuotta tälläinen. tai ehkä aina, mutta ainakin teini-iän jälkeen aina tälläinen. vaikka olen painanut n.6-7kg vähemmänkin tämän pituisena :/ ehkä mulla on isot sisäelimet =D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahaongelmainen kirjoitti:

olen 19-vuotias tyttö, 167cm/60kg, painoon olen ihan tyytyväinen, vaikka voisihan sitä muutaman kilon tiputtaa. olen harrastanut muutaman viikon ajan aerobista liikuntaa säännöllisemmin, n. 4-5 krt/viikko ja parina päivänä vähän lihaskuntoa, kuten vatsoja, selkiä, käsipainojen nostelua. (ennen tätä oli vain silloin tällöin lenkkeilyä). syön n. 1400kcal/pvä terveellisesti (vihanneksia, hyviä hiilareita, proteiinia) ja kulutukseni on urheilupäivinä n.1800-1900. eli sopiva vajekin tuossa pitäisi olla mielestäni.

ongelmani kuitenkin ovat: a) en laihdu. en niin mitenkään.

b) aivan kauhean paisunut maha! siis aivan hirveän turvonnut. ja se ei voi olla ruokaturvotusta, koska maha on myös aamulla herätessä sellainen, kuin on. mutta vanhempani ja sisarukseni sanovat, että olemme vain tämän muotoisia. mutta ei heillä minusta ole samanlaista kumpua kuin minulla. jalkani ja ylävartaloni näyttävät TODELLA EPÄSOPUSUHTAISILTA mahaani verrattuna. siis en oikeasti liioittele, vaan maha ei sovi muuhun vartalooni, joka on kuitenkin hoikka/normaalikokoinen.

olen itse miettinyt, voisiko kyseessä olla jopa joku sairaus, kun maha alkaa aivan ylhäältä, pallean kohdalta, ja on sellainen "kumpumainen" ja turvonneen näköinen, vaikkei minusta yhtään tuntuisi, että turvottaa.

kellään muulla samanlaista ongelmaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu