Olen erään miehen kanssa kohta soutanut ja huovannut 2vuotta! Tapaamisemme alussa olimme kavereita (joita olemme edelleen jollain tasolla), mutta hiljalleen tunteeni häntä kohtaan alkoivat muuttua ja sen jälkeen olemmekin viettäneet öitä yhdessä moneenkin otteeseen. Hän on hyvin tärkeä minulle ja hänelle kerron monia asioita joita ei tiedä kuin yksi kaksi lähintä ystävääni. Hänen mielipiteensä on minulle hyvin tärkeä ja muutenkin minulle on tärkeää kuulla tästä ihmisestä.
Nyt en enää tiedä miten edetä. Olen taas hyvin ihastunut häneen ja näin on käynyt jo 2kertaa aiemmin, jolloin kylmästi kaveri on vetäny maton jalkojeni alta hänen käytöksellään. Tällöin on asiat on edennyt saman kaavan mukaan. Paljon juttelua, näkemistä, yöpymisiä toistemme luona. Pientä avautumista tunteista, jonka jälkeen mies on sulkeutunut ja tyystin muuttanut käytöstään minua kohtaan. Näitä on seurannut hetki kommunikointipimentoa, jonka jälkeen taas välit hiljalleen lämmenneet.
Nyt olemme taas hyvinkin pitkään olleet läheisissä väleissä. Mahtavaa, mutta silti pelkään että 3.matonveto on oven takana. Viime viikkoina olemme taas vähän avautuneet toisillemme. Hän halunnut tietää enemmän minusta ja elämästäni. Hän on myös ihmetellyt kuinka pysyn hänen rinnallaan kaiken tämän jälkeen.
Meitä pidetään parina ja meidän tekemisiä vahdataan. Itseäni satuttaa vielä enemmän kavereideni haavekuvat minusta ja miehestä, koska ne ovat myös minun haavekuviani, mutta tuntuvat niin kaukaiselta.
Olin antamassa itselleni takarajaa tämän jutun ratkomiseen vuoden loppuun mennessä, mutta pääni ei kestä siihen asti. Eiköhän kohta 2vuotta tätä samaa ole tarpeeksi!? Mietin miten tässä edetä. Miten laittaa piste tälle? En halua painostaa miestä, enkä halua että kaverini katoaa, mutta en jaksa enää tälläistä pelleilyä. Olen myös pohtinut että eikö tästä olisi pitänyt jo kehkeytyä vakavampaa? Ja miksi mies ottaa minuun yhteyttä (olen tietoisesti vähentänyt itse yhteydenottoja viime aikoina)?
Vapaasti kommentoikaa ja kertokaa omia kokemuksianne! Jos on vinkkejä etenemisestä, niin antakaa tulla. Eiköhän se ole se päin näköä kertominen, mutta tämän miehen kanssa tartteis hienovaraisemman keinon...
Nyt en enää tiedä miten edetä. Olen taas hyvin ihastunut häneen ja näin on käynyt jo 2kertaa aiemmin, jolloin kylmästi kaveri on vetäny maton jalkojeni alta hänen käytöksellään. Tällöin on asiat on edennyt saman kaavan mukaan. Paljon juttelua, näkemistä, yöpymisiä toistemme luona. Pientä avautumista tunteista, jonka jälkeen mies on sulkeutunut ja tyystin muuttanut käytöstään minua kohtaan. Näitä on seurannut hetki kommunikointipimentoa, jonka jälkeen taas välit hiljalleen lämmenneet.
Nyt olemme taas hyvinkin pitkään olleet läheisissä väleissä. Mahtavaa, mutta silti pelkään että 3.matonveto on oven takana. Viime viikkoina olemme taas vähän avautuneet toisillemme. Hän halunnut tietää enemmän minusta ja elämästäni. Hän on myös ihmetellyt kuinka pysyn hänen rinnallaan kaiken tämän jälkeen.
Meitä pidetään parina ja meidän tekemisiä vahdataan. Itseäni satuttaa vielä enemmän kavereideni haavekuvat minusta ja miehestä, koska ne ovat myös minun haavekuviani, mutta tuntuvat niin kaukaiselta.
Olin antamassa itselleni takarajaa tämän jutun ratkomiseen vuoden loppuun mennessä, mutta pääni ei kestä siihen asti. Eiköhän kohta 2vuotta tätä samaa ole tarpeeksi!? Mietin miten tässä edetä. Miten laittaa piste tälle? En halua painostaa miestä, enkä halua että kaverini katoaa, mutta en jaksa enää tälläistä pelleilyä. Olen myös pohtinut että eikö tästä olisi pitänyt jo kehkeytyä vakavampaa? Ja miksi mies ottaa minuun yhteyttä (olen tietoisesti vähentänyt itse yhteydenottoja viime aikoina)?
Vapaasti kommentoikaa ja kertokaa omia kokemuksianne! Jos on vinkkejä etenemisestä, niin antakaa tulla. Eiköhän se ole se päin näköä kertominen, mutta tämän miehen kanssa tartteis hienovaraisemman keinon...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei oikein vaikuta sitoutuneelta suhteeseen tuo mies... ehkä aiempi elämä ja suhteet käsittelemättä ja olet vain "laastari"? Ehkä mies huijaa eniten itseään, eikä osaa tehdä ratkaisuja elämässään?
Aikani kärsin vastaavan tyyppisessä suhteessa aiemmin, kunnes tajusin, ettei mies tule ikinä oikeasti sitoutumaan. Hän ei ollut alkuunkaan sinut itsensä kanssa, eikä siten ollut valmis oikeaan suhteeseen toisen ihmisen kanssa. Ensin pitää olla sinut itsensä kanssa, jotta voi olla suhteessa toisen kanssa. Koska molemmilla oli vielä lapsia aiemmista suhteista, ei ollut järkeä jatkaa, koska en halunnut tuollaista esimerkkiä suhteesta lapsilleni.
Ja jos suhteessa ei voi puhua "päin näköä", niin tuskin suhteesta on kovinkaan pitkälle, koska eikö suhteessa pitäisi mennä "niin myötä- kuin vastamäessä". Jos toinen ei kestä omien tunteiden kertomista "päin näköä", niin ei taida kovin sitoutunut olla... miten hän sitten kestää sinua todella huonona päivänä, jollaisia meillä varmasti kaikilla joskus on?
Laastarina oloa pelkään ja sitä hätävarana olemista jonka viereen kömytä kun hän sitä tarvitsee. Hänellä varmasti on joitakin (kasa) tunteita käsittelemättä ja aikoinaan tavatessamme hänen ex asui vielä hänen luonaan asuntoingelmien takia.
Täytyy vain seuraavalla kerralla nähdessämme ottaa härkää sarvista ja kertoa oma mielipide asioista ja kysyä mitä hän oikein tahtoo.
Sitä kautta kääntää uusi lehti elämässä ja suunnata katseet eteenpäin :)
Mulla samantapainen tilanne, mutta kääntäen ihastukseni kohde on nainen ja nähdessämme hän vihjailee ettei ole valmis seurustelemaan. Välillä ollaan parikin kuukautta ilman yhteyttä ja sitten hän haluaa taas nähdä. Miksei voi sanoa suoraan haluaako seurustella vai ei? Itse olen ihan tulisilla hiilillä hänen suhteensa ja yritän vain unohtaa.
Sanoisin niin että jos et tee asiaa selväksi toiselle mitä haluat niin eihän se toinen osaa sanoa että kiitos ei. Pitää teitä ystävinä.
Asui eksän kaa asunto-ongelmien takia... olikohan suhde sittenkään ohi... nyt on helppo käyttää tosiaan hätävarana, kun itse haluaa.
Ei kavereiden haavekuvien takia suhteessa kannata roikkua. Tai omien, jos ne eivät näytä toteutuvan. Suhteita tulee ja menee... parempi löytää ensin itsensä ja lähteä vasta sitten suhteeseen ihmisen kanssa, joka on myös sinut itsensä kanssa.
Uusi lehti elämässä ja katse eteen päin :) Näin kävi minullakin. Elin muutaman vuoden ihan itselleni (ja lapsilleni) ja sitten tupsahti elämääni mitä ihanin mies, jonka kanssa oltu jo pitkään yhdessä ja joka osaa olla itsensä, mutta sitoutua myös suhteeseen ja kestää lastenikin kiukuttelut.
lyhyesti neuvon että kysyt suoraan että ota tai jätä niin kyllä sitten tilanne selviää. ei ole sitten millään tapaa sinun aikasi ja vaivasi arvoinen ihminen jos päättää jättää!! itse tehnyt vuosi sitten yhdelle miehelle saman ja hän päätti jättää mutta sitten tapasinkin melkein heti sen miehen kuka minua arvostaa eikä tarvitse tuollaisia enään miettiä! tsemppiä sulle! :)