Mitä varten suhteeseen?

Olen 20-vuotias nainen jolla on nyt yksi lyhyt parisuhde takana, ja mietin haluanko koskaan toista. En kai tiennyt mitä olin hakemassa ja monet asiat tulivat yllätyksenä: fyysinen läheisyys tai 'hellyys' oli minusta vastenmielistä, en nauttinut suutelemisesta, silittelemisestä tai muistakaan hyväilyistä. Seksistä nautin jonkin verran, silloinkin lähinnä ratsastamisesta tai suihin ottamisesta niin että mies oli passiivine.

En halua lapsia tai hellyyttä, poikaystävän hankkimiseen minulla olisi kaksi syytä: seksi ja mahdollisesti korjaustyöt joissa miehet näkyvät olevan niin käteviä. Näistäkin halut lähtee runkkaamalla, ja olen sen verran taloudellisesti hyvissä jamoissa ettei kaikkea rikkinäistä aina tarvitse korjata. En koe koskaan "rakastuneeni", vaikka joitain nopeita ihastuksia ja ihailuja on ollut.

Tämä hiukan masentaa minua, olenko huono ihminen? Miten tästä eteenpäin, heitänkö koko parisuhdeajatuksen hyödyttömänä roskakoriin? Toisaalta ajatus jonkinlaisesta säätämisestä houkuttaa, mutta tunnetta voi verrata shoppailuun: haluan sen, mutten tiedä mitä sillä tekisin. Voisinko löytää jotain ns."tavallisen" parisuhdemallin ulkopuolelta ilman syyllisyyttä? Kysymys etenkin teile, miehet: olettaen että olisin teidän ulkonäkökriteerinne tyydyttävä (ei kaunis, vain tyydyttävä) millaiseen sähläykseen minun kaltaiseni kanssa voisi ryhtyä?
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Älä ikinä tapaa mua ainakaan. Itse haluan suhteen jossa on hellyyttä, suutelua, seksiä ja kaikkee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syyllinen kirjoitti:

Olen 20-vuotias nainen jolla on nyt yksi lyhyt parisuhde takana, ja mietin haluanko koskaan toista. En kai tiennyt mitä olin hakemassa ja monet asiat tulivat yllätyksenä: fyysinen läheisyys tai 'hellyys' oli minusta vastenmielistä, en nauttinut suutelemisesta, silittelemisestä tai muistakaan hyväilyistä. Seksistä nautin jonkin verran, silloinkin lähinnä ratsastamisesta tai suihin ottamisesta niin että mies oli passiivine.

En halua lapsia tai hellyyttä, poikaystävän hankkimiseen minulla olisi kaksi syytä: seksi ja mahdollisesti korjaustyöt joissa miehet näkyvät olevan niin käteviä. Näistäkin halut lähtee runkkaamalla, ja olen sen verran taloudellisesti hyvissä jamoissa ettei kaikkea rikkinäistä aina tarvitse korjata. En koe koskaan "rakastuneeni", vaikka joitain nopeita ihastuksia ja ihailuja on ollut.

Tämä hiukan masentaa minua, olenko huono ihminen? Miten tästä eteenpäin, heitänkö koko parisuhdeajatuksen hyödyttömänä roskakoriin? Toisaalta ajatus jonkinlaisesta säätämisestä houkuttaa, mutta tunnetta voi verrata shoppailuun: haluan sen, mutten tiedä mitä sillä tekisin. Voisinko löytää jotain ns."tavallisen" parisuhdemallin ulkopuolelta ilman syyllisyyttä? Kysymys etenkin teile, miehet: olettaen että olisin teidän ulkonäkökriteerinne tyydyttävä (ei kaunis, vain tyydyttävä) millaiseen sähläykseen minun kaltaiseni kanssa voisi ryhtyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu