Mitä tapahtui?

Olen nyt tapaillut erästä miestä muutaman viikon ajan ja kaikki on mennyt ihan normaalisti, hän on sanonut pitävänsä minusta, esitellyt minut muutamalle kaverilleen jne.

Emme ole vielä harrastaneet seksiä kertaakaan, mies ei ole edes yrittänyt (on toki kosketellut vähän ja pussaillut), mutta viimeksi kun tapasimme hän sanoi minulle suoraan haluavansa harrastaa seksiä sinä iltana kanssani. Sanoin hänelle etten voi, koska minulla oli jo suunnitelmia illalle. Sen jälkeen mies ehdotti että voisimme harrastaa seksiä seuraavana päivänä, mihin totesin ettei tällaisia asioita voi mielestäni suunnitella noin tarkkaan. Hän sanoi olevansa samaa mieltä, pahoitteli ja sanoi ettei oikein tiedä miten käyttäytyä seurassani koska kuulema hämmennän häntä.
No, mies sanoi kuitenkin haluavansa tehdä minulle ruokaa seuraavana päivänä ja suostuin siihen. Myöhemmin hän vielä sanoi minulle että minun pitää jossain vaiheessa tehdä päätöksiä "meidän" suhteemme, koska hän ei halua pitää tätä avoimena kovin kauaa.

Seuraavana aamuna sain mieheltä viestin jossa hän kysyi voisimmeko perua tapaamisen ja kysyin miksi. Hän sanoi ettei tiedä ja kysyi haluanko minä tavata. Sanoin, että hän perui jo tapaamisen, joten en halua enää tavata sinä päivänä.

Nyt en oikein tiedä mitä ajatella, pelotinko miehen pois koska en heti suostunut seksiin? Mikä miehelle oikein tuli? Pitäisikö minun kysyä mieheltä suoraan?
7485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Selvä peli. Mies halusi vaan pimppiä ja koska et antanut niin mies ajatteli että et olekkaan mikään yhden illan hutsu joka antaa heti pimppiä. Jos noin suoraan kysyy et sako seksiä niin se on sellanen pleijeri eikä halua vakavasti seurustella. Luultavasti se tekee saman tempun seuraavalle naiselle jos ei saa pimppiä.

Äänestä
  • Ai vaikka vasta viidensillä treffeillä sanoi yhtään mitään seksiin viittaavaa?

    Toisaalta saattaa kyllä olla pleijeri, joka vain osaa sanoa oikeat asiat ja sepitellä jotain tulevaisuudesta ja esittää kiinnostunutta.

    Äänestä

  • vonnegut kirjoitti:

    Ai vaikka vasta viidensillä treffeillä sanoi yhtään mitään seksiin viittaavaa?

    Toisaalta saattaa kyllä olla pleijeri, joka vain osaa sanoa oikeat asiat ja sepitellä jotain tulevaisuudesta ja esittää kiinnostunutta.

    No ei välttämättä pelkästään seksin perässä, muta ehkä se säikähti että sun kanssa saa edetä TOOODELLA hitaasti eikä sittenkään tuu etenemään seksiin asti tai halut liian erilaiset tms.

    Äänestä

Musta kuulostaa siltä, että miehestä alkoi tuntua siltä, ettei hän kiinnosta sua. Jos esität tuon ruuanlaittojutunkin niin, että "suostuit" siihen. Et esimerkiksi sano, että "sovittiin...". Miehet on loppujen lopuksi ihan yhtä epävarmoja kuin naisetkin, ja jos jatkuvasti torjutaan, niin kyllähän sitä lakkaa hakkaamasta päätään seinään.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Aloittaja vaikuttaa vähän passiiviselta koko jutun suhteen ja kieltämättä tulee epäilys että eipä taida olla kovin kiinnostunut ko. miehestä.

    Äänestä

Tähän varmasti moni parisuhteen alku karahtaa. On miehiä ja naisia, jotka eivät vain oikein osaa heittäytyä seksiin luonnollisesti. Pidetään helposti sopimattomana harrastaa seksiä jo ensimmäisellä tapaamisella. Kyse on kuitenkin luonnollisesta tarpeesta ja parisuhteessa sen ilmaisun tulisi tapahtua luontevasti. Itse aikanani olin myös samanlainen "hienotunteinen", mutta vanhemmiten sitä uskaltaa ja haluaakin jo edetä nopeasti seksiin. Ei se seksi ole koko parisuhde, mutta on se kyllä tärkeä osa sitä. Jatkossa rohkeutta enemmän tähän hommaan.

Itse miehenä olisin kenties luovuttanut jo paljon nopeammin. Tulee helposti mieleen, ettei toista kiinnosta kun ei seksi tule luontevasti jo heti alkuvaiheessa. Ja voi tosiaan ollakin ettei kiinnosta riittävästi. Myös voi tulla mieleen, että jatkossakin sitä seksiä ei ehkä saa niin paljon kuin tarvitsee. Ei se sydämessä enää läikehdi silloin niin ihanasti.

Äänestä
  • Sanoin miehelle, että haluan kyllä häntä, mutten halua suunnitella seksin harrastamista etukäteen, koska silloin siinä on se mahdollisuus ettei toinen sovittuna ajankohtana olekaan halukas.
    Meillä ei ole myöskään ollut mitään mahdollisuutta harrastaa seksiä aiemmin, sillä olemme tavanneet julkisilla paikoilla ja muutaman kerran miehellä on ollut joku kaveri mukana. Mielestäni siis on hieman naurettavaa jos mies kerran yrittää ja sen jälkeen heti luovuttaa, vaikken ole edes suoranaisesti torjunut häntä.

    No mutta en varmaan enää ikinä kuule ko. miehestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vonnegut kirjoitti:

Olen nyt tapaillut erästä miestä muutaman viikon ajan ja kaikki on mennyt ihan normaalisti, hän on sanonut pitävänsä minusta, esitellyt minut muutamalle kaverilleen jne.

Emme ole vielä harrastaneet seksiä kertaakaan, mies ei ole edes yrittänyt (on toki kosketellut vähän ja pussaillut), mutta viimeksi kun tapasimme hän sanoi minulle suoraan haluavansa harrastaa seksiä sinä iltana kanssani. Sanoin hänelle etten voi, koska minulla oli jo suunnitelmia illalle. Sen jälkeen mies ehdotti että voisimme harrastaa seksiä seuraavana päivänä, mihin totesin ettei tällaisia asioita voi mielestäni suunnitella noin tarkkaan. Hän sanoi olevansa samaa mieltä, pahoitteli ja sanoi ettei oikein tiedä miten käyttäytyä seurassani koska kuulema hämmennän häntä.
No, mies sanoi kuitenkin haluavansa tehdä minulle ruokaa seuraavana päivänä ja suostuin siihen. Myöhemmin hän vielä sanoi minulle että minun pitää jossain vaiheessa tehdä päätöksiä "meidän" suhteemme, koska hän ei halua pitää tätä avoimena kovin kauaa.

Seuraavana aamuna sain mieheltä viestin jossa hän kysyi voisimmeko perua tapaamisen ja kysyin miksi. Hän sanoi ettei tiedä ja kysyi haluanko minä tavata. Sanoin, että hän perui jo tapaamisen, joten en halua enää tavata sinä päivänä.

Nyt en oikein tiedä mitä ajatella, pelotinko miehen pois koska en heti suostunut seksiin? Mikä miehelle oikein tuli? Pitäisikö minun kysyä mieheltä suoraan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu