PORNOADDIKTI

Sain tietää vähän aikaa sitten, että 24-vuotias avopuolisoni on riippuvainen pornosta. Ei asia muuten maata kaataisi, mutta samalla oma seksielämämme on hiipunut hiljaiselosta totaaliseen selibaattiin. Olo on todella tyhjä, rakastan miestäni ja tiedän, että hän oikeasti rakastaa minua, enkä siksi tahtoisi luovuttaa. Olen 20-vuotias ja olemme olleet yhdessä n. 4 vuotta. Mielestäni olisi sääli heittää hukkaan muuten erittäin hyvää ja toimivaa suhdetta tälläisen asian takia. Luonnollisesti itsetuntoni on kärsinyt poikaystäväni haluttomuudesta ja lähestymisyrityksieni torjumisesta. Toivoisin kovasti, jos voisin saada neuvoja.. Ehkä jossain olisi joku kohtalotoveri, joka voisi kertoa omasta kokemuksestaan, päästiinkö asiasta yli ja miten.. Olemme keskustelleet asiasta erittäin monta kertaa (tosin vähin tuloksin), joten olen miettinyt seksuaali- tai parisuhdeterapiaakin. Perisuomalaisena miehenä, poikaystäväni ei tietenkään haluaisi terapiaan. (Olen myös ehdottanut potenssilääkkeitä, yhdessä pornon katsomista(ennen kuin sain tietää hänen riippuvuudestaan), taukoa ym.)Olen aivan väsynyt tilanteeseen, mutta silti en haluaisi menettää häntä. Olemme kokeneet yhdessä paljon ja selvinneet jo monista koettelemuksista. Aivan rehellisesti ajatellen, pelkään etten ikinä voisi löytää yhtä sopivaa(tätä ongelmaa lukuunottamatta) ihmistä kumppanikseni ja hän on sanonut ajattelevansa samoin...
153135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ikävää kuulla, vaikka en oikein ole selvillä mitä pornoaddiktio pitää sisällään. Onko kyseessä lääkärin määrittämä "sairaus"?

Äänestä

...ihan siltä, että teillä on kuitenkin ison iso ongelma elämässänne. Luonnollisen seksin (ja tällä tarkoitan, että se seksi on muunlaista kuin pornofilmien ja nettipornon esittämä fiktio) puuttuminen ei voi olla vaikuttamatta muuhun suhteeseen. Vaikuttaisi siltä, että nuorukainen on sisäistänyt aivan väärän kuvan seksistä. Ei kai hän sinua halua, kun et näytä siltä huohottavalta mimmiltä kuvaruudulla! Ja mikä pahinta, hän ei siis halua tehdä addiktiolleen mitään?

Oikeastaan sen poikasen osa on säälittävä. Millainen tunne-elämä tuollaisella pojalla on? Mitä hän tarkoittaa, kun sanoo sinun olevan hänelle sopiva? Että hyvä, kun duunaat sapuskat, siivoat, peset pyykit ja annat mun runkata? Mitä sinä taas tarkoitat, kun sanot hänen olevan sinulle sopiva? Ei suhteenne ole mielestäni "erittäin hyvä ja toimiva", jos sinä olet väsynyt tilanteeseen ja kärsit miehen haluttomuudesta. Eikö totta?

Jos poika ei lopeta pornoharrastustaan omin avuin tai ulkopuolisen avun turvin, minusta sinun nuorena ihmisenä olisi syytä etsiä hieman terveempi kaveri elämääsi. Haluatko tuhlata elämääsi tuollaiseen? Ota ero puheeksi. Väläytä sen mahdollisuutta, jos pornointoilu ei lopu. Katso, onko sillä mitään vaikutusta, ja tee johtopäätökset.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi!
    Poikaystäväni itse selitti minulle, että on katsellut pornoa jo kuudennelta luokalta asti, eikä hän halua tavallaan sotkea minua niihin likaisiin ajatuksiin, mitä hän ilmeisesti pornon kautta, seksiin liittää.(Tämä saattaisi osaltaan selittää, miksi hän petti minua kerran laivalla hirveässä kännissä. En ole puhdas pulmunen itsekään, joten asia on selvitetty.) Minulle tietenkin tuli ensimmäiseksi mieleen juuri tuo, etten ole tarpeeksi laiha ja isorintainen eli näytä pornotähdeltä. Mieheni on aina kiistänyt, ettei se johdu ulkonäöstäni, minkä haluaisinkin uskoa olevan totta, koska en ole seurustelun aikana lihonut tmv.
    Mitä minä taas tarkoitin sillä, että suhteemme on erittäin hyvä ja toimiva, on se, että teemme kotityöt yhdessä, suhteestamme ei hellyyttä puutu, viihdymme loistavasti yhdessä, arvostamme ja haluamme tulevaisuudelta samantyyppisiä asioita sekä huumorintajumme osuvat loistavasti yksiin. Tämän(ja kaiken yhdessä kokemamme) takia suhteen päättäminen ei ole yksinkertaista.
    Olen ottanut eron puheeksi ja sanonut, että olen yksinkertaisesti aivan uupunut, enkä jaksa enää ehdottaa mitään uusia ratkaisuja. Eilen poikaystäväni sitten sanoi, että hänen olisi varmaan aika lähteä selvittämään ongelmiaan terapiassa. Korostin hänelle, että hänen täytyy itse haluta sitä. Jos hän tekee sen vain minun painostuksestani ja mielikseni, koko asia on tuhoon tuomittu.

    Äänestä

  • vastaus kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi!

    Ehdottomasti. Jos ei suostu, niin minä tekisin seuraavan:Laittaisin itseni oikein nätiksi ja hyräilisin touhuillessani asunnossa. Ihannetilanteessa poikaystävä olisi juuri silloin tietokoneella. Sitten menisin ovelle ja huikkaisin:"menen nyt ihanan rakastajani luo, jolla on vehje kuin pornomiehillä, ihanaa saada kunnon munaa!Eli olen tässä poissa pari tuntia ja puhelimen laitan kiinni, joten älä yritä tavoittaa!"Sitten menisin kahville ystävän kanssa. Kun palaisin näyttäisin aivan saaneelta, johan silloin alkaisi keskustelu!

    Äänestä

  • vastaus kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi!
    Poikaystäväni itse selitti minulle, että on katsellut pornoa jo kuudennelta luokalta asti, eikä hän halua tavallaan sotkea minua niihin likaisiin ajatuksiin, mitä hän ilmeisesti pornon kautta, seksiin liittää.(Tämä saattaisi osaltaan selittää, miksi hän petti minua kerran laivalla hirveässä kännissä. En ole puhdas pulmunen itsekään, joten asia on selvitetty.) Minulle tietenkin tuli ensimmäiseksi mieleen juuri tuo, etten ole tarpeeksi laiha ja isorintainen eli näytä pornotähdeltä. Mieheni on aina kiistänyt, ettei se johdu ulkonäöstäni, minkä haluaisinkin uskoa olevan totta, koska en ole seurustelun aikana lihonut tmv.
    Mitä minä taas tarkoitin sillä, että suhteemme on erittäin hyvä ja toimiva, on se, että teemme kotityöt yhdessä, suhteestamme ei hellyyttä puutu, viihdymme loistavasti yhdessä, arvostamme ja haluamme tulevaisuudelta samantyyppisiä asioita sekä huumorintajumme osuvat loistavasti yksiin. Tämän(ja kaiken yhdessä kokemamme) takia suhteen päättäminen ei ole yksinkertaista.
    Olen ottanut eron puheeksi ja sanonut, että olen yksinkertaisesti aivan uupunut, enkä jaksa enää ehdottaa mitään uusia ratkaisuja. Eilen poikaystäväni sitten sanoi, että hänen olisi varmaan aika lähteä selvittämään ongelmiaan terapiassa. Korostin hänelle, että hänen täytyy itse haluta sitä. Jos hän tekee sen vain minun painostuksestani ja mielikseni, koko asia on tuhoon tuomittu.

    Toivottavasti saat seksiaddiktisi hoitoon. Kai olette keskustelleet asiasta kunnolla, nostaneet kissanrontin pöydälle ja sinä esittänyt suunnitelmasi? Olisi ihan kohtuullista miehesi tietää, miten aiot todellakin toimia, jos asiaan ei tule mitään muutosta. Vähätteleekö hän itse touhujaan? Ajatteleekohan hän suhteestanne samaa kuin sinä, sitähän emme voi tosiaankaan tietää? Onko hän valmis uhraamaan suhteenne, jotta voi vapaasti elää sarahyoungien ja kumppaneiden seurassa? Älä tuomitse hänen terapiaan menoa. Menköön vaikka pienestä painostuksestakin, jospa ne silmät sitten siellä avautuisivat!

    Äänestä

Luin jokin aika sitten jostain lehdestä tästä nettipornoriippuvaisuudesta. Nykyään kun porno tulee "lähelle" internetin välityksellä eikä tarvitse punastellen menä ostamaan jallua kaupasta, siihen jää helpommin koukkuun. Muistaakseni ainakin yhden parin tarina meni jotenkin niin, että kundi istu koneella kaiket illat ja kyttäs pornoo ja mimmi nukku viereisessä huoneessa ja painiskeli itsesyytösten kanssa että miksei hän kelpaa.

Pornoaddiktius on siis eräänlainen sairaus, ihan niinkuin jos jää koukkuun vaikka kamaan tai alkoholiin. (Minulla ei henkilökohtaisesti ole pornoa mitään vastaan, jos joku haluaa katsoa, siitä vaan mutta siis nyt kirjoitan addiktiudesta :))

Pornoaddikti ei välttämättä edes tajua minkälaista vahinkoa tekee kumppanilleen. Kumppani tuntee itsensä ei haluttavaksi ja toinen saa kiksit nettipornosta - hän ei kuitenkaan välttämättä ajattele että ne huohottavat eukot olisivat maailman kauneimpia tai huoria vaan on muuten vaan jäänyt koukkuun niihin aistikokemuksiin, visioihin ja tapahtumiin. Pornossa kuitenkin aika usein tapahtuu kaikkea sellaista mitä omassa makuuhuoneessa ei ole tapahtunut - pornossa saattaa olla sellaisia "unelmia" toteutettuna, mitä mies ei edes uskaltaisi / kehtaisi harrastaa omassa makuuhuoneessa. Ja niin, varmasti jokaisessa pornoaddiktissa on vähän tirkistelijän vikaa ;)

Mutta siihen varsinaiseen ongelmaan. Jos seksiä ei enää ole ja mies käyttää kaiken liikenevän ajan pornon katseluun, voidaan puhua addiktiudesta. Näköjään teidän tilanteessa puhumisesta ei enää ole apua, on toimittava. Koska juro suomalainen mies ei lähde ammattiauttajalle, mitäpäs jos sanoisitte nettiliittymän irti? Tai mitä jos tylysti otat tietokoneen töpselin kainaloon seuraavan kerran kun mies jää koneelle pornottamaan ja sinä menet sänkyyn? Terapia voi olla teille ainoa oikea tie pelastukseen, koska addiktiudesta on usein hyvin vaikea päästä eroon omin voimin - sen takiahan kamaan ja alkoholiin koukkuun jääneetkin käyttävät AA-kerhon palveluja.

Harmittavan usein kuulee tarinoita suhteista, missä joku mättää isolla kädellä, toinen on onneton ja silti sanoo että ei halua erota koska rakastaa sitä toista. Kannattaa kuitenkin laittaa käsi sydämelle ja miettiä, onko kyse enää rakkaudesta vai onko vain tottunut tässä parisuhdepainotteisessa yhteiskunnassa olemaan jonkun kanssa ja uuden kumppanin löytyminen vain tuntuu mahdottomalta? Olet kuitenkin nuori, 20v. ja sinulla on tukka takana ja elämä edessä, ei voi ajatella että "en enää tule löytämään tämän parempaa". Jos et ole onnellinen, varmasti löydät. En sano että mies paranee vaihtamalla sen kummemmin kuin nainenkaan - monesti olen vain törmännyt ihmisiin jotka "kuvittelevat" olevansa Herra tai Rouva Täydellisen kanssa, kunnes ovat uskaltaneet erota ja ovat löytäneet itselleen sielunkumppanin, kenen kanssa perustavaa laatua olevia ongelmia ei ole ollut.

Terveisin "Nimim. vasta 23 vuotiaana sopivan kumppanin löytänyt" :)

Äänestä

Vai on pornoaddikti.. nojoo.. joopa joo. Joko sinä et kiinnosta häntä seksuaalisesti tahi sitten hän on impotentti, siinä on ne kaksi ainoaa oikeaa vaihtoehtoa. Miksi te lässytätte tuubaa täysin selvästä asiasta.

Äänestä

En ymmärrä miksi annat kohdella itseäsi noin. Olet nuori, ja kun kerran et ole onnellinen, olet onneton. Älä hukkaa vuosia jonkun tyypin jatkuvaan ymmärtämiseen, ota itseäsi niskasta kiinni ja irrottaudu tilanteesta. Sano, että harkitset takaisin tuloa sitten, jos hän on edes kolme kuukautta täysin ilman pornoa. Luultavammin kuitenkin itse huomaat sinä aikana olevasi vapautuneempi, onnellisempi ja ehkäpä tapaat jonkun joka osaa ottaa sinutkin huomioon. Tsemppiä, mitä päätätkin... Itse en kyllä tuollaista katselisi päivääkään.

Äänestä

Yhteiskunnan seksualisoituminen ja pornon saatavuuden parantuminen internetin myötä on jo johtanut surullisiin seurauksiin. Olen vapaamielinen ihminen enkä pitänyt pornoa mitenkään pahana asiana ennenkuin eräs lehtiartikkeli sai minut huomaamaan, millaista vahinkoa porno tekee ihmisten väliselle seksuaalisuudelle revittämällä kaiken näkyviin kuvaruuduille ja mainosjulisteisiin.

Varoitusmerkit tietysti ovat olleet näkyvissä näillä keskustelupalstoillakin. Muistan kirjoituksen jossa nuori mies kertoi ensimmäisestä seksikokemuksesta oikean naisen kanssa. Tai itse asiassa kokemusta ei tullut, pojalle oli niin suuri järkytys huomata että oikealla naisella voi olla selluliittiä reisissä ja makkara vatsalla että halu lopahti kun tyttöystävä riisui vaatteensa. Pornomalleilla kun ei tällaisia vikoja ole. Meni kuulemma useampi vuosi ennenkuin seksi elävän naisen kanssa alkoi sujua.

Palstoilla on myös keskusteltu häpykarvojen ajelusta ja varsinkin nuoret miehet pitävät luonnollista häpykarvoitusta niin inhottavana että eivät pysty seksiin ajelemattoman naisen kanssa. Pornon seurausta tämäkin.

Pornon katselu on johtanut siihen että miestä ei enää normaalin naisen luonnollinen vartalo kiihota. Mielestäni se on hyvin surullista. Lukemattomat naiset valittavat miestensä haluttomuutta ja tuntevat itsensä ei-haluttaviksi vertailussa pornomalleihin, oliko tällaista ilmiötä ennen? Eikä se edelleenkään tunnu koskevan vanhempia, vähemmän seksillä ylikyllästetyssä maailmassa kasvaneita vaan tätä nuorinta sukupolvea.

Toivottavasti jonkinlainen vastaisku on tulossa jotta seuraavat sukupolvet saavat taas nauttia luonnollisesta seksuaalisuudesta.

Äänestä
  • Uskomaton avautuminen sulla. Saanko lainata tuota varoittavana malliesimerkkinä miten pieni ihminen voi sekoittaa päänsä?

    Kerrotko vielä omasta kulissiavioliitostasi ja uskoon tulemisestasi?

    Äänestä

  • Jasu kirjoitti:

    Uskomaton avautuminen sulla. Saanko lainata tuota varoittavana malliesimerkkinä miten pieni ihminen voi sekoittaa päänsä?

    Kerrotko vielä omasta kulissiavioliitostasi ja uskoon tulemisestasi?

    ...ettei osittain ole pornon ja median vika että 20-kymppisten sukupolven miehet ovat haluttomampia ja kyvyttömämpiä kuin isänsä eli edellinen sukupolvi?

    Äänestä

  • Veera kirjoitti:

    ...ettei osittain ole pornon ja median vika että 20-kymppisten sukupolven miehet ovat haluttomampia ja kyvyttömämpiä kuin isänsä eli edellinen sukupolvi?

    lueppas nyt oma juttusi uudestaan.

    En todellakaan väitä että nykyiset kundit olisivat haluttomampia ja kyvyttämämpiä kuin edellinen sukupolvi.

    Palaa asiaan kun saat muodostettua sisällöltään johdonmukaisen viestin

    Äänestä

Mieti tätä eräänä mahdollisuutena, esitän tämän ihan tosissani.

Voi olla niin että mies on kyllästynyt seksiin kanssasi. Vaikka näennäisesti kaikki on ok hän ei saa riittäviä virikkeitä kanssasi.

Syinä voi olla vaikka mitä, esimerkiksi seksi kanssasi on liian ennustettavaa (siis menee aina saman kaavan mukaan pyynnöstä huolimatta), epätyydyttävää, olet esimerkiksi lihonut huomattavasti ja hänelle se (läski) on out. Olet liian passiivinen tai orgasmin tuottaminen sinulle tuntuu hänestä enemmän työltä kuin nautinnolta.

Noiden lisäksi eräänä vaihtoehtona on että hän etsii omaa sukupuolista identiteettiään. Ehkäpä siihen liittyy jotain muutakin kuin perinteinen lähetyssaarnaaja pimeässä peiton alla (noin kärjistäen siis). Hän haluaakin sm sessiota ja alistua tietäen että sinusta elo siihen. Tai jotain kevyttä fetissiä, bondagea, kimppaa. Tai hän onkin bi painottuen enemmän tai jopa kokonaan poikiin.

Lähtisin purkamaan asiaa siitä että ensin teidän on opittava puhumaan noista asioista keskenään. Vihjaus terapiasta ei ole puhumista.

Notta näin täälä pohojammaalla.

Niin, tiedän että n kappaletta kotkia hyökkää tän kimppuun mutta noin voi olla. Voi olla vaikka miehesi ei itse edes tiedosta mikä siellä taustalla hirttää kiinni.

Äänestä
  • En loukkaantunut kirjoituksesta, tuossa oli hyvin paljon samoja asioita, mitä olen itsekin ajatellut.
    Pelkään, että mieheni todella on kyllästynyt seksiin kanssani, mutta rehellisesti sanottuna, en tiedä miksi näin olisi. Olen erittäin seksuaalinen(skorpioni-ihmisenä), eikä porno ole ennen tätä minua haitannut, pikemminkin kiinnostanut. Olen aina ollut valmis ja jopa mieheäni halukkaampi kokeilemaan kaikkea uutta. Joten minun passiivisuudestani ei ainakaan voi olla kyse. Jäljelle jää siis, ettei hän enää pidä ulkomuotoani kiihottavana, mikä on todella musertava ajatus. En ole seurustelumme aikana myöskään lihonut, vaikkakin olen tullut neuroottisemmaksi vartalostani.
    Ja asioista on puhuttu, puhuttu ja vielä kerran puhuttu, tai siis yritetty puhua. Minä olen aloittanut keskustelun ja hän on lopettanut sen mahdollisimman lyhyeen. (On ollut kuulemma hänen toimintamallinsa jo lapsesta saakka.) Siksi, olenki ns. vaatimassa terapiaa, koska meillä on näissä asioissa pahoja kommunikaatio-ongelmia, joita emme näköjää yksin pysty ratkaisemaan.
    Tässä vähän täsmennystä tilanteesta.

    Äänestä

  • Jos mies on kyllästynyt naiseensa ja katselee päivät pitkät pornoa koneelta, kun muutakaan tekemistä ei ole, niin alkaa siinä nainen miettiä mikä miehessä mättää. Sänkuyelämä on satunnaista tai sitten mies tulee koneen äärestä valmiina ja kysyy "tekiskä mieli"!!!!!!!!!! Voit arvata, että on puiseva olo naisella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

surullinen kirjoitti:

Sain tietää vähän aikaa sitten, että 24-vuotias avopuolisoni on riippuvainen pornosta. Ei asia muuten maata kaataisi, mutta samalla oma seksielämämme on hiipunut hiljaiselosta totaaliseen selibaattiin. Olo on todella tyhjä, rakastan miestäni ja tiedän, että hän oikeasti rakastaa minua, enkä siksi tahtoisi luovuttaa. Olen 20-vuotias ja olemme olleet yhdessä n. 4 vuotta. Mielestäni olisi sääli heittää hukkaan muuten erittäin hyvää ja toimivaa suhdetta tälläisen asian takia. Luonnollisesti itsetuntoni on kärsinyt poikaystäväni haluttomuudesta ja lähestymisyrityksieni torjumisesta. Toivoisin kovasti, jos voisin saada neuvoja.. Ehkä jossain olisi joku kohtalotoveri, joka voisi kertoa omasta kokemuksestaan, päästiinkö asiasta yli ja miten.. Olemme keskustelleet asiasta erittäin monta kertaa (tosin vähin tuloksin), joten olen miettinyt seksuaali- tai parisuhdeterapiaakin. Perisuomalaisena miehenä, poikaystäväni ei tietenkään haluaisi terapiaan. (Olen myös ehdottanut potenssilääkkeitä, yhdessä pornon katsomista(ennen kuin sain tietää hänen riippuvuudestaan), taukoa ym.)Olen aivan väsynyt tilanteeseen, mutta silti en haluaisi menettää häntä. Olemme kokeneet yhdessä paljon ja selvinneet jo monista koettelemuksista. Aivan rehellisesti ajatellen, pelkään etten ikinä voisi löytää yhtä sopivaa(tätä ongelmaa lukuunottamatta) ihmistä kumppanikseni ja hän on sanonut ajattelevansa samoin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu