Raamattu opettaa meille, että Jumala Isä ja Poika yhdessä loivat ihmisen omaksi kuvaksensa ja kaltaisekseen. Jotkut Raamatun käännökset sanovat, että Kristus on syntyisin Isästä. Sananlaskuissa 8:24,25 käytetään sanaa khul. Khul tarkoittaa tuoda esiin pulal verbi-vartalossa, jossa sana myös esiintyy Snl 8:24,25. Herra Jeesus ei ole syntynyt tai luotu, vaan on ollut esillä Isänsä kanssa jo ennen Jumalan luomistöitä. Hepreankielen alkutekstin valossa Raamattu ei sano Jeesuksen olevan ainosyntyinen, vaan että Hänet on tuotu esille.
Pro 8:
24 When there were no depths, I was brought forth (khul); when there were no fountains abounding with water.
25 Before the mountains were settled, before the hills was I brought forth (khul);
Yllä oleva jakeet ovat juutalaisten rabbien kääntämästä Raamatusta (JPS1917), joka on käännetty hepreasta englanniksi. Tästä Raamatun käännöksestä näemme sen, että khul todella tarkoittaa hepreaksi tuoda esille. Jos haluamme uskoa Raamatun alkutekstin ilmoitusta, niin meidät tulee uskoa, että Jeesus ei ole Isästä syntynyt, vaan on tuotu esille.
1 Joh 4:9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen (monogenes) Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
Ainokainen sana tulee kreikankielen sanasta monogenes, joka tarkoittaa että joku on ainoa laatuaan. Tästä monogenes on yhdistetty tarkoittamaan lasta, joka on vanhempien ainoa lapsi. Tietenkin Herran Jeesuksen kohdalla sana monogenes tarkoittaa ainoa laatuaan, sillä Hän yksin on Jumalan Poika, joka on yksi Isän kanssa.
Tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jumala on yksi
Pro 8:
24 When there were no depths, I was brought forth (khul); when there were no fountains abounding with water.
25 Before the mountains were settled, before the hills was I brought forth (khul);
Yllä oleva jakeet ovat juutalaisten rabbien kääntämästä Raamatusta (JPS1917), joka on käännetty hepreasta englanniksi. Tästä Raamatun käännöksestä näemme sen, että khul todella tarkoittaa hepreaksi tuoda esille. Jos haluamme uskoa Raamatun alkutekstin ilmoitusta, niin meidät tulee uskoa, että Jeesus ei ole Isästä syntynyt, vaan on tuotu esille.
1 Joh 4:9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen (monogenes) Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
Ainokainen sana tulee kreikankielen sanasta monogenes, joka tarkoittaa että joku on ainoa laatuaan. Tästä monogenes on yhdistetty tarkoittamaan lasta, joka on vanhempien ainoa lapsi. Tietenkin Herran Jeesuksen kohdalla sana monogenes tarkoittaa ainoa laatuaan, sillä Hän yksin on Jumalan Poika, joka on yksi Isän kanssa.
Tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jumala on yksi
Vastaukset 59
Vanhimmat
1 Moos 1: 1 ¶ Alussa (be:resith) loi Jumala taivaan ja maan.
Kol 1:
12 ¶ kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen (prototokos) ennen kaikkea luomakuntaa.
16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
Jotkut uskovat väärin, että Jumalan olisi luonut ensimmäiseksi Poikansa Jeesuksen. Raamatun opetuksen mukaan Jumala loi alussa taivaan ja maan. Hepreankielen sana resith tarkoittaa ensimmäiseksi ja aluksi. Raamattu opettaa Jumalan luoneen ensimmäiseksi taivaan ja maan. Jumala ei siis ole luonut ensimmäiseksi Poikaansa Jeesusta, vaan taivaat ja maan.
Raamatun opetuksen mukaan Herra Jeesus oli Isänsä kanssa luomassa taivaita ja maata. Isä loi Jeesuksen kanssa kaikki mitä on taivaissa, joka tarkoittaa enkeleitä ja kerubeja sekä avaruuden ja siellä olevat planeetat ja tähdistön. Isä loi Jeesuksen kanssa kaiken mitä on maan päällä.
Herra Jeesus Jumalan kuvana ja esikoisena ennen kaikkea luomakuntaa ei siis tarkoita, että Jumala olisi luonut Jeesuksen ensimmäisenä, vaan sitä että Herra Jeesus on ollut esillä Jumalan kuvana ennen kaikkea luomakuntaa, koska Herra Jeesus on ollut aina olemassa Isänsä kanssa. Edellä olevan ajatuksen Raamattu vahvistaa opettamalla, että Isä ja Poika ovat yhdessä ensimmäiseksi luoneet taivaat ja maan. Raamattu opettaa, että Herrassa Jeesuksessa on luotu kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, joten tämä Raamatun selkeä opetus sulkee pois sen mahdollisuuden, että Isä olisi luonut Poikansa ensimmäiseksi.
Jumala puhuu viimeisinä päivinä Poikansa kautta, Hänen Poikansa on Jeesus. Isä ja Poika loivat sen mikä on taivaissa ja maan päällä, eikä ilman Poikaa ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Jeesus on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen (prototokos) ennen kaikkea luomakuntaa. Kreikan kielen sana prototokos tulee sanoista protos - ensimmäinen ja tikto - synnyttää, tuoda esille. Kun tutkimme Jumalan sanan alkuperäistä ilmoitusta, niin Jumalan sanan valossa sana esikoinen (prototokos) Herraan Jeesukseen liitettynä tarkoittaa ensimmäiseksi esille tuotua ja ensimmäisenä esillä ollutta. Prototokos yhdistettynä Herraan Jeesukseen ei tarkoita, että Hän on ensimmäisenä syntynyt tai luotu ennen luomakuntaa, sillä Hän on Luoja Jumala yhdessä Isänsä kanssa.
Sanat prototokos ja monogenos Jeesukseen liitettyinä kuvaavat Hänen iankaikkista olemustansa eivätkä tarkoita sitä miten ihmiset saavat alkunsa ja syntyvät luotuina, vaan ne kuvaavat Herran Jeesuksen iankaikkisuutta, joka on ollut aina olemassa, jolla ei ole alkua eikä loppua.
Kaiken edellä tutkitun valossa joudumme toteamaan Jeesuksen olevan Isän esille tuoma (samaa alkuperää kuin Isä) sekä Hän oli luomassa taivasta ja maata Isänsä kanssa. Jeesus ei ole luotu niin kuin Jehovan todistajat väärin väittävät. Isä ja Poika olivat yhdessä luomassa maailmaa ja koska Raamattu opettaa Jumalan luoneen taivaan ja maan niin on Jeesuskin Jumala niin kuin Hänen Isänsäkin, loivathan he yhdessä taivaan ja maan. Raamattu opettaa, että on vain yksi Jumala ja siihen meidän on tyytyminen, koska asia on juuri niin eikä tässä ole mitään ristiriitaa suhteessa Isään ja Poikaan.
Tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jumala on yksi
Asia on hyvin yksinkertainen, ei tähän tarvita Paavoloita eikä Jehovan todistajia.
Raamattu ilmoittaa asian näin; Jumala loi ensimmäiseksi kaikista teoistaan Poikansa ja sen jälkeen he yhdessä loivat maailman ja kaiken mitä siinä on.
Kyllästyttää ja ihmetyttää nämä jatkuvat aloitukset samasta aiheesta.
Mietippä josko tekisit aloituksen jostakin sellaisesta mistä ei ole kukaan kirjoittanut tällä foorumilla, onnistuuko?
Samaa ihmettelen ja vielä sitä, miten vaikea on uskonnollisen ihmisen uskoa, miten Jeesuksen Kristuksen JUMALAN Pojan Isä on tämä paljon pohdittu JUMALA.
Uskokaapa tai ette, mutta USKO on JUMALAN teko. Raamatusta saa väännettyä vaikka mitä oppia ja mielikuvia, mutte todellinen puhdas USKO on JUMALAN teko ja tähän liittyy, ettei tätä uskoa voi puristaa tai edes vaatia ihmisiltä,- joille JUMALA ei ole uskoa tehnyt.
Eipä ihme kun tutkimme ja muistamme eksytyksiä,- miten melkein JUMALAN valitutkin tulevat eksymään ja tähän liittyy, ettei JUMALAN valittuja voi eksyttää mikään mahti tai oppi tms,- koska näillä valituilla onj usko,- joka on JUMALAN teko.
No tässä viestissä oli taas ovelasti sekoitettu totuutta ja valhetta, kuten eksyttäjät tällä palstalla tekevät.
>> Jumala loi ensimmäiseksi kaikista teoistaan Poikansa
"Raamattu todistaa Jeesuksen Jumaluuden!" = Kaikkien kehäpäätelmien äiti.
Juu. Raamattu on Jumalan sanaa, koska siinä sanotaan niin. Harry Potterit ovat totta, koska niissä kerrotaan Harrysta.
Ja pisteenä iin päällä älykkö joka uskoo pääsiäispupuun.
Paavolako keksi Pyhän Kolminaisuuden?
Mitkään vastaväitteet eivät kumoa näitä Jeesuksen ja apostolin todistuksia, että ainoastaan "Isä yksin on totinen Jumala."
Johannes 17
1 Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi:
"I s ä, - hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut,
j o k a - y k s i n - o l e t - t o t i n e n - J u m a l a, - ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."
Jeesuksen edellä olevan puheen sanoista muodostuu asiakokonaisuus:
"I s ä, - j o k a - y k s i n - o l e t - t o t i n e n - J u m a l a,"
Miksi näin selvien todistusten kumoamiseksi ollenkaan pitäisi etsiä vastaväitteitä Jumalan sanalle?
1. Korinttolaiskirje 8
6 "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa. "
Efesolaiskirje 4
6 "yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."
Elä ekivaari pyri esittämään kuin Raamatun Sanan jotain mitä siellä ei lue.
Kirjoitit näin:
"Mitkään vastaväitteet eivät kumoa näitä Jeesuksen ja apostolin todistuksia, että ainoastaan "Isä yksin on totinen Jumala."
Se ekivaari mitä "hipsuissa" kirjoitit, ei ole ole Raamatun Sanaa, eikä siis sieltä lainattu. Se on sinun omaa sanaasi.
Isä, Poika ja Pyhä Henki On Yksi Jumala (Yhtä), Adonai Echad:
Joh. 10 / "Minä ja Isä olemme Yhtä":
24 Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan."
25 Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta.
26 Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani.
27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
30 Minä ja Isä olemme yhtä."
31 Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet.
32 Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?"
33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".
34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
Luukas 3 / Isä, Poika ja Pyhä Henki:
21 Kun siis kaikkea kansaa kastettiin ja myöskin Jeesus oli saanut kasteen ja rukoili, niin tapahtui, että taivas aukeni
22 ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".
*
Minäkin olen yhtä Isän ja Pojan kanssa, enkä ole silti jumala. Mutta uskonnot ja kirkkoisät ovat tehneet kaikista jumalia, joita Jeesuksen mukaan on vain yksi ainoa.
Jatkakaahan ihmisten eksyttämistä, se on Jumalan tahto sekin.
Jeesus on Herra - muttei ikinä Jumala.
>> Minäkin olen yhtä Isän ja Pojan kanssa, enkä ole silti jumala. >>
Mistä olet tuollaisen logiikan kehittänyt? Missä noin sanotaan?
Tarkoitatko yllä olevaa Johannes 10. luvun tekstiä.
No katsotaanpas:
Jeesus sanoo "minä ja Isä olemme yhtä", ja mitä hän on sanonut juuri ennen
sitä.
Hän sanoo " joka on minun on kädessäni on Isän kädessä ".
"minä ja Isä olemme yhtä".
"lappixin" kädessä olevan voi kuka hyvänsä vahvempi ryöstää koska hyvänsä.
"lappix" ei siis voi sanoa "minä ja Isä olemme yhtä".
"lappix" voi olla yhtä ainoastaan Jeesuksen kautta, olemalla Jeesuksen kädessä, silloin on yhteys Isään.
Ja vain tulemalla Jeesuksen luokse voi yhteys, tie, aueta. ( Joh 14:6 )
20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että HEKIN meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat YHTÄ, niinkuin me olemme yhtä-
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
Tätä aihetta lienemme pohtineet jo usemman kerran ja edelleen ihmettelen mikä tuossa on niiiiiiiiiiiiin ihmeen vaikea ymmärtää.
Kuten JUMALAA ja Poikaa yhdistää JUMALAN sana, niin samoin uudestisyntyneitä ihmisiä yhdistä toisiinsa sama JUMALAN sana ja samoin uudestisyntyneen ihmisen yhdeistää JUMALAAN ja Poikaan sama JUMALAN sana.
JUMALA tahtoo, että kaikki olisivat yhtä eli kaikki toteuttaisivat JUMALAN tahdon. JUMALA, joka siis on kaiken Isä.
Sama kysymys "ml":lle.
Voitko sanoa " joka on minun kädessäni, on Isän kädessä?
En ymmärrä sinun asiasta toiseen siirtymistä. Sinun/kin olisi parempi uskoa mitä Jeesus opetti yhtä olemisesta,- vai tuottaako se todellisia vaikeuksia ymmärtää mitä se on.
Miten ihmeessä tuo kädessä oleminen liittyy koko aiheeseen? JUMALA ei antanut valtaansa ihmiselle,- vaan Pojalleen Jeesukselle Kristukselle ja ymmärrä, miten kysymyksesi liittyy tähän.
Koita kesklttyä ja pysyä aiheessa,- eikä hyppiä asioista toisiin, niin lopputuloskin olisi parenpi ,asioiden ymmärtämnisessä.
Moro ml213. Uskonnollisilla ihmisille ei ole Pyhää Henkeä lainkaan, vaikka he niin kuvittelevat. Sen saamisen edellytys on, että usko totuuteen. Koska muuta totuutta ei ole annettu kuin Jeesuksen kautta julistettu Jumalan sana, niin muu on uskonnollista humpuukia.
Yhdelläkään trinitaatilla ei ole Pyhää henkeä, ja siksipä ne jankuttavat samaa p'skaa päivästä toiseen.
Raamattu todistaa:
Room. 8:9
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
Kun Jumalan Pyhä Henki asuu meissä, niin silloin olemme Hengen kautta YHTÄ Isän ja Pojan kanssa.
Ja mitähän asiasta toiseen siirtymistä tässä on?
Joh. 10.
Jeesus sanoo "minä ja Isä olemme yhtä".
Sitä ennen Hän on sanonut, mitä se käytännössä tarkoittaa.
" Joka on minun kädessäni on Isän kädessä ".
Onko tämä mielestäsi toiseen asiaan siirtymistä?
Eikö kysymyksessä ollutlkaan yhtä oleminen Isän kanssa?
Voitko siis sanoa " joka on minun kädessäni on Isän kädessä"?
Etkö todella ymmärrä, miten JUMALA aivoitti ihmisen pelastuksen ja antoi Pojalleen kaiken vallan /teki Jeesuksen Herraksi. Kun Jeesus Kristus pelastaa ihmisen JUMALAN aivoittamalla tavalla, niin todella Jeesuksen kädessä /turvassa /hoivassa oleva ihminen on myös JUMALAN kädessä /turvassa / hoivassa.
YMMÄRRÄ, miten Jeesus Kristus tekee ja puhuu kaikessa Isänsä JUMALAN tahdon.
Koita nyt pikkuhiljaa ymmärtää, ettei ihmisellä ole tätä valtaa ja voimaa pitää kädessään toista ihymistä. YMMÄRRÄ, miten tämä asia liittyy käsitteeseen Jeesus Kristus on Herra eli JUMALA teki Jeesuksesta Herran ja antoi vallan tähän.
""Eikö kysymyksessä ollutlkaan yhtä oleminen Isän kanssa?""
Koita YMMÄRTÄÄ, miten yhtä oleminen on olla samassa Hengessä ja siten toteuttaa Isän JUMALAN tahto. YMMÄRRÄ, miten Jeesus Kristus /POIKA toteutti kaikessa JUJMALAN tahdon ja tämä on sitä yhtä olemista. Samoin Jeesus rukoili, miten valitut /JUMALAN seurakunta tulee olla yhtä ja toteuttaa siis JUMALAN tahtoa.
Lapsikin ymmärtää, miten JUMALALLA ja JUMALAN Pojalla ja valituilla ihmisillä on oma tehtävänsä ja silti he ovat yhtä. YHTÄ,- toteuttaa JUJMALAN tahtoa aivoituksineen.
Jos ei Pyhä Henki avaa sinun ymmärrystyäsi yhtä olemisesta, niin muuten näköjään jäät pysyvästi sokeaksi.
Asia on juuri mitä pohdit. Jos Pyhä Henki ei avaa ymmärrystä, niin alkeellinenkin JUMALAN ilmoitus jää ymmärtämättä. Esim. ihmetyttäää tämä UT jankkaaminen "kädessä olemisesta". Vaikka ihminen on yhtä Isän JUMALAN ja Pojan kanssa, niin miten ihmeessä tämä kädessä oleminen kohdentuu ihmiseen. JUMALAHAN aivoitti pelastustehtävän /kädessä olemisen Pojalleen,- ei ihmiselle ja antoi tähän vallan ja voiman.
""Voitko siis sanoa " joka on minun kädessäni on Isän kädessä"? ""
Kerroppa omin sanoin, miksi minulle / ihmiselle kuuluu tuo asia. Tuohan on aivan mahdottomuus kun ymmärtää,- ettei JUMALA antanut valtaa ihmiselle,- vaan pojalleen.
Ihan naurahduttaa kun muistaa, miten ihminen on pelastuksen kohteena ja miten tämä pelastuminen on taattu eli toteutuu; " joka on minun kädessäni on Isän kädessä"?
>> Koita nyt pikkuhiljaa ymmärtää, ettei ihmisellä ole tätä valtaa ja voimaa pitää kädessään toista ihymistä >>
Ei tässä ole mittään vaikeutta ollutkaan tätä ymmärtää.
Sen vuoksi me ymmärrämmekin eri tavalla, sen kun Jeesus sanoo " minä ja Isä olemme yhtä".
Ymmärrän vallan mainiosti, että olemalla Herran kädessä, on Isän kädessä.
Ja joka on Herran kädessä, on Poika ja Isä tulleet hänen tykönsä ja jääneet hänen tykönsä asumaan.
Ja vain he, jotka tulevat Jeesuksen luokse saavat elämän.
>> Jos ei Pyhä Henki avaa sinun ymmärrystyäsi yhtä olemisesta, niin muuten näköjään jäät pysyvästi sokeaksi. >>
Joh. 9:41
Jeesus sanoi heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy".
Omin sanoin?
Omia sanoja en mielelläni paljon käytä hengellisiä puhuttaessa, koska mitä enemmän omaa, sitä enemmän totuudesta poikkeavuutta.
Tässä Raamatun vastaus:
9. Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte. ( 2. Kor. 8. )
Sinullehan Raamatun sisältö on yllättävän vierasta. Lueppa Jaakb 1:22...25 ja oikein ajan ja ajatuksen kanssa ja ymmärrä, mitä on omin sanoin asian ilmentäminen.
PS. Taas miten tuo tuomasi Raamatun ilmoitus liittyy koko pohdittavaan aiheeseen. Siirrytkö seuraavaksi jo kasteen käsittelyyn?
Usko Toivonen. Pari todistusta sinulle, että asia on kuten kirjoitin.
Room. 10:9
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
Minä teen juuri noin.
Ja sitten Jeesus todisti näin:
Joh.17.
14 Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
15 En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
16 He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
18 Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
19 ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että HEKIN meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat THTÄ, niinkuin me olemme yhtä-
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
Toivonen, onko sinulla tuohon jotakin lisättävää vielä ? Minä olen yksi heistä.
Kyllä Usko Toivonen nuo esittämäsi jakeet Joh.17:21-23 tiesi. Hän ei vain halunnut muistaa niitä, koska ne eivät sovi kolminaisuusoppiin.
”Opettaja” kalamos voisi taas tulla selittämään, että jakeet eivät tarkoita sitä mitä niissä sanotaan, vaan aivan jotain muuta.
Ehkäpä jakeet aukenevat hänen kieliopillisella objekti, subjekti ja preesens selvittelyllään meille muillekin ns.”ekivaarilaisille”. Ja niin huomaamme, että hänen omaksumaansa Jeesus on Jumala-oppia nämäkin jakeet loppujen lopuksi vahvistavat. : )
2.Kol. 1:3 Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala.
Rom 15:5 Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan,
Rom 15:6 niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen isää.
Kun yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistämme Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää Jumalaa, silloin olemme yhtä.
Voitko sinä "lappix" sanoa "joka on minun kädessäni on Isän kädessä" ?
Vai voitko sanoa, että jos olen Herran kädessä, niin olen Isän kädessä?
>> ..nuo esittämäsi jakeet Joh.17:21-23 tiesi. >>
Tiedän kyllä, Raamatun jakeita, ilmoitusta jokaikinen jae.
Kysymys lienee ymmärtää, mitä niissä jakeissa sanotaan.
" minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, "
Jeesus sanoo monessa kohtaa " minä teissä ja te minussa " ja " Isä minussa ja minä Isässä ", mutta ei sano "Isä teissä".
Miksi ei ?
Koska ilman Poikaa ei ole myöskään Isää.
23. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. ( Joh. 14. )
Kuten huomaamme, Jeesus sanoo "me tulemme hänen tykönsä".
Voitko sin "Jonah" sanoa, "joka on minun kädessäni on Isän kädessä" ?
Vai voitko sanoa, että jos olen Herran kädessä, olen Isän kädessä.
Niin minä kuin Jeesuskin olemme Isän kädessä Hänen henkensä kautta. Se tietysti edellyttää sitä, ettei usko ihmisten keksimiin valheoppeihin vaan Jeesuksen julistamaan Isän SANAAN. Se on opetuslapsen ainoa totuus.
Valehtelijoilla ei ole tätä henkeä.
Vastaa nyt vain itse kysymykseen "lappix".
Voitko sinä sanoa, niinkuin Jeesus sanoi, " joka on minun kädessä on Isän kädessä".
Minä vastasin jo, sinä epäuskoinen pakana.
Jumala ei ole kuolevan ihmisen kaltainen, eikä jumalakuva ole kuolevan ihmisen kaltainen. [Room.1:23] "Jumala on Henki", ja kun puhutaan "Jumalan kädestä", sillä ei tarkoiteta kuolevaisten ihmisten käden kaltaista kättä, vaan se tarkoittaa että olemme ja pysymme Isän Jumalan mielessä, olemme hänen ajaztuksissaan, sillä hengellisillä olemuksilla mieli on se elin, jolla tartutaan kiinni hengellisiin asioihin, esimerkiksi ylös nousseeseen Jeesukseen Kristukseen:
Heprealaiskirje 3
1 "Sen tähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, - k i i n n i t t ä k ä ä - m i e l e n n e - meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen," [Room.12:2; 2.Kor. 9:13; Kol.3:2; 1.Piet. 1:13]
Lihan mukaan Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tunteminen on lähellä kirousta;
Jeremia 17
5 "Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta." [2.Kor.5:16]
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että HEKIN meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
No, voitko UT vastata uskotko alkuunkaan tuohon JUMALAN ilmoitukseen ja silti tuo kädessä oleminen on mahdotonta ihmiselle.
Siis kaikki ovat YHTÄ. Uudestisyntyneet Pyhän Hengen omaavat ihmiset yhtä JUMALAN ja Pojan kanssa. Olla YHTÄ.
-JUMALA
-JUMALAN Poika
- JUMALAN valitut /seurakunta
Lapsikin taas ymmärtää, etteivät nämä ole yksi,- vaan yhtä Hengessä,- joka ohjaa JUJMALAN tahdon tekemistä ja toteuttamista.
>> No, voitko UT vastata uskotko alkuunkaan tuohon JUMALAN ilmoitukseen ja silti tuo kädessä oleminen on mahdotonta ihmiselle. >>
Ei Herran kädessä oleminen ole mahdonta.
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että HEKIN meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
Siis uskotko tuohon ilmoitukseen mitä yhtä olemiseen tulee. Ja silti edelleen tivaamasi asia ei ole mahdollista eli jokin ihminen olisi ihmisen kädessä. Ymmärrätkö? Siis se asia mitä tivaat.Se ei ole mahdollista, mutta yhtä oleminen on.
Niin, uskotko tuohon Raamatun ilmoituksen opetukseen?
Mikähän tuossa on niin vaikeaa ymmärtää?
Isä on Pojassa ja Poika on isässä.
Uskovat ovat Jeesuksessa ja Jeesus on uskovissa.
Jeesuksessa olevilla on yhteys Jeesuksessa Isään.
" ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani " Joh 14:6
Jeesus on yhteys, ja uskovat jotka ovat Jeesuksessa ovat yhtä.
18. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
19. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
20. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
21. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." ( Joh. 14. )
>> Ja silti edelleen tivaamasi asia ei ole mahdollista eli jokin ihminen olisi ihmisen kädessä. >>
Niinpä, juuri tuon sinun toteamuksen tähden juutalaiset olivat kivittämässä Jeesusta.
28. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
29. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
30. Minä ja Isä olemme yhtä."
31. Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet.
33. .... "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".
Joh. 10.
Asian ymmärtämisessä sinulla lie edelleen vaikeuksia, mutta ei tämän enempää.
Juutalaisten käyttäytyminen ei liity minun toteamukseen,- vaan siihen, miten epäuskoisia he olivat. Epäuskoisten ihmisten tokaisujen varassako on uskosi miten Jeesus olisi JUMALA tai Jeesus olisi yksi JUMALAN kanssa.
Nasaretin Jeesus oli tavallinen mies olemukseltaan ja vain hänen puheensa todisti olevansa JUMALAN Poika. Puheensa,- joka uskoi häneen.
YMMÄRRÄ jo viimein, miten epäuskoiset ihmiset kuvittelivat Jeesuksen JUMALAKSI ja JUMALAN pilkaajaksi kun antoi mm syntejä anteeksi. Niin, mikä ihmeen viehtymys sinulla on uskoa epäuskoisten ihmisten tokaisuja tai Juutalaisia.
Jeesuksen oetuksen kauttahan vain tiedämme JUMALAN tahdon, johon ihmisen tulee uskoa.
"""Sama kysymys "ml":lle.
Voitko sanoa " joka on minun kädessäni, on Isän kädessä? """
Kerro omin sanoin mitä tuolla tarkoitat ja miten se liityy yhtäolemiseen?
Jos ymmärrän ajatuksiasi oikein,niin kukaan ihminen ei voi tuota sanoa. Ainoastaan JUMALAN Poika voi tuon todeta, koska on saanut Isältään JUMALALTA kaiken vallan /JUMALA teki Herraksi.
Missä kohtaa Raamatussa sanotaan: "Isä teissä"?
Jonah, ole hyvä!
>> opettaja
ml213 kiejoitti;
"ja vain hänen puheensa todisti olevansa JUMALAN Poika"
Jeesus itse sanoi kylläkin;
"Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden"
Mitä ihmettä te vatkaatte tätä asiaa päivästä toiseen????
Jumala oli Jeesuksessa ja piste. Kukaan ei tuota epäile.
Jeesus on Jumala ja that's it!!
* Aivan, ja jos ei olisi, niin koko Raamatun saa heittää roskakoriin, ja se siitä. Koska juuri Jeesusken syntymästä ja jumaluudesta on kyse koko Raamatussa alusta alkaen. Raamattua ei olisi, ellei Kristus = Jumala olisi syntynyt lihaksi vaimon siemensestä, ei siis miehestä, vaan Mariasta Marian kautta, eli naisesta, sanoo Raamattu. Miehestä ei puhuta mitään eikä kukaan.
* Ainostaan ekivaari ja hänen klaaninsa puhuu Joosefin pojasta, ja ovat täysin eksyksissä Jeesusken suhteen, he eivät tunne Jumalan POIKAA, koska sitä ei ole Jumalan Henki heille ilmoittanut, vaan päättelevät itse ja näin ovat eksyneet järjen päätelmiin. ÄLKÄÄ uskoko heitä, selittää he osaavat, ja näyttävästi koplaavat Raamattua, ja usein sellaista joka ei liity asiaan millään tavalla. Ja he kieltävät Raamatun ja Jumalan pelastus-suunniteman PERUS pilarin, Jeesuksen sikiämisen Pyhästä Hengestä, ja siinä he suistuvat pöheikköön että rytisee, ja siellä räpiköivät edelleen.
Mohikaani, valehtelu on per-keleestä.
Uskotko lappix Raamattuun? Pidätkö sitä kokonansa totena?
Mitä vastaat?
On täysin kaksi eri asiaa uskoa Raamattuun kuin Mohikaanin juttuja. Valehtelu on aina perkkeleestä.
Mitä jumaluus ei ole Raamatun mukaan.
Apt.17:29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.
Kolminaisuusoppi on ihmisen mielikuvituksen ja taidon (=ajatuksen, Raamattu 33/38) luomus jumaluudesta. Ja sitä jumaluus ei ole.
Rom 1:19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Rom 1:20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
Rom 1:21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
Rom 1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
Rom 1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Vertauskuvallisesti trinitaarit ovat muuttaneet Jumalan kirkkauden ja valaneet Jumalasta kuvan näin (KR 1992):
Jes.40:18 Mihin te vertaisitte Jumalaa, mikä voisi häntä kuvata? [Ps. 115:4-8 : Ap. t. 17:29]
Jes.40:19 Patsasko? Senhän mestari valaa, ja kultaseppä päällystää sen kullalla ja takoo sille hopeiset ketjut.* (41:6) He auttavat toinen toistaan ja sanovat toisilleen: "Pidä kiinni!" (41:7) Ja takoja auttaa kultaseppää, vasaranheiluttaja alasinmiestä. Hän sanoo saumasta: "Nyt on hyvä", ja vahvistaa sen niiteillä, ettei se liiku.
Kolminaisuusopin kehittäjät ovat toimineet 300-luvulta eteenpäin juuri noin.
He ovat auttaneet toinen toisiaan kehitystyössä kirkolliskokouksesta toiseen, aloittaen Nikeasta. Ja lopuksi totesivat: ”Nyt tuli hyvä jumalankuva. Vahvistetaan se ”niiteillä” ja pidetään se liikkumattomana. Joka ei tähän kuvaan usko, se ei pelastu.”
Valittaen on todettava, että trinitaarit eivät ymmärrä Raamatun kielikuvista juuri mitään. Raamattu on hengellinen kirja ja sitä voi ymmärtää vain Pyhän Hengen antaman opetuksen pohjalta. Ja ottamalla vastaan Hengen ohjauksen, eikä mutisemalla vastaan, kun perinnäis”tieto” sanoo toisin.
Jolla korvat on, se kuulkoon.
PS.
Vastaavasti Raamattu 33/38 kertoo asian näin:
Isa 40:18 Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te hänet teette?
Isa 40:19 Jumalankuvanko? - Sen valaa valaja, ja kultaseppä kullalla päällystää, sepittää sille hopeaketjut.
Kolminaisuus, pyhäkolminaisuus, kolmiyhteinen, pyhä kolmiyhteinen Jumala, jumaluuden ensimmäinen persoona, jumaluuden toinen persoona, ja jumaluuden kolmas persoona ovat nimityksiä joita ei löydy Raamatusta. Hyvä olisi pitäytyä siihen mitä Raamattu sanoo ja mitä Jumala omassa sanassaan opettaa itsestään eikä keksiä ihmismielen ja uskonnollisen maailman käsitteitä kuvaamaan Jumalaa. Miten sitten voimme kuvata Jumalaa ja Hänen olemustaan?
Raamattu ilmoittaa Jumalan olevan yksi. Tämä Raamatun ilmoittama Jumala esiintyy Raamatun sivuilla ja ihmiskunnan historiassa sekä tietysti luomakunnassaan Isänä ja Poikana, joka on Jeesus Kristus (Messias) ja Pyhänä Henkenä. Jeesus ei kuitenkaan ole Isä, vaan Isän Poika.
Ihmisestä käytetään nimitystä persoona, joka tarkoittaa ja kuvaa ihmistä, eli vaikka Paavalia, sillä Paavali on ihminen ja persoona. Jumala on suurempi kuin ihmispersoona. Jumala puhuu itsestänsä Jumalana, jolla on kasvot: Jumalaa ei voi rinnastaa ihmispersonaan siten kuin vajavaista ihmistä, koska Jumala on täydellinen, joka on Minä olen.
1 Moos 3:8 Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen (panim) edestä paratiisin puiden sekaan.
Ps 68:8 niin maa vapisi ja taivaat tiukkuivat Jumalan kasvojen (panim) edessä, Siinai vapisi Jumalan, Israelin Jumalan, kasvojen (panim) edessä.
VT:n hebr. käyttää sanaa panim, joka tarkoittaa kasvot, läsnäolo sekä persoona. Raamattu puhuu siis myös Jumalasta läsnä olevana persoonana, mutta ei ihmispersoonana, vaan Henkenä, joka on elämä, jossa on persoonallisuus ja joka on läsnäoleva.
Hebr 9:24 Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen (prosopon) eteen meidän hyväksemme.
UT puhuu Jumalan kasvoista käyttäen kreik. sanaa prosopon, joka tarkoittaa kasvoja, persoonaa, läsnäoloa.
Jumala on läsnäoleva, koska Hän on Minä olen, jossa on iankaikkinen elämä. Jumala on Henki, iankaikkinen Henki, joka on elävä ja jossa on elämä. Tässä suhteessa rinnastus persoonaan ei ole väärä, jos tarkoittaa sillä että Jumala on elävä ja läsnäoleva, jossa on elämä. Mutta rinnastaa Jumala samaan persoona käsitteeseen ihmisen kanssa on väärä ja epäraamatullinen. Tuskin kuitenkaan kukaan uskova sekoittaa Jumalaa ihmispersoona käsitteeseen.
Herra Jeesus tuli ihmiseksi, mutta Hän ei ollut aivan tavallinen ihminen, sillä Hänellä ei ole maallista biologista isää, koska Raamatun mukaan Pyhä Henki hedelmöitti Jeesuksen. Jeesus oli siis ihminen, mutta ei ihan tavallinen ihminen, koska Hänen biologinen Isänsä oli Jumala.
Raamatun todistus on kuitenkin se, että Jumala on yksi, Isässä, Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä. Herra Jeesus ei ole kuitenkaan Isä, kuten Raamattu sen selvästi opettaa. Todellista Jumalan kunnioitusta on puhua ja opettaa Jumalasta sen terminologian kautta millä tavalla Jumala puhuu itsestään omassa sanassaan, eli Raamatussa. Emme kunnioita Jumalaa jos lisäämme Hänen sanaansa sellaisia kuvauksia Hänestä, jota Jumalan sana ei opeta.
Raamatullinen kuvaus Jumalasta on että Jumala on yksi ja tämä yksi Jumala on Isässä, Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä. Raamattu opettaa myös Isän olevan yksin Kaikkivaltias. Isän Kaikkivaltius ei tietenkään vie pois Jeesukselta Jumaluutta, sillä Jumala itse sanoo Jeesuksen olevan Jumala.
Raamatun todisteet Herran Jeesuksen Jumaluudesta ovat kiistattomat ja selkeät.
Kopsattu; http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jumala on yksi
Psa 145:
8 Herra on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa.
9 Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa.
10 ¶ Kaikki sinun tekosi ylistävät sinua, Herra, ja sinun hurskaasi kiittävät sinua.
11 He puhuvat sinun valtakuntasi kunniasta ja kertovat sinun voimastasi.
12 Niin he ilmoittavat ihmislapsille hänen voimalliset työnsä ja hänen valtakuntansa kirkkauden ja kunnian.
13 Sinun valtakuntasi on iankaikkinen valtakunta, ja sinun herrautesi pysyy polvesta polveen.
14 Herra tukee kaikkia kaatuvia, ja kaikki alaspainetut hän nostaa.
15 Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan.
Psa 45:6 ¶ Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
Hebr 1:
5 Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit".
7 Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi";
8 mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
Psalmi 45:6 on käännetty alkutekstin mukaan, joka sanoo Jumala sinun valtaistuimesi. Heprealaiskirjeen 8 luku siteeraa Psalmi 45:6 ja sanoo, että Jumala on sanonut Pojastaan; Jumala sinun valtaistuimesi pysy aina ja iankaikkisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että Isä Jumala sanoo Herran Jeesuksen olevan Jumala. Niin Psa 45:6 kuin Hebr 1:8 ovat alkutekstin mukaisia käännöksiä.
Raamatun todisteet Herran Jeesuksen Jumaluudesta ovat kiistattomat ja selkeät.
Jotkut ihmiset vääristelevät Jumalan sanaa sanomalla, että Jumala ei kutsu Poikaansa Jumalaksi Raamatussa. Tämä väite perustuu 2 Sam 7 lukuun. Väitteen mukaan Raamatun tutkijat ja kääntäjät ovat yksimielisiä siitä, että 2 Sam 7 luku on lainaus Psalmi 45:6:sta, eikä tässä olisi kyse siitä, että Poika on Jumala.
Yllä oleva väite on suoranainen valhe ja törkeä Raamatun sanan vääristeleminen. Kukaan todella uskossa oleva Raamatun sanan tutkija tai kääntäjä ei väitä etteikö Psalmi 45:6 sano Poikaa Jumalaksi, Hebr 1:8 jakeen perusteella. Samoin kukaan Raamatun tutkija ja kääntäjä, joka oikeasti uskoo Raamattuun ei väitä 2 Sam 7:14-16 puhuvan Jeesuksesta.
2 Sam 7:
14 "Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani, niin että, jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niinkuin ihmislapsia lyödään;
15 mutta minun armoni ei poistu hänestä, niinkuin minä poistin sen Saulista, jonka minä poistin sinun tieltäsi.
16 Ja sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät sinun edessäsi iäti, ja sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva."
Tämä jae jakso puhuu Saulista ja Daavidista, ei Jeesuksesta. Jumala sanoo, että jos hän tekee väärin, niin minä rankaisen häntä ihmisvitsalla sekä hänestä ei armo poistu kuten Saulista poistui.
Herra Jeesus ei voi edes tehdä väärin ja siitä todistuksena on se, että Hän eli täydellisen elämän ja täytti lain vaatimuksen ja oli näin täydellinen syntiuhri sovittamaan yhdellä ainoalla uhrilla ihmisten synnit.
On päivän selvää ettei tuo 2 Samuelin kirjan kohta puhu Jeesuksesta, vaan Saulista ja Daavidista. Yhtä selvää on että Raamatun alkuteksti sanoo Isän Jumalan sanovan sanassaan Poikaa Jumalaksi.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jumala on yksi
On päivän selvää että Psalmin 45:6-8 jakeissa puhuu kuningas Daavid, kuunneltuaan profeetta Naatanin profetian Kristuksen valtaistimen pysyvyydestä Isän edessä.
Vuoden 1992 raamattuversioon 6. (7) jae on korjattu [2. Sam.7:16 ] profetian mukaiseksi, ja seuraava 7. jae kertoo saman asian kuin Hepr.1:9, että Kristusta ylempänä Jumalana on "Jumala, sinun Jumalasi, joka on voidellut sinua riemun öljyllä enemmän kuin osaveljiäsi", [Ap. t. 10:38]
Psalmit 45
6 (45:7) "Sinun valtaistuimesi on niin kuin Jumalan, se pysyy ikuisesti, sinun valtikkasi on oikeuden valtikka. [2. Sam. 7:16 ]
7 (45:8) Sinä rakastat oikeutta ja vihaat vääryyttä. Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi, on nostanut sinut veljiesi joukosta ja voidellut sinut riemun öljyllä."
Kuten asiayhteydestä huomaamme, vuoden 1933/38 version oikea teksti pitäisi kuulua: 8 mutta pojasta Jumala: "Sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka."
Nimim. "Ainoatotuus" kirjoitti;
>"Psalmi 45:6 on käännetty alkutekstin mukaan, joka sanoo Jumala sinun valtaistuimesi. Heprealaiskirjeen 8 luku siteeraa Psalmi 45:6 ja sanoo, että Jumala on sanonut Pojastaan; Jumala sinun valtaistuimesi pysy aina ja iankaikkisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että Isä Jumala sanoo Herran Jeesuksen olevan Jumala. Niin Psa 45:6 kuin Hebr 1:8 ovat alkutekstin mukaisia käännöksiä."<
__________________________
Psalmien alkutekstin kirjoitusasun aikaan ei käytetty vielä mitään välimerkkejä, ei suuria ja pieniä alkukirjaimia, ei pisteitä, pilkkuja, puoli-ja kaksoispisteitä jne. Koska ainakin kaikissa suomennoksissa on käytetty kaikkia näitä, saadaan asiasisältö toiseksi pelkästään pisteiden, pilkkujen ja kaksoispisteiden paikkoja vaihtamalla sanan toiselle puolelle. Annan esimerkin:
Heprealaiskirje 1
8 mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
Kaksoispistettä ja lainausmerkkejä yhden Jumala- sanan yli siirtämällä asia muuttuu profetian alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti kokonaan toiseksi; samaksi kuin Jeesuksen todistus Joh.17:1-3 jakeissa sekä 2.Sam. 7:16 jakeessa.
8 'mutta Pojasta Jumala: "Sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka." '
Alkutekstistä puhuminen on ihan turhaa, sillä asian oikeellisuus tulee siitä, mihin sanaväliin kääntäjä asettaa käännettäessä lisätyt kaksoispisteen ja lainausmerkit.
Eihän vanhan testamentin kertomukset muutenkaan vakavasti otettavia, koska se koski vain israelilaisia.
Selvästi Jeesuksen Jumaluus on todistettu. Asia on loppuun käsitelty ja muuta väittävät on harhaoppisia.
Kyllä se ainakin minun kohdalla on käsitelty ajat sitten loppuun, kun jätin kaikki uskonnolliset valehtelijat.
Usko raamattua! Se on Jumalan sanaa. Siten löydät totuuden!
Minähän uskon, kunhan joku selittää, minkä niminen se jumala on, johon pitää uskoa?
En tarvitse ihmisauttajia enkä valehtelijoita kolminaisuudesta.
Ketjusta tehty johtopäätös raamatun jakeiden kera on selvä. Jeesus on Jumala ja luoja Isänsä kanssa.
Mitkään vastaväitteet eivät kumoa näitä Jeesuksen ja apostolin todistuksia, että ainoastaan "Isä yksin on totinen Jumala."
Johannes 17
1 Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi:
"I s ä, - hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut,
j o k a - y k s i n - o l e t - t o t i n e n - J u m a l a, - ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."
Jeesuksen edellä olevan puheen sanoista muodostuu asiakokonaisuus:
"I s ä, - j o k a - y k s i n - o l e t - t o t i n e n - J u m a l a,"
Miksi näin selvien todistusten kumoamiseksi ollenkaan pitäisi etsiä vastaväitteitä Jumalan sanalle?
1. Korinttolaiskirje 8
6 "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa. "
Efesolaiskirje 4
6 "yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."