Olen keskipitkä ja laiha ja muutenki varmaan ihan hyvän näköinen tyttö ja huolehdin ulkonäöstäni. Baarissakin on aina ollut vientiä. Olen kuitenkin syönyt jo pitemmän aikaa mielialalääkkeitä, koska olen ollut jossain vaiheessa hyvin hyvin masentunut monista eri syistä. Olen alkanut miettimään että miten miehet suhtautuvat tämmöiseen? En tietenkään vieläkään ole mikään kovin nauravainen ihminen, aika hiljainen ja mietteliäs. Välillä myös hyvin ailahteleva ja vaikea persoona. Miten miehet reagoivat, säikähtävätkö he esim. mielialanvaihteluita ja sitä ettei aina oikeen kykene olemaan läsnä ja nauttimaan hetkistä? Ärsyttääkö heitä hiljaisuus/negatiivisuus? Eihän sille oikeen mitään voi, jos pää on yhtä tyhjää sekamelskaa.
Häiritseekö masennus miehiä?
hankalatyttö
29389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Sanoisin että riippuu siitä kuinka kohtelet miestä. muuten ei haittaa.
Ei kai se haittaisi. Ei ainakaan minua, koska olen itsekin jo "hieman" masentunut tähän ainaiseen yksinolemiseen.
Mutta minkä tälle voi kun on heikko itsetunto, itsekeskeisiä ystäviä ja rankkaa nuoruutta takana.
Eikä auta, vaikka tietää olevansa kaunis ja mukava mies. Ei mitään apua.
Mieluummin olisinkin ruma ja kaunis nainen kainalossa kuin kaunis ja yksin koko loppuelämäni.
Jokin neropatti väitti täällä joskus, että naiset pitävät hyvän-näköisiistä miehiistä?
Tuskin tuo mikään ylitsepääsemätön este on.
Olen miettinyt samaa.
Yleensä kerron suoraan ja melko nopeasti minusta kiinnostuneille ihmisille, että saan välillä kohtauksia jolloin en päiviin puhu mitään ja vetäydyn omiin oloihini.
Moni on väittänyt kestävänsä sen. Kukaan ei ole tähän mennessä kestänyt.
Eräs mies alkoi jonkinlaisen mykkäkoulun kun sain ensimmäisen kohtauksen jolloin lukkiuduin omiin oloihini ehkä vastannut puhelimeen.
Oli kovasti loukkaantunut kun olin ollut etäinen.
Monen kiinnostus on loppunut viimeistään siinä vaiheessa kun tulevat puhuneeksi kanssani ennen kun vajoan puhumattomuuteen ja synkkyyteen.
Joillekkin taas on ollut liikaa nähdä minut istumassa paikallani ja tuijottamassa seinää välittämättä mistään.
Ymmärrän hyvin etteivät halua elää sen ihmisen kanssa joksi muutun välillä, mutta loukkaa sydänjuuria myöten kun ovat vannoneet kestävänsä.
Ehkä heillä on kuvitelma että säilyn pikkuisena ilopillerinä kaiken aikaa ja lämpimikseni väitän meneväni välillä sekaisin.
Muutenkin on ollut vaikea luottaa kehenkään. Nyt tuntuu ettei kannata edes yrittää päästää ketään lähelleen. Sattuu tulla jatkuvasti hylätyksi.
Joidenkin kohtalona kai on olla yksin.
//Ja olen siis käynyt ihan psykiatrilla näiden ongelmien takia, käyn edelleenkin. En ole saanut hullun diagnoosia, ainoastaan masentuneen. Olisi toisaalta oikein ilo uutinen kuulla että olisi joku keino ajaa ne olennot tiehensä.
Masennusdiagnoosin saa nykyään ihan kuka tahansa, riippumatta siitä onko oikeasti masentunut vai ei. Valitettavan suuri osa diagnosoiduista masennuksista onkin juuri näitä huomiotahakevia pikkuprinsessoja. Masennus on mielen syöpä, se on vakava sairaus, enkä kuolemaksenikaan ymmärrä näitä pissiksiä jotka suorastaan leveilevät "masennuksellaan" ja vertailevat mielialalääkkeitään keskenään.
Jos ihminen on masentunut, hän ei "saa kohtauksia" joiden aikana tuijottaa apaattisena seinää. Masennus ei ole puuskittaista. Masentuneisuus ei ole sitä, että tuijotellaan melankolisena ulos ikkunasta, kyynel poskella vierien ja todetaan dramaattisesti miten "joidenkin kohtalona on olla yksin".
Sinä kerjäät huomiota kyseenalaisin keinoin ja käytät "masentuneisuutta" tekosyynä olla "vaikea". Eli suomeksi sanottuna olet huomionkipeä pissis.
Lakatakaa romantisoimasta mielisairauksia.
On normaalia mieheltä loukkaantua jos ilman mitään selityksiä jättää vastaamatta tälle. Nuo kohtaukset ei tosiaan ole mitään masennusta sinänsä, masennus ei mielestäni estä sitä etteikö voisi selittää toiselle mitä ajattelee. Joku toivottomuushan siihen vetäytymiseen kait ajaa. Epäilen että tuota olis helpompi sietää jos niistä "kohtausten" aikana tulevista ajatuksista tai siitä mikä sellaista aiheuttaa, pystysi kertomaan...
Ihan selvä juttu...ei kukaan mies halua tuollaista "ristiä" itselleen..Ei ole sinusta vaimoksi.läidiksi eikä puolisoksi.Ajattele itsekin kun vajoat omiin oloihisi päivätolkulla etkä jaksa mitään..
Tietysti nuo masennuksen oireet voi tulla yllätyksenä jollekin jonka tiedot masennuksesta perustuvat Oho!-lehden artikkeliin, jossa pissismissi kertoo avoimesti kahden viikon masennuksestaan, joka alkoi kun BB-aapeli jätti hänet.
Sitten sulhasehdokkaan hermo ei kestäkään kun se homma poikkeaa kuvitellusta.
Vaikean naisen kanssa eläminen on yllätys yllätys aika vaikeaa ja turhauttavaa. Jos yksi ensin on iloinen ja sitten onkin loppu päivän ärtyisä niin kyllähän tuo helposti pilaa koko päivän mahdollisesti myös koko porukalta jos ollaan yhdessä iltaa istumassa. Jos ei ole huumorintajua ja hauskuutta niin eihän sellaisen ihmisen seura yleensä kovin miellyttävää ole.
Todellakin ärsyttää negatiivinen asenne kaikkea uutta ja ylipäänsä kaikkea kohtaan. Itse tykkään tehdä uusia asioita ja harrastaa kaikkea. Jos kumppanilta ei löydy kiinnostusta mihinkään vastaavaan niin yhdessä tekeminen jää aika vähäiseksi.
Tylsän ihmisen kannattaa hakea seurasta tylsästä ihmisestä niin molemmat voivat jatkaa omaa elämäntyyliään.
Outo kommentti sinulta, koska kuulostat aika negatiiviselta ja tosikolta pikku tylsimykseltä.
Hmm.. Vastaanpa tähän vaikka nainen olenkin..
Voihan se olla vaikea löytää seuraa jos on hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä.. Mietteliäs.. Mutta toisaalta, eikös sellaiset ihmiset ole yleensä aika älykkäitä ja asioita syvemmin pohdiskelevia.. Näkee asioissa sellaisia puolia joita eivät ehkä muut näe.. Ja yleensä he ovat luotettavia ja rehellisiä. Ja heistä voi saada hyviä ystäviä..
Tuohon masennusasiaan en niin osaa ottaa kantaa.. Olen itsekin ollut välillä alakuloinen mut en käytä mitään mielialalääkkeitä. Tai mitään muitakaan lääkkeitä.
Tai no särkylääkkeitä tarvittaessa..
Itsekin olen vähän hiljainen ja mietiskelevä.. Mut pidän uusista asioista (kunhan ne ovat positiivisia) ja vaihtelusta.. En ole mikään 'paikoillaan junttaaja'.. Yksi motoistani taitaa ollakin 'Vierivä kivi ei sammaloidu.'
Tässä tämän kesän ajatuksia onkin ollut et mitä uutta sit uudessa kaupungissa.. Se on vähän niin kuin kääntäisi uuden sivun elämässä.
En tiedä miten miehet ajattelevat asiasta.. Mut naisena ajattelen näin.
Mukavaa ja aurinkoista loppukesää sinulle kuitenkin.. :)
(Tämä oli sit eka ja ainoa viesti minulta tälle palstalle tänään. Muutaman viestin olen tänne joskus aiemmin kirjoittanut.)
"Mutta toisaalta, eikös sellaiset ihmiset ole yleensä aika älykkäitä ja asioita syvemmin pohdiskelevia.. Näkee asioissa sellaisia puolia joita eivät ehkä muut näe.. Ja yleensä he ovat luotettavia ja rehellisiä. Ja heistä voi saada hyviä ystäviä.."
Millä perustelet tämän? Että hiljaiset ihmiset on yleensä älykkäitä`? Ja että luotettaviakin ovat, sekä rehellisiä`? Melko syvä analyysi yhden ominaisuuden perusteella :D
Unohtui..
Ja tuo hiljaisuus ja negatiivisuus eivät muuten ole synonyymejä toisilleen. Itsekään en ole ollut negatiivinen aiemmin.. Mut tapahtuneet asiat ja kiusaaminen (joka liittyy ainakin toiseen niistä) ovat vaikuttaneet minuun, aika pahastikin.
Yksi asia mikä on varmaa.. Minulta ei tule heille koskaan myöntätuntoa tippumaan. Eikä anteeksiantoa. Sen verran pitkäkestoista ja pahaa kiusaaminen on kuitenkin ollut.
Mut luulen et kun voin jättää tämän kaupungin taakseni ja samalla ne tietyt ihmiset tässä kaupungissa, voi auttaa minua 'unohtamaan' asiat.. Ja katsomaan maailmaa taas uusin silmin.
No sen pohdiskelevan luonteen takia.. Ja varsinkin jos on vielä sellainen analysoiva luonne.. Mie esimerkiksi olen sellainen..
Kyllä.. Niin sanoisin.. Useimmiten niin on..
Voihan sitä pohdiskella ja analysoida vaikka miten helvetisti,mutta ei se sen älykkäämmäksi tee. Eikä sillä luonteenlaadulla ole mitään tekemistä luotettavuuden tahi rehellisyyden kanssa.
No ihan miten vaan..
Ei se siihen luotettavuteen tai rehellisyyteen liitykään mitenkään. En tosiaankaan sitä tuolla aiemmalla kommentilla tarkoittanut.
Minusta jotenkin nyt tuntuu siltä ettet ymmärrä lukemaasi. Eikä sinulla taida kovin hyvää ihmistuntemustakaan olla..
En jaksa väitellä moisen tyypin kanssa.. Typerää se sellainen olisi..
Hyvät päivänjatkot.
Enkä sit liity mitenkään noihin ketjuihin. En yleensäkään kirjoittele tälle palstalle.
Heippa.
Introvertit kai ovat tutkimustenkin mukaan älykkäämpiä, mutta rehellisyydestä ja luotettavuudesta en kyllä mene sanomaan mitään.
Kiva provoilu;);););))))
Mä en enää jaksais olla naisen kanssa jolla on henkisellä puolella pahoja ongelmia. Juuri ne mielialavaihtelut ja kiukkuisuus/negatiivisuus ovat sellaisia piirteitä toisessa ihmisessä etten voi niitä sietää. Olen itsekin aika herkkä ihminen ja sellainen vaikuttaa liian paljon mun elämänlaatuun. Olin parisuhteessa 2 vuotta naisen kanssa joka näki kaikkialla ongelmia joihin yleensä minä tai joku läheiseni oli syypää. Ne ongelmat olivat ihan tuulesta temmattuja. Lisäksi kun sanoin jotain niin usein muka tarkoitin jotain muuta kun hän löysi jotain ihmeellisiä piilomerkityksiä. Rasittavaa edes muistella sitä henkisesti rankkaa aikaa.
Nyt on tultu siihen lopputulokseen että kaikki masentuneet on luonnevikaisia ja vittumaisen hankalia ja niiden (meidän) pitäis tappaa itsemme.
Myös ihminen jolla ei ole mitään "virallista" diagnoosia, voi olla vittumaisen hankala. Uskon myös että mä olen sellainen masentunut että mä osaan myös kertoa mikä mua vaivaa, toiselta tosin edellyttäisin sitä että osoittaa jonkinlaista hyväksyntää ja halua tukea mua.
Ihana vuoropuhelu ja vastaus! :-D
le_baron: "Lisäksi kun sanoin jotain niin usein muka tarkoitin jotain muuta kun hän
löysi jotain ihmeellisiä piilomerkityksiä. "
fdgsdf: "Nyt on tultu siihen lopputulokseen että kaikki masentuneet on luonnevikaisia ja vittumaisen hankalia ja niiden (meidän) pitäis tappaa itsemme. "
Sitähän sää kysyit....:-D
Hieman itsekin ihmettelen kun keittiöpsykologian mukaan ihan ilman diagnoosejakin pitäisi ensin tulla toimeen itsensä kanssa ennenkuin suhdekaan onnistuu. Mutta nytkö siis kuitenkin pitäisi taputtaa käsiään innosta jos löytyy ihminen, jolla on nuppi sekaisin ihan diagnoosin kanssa? Olen itse sairastanut masennuksen jonka pitkäaikainen kumppani vierelläni kaikeksi onneksi kesti, mutta kyllä peräti ihmeellinen ajatus olisi ollut etsiä siinä tilassa uusi... Miten siinä edes tutustuu todellisuudessa siihen masentuneeseen koska tämä ei ole parhaassa tapauksessakaan kuitenkaan täysin oma itsensä? Ja vuosia siihen palautumiseen menee.
Että jonkunlaista suhteellisuudentajua noissa vaatimuksissa. Oikein suutahdetaan jos täysin vieras ihminen ei halua heti kättelyssä alkaa jonkinlaiseksi sairaanhoitajaksi rikkinäiselle sielulle. Itseäni hävetti jo senkin silmissä joka sentään oli jo pyhästi luvannut tukea myötä- sekä vatoinkäymisissä. (Ja ei, en tarkoita mitään mielen sairauksien häpeilemistä yleensä vaan juuri sitä harmitusta että kuinka raskasta ko. aika mahtoi sille lähimmälle olla.) Hyvä jos löydätte ihmisen rinnallenne sairaudestanne huolimatta ja suhde kestää tuulet ja tuiskut. Mutta ei kai sitä nyt keneltäkään vaatimalla voi vaatia sentään.
Ootteko ajatelleet LÄÄKÄRITKIN voi olla masentuneita ja sairaita,onhan näitä tullut tietoonkin .
Aloittajalle rehellinen vastaus. Häiritsee mutta sen kanssa pystyy elämään. Jos toinen on ihan "sekaisin" sen takia koko ajan - ei välitä mistään mitään tms. niin sellaiseen en kyllä lähtisi mukaan. Mutta jos masennukseltaan pystyy näyttämään tunteensa ja välittämisensä niin silloin se on sairaus muiden joukossa. Kukaan meistä ei ole täydellinen, kaikista vähiten ne jotka itseään täydelliseksi kutsuvat =)
Iloa ja valoa kesääsi!
Varmasti joillekkin miehille voi olla este, mutta sitten kun löydät sen ihanan poikaysävän, häntä se ei haittaa =)
Minulla on ollut masentuneita ystäviä ja se on itsellekin rankkaa, jos toinen ei piristy millään ja pääasiassa synkistelee. Alkaa syödä jo itseäänkin. Voisi olla parempi saada asiansa ensin kuntoon ja sitten miettiä parisuhdetta.
Eihän kukaan jaksa ottaa semmoista akkaa joka päiväkaudet tuijottaa seinää ja huokailee..jäis lapset hoitamatta ja huusholli kanssa..Ei sun kanssa perhettä voisi perustaa..Ehkä sulle joku lääkityksen vaihto olis paikallaan.Ajatteles nyt itse_minkälainen suhde se olisi? Hoivasuhde jossa miehen pitäisi olla terapeuttisi 24/7..Ei kukaan jaksa tai sitten pitää olla itsekin "pipi"
Tarkkaan ottaen tämähän riippuu siitä mitkä ovat masentuneen ihmisen tarpeet "huonona aikana"
Kyllä häiritsee. Oma kumppanini on syönyt vuosia mielialalääkkeitä. Kärsii pienistä traumoista ja masennuksesta. Nyt 6 vuoden jälkeen rupean olemaan ihan rikki hänen ainaisiin ongelmiinsa. Hänen maailmansa pyörii minun mielestäni liikaa oman navan ympärillä ja minun pitäisi aina vaan olla tukemassa. Silti hän tiuskii minulle, valittaa minulle ja nyt on alkanut jo syyttelykin. En saa sanoa mistään kun joka asia on suunsoittoa hänelle ja kun oikeasti ei ole. Olisi kiva harrastaa jotain yhdessä, saada hänet vähän energisemmäksi ja olisi kiva jos hän edes joskus tekisi jotain kivaa minun eteeni. Puhuminenkaan ei auta yhtään kun syyttelen muka aina kun kerron omista tunteistani. Suoraan sanottuna rupean jo katumaan koko suhdetta kun olisin varmaan onnellisempi ja en ainakaan näin masentunut itse jos emme olisi koskaan tavanneet.