-Missä on todisteet mitkä sanoisivat Maan olevan n. 6000 vuoden vanha?
-Miksi on puita jotka olisivat vuosilustojensa perusteella liian vanhoja tuon näkemyksen mukaan?
-Miksei ole löytynyt yhtään fossiilitodistetta siitä, että ihmiset ja dinosaurukset olisivat eläneet yhtäaikaa? Itseasiassa ei ole mitään todisteita myöskään siitä, että dinosaurukset olisivat eläneet yhtä aikaa suurimman osan nisäkkäistä tai lintujen kanssa.
-Miksi useat hyvin tunnetut ajoitusmenetelmät antavat yhteneväisiä tuloksia samasta kohteesta?
-Miten selität ne kaikki veden aiheuttamat maakerrostumat? Raamatussa kerrottu vedenpaisumus ei Voi selittää tuota, joten älä edes yritä lähteä tuolle tielle.
-Miten selitätte mannerlaattojen todistetun ison liikemäärän näin lyhyessä ajassa? Moiseen siirtymiseen olisi tarvittu niin paljon energiaa, että Maa olisi hohkannut kuin Aurinko ikään.
-Selitä tieteellisesti, että miksei alkuräjähdys ole mahdollinen? Nykyään tiede on jo ”nähnyt” sekunnin päähän alkuräjähdyksestä
-Tiedemiehet ovat selittäneet tähtien synty ja kuolomekanismit. Nykyään kokoajan löydetään oivia esimerkkejä näistä mekanismeistä. Selitä tieteellisesti miksei tähdet voi syntyä tai kuolla itsestään.
-Selitä miten Nooa kumppaneineen sai kaikki eläimet kiinni ja yhdelle alueelle? Eläinlajeja on nykyään n.10000000. Tuohon vielä päälle kaikki sukupuuttoon aikoinaan kuolleet lajit. Jokaista lajia vähintään kaksi kappaletta. Eläimiä olisi monta kymmentä miljoonaa.
-Selitä miten Nooa sai eläimet laivaan
-Selitä miten kaikki kymmenet miljoonat eläimet onnistuivat siirtymään arkista tunnetuille elinalueilleen
-Selitä miten arkkiin, jonka pohjapinta-ala oli 600-1800 junavaunullista saatiin tungettua kymmeniä miljoonia eläimiä? Ota huomioon, ettei useat eläimet tule toimeen toistensa kanssa samassa tilassa.
-Selitä miten tuohon samaiseen tilaan saatiin myös kaikki kasvit, tarvittava määrä ruokaa ja tarvittava määrä puhdasta vettä.
-Selitä miten kahdeksan ihmistä huolehti kymmenistä miljoonista eläimistä
-Selitä miten eläimet selvisivät tuollaisissa olosuhteissa? Ihminenkään ei useimmiten selviäisi moisissa olosuhteissa tuollaista aikaa ja ihminen on ehkä sopeutuvin eläin Maassa. Eläinten kohdalla syntyisi paniikkia ja valtava määrä stressiä ja lähes kaikki eläimet olisivat kuolleet matkalla tuonkin takia
-Selitä se mistä Nooa sai arkkinsa puut. Tuolla seudulla ei ollut tarpeeksi puita tuona aikana hankkeeseen. Tuona aikana myös logistiikka oli sillä tasolla, ettei puutavaran rahtaamiseen olisi riittänyt 120 vuotta vaikka ihmisiä olisi ollut paljolti käytössä projektiin.
-Entäpä eri rotujen syöminen ja kasvissyöjien muuntuminen lihansyöjiksi? Tuo vaatisi niin rajua Evoluutiota, että rohkeimmatkaan evolutionistit eivät voisi olla niin optimistisia.
-Miten kahdeksan ihmisen väestöstä kasvoi 6 miljardin väestö 4000 vuodessa? Tuo on mahdotonta kun tiedetään mikä on ollut ihmisten odotettu elinaika, sairaudet, sodat.. (esim. 1/3 Euroopan väestöstä kuoli mustan surman aikaan)
-Jeesuksen ajan kirjatiedon tieteellisen näytön mukaan Jeesuksen aikoihin eleli noin 250 miljoonaa ihmistä. 250 miljoonan ihmisen väestön kehittyminen 2000 vuodessa on vielä suurempi mahdottomuus kuin 86 miljardia 4000 vuodessa.
-Arkissa oli muutama yksilö samasta lajista; miten on mahdollista, että nykyään on niin isot lajikirjot ja geeniallas on rikastunut? Informaatiota on tullut lisää? Myönteisiä mutaatioita? Evoluutiota?
-Kreationistit hyväksyvät tietyn evoluution; heidän mukaansa lajin sisällä tapahtuu monenkirjavaa muutosta, mutta tietyssä pisteessä evoluutio pysähtyy seinään; ei voi muodostua uutta lajia. Esitä tieteellisesti tuo näkymätön raja. Oletan, että käyttäisit muuli ja kanalintu esimerkkejä, mutta olet käsittänyt ne kyllä väärin (ainakin ennen)..eikä nämä tarjoa selitystä.
/-Määritä laji
/-Kerro meille miten evolutionistit olettavat uusien lajien syntyvän; odotan innolla tarjoatko tuttua portaallista lajiutumismallia missä uudet lajit syntyvät risteyttämällä (muulit..esmes)..ja selitätkö kuinka muulit eivät voi lisääntyä ja tällöin nuo geenit eivät voi jatkaa matkaansa ja tuo lajin alku kuolee..tai jotain muuta idioottimaista selitystä.
-Miksi tuota ”seinän” läpi ollaan menty lukemattomia kertoja todistetusti?
-Miksi selität aina, ettei ole löydetty yhtään välimuotoa erilaisten lajien välillä? Useimmista muunnoksista tiedetään lukemattomia välimuotoja.
Tässä nyt ensimmäiset. Voihan näitä haasteita keksiä lisääkin, nyt pikaisesti tein tuollaisen listan.
-Miksi on puita jotka olisivat vuosilustojensa perusteella liian vanhoja tuon näkemyksen mukaan?
-Miksei ole löytynyt yhtään fossiilitodistetta siitä, että ihmiset ja dinosaurukset olisivat eläneet yhtäaikaa? Itseasiassa ei ole mitään todisteita myöskään siitä, että dinosaurukset olisivat eläneet yhtä aikaa suurimman osan nisäkkäistä tai lintujen kanssa.
-Miksi useat hyvin tunnetut ajoitusmenetelmät antavat yhteneväisiä tuloksia samasta kohteesta?
-Miten selität ne kaikki veden aiheuttamat maakerrostumat? Raamatussa kerrottu vedenpaisumus ei Voi selittää tuota, joten älä edes yritä lähteä tuolle tielle.
-Miten selitätte mannerlaattojen todistetun ison liikemäärän näin lyhyessä ajassa? Moiseen siirtymiseen olisi tarvittu niin paljon energiaa, että Maa olisi hohkannut kuin Aurinko ikään.
-Selitä tieteellisesti, että miksei alkuräjähdys ole mahdollinen? Nykyään tiede on jo ”nähnyt” sekunnin päähän alkuräjähdyksestä
-Tiedemiehet ovat selittäneet tähtien synty ja kuolomekanismit. Nykyään kokoajan löydetään oivia esimerkkejä näistä mekanismeistä. Selitä tieteellisesti miksei tähdet voi syntyä tai kuolla itsestään.
-Selitä miten Nooa kumppaneineen sai kaikki eläimet kiinni ja yhdelle alueelle? Eläinlajeja on nykyään n.10000000. Tuohon vielä päälle kaikki sukupuuttoon aikoinaan kuolleet lajit. Jokaista lajia vähintään kaksi kappaletta. Eläimiä olisi monta kymmentä miljoonaa.
-Selitä miten Nooa sai eläimet laivaan
-Selitä miten kaikki kymmenet miljoonat eläimet onnistuivat siirtymään arkista tunnetuille elinalueilleen
-Selitä miten arkkiin, jonka pohjapinta-ala oli 600-1800 junavaunullista saatiin tungettua kymmeniä miljoonia eläimiä? Ota huomioon, ettei useat eläimet tule toimeen toistensa kanssa samassa tilassa.
-Selitä miten tuohon samaiseen tilaan saatiin myös kaikki kasvit, tarvittava määrä ruokaa ja tarvittava määrä puhdasta vettä.
-Selitä miten kahdeksan ihmistä huolehti kymmenistä miljoonista eläimistä
-Selitä miten eläimet selvisivät tuollaisissa olosuhteissa? Ihminenkään ei useimmiten selviäisi moisissa olosuhteissa tuollaista aikaa ja ihminen on ehkä sopeutuvin eläin Maassa. Eläinten kohdalla syntyisi paniikkia ja valtava määrä stressiä ja lähes kaikki eläimet olisivat kuolleet matkalla tuonkin takia
-Selitä se mistä Nooa sai arkkinsa puut. Tuolla seudulla ei ollut tarpeeksi puita tuona aikana hankkeeseen. Tuona aikana myös logistiikka oli sillä tasolla, ettei puutavaran rahtaamiseen olisi riittänyt 120 vuotta vaikka ihmisiä olisi ollut paljolti käytössä projektiin.
-Entäpä eri rotujen syöminen ja kasvissyöjien muuntuminen lihansyöjiksi? Tuo vaatisi niin rajua Evoluutiota, että rohkeimmatkaan evolutionistit eivät voisi olla niin optimistisia.
-Miten kahdeksan ihmisen väestöstä kasvoi 6 miljardin väestö 4000 vuodessa? Tuo on mahdotonta kun tiedetään mikä on ollut ihmisten odotettu elinaika, sairaudet, sodat.. (esim. 1/3 Euroopan väestöstä kuoli mustan surman aikaan)
-Jeesuksen ajan kirjatiedon tieteellisen näytön mukaan Jeesuksen aikoihin eleli noin 250 miljoonaa ihmistä. 250 miljoonan ihmisen väestön kehittyminen 2000 vuodessa on vielä suurempi mahdottomuus kuin 86 miljardia 4000 vuodessa.
-Arkissa oli muutama yksilö samasta lajista; miten on mahdollista, että nykyään on niin isot lajikirjot ja geeniallas on rikastunut? Informaatiota on tullut lisää? Myönteisiä mutaatioita? Evoluutiota?
-Kreationistit hyväksyvät tietyn evoluution; heidän mukaansa lajin sisällä tapahtuu monenkirjavaa muutosta, mutta tietyssä pisteessä evoluutio pysähtyy seinään; ei voi muodostua uutta lajia. Esitä tieteellisesti tuo näkymätön raja. Oletan, että käyttäisit muuli ja kanalintu esimerkkejä, mutta olet käsittänyt ne kyllä väärin (ainakin ennen)..eikä nämä tarjoa selitystä.
/-Määritä laji
/-Kerro meille miten evolutionistit olettavat uusien lajien syntyvän; odotan innolla tarjoatko tuttua portaallista lajiutumismallia missä uudet lajit syntyvät risteyttämällä (muulit..esmes)..ja selitätkö kuinka muulit eivät voi lisääntyä ja tällöin nuo geenit eivät voi jatkaa matkaansa ja tuo lajin alku kuolee..tai jotain muuta idioottimaista selitystä.
-Miksi tuota ”seinän” läpi ollaan menty lukemattomia kertoja todistetusti?
-Miksi selität aina, ettei ole löydetty yhtään välimuotoa erilaisten lajien välillä? Useimmista muunnoksista tiedetään lukemattomia välimuotoja.
Tässä nyt ensimmäiset. Voihan näitä haasteita keksiä lisääkin, nyt pikaisesti tein tuollaisen listan.
Vastaukset 202
Vanhimmat
...ja ennen kuin raamatun tekstejä ruvetaan tunkemaan on kyseinen kirja todistettava tieteellisesti todeksi. Lisäksi vastaud pitää kirjoittaa itse eikä copy pastettaa muualta tai linkittää.
Säälittävimpiä kreationisteja ovat sellaiset jotka julistavat evoluution vääräksi ja piiloutuvat massiivisen kreationistisaarnan sisältävän linkin ja raamatun itseään toistavien jakeiden taakse.
...ei vastakysymyksiä ennen kuin on itse vastattu.
jos heität totuuden syrjään, níin totta kuin Herra elää, Jumala loi kasvit ja eläimet kunkin
lajinsa mukaan ja ihmisen omaksi kuvakseen. Enhän nyt kristittynä lähde repimään totuutta maahan ja
toisekseen eksakti tiede ei ole ristiriidassa Raamatun kanssa. Ei ole ollut eikä tule olemaan.
Miksi en nosta presidentin kansliasta eläkettä?
Vastaus: et ole ollut siellä hetkeäkään töissä1
Olisitko oikeutettu edes vaatimaan eläkettä?
Vastaus: et olisi!
Niinpä samoin voimme todeta, miksi Raamattua pitäisi tieteellä todistaa oikeaksi, kun et
itse usko sen olevan totta! Ethän sinä kiertele
koskaan taloissa todistelemassa edes satukirjoja
saduiksi, koska tiedät, että ne ovat satuja.
Se into, millä kiellät Raamatun arvovallan todistaa juuri, että Jumalan Sana on totta.
Säälittävimpiä evolutionisteja ovat sellaiset, jotka julistavat totuuden valheeksi ja heittävät massiivisia englanninkielisiä linkkejä huuuhaaata
ihmisten silmille, eivätkä tiedä keneltä palkkansa kerran saavat!
minulle esitettiin monta vastakysymystä, enkä ole vielä saanut vastausta siihen, onko atomit ja niiden osat jossain liukuhihnalla tehty, ja missä maassa vai tekikö ne Kaikkivaltias Jumala Sanallaan. Samalla Sanalla, joka tuli Jeesuksessa lihaksi voidakseen tehdä tyhjäksi evoluutioperkeleen vakheteot!
Mietipä tarkoin! Ensin totuuden vastaus eikä mitään tähdenlentoteorioita!
Eli et osaa vastata? Jos tiede ei ole ristiriidassa niin varmasti löysit vastauksetkin.
IDIOOOTTI! Minä olen tarjonnut jo sinulle vastauksen edellisissä keskusteluissa! Sinä et tosin halua lukea vastauksia!
Selailin tässä hieman, niin sinun omassa threadissasi annoin sinulle jo vastauksen. Aika nopeasti jätät keskustelujen seuraamisen jos et oikeasti ole huomannut tuota vastausta.
Kim-nicelle
-Vastakyssiä jne.
"Se into, millä kiellät Raamatun arvovallan todistaa juuri, että Jumalan Sana on totta."
Ensinnäkin missä kiellettiin Raamattu? Eikös puhe ollut vain siitä, että sitä ei voida käyttää todisteena, ennenkuin se todistetaan.
Ja tuo into raamatun kieltämiseen on helppo selittää muutenkin... Nimittäin sinä itse käytät Raamattua todisteena...
Entäpä jos joku käyttäisi muumikirjoja todisteena siitä että Raamattu ja Jumala ovat huuhaata... Silloin olisit varmasti itsekin todistelemassa satuja saduiksi...
Ei sinun tarvitse "lähteä repimään totuutta maahan"...
Ei kukaan käskenyt sinua vaihtamaan leiriä... Sinun käskettiin vain todistaa ilman Raamattua, tai sitten todistamaan Raamattu. Eikä Raamatun todistamiseen todellakaan riitä se, että todistat Jumalan olemassa olon... Se ei riitä todistamaan luomisoppia.
Heips!
Mistä tiesit että mun nimi on Raimo?
Ja että haluan vastata.
Ensiksi sanoisin että tuohan on ihan saatanallisen hyvää sontaa. Noin hyvää sontaa ei heitetä ees pääkaupunkiseudun baareissa.
Toiseksi haluaisin sanoa että en kuulu kirkkoon en mihinkään höpännöppä seurakuntiin ..
Kolmanneksi, uskon että pukki pieraisi mut kalliolle ja tuuli puhalsi muhun hengen.
Neljänneksi teoria että pukki pieraisi..
Se on todistettu kymmenien asiantuntijoiden ja tiedemiesten läsnäollessa eikä nykytietämys edes kyseenalaista tapahtumaa..
Tuulesta sen verran että sen on voinut aiheuttaa vaikka perhonen jossain päin maailmaa joka on sitten luonut tietyn epätasapainotilan ja tuo tila on kehittynyt tuuleksi ja jopa hirmumyrskyksi. ( fraktaaliteorian mukaan)
Kun nyt Cerniin tulee uusi laite joka joko löytää tai ei niinkutsutun Higg'sin bosonin niin se tulee ehkä muuttamaan meidän (ei kuitenkaan kreationitistäjien:) käsityksiä jumalasta ja yleensä myös fysiikasta..
Toinen mielenkiintoinen asia joka selviää piakkoin on informaation tihkuminen mustasta aukosta.
Hawking tulee julkistamaan piakkoin miten hän sen on ajatellut olevan mahdollista, oltuaan oppositiossa ko. asiassa muiden johtavien kvanttifysiikan teoreetikkojen kanssa, väittäen olevan mahdotonta saada tietoa mustasta aukosta.
Lopuksi säätietoja..eteläisellä perämerellä sataa tulta ja tulikiveä ..muualla maassa hiljaista tihkusadetta.
nokia on noussut rosentin verran viikon takaisesta alimmasta noteerauksestaan.
Ootko unohtanu oottaa lääkitysen kun puhut ihaan puuheinää?
ja minunkaan kysymyksiin ei ole vielä vastattu
eli evolutionistit kertokaa:
-Kuka teki atomit? Eivät voi syntyä sattumalta!
ytimen ympärillä eloktroni tai useampia kiertää
omaa rataansa useita miljardeja kertoja miljoonasosasekunnissa! Ja ytimessä on neutroneja
ja protoneja!
Jos joku ne teki, mikä on parempi vastaus kuin se mitä Raamattu tarjoaa: Jumala, joka on Sanansa
kautta Luoja!
Odottakaa vähän että kerkeän käydä hakemassa popcornia...
Kuka on maissin tehnyt?
Vastaus: Jumala, joka myös sovitti Jeesuksessa
rääväsuidenkin synnit...mutta ensin pitäisi pilkkaamisesta tehdä parannus...Olisko aiheellista!
Jos sitä tarkoitit.
Edelleen sinun jokaiseen asialliseen kysymykseen on tarjottu vastaus. Sinä et vain koskaan halua kunnolla tutustua vastauksiin, koska ne murskaavat sinun teesisi. Lueppa läpi threadit joissa olet kysynyt tuota samaa ja lue vastaus kysymykseesi.
Toisekseen atomeja ei tehnyt kukaan.
Ja niin: Vastaa noihin Kaikkiin esittämiini kysymyksiini.
-Kuka teki atomit? Eivät voi syntyä sattumalta!
Kukaan ei tehnyt atomeja, ja ne VOIVAT ja OVAT syntyneet sattuman kautta. No niin, nyt voit varmaankin vastata niihin kysymyksiin.
" Kukaan ei tehnyt atomeja, ja ne VOIVAT ja OVAT syntyneet sattuman kautta. No niin, nyt voit varmaankin vastata niihin kysymyksiin. "
Siis täydellinen idioottikin tietää, ettei kukaan
TIEDÄ ovatko ensimmäiset atomit syntyneet sattuman vai Jumalan luomina?? Miksi tästä selviöstä edes väitellä?
Ainoastaan voi USKOA jompaan kumpaan vaihtoehtoon, tai kenties johonkin muuhunkin teoriaan, mutta kysymys on teoreettispohjaisesta uskosta, kunnes toisin todistetaan. Näin on näreet.
Oikeastaan voidaan todeta, että uskovaiset ovat reilumpia, kun rehdisti myöntävät teoriansa pohjaksi uskon, kun taasen tieteisteoreetikoista
varsinkin ateistisen maailmankuvan omaavat pyrkivät selvissä uskomuksissaankin kietoutumaan
tieteen kaavun suojiin, vaikka aivan hyvin tiedetään, että tämän päivän tieteellinen teoria voi olla huomenna kumottu ja korvattu uusilla uskomuksilla jne.
Esim. liian monet evoluutioteoriaa tukeneet todisteet on jouduttu kumoamaan, vaikka aina ajallaan niiden on uskottu todistavan evoteorian puolesta. Miksi siis uskoa, että nytkään olisi sen oikeampaa lopullista viisautta tiedossa, näistä todella vaikeista asioista??
Tulevat sukupolvet saattavat naureskella aikamme
typerille teoriolle, kuten on käynyt ennenkin.
Onkohan mitään asiaa pohdittu ihmiskunnassa niin paljoa, kuin luomakuntaa ja maailmankaikkeutta?
Vaikkakin tiede on saavuttanut monilla aloilla suoranaisia läpimurtoja, niin kyllähän rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että kaiken universaalin olemuksen (josta tunnemme ehkä korkeintaan promillen verran)vierellä seisomme edelleen täysin H-moilasina, mutta uhoa tietäväisyydestä tuntuu välillä olevan epärealistisen paljon.
Tututu Intian uskontoihin niin tiedät mikä on se jumala joka luo.
Voiko siis mihinkään tieteeseen enää luottaa, sekin on vain pelkkä uskomus että meillä ihmisillä olisi mukamas oma historiakin sillä kaikkihan voi vain olla luotu näyttämään siltä kuin näin olisi(kuten viime torstailaisuuskin todistaa).
Tai sitten sovitaan, että pidetään nämä uskomukset erossa tietäistä.
En nyt tiedä mihin "leiriin" kuulut, mutta täytyy
myöntää, että pohdintosi ovat ilmeisen realistisia ja suhteellisuuden tajusi ei ole karannut laukkaamaan vallattomana.
Minunkin mielestäni juuri näissä asioissa tiedekin rämpii vielä alkumetreillä, mutta lisää tietoa tulee kuitenkin kokoajan ja lisääkö se sitten tuskaa vai ei, niin jäänee nähtäväksi?
Aika hyvin ollaan nähty ensimmäisten atomien syntyä. Tiedetään tarkalleen, että missä aikavälissä alkuräjähdyksen jälkeen atomit muodostuivat (eivät ihan heti muodostuneet liiallisen säteilyn vuoksi). Tiede pystyy tarkastelemaan jo tuota aikaväliä.
Tietysti ne Ihan ensimmäiset atomit.. jotka syntyivät tuon aikavälin alkupäässä..melkolailla ensimmäiset kuitenkin ;)
Vastaat raimolle ihan mitä tahansa, hän ei vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin. Miksi? Koska ei osaa, eikä halua osoittaa ettei osaa, koska se veisi pohjan hänen kreasaarnoiltaan.
Tosiaan..Hän väitti Lady Hope-tapauksen olleen ehdottomasti todellinen..ja kun hänelle osoitettiin ettei jutussa ollut mitään perää, niin Raimo hiljeni täysin.
Esimerkiksi
0,000001 sekuntia alkuräjähdyksen jälkeen oli vapaiden kvarkkien, leptonien ja gluonien plasma.
Sekunnin kuluttua alkuräjähdyksestä maailmankaikkeus oli laajentunut ja viilentynyt tarpeeksi, jolloin gluonit sieppasivat vapaat kvarkit, jolloin niistä muodostui protoneja ja neutroneja.
Kolmen minuutin kuluttua kun lämpöä oli enää vain noin miljardi astetta, syntyi kevyitä atomiytimiä (vety, helium).
Vasta 380 000 vuotta myöhemmin lämpötila oli niin alhainen, että atomiytimet pystyivät vangitsemaan elektroneja, jolloin vasta voidaan puhua varsinaisista atomeista. Prosessista on saatu selkoa mittaamalla kosmista taustasäteilyä, jota vapautui atomien syntyessä.
No, kreationistithan voivat pitäytyä edelleen esim. Pekka Reinikaisen opetuksissa, että ei auringossa ole mitään fuusioreaktiota vaan palamisilmiö. Kumma vain, että jo ensimmäisellä fysiikantunnilla päiväkodissa kerrottiin, että auringon sisältämät aineet selviävät yksinkertaisesti tutkimalla valon spektriä...
Miten kukaan voi olla noin saatanallisen epärehellinen? Kukapa muukaan kuin ateisti noitatieteen harjoittaja! ROVIOLLE TUOMMOSET!
"0,000001 sekuntia alkuräjähdyksen jälkeen oli vapaiden kvarkkien, leptonien ja gluonien plasma."
Se ei ole 0,000001 sekuntia vaan 0,00000000000001! Miten voit halventaa Jeesusta väittämällä että hän luo plasmaa vasta sadastuhannes sekunnin päästä, näin tehden hänestä vähä-älyisen Jumalan jonka aivot reagoivat leptonien ja glunien tiputtamiseen soppaan heti sen kaadettuaan vasta noin myöhään.
Päätöksen mukaan luku on 0,00000000000001 sekuntia, sitä hitaammaksi Jeesuksen aivotoimintaa joka haukkuu hukuttakoon itsensä mereen.
"Sekunnin kuluttua alkuräjähdyksestä maailmankaikkeus oli laajentunut ja viilentynyt tarpeeksi, jolloin gluonit sieppasivat vapaat kvarkit, jolloin niistä muodostui protoneja ja neutroneja."
Eikö se jo mene päähäsi etteivät ne gluonit omatoimisesti voi siepata vapaita kvarkkeja koska niillä ei yksinkertaisesti ole älyä, ei minkäänlaisia silmiä tai käsiä jotta tämä olisi mahdollista. Totuus on se että Jeesus yhdisti kvarkit ja gluonit protoneiksi ja neutroneiksi.
"Kolmen minuutin kuluttua kun lämpöä oli enää vain noin miljardi astetta, syntyi kevyitä atomiytimiä (vety, helium). "
Valetta, ensinnäkin Jeesus pystyy tekemään atomeita vaikka kymmenessä miljardissa asteessa palamatta kuitenkaan itse! Toinen virheesi on olettaa että Hän osasi tehdä aluksi vain kevyitä atomeita, mutta koska Hän on kaikkitietävä Hän ja on osainnut kaikki AINA, hän teki heti harjoittelematta paitsi kevyitä myös raskaita atomeita.
"Vasta 380 000 vuotta myöhemmin lämpötila oli niin alhainen, että atomiytimet pystyivät vangitsemaan elektroneja, jolloin vasta voidaan puhua varsinaisista atomeista. Prosessista on saatu selkoa mittaamalla kosmista taustasäteilyä, jota vapautui atomien syntyessä."
Tämäkään ei pidä paikkansa, Jeesus alkoi yhdistelemään elektroneja atomeihin vasta kun Jumala päätti luoda Maailman, sitä ennen ne olivat hyllyllä odottamassa. Selvää myöskin on etteivät tiedemiespakanat ole käyttäneet oikeita mitta välineita, vaan jotain kaksihaaraisia varvun oksia luullen siten että niiden taipuminen ilmottaisi missä kohden on kosmista säteilyä. Todellisuudessa nämä taikauskon harjoittajat eivät ymmärrä että TUULI se vain niitä varsia liikuttelee.
"Kumma vain, että jo ensimmäisellä fysiikantunnilla päiväkodissa kerrottiin, että auringon sisältämät aineet selviävät yksinkertaisesti tutkimalla valon spektriä... "
êi liene mikään ihmekää, kun olet ollut jossain kommunistisessa päiväkodissa jossa on jätetty jumalan vaikutus alkuräjähdykseen kokonaan huomioimatta vaikka jo lapsikin ymmärtää etteivät sokeat ja tyhmät hiukkaset osaa itse tehdä näitä asioita.
Kehoitan sinua menemään takaisin, ottamaan Raamatun käteesi ja opiskelemaan fysiikan totuuksia samalla hartaasti rukoillen jotta Herra antaisi sinulle viisautta ymmärrystä nämä asiat ja jotta pääsisit eroon pakanallisesta neuroosistasi.
HALOO!!!
pösilö..
Missä tilassa ja todellisuudessa alkuräjähdys tapahtui? Toivon lyhyitä vastauksia.
Alkuräjähdyksen aikaan ei ollut olemassa avaruutta lainkaan vaan avaruus lähti tuon jälkeen laajenemaan (laajenee muuten yhä).
Materiaalipiste/energipiste sisälsi kaiken energian mitä maailmankaikkeudessa on, mutta sillä ei ollut lainkaan fyysistä kokoa.
Tilaa ei ollut, mutta käsittääkseni tässä todellisuudessa.
Joku voisi jo yrittää vastata minun kysymyksiini..vastakysymyksiä vasta vastauksien jälkeen
minäkään kuka pilkkaa, mutta nimimerkit MarkoL
ja Raimo on todennököisesti pilkkamielessä valittuja!
joista jotakin tiedän, koska en ole koskaan
lukenut mistään alku- enkä loppuräjähdyksistä ja
monet asiat, joista puhut vaativat tutkiskelua, mutta annetaan ajan kulua ja kattellaan!!
Jos atomeja ei kukaan ole tehnyt, silloin morfolysiksen laki kumoutuu...ja kana ja kukkokin ovat vain illuusioita...peruna suussasi on vain
osa poskeasi ja Kimnice, no...evoluution tulos...mutta itse olen syntisestä isästä ja äidistä syntynyt..syntinen ihminen, mutta onnekseni uskon Jumalaan Jeesuksessa ja saan olla mukana siinä suuressa "evoluutiossa", jossa
luomakunta palautetaan ennalleen..tulisit joukkoon! Mietä on vähän ja sakki pienenee koko ajan...löytäneeköhän Ihmisen Poika lainkaan uskoa, kun saapuu!
laki on siis Suomessa kumottu!!
No tämä oli sitten jumujuttu...
yhdenkään atomin syntymiselle itsestään ja sattumalta on jo ajatukseltaankin mahdoton.
Mieti nyt hetki: yhdessä teelusikallisessa vettä
on niin paljon atomeja, että voisit lukea kymmenen potensiin kymmenen potenssiin kymmenen potensiin kymmenen......pari kuukautta. Se on niin käsittämättömän suuri luku ja se atomi niin
käsittämättömän pieni hiukkanen, että kannattaa jättää sen synty Kaikkivaltiaan Jumalan luovan
Sanan haltuun! Kaikki muut selitykset ovat epäkelpoja ja järjettömiä. Tiede perustuu siihen. ettei järjestystä synny sattumalta ja siksi tiede
on lähempänä Raamattua kuin mielettämiä teorioita, joista suurin lienee evoluutioteoria, että lajit olisivat kehittyneet jostain alkusolusta vuosimiljoonien kuluessa!
eksakti tiede etenee, sitä lähemmäksi se tulee Raamattua! Näin ovat näreet! Ei usko Raamattuun ole pelkkää uskoa, vaan uskoa totuuden Sanaan!
atomit jostain täöhdestä syntyivät ja mistä se kuollut tähti oli tehty, siis atomeista vain..kait sen nyt itsekin tiedät, että tuollainen höpötys on hölynpölyä ja minua solvaat milloin idiootiksi tai pässiksi...
Tuota tuota...navetat ovat itsestään tulleet tänne Pohjanmaalle...vuosimiljoonien kuluessa pari trombia pisti ensin metsää päreiksi ja...
sitten härmä-kulttuurin alkuvaiheilla tämä
erectus-heimoon kuulunut alkukueläin...todennäköisesti plääp plääp ja vielä kun sotket pari oululaista kotisivua juttuun niin johan on soppa...onko lusikat valmiina!!
oli miljooona asteen kuumuus kun kvarkkikolonna tuli todennäköisesti Ruotsin etelärannikolta ja
tukimusten mukaan Saimaan kautta, varmentaa ei voi paljonko ottivat protooneja mukaansa, mutta
pari kiisselilautasellista saattoi huuhtoutua matkalla ennen nykyistä Siilinjärveä. Spektrin
ja hiukkaskiihdyttimen avulla on voitu kuitenkin mitata, että lämpötila olisi kohonnut vain 10 000 asteeseen, mutta tässä voi olla virhe koska Jaska
Hyyryläinen oli unohtanut töpselin pois seinästä...voimme olettaa...plääp plääp...
kyllä on toope joka uskoo maailmankaikkeuden satusytnyteorioihin...
kerrankin tiedettä evoluutiohämärän keskelle!
Hyvä Ääripaavali!
Ei morfolysiksen laki kumoutuisi: Tietyt fysiikan lait järjestivät atomit kasaan; ei tapahtunut itsestään. Eikä morfolysiksen laki ole mitenkään tärkeä minkään suhteen
Mikset perusta väitteitäsi todellisuudessa havaittuihin asioihin? Tiede liikkuu yhä kauemmaksi raamatusta. Tosin eihän se voi olla tiedettä jos se on raamattua vastaan? Tieteen pitäisi olla puolueellista?
Miksi pitäisi tuota hölynpölyksi? Tiedämme mitä aineita Auringossamme on ja mitä aineita siellä kokoajan syntyy (vety->helium). Tiedämme myös varmasti, että vedyn loppuessa helium muuttuu hiileksi jne...fuusioituu. Ei ole mitään mitä pitää hölynpölynä tuossa. Tietysti sinä pidät asiaa hölynpölynä kun et ymmärrä sitä.
Toisesta kappaleesta..ei sinun tarvitse esittää tyhmempää mitä olet. Tuo ei hyödytä sinua tai ajamaasi asiaa.
Ajatukseltaan se on mahdotonta jos ei ymmärrä aiheesta pätkääkään. Juuri olit ollut sanomassa, ettet tajua atomien muodostumisesta yhtään mitään ja nyt jo julistat täällä miten todennäköistä moinen olisi?
Älä lähde puhumaan asiasta mistä et tiedä juuri mitään.
Jos ei ole tilaa olemassakaan ei ole myöskään tilaa laajentumiselle.
Laajenemisesta ei ole yksiselitteisiä todisteita.
Jos ei ole tilaa ei ole todellisuuttaakaan.
Jos ei todellisuutta ei ole tilaakaan.
Jos ei ole yhtään mitään ei mitään voi syntyä tai tapahtua. Jos ei ole aikaa ei ole todellisuutta ja jos ei todellisuutta ei voi olla aikaa.
Ajasta ja tilasta syntyy vain todellisuus. Olet vieraaantunut todellisuudesta niinkuin muutkin sinun kaltaisesi haihattelijat.
Maailmankaikkeus laajenee kokoajan ja tästä löytäisit yksiselitteisiä todisteita jos jaksaisit etsiä. Ei tuo laajentuminen vastaa ilmapallon koon kasvua; ei ole mitään rajoittavaa ulkopuolista tekijää maailmankaikkeuden laajentumisella. Tietääkseni ei ole mitään estettä sille, etteikö todellisuutta olisi vaikkei tilaakaan olisi; ehkei todellisuus olisi meidän ymmärtämässämme muodossa. Kreationistit yleensä haluavat yksinkertaistaa maailmankaikkeutta. Tiedekään ei ymmärrä vielä kaikkea, tiede on päässyt lähelle alkuräjähdyksen aikaa..puhumme alle sekunnin päähän, mutta on mahdotonta päästä ihan alkuun..tai no ei sitä koskaan tiedä.
Aika (suhteellinen käsite) on ollut olemassa ennen tilan syntyä. Aika on meidän itse luomamme käsite jonka on tarkoitus helpoittaa elämäämme.
Todellisuus on sidottu aikaan ja tilaan ja sekä että,ja miten päin tahansa tätä asiaa läheltä tarkastellaankin,niin näin se vaan on.
Jos ihminen on kehittänyt/valmistanut itseään varten ajanmäärityksen ja aikamääritteet sekä reaaliaikaa mittaavat laitteet, niin se on vain ihmisen tekemä varustus ja valinta.
raimolta katkes johto päässä. mitäs jos menisit taas hakkaamaan itseäs raamatulla päähän kun muutakaan et osaa...
Vaikka sinulle vastaisi mitä, sinä vain jatkat kysymysten kiertelyä.
(Mainittakoon, että ymmärrän kyllä ettei atomien syntyä kukaan varmuudella TIEDÄ, vaikka päteviä teorioita voidaankin muodostaa. Yritin vain kokeilla tehoaako pikku-raimoon edes ehdottomien vastausten antaminen.)
järkevämpää uskoa Jumalaan kuin johonkin tuntemattomiin luonnonlakeihin, jotka jossain kasasivat atomeja. Nythän ollaan taas samassa
kysymyksessä ja jatkan: Mistä aineesta nuo tietyt lait kasasivat atomien ytimet ja elektronit, neutronit ja protonit? Miten?
Ollaanko me kuin Paavali Areiopagilla:
Kaikesta näkee, että te korkea-arvoisesti kunnoitatte näitä asioita, mutta mitä te tuntematonta kumarratte!
aivan tarpeeksi ja ettei totuus unohtuisi, kertaan:
-arkeologia, historia ja kielitiede ovat todistaneet Raamatun olevan totta (Miller:Die Bibel hat doch recht, Totuuden kirja S.Collet
Iso Raamatun Tietosanakirja ym)
-paleontologia, genetiikka ja geologia ovat
todistaneet ettei ole olemassa makroevoluutiota, jolloin kasvi- ja eläinlajit tai
ihminen olisivat kehittyneet toisista lajeista,
vaan ainoastaan pienkehitystä, joka on johtanut lajien rajoissa muotorikkauteen
Miksi taistelet tiedettä vastaan jollain hienoilla
teorioilla. Ajatteletko, että kun sanot vaikkapa
ensimmäisen C-atomin syntyneen jostain tähden kuolemasta tai törmäyksestä, että se on tiedettä,
siis tieteellisesti ja erehtymättömästi toteennäytetystä faktasta. Etkä huomaa miten hienoa filosofista pohdiskelua se vain on. Joku
runsaasti meitä älykkäämpi ydinfyysikko voi puhua
ääneen mitä pohdiskelee ja milläs tavallinen ihminen siitä mitään älyää saatika pystyisi kritisoimaan?
Kuvittelet kovasti, että voisit metafysiikan kysymyksilläsi todistaa Jumalan olemassaoloa; kuinka tyypillistä.
-Materia saatiin siitä materia/energiapisteestä. Aineen ominaisuudet ovat fysiikanlakeja, siten.
Ennen kuin lähdet jatkamaan, niin voin mainita, ettei tuota materiapistettä välttämättä luotu (varmaa todistetta suuntaan tai toiseen on varmaan melko mahdotonta saada); taikka niiden ominaisuuksiakaan ole välttämättä luotu. Miksei voisi olla niin, että nämä ovat aina olleet olemassa; iankaikkisesti. Kaikella ei tarvitse olla alkua tai loppua..taikka tarkoitusta. Ihmisen luomia illuusioita joilla pyritään yksinkertaistamaan maailmaa.
Mainittakoon vielä, että minä Uskon jonkin ylemmän olennon luoneen tuon materiapisteen aikojen alussa ..joskus. Minulla ei ole mitään hajua, että minkälainen se ylempi olento on. Kuten sanoin niin minä Uskon tuohon ja tiedostan voivani olla hyvinkin väärässä tuossa asiassa koska uskomukseni ei perustu tietoon(minkä johdosta en esitä uskomustani varmana ja esitän myös tuota toistakin vaihtoehtoa täällä)
Tuota Die Bibel hat doch recht (1957)...sitä on voimakkaasti kritisoitu sen tieteellisistä virheistä ja selvästä pyrkimyksestä yrittää saada todistusmateriaali näyttämään Raamatun suuntaan (oikea tiede ei ole puolueellinen). Voisin tarjota sinulle otteita kritiikistä, mutta et taida ymmärtää englantia edelleenkään =/
-Vain idiootti väittää vakavissaan ettei ole lajiutumista kun tuo on jo 100%:n varmasti havaittu. Esim. Jos sinä tutkisit ekana Raamatun täysin tarkkaan, ettei siinä ole mitään vikaa-->annat Raamatun minulle käteen ja seuraat operaatiota kokoajan tarkasti--> pistän käden (missä on tuo kirjanen) ylös-->Väität, etten pidä Raamattua tuossa kädessäni, vaikka olet pystynyt havainnoittemaan kokoajan tuota prosessia (oletetaan vielä, että kyseessä on sellanen Raamatun versio, ettei se mahdu hihaan ;). Sinulle on tarjottu esimerkkejä, mutta sinulle ei kelpaa mikään; et myöskään kykene kiistämään noita esimerkkejä mutta mutta..
En sitten tiedä mikä oli todisteiden taso 50-luvulla, minkä kirjallisuudesta ammennat tiedon, koska tiede on ilmeisesti kehittynyt negatiiviseen suuntaan kyvyiltään. Joka tapauksessa todisteiden määrä ja ennenkaikkea taso on kasvanut räjähdysmäisesti noista ajoista.
Sinä sanoit taannoin ettet sinä tajua juuri ollenkaan avaruuteen liittyvistä asioista ja silti täällä sönkkäät niin varmana? Tiedätkö edes menetelmiä millä näitä asioita selvitetään? On olemassa teoria miten hiilet, pii ja muut vetyä ja heliumia raskaammat atomit syntyvät ja juuri näillä menetelmillä tuo prosessi nähdään ja saadaan pitävät todisteet tuon teorian taakse. Ihmiset ovat nykyään onnistuneet keinotekoisesti luomaan eräitä raskaita atomeja. Nämä kokeet ovat vielä entisestään pönkittäneet varmaa ajatusmallia. Tosin ei tuollainen tyyli kelpaa; pitäisi nähdä paljain silmin (ehkä kaukoputkea saisi käyttää apuna) kuinka siitä heliumista tulee hiiltä.
Joku meitä älykkäämpi tiedemies tietää näiden atomien synnyn eri osa-alueet kaikkineen kuin omat taskunsa. Tavallinen ihminen joka on edes vähän tutustunut tähän asiaan tietää atomien synnyn perusvaiheet eikä tällaiselle tavalliselle ihmiselle ole tuossa prosessissa Mitään outoa. Sitten ovat nämä jotka eivät kuulemma tiedä mitään avaruudellisista asioista
me olemme jo Areiopagilla, jossa Paavali sanoi kunnioittavansa ateenalaisten vakaumusta, mutta
sanoi kuitenkin todistukseksi, että mitä he tuntematonta palvelevat, koska Jumala on tehnyt
ihmissuvun yhdestä ja määrännyt heille heidän asumisensa rajat ja ajat, että he etsisivät Jumalaa, joka ei olekaan kaukana kenestäkään, koska Hänessä me liikumme ja elämme ja olemme jopa
Hänelle sukua.. Noita tietämättömyyden aikoja Hän on sietänyt mutta tekee nyt tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus, sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka Hän on siihen määrännyt ja hän on tämän vakuudeksi herättänyt hänet kuolleista.."
Anna anteeksi, jos olen äksynnyt ja mollannut, enhän minä ole kuin keski-ikäinen opettaja, yleissivistystä kohtuullisesti, ja kyllä se englantikin jotenkin kääntyy:)
siunauksin t.raimo
Ainakin valikoiden kääntyy englanti :P..
Ja palataan taas aiheeseen
etten ole tiedemies, mutta osaan ajatella ja
sanopa miten Einsteinin suhteellisuusteoria opetetaan koululaiskielellä?
Onko tämä väärin: kaikki aine on energian toinen olomuoto. Voisi sanoa, että atomit ovat
tiivistynyttä energiaa, valoa ja lämpöä
Jos vaikkapa junalipun voisi muuttaa energiaksi, sillä enegriamäärällä juna voisi kulkea läpi Suomen.
Ydinvoimalassa ihminen saa uraanin hajoamaan energiaksi ja niin syntyy lämpöä. Ydinpommissa
on valtava kuumuus ja kirkas valo.
Koska kaikki atomit ovatkin energiaa, on aluksi
täytynyt olla tuota energiaa, joka sitten on muuttunut aineeksi. Tämä muutos ei voi tapahtua itsestään, sellainen on mahdotonta, varsinkaan kun näitä aineita on elävissä olennoissakin ja
vain elämä synnyttää elämää! Täm'n kaiken takana täytyy olla älykäs olento, joka sen on saanut aikaan..siis Jumala on kaiken alku!
Näin epätietellistä, mutta näin sen täytyy vain olla! Toki saat esittä millaisia syntyteorioita tahansa, mutta kuten itsekin huomaat aina on se perimmäinen kysymys: miten kaikki alkoi? Ja minä uskon Raamatun ilmoitukseen Jumalasta alussa, luojana!
Fissioreaktiossa uraani fissioituu plutoniumiksi ja tuossa vapautuu energiaa..massaa katoo välillä näkymättömiin. Tuossa prosessissa saatiin tietääkseni 1% massasta katoamaan energiaksi, mikä on hirvittävän paljon.
Atomit syntyivät jälkeen alkuräjähdyksen ja syntymekanismi tiedetään hyvin ja sitä mekanismia pystytään testaamaan. Ei mitään Jumalallista tuossakaan. Kerro minulle, tieteellisesti, että miksi tuo muutos olisi mahdotonta? Et kuulemma tiennyt paljoakaan tästä tieteenalasta joten minua kiinnostaa, että millä tieteellisellä argumentilla kumoat tuon asian.
-Ihminen on jo luonut elottomasta aineesta elämää; jos väität muuta niin valehtelet. Eikä ole vielä yhtään pienintäkään todistetta siitä, että vain elämä synnyttäisi elämää. Toisekseen ihminen on onnistunut itsekin keinotekoisesti luomaan uusia atomeja. Se, ettet sinä ymmärrä tieteenpäälle ei tarkoita sitä, että se olisi todiste Jumalan olemassaolosta.
Tietysti yksinkertainen ihminen tuppaa aina kysymään, että mistä kaikki alkoi. Tosin voi olla toinenkin vaihtoehto: Kaikki on vain ollut olemassa. Yksinkertainen mieli ei voi ymmärtää tällaista vaihtoehtoa ja tuomitsee sen mahdottomuudeksi tai hölynpölyksi. Yksinkertainen mieli ei ymmärrä asioita, näkevät ne ihmeellisempinä kuin ovat ja yksinkertainen mieli voi luulla näitä asioita yliluonnollisiksi.
vaikeaa saada suomennettua noin vain jotakin matematiikan tai ydinfysiikan temejä kun on itse
tenttinyt vain kasvatustiedettä ja siinä mielessä valikoitua sanoastoa. Kyllähän arkipäivän englantia jokainen osaa tietyn verran!
Pystytkö heti suomentamaan vaikkapa King James´s
Biblen tekstejä jos olet opiskellut matemaattisia aineita!
En ole koskaan kokeillut suomentaa King Jamesin tekstejä joten en tiedä siitä. Itse käytän englantia päivittäin myös pitääkseni yhteyttä moniin eri kielisiin ihmisiin. En ole matematiikan opinnoissani tarvinnut vielä mitään muuta kieltä kuin suomea; aika hyvin on käännetty noita kirjoja.
En nyt usko kaikkea tuota, mutta koetappa keskittyä olennaiseen.
Eläinten mahduttaminen laivaan ei ole kovinkaan merkittävää. Jos oletetaan, että jokin ylempi taho pystyy luomaan maailman, eläinten kerääminen ja sovussa pitäminen tuskin tuottaa ongelmia.
Niin, tosin tuostakin pitäsi saada todisteita, että tuota ajatusta voitaisiin pitää varteenotettavana.
"Goddidit" on virheellistä argumentointia
Eli siis Raamatun mukaan Jumala keräsi kaikki eläimet ja kasvit mitä arkkiin piti laittaa? Raamattu myös sanoo, että yliluonnollisen voiman avulla nuo saatiin sullottua arkkiin? Jokatapauksessa Raamattu ei itsessään käy todisteena.
Monta viestiä on tullut; ei yhtään kunnollista vastausta. Sääli. Raimoseni, voisit jo ruveta vastailemaan ja odotan vastausta jokaiseen kohtaan.
Haasteeseen:
"Miksi on puita jotka olisivat vuosilustojensa perusteella liian vanhoja tuon näkemyksen mukaan?"
Miksi suljet pois Raamatun ilmoitusta, että ennen vedenpaismusta...siis luomisesta vedenpaisumukseen, mikä ymmärretään n.1600 vuoden ajanjaksoksi, vuoden on täytynyt olla paljon nykyistä lyhyempi....ja miten näinollen nuo vuosilustot on ymmärrettävä nykyajan näkökulmasta!
"Miksei ole löytynyt yhtään fossiilitodistetta siitä, että ihmiset ja dinosaurukset olisivat eläneet yhtäaikaa? "
On löydetty kuitenkin dinosauruksen ja ihmisen jalanjälkiä samasta kerrostumasta ( A. C. Ingalls,
"The Carboniferous Mystery", Scientific American,
tammik. 1940 s.14)
"Miten selität ne kaikki veden aiheuttamat maakerrostumat?"
Suuret repeämät mertenpohjissa ja muilla vulkaanisilla alueilla yhdessä valtavien vesimassojen myllerryksessä voivat siirrellä suunnattomia määriä erilaisia maa-aineksia ja kasata niitä kerroksiksi jopa tuntien aikana ilman että siihen tarvitaan vuosimiljoonia:
E.Försten: "Viimeisellä rajalla" kirjoittaa atomifysiikan tutkimuksista, jotka ovat selvittäneet ajan suhteellisuutta: " Nykyinen atomitutkimus osoittaa geologisten kerrosten syntyneen tuntien, minuuttien ja sekuntien aikana vesimaasojen myllerryksessä.
Jos todistat että kana ei ole lintu, älä edes yritä ´biologian tietä! Yhtä hullua on jättää Raamatun vedenpaisumuskertomus pois, koska niinhän saatana juuri haluaa. Et voi palvella kahta Herraa...minä palvelen Raamatun Jumalaa ja lähden nimenomaan siitä, että geologiset kerrostumat ovat vedenpaisumuksen tuote!
"Selitä miten tuohon samaiseen tilaan saatiin myös kaikki kasvit"
Eihän kasveja tarvinnut Nooan Arkissa muuten kuin ravinnoksi...vettä tuli taivaalta 40 päivää ja sitä oli arkissa varmasti yllin kyllin...ei Jumala kasvien siemeniä hukuttanut vaan kaiken lihan, mikä maan päällä eli...kalat ja vesikasvit säilyivät vedessä kuin myös muiden kasvien siemenet, maavarret tai juuret..Missään ei ole sanottu, että eläimet olisivat olleet täysikasvuisia, suuret eläimet ovat hyvinkin voineet olla pentuja, varsoja jne. Missään ei sanota, että eläinten olotila olisi ollut normaali, Jumala sen tietää, vaikka olisivat olleet horroksessa. Miten muuttolinnut löytävät ilmansuunnat,,,Jumala on antanut vaistot...ja
varmaan ohjasi ne eläimet arkkiin, joita ihmiset eivät voineet sinne saada. Olisi luullut, että viimeistään siinä vaiheessa ihmiset olisivat heränneet tekemään parannusta kun näkivät, että
eläimiä saapuu arkkiin, mutta eivät tehneet, ja
eivät tee nykyäänkään...kun Johanneksen Ilmestyskirjassa mainitut vitsaukset käyvät tulevaisuudessa ihmiskunnan ylle ja kolmasosa ihmiskuntaa saa surmansa, kolmasosa maata palaa,
kolmasosa merta muuttuu vereksi, kolmasosa meren elävistä kuolee ja kolmasosa laivoista hukkuu, kolmasosa virroista ja vesilähteistä käy tsernoopliksi(ven.kielellä) ja paljon ihmisiä kuolee sitä vettä juotuaan jne...eivät silti jäljelle jääneet ihmiset tee parannusta... silloin minä näytän sanomalehteä ja sanon: kato
nyt Kimnice...kolmasosa ihmisistä meni niinkuin Raamattu ennusti ...ja jätkä vain paasaa evoluutiosta eikä usko pyhään Jumalaan eikä tee parannusta...harmillinen juttu! On siinä meillä matemaatikko! Järki estää uskosi!
Arkki on ollut tukijoiden mukaan maapihkalla sisältä ja ulkoa "tervattu" vesitiiviiksi ja rakennettu "hongittuneesta" , kestävästä kypressistä. Jumalan Aabrahamille lupaamassa
maassa oli paljon puita ennenkuin ottomaanit
raiskasivat Palestiinan metsät myöhemmin. Jordan- joen laaksot ja Välimeren rinteillä on ollut tammia, kypressejä, setrejä ym. Kyllä puita yhtä
arkkia varten riitti ja 120 vuodessa olisi voitu
rakentaa suurempikin alus! Palestiinan kalastajat ovat tehneet alustensa kokkapuut luonnonkäyristä puista kautta aikain!
Arkkia ei tehty ohjattavaksi vaan
sen oli tarkoitus vain pysyä pinnalla. Araratin
vuorelta on löytynyt suuria myllynkivenmuotoisia
kiviä, joita tutkijat pitävät arkin "ajo"- ankkureina, "jarruina", "riippakivinä". Arkki on
ollut 150 m pitkä, 25 m leveä ja 15 m korkea, kolmikerroksinen ja täynnä kammioita.
Arkkia kerrotaan venäläisten insinöörien jopa tutkineen ennen bolsevikkivallankumousta ja tsaarin hallussa ollut raportti tuhottiin. Arkin tiedetään olevan jään sisällä, Aroran alueella Araratin vuorella ja ainakin yksi lentokoneesta
otettu valokuva on julkaistu arkista Amerikassa
1900-luvun alkupuolella. Alue on vaikeapääsyistä aluetta, jota turkkilaiset vartioivat!
Onko kaikki mainitsemasi 10 000 000 eläinlajit todella omia maalla elävien eläimien "päälajeja" vai niiden alaleja, pienmuutoksia...sinähän olet
mikroevoluution "asianajaja".
Kun Jumala sanoi: Kaikki mikä liikkuu ja elää olkoon teille ravinnoksi, niinkuin minä olen
antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan
teille myös tämän kaiken! ...se ei tarvinnut mitään evoluutiota..Kerran, kun Messias hallitsee maan päällä, leijona syö jälleen rehua kuin raavas, koska Jumalan Henki on kaiken lihan yläpuolella..ei käy jellona evolutionistinkaan
kimppuun, mutta evoluutio voi olla este elämän ylösnousemukseen pääsemiselle, koska se on sielunmurhaajan valheoppi, joka estää myös uskomasta Jeesukseen.
Nämä ovat varsin erikoisia käsitteitä, kun Jumala loi kasvit ja eläimet "lajinsa" mukaan ja sitten
arkista eläimet lähtivät "suvuttain".
Ei Raamattu kerro kaikkea, mutta Isä tietää silti
kaiken..kysellään, rukoillaan ja tutkitaan..Kyllä vedenpaisumus on totinen tosi ja Nooan arkki myös.
Miten itse selität nuo valtavat kalafossiilit pitkin mantereita, eläinten joukkohaudat korkeilla paikoilla, geologisten kerrosten suuren lähes globaalisen epäyhtenäisyyden, napojen äkillisen kylmenemisen, miljoonien mammuttien syväjäätymisen, kivihiiliesiintymien synnyn, maaöljyn synnyn jne..ellei ole ollut yleismaailmallista vedenpaisumusta?
Miksi et sanoudu samantien irti Jeesuksesta ja anna sieluasi saatanalle, koska olet jo käyttänyt
suuret voimavarat evoluutioasiassasi elävää uskoa
vastaan muutenkin. Tee toki kerralla selväksi itsellesi, jos todella haluat olla Jumalan vihollinen ja anna tosiasioiden olla. Jos sen sijaan tunnet, että olet syntinen ihminen, joka
ajatuksin, sanoin ja teoin on rikkonut Jumalaa ja lähimmäistään vastaa, kadu tekojasi ja pyydä Kristus elämääsi ja sinustakin tulee uskova, ja myös Luojaan uskova, ja pelastut. Taivas on niin ihana paikka, että siksi haluan kertoa mahdollisimman monelle, että evoluutio on huuhaata, valhetta ja perkeleen keino romuttaa ihmsiltä luottamus Raamatun Jumalaan lajien luojana ja sitä kautta myös Jeesukseen Vapahtajana. Hylkää evoluutio ja valitse Jeesus!
Koska tiedämme, ettei vuosi ollut niin paljoa lyhyempi. Tiedät jo miten tuollainen muutos vuoden pituudessa olisi tuhonnut elämän Maan päältä. Toisekseen Raamatussa ei taidettu sanoa mitään Maan siirtymisestä, joten tuolla teorialla ei ole edes Raamatullista pohjaa. Kestikö vedenpaisumus nyt vuoden vai 1600 vuotta? Eikä lyhyempi vuosi tuottaisi enempää lustoja.
Tuokin on todettu jo huijaukseksi..tuo dinosauruksen ja ihmisen jalanjälkijuttu. Itseasiassa jos tuo oli aito tapaus, niin sitten kreationisteillä olisi ihmeteltävää: Ihmisellä oli kolme varvasta..ihmisellä oli tassumainen jalka.
"The Paluxy riverbed footprints show giant human footprints alongside dinosaur footprints. They prove that the Earth is young and that there was no Jurassic period or any other unthinkably ancient period. Dinosaurs lived only a few thousand years ago and coexisted with man. They might have even been domesticated."
"Meet the Flintstones! This argument is frankly so silly that most people simply laugh at it, hence the creationists' desire to invent a piece of evidence to support it. The Paluxy riverbed tracks have been advanced as the evidence in question, but they are not. The "Burdick print" was not found in situ, and may have been a fabrication. The so-called "fossilized finger" was also not found in situ, and cannot be shown to be anything more than an oddly shaped piece of rock. The photograph of human footprint trails is actually a photograph of a non-human creature, perhaps a small species of dinosaur, unless you believe that humanity had three-toed, clawed feet at one time."
" Suuret repeämät mertenpohjissa ja muilla vulkaanisilla alueilla yhdessä valtavien vesimassojen myllerryksessä voivat siirrellä suunnattomia määriä erilaisia maa-aineksia ja kasata niitä kerroksiksi jopa tuntien aikana ilman että siihen tarvitaan vuosimiljoonia:
E.Försten: "Viimeisellä rajalla" kirjoittaa atomifysiikan tutkimuksista, jotka ovat selvittäneet ajan suhteellisuutta: " Nykyinen atomitutkimus osoittaa geologisten kerrosten syntyneen tuntien, minuuttien ja sekuntien aikana vesimaasojen myllerryksessä."
-Missä on todisteet noista valtavista repeämistä? Tiede ei ole löytänyt näitä; tiede ei ole havainnut myöskään maalta mitään erityistä merkkiä isommasta vulkaanisesta toiminnasta.
-Försten haluaisi meidän uskovan, että tuo olisi ainut tapa kerroksien synnylle, mutta kerrokset voivat syntyä hitaastikin
-Vedenpaisumus (Raamatussa kuvattu) ei olisi voinut luoda läheskään kaikkia kerrostumia..tämä on fakta. Se olisi voinut luoda muutaman, mutta..
Eli teoriallasi ei ole mitään pohjaa.. se on vain mielikuvituksesi tuotosta.
Kana ei ole lintu vaan kanalintu..tietääkseni. Tosin tuollainen väittäminen on lillukanvarsiin tarttumista :]. Enkä toisekseen ymmärrä, että mikä velvoite minulla on palvella "Herraa". Hän loi minut vasten tahtoani ja en ole pyytänyt häneltä mitään muutenkaan. Niin..vielä..lähdet aika hataralta pohjalta jos uskot vedenpaisumuksen luoneen kaikki nuo kerrostumat. Tiede sanoo, ettei moinen ole mahdollista (eihän valtamerienkään pohjaan synny itsestään hirvittäviä määriä kerrostumia noin lyhyessä ajassa, miksi siis Raamatun vedenpaisumuksessa?). Mutta oletan sinun selittävän tieteellisesti miten yksi yhtenäinen vedenpaisumus aiheutti kymmenet ja kymmenet kerrokset.
Tietääkseni Raamatussa sanottiin, Jumalan hukuttavan kaiken elävän minkä hän on luonut? Kasvit ovat eläviä siinä missä sinä ja minä. Lähes kaikki nykyään olemassa olevista kasveista olisi kuollut tulvassa. Enkä tiedä selviäisikö kaikki vesikasvit; osa kasvaa matalikoissa jotka nyt muuttuisivat syviksi paikoiksi.
Jos eläimet olivat varsoja, pentuja..niin sitten Nooa-tarina kokee jälleen isomman ongelman: Pennut ja vastaavat tarvitsevat Paljon enemmän huolenpitoa kuin aikuiset eläimet. Vielä mahdottomampaa olisi kahdeksan ihmisen hoitaa näitä. Toisekseen miten nuo pennut olisivat osanneet elää päästessään maalle jos olisivat ensimmäisen vuotensa viettänyt arkin pimeissä uumenissa?
Tottakai en usko jos järki ja tieto sanoo muuta. Ilmestyskirjan ongelma on mielestä sama kuin Nostradamuksen: Tekstit
ovat tarkoituksella epämääräisiä ja niiden voi kuvitella mielessään tarkoittavan mitä tahansa. On siinä meillä opettaja
joka uskoo ettei tuo teksti voisi olla valhetta, koska Raamatussa sanotaan niin. Vai sanotaanko?
Mistä tutkijat moista päättelevät, kun ei ole arkkia löydetty? Vaikka eläimet olisivat olleet pentuja, niin ne eivät silti
olisi mahtuneet..saatika ruoka ja puhdas vesi. Tosin mitä 120 vuotta tarkoitat? Tarkoitatko sitä kun Maa oli lähempänä ja
vuodet olivat lyhyempiä? Tuona aikana ei tieteen mukaan eletty todentotta 120-vuotiaiksi..lähellekkään. Elinajan odote oli
yleisesti Paljon pienempi kuin nykyään. Teknologia ei tuona aikana ollut tarpeeksi hyvää moisen laivan rakentamiseen.
Varsinkin logistiikkaongelmat olisivat olleet raastavia.
Se on myös jännää, että hyväksyt kritisoimatta tutkijoiden arvaukset jos ne tukevat kreationistia. Arkin löytymisjuttukin
vaikuttaa siltä, että olisit ottanut sen jostain kristillisestä lehdestä yhtään harjoittamatta asiaankuuluvaa kriittisyyttä.
Jos tosiaan esim. arkki olisi löytynyt..siitä olisi vahvoja merkkejä, niin tiede ottaisi tuon asian tosissaan..media ottaisi
tosissaan, koska tuo olisi melkoinen jymyuutinen. Luulisi, että alueesta olisi saatu enemmänkin kuvamateriaalia ajan mittaan
vaikka onkin vahdittu? Toisekseen tiedän yhden tapauksen missä tuolla väitettiin olevan jotain mikä näyttäisi arkilta, mutta
lähemmässä tarkkailussa tuo havaittiin normaaliksi kivimuodostumaksi. Esim. Marsissakin nähtiin "kasvot"..luotain otti kuvan
missä näkyi kasvojen tapainen muodostuma Marsisssa. Nyttemmin kun tuota on tutkittu, niin kyseessä oli vain epämääräinen
kiviröykkiö joka muistutti hieman kasvoja "täydellisissä" olosuhteissa.
10 000 000 lajia on olemassa nykyään..eri rotuja ei ole laskettu mukaan. Myös esim. kaloja olisi pitänyt ottaa arkkiin. Ei näiden kannalta ole ihan yksi ja
lysti millaisessa vedessä joutuvat elämään. Esim. ei järvikalat olisi selvinneet vedenpaisumuksesta, kun kyse oli kuitenkin
niin suolaisesta vedestä. Suolapitoisuus olisi laskenut, mutta ei tarpeeksi jotta makeassa vedessä elävät lajit olisivat
selvinneet. Toisaalta suolapitoisuuden lasku olisi ollut ongelmallista merissä noin yleensäkin eläville eläimille. Sinä olet
yhtälailla mikroevoluution kannattaja kuin minäkin. Sinä vain olet optimistisempi mikroevoluution kykyjen suhteen kuin minä.
Jokatapauksessa jellonan ruuansulatusjärjestelmä ei oikein kestä kasviperäistä ravintoa, eikä jellonan purukalustokaan sovellu
tuohon. Aika voimakasta ja nopeaa evoluutiota on tarvittu kun tuossa ajassa on tullut niin radikaaleja muutoksia.
Niin.. edelleen odotan selitystä sille, että miten kaikki eläimet ja kasvit pääsivät arkista nykyisille elinseuduilleen.
Haluan selityksen millä on tieteellistä pohjaa.
Koska tarjoat ensimmäisen oikean näytön vedenpaisumuksesta ja Nooan arkista? Olet yrittänyt kyllä, myönnetään se, mutta olet
tarjonnut teorioita joilla ei ole tieteellistä pohjaa; monille selityksistäsi ei löydy Raamatullistakaan pohjaa. Et ole osannut
selittää kysymyksiäni sellaisilla argumenteilla joita ei voi todella helposti kumota. Et ole myöskään selittänyt, että miksi
jotkut kansat jatkoivat elämäänsä normaalisti vedenpaisumuksesta huolimatta.
Minä yritän etsiä totuutta. Jos tiede ei löydä mitään kristinuskoa tukevaa, niin se on voi voi. Itse en koe omaavani mitään
velvollisuutta palvella mahdollista Jumalaa. Hänhän loi minut kysymättä minulta mielipidettäni, enkä ole pyytänyt häneltä
mitään. Ei minulla ole mitään syytä palvoa häntä.
" Kestikö vedenpaisumus nyt vuoden vai 1600 vuotta?"
Tämän verran se kesti Raamatun mukaan:
11 Sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataa vuotta, vuoden toisen kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, puhkesivat kaikki syvyyden lähteet ja taivaan ikkunat aukenivat.
(http://www.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1992/1Moos.7.html#v11 )
17 Niin tuli vedenpaisumus neljäksikymmeneksi päiväksi maan päälle.
24 Maa oli veden vallassa sataviisikymmentä päivää.
http://www.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1992/1Moos.8.html :
13 Ensimmäisenä päivänä ensimmäistä kuuta sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataayksi vuotta, vedet eivät enää peittäneet maata. Nooa poisti arkin katon ja näki, että maan pinta oli kuivunut. 14 Toisen kuun kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä päivänä maa oli kokonaan kuiva.
"Tietääkseni Raamatussa sanottiin, Jumalan hukuttavan kaiken elävän minkä hän on luonut? Kasvit ovat eläviä siinä missä sinä ja minä. Lähes kaikki nykyään olemassa olevista kasveista olisi kuollut tulvassa. Enkä tiedä selviäisikö kaikki vesikasvit; osa kasvaa matalikoissa jotka nyt muuttuisivat syviksi paikoiksi."
Vaikka Raamatussa puhutaankin elävistä niin käsittääkseni tarkoitetaan lähinnä eläimiä:
21 Silloin tuhoutuivat kaikki maan elävät olennot, linnut, karjaeläimet, villieläimet ja kaikki maan päällä vilisevät pikkueläimet sekä kaikki ihmiset. 22 Kaikki kuivalla maalla elävät olennot kuolivat, kaikki, joissa oli elämän henkäys. 23 Näin Herra pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot, ihmiset, karjaeläimet, pikkueläimet ja linnut; kaikki ne hän pyyhkäisi pois. Jäljelle jäivät vain Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssaan arkissa.
(http://www.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1992/1Moos.7.html#v21 )
Tuhoutuvatko kaikki kasvit siinä ajassa jonka vedenpaisumus kesti? Tuskin, ei ainakaan Raamatun mukaan:
6 Kun vielä neljäkymmentä päivää oli kulunut, Nooa avasi arkin ikkunaluukun, jonka hän oli tehnyt, 7 ja päästi lentoon korpin. Se lähti ja lenteli edestakaisin, kunnes vedet olivat kuivuneet maan päältä. 8 Sitten hän lähetti luotaan kyyhkysen saadakseen tietää, joko maa oli tullut esiin veden alta, 9 mutta se ei löytänyt jalansijaa, mihin jäädä levähtämään, vaan palasi hänen luokseen arkkiin, sillä vesi peitti yhä koko maan pinnan. Ja hän ojensi kätensä ja otti kyyhkysen luokseen arkkiin. 10 Hän odotti vielä seitsemän päivää ja lähetti kyyhkysen uudelleen arkista. 11 Kun kyyhkynen illansuussa palasi hänen luokseen, sillä oli nokassaan tuore oliivipuun lehti. Siitä Nooa ymmärsi, että vedet olivat käyneet vähiin maan päällä. 12 Hän odotti silti seitsemän päivää lisää ja päästi kyyhkysen jälleen lentoon, eikä se enää palannut hänen luokseen.
(http://www.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1992/1Moos.8.html )
Ainakaan oliivipuut eivät tuhoudu vedenpaisumuksessa:)
" Tuona aikana ei tieteen mukaan eletty todentotta 120-vuotiaiksi..lähellekkään."
Ei, tieteen mukaan ei, mutta Raamatun mukaan kyllä ("Sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataa vuotta.."). Ja kuten raimo on usein sanonut: Raamattu ja tiede ei ole ristiriidassa.
Hmm..
"Myös esim. kaloja olisi pitänyt ottaa arkkiin... .. ei järvikalat olisi selvinneet vedenpaisumuksesta, kun kyse oli kuitenkin
niin suolaisesta vedestä."
Hehe, oikein naurattaa kun ajattelen miltä on näyttänyt se kun järvikalat "marssivat" toiselta puolelta maapalloa Noan arkkiin. Marssivatko he akvaariossa vai miten..
sanan raamatullisessa merkityksessä vaan olet lihasta syntynyt ja siksi liha, syntisen isän siittämä ja syntisen äidin synnyttämä, syntinen
ihminen ja ilman Jeesusta kadotettu, mutta sinä voit tulla uudeksi luomukseksi syntymällä uudestaan, Pyhästä Hengestä!
Vaikka minulla ei olisi muuta sanottavaa vedenpaisumuksesta kuin se mitä nyt tiedän, silti
uskon Raamatun kertomuksen. ethän itsekään voi kaikkea tietellisesti selittää, vaan esität välillä ainoastaan teorioita ja niitä riittää.
Maapallon iäkkäin puu on Kaliforniassa(Metusalem puu) . Sen iäksi on laskettu 4300 vuotta. Ikä täsmää täysin Raamatun vedenpaisumus-kertomukseen.
Miksi maapallolta ei ole tavattu vanhempia puita, jos kasvit ja eläimet ovat olleet täällä jo miljardeja vuosia?
Kivihiilikerroksista on löydetty jopa latva alaspäin hautautuneita puita.(Coal.Its Properties..1922)
Useat puut ovat hautautuneet vihreinä ja lävistävät useita kerrostumia.(Schuhert, Textbook
of Geology II 1924)
Näin on voinut käydä vain vedenpaisumuksessa!
Valtamerien pohjilla ja myös manneräyräilläkin on
v a l t a v i a määriä maan sisästä sulana
hehkuvassa tilassa purkautunutta magmaa ja laavaa.
Esimerkiksi Tyynen valtameren pohja on suureksi osaksi muodostunut tällaisen purkautuneen aineksen ja kerrostuneiden sedimenttien yhdistelmistä. ( Beno Gutenberg: "Crustal Layers of the Continents and Oceans" Bulletin of the
Geological Society of America , toukok. 1951 s.433, s. 438) Onko Kimnice tästä tietoinen kun
väität, ettei merenpojilla olisi merkkejä repeämistä, tai manneralueilla vulkaanisesta
toiminnasta! Tiede! Siis minkä tieteen mukaan ei ole merkkejä, jos B. of the G S of A selvittää
jopa suurimman osan Ison Valtameren alueen pohjan olevan purkatuneen aineksen ja sedimenttien
esiintymisaluetta!!!
Onpa sinulla vahva usko hölynpölyyn. Oletkin varmaan siirtänyt jo niitä "vuoria".
Jotta voisimme uskoa maailmankaikkeuden olevan korkeintaan 6000 vuotta vanha, pitäisi meidän niellä niin monta valhetta, että siinä samalla voisi hyvin niellä vielä Joulupukin, keijut ja menninkäisetkin.
Nimittäin:
Vihnemäntykronologia ulottuu noin 8800 vuoden päähän nykyajasta. Vanhempaakin puuainesta on löytynyt, mutta sitä ei ole voitu liittää kiinni kronologian pääosaan. Euroopassa saatiin valmiiksi pitkä yhtenäinen tammikronologia jo 1980-luvulla. Aineistoa eli vanhoja runkoja löytyi Saksan jokien kuluvista penkereistä sekä Irlannin soista. Yhteistyön avulla saatiin kummallekin maalle omat täydelliset tammilustosarjat, jotka ulottuivat yli 8000 vuotta ajassa taaksepäin.
Tammikronologiaa on pystytty jatkamaan vähän yli 10 000 vuoden päähän nykyajasta. Siihen on lisäksi onnistuttu liittämään nykyajasta liki 12 000 vuoden päähän ulottuva Etelä-Saksasta löydettymäntyaineisto, josta saatu vuosilustosarja on onnistuttu huolellisten tutkimusten jälkeen liittämään tammikronologian perään.
Lisäksi:
- mannerjäiden vuosilustoja on laskettu yli 30 000 vuotta ajassa taaksepäin
- valoa on ehtinyt meille avaruudesta yli 13 miljardin valovuoden takaa
- Suomesta löydetyt hiidenkirnut ovat yli 10 000 vuotta vanhoja
- radioaktiiviset isotoopit, joiden puoliintumisaika alle 60 milj. v ovat kadonneet maaperästä
Hiidenkirnut muuten selvästi osoittavat, että on ollut jääkausia; ne syntyivät sulavan mannerjään reunavyöhykkeessä, voimakkaiden sulamisvesivirtojen kuluttuvan työn tuloksena.
- Mitä Raamattusi kertoo jääkausista vai ovatko nekin vain "saatanan käskyvallan alla olevien" tutkijoiden harhautusta?
Äläkä yritäkään väittää, että valon nopeus eli ennen paljon pienempi. Sillä se johtaa fysikaalisesti aivan mahdottomaan tilanteeseen. Tätä ovat monet ns. jehovantodistaja-tiedemiehet yrittäneet epätoivon vimmalla todistaa.
Luepa tämä:
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/maanika.html
nuo laava ja magmaesiintymät merissä ja mantereissa? Oliko vääristyksiä?
Entä miten nuo suuret puut töröttävät maan sisällä läpi useiden kerrosten, jos kerrokset ovatkin hiljalleen syntyneet vuosimiljoonien
kuluessa? Kuka tässä asiassa vääristelee?
Oletko sinä matematiikanopettaja, siis sama
kimnice eri nimellä?
Täytyy hankkia luotettavia puuikäteorioita jos
kyseinen 4000 v. puu on ollut vain paikallinen
tapaus!
-Vanhin löydetty puu oli yli 4300 vuotta vanha, tosin se oli tainnut jo kuolla ennen vedenpaisumusta. Toisekseen missä on väitetty puiden kykenevän elämään iankaikkisesti?
-Niin ja onko väitetty ettei paikallisia vedenpaisumuksia ole joskus ollut? Onko yksikään ajoitusmenetelmä antanut sellaista lukemaa, että puu olisi mennyt mukkelismakkelis juuri vedenpaisumuksen aikaan?
Kristilliset etsivät kiitettävästi merkkejä vedenpaisumuksista, mutta jättävät kertomatta/etsimättä tiettyjä oleellisimpia seikkoja: Millä aikavälillä tietty asia tapahtui ja milloin. He tietävät, että samat tieteilijät jotka ovat todenneet nuo fossiililöydöt, niin ovat menneet sanomaan Raamatullisesti "vääriä" aikoja. He toisaalta uskovat näitä tiedemiehiä täysin kun sanovat kreationismia Ehkä tukevia asioita, mutta toisaalta eivät usko pätkääkään jos samassa jutussa sanovat jotain vastaan. Heillä ei ole kunnon perusteluita, mutta ei se ole ennenkään estänyt.
Sinun kannattaisi Raimo tutustua mantereiden liikkumiseen liittyviin teksteihin. Esim. Atlanttihan oli joskus Hyvin pieni meri, mutta kokoajan nuo pari mannerta on työntyneet erilleen toisista. Käsittääkseni atlantin keskivaiheilla meni mannerlaattojen risteymä kohta jossa oli tietääkseni hieman matalampaa (sinun mainitsemasi repeämä).
Kun sanon ettei ole merkkejä repeämistä, niin tarkoitan noita sinun teoriasi vaatimia repeämiä. Ei ole yhtään mitään merkkiä siitä, että vedenpaisumuksen ajalla olisi ollut moisia tarpeellisia. Toisekseen Maan lämpötila olisi kasvanut tuossa samalla, eikä tuostakaan ole yhtään merkkiä.
Mutta sinulla on varmasti lähteitä tuosta, että nuo kaikki mahdolliset repeämät olisivat tulleet juuri vaaditulla ajalla? Sinulla on varmasti referenssejä tuon voimakkaan lämpenemisen aiheuttamista seuraamuksista luonnolle?
Kirjoitat >>Täytyy hankkia luotettavia puuikäteorioita
loppujen lopuksi oikeat ajat voi mitata ja millä
laitteilla kun monet tulokset ovat huikean kaukana toisistaan, jos aika alkoi joskus, se ei tarkoita, etteikö jotakin aineellista, vaikkapa
maata ja merta olisi jo ollut ennen sitä...Mitä on aika..kerran sekin loppuu.. Eikö aika ole neljäs ulottuvuus, siis suhteellinen käsite!
Missä on totuus ihmisen iästä lopulta, tai maakerroksista. Kiinnostava juttu tuokin juutalaisten käsitys, että luomisesta 1000-vuotiseen valtakuntaan on vain 6000 vuotta.
Mitähän me emme vielä tiedäkään ajasta!
Jos maapallo olisi n. 5 miljardia vuotta vanha, kuten jotkut uraani-lyijy ym. menetelmät ovat antaneet ymmärtää ja maapallolle on arvioitu laskeutuvan vuosittain tonneittain meteorista
pölyä, maan pitäsi olla n. 17 - 18 metrin paksuisen pölykerroksen peitossa, mutta eipäs vaan näy.
Meteorien ja meteoriittien iäksi on saatu helium-menetelmillä n. 60 milj. vuotta mutta potassium-argonilla n. 4,6 miljardia vuotta. Valtava ristiriita!
Miksi aika loppuisi joskus? Ja edelleen asiat joita ei ymmärrä tuntuvat omituisilta. Kuten sanottu. Nykyään pystytään näkemään muutoksia mitä on tapahtunut Maassa. Esim. nähdään miten paljon on ollut radioaktiivista hajoamista. Jos Maa olisi ollut 6000 vuotta vanha, niin tuo hajoamistahti olisi ollut sellainen, että Maan pinta olisi ollut 20 kertaa kuumempi kuin Auringon. Hieman sama juttu mantereiden kanssa. Nopeasta hajoamisesta ja mantereiden liikkeestä ei ole merkkejä ollenkaan.
Aika on suhteellista, mutta millä tavalla? Ota selvää.
http://talkorigins.org/faqs/moon-dust.html
Monet kreationistit torjuvat kyseisen argumentin itsekin valheellisena.
Kannattaa myös tutustua helium-menetelmän ja potassium-argon menetelmien eroihin.
Potassium-Argon menetelmällä mitataan useimmiten miljardeja vuosia vanhoja asioita. Helium-menetelmällä mitataan suhteellisen nuoria asioita:
"Salt Lake Valley suggest that a significant fraction of the groundwater in this part of the valley (likely the deeper groundwater) is over 50 years old."
Varmasti meteorien ja vastaavien iästä on enemmän tutkimuksia kuin nämä kaksi? Aika idioottimaisia tiedemiehiä jos käyttävät kahta näin erilaista menetelmää tuossa; joita käytetään totaalisen erilaisilla aikaväleillä..kun on tarjolla useita testejä joilla voitaisiin saada tarkempia tuloksia
että kirjoitin, etten itse kallistu aikaväliteorialle, eihän se sitä tarkoita, etteikö noita pitkiä ajanjaksoja olisi ollut!
Luepas uudelleen! Kuitenkin jotenkin tämä ihmisen historia lähentelee muutamia tuhansia vuosia ja siitä lienee ollut aika paljolti kysymys!
Ja geologisten kerrosten, jotka ovat niin sanotun suuren epäyhtenäisyyden yläpuolella, iästä on niin paljon erilaista tietoa, että mikä on totta, on vaikea kenenkään tietää, toiset puhuvat vuosimiljoonista, toiset tunneista ja minuuteista.
Liian iso ero, jos molemmat ovat totta!
Kulttuuri lähentelee tuhansia vuosia. Onko tuo todiste nuoresta Maasta? Ei ole. Ihmiset ovat aikojen saatossa oppineet monia taitoja, ensiksi viljely ja tiettyjen eläimien kesyttäminen, sitten vasta kirjoitustaito ja sen myötä kulttuuri. Ymmärrät varmaan, että jos ei ole kirjoitustaitoa keksitty, niin ei ole hirveästi kirjattua historiaakaan? Ainoastaan on luolamaalauksia. Onneksi emme ole niin riippuvaisia kirjatusta historiasta.
Ainakin minun tietämäni tieteen mukaan maakerroksia voi syntyä erilaisilla aikaväleillä; niin nopeasti kuin hitaasti. Eli on olemassa ainakin kaksi vaihtoehtoa.
Iästä on erilaista tietoa. Tiesitkö, että oikean tieteen kohdalla jos tulee väärä tulos ajoitusmenetelmistä (kaksi täysin toisistaan poikkeavaa), niin tiede rupeaa selvittämään mistä virhe johtui. Virheet ovat johtuneet kokeen tekijän selvistä virheistä sekä siitä, että tutkija ei ole huomannut jotain tiettyä seikkaa mikä pitää ottaa kyseisen menetelmän kohdalla.
Useimmiten virhe on senkaltainen, että käytetään väärää menetelmää. Matematiikassakaan ei voi yhdellä kaavalla derivoida kaikkia funktioita, vaan erityyppisille funktioille on oma kaava. Kreationistien virheväittämä menisi niin, että jos väärää derivointikaavaa käyttämällä saadaan väärä tulos, niin ruvetaan syyttämään kaavaa epäluotettavaksi.
Nyt pitäisi lähteä kesähuvilalle tyttöystävän seuraksi; palaillaan astialle sunnuntaina. Kun palaan, niin odotan Raimon etsineen useimpiin kysymyksiini Tieteellisen vaihtoehdon ja että hän on ennen vastauksien kirjoittamista myös etsinyt vastauksia kritisoivat vastaväitteet ja oikeasti punninnut..
Ei enää tyyliin:
Löytää sopivan artikkelin kristillisestä julkaisusta ja laittaa täysin kritiikittä sen sanoman tänne; kristilliset julkaisut levittävät hyvin paljon näitä urbaaneja legendoja vaikka tietävät etteivät nuo ole totta.
"odotan Raimon etsineen useimpiin kysymyksiini Tieteellisen vaihtoehdon"
Huom!
Tieteellisen. Tieteellisen nimenomaan sillä kriteerillä minkä raimo antaa tieteelle:
Tiede on EKSAKTIA.
Sellainen vastaus, jooko. Ei mitään kiertelyä eikä mielellään myöskään vertauskuvilla kaartelua. Ihan tavallinen EKSAKTI vastaus riittää..
Vanhimman puun (bristlecone pine) on laskettu vuosirenkaiden perusteella olevan alle 5000 vuoden ikäinen.
"Vanhimman puun (bristlecone pine) on laskettu vuosirenkaiden perusteella olevan alle 5000 vuoden ikäinen."
Ja tästä voimme päätellä...mitä?
Olet muuten sekä oikeassa, että väärässä. Kyseinen puu on ehkä vanhin elossa oleva yksittäinen puu, mutta jos ja kun otamme mukaan kloonaamalla lisääntyvät rehut, niin pääsemme ihan erilaisiin lukemiin.
11700 vuotta: http://muirmaid.home.sprynet.com/creosote.htm
43600 vuotta: http://www.dpiwe.tas.gov.au/inter.nsf/WebPages/BHAN-54R7ZZ?open
Molemmat tapaukset perustuvat arvioihin ja oletuksiin, kuten evoluutioteorian ajanmääritykset yleensäkin.
"Molemmat tapaukset perustuvat arvioihin ja oletuksiin, kuten evoluutioteorian ajanmääritykset yleensäkin."
Aivan, aivan. Ja kaikkihan me tiedämme, että jos jokin perustuu arvioon, niin se jokin on AIVAN TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ. Kaikki tietävät myös sen, että oletuksien tekeminen on täysin KIELLETTYÄ tieteessä ja muutenkin elämässä, eikös vain?
Mitä muuten ovat "evoluutioteorian ajanmääritykset"? Millä tavalla ne eroavat "normaaleista" ajanmääritysmenetelmistä?
Et muuten vastannut, että mitä voimme päätellä siitä, että maapallon vanhin puu on alle 5000 vuotta vanha? Voimmeko päätellä siitä vaikkapa maapallon iän?
Ai niin.. Kretsut ARVIOIVAT vedenpaisumuksen tapahtuneen noin vuonna 2304 eaa. Mainitsemasi puu taas on 4767 vuotta vanha (=2763 eaa.) / http://www.sonic.net/bristlecone/intro.html ). Osaisitko kertoa, että miksi puussa ei ole minkäänlaisia merkkejä tulvasta? Miksi vedenpaisumus ei haudannut sitä sedimenttien alle? Kelluiko se? Juoksiko se turvaan vuorille?
Vuoria ei ollut olemassakaan tuohon aikaan.. näin sanovat monet kressut. Toisekseen Jumala uhkasi tappaa kaiken elävän. Ehkä tuo puu oli Nooan Arkissa?
Oletuksia ja teorioita saa tehdä, mutta niiden avulla saatujen tulosten sanominen tieteeksi on tiede-käsitteen väärinkäyttöä.
Esimerkiksi radioaktiivisuuteen perustuvat ajanmääritykset pohjautuvat oletuksiin.
Jos vanhin yksittäinen puu on alle 5000 vuotta vanha, ei puita voida käyttää todisteena kymmenien tuhansien vuosien ikäiselle maapallolle (tosin tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta). Eri puista saaduista vuosilustosarjoista voidaan kehitellä teorioita, mutta niiden hyväksyminen on sitten uskon asia. On esitetty myös teorioita, joiden mukaan puuhun voisi tulla enemmän kuin yksi rengas vuodessa sopivissa olosuhteissa.
Vedenpaisumuksen ajankohdan arviot vaihtelevat suuresti.
Mutta oletuksien ja teorioidenhan tueksi haetaan löytöjä, ei toisinpäin. Hiiliajoitus perustuu oletukseen, mutta seikat mihin tuo oletus tiedetään hyvin tarkasti. Tuon tueksi tarvitaan empiiristä näyttöä ja sitä on saatu esimerkiksi tutkimalla tuolla menetelmällä jonkin asian ikää (yli 500 vuotta vanhaa, joskus elolliseen kokonaisuuteen kuulunutta), mikä tunnetaan muita teitä pitkin. Esimerkiksi joissain muinaisissa haudoissa on näkynyt kirjoitusta mistä on selvinnyt kuolinaika (suurinpiirtein). Radiohiilimenetelmä on antanut sitten tuloksen mikä vastaa kirjoituksien ikää. Toistaiseksi en ole tietoinen, että radiohiiliajoitusmenetelmä olisi tehnyt tarvittavia virheitä jotta tuota voisi pitää epäluotettavana. Mahdolliset virhe-epäilythän tottakai tutkitaan ja ne on paljastuneet tutkijan omaksi virheeksi (Eihän matematiikassakaan kaavat tuppaa olemaan väärin vaan niitä sovelletaan väärin jne.).
Toisekseen radiohiiliajoitus ei ole todellakaan ainoa ajoitusmenetelmä. On olemassa kalium-argon, erilaisia uraani-lyijy, Thorium, potassium-argon jne. radiohiiliajoitusta vastaavaa menetelmää, astronomiset menetelmät, magneettikentän vaikutus, eroosio jne. menetelmiä on useita ja ne antavat yhteneviä tuloksia.
Se on vähän niin kuin filosofinen "pöytä"-kysymys. Sitä oletetaan, että tässä on pöytä. On monia menetelmiä havaita se: Näkö,kuulo, haju ja tunto-aistit. Kaikki nämä aistit perustuvat "olettamuksiin", mutta menetelmät tukevat toisiaan. Lisäksi kun ulkopuoliset tahot tekevät samat havainnot, niin voidaan oikeutetusti olettaa pöydän olevan olemassa.
Niin no kukaan ei ole olettanut puiden elävän ikuisesti. Tosin vanhimmat eläneet puut ovat vuosilustojensa mukaan niin vanhoja, että elivät varmasti ennen vedenpaisumusta jos se tapahtui 2400-2000 ekr. ajan välillä. Toisekseen puun todettiin olleen jo fossiloitunut, kuolleen kaaaauuan sitten.
Onko tuolle teorialle, että voisi tulla enemmän kuin yksi vuosirengas vuodessa paljon vahvoja tieteellisiä todisteita? Tuon lisäksi pitäisi myös esittää vahvoja tieteeseen pohjautuvia tutkimustuloksia, että nämä ihanteelliset olosuhteet olisi vallinneet juuri tuona aikana.
Toistaiseksi tiede ei ole huomannut yhtään mitään erikoista tapahtuneen vedenpaisumuksen aikoihin Maan päällä (jos puhutaan geologisessa ja ilmastollisessa mielessä..ainakin)
”Eri puista saaduista vuosilustosarjoista voidaan kehitellä teorioita, mutta niiden hyväksyminen on sitten uskon asia. On esitetty myös teorioita, joiden mukaan puuhun voisi tulla enemmän kuin yksi rengas vuodessa sopivissa olosuhteissa.”
Et taida tuntea vuosilustosarjan periaatetta. Siinä puunäytteet ajoitetetaan vertaamalla tutkittavaa näytettä valmiiseen vertailusarjaan.
Siirtelemällä ajoitettavaa sarjaa edestakaisin vertailusarjan suhteen löytyy kohta, jossa sarjat vaihtelevat samaan tahtiin. Tilastotieteellisin termein ilmaistuna silloin sarjojen välinen korrelaatio saavuttaa maksimiarvonsa. Korrelaatiokerroin on tyypillisesti hyvin suuri (> 0.999).
Vuoden 330 eaa. erittäin kapea vuosilusto lisää edelleen menetelmän tarkkuutta tarjoamalla ylimääräisen ”tarkistuspisteen”.
Ajoitusmenetelmien oletuksia:
- muutokset ovat tapahtuneet aina samalla nopeudella
- lähtötilanne tunnetaan
- suljettu systeemi
Täällä Bonnilaisen yliopiston sivulla väitetään vuosirenkaita voivan tulla tietyllä puulajilla 4-5 kappaletta vuodessa.
http://www.botanik.uni-bonn.de/conifers/topics/oldest.htm
"Oletuksia ja teorioita saa tehdä, mutta niiden avulla saatujen tulosten sanominen tieteeksi on tiede-käsitteen väärinkäyttöä."
Hmm.. Tiede olettaa, minä oletan ja olen aivan varma, että myös sinä oletat, että painovoima ei yhtäkkiä vain "lopu". Nytkö on niin, että tämän oletuksen pohjalta saadut tulokset eivät olekaan tiedettä?
"Esimerkiksi radioaktiivisuuteen perustuvat ajanmääritykset pohjautuvat oletuksiin."
Kuten esimerkiksi siihen, että aineiden radioaktiivinen puoliintumisaika pysyy vakiona. Miksiköhän sitä EI oletettaisi? Ihan kuin joskus olisi havaittu ilmiöitä, jotka _maapallolla vallitsevissa olosuhteissa_ jotenkin muuttaisivat puoliintumisaikoja. Vai onko?
"Jos vanhin yksittäinen puu on alle 5000 vuotta vanha, ei puita voida käyttää todisteena kymmenien tuhansien vuosien ikäiselle maapallolle (tosin tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta)."
Kas, en tiennytkään, että dendrokronologia olisi tuottanut kymmenien tuhansien vuosien pituisia sarjoja. Olen ollut siinä luulossa, että pisimmät yhdistelmäsarjat käsittäisivät noin 10000 vuotta. Kaikkea sitä oppii. :)
" Eri puista saaduista vuosilustosarjoista voidaan kehitellä teorioita, mutta niiden hyväksyminen on sitten uskon asia."
Ja jos tulokset sotivat omaa uskonnollista vakaumusta vastaan, niin hylätään tulokset.
"On esitetty myös teorioita, joiden mukaan puuhun voisi tulla enemmän kuin yksi rengas vuodessa sopivissa olosuhteissa."
Sanayhdistelmillä "voi tulla" ja "tulee" on pieni ero. Kyllä, puuhun voi tulla sopivissa olosuhteissa ylimääräinen vuosirengas. Nämä on helppo havaita mikroskoopilla, siis tietenkin niiden ihmisten on helppo havaita, jotka tosiaan tietävät asiasta jotain. Taipumus muodostaa ylimääräinen rengas vaihtelee eri puulajien välillä. Käsittääkseni jotkut tropiikin lajit voivat tuottaa (ja tuottavatkin*) useampia renkaita vuodessa, kun taas jollain lajeilla ylimääräisten renkaiden tuottaminen onkin jo vaikeampaa. Kuten esim. juuri näillä "bristlecone pine" -rehuilla. Ne kun tuottavat niin vähän soluja, tai paremminkin niin vähän solukerroksia per vuosirengas, että ylimääräisen vuosirenkaan syntyminen on hippasen vaikeaa. Täysin mahdotonta se ei tietenkään ole.
*) Tämä puu ( http://www.botanik.uni-bonn.de/conifers/pi/pin/caribaea.htm ) voi tuottaa 4-5 rengasta vuodessa! :)
Paljon ylimääräisiä vuosirenkaita yleisempää on se, että puut eivät tuota vuosirengasta ollenkaan. Tämän sivun -> http://wiki.cotch.net/wiki.phtml?title=Dendrochronology_is_suspect_because_2_or_more_rings_can_grow_per_year mukaan 5% "bristlecone pine" -puiden vuosirenkaista saattaa puuttua..
"Vedenpaisumuksen ajankohdan arviot vaihtelevat suuresti."
Was? Eikö ne pääse yhteisymmärrykseen edes tuosta asiasta? ;)
Ajoitusmenetelmät ottavat kyllä huomioon Tunnetun keskihajonnan. Toisekseen yleensä ei käytetä vain yhtä ajoitusmenetelmää juuri mahdollisten virheiden takia. Kolmannekseen.. jotta olisi tapahtunut sellaisia muutoksia, että menetelmästä tulisi epätarkka, niin tuon muutoksen merkit nähtäisiin ja helposti. Toistaiseksi tuollaisia ei ole näkynyt.
"väite: Muut iänmääritykset perustuu radioaktiivisten aineiden säteilyn alenemiseen ajan kuluessa. Siinä tehdään seuraavat olettamukset:
1. Kivi ei sisältänyt puoliintumistuotteita alkutilassaan, ainoastaan lähtöainetta.
2. Lähtöainetta tai puoliintumistuotetta ei ole tullut lisää tai poistunut kivestä.
3. Radioaktiivinen puoliintumisaika on pysynyt vakiona.
Kohdat 1 ja 2 eivät pidä paikkaansa. Myös kohtaa 3 epäillään. Nature ja Science lehdet kirjoittivat vuonna 1998, että epäillään neutriinosäteilyn muuttavan puoliintumisaikaa.
1. Isokroninen ajoitus ei vaadi että puoliintumistuotteen alkuperäinen määrä tunnettaisiin. Joissain mineraaleissa voidaan myös hyvin luottaa, että puoliintumistuotetta ei ole ollut niissä aluksi. Mineraalien muodostuminen perustuu tietyistä atomeista rakentuvien kidehilojen kasvuun, joka ei pysty sisällyttämään rakenteeseensa kaikkia alkuaineita. Uraani-lyijy-ajoituksissa käytettävät zirkonikiteet ovat tälläisiä.
2. Saastuminen tai poistuminen voidaan havaita isokronisessa ajoituksessa varsin selvästi. Se ei siten ole ongelma. Kaikki tunnetut radiometrisen menetelmät antavat myös samat lukemat esimerkiksi maapallon iästä. Saastuminen tai poistuminen ei voisi vaikuttaa niihin kaikkiin täsmälleen yhtä paljon (joissain erikoisissa olosuhteissa saastumista voi tapahtua yksittäisten puoliintumistuotteiden kohdalla).
Tietyissä olosuhteissa puoliintumistuotteiden pitoisuudet voivat ''nollautua''. Tämä antaa kuitenkin liian nuoren ikämäärityksen, ei liian vanhaa.
3. Naturessa? 1998? Ei löytynyt. Saisimmeko tarkemman lähdeviitteen? Mahdolliseksi lähteeksi paljastuu kreationismin isän Henry Morrisin 1974 tekemä päätelmä, sekä muiden kreationistien väitteitä. Ei aitoja tieteellisiä tutkimuksia.
Pohditaanpa, mitä seuraisi siitä että 4,55 miljardin vuoden radioaktiivinen hajoaminen olisi tapahtunut 10,000 vuodessa? Lasketaampa energioita... Mannerlaattojen lämpövuosta 70% syntyy radioaktiivisesta hajoamisesta, eli 0.7*56=39mW/m2. Kerromme tämän 4,550,000,000/10,000:lla, jolloin saamme noin 18kW/m2, tehon joka on noin 20 kertaa. Maanpinnasta tulisi noin 20 kertaa enemmän lämpöenergiaa kuin auringosta.
Koska energiavuo ei nyt ole näin suuri, täytyy meidän sijoittaa hajoaminen aikaisemmaksi, käytännössä väitettyyn vedenpaisumusvuoteen. Tällöin energiavuo olisi vielä 10,000 kertaa suurempi eli 180MW/m2. Tämä vastaa jo monien ydinvoimaloiden energiantuotantoa, paitsi että nyt energia syntyisi koko mannerlaatoilla, per neliömetri. Käytännössä mannerlaatat sulaisivat muutamassa tunnissa (minuutissa?), lukuunottamatta kenties päällimmäisiä metrejä, joita vedenpaisumusvesi jäähdyttää.
Käsittääkseni neutriinosäteily voisi kyllä tehdä joitain radioaktiivisia hajoamisia käänteisesti. Tämä kuitenkin vain nuorentaisi mittauksia, ei vanhentaisi. Neutriinojen vaikutus on kuitenkin niin pientä, että tämä on mahdotonta. Se ei myöskään voisi tapahtua kaikilla radiometrisillä alkuaineilla täsmälleen yhtä paljoa. Jos neutriinosäteily olisi vaikuttanut menneisyydessä vain kerran lyhyenä purskeena, ajoitukset eivät antaisi 4,55 miljardia vuotta kestävää jatkumoa."
Tietyllä puulajilla ehkä, mutta entä sitten? Jos tietyllä puulajilla voi tulla, niin se ei tarkoita, että kaikilla voisi tulla ;)
Näiden paikkansa pitävyyttä voisi tutkia:
http://www.christiananswers.net/q-eden/edn-radioactive.html
http://www.nwcreation.net/agedatinglinks.html
"Age estimates which are obviously wrong or contradictory are sometimes produced.3 For example, new rock in the form of hardened lava flows produced estimated ages as great as 3 billion to 10.5 billion years, when they were actually less than 200 years old.4"
Niin no hiili-14 menetelmää käytetään vain 500-50000 vuotta vanhojen asioiden mittaamiseen, koska muilla väleillä tuo on epätarkka. Tuota menetelmää voidaan myöskin käyttää vain asioihin jotka ovat joskus olleet osana elävää organismia. Eli tuossa käytettiin ajoitusmenetelmää väärin. Toisekseen on vaikea kuvitella, että yksikään tutkija olisi niin idiootti, että tutkisi moisella menetelmällä noita vanhoja laavavirtoja. Kolmannekseen kyseisessä mittauksessa mitattiin laavavirran työntämiä kiviä jotka eivät prosessin aikana sulaneet (eivätkä siis jälkeenpäin jäähtyneet).
Vääriä tuloksia saadaan helposti kun menetelmiä käytetään väärin. Jos minä käytän derivointimenetelmää integraalilaskuun ja saan väärän vastauksen, niin todistaako tuo sen, että derivaattakaava on väärässä?
Esim. hiili-14 ..joskus eläneen ihmisen viereltä on löytynyt kirjoitusta mistä saadaan selville henkilön kuolinaika - käytetään hiili-14 menetelmää - saadaan kirjoituksia tarpeeksi vastaava aika(tarpeeksi tarkka).
-Kreationistit eivät myös huomaa sitä, että jotta tiettyjen tarvittujen aineiden määrä olisi muuttunut niin paljoa, että muutos näkyisi tulosten vääristymisinä, niin tuo aineen määrän muuttuminen pitäisi näkyä eeerittäin selvästi ja tuo tiedettäisiin -> menetelmää ei käytettäisi. Harmi vain, ettei tarpeellisia muutoksia löydy. Toisekseen usein voidaan käyttää useampaa kuin yhtä menetelmää (menetelmät eivät ole kytköksissä toisiinsa) ja menetelmät antavat yhteneviä tuloksia. Kolmannekseen menetelmien tuloksenannossa on otettu huomioon Mahdollinen muutos(keskihajoama).
1 The rate of decay remains constant.
2 There has been no contamination (that is, no daughter or intermediate elements have been introduced or leeched from the specimen of rock).
3 We can determine how much daughter there was to begin with (if we assume there was no daughter to begin with, yet there was daughter at the formation of the rock, the rock would have a superficial appearance of age).
Kreationistit toistavat näitä; että nämä oletukset pitäisi tehdä. Vastauksia löytyy kyllä
http://www.funet.fi/~magi/artikk/evoluutio/faq/radiometria.html
Missä sanottiin käytetyn radiohiilimenetelmää? Ei ainakaan kyseisen kohdan viitteissä.
Tiedän kyseisen tapauksen muitakin teitä pitkin. Kyseinen tapaus taisi olla Havaii:lla ?
No jos kerran linkkejä aletaan heittelemään, niin ajanmääritysmenetelmien luotettavuudesta voi lukea myös täältä:
http://www.asa3.org/ASA/resources/Wiens.html
Linkissä vastataan ensimmäisen linkkisi mainitsemiin ongelmiin.
Jälkimmäisessä linkissäsi ei ollut muuta kuin lisää linkkejä, mutta huomasin, että osa niistä vie "RATE -ryhmän" sivuille. RATE se vasta onkin hauska ryhmä. Ryhmän jäsenet ovat jäseniä Institute for Creation Research (ICR), Creation Research Society (CRS) ja Answers in Genesis (AIG) -nimisissä järjestöissä. Kaikilla em. järjestöillä on omat "statement of faithit", joihin jäsenten tulee sitoutua.
ICR: http://www.icr.org/abouticr/tenets.htm
CRS: http://www.creationresearch.org/belief_wndw.htm
AIG: http://www.answersingenesis.org/home/area/about/faith.asp
Mitäs niissä lukee? Hmm..
"The Bible is the written Word of God, and because it is inspired throughout, all its assertions are historically and scientifically true in the original autographs. To the student of nature this means that the account of origins in Genesis is a factual presentation of simple historical truths."
...
"The great flood described in Genesis, commonly referred to as the Noachian Flood, was an historic event worldwide in its extent and effect."
...
AIG:n sivut sanovat kaiken tarvittavan..
"By definition, no apparent, perceived or claimed evidence in any field, including history and chronology, can be valid if it contradicts the Scriptural record."
Eli toisin sanoen MIKÄÄN todiste ei ole pätevä jos se on ristiriidassa raamatun ilmoituksen kanssa.
RATEn iloiset veijarit siis tietävät jo totuuden (se on raamatussa) ja kaikki tämän dogman vastaiset todisteet ovat näiden tyyppien mukaan jo lähtökohtaisesti väärin ja ne pitää joko jättää huomioimatta tai kyseenalaistaa keinolla millä hyvänsä. Missään tapauksessa ao. toimintaa ei voi mitenkään kutsua tieteeksi. Sanomattakin on selvää, että vastaavia "statement of faitheja" löytyy VAIN kreationistien järjestöiltä..
Kun vastakkain laitetaan RATEn dogmaatikot ja oman linkkini takaa löytyvän artikkelin kirjoittaja tohtori Roger C. Wiens (harras kristitty itsekin), niin kenelläköhän on enemmän uskottavuutta?
Eräs tutkielma löytyy kirjasta Noah's Ark: A Feasibility Study, John Woodmorappe.
Kerro ihmeessä mitä siinä kerrotaan Noasta ja arkist edes muutamalla rivillä. En pääse kirjastoon juuri nyt.
Niin siis onko kyseessä tosiaan SE mielikuvitusvedenpaisumuksen keskellä oletettavasti seilanneesta mielikuvitusarkista tehty tutkielma?
Siis SE tutkielma, jossa Woody kertoo Nooan opettaneen eläimet kusemaan ja paskaamaan ämpäreihin käskystä, vähän niinkuin helpottamaan miehistön askareita arkin hygienian parissa?
Siis SE tutkielma, jossa Woody käyttää arkin valonlähteenä tulikärpäsiä ja maagisia loistavia jalokiviä?
Varmaan helvetin mielenkiintoinen tutkielma.. :)
En ole itse lukenut kyseistä kirjaa. Valaistukseen on voitu käyttää esimerkiksi öljylamppuja. Kirjoittaja vastaa näin:
Again, a totally absurd misrepresentation of my work. Who said that the animals HAD to urinate and/or defecate INTO A BUCKET? Much less that it had to be hand-held while this was taking place, or that the waste had to be emptied every urination/defecation? The animals urinate and defecate into a gutter or dunging area, NOT into individual buckets. Pa-lease get your facts straight. And as already noted above, training of animals was totally unnecessary to deal with the animal waste on the Ark. For instance, when calculating the time needed to clear pen floors of waste, I assumed NO training of animals to defecate into a dunging area.
"En ole itse lukenut kyseistä kirjaa."
Hyvä. En minäkään. Jotenkin minua ei vain kiinnosta pelkkää ad hocia täynnä oleva kirjallisuus. Meinaan vaan, että jopa minä voisin kirjoittaa..hmm.."tutkielman" keksimästäni uffomiesten avaruusarkin teknisistä ominaisuuksista ja toiminnoista, mutta vaikka "tutkielmani" olisi kuinka realistinen, niin se ei muuttaisi kuvittelemaani avaruusarkkia yhtään sen todellisemmaksi..
" Valaistukseen on voitu käyttää esimerkiksi öljylamppuja."
Totta. Valaistukseen on voitu käyttää myös primitiivisiä sähkölamppuja. Äkkiäkös Nooa nyt jonkinlaisen generaattorin ja lamput arkkin olisi väsännyt. Hänhän sai ohjeet suoraan jumalalta, hyvänen aika. :)
"Kirjoittaja vastaa näin"
HUI! Woody on näköjään OLETTANUT jotain (..I assumed..)! Sehän on paha, paha juttu. Vai koskeeko se vain evolutionisteja?
"Again, a totally absurd misrepresentation of my work...."
Well, shit happens.
En itsekään pistä tällaisille "tutkimuksille" sen
suurempaa arvoa, kuin kunhan nyt vaat pyöritellään
mahdollisuuksia kuinka kaikki teoriassa OLISI VOINUT tapahtua? (Tai sitten jotenkin muuten, tuskin edes noin?)
Mutta mitäs sitten? Juuri tuollaisiahan kaikki teoriat ovat luonteeltaan, kun puhutaan näistä ns.
isoista asioista, joista kenelläkään ei todellakaan ole faktatietoa edes mahdollista saada,kuin silmän lumeeksi.
Se on se malka vaan niin helpompi löytää toisen silmästä, kuin toisen, joskin samaan hengenvetoon
voidaan sanoa että ko. tutkimus onkin vain "tutkimus", jonka tieteellisyysaste teorianakaan ei ole kovin korkea.
Mutta ehkä Sinäkin YazzO myöntänet, että näiden isojen asioiden (= maailmankaikkeuden ja luomakunan synty) kanssa ollaan vielä pitkään -pitkään ja pitkään "pikkupoikia- ja tyttöjä", mutta etsimisen jatkaminen on kuitenkin ehdottoman tärkeää, kunhan vain totuus tulee esiin. (eiks niin?)
Vai että isot asiat? :)
No hyvä on, myönnetään. Koska meillä ei ole minkäänlaista keinoa saada tietoa vaikkapa siitä, että mitä oli ennen alkuräjähdystä tai siitä, että mikä aiheutti sen, niin voimme enintään vain arvailla. Minä en tiedä mikä BB:n aiheutti tai mitä oli ennen sitä. Eipä kyllä kauheasti edes kiinnosta. Voinhan tietenkin arvailla. Arvaan, että BB vain tapahtui ja sitä ennen ei ollut mitään. Ja tuo on aivan yhtä pätevä arvaus kuin uskovaisten wanha cunnon gawd-did-it.. :)
Juu ja myönnän, että tutkimus asioiden tiimoilta on vasta lapsenkengissään ja voipi jopa olla, että "totuutta" ei ikinä edes saada selville.
Eikä siinä vielä kaikki. Bonuksena myönnän, että luonnossa havaittua evoluutioksi kutsuttua ilmiötä selittävä evoluutioteoria voi olla väärässä. Kyllä, luit oikein. Voimme havaita koska tahansa jotain, joka kääntää asiat ns. päälaelleen. MUTTA sellaista havaintoa odotellessa pidän evoteoriaa parhaana tieteellisenä selityksenä "luomakunnan" synnylle.
Samoin pidän tarpeettomina ja jätän huomioimatta kaikenlaisia arvauksia jumalan/jumalien suorittamista luomisoperaatioista niin kauan kuin meillä EI ole tieteellisen tarkastelun kestäviä havaintoja jumalan/jumalien suorittamasta luomisesta tai asioihin vaikuttamisesta. 'Nuff said?
Siis kirjoittaja pohdiskelee miten Noan arkissa
olisi eläinten jätösten huolto toiminut! Ei varmaan ollut mitään ulostus- tai vitsauskaukaloita eikä siis käsin tyhjennetäviä vaan todennäköisesti jokin tarpeittenteko-alue tai kuivikealusta ja tarpeitten tekoon ei ole
tarvittu harjoitusta ja aikaa alustojen siistimiseen on ollut kyllä!
Miten kaikki eläimet olisivat osanneet käyttää tuollaisia järjestelmiä automaattisesti? Ilmoitettu laivankoko on aivan liian pieni.. yhdelle eläimelle keskimäärin varattu tila oli Maximissaan 5cm x 5cm:
-olettaen,ettei yhtään nykyään sukupuuttoonkuolleista lajeista ollut mukana..
-ettei vedelle varattu tilaa (esim. kalatankit; kalat eivät olisi selvinneet tuossa tulvassa..puhdas juomavesi)
-ei otettu yhtään huomioon sitä, että kasvilajeja otettu mukaan; eivät selviäisi tulvasta, eikä ruokaa, tarvittavia käytäviä ja väliseiniä jne
-Tilanmäärä vastasi 600 junavaunullista (Ilmoitettu koko muutettu nykypäivän yksikölle, tiedetylle). Oletin, että tuo oli yhden kerroksen lattiapinta-ala..ja oletin, että yksi junavaunu olisi kooltaan 50m x 50m
Koska Jumala antoi jo kerran ohjeet ja ilmaisi
tahtonsa: Kaikki liha hukutettiin! Ei kasveja
tuhottu! Kaikki (anteeksi tämä seuraava):
" metsäneläimet lajiensa mukaan, kaikki karjaeläimet lajiensa mukaan ja kaikki matelijat lajiensa mukaan ja kaikki linnut lajiensa mukaan..
Älä nyt enää, hyvä mies, sullo kasveja ja kaloja
arkkiin, se ei ole Raamatun mukaista!!!!
Mutta kasvit, eikä kalat olisi selvinneet tulvasta, eikä edes Raamatussa taida olla referenssejä siitä, että niitä suojeltiin? Minä kun luulin Raamatussa sanoneen, että Jumala tappaisi kaiken elävän.
Vaikkei kasveja taikka kaloja olisi otettu, niin tuo olisi selvittänyt tilaongelmaa hyvin marginaalisesti.
Jumala päätti hävittää taivaan alta kaiken lihan, kaiken, jossa on elämän henki, kaikki mikä on maan päällä, on hukkuva.
Voiko siemen hukkua? Nooa lähetti arkista kyyhkysen, joka palatessaan toi nokassaan tuoreen
öljypuun lehden! Varmasti siemeniä, maavarsia, juuria ym. ajelehti miljoonittain ja säilyi, kunnes alkoivat versota uudelleen!
" kaikki,jotka elivät k u i v a l l a m a al-
l a, kuolivat"
Siis eivät vesieläimet kuolleet! Itse yrität nyt
jälkikäteen tappaa ne "tieteellisillä" spekuloinneilla ja aikaisemmin yritit tunkea arkkiin jopa kalat, vaikka niitä ei Raamatun mukaan käsketty ottaa arkkiin!
Koska Raamattu ei itsenään käy todisteesta, niin asioita pitää tarkastella ulkopuolisesta perspektiivistä.
Se on jännä: Kreationistit yrittävät tarjota tieteellisiä selityksiä vedenpaisumuksiin liittyviin seikkoihin..kun yrittää esittää miksi tuo selitys olisi mahdoton, niin he unohtavat tieteellisen selitystyylinsä ja perustelevat Raamatulla.
Esim. olet esittänyt, että vedenpaisumus olisi syntynyt siten, että mertenpohjiin tuli repeymiä mistä tuli laavaa-->vettä höyrystyi ja satoi sitten alas. Noh tämän teorian ongelma on vedenlämmön nousu mikä tappaisi elämän merestä. Koska itse ymmärrät, että teoriasi on tieteellisessä mielessä mahdoton, niin vetoat Raamattuun, ettei Jumala tappaisi kaloja! Tieteellinen teoriasi mukaan vedenlämpötila kyllä tappaisi ne.
Elikkä: Sinun teoriasi saavat perustua tieteeseen, mutta niitä kritisoivat ajatusmallit eivät saa.. Kaksinaamaisuutta ja huonoa argumentointia.
Kun muistetaan, ettei Raamatulla itsessään ole todistusvoimaa ollenkaan, niin olet argumentaatiomielessä hyvin hyvin heikolla pohjalla.
Raamatussa ilmaistu arkin koko ei voi pitää paikkaansa. Ilmeisesti Moosekselle tuli pienoinen hasardi tuossa. Oletetun arkin koon olisi pitänyt olla ainakin 100 kertaa suurempi (4,75m*4,75m per eläin..jos ei ollut mukana yhtään nykyään sukupuuttoonkuollutta eläintä, kasveja tai seiniä tai mitään muuta kuin noita eläimiä).
Tällöin arkki olisi ollut niin valtava, että tuon tekoon olisi tarvittu todella iso väestö vaikka aikaa olikin hirivittävästi. Esim. Logistiset ongelmat ja puidenpuute olisi pistäneet rakennuksen vauhdin melko alhaiseksi. Pitkän aikaa iso väestö olisi rakentanut laivaa; miksei tuosta rakennusprosessista jäänyt mitään jälkeä meille todisteeksi? Pääosa väestöstä on todistusaineiston mukaan elänyt normaalisti ja arkkia on voinut rakentaa vain pieni ryhmä.
Ei onnistu 120 vuodessa; pitkä aika, mutta tuommoisen arkin tekeminen tuona aikana veisi aikaa. Lattiapinta-alaa olisi 180000 junavaunullista; olettaen, että junavaunu olisi kooltaan 50mx50m. Lattiapinta-alaa olisi 4,5 miljoonaa neliökilometriä. Kolmikerroksisena arkin mitat olisivat luokkaa 1250km*1250km ilman seiniä, väliseiniä jne. Ja olen hyvin epäileväinen, että tuo 4,75m*4,75m per eläin voisi olla riittävä. Esim. valaat tarvitsevat paljon tilaa jo itsessään, eikä näitäkään voisi pitää vain paikallaan. Oikeastaan suurin osa eläimistä tarvitsisi selvää liikkumatilaa selvitäkseen hengissä. Arkki ei oikein mitenkään olisi voinut tarjota liikkumatilaa. Puhumattakaan siitä pimeyden aiheuttamasta stressistä. Ihminenkään ei olisi mitä ilmeisimmin selvinnyt noissa oloissa vuotta hengissä (muutaman kuukauden vastaavat matkat olivat suurelle osalle liikaa) ja ihminenhän on eläimistä ehkä se sopeutuvaisin.
Mitä Mooses kirjoittaa,,sinun iäsyysongelmasiko
tulee olemaan se. että vastustat, syntisenä ihmisenä, inhimillisesti rajatulla järjenviisaudella sitä, mikä on luomisesta, vedenpaisumuksesta ja Nooan arkista Raamatussa kerrottu! Tee parannus! Nöyrry ja rukoile!
Perusongelma on siinä, ettei minulle ole tarjottu syytä uskoa näitä Raamatun oppeja. Iäisyysongelma on se, ettei koskaan voida saada täyttä varmuutta siitä, mikä on Raamatun alkuperä. Vaikka Raamatussa sanottaisiin, että sen teksti olisi pyhänhengen innoittama, niin tarkoittaako tuo varmasti sitä, että se olisi jonkin jumalallisen innoittama oikeasti? Onhan kirjoittaja voinut valehdellakkin ihan hyvin tuosta alkuperästä. Jos hän on valehdellut, niin ei ole mitään mikä olisi estänyt häntä valehtelemasta.
Koska kreationistien mukaan ei ole lajiutumista, niin kaikki 10000000 lajia oli mukana tuossa arkissa. Entäpä sitten erilaiset rodut? Kahdesta yksilöstä ei noin vain kehity kaikki nykyään nähtyjä eläinten eri rotuja. Koirasta ehkä kun ihminen avittaa prosessia, mutta ei kaikista muista. Tajuavatko kreationistit, että miten nopeaa evoluutiota heidän vedenpaisumusteoriansa vaatisi?
vastasu tähänkin kysymykseen ja varmasti sellainen vielä löytyy ja se ei kumoa tuota ajatusta, mikä Raamatussa on ilmoitettu, että arkissa oli karjaeläimet, metsäneläimet, matelijat ja linnut juuri niinkuin Jumala oli
asian johdattanut, lajinsa mukaan!
Jos siellä oli kaksi kissaa, ei se tarkoita sitä,
etteikö niistä olisi pianmuutoksen, mikroevoluution kautta kehittynyt n. 4000 tuhannen vuoden aikana monenlaisia alaleja. Mitä, se on sitten uusi kysymys! Mutta ei uusia lajeja! Hiirestä ei tullut lepakkoa, vaan aivan
varmasti molemmat olivat jo oma lajinsa jne.
Itsevarmuutesi on ihailtavaa, siitä olemattoman pieni kunnianosoitus sinulle. Jotta voisit olla noin varma vastauksen laadusta, niin tuohon kysymykseen on oltava jo vastaus.
Tiedän, että ihminen on avittanut eri rotujen synnyssä (nopeuttanut jalostamalla), mutta normaalisti tuo on hyvin hidasta. Miksei tuosta ole nykyäänkään havaintoa, että eri rodut muodostuisivat nopeasti (miksei niitä muodostu enää niin paljoa..ja miksi niitä ylipäätänsä muodostui).
Sinänsä hassua, että olet optimistisempi evoluution tehokkuuden suhteen kuin minä.
Entäpä radioaktiivinen hajonta Raimo? Nyt tiedetään, että ajan kuluessa on tapahtunut tietty määrä radioaktiivista hajontaa. On laskettu paljonko tuosta hajoamisesta vapautuu energiaa. Jos Maapallolla tapahtunut radioaktiivinen hajonta olisikin tapahtunut 10000 vuodessa, niin energiaa olisi vapautunut siinä määrin, että Maan pinta olisi (ollut)n.20 kertaa kuumempi kuin Auringon.
Haluan tieteellisen selityksen, miten tuo radioaktiivinen hajoaminen on voinut tapahtua vain 6000 vuodessa niin, ettei Maan lämpötila ole noussut nimeksikään. Ei mitään goddidit-selitystä, selityksen pitää olla testattavissa jollain tapaa.
mittareita, enkä ole koskaan käyttänyt! Pitääpä opiskella ja pyrkiä johonkin tutkimusryhmään..no
siinä voi mennä aikaa...Missä itse olet noin tarkkoja mittauksia tehnyt? Iske pöytään paperit kun noin tarkasti olet mitannut! Siis
ei mitään science-fictionia vaan asiakirjat!
Jos maapallolla on ollut jotain uhkaavaa, itsekin
käytät "jos"..sekö on tiedettä.
Anna minulle tieteellinen selitys, miten Sadrak, Meesak ja Abednego selvisivät tulikuumasta uunista, joka oli niin kuuma, että miesten heittäjät kärventyivät. Minä kerron: Kun kuningas Nebukadnesar meni katsomaan, miten miehille on uunissa käynyt, hän näkikin siellä
neljä miestä ja neljäs oli Jumalan Poika...siis
sinun toiveesi ei toteutunut, ´cause God did it!
Yksi kurssikaveri, opettaja oli aina vasemmistolainen, mutta tuli uskoon Ruotsissa, kesätöissä ollessaan. Hän käveli rautietyömaalla pitkä harjaterästanko olallaan ja tanko tökkäsi kiskoihin ja toinen pää nousi voimajohtoihin.
Läpilyönti ja automaattinen hälytys. Paikalle tuli
paloauto ja ambulanssi ja siinä vaan ihmeteltiin, miten Heikki on hegissä, kun oikeasti tulisi olla hiiltynyt ruumis maassa. Samassa ajoi ohitse jonkin hengellisen nuorisotiimin Volkswagen ja oveen oli kirjoitettu: Jesu älskar dig!
Soon Kimnice taas, että Jumala voi!
"Pohditaanpa, mitä seuraisi siitä että 4,55 miljardin vuoden radioaktiivinen hajoaminen olisi tapahtunut 10,000 vuodessa? Lasketaampa energioita... Mannerlaattojen lämpövuosta 70% syntyy radioaktiivisesta hajoamisesta, eli 0.7*56=39mW/m2. Kerromme tämän 4,550,000,000/10,000:lla, jolloin saamme noin 18kW/m2, tehon joka on noin 20 kertaa. Maanpinnasta tulisi noin 20 kertaa enemmän lämpöenergiaa kuin auringosta.
Koska energiavuo ei nyt ole näin suuri, täytyy meidän sijoittaa hajoaminen aikaisemmaksi, käytännössä väitettyyn vedenpaisumusvuoteen. Tällöin energiavuo olisi vielä 10,000 kertaa suurempi eli 180MW/m2. Tämä vastaa jo monien ydinvoimaloiden energiantuotantoa, paitsi että nyt energia syntyisi koko mannerlaatoilla, per neliömetri. Käytännössä mannerlaatat sulaisivat muutamassa tunnissa (minuutissa?), lukuunottamatta kenties päällimmäisiä metrejä, joita vedenpaisumusvesi jäähdyttää.
Käsittääkseni neutriinosäteily voisi kyllä tehdä joitain radioaktiivisia hajoamisia käänteisesti. Tämä kuitenkin vain nuorentaisi mittauksia, ei vanhentaisi. Neutriinojen vaikutus on kuitenkin niin pientä, että tämä on mahdotonta. Se ei myöskään voisi tapahtua kaikilla radiometrisillä alkuaineilla täsmälleen yhtä paljoa. Jos neutriinosäteily olisi vaikuttanut menneisyydessä vain kerran lyhyenä purskeena, ajoitukset eivät antaisi 4,55 miljardia vuotta kestävää jatkumoa."
Toisekseen et edelleenkään tunne oikeata tiedettä. Se hyvin harvoin sanoo yhtään mitään varmasti, vaikka olisikin 99,9% varma asiasta. Jos sanoisi, niin tuo perustuisi uskomukseen (kuten uskonnot), eikä olisi tiedettä.
Ennemmin kuin voin antaa sinulle tieteellistä todistetta tuosta "uuni"-tapauksesta, niin sinun pitää antaa jotain tieteellistä todistetta siitä, että olisi jotain syytä uskoa, että moinen olisi joskus oikeasti tapahtunut. Raamattu ei ole tieteellinen todiste. Kannattaa perehtyä argumentoinnin perusteisiin.
Tjaah.. Minä näin kerran unta, että pelastin erään tytön tulipalosta. Tyttö kuoli tuona yönä kun isä oli tappanut tämän kuristamalla. Oliko Jumalalla tuossa asiassa jotain tekemistä? Jos haluan niin uskoa. Näin yksi talvi (minä+6 kaveria+ näiden vanhemmat..enempää en tiedä silminnäkijöitä..ei olla keneltkään kyselty tosin) sinisen valopallon joka eteni vaakatasossa vastatuuleen. Oliko se Jumalan tekosia; meidän huomio ja kiinnostus kiinnittyi tuohon loppuillaksi ja emme enää laskeneet pulkkamäkeä. Olisiko meille muuten käynyt jotain, mutta erikoinen suojelusenkeli pelasti meidät tuolta? Kyllä näin tapahtui jos niin haluaa välttämättä uskoa niin (kyseessä taisi olla pallosalama missä ei ole outoa, varsinkaan kyseisenä talvipäivänä/yönä). Ymmärrät varmasti mitä haluan kertoa
raimo hyvä,
Tämänhän näkee jo sokea kana otsanahallaan!
Ohmin laki! Harjaterästangon vastus on vain murto-osa siitä, mikä on ihmiskehon vastus. Kun tanko tökkäsi kiskoihin (maadoittui) ja samalla otti kiinni ilmajohtoon, niin syntyi matalaohminen oikosulku. Kaikki virta kulki siis takoa myöten. Heikille ei tietenkään käynyt kuinkaan vaikka piti kiinni tangosta. Pelsästyi kenties, sillä pamahdus on varmaan ollut kova.
Jos tanko ei olisi maadoittunut kiskoihin, mutta ottanut kiinni johtoihin, niin silloin Heikistä olisi ollut jäljellä hiiltynyt paahtopaisti.
DOG
"Läpilyönti ja automaattinen hälytys. Paikalle tuli
paloauto ja ambulanssi ja siinä vaan ihmeteltiin, miten Heikki on hegissä, kun oikeasti tulisi olla hiiltynyt ruumis maassa. Samassa ajoi ohitse jonkin hengellisen nuorisotiimin Volkswagen ja oveen oli kirjoitettu: Jesu älskar dig!"
Ambulanssimiehet ei olleet sähkölan ammattilaisia. Oikusulkusuojaus toimii erittäin nopeasti (aina alle 200 ms). Harjateräs pystyy johtamaan virtaa (2000 A/mm2) useiden sekuntien ajan ennen kuin se sulaa.
Heikki on ollut aivan turvassa, sähkö on kulkenut harjateräksen läpi - ei hänen.
On naurettavaa ajatella, että ihmeitä tapahtuisi nuorisotiimin bussin seutuvilla tai yleensäkään.
miten kolme miestä palasi elävänä tulisesta
pätsistä?
Itse en ole kuullut tapauksesta. En yllättyisi jos tämä olisi Raamatusta?
-Sinulla ei voi olla varmaa tietoa siitä, että kyseinen tapaus tapahtui. Jos Raamatussa sanotaan, että Raamatussa on jokainen sana on totta, niin todistat lähtökohdalla lopputulosta (kehäpäätelmä). Ei taaskaan ole todistusarvoa tuolla.
Eli koska esität asian varmana, niin on varmastikin muitakin tuolta ajalta peräisin olevia lähteitä tuosta tapauksesta.
Raamatun tapahtumista ole muita lähteitä, mutta
en silti epäile Danielin kirjan ilmoitusta pätkääkään.
Vaikka Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen monta hautaa aukesi ja moni uskossa kuollut nousi kuolleista ja ilmestyi Raamatun mukaan monelle,
ei varmaankaan monet uskoneet kuin ehkä hetken!
Eihän Jeesuksen ylösnousemukseenkaan moni aluksi
uskonut, koska roomalaiset levittivät huhua, että
opetuslapset olivat muka varastaneet Jeesuksen
ruumiin!
Efesolaisen Menanderin kirjoissa on maininta Sidonin kuninkaasta Etbaalista, jonka aikana palestiinaa ja Syyria kohtasi ankara 3 1/2 vuotta
kestänyt kuivuus.
Raamatun mukaan Israelin kuningas otti siidonilaisen kuninkaan Ittobaalin tyttären Iisebelin puolisokseen ja alkoi palvoa Baalia, minkä tähden profeetta Elia julisti, ettei tule
sadetta "näinä vuosina muutoin kuin minun sanani
kautta."
Jaakobin kirjeessä sanotaan, että Elias oli vajavainen kuin mekin, mutta rukoili, ettei tulisi sadetta ja niin sadetta ei tullut kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Sitten Elias rukoili ja alkoi satamaan.
Vaikka historiallisia lähteitä olisikin, eivät monet usko silti!
Rikas mies joutui Luukkaan mukaan tuonelaan, liekkeihin, janoon ja vaivoihin ja pyysi Abrahamia, joka oli kuilun toisella puolella Lasaruksen kanssa ja joilla oli Tuonelassa lepo ja rauha. että Lasarus menisi kertomaan rikkaan miehen veljille, etteivät joutuisi tuohon kauheaan paikkaan, mutta Aabrahan vastasi: "Jos he eivät usko Moosesta ja profeettoja, eivät he uskoisi vaikka joku nousisi kuolleista kertomaan heille."
"Example one:
Two strains of Drosophila paulistorum developed hybrid sterility of male offspring between 1958 and 1963. Artificial selection induced strong intra-strain mating preferences.
(Test for speciation: sterile offspring and lack of interbreeding affinity.)
Dobzhansky, Th., and O. Pavlovsky, 1971. "An experimentally created incipient species of Drosophila", Nature 23:289-292.
Example two:
Evidence that a species of fireweed formed by doubling of the chromosome count, from the original stock. (Note that polyploids are generally considered to be a separate "race" of the same species as the original stock, but they do meet the criteria which you suggested.)
(Test for speciation: cannot produce offspring with the original stock.)
Mosquin, T., 1967. "Evidence for autopolyploidy in Epilobium angustifolium (Onaagraceae)", Evolution 21:713-719
Example three:
Rapid speciation of the Faeroe Island house mouse, which occurred in less than 250 years after man brought the creature to the island.
(Test for speciation in this case is based on morphology. It is unlikely that forced breeding experiments have been performed with the parent stock.)
Stanley, S., 1979. Macroevolution: Pattern and Process, San Francisco, W.H. Freeman and Company. p. 41
Example four:
Formation of five new species of cichlid fishes which formed since they were isolated less than 4000 years ago from the parent stock, Lake Nagubago.
(Test for speciation in this case is by morphology and lack of natural interbreeding. These fish have complex mating rituals and different coloration. While it might be possible that different species are inter-fertile, they cannot be convinced to mate.)
Mayr, E., 1970. Populations, Species, and Evolution, Massachusetts, Harvard University Press. p. 348 "
-Tarjoavat vielä lähteet tarkasti.
"The article is on page 22 of the February, 1989 issue of Scientific American. It's called "A Breed Apart." It tells about studies conducted on a fruit fly, Rhagoletis pomonella, that is a parasite of the hawthorn tree and its fruit, which is commonly called the thorn apple. About 150 years ago, some of these flies began infesting apple trees, as well. The flies feed an breed on either apples or thorn apples, but not both. There's enough evidence to convince the scientific investigators that they're witnessing speciation in action. Note that some of the investigators set out to prove that speciation was not happening; the evidence convinced them otherwise."
-Huomioitavaa kuitenkin, ettei tuossa ollut tapahtunut lajiutumista vielä, mutta prosessi oli käynnissä.
http://talkorigins.org/faqs/speciation.html
Tuolta löytää lisää aiheesta.
-Vanhimmat löydetyt kivet ovat siinä 3,8-3,9 miljardin vuoden väliltä. Tulos on saatu käyttämällä useita toisistaan riippumattomia ajoitusmenetelmiä
-Joissain näistä kivistä on mineraaleja joitten iäksi on saatu jopa 4,1-4,2 miljardia vuotta näillä menetelmillä
-Lähes 4 miljardin vuoden ikäiset kivet ovat suhteellisen harvinaisia, mutta 3,5 miljardia vuotta vanhoja kiviä on löydetty Pohjois-Amerikasta, Gröönlannista, Australiasta, Afrikasta ja Aasiasta.
Näillä metodeilla ei saada tietenkään Maan ikää, mutta niiden avulla saadaan alaraja
-Suorin tapa mitata Maan ikää on lyijy/lyijy-isokroninen ajoitus Maasta ja meteoriiteistä saaduista näytteistä. Tässä mitataan kolmea lyijyn isotooppia: Pb-206, Pb-207, ja joko Pb-208 tai Pb-204. Kaava rakennetaan muotoon: Pb-206/Pb-204 vs. Pb207/Pb-204
Jos Aurinkokunta syntyi yhteisestä "ainealtaasta"(kuten muutkin aurinkokuntaa vastaavat tähtijärjestelmät), missä oli tasaisesti lyijyn isotooppeja (kuten nykytietämys sanoo), niin tietyissä alkukohdissa materia kasautuisi yhteen pisteeseen.
Ahan kuluessa Pb-206 ja Pb-207:n määrät vaihtuvat joissain näytteissä, kun nämä isotoopit ovat uraanin hajoamisen lopputuloksia. (U-238 hajoaa Pb-206:ksi ja U-235 hajoaa Pb-207:ksi). Tämä aiheuttaa sen, että datapisteet vaihtelevat. Korkeampi uranium->lyijy suhdeluku kivessä, niin sitä enemmän Pb-206/Pb-204 ja Pb-207/Pb-204 arvot muuttuvat ajanmittaan.
Jos Aurinkokunnan lähde oli jakautunut tasaisesti, niin datapisteet muodostavat suoran viivan. Ja viivan kaltevuudesta voimme laskea tarvittavan ajan mitä on kulunut siitä, että tuon läteen aineet erottuivat yksittäisiksi objekteiksi (isokronisen ajoitusmenetelmän mekanismeistä en lähde nyt kertomaan tarkemmin).
Nuoren Maan kannalla oleva vastustaisi kaikkia "oletuksia" mitä mainittiin. Kuitenkin näiden oletuksien testaaminen on koko tiedon idea. Alleviivattu oletus on se, että jos noita vaatimuksia ei olisikaan täytetty, niin ei olisi mahdollista muodostua tuota suoraa viivaa (mikä siis kertoi tuosta iästä..).
Useimmat muut Maan ikään perustuvat iänmääritykset perustuvat Aurinkokunnan iänmääritykseen. Objektien joiden arvellaan(Raimo varmaan jo kirjoittaa tässä vaiheessa hirnuen noista Jos, arvellaan jne. sanoista muistamatta sitä seikkaa, että oikea tiede käyttäisi noita sanoja vaikka olisi 99,9% varma jostain asiasta) syntyneen planeettojen yhteydessä, mutta eivät ole geologisesti aktiivia (eikä niistä sen johdosta poistu todisteita niiden muotoutumisesta). Tälläisiä ovat esim. meteoriitit. Voisin tässä antaa muutamia radimetrisellä mittauksella saatuja meteoriitin ikiä. Listassa on myös se pääasiallisin käytetty metodi.
http://personal.inet.fi/koti/kimnice/meteika.htm
Hajontamahdollisuus on muutamassa kohdassa iso, mutta melko hyvin nuo täsmäisivät sen suhteen,että Maa olisi n.4,55 miljardia vuotta vanha.
Raimonkin kannattaisi ottaa huomioon, ettei kyseessä ole tarkoitushakuisesti valikoituja kiviä -- sivuilla on suurin osa niistä meteoriiteistä joista ajoitusta on ylipäätänsä yritetty.
(Dalrymple, G. Brent, 1991. The Age of the Earth, California, Stanford University Press. 474 pp. ISBN 0-8047-1569-6..tuossa lisää)
Ei tässä vielä kaikki
Yksittäisten meteoriittien tutkiminen antaa paljon tarkempia tuloksia:
http://personal.inet.fi/koti/kimnice/meteika2.htm
Osa näistä kysymyksistä on jo esitetty ja niihin en ole saanut päteviä vastauksia (tieteellisesti).
-Puu ei ole paras materiaali laivan (tai arkin rakennukseen)(ei ole tarpeeksi kestävä). Nykyään suurimmat puulaivat ovat 100m pitkiä ja ovat tarvinneeet vahvat rautavahvikkeet. Nämä nykyteknologialla luodut isot veneet vuotavat sen verran pahasti, että vettä pitää pumpata jatkuvasti pois(vuotaminen johtuu juuri käytetyn pääasiallisen materiaalin puutteista). Eikö tuo 4400 vuotta sitten oletettavasti rakennettu vene ollut 150m pitkä?
Miten eläimet satiin arkkiin? Jumala ei tainnut Raamatun mukaan auttaa eläinten kokoamisessa Raamatun mukaan?
*Olisiko eläimet voineet matkustaa Nooan luo?
-Pingviinit ja laiskiaiset eivät kykene matkaamaan kovin nopeasti maanpäällä
-Koalat ja monet hyönteiset vaativat tarkkaa ruokavaliota ja eivät olisi selvinneet tuon takia ollessaan matkalla muilla alueilla kuin mistä ovat tulleet..
-Jotkut luolissa majailevat "antropodit" eivät selviäisi alle 100% ilmankosteudessa; eivätkä selviäisi matkaa Arkkiin.
Älä yritä tarjota vastaukseksi mikroevoluution tekemiä muutoksia, koska tuollaisista muutoksista ei ole pienintäkään tieteellistä näyttöä..ei sitten pienintäkään.
*Olisiko lajit voineet asustella luonnostaan lähellä Nooaa?
-Lajienvälinen kilpailu olisi ajanut useimat näistä sukupuuttoon(varsinkin jos kaikki olivat kasvissyöjiä)
-Tuosta ei ole pienintäkään todistetta, että kaikki vähintään yli 10.000.000 lajia olisi asuneet joskus hyvin lähellä toisiaan.
-Toisekseen monet eläimet vaativat hyvin erilaisia ilmastoja selviytyäkseen; Ei ole mitään merkkejä sellaisesta mikroevoluutiosta mikä tarjoaisi vastauksen tähän kysymykseen.
*Miten arkki lastattiin?
-Noahilla oli 7 päivää aikaa hoitaa eläinten lastaaminen (ilman nykypäiväisiä laitteita). Nooan olisi pitänyt saada arkkiin n.33 eläintä sekunnissa ja lukemaan Ei ole laskettu yhtään nykyään sukupuuttoon kuollutta lajia. Lukuun ei ole myöskään otettu mukaan tuota vaihtoehtoa, että olisi otettu myös lajien eri rotuja mukaan.
Raamatun mukaan Jumala ei auttanut lastauksessa ("Ja kaikista eläimistä, kaikesta lihasta, sinun on vietävä arkkiin kaksi kutakin lajia säilyttääksesi ne hengissä kanssasi; niitä olkoon koiras ja naaras")
Kirjoitit:
"Puu ei ole paras materiaali laivan (tai arkin rakennukseen)(ei ole tarpeeksi kestävä). Nykyään suurimmat puulaivat ovat 100m pitkiä ja ovat tarvinneeet vahvat rautavahvikkeet."
Raamattu ei kerro Nooan työtavoista muuta, kuin että hän rakensi arkin honkapuusta ja tervasi sen
vesitiiviiksi. tutkijat ovat sitä mieltä, että kyseessä on kypressipuu ja maapihka, joka on öljyperäinen aine.
Olen kuunnellut yhden "Nooan arkista" kertovan kasetin, jossa suomalaiset tutkijat ovat kartoittaneet Araratin vuorella tiettyä aluetta
metallinpaljastimella, ja merkanneet alueen, jossa
olisi paljastunut säännöllisiä metallia sisältäviä linjoja ja alue oli mitattuna juuri
Raamatun ilmoittaman arkin mittainen. Tutkijat
väittävät näiden metalliesiintymien olevan jäänteitä arkin tukirakenteista. Henkilökohtaisesti en ota kantaa asiaan!
"Noahilla oli 7 päivää aikaa hoitaa eläinten lastaaminen"
Sinäkö alat jälestäpäin määräillä miten Nooa ja hänen aikalaisensa 120 vuoden aikana keräsivät eläimet...miksi vain seitsemän päivää! Mistä tiedät, ettei arkki ollut sellaisella paikalla, jonne eläimet tulivat vasta noiden 7:n päivän kuluttua. Ei tämä vedenpaisumus hetkessä noussut
ja näinhän on monilla korkeilla paikoilla muuallakin käynyt, että eläimet pakenivat tulvaa.
Nooan "piti ottaa" eläimiä. Niiden on täytynyt
olla "saatavilla"!
Miten Adam nimitti eläimet! Miten ne osasivat tulla Adamin luokse? Usko niinkuin on kirjoitettu, koska ei ole "tieteellistä selitystä" Siis ".. Herra Jumala...toi ne ihmisen eteen.." Jos otat pois Jumalan johdatuksen ja ohjauksen vedenpaisumuksen yhteydestä, ei sinulle jääkään muuta kuin se persoonaton evoluutioteoria, että jossain alkumeressä itsestään kehittyi aminohappoja ja DNA jne...mutta sinähän olet jumalaton...siis siinä mielessä että usko Raamatun Jumalaan Luojana!
Mitä metallia löysivät tuolta alueelta? Olivatko nuo löydetyt metalliset asiat sellaisia, että niitä oltaisiin voitu käyttää tuommoisessa arkissa? Miksei kyseisiltä kohdilta löytynyt muita merkkejä arkista?
Tosin Arkkia pienemmät puulaivat(arkin voi Tässä asiassa käsittää myös laivana, tässäasiassa Arkkimaisuus ei muuta itse ongelmaan liittyviä asioita) joudutaan nykyään vahvistamaan todella raskaasti metalliosilla jotta nuo vahvimmat puulajit kestäisivät tuon rasitteen. Nooan Arkissa tuo rasitus olisi ollut huomattavasti kovempi. Lisäksi tuon kokoisia puulaivoja ei saada kokonaan vesitiiviiksi (tuo rasitus on päätekijä) ja joudutaan kokoajan käyttämään pumppua. Ei terva tai maapihka auta; niitä voitaisiin käyttää nykyäänkin tarvittaessa näissä isoimmissa puulaivoissa.
Ensimmäistä kertaa huomasin, että käytit selvää lähdekritiikkiä. Et ota henkilökohtaisesti enempää kantaa..ainakin minä luulisin tuon olleen kritiikkiä, kun normaalisti ylistät asioita ylitotuuksina heti suoraan eikä melkein heti. Nooan arkista kertova c-kasetti..Minäkin voisin tehdä tuollaisen kaverieni kanssa ;)..no ei.. auttaisi paljon jos paljastaisi lähteestänsä tarkempia tietoja.
Ensiksi Jumala käskee Nooaa tekemään jotain (keräämään eläimet) ja sitten ilmaisee miksi (koska seitsemän päivän päästä. Jos 40 päivän ajan sateet loisivat moisen tulvan niin heti sateen alkumetreillä lastauksesta tulisi lähes mahdotonta.
Raamatussa nimenomaan viitataan siihen, että Nooalla oli 7 päivää aikaa kerätä kaikki eläimet kasaan.
Toisekseen itse olet sanonut, että Maa olisi ollut tuolloin hyvin tasainen, ettei ollut juurikaan noita korkeampia paikkoja. Toisekseen sanottiinko Raamatussa, että Arkki oli korkealla paikalla? Eikö se olisi ajan logistiikalle ongelmallista; vaikka aikaa olisi noin paljon, niin työ hidastuisi melkoisesti kun pitäisi ylämäkeen viedä rakennusaineet. Kolmanneksi, eläimet olivat saatavilla, mutta piti ottaa mistä? Sanotaanko Raamatussa tästä? Neljännekseen tuolla selitin myös siitä, ettei kovinkaan moni eläin olisi voinut tehdä tuota matkaa arkin luo, eikä kovin moni eläin olisi voinut asua ihan samalla seudulla (Varsinkaan jos oletettaisiin kaikkien olleen kasvissyöjiä).
Minä uskon kyllä Jumalan olemassa oloon, mutta en tiedä onko sinun näkemys hänestä oikea. Nyt herää myös kysymys, että miksi pitäisi olettaa, että Raamattu olisi pyhänhengen innoittamaa? Ei se tee kirjasesta pyhää jos kirjanen pitää itseään pyhänä. Tuohonkin kirjaan pitää suhtautua kriittisesti ja tuota pitäisi tutkia täysin ulkopuolisesta perspektiivistä; oletuksia pitäisi tehdä mahdollisimman vähän.
"tutkijat ovat sitä mieltä, että kyseessä on kypressipuu ja maapihka, joka on öljyperäinen aine"
Mistä se öljy oli peräisin?
koska asia ei tuntunut sittenkään Nooan arkilta, koska kyseistä alusta selitettiin kaislasta tehdyksi. Uskon Nooan rakentaneen arkin "honkapuista2 ja tervanneen sen maapihkalla.
Miten arkki on ollut tuettu sisältäpäin, ei ole
ilmoitettu, mutta onko se tärkeä kysymys, jos
et usko kuitenkaan Raamattuun! Minä uskon!
Ei, tuo on vain yksi niistä kaikista kysymyksistä joihin tahtoisin tieteellisesti päteviä vastauksia. Se ongelma kreationistisessa argumentaatiossa on, että heidän teorioissaan kaikkeen tarvittaisiin ihmeitä, joista ei ole jäänyt yhtään mitään jälkeä.
http://keskustelu.skepsis.fi/html/virhelista.htm
Tutustu tuohon argumentointiin. Kyseinen sivusto ei liity uskontoon mitenkään vaikka tuossa listassa esimerkkeinä onkin kreationistisia tapauksia.
mutta ethän ala maaliakaan roiskimaan seinälle lukematta käyttöohjetta ja kun olet perusluonteeltasi matemaattinen, luet varmaan koostumuksen huolella ym.
Samoin, sinulla on nyt väärä lähestymistapa Raamattuun, koska se ei yksinkertaisesti ole
ihmisen omin neuvoin selitettävissä.
Jos uskot, Jumalaan, mutta et siihen, että Raamattu on Pyhän Hengen inspiroima, se olisi
sama kuin jättäisit maalipurkin kannen aukaisematta ja nirhaisit reiän sen kylkeen ja hups..täytyy maalata seinien lisäksi lattiatkin.
Nöyrry kerran sen tiedon edessä, mitä Jumalamme
sanoo ja pyydä Pyhän Hengen johdatusta, niin Raamattu varmasti avautuu.
Ei epäily ole muuta kuin samaa vanhaa käärmeen kieltä: Onko Jumala sanonut...ette te kuole vaan
tulette tietämään hyvän ja pahan...ja niin ihminen lankesi.
Minulla on aivan fakta 100 %:sti tosi se, että Nooa teki arkin kuten Jumala käski ja otti siihen eläimiä kuten Jumala käski. Paljon olisi kysymyksiä, joita voisi esittää kuin sinä teet, mutta Raamattu ei kerro niitä!
Mistä tiedät ettei se ole selitettävissä ihmisten neuvoin. Ethän sinä voi tietää varmasti, että tuo on pyhänhengen innoittamaa. Enkä edelleenkään ole löytänyt mitään syytä uskoa, että Raamatun Jumala olisi se oikea..liian epämääräinen tuo teos.
Sinulle se on 100% faktaa, mutta se on vain uskoasi. Se ei perustu tietoon ja faktaan.
omaan älyysi ja ymmärrykseesi sellaisessa asiassa, jonka sinua viisaampi sinulle ilmoittaa
ja varsinkin kun kukaan muukaan ei sitä pysty selittämään.
Et voi koskaan varmasti itsellesi selittää miksi juuri sinä olet sinä, mutta hyväksy se tosiasia,
että olet syntinen ihminen, mikä estää sinua olemasta yhteydessä kaikkitietävään Jumalaan!
Siis, Kimnice, hyväksy, että Jumala on kuitenkin
valmis antamaan tuon yhteyden sinulle!
Ajattele, yhteys kaikkitietävään ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan!
Sama asia on meille kaikille annettu!
Se yhteys on siinä, että Jumala syntyi itse tänne syntisten ihmisten keskelle ihmiseksi, sovitti
verellään ja kuolemallaan syntimme ja nousi kolmantena päivänä kuolleista voittaen kuoleman.
Jos tunnustat elämäsi aikana syntisi, voit uskoa, että Jeesus on Vapahtajasi.
Silloin yhteys Jumalaan alkaa!
Et voi tieteellisesti tätä selittää, mutta se
on kirjoitettu Raamatussa!
Kokeile, tee parannus, se kannattaa!
Esimerkiksi niille esittämilleni huomautuksille meteoriiteista ja universumin raskaampien alkuaineiden isotooppijakaumasta.
Niitä ei ole kerralla pamautettu, vaan kaikki viittaa niiden syntyneen tähdissä, mikä taas on vienyt aikaa ja paljon.
Ilmeisesti käytät neuvojasi kun et luota minun sanomisiini ;).
Etkä sinä voi olla varma, että on olemassa Jumala, sinä voit uskoa tuon olemassaoloon. Usko on erehtyväisempää laatua ja siksi tiede pyrkii välttämään uskoa.
Eläinten huoltaminen
*Erikoisruokavaliot
Monet eläimet, erityisesti hyönteiset vaativat erityisiä ruokavalioita. Koalat esimerkiksi vaativat eucalyptuksen lehtiä ja
Silkkimadot eivät syö mitään muuta kuin silkkipuun lehtiä. Miten Nooa keräsi kaikki nuo erityiset kasvit ja minne sielä Arkissa
hän pisti ne?
Monet eläimet ovat puhtasti lihansyöjiä jotkut näistä olivat erikoistuneet tietynkaltaisiin ruokiin kuten pienet nisäkkäät,
hyönteset, kalat jne. Miten Nooa määritteli ja tarjosi näille sopivaa sapuskaa?
*Tuore ruoka
Monien eläimien kohdalla ruuan pitää olla tuoretta. Monet käärmeet esimerkiksi syövät ainoastaan elävää ruokaa (tai vähintään
lämmintä ja liikkuvaa). Parasitoidi ampiaiset hyökkäävät ainoastaan elävien saaliiden kimppuun. Useimmat hämähäkit määrittelevät
saaliidensa sijainnin näiden aiheuttamien värähtelyjen avulla. Useimmat kasvinsyöjähyönteiset vaativat tuoretta ruokaa; jotkut
ovat erittäin tarkkoja tuon suhteen. Miten Nooa pystyi pitämään nuo kaikki muonat niinkin tuoreina kuin useimmat eläimet
vaativat?
*Ruuan säilyminen/tuholaiskontrolli
Ruuan pilaantuminen on iso huolenaihe pitkillä matkoilla; varsinkin ajalla ennen jäähdytyslaitteiden jne. keksimistä. Suuret
määrät ruokaa olisi "houkutelleet" tauteja ja ruuan mukana tulleita tuholaisia(entäpä Arkkiin tarkoituksella otetut..
Miten Nooa esti tuholaisia kuluttamasta suurinta osaa ruuasta?
*Ilmanvaihto
Ilmanvaihdon olisi pitänyt olla erittäin hyvä (nykyteknologiankin osalta melkoisen vaikeaa..) jotta kuumuus, kosteus ja
jätetuotteet(mukaanlukien metaani, hiilidioksidi ja ammoniakki) miljoonien eläimien tuottamana oltaisiin saadettu hoidettua.
Arkki oli jaettu erillisiin huoneisiin ja kansiin; miten puhdasta ilmaa kierrätettiin laivan eri osiin?
*Viemäröinti
Jätöksiä tuotettaisiin ties kuinka monta tonnia päivässä. Miten esimerkiksi alimmalla(ehkä keskimmäiselläkin) kannella
viemäröinti poisti nuo jätteet, kun kansi oli kuitenkin vedenpinnan alapuolella. Jätöksiä ei vain voitu työntää pois arkista,
vaan sitä piti nostaa kannen tai kahden verran, että siitä pystyttiin pääsemään eroon. Miten noin pieni miehistö hoiti noin
suuren määrän jätteitä?
*Monet monet lajit olisivat kuolleet Arkissa, koska siellä ei ollut tilaa liikkua ja näinollen pitää yllä fyysistä kuntoa
*Työvoiman riittäminen ruokkimiseen ja vedenjakamiseen jne.
Miten kahdeksan henkilön miehistö kykeni hoitamaan sellaista eläinmäärää? Arkissa oli järjettömän paljon enemmän eläimiä kuin
normaaleissa eläintarhoissa..ja näissä eläintarhoissa on enemmän väkeä pitämässä huolta eläimistä.
-Ruokkimisessa kestäisi kauan jos ruoka olisi ollut vahvasti pakattuna tuholaisten varalta
-Noissa olosuhteissa monia eläimiä pitäisi ruokkia "manuaalisesti"
-Vesijärjestelmä ei toimisi kourun avulla, koska merenkäynti (kressujen vaatima mannerlaattojen liike aiheuttaisi kyllä kivat
aallokot) olisi "läikyttänyt" vedet pois kourusta kokoajan.
-Monet eläimet olisivat vaatineet moisessa keinotekoisessa ympäristössä erityistä huolenpitoa
-Kuolleita eläimiä pitäisi poistaa laivasta jatkuvasti
Älä tarjoa vastaukseksi mikroevoluutiota mikä olisi tapahtunut oletetun vedenpaisumuksen jälkeen. Siis sellaista mikroevoluutiota,
mikä voisi selittää nuo seikat miten tietyt eläimet olisivat sopeutuneet paremmin noihin olosuhteisiin. Tällaisesta mikroevosta
ei ole pienintäkään merkkiä, joten tuollaista todistelua ei pidä missään nimessä ottaa vakavasti
kaloja arkkiin ja kaikki sinun kysymyksesi kumpuavat samasta lähteestä, että et usko Mitä Mooses Pyhän Hengen johtamana kirjoitti, eli vain sen totuuden, minkä sai Jumalalta.
Usko jo, ettei arkissa ollut kaloja, vaan ainoastaan Jumalan käskyn mukaiset pari tai 7
paria metsän eläimiä, karjaeläimiä, metelijoita ja lintuja.
Usko jo myös, etteivät eläimet syöneet liharavintoa ennenkuin arkista lähdettyään ja
sittenkin vasta kun Jumala niin määräsi, johdatti, järjesti. Jumala joka loi miehen kylkiluusta naisen, Jeesus joka herätti jo mädäntyneen Lasaruksen ja sai ramman näivettyneet raajat eloon jne..on ollut kyvykäs hoitamaan tarvittavat muutokset niin ruoansulatuksessa kuin
geeneissäkin, mutta eihän tällaisista kannata kirjoittaa henkilöille, joiden järki sumentaa Luovan Sanan, Jumalan kyvyt!
Missään ei Jumala, joka on elämän ylläpitäjä, kerro Mooseksen kautta, että arkissa olisi ollut
kuolleita eläimiä tai jätösongelmia. Ne ovat vain järkeilijän kysymyksiä!
Minun kysymykseni kumpuavat itsenäisestä tiedosta. Tiede yrittää selvittää mitä tapahtui; se ei ota ennakkoasennetta Raamattua kohtaan. Miksei Raamatun tapahtumia pystytä havaitsemaan, miksi nuo tapahtumat näyttävät kaiken järjen mukaan täysin mahdottomilta? Ei pidä ottaa perusolettamusta, että Raamattu olisi ehdoton totuus, silloin oltaisiin puolueellisia. Pitää myös löytää jokin ulkopuolinen syy uskoa Raamatun kirjoituksiin. Kalat eivät olisi voineet selvitä tuosta rytäkästä, koska nuo vedenpaisumusteoriat vaativat, että meret olisivat lämmenneet niin hirveästi. Jos kalat eivät olleet Arkissa, niin silloin, kreationistina joutuisin sanomaan, että Jumala loi kalat myöhemmin.
Sitten ihmetyttää, että miksei tiede ole löytänyt yhtään kasvissyöjä leijonaa tai muita tuollaisia peruslihansyöjiä jotka ennen vedenpaisumusta olivat kasvissyöjiä. Se on jännä, että Jumala ei anna meidän nähdä totuutta tieteen avulla; Jumala yrittää peittää jälkiään..
Jos Luova Sana ei kestä järjenkäyttöä, niin silloin ei ole uskon kannalta asiat oikein hyvällä mallilla ;). Jos Luova Sana olisi se totuus, niin ei järki sitä kieltäisi.
Niin, eläimet elivät vaikka olivat arkissa, ne söivät ja joivat kun olivat arkissa ja jos tarvitsee syödä ja juoda, niin silloin tulee jätöksiä. Ja niin kauan kuin on elämää on myös kuolemaa. Monet eläimet eivät selviä vuoden mittaa.
Sääli vain, ettei uskonasiat kestä järjen ja tieteen käyttämistä.
arkielämän ja myös Noan aikaiset asiat ovat kuitenkin selitettävissä, jos et kampea "puolueellisesti" evoluutioon.
Jos arkki liikkui lähinnä Lähi-idän alueella ja
Pohjolassa satoikin lunta, mistä tulikin jääkausi, et voi varmuudella puhua korkeista lämpötiloista. Lumen satamisesta muodostui jääkausi,vai miten muuten jää olisi voinut syntyä. Eihän kalojakaan ole lajissaan tarvinnut säilyä kuin koiras ja naaras ja taas on lisäännytty.
Tuskin Välimeren/Palestiinan profiili on ollut
ratkaisevasti nykyistä erilaisempi, ja ei vesi
nouse heti, vaan ajaa eläimet liikkeelle, korkeimmille paikoille. Jos on ollut tasaisempaa
se on varmasti käsitettävä suhteellisesti, koska
Raamatussakin puhutaan korkeista paikoista.
Raamatussa mainitaan, että vedet ovat aina virranneet mereen ja esimerkiksi Eedenistä lähteneen 4-virtaisen joen Hiddekelin vesi "juoksi" Asuurin editse, eli kyllä korkeuseroja on ollut.
Kun Herra puhui, että seitsemän päivän päästä alkaa sade, oli hän vasta toistanut Nooalle arkkiin menemisen ja lisännyt, että puhtaita eläimiä ja lintuja tuli ottaa 7 paria. Kuitenkin
edellisen luvun puolella Nooa oli jo saanut käskyn kaikkien eläinten uroksen ja naaraan viemisestä arkkiin ja ravinnon keräämisestä eikä Raamattu kerro kuinka kauan oli aikaa näiden käskyjen välillä, aikaväli on voinut olla vaikka
viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia.
Itseasiassa minä olen Arkki esimerkeissä ottanut sen perusoletuksen, ettei makroevoluutiota olisi olemassa. Koska uusia lajeja ei synny, niin kaikki nykyään elävät tai arkin jälkeen kuolleet lajit olivat arkissa.
Voin puhua varmuudella, että oli korkeat lämpötilat olemassa, koska vedenpaisumusteoriat vaativat sitä. Jos merenpohjassa tapahtui tulivuodenpurkauksia tuolloin yleisesti, niin veden lämpötila olisi kasvanut merkittävästi, jos vesi olisi majaillut valmiiksi yllämme, niin ilmanpaine olisi muuttunut ihmisille myrkylliseksi (taisi riittää jo n.15m vesikerros ilmakehässä tappaisi meidät) jne. Muissa teorioissa kreationistit eivät ota huomioon kineettistä energiaa ja sen takia syntyvää lämpöenergiaa.
Niin mutta eikös samassa kappaleessa ensiksi Jumala käske Nooaa keräämään eläimet ja heti perään sanoo syyn (koska seitsemän...)..eli seitsemän päivän päästä alkaa sade.
Eläimet olisivat tietysti lisääntyneet odotellessaan Arkkiin pääsyä ja Arkissa..mikä olisi tuonut lisää ongelmia.
Miten juuri palestiinan seuduilla oli korkeampia paikkoja ainoastaan? Miten kaikki eläimet pystyivät selviytymään samalla alueella, varsinkin jos olivat kaikki kasvissyöjiä?
ja vedenpaisumustarinan todeksi, mutta en näe
mitään ristiriitaa nykyisen lajimäärän kanssa, koska esim. kaloja ei ollut arkissa, mahdollisesti monia hyönteisiä on selviytynyt, munina, koteloina, toukkina jne, kasvien osien
kuten esim. hedelmien sisällä, mikä on todennököistä, koska sen vedenpaisumuksen jälkeen linnut ja matelijat ovat tarvinneet ravintoa.
Uskon, että Jumala pystyi hoitamaan ilmaston lämpötilojen vaihtelusta huolimatta juuri sen verran elollisen selviytymisen kuin oli tarpeen.
Sinun "järkeilijän" asenteesi rakentaa koko ajan mahdottomuuksia etkä voi hyväksyä Luojan jo toteuttamaa tarkoituksellisuutta.
Jos sade alkaa tänään, se ei vielä nostaisi arkkia ajelehtimaan.
Enlanninkielisessä käännöksessä on hyvin sanottu eläimistä: "Two by two they came, male and female, just as God had commanded. Then the Lord God closed the door and shut them in.
Siis eläimet tulivat parittain, kuten Jumala käski. Kirkkoraamattu: Ja ne menivät Nooan luo arkkiin kaksittain.!
Miten linnut lentävät Pohjolasta Afrikkaan?
Biologi puhuu vaitosta. Uskova voi sanoa, että
Jumala on antanut niille sellaisen vaiston!
Miten eläimet menivät arkkiin? Raamattu osoittaa, että Jumala ohjasi ne sinne! Herra antoi käskyn voi tarkoittaa eläinten kohdalla juuri vaistotoiminnan vaikuttamista.
Lisäksi King Jamesin käännöksessä on lause, jota ei oile kirkkoraamatussa: "..those kinds I have
chosen for eating and for sacrifice: take seven pairs each of them.." Tässäkin nähdään, että Jumala edeltäkäsin huolehti, että lihansyöjiksi
vedenpaisumuksen jälkeen muuttuvat eläimet saivat ensiravintonsa, koska muuten sukupuutto olis kohdannut heti monia lajeja. Hyönteisillä on ollut
kylliksi aikaa lisääntyä vesien alkaessa laskea, jotta linnuilla ja metelijoilla oli ravintoa!
Ajattele kuka oli se neljäs ihmisen näköinen henkilö Sadrakin, Mesakin ja Abednegon kanssa
tulisessa pätsissä! Hän oli Jumalan Poika!
Siis kuka laittoi arkin sisäänkäyntiaukon kiinni?
Vastaus Herra!
Et ole vieläkään käynyt skepsis-sivuilla katsomassa hyvän argumentoinnin sääntöjä. Mitä virheitä nyt havaitsin viestissäsi: Kehäpäätelmä, Falsifioinnin mahdottomuus, Ad hoc -selitykset..näin äkkiä katsottuna. Puolitotuudet ja todisteiden "unohtaminen", asiaton auktoriteettiin vetoaminen ja "olkinukke" ovat myös yleisiä virheitäsi. Kyllä tuntuu hieman vaikealta joskus keskustella kanssasi ;).
Tässä on kehäpäätelmästä:
"'Jumala on olemassa, koska Raamattu sanoo niin. Ja Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa, eikä Jumala koskaan valehtele.' - koska väitteen johtopäätöksen eli Jumalan olemassaolon hyväksyminen vaatii ensin lähtöoletuksena Jumalan olemassaolon hyväksymistä, ei väitteellä ole mitään todistusvoimaa."
Falsifioinnin mahdottomuus on yksi isoimmista ja ratkaisevimmista virheistäsi:
"Tämä ei ole pelkästään logiikan virhe, vaan kyseessä on yleisempi väitteiden tarkistuksen sotkeminen. Falsifiointi ei tarkoita sitä, että jokin teoria yritetään ehdoin tahdoin todistaa vääräksi, vaan se tarkoittaa sopimista niistä edellytyksistä, joilla teorian voidaan katsoa olevan väärässä. Tieteellisille teorioille voidaan yleensä keksiä useampiakin falsifiointitestejä, mutta huuhaa-teorioille ei monesti yhtäkään, sillä niitä ei voi testata: ne ovat niin sanotusti ilmatiiviitä."
Yleensä sinun 'argumenteillasi' ei ole juuri mitään todistusvoimaa johtuen näistä sinun perusvirheistäsi.
http://keskustelu.skepsis.fi/html/virhelista.htm
Oikeasti ota opiksesi, niin keskustelusta voisi tulla mielekkäämpää. Oppisit, ettei mallien keksiminen todista mitään..niillä pitää olla näyttöä. Goddidit-selitykset eivät myöskään omaa todistusarvoa, koska ei ole mitään näyttöä tuosta Jumalan tekemisestä.
Ps. Itsehän sinä ne mahdottomuudet rakennat esittämällä ajatuksia jotka taistelevat järkeä ja tiedettä vastaan. Se on jännä homma, että tiede ei löydä sinun väitteillesi tukea; se löytää vain lisää ja lisää ongelmia luomiskertomuksen suhteen.
Itse tulva
Mistä tuli se vesi siihen tulvaan ja mihin se katosi? Tässä muutamia kreationistien teorioita:
*"Vesihöyrykupu"
Tämän mallin esittivät Whitcomb ja Morris ja muut. Heidän näkemyksensä mukaan vedenpaisumuksen vesi oli valmiina ilmakehässä (eräänlainen vesipatja)kunnes tuli 40 päivän sateet jotka aiheuttivat tulvan.
-Miten vesi oli jähmettyneenä taivaalla? Mikä oli tieteellinen selitys sille, että vesi sitten laskeutui juuri tuolloin ja miksei siitä jäänyt jälkiä?
-Jos kyseisessä "kuvussa" olisi ollut enemmän kuin 15m verran vettä, niin tuo olisi nostanut ilmakehän painetta selvästi, nostaen hapen ja typen tasoa ihmisille myrkyllisiksi (ID4 elokuvan ongelma - alukset kaupungin yllä olisivat murskanneet kaupungit pelkällä olemassa olollaan kun ilmanpaine muuttuisi niin paljon)
-Jos tuo kupu syntyi haihtumisesta niin höyryn olisi pitänyt olla hirviän kuumaa. Tänä skenaario alkaa siitä, että tulvavesi kiehui pois. Noah ja kumppanit olisi keitetty kypsiksi. Jos vesi oli jään muodossa kiertoradalla, niin gravitaatiollinen potentiaalinen energia olisi nostanut lämpötilan yli kiehumispisteen.
-Vesikerros olisi peittänyt ison määrän valoa laskien Maan lämpötilaa paljon ennen vedenpaisumusta.
-Jos vesi olisi ollut otsonikerroksen yläpuolella niin sillä ei olisi ollut suojaa ultraviolettisäteilyltä ja tuo säteily olisi hajoittanut vesimolekyylit.
*"Vesipatja"
Walt Brown esitti teorian, että tulvan vedet olisivat tulleet Maan alta katastrofaalisten repeämien jne. vaikutuksesta, vesi olisi höyrystynyt taivaalle ja tullut sateena alas.
-Minkälaisessa tilassa vesimassat olivat? Kivet, kivet ovat merkittävä osa Maan kuorta ja ne eivät kellu. Veden olisi ollut pakko tulla pinnalle kauan ennen Nooan aikoja..tai Aatamin..
-Vain mailin syvyydessä Maa on Erittäin kuuma ja tuo vesipatja olisi superkuuma. Veden lämpötila olisi kasvanut entisestään pudotessaan takaisin ilmakehän yläpuolelta. Kuten vesikupu-mallin kanssa, niin Nooa&co. olisi tulleet keitetyiksi.
-Missä on todistusaineisto? Pakenevat vedet olisivat kuluttaneet halkeamat tuottaen huonosti järjestäytyneet basalttiset kulumakertymät. Nämä olisivat keskittyneet lähelle halkeamia.
*Komeetta
Ystävämme Kent Hovind esitti mallin missä tulvan vedet tulivat komeetasta mikä hajosi ja vesi putosi Maahan. Taas on ongelmana lämmöt mitä tulee gravitaatiosta syntyvästä potentiaalisesta energiasta. Vesi olisi höyryä saavuttaessaan Maan pinnan.
Jatkan jossain vaiheessa kreationistien tulvaväitteistä..
ja usko niinkuin on kirjoitettu!
Vedenpaisumuskertomus on t o t t a!
Ja se mitä emme tiedä, sitä voimme kysyä Luojaltamme!
Edelleen suosittelen sinulle Raimo sitä, että kävisit skepsis ry.:n sivuilla opiskelemassa. Sieltä hae tietoa hyvästä argumentoinnista. Menee jo melko epätoivoiseksi nämä sinun yrityksesi.
kuitenkaan toivoani enkä uskallusta uskoa Raamatun ilmoittaman luomisen, syntiinlankeemuksen, vedenpaisumuksen enkä muunkan kohdan olevan totta ja suosittelen samaa asennetta kaikille, mutta on muistettava että
sitä asennetta sanotaankin uskoksi, joka ei ole automaattista.
Minäkin olin ennen jumalankieltäkä ja epäilijä, kunnes aloin etsiä ja kysellä ja autuas se päivä, jolloin Jeesus kirkasti totuuden.
Ihminen, joka uskoo Jumalaan, mutta ei Raamattuun, ei ole uskossa Jeesukseen!
Tulva itse
*"Pakeneva manner"
John Baumgardner loi tämän mallin minkä mukaan tulvaa edeltänyt litosfääri (merenpohja, ollessaan tiheämpi kuin alla oleva kuori, alkoi upota. Tässä prosessissa vapautuva lämpö pienensi tuon kuoren sitkeyttä joten prosessi kiihtyi katastrofimaisesti. Kaikki alkuperäiset litosfäärit alenivat, nouseva magma mikä korvasi vanhan merenpohjan aiheutti merenpinnan nousun ja aiheutti sellaisen vedenkiehumisen meressä, että siitä olisi voinut aiheutua 150 päivän sade. Kun se viileni, merenpohjan taso aleni taas ja tulvavedet vetäytyivät. Sedimentti vuoret kuten Andit nousivat tulvan jälkeen tästä syystä.
-Pääasiallinen ongelma tämän teorian kanssa on se, että se ei toimi ilman ihmeitä. Maan sisäisen lämmön leviäminen, esimerkiksi, pitäisi nousta n.10000 kertaiseksi nykyisestä, jotta saataisiin tuollaiset vaaditut alenemistahdit, tarvittaisiin ihmeitä jotta uusi merenpohja viilenisi tuolla tavalla ja tarvittaisiin ihmeitä jotta sedimenttivuoret nousisivat kuukausissa eikä miljoonissa vuosissa kuten normaalisti. Näistä tapahtumista ei ole pienintäkään merkkiä (teorian vaatimia merkkejä).
-Baumgardner arvioi että tuossa prosessissa vapautuisi 10^28 joulea energiaa. Tämä on enemmän kuin tarpeeksi kiehuttamaan kaikki valtameret pois pois. Lisäksi Baumgardner pitää selviönä, että kuori oli paljon kuumempi ennen vedenpaisumusta (antaen sille isomman notkeuden); Tuon lämmön pitäisi mennä jonnekkin..myös.
-Cenozoic-sedimentit ovat tulleet jälkeen vedenpaisumuksen tämän teorian mukaan. Kuitenkin Cenozoic-kerroksessa yksistään näkyy 65 miljoonan vuoden evoluution työ.
-Baumgardnerin ehdottama alenemisen mittakaava olisi tuottanut paljon enemmän vulkaanista toimintaa laattojen reunoille, kuin mitä nykyään havaitaan.
*Uudet valtamerienpohjat
Useimmat tulvamallit käsittelevät vettä niin, että se vesi tulviin tuli pelkästään nykyisistä meristämme. Maanpinta, tämän teorian mukaan oli paljon tasaisempi tulvan aikaan, ja mullistusten seurauksesta vuoret työntyivät ylös ja merenpohjat menivät alemmas (Brown sanoo, että catalysmit johtuivat kuoren liukumisesta lähellä merenpohjan tasoa; Whitecomb & Morris eivät anna syytä)
-Miten moinen muutos voisi tapahtua? Jotta voisi muuttaa neljänneksen Maankuoresta tiheyttä ja/tai lämpötilaa niin nopeasti, että se nostaisi ja laskisi merenpohjaa tuolla tavalla kuukausissa tarvitsisi mahdottomia mekanismejä (edelleen energiakysymys ongelmana; tulisi liikaa lämpöä)
-Miksi useimmat sedimentit ovat ylämailla? Useimmat sedimentit asettuvat kun veden virtaus hiljenee tai pysähtyy. Jos vesi pysähtyi merissä, niin meidän pitäisi nähdä enemmän sedimenttejä siellä. Kuten Baumgardnerin oma malli näyttäisi, että vedenpaisumuksen aikaan virtaukset olivat voimakkaampia mantereiden yllä kuin vanhojen merien, joten sedimenttejä ei pitäisi olla mantereilla..niiden olisi pitänyt kasautua merenpohjiin. Kuitenkin merenpohjien sedimenttikerros on paksuudeltaan keskimäärin 0,6km kun taas mantereiden kohdalla keskimäärin 2,6km.
-Missä on todistusaineisto? Mantereilta vetäytyvä vesi olisi luonut hirvittäviä virtauksia. Tuon kaltaisesta tulvasta on todisteita Scablandissa USA:n Washingtonin osavaltiosta ja kaukana Välimeren läntisen pohjan seutuvilla. Muita vaadittavan kaltaisia paikkoja ei ole löydetty, vaikka tuon virtauksen olisi pitänyt olla maailmanlaajuinen ja hyvin selvästi havaittavissa. Toisekseen näissä tapauksissa ei ole tietääkseni määritelty kyseisten muinaisten virtauksien ikää yritetty määritellä joten nuo eivät kelpaa todisteiksi vedenpaisumukselle.
-Miten Arkki selviytyi tästä? Tuollainen totaalinen Maan topografian muuttaminen, tiivistettynä muutamaan kuukauteen, olisi luonut tsunameita jotka olisivat voineet ympäröidä Maan. Jälkijäristykset olisivat yksinään olleet tappavia jälkeenpäin.
Arkki ei ollut laiva, vaan pikemminkin suuri laatikko. Araratin vuorelta löydetyt suuret kivet, joiden keskellä on reikä, ovat suomalaisten tutkijoiden mielestä olleet arkin ajoankkureita, joilla on jarrutettu, ettei arkki lähde myrskyn ja virtausten mukana mielivaltaisesti ajelehtimaan. Ararat ei olekaan
kaukana Palestiinasta!
Arkkia kuitenkin rajoitti samat rajoitukset kuin laivojakin. Oliko näillä suomalaisilla tutkijoilla jotain tieteellistä näyttöä tuosta, että ne kivet liittyivät arkkiin/laivaan?
Tutkijat arvelevat jotain kreationismia tukevaa ilman tieteellistä pohjaa -> esität tämän argumenttinasi. Jos joku tutkija arvelee tieteellisten todisteiden kera jotain kreationismia vastaan -> hyökkäät tätä arvelee-sanaa vastaan kärkkäästi. Melko kaksinaamaista etten sanoisi.
nämä asiat tuotiin tiedon valossa, että ajoankkurit ovat esim. foinikialaisilla olleet
vastaavanlaisia, mutta pienempiä.
Eihän tätä voi tietää. Samoinhan sinulla on vaikka minkälaisia "tieteellisiä" väittämiä kaikenlaisista maakerrosten synnyistä ja ikämääritelmistä, alkuräjähdyksistä jne,,jotka
itse olet vain siepannut joidenkin evojen kotisivuilta, mutta et kestä kritiikkiä!
Minne laitoin ne kasvit ja akvaariot arkista?
Onko tällainen suhtautuminen kaksinaamaisuutta vai etkö pysty tunnustamaan, että olit väärässä?
Ei niin voi tietää, oli tuossa osassa maailmaa varmasti muillakin laivoja ihan tarpeeksi ja niissä ajoankkureita. Pitäisi saada jotain vinkkiä siitä, että mistä laivasta.
Itse pyrin etsimään monesta lähteestä tietoa. Tiedän kyllä jo jonkinverran fysiikan laeista, joten kyllä nuo evolutionistiset huuhaa-sivutkin erottaa (eipä ole kreationistit ainoita jotka levittävät disinformaatiota). Teorioiden pitää pitkälti kuules vastata fysiikanlakeja ja kreationistit tuntuvat unohtavan näitä (esim. kressut unohtavat lämpöenergiaan liittyvät seikat kokonaan kun puhutaan vedenpaisumusteoriasta).
Sinun kritiikinpoikaset, teoriankaltaiset sisältävät tökeröitä fysikaalisia virheitä, sellaisia virheitä, että yläasteikäisen pitäisi tunnistaa ne. Tottakai sinä yrität aliarvioida minun tietämystä. Itse olen sentään edes opiskellut kyseisiä aiheita; itse olet sanonut (tähtitieteestä ainakin) ettet juuri ymmärrä sen päälle. Tämä ei estä sinua kuitenkaan kritisoimasta tähtitieteellisiä väitteitäni. Löydät kressusivuilta jonkun tektstin, mutta miten voisit suhtautua siihen tekstiin oikealla tavalla kriittisesti, kun sinulla itselläsi ei ole tarpeeksi tietoa pohtiaksesi väittämien todellisuutta.
Kyllä minä kestän kritiikkiä, mutta kritiikkiä voi myös kritisoida. Kumouksen voi kumota. Siis hyvän keskustelun säännöt jättävät falsifiointi mahdollisuuden..kuten olet oppinut antamastani skepsis-linkistä.
Niin minne laitoit ne kasvit ja kalat, kun ne eivät olisi selvinneet kuumassa ja erilaisella suolapitoisuudella varustetussa meressä.
Pystyn tunnustamaan, että olen ollut väärässä, jos pystytään osoittamaan että olen ollut väärässä. Miten on Raimoseni, joko pystyt tunnustamaan, että olit väärässä väittäessäsi, että Darwin katui? Joko pystyt tunnustamaan, ettei NASA ja tiede ole vielä löytänyt Joosuan puuttuvaa päivää?
Minä en ole unohtanut Darwinin katuneen ja minulle jäi kaunis ja harras muisto tästä asiasta
ja minun profetiani oli, että se unohtuu jos ei ole totta ja säilyy kauniina muistona, jos on totta. Ei minulla ole siihen muuta kuin: Amen!
Joosuan pitkä päivä oli v. 1451 eKr ja intialaisen ajanlaskun mukaan se vastaa v. 1651 ja vanha Krisnan elömänkerta mainitsee saman ilmiön sanoen; "aurinko viivytteli laskemasta"
Jo v. 1904 astronomi E. W. Menander on laskenut
kyseisen lisäyksen olleen 23 1/2 h
Kiinalaisessa Huainan Tsun tekstissä asia mainitaan ja myös kreikkalainen Herodotos tiesi asiasta. Sidney Colletin ja Millerin mukaan Raamatun lisäksi on asiasta 6 muuta perimätietolähdettä (ilmeisesti em. mukaanlukien)
Vielä amerikkal. prof Totten on kirjoittanut:
"Näyttää kuin kokonainen vuorokausi olisi lisätty ihmiskunnan historiaan v, 1451 eKr. Raamatunlause: "Ei ole sen päivän vertaista ollut ennen eikä jälkeen" ovat todet sanat, ehdottoman oikeat, ei ole päivää, joka voisi sopia yhteen auringon, kuun ja maan asentojen kanssa.
Newtonin kokeiden ja muunkin tieteen selitys on, että maa pyörii auringon vaikutuksesta.
Joosuan sanat : Aurinko seiso alallasi...voidaan
myös kääntää "älä toimi", "ole toimeton" tai
"ole hiljaa"
Joskus olen kuullut, että myös Valitut palat olisi kirjoittanut jotain asiasta.
Tiedemihelle on vaikea uskoa, että kyseessä oli
Jumalan vastaus ihmisen rukoukseen.
Toinén tapaus oli kun Hiskia parani sairaudesta ja Aahaan aurinkokellon viisarin varjo siirtyi 10 astetta takaisinpäin..Siis maapallo pysähtyi ja liikkui hetken toisinpäin. Jes 38:8 Tämäkin oli
Jumalan vastaus rukoukseen.
Et varmaan usko, mitä Jesajan kirjan edellisen luvun jakeessa 36 tapahtui mutta minä uskon!
Siinä kerrotaan, kuinka Jumala pelasti Jerusalemin
Assurin kuninkaan Sanheribin käsistä, mikä myös
oli Jumalan rukousvastaus ja jakeen mukaan yksi Jumalan enkeli löi yöllä 185 000 assurilaisen eli
koko Sanheribin sotajoukon kuoliaaksi!
En tunne Nasaa, mutta sellainen on minun Jumalani, kaikkivaltias ja pyhä! Hän on luonut taivaan ja maan ja kaiken näkyväisen ja myös näkymättömän ja Hän on minulle
Jeesuksessa Isä ja Vapahtaja ja Hän ohjaa Hengellään kaikkeen totuuteen!
Muistako Kimnice!
If the story
Kirjoittanut: raimo, 10.7.2004 klo 00.32
I wrote yesterday, is just and only lies, so that
there ever doesn´t exist any Lady Hope with Charles Darwin during his last days, and he didn´t repent his words of evolution theory we
can forget those words I wrote, but if the
story I wrote anyway is true, and Darwin really
had a conversation like said with that lady Hope
just mentioned, so let it happen, that this story
will remain as a beautiful and noble memory of
Charles Darwin in our heart! God bless you!
Siis mitenkäs eivät unohtuneetkaan!
Varmaan kaipaavat sisäistä rauhaa sinä ja veli
Charles D.
"Minä en ole unohtanut Darwinin katuneen ja minulle jäi kaunis ja harras muisto tästä asiasta
ja minun profetiani oli, että se unohtuu jos ei ole totta ja säilyy kauniina muistona, jos on totta. Ei minulla ole siihen muuta kuin: Amen! "
Eli edelleenkään, et usko ettei Darwin katunut? Useimmat kristilliset sivustot varoittavat väittämästä, että Darwin katui, koska heidän mielestään tuosta ei ole mitään näyttöä. "On sääli, että niin moni hyvää asiaa tarkoittava ihminen käyttää tätä väitettä yhä."..tuolleen sanovat. Nyt tiedetään, ettei nti. Hope ollut koskaan päässyt Darwinin lähelle; ainakaan kuolinvuoteen. Nti. Hope ei olisi voinut millään kuulla tuota katumista(katumista jolla ei ole mitään väliä evoluutioteorian suhteen). Isoimmat kreationistiset tahot hyväksyvät jo tuon; miten Raimo saataisiin uskomaan tuo.
-Milloin Krisnan elämänkerran mukaan tuo tapahtui? Voit myös kirjoittaa seikkaperäisesti mitä tuon kyseisen kohdan ympärillä luki; millaisesta yhteydestä teksti on otettu.
-Menanderista: Miten hän laski tuon lisäyksen kyseisestä tapauksesta? Lähteesi? Internet ei tunnu tietävän kyseisestä henkilöstä joten tarjoa jutun juuret. Olen varma, että sinulla on kattava tietolähde jutusta joten voit kertoa huoletta lisää, että asiasta voisi keskustella. Toisekseen ei ole menetelmää millä voitaisiin havaita tuota päivän puuttumista nykyään..jos tuo tapahtui kirjaimellisesti kuin Raamatussa.
http://snopes.com/religion/lostday.htm
Tuossa lisää aiheesta
-Oliko kaikissa teoksissa tapahtuma kuvattu tapahtuneen yhtäaikaa? Kirjoita tähän edes osa noista kyseisistä tekstinpätkistä niin, että voisi huomata millaisesta yhteydestä nuo ovat. Jätät aina ne oleellisimmat tiedot kertomatta (esim. lähteesi)
-Oletko tarkasti tutustunut Tottenin väitteisiin; miten hän perustelee? No minäpä laitan sinulle jos et ole tutustunut:
http://personal.inet.fi/koti/kimnice/totten.htm
http://answering-islam.org.uk/Hoaxes/joshua2.html
Lue myös jälkimmäinen.
Valitut Palat on kirjoittanut jotain asiasta joskus..olet kuullut asiasta..Vau. Pitäisikö tuon olla argumentti johonkin suuntaan?
Jumalaa pyydettiin tappamaan ja Jumala tappoi. Antoipa hyvää esimerkkiä ihmisille. "Kun joku lyö sinua toiselle poskelle, niin käännä hänelle toinenkin poskesi" tjsp. asenne loistaa poissaolollaan.
Miksi laitat tuon tekstin uuestaan ja uuestaan hieman eri muodoissa? Sinä et halua tunnustaa, että Lady Hope-tapaus oli vain huijausta. Se on sinun tappiosi kun tuon tiedetään olevan huijausta
valtavasti kirjoja ja muutamissa Joosuan pitkä
päivä on kuvattu, olen kirjoittanut kyseisiä kohtia ylös Raamattuuni, mutta lähteitä en nyt
tässä näe, muistelen niiden olleen joko Sidney Colletin Totuuden kirja tai tuo Millerin Die Bibel hat doch recht, mutta tarkistan asian heti kun pystyn. On asiaa varmasti sen verran jossain esillä, että vielä sinullekin vastaan tulee!
P.S. pitääkö 185 000 assurilaisen sotilaan joukkohauta löytyä ennenkuin uskot, että yksi
Jumalan enkeli löi Sanheribin armeijan yhdessä
yössä? Pitääkö minun se kaivaa esiin jos sinä et usko?
mitenkäs se joukkohauta todistaisi enkelin osallisuuden asiaan, tai edes sen ajanjakson jona ne ihmiset kuolivat?
että Darwinin asia unohtuu, eli se jää kokonaan pois mielestä, se ei ole enää mielessä...et siis mieti enää koko asiaa,,,jos on totta että Darwin ei katunut ja sillä sipuli!!!
Mutta jos sinulle jää kaunis muisto siitä, että
Darwin katui, olkoon se johdatus ja sallimus, että
niin todella kävi..>tutki sydäntäsi älä jankuta!
Onko asia noin kovasti mielessä,,,jokin voimavaikutus tempoo ja riuhtoo, eikä anna asian
unohtua...jospa se jonakin päivänä siitä rauhaksi muuttuu...Miksikähän minulla on kaunis ja harras muisto Darwinin viimeisistä hetkistä...niin miksi!!!!!
Raimo on meille profetioinut! Siunattu olkoon herra Seebaot!
Ethän vaan ole niitä vääriä profeettoja joista varoitellaan, ethän?
PUUTTUVA VUOROKAUSI
... Tottenin kirjasta nimeltä "Joshua´s Long Day" (Joosuan pitkä päivä), jota
on saatavissa Destany Publishers –kustantamolta osoitteella Merrimac Mass.
Edelliseen liittyvää:
Avaruusohjelma on osoittamassa todeksi erään "myyttinä" pidetyn asian Raamatusta. The Curtis Engine Companyssa työskentelevä Harold Hill, joka on myös toiminut neuvottelevana jäsenenä avaruusohjelmassa, kertoo seuraavasti:
Hämmästyttävämpiä asioita, mitä Jumalalla on meidän ajallemme, tapahtui äskettäin astronauteillemme ja avaruustiedemiehillemme Green Betissä Marylandissa. He tarkistivat, mitä auringon, kuun ja planeettojen sijainti olisi avaruudessa 100 ja 1000 vuoden kuluttua. Heidän täytyi välttämättä saada tietää se, jotta he eivät lähettäisi liikkeelle satelliittia, joka myöhemmin törmäisi johonkin esineeseen kiertoradallaan. Heidän täytyi laskea kiertoradat satelliitin eliniän ja sen mukaan, missä asemassa planeetat tulevat olemaan, jottei koko hanke valuisi tyhjiin. He suorittivat edestakaisia tietokonemittauksia, jotka kattoivat vuosisatoja. Yhtäkkiä tietokone pysähtyi ja näytti punaista merkkivaloa, mikä tarkoittaa, että virhe on joko koneeseen syötetyssä informaatiossa tai tuloksissa verrattuina normaaliarvoihin. Paikalle kutsutut huoltomiehet tarkistivat koneen, mutta he sanoivat: "Se toimii täysin normaalisti." IBM:n työnjohtajan tiedustellessa vikaa hänelle vastattiin: "Me olemme huomanneet, että avaruuden ajanlaskusta puuttuu yksi vuorokausi." Me olimme pahassa pulassa ja vailla vastausta.
Yksi työryhmän uskovista jäsenistä muisti, että Raamattu puhuu siitä, kuinka aurinko seisahtui. Toiset sanoivat: "Näytä meille se kohta." He ottivat esille Joos. 10: 13:n. "Älä pelkää heitä", mutta vihollisten piirittämä Joosua kuitenkin pyysi Herraa pysäyttämään auringon. "Niin aurinko seisoi alallansa ja kuu pysyi paikallansa…Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan." Avaruustiedemiehet päättelivät, että siinä oli puuttuva vuorokausi.
He tarkistivat asian tietokoneilta palaamalla aikaan, jolloin asia oli merkitty muistiin. Mutta he huomasivat, että se ei täsmännyt kyllin tarkasti! Aika, joka puuttui Joosuan ajalta, oli 23 tuntia 20 minuuttia. He katsoivat uudelleen Raamatusta, jossa sanottiin "päiväkauden" (noin vuorokauden)! He olivat pulassa. Jos 40 minuutille ei löydy selitystä, syntyy ongelmia 100 vuoden kuluttua. Nuo neljäkymmentä minuuttia täytyi löytää, koska ne voivat lisääntyä moneen kertaan kiertoradoilla.
Samainen työryhmän uskova jäsen muisti, että Raamatussa puhuttiin jossain siitä, että aurinko siirtyi takaisin. Toisten mielestä hän oli mieletön. Mutta hän otti esille 2. Kuningasten kirjan luvun 20. Hiskia makasi kuolinvuoteellaan, kun profeetta Jesaja tuli hänen luokseen sanomaan, että hän ei kuole. Hiskia ei uskonut häntä, vaan pyysi merkkiä asian vahvistukseksi. Jesaja sanoi: "Haluatko sinä, että aurinko siirtyy eteenpäin kymmenen astetta?" Hiskia vastasi: "Varjon on helppo pidetä kymmenen astetta. Ei, vaan siirtyköön varjo takaisin kymmenen astetta!" Kymmenen astetta on täsmälleen 40 minuuttia.
Kaksikymmentäkolme tuntia kaksikymmentä minuuttia Joosuan kirjassa ja neljäkymmentä minuuttia 2. Kuningasten kirjassa muodostivat puuttuvat kaksikymmentäneljä tuntia, jotka avaruusmatkailijoiden täytyi merkitä lokikirjaan maailmankaikkeudesta puuttuvaksi vuorokaudeksi! "Eikö olekin hämmästyttävää, että meidän Jumalamme antaa tiedemiehille tilaisuuden todistaa, että Hänen Sanansa on totuus?"
The Sawdust Trail
Puheena oleva asia on merkitty muistiin monissa kulttuureissa vuosisatojen aikana, ja se esiintyy muinaisten kiinalaisten, atsteekkien, perujen, babylonialaisten ja muiden kansojen historiallisissa kirjoituksissa, joissa viitataan pitkään päivään, pidennettyyn päivään, kaksi kertaa tavallista pidempään päivään jne.
Sitä paitsi kaksi kuuluisaa tiedemiestä, prof. C. A. Totten Yalen yliopistosta ja brittiläinen astronomi Sri Edwin Ball, huomasivat monta vuotta sitten, että solaariajasta puuttui yksi vuorokausi. Yksityiskohdat löytyvät prof. Tottenin kirjasta nimeltä "Joshua´s Long Day" (Joosuan pitkä päivä), jota on saatavissa Destany Publishers –kustantamolta osoitteella Merrimac Mass. 01860.
Yhtä hämmästyttävä havainto tehtiin äskettäin John Hopkins –yliopiston sovelletun fysiikan laboratoriossa Columbiassa Marylandissa, jossa tri Robert Newtonin johtama tutkimusryhmä valokuvasi maapallon neljä kulmaa, joista puhutaan (Jes 11: 21 ja Ilm 7:1). Avaruusaluksista käsin otetut valokuvat osoittavat selvästi, että tämä raamatullinen tieto pitää paikkansa.
Vaikka on erittäin mielenkiintoista havaita, että Raamattu ja tieteen välillä vallitsee täydellinen harmonia, minä henkilökohtaisesti luotan mieluummin täysin Jumalan Sanan erehtymättömyyteen sellaisena, kuin se on kirjoitettu.
MPLS STAR –lehti
Itse olen lukenut Joosuan päivän olleen 23 1/2
h ja Hiskian paranemiseen liittyvän aurinkokellon varjon palautumisajan olleen 30 min.
Jomminkummin oikein!
vaikka joku tuonelasta nousisi kertomaan, elleivät he usko Moosesta ja profeettoja!
Darwin on unohtunut tai on mielessä. Minulle jäi kaunis muisto!
Ei tämä voi Jumalan Henkeä murehduttaa, koska
Darwin katui evoluutioteoriaa, joka on vienyt
monelta ihmiseltä uskon!
Uskon tällä hetkellä, että Darwin katui oppiaan.
Kun asiat alkavat junnata joko- tai...niin täytyyhän niihin loppukin saada, eihän muuten päästä eteenpäin!
Jos sanot Hengessä : Siunattu olkoon Herra Sebaot! Se tarkoittaa, että Jumala, joka on sodan jumala olkoon siunattu! Kyllä sekin on ajankohtainen asia, koska sotia on loppuun asti!
Ja Jumalamme on niidenkin yläpuolella!
Jotain todistusta tuosta sotilaiden lyömisestä pitäisi löytää. Pitäisi myös löytää selitys miksi Jumala tappaa surutta ihmisiä, mutta olettaa ettei ihmiset tapa toisiaan vaikka heitä vastaan rikottaisiin. Miksi Jumala antaa huonoa esimerkkiä ihmisille
Jos Jeesus sanoisi sinulle, ettei Darwin katunut, niin et varmastikaan silloinkaan uskoisi tuota faktaa ettei hän katunut.
Hope oli nainen joka oli melko paljon sinunkaltaisesi Raimo. Hän uskoi Raamatun kreationismiin ja kärsi henkisesti tuosta evoluutioteoriasta ja sen leviämisestä. Hänellä oli kaikki motivaatio sepittää tuo tarina. Toisekseen kun vielä tiedettiin, ettei Hope ollut kuuloetäisyydellä Darwinista tämän kuolinvuoteen suhteen.
Tottenin kirjassa olevat laskelmat eivät muuten perustu tähtitieteen(tai muidenkaan tieteiden) löydöksiin vaan Raamatun kronologiaan:
http://personal.inet.fi/koti/kimnice/totten.htm
Tuossa tuosta "todistuksesta". Toisekseen jos Maa pysähtyi päiväksi joskus historiassa, niin ei ole olemassa menetelmää millä tuon saisi selville.
-Harold Hill ei ole koskaan ollut avaruusohjelmassa mukana.
http://snopes.com/religion/lostday.htm
Laitetaan vielä pro-kreationismi ja Raamattu sivuston linkki asiasta, kun et varmaan puolueetonta sivua usko:
http://www.answersingenesis.org/creation/v19/i3/longday.asp
asiaa? Miksi se noin paljon vaivaa sinua.
Uskon kaiken mitä Jeesus on sanonut!
Ja uskon asioista Jeesus sanoi: Olkoon puheenne
"on", "on" tai "ei", "ei", mitä siihen lisätään
on pahasta. Muutan kantani, jos saan varman tiedon Darwinin viimeisitä vaiheista. Miksi minulle on jäänyt kaunis ja rauhaisa muisto vanhuksesta, joka nukkui armossa pois!
Etsiikö sinun levoton suhtautumisesi vielä rauhaa, eli etkö voi unohtaa, jos kerran uskot, ettei Darwin katunut evoluutioteoriaansa?
etenemistä jaksoissa voi mitata, minne valo häipyy? Kirjoitit:
" Toisekseen jos Maa pysähtyi päiväksi joskus historiassa, niin ei ole olemassa menetelmää millä tuon saisi selville"
Tarkoittaako tämäkin, että et usko Joosuan kirjan
kohtaa todeksi etkä myöskään Jesajan kirjan kohtaa, jossa aurinkokellon viisarin varjo palasi
taaksepäin, koska et löydä asioille tieteellistä
selitystä?
tuonelasta nousee joku tyyppi kertomaan miten kuoli, se ei todista mitään, jos tuo tyyppi ei usko Moosesta ja profeettoja? Nyt tämä meni aivan lopullisesti yli hilseen.
on havainto, että v. 1451 eKr jälkeen talvipäivänseisaukset ovat keskiviikkoisin mutta ennen ko.vuotta tiistaisin! mitä tämä terkoittanee käytännössä?
Sanatarkasti Millerin mukaan:
"Professori Totten on tutkinut asiaa laskien kaikki päiväntasausvuorokaudet ja pimennykset ajastamme taaksepäin ja v. 1451 ne sattuvat olemaan keskiviikko, mutta laskien ne Raamatun luomisen päivästä, ovat ne tiistai"
paljoa aikaa evoluutiolle, jos Jeesuksen syntymästä taaksepäin on ollut maapallo vain
4000 vuotta olemassa! Tätähän minoon koko ajan koettanut selitellä, mutta kyn teillä on noita kaikenlaisia radioaktiivisia iänmääritystietoja
ja vuosimiljoonien tuloksia!!!!!!
niitä vuosimiljardeja katsos.
Miksi jumalanne olisi esimerkiksi luonut avaruuden juuri sellaiseksi, että siellä näyttää tapahtuneen miljoonien ja taas miljoonien vuosien prosessit, sillä...
Kaikkihan tunnemme väitteen(Jotkut k-nistit eivät hyväksy.), että tähdet saavat energiansa vetyydinten fuusioituessa heliumiksi.
Tarkemmin sanoen prosessiin osallistuu 6 protonia, joista 2 muuttuu neutroneiksi ja 2 lentää lopulta pois, jolloin syntyy helium-4, missä 4 tarkoittaa massalukua, joka tulee ytimen 2:sta protonista ja 2:sta neutronista.
Kun tähti on fuusioinut vetynsä heliumiksi, niin sen on jatkettava fuusioimalla helium-4:ää eteenpäin, mikä on tosin paljon tehottomampaa, mutta ainoa jäljelläoleva vaihtoehto.
Helium-4:stä tähti voi lopulta saada merkittävässä määrin aikaan vain hiili-6:sta ja happi-8:aa, sillä niihin asti fuusio tuottaa edes siedettävällä hyödyllä energiaa.
Lopulta tähti joutuu energiakriisiin, romahtaa sisäisen paineen kadottua ja vastapallona ponnauttaa suurimman osan kuorestaan avaruuteen supernovana, jolloin sinne päätyy enimmäkseen juuri kuvaamamme hiilen ja hapen isotoopit.
Mittaukset osoittavat myös hyvin selvästi, että nämä isotoopit ovat avaruuden selvästi yleisimmät alkuaineet vedyn ja heliumin jälkeen niin tähdissä kuin erilaisissa pilvissäkin.
Kysymys onkin nyt, että miksi avaruuden selvästi yleisimmät raskaat isotoopit sattuvat olemaan juuri heliumytimen monikertoja, elleivät ne ole sinne ydinfuusion kautta päätyneet.
Tämä on yksi erittäin vahva todiste sille, että avaruus tähtineen ja kaasu- pölypilvineen on ns. kosmisen evoluution prosessien kautta muotoutunut, eikä suinkaan kerralla valmiiksi luomalla pamautettu.
on totta ja Joosuan pitkän päivän tieteellisten selitysten yritykset vain sepittelyä, viimeisestä linkistä nousee kuitenkin sama periaate, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Vaikka Nasa tai
prof.Totten eivät voisi koskaan selittää, Joosuan
pitkän päivän arvoitusta, se ei silti vähennä kriostityltä luottamusta Jumalan Sanan erehtymättömyyteen!
Linkeissä todettiin myös, että muuallakin on tuona aikana havaittu "pitkä päivä."
usko kaikkea mitä kreationistit syöttävät.
Johan jo answeringenesiskin myönsi, että NASA:n löytö puuttuvasta päivästä on legenda, mutta silti tuota NASA-juttuakin minulle kymmenen vuotta sitten rippileirillä(luterilainen) vapaakirkkotaustainen tuntienpitäjä syötti.
Silloin sen jopa uskoin.
ja varmaankin tämän päivän tietoa, kunnes mahdollisesti, joku uusi, mullistava ydinfysiikan hiukkaslöytö tai muu, kumoaa monet teoriat ja
sitten kirjoitetaan, että maailmankaikkeus onkin
palaamassa alkulähtökohtaansa..Palaamma alkuun, mutta Jeesus Kristushan sanoi olevansa alku!
on silti sama:
Ihminen yrittää kumota Raamatun luomis- ja vedenpaisumuskertomukset. Silti kristitty voi uskoa Jumalan ilmoituksen olevan kuin on kirjoitettu.
Jos rippileirillä tai muuaalla on kerrottu NASAN tietojen vastaisesti asiasta, sen ei tarvitse kuitenkaan vähentää mitään siitä tosiasiasta, että silti joosuan aikana oli mainittu pitkä päivä ja Hiskian aikana aurinkokellon varjo palasi
10 astetta takaisin, koska Raamattu sanoo niin.
Etkö usko mihinkään Raamatun tekstiin, ellet voi
löytää sille todistetta.
Jeesus sanoi kerran Tuomaalle: Sinä uskot, koska
näit, autuaita ovat ne, jotka uskovat vaikka eivät näe!
puhuu raimo.
Kyllä tuo alkuainejuttu on jo hyvinkin selvä niin teorialtaan kuin havainnoiltaan, ja siksipä se ei siitä muuksi muutu.
Vai väitätkö muka, että universumi luotiin vain näyttämään miljardeja vuosia vanhalta.
Ei tuo alkuainejakauma sattumaakaan voi olla.
Minä en vain voi hyväksyä, että Darwinista levitetään moista disinformaatiota. Raukkamaista toimintaa kristillisten toimesta ruveta moisia paasaamaan kun hän ei itse voi vastata. Lady Hope ei voinut kuulla tuota, se on varma. Eikä ole löytynyt pienintäkään merkkiä, että Hope olisi ollut lähelläkään Darwinia koskaan.
Koska tapaukselle ei löydy mitään tieteellistä todistetta. Koska väitettä ei voida testata. Tuota väitettä ei pidä missään nimessä pitää totena ennen kuin tuo pystytään jollain tapaa testaamaan kunnolla.
Raamattuahan ei voida käyttää itsessään todisteena. Tuo on aivan tökeröä kehäpäätelmää. On paljon muitakin uskontoja joilla on omat kirjoituksensa. He väittävät kirjoituksensa olevan täysin oikeassa; tuon olevan faktaa. Heidän todistusaineestonsa on tieteen valossa yhtä epäuskottavat kuin mitä Raamattuun pohjautuvissa tarinoissa. Heidän tekstinsä ovat ristiriidassa Raamatun teksteihin.
Eli suomeksi sanottuna tapauksenne eivät eroa mitenkään muuten kuin väitteiden ohalla. Kaksi täysin erilaista väitettä täysin samasta aiheesta ei näissä kysymyksissä voi olla yhtäaikaa oikeassa.
Paradoxaalinen tilanne? Ei ole. Raamattua ei voi pitää itsenään todisteena siitä, että jokin asia tapahtui, koska tuossa pitäisi tehdä olettamus, että Raamattu on totta. Tuon olettamuksen ongelma on se, ettei sitä voida testata, eikä tätä kautta Raamatulla ole mitään todistusvoimaa. Tieteessäkin tämä ongelma on otettu huomioon ja tästä johtuen oletukset ovat testattavissa.
Ps. Uskoa voi ties millä perusteella. Uskohan ei perustu tietoon. Vaikka tieto sanoo, ettei olisi näin tapahtunut, niin joku voi uskoa johonkin muuhun.
Niin tietyiltä kristillisiltä uskovaisilta on tuntunut unohtuneen argumentaatio. Uskovaisilla on usein ns. "ad hoc"-selityksiä. Uskovaiset eivät vaadi teorialleen mitään tietoa tai todistuspohjaa..he uskovat sokeasti. Noh jotkut uskovat Diego Maradonaan uskonnonomaisesti.
Taikka asiattomaan auktoriteettiin vetoamisia.
"Vetoaminen yleiseen mielipiteeseen tai suuriin väkimääriin ei todista yhtään mitään. Tunnettu sanonta viidestä miljardista kärpäsestä on hyvä pitää mielessä.
* "Kaikissa kulttuureissa kerrotaan tarinoita yliluonnollisista ilmiöistä. Se todistaa, että yliluonnollisia ilmiöitä on olemassa."
Kunpa evoluutioteoriaan uskovaiset muistaisivat itsekin tämän. Jos teoriaa ei pystytä kunnolla testaamaan, siihen voidaan vain uskoa.
Pässi, tuota voidaan testata. On monia tapauksia missä tiede olettaa, että laji A on lajin C esi-isä. Tämän kautta tiede on arvioinut minkälainen näiden välissä olevan lajin B on pitänyt olla ja minä aikana tuommoinen olisi elänyt, ja sitten onkin löytynyt kuvailtu eläin ja ajoitusmenetelmätkin antavat oikean tuloksen.
-Ajoitusmenetelmät perustuvat oletuksiin joita voidaan testata.
Kukaan ei ole ollut siellä oletettujen miljoonien vuosien takana paikan päällä tekemässä noita havaintoja. Ja vaikka olisikin ollut, et sinä voisi niihin havaintoihin teoriassa uskoa, kun et usko Raamattuunkaan, jossa ihmiset kertovat, mitä heidän aikanaan tapahtui. Historian kirjoitus tuntee monia Raamatun tapahtumia.
Se on yleinen kreationistien virhe, että oletetaan että pitäisi olla miljoonien vuosien päässä näkemässä jokin tapaus omin silmin, että voitaisiin todeta tuon tapahtuneen.
3.4. Vetoaminen yleiseen mielipiteeseen tai suuriin väkimääriin ei todista yhtään mitään. Tunnettu sanonta viidestä miljardista kärpäsestä on hyvä pitää mielessä.
* "Kaikissa kulttuureissa kerrotaan tarinoita yliluonnollisista ilmiöistä. Se todistaa, että yliluonnollisia ilmiöitä on olemassa."
Aika sokealta kuulostaa tuo sinun tieteellisyys.
Uskallatko väittää, ettei Raamatun kertomuksilla olisi historiallista pohjaa?
Donald Wiseman, Professor Emeritus of Assyriology at London University wrote the following regarding the accuracy of the Bible records: "No fact of archaeology so far discovered contradicts the Biblical records" (D Wiseman, Digging for Truth, Viewpoint no:31; ISCF).
Niin no kyllähän sokeatkin kykenevät liikkumaan päivittäin kaupungilla. Näköhavainto on yksi keino, muttei missään nimessä vaadittua tieteessä ainakaan.
Toisaalta onko löydetty juuri todisteita sen puolesta, että Raamatun tapahtumia olisi tapahtunut. Toisekseen vedenpaisumuskertomuksen tulvasta ei esim. ole vielä löydetty merkkejä.
Tuolla uudemmissa keskusteluissa mainitsen tarkemmin seuraavasta:
Jeesuksen toiminnasta kerrottaessa evankeliumit koko ajan toistavat: Näin toteutui, mitä on kirjoitettu.
Tällainen asia kertoo, että Jeesus teki juuri sen mitä Raamattu oli jo kauan sitten kertonut!
Näin on koko Raamatun perusajatus, eli Jumala sanoi ja se tapahtui. Voit uskoa tai olla uskomatta ja selitykset voivat viedä myös uskolta pohjan.
Jos Raamattu ei olisi totta, koko kristinusko romahtaisi. Minulle on täysin selvä asia, että
Jumala on lajien luoja ym. mitä "on kirjoitettu".
Henkilökohtaisesti kipein ongelma tällä hetkellä on työttömyys, mutta luotan siihen mitä Raamattu lupaa ja uskon, ettei se raukene tyhjiin. Vaikka
tällä hetkellä on jo liki 2000 €:n edestä maksamattomia laskuja, uskon, että Jumala siunaa elämääni niin, että pääsen noistakin veloistani.
Uskon myös, että saan virkani takaisin, koska on
kirjoitettu, että Jumala ajaa uskovaisen asian oikeudessa eikä saata vanhurskasta syynalaiseksi eikä häpeään. Mikään tiede ei voi selittää saatika kumota näitä asioita!
Uskon Raamattuun! Uskon sen olevan ylin ohje ja auktoriteetti elämälle, kuten luterilaisissa tunnustuskirjoissa sanotaankin. Se oli se muotoperiaate! Sisältöperiaatteen uskon myös, joka
kuuluu: Ihminen tulee vanhurskaaksi yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Jeesuksen Kristuksen tähden!
Mutta se, että asiasta kirjoitetaan todista, että asia tapahtui (yleinen uskomus ei todista mitään). Yksikään evankeliumin kirjoittaja ei ollut nähnyt Jeesusta. Evankeliumit kirjoitettiin sen verran myöhemmin. Tiede ei tosin ole kieltänyt sitä mahdollisuutta etteikö Jeesusta olisi ollut olemassa, mutta asiat mitä hänestä kirjoitetaan evankeliumeissa perustuvat materiaalin jota ei julkaistu Raamatussa. Onko tekstejä muutettu kirkkojen mieleiseksi? Oliko evankeliumeja enemmänkin?
Vedenpaisumuksen seuraukset - maailmanlaajuinen tulva olisi aiheuttanut hirvittävästi todisteita, mutta niitä ei nähdä nykyään
-Miten selittää vuorten vaihtelevat iät? Esimerkiksi miksei Sierra Nevadan vuoret kuluneet yhtäpaljoa kuin Appalakit vedenpaisumuksen aikaan?
-Miksei jään ytimissä ole merkkejä tulvista? Jääytimiä on ajoitettu yli 40000 vuoden taakse laskemalla vuosittaiset kerrokset(Gröönlannissa). Maailmanlaajuinen tulva olisi jättänyt sedimenttikerroksen, huomattavia muutoksia suolaisuuden ja hapen isotooppien määrässä, halkeamisia törmäyksien johdosta ja lämpöstressi pitäisi näkyä, aukkoja (muinaiset ilmakuplat..) ja luultavimmin muitakin todisteita pitäisi näkyä. Miksei näitä ole kuitenkaan yhtään löytynyt?
-Miksei tulvasta jäänyt jälkiä merien pohjiin? Vuoden kestänyt tulva olisi näkynyt pohjissa.
-Miksei ole todisteita tulvasta puun vuosirengas-ajoituksissa? Puun vuosirengas tiedot kulkevat yli 10000 vuoden matkan, eikä ole merkkejä tuolta ajalta maailmanlaajuisesta katastrofista.
Tämä on tämän päivän viimeinen osa. Erilaisia perusongelmakohtia vedenpaisumuksessa on 11kpl
ja vedenpaisumuksen merkkejä on lueteltu monissa teidejulkaisuissa vuosikymmenien ajan ja atomifysiikka on vahvistanut geologisten kerrosten syntyneen hyvinkin lyhyessä ajassa.
Miten suuria hiiltyneitä metsiä on maan uumenissa, ellei kokonaiset kasvilautat ole hautautuneet nopeasti veden kúljettaman irtonaiseen maa-ainekseen.
Jos sedimenttikerrokset olisivat poimuuntumisen tai jonkun muun prosessin aikana olleet jo koviksi kallioiksi muuttuneita, ne eivät olisi voineet pomuuntua siten kun on tapahtunut, eli
prosessien on täytynyt tapahtua ennen kuin ne
ovat kovettuneet kiveksi, mikä on varmimmin ymmärrettävissä tapahtuneen vain vedenpaisumuksen
yhteydessä, jolloin on ollut nopeasti lisääntyvää painetta. (A Theory of Mountain Building" American Journal of Science, vol 237)
Edelleen suosittelisin, että ihan oikeasti lukisit ajatuksella nämä kaikki tekstit läpi. Ei vain tuolla tavalla, että otat yhen kohan mistä tunnet tietäväsi jotain esille ja siitä kirjoitat ne samat litanniat.
Toisekseen sinulle on myös sanottu monta kertaa, että geologiset kerrokset voivat syntyä sekä nopeasti, että hitaasti..ainakin tieteen mukaan. Ehkäpä valikoivat dementiasi on taas pelissä..entiedä.
Kukaan ei ole kieltänyt paikallisia tulvia, eihän? Vai onko ainut mahdollinen tulva mielestäsi maailmanlaajuinen? Toisekseen se, että maakerroksia voi syntyä nopeasti ei tarkoita sitä, ettei niitä voisi syntyä hitaastikin.
Kalliot ja vuoret eivät ole myöskään voineet poimuuntua kuukausissa kuten kressut väittävät. Vai uskovatko kressut fysiikanlakeihin valikoiden?
Tuo lähteesi varmaan kertoo myös, että miksei olisi voinut poimiintua tuolla tavalla? Ainakin esim. tiedetyt sedimenttivuoret ovat poimuuntuneet noista kovettuneista sedimenteista huolimatta ilman vaikeuksia. En sitten tiedä, miksei tuo mahdottomuus koske noita vuoria?
arvovaltaisten tiedejulkaisujen kirjoituksia, joissa geologisten kerrosten välissä ilmenevää " great unconformity" ilmiötä pidetään "lähes yleismaailmallisena" ja on jopa ydinfyysikoita, jotka vakuuttavat, että kaikkien niiden päällä olevien kerrostumien syntyikä on todennäköisimmin
lähellä hyvin lyhyttä aikaa (puhuttu jopa tunneista ja minuuteista) kuin vuosimiljoonia.
Lisäksi ainoana mahdollisena vastauksena ja selityksenä on suuri, maailmanlaajuinen tuhotulva.
Meksikon Lahdellakin vesi on, pohjan muodot huomioonottaen pyörinyt kerran aivan päisvastaiseen suuntaan.
Tarjoa tänne niitä julkaisuja niin tutkitaan niitä. Älä syyllisty kressujen yhteen perusvirheeseen, eli jätä kertomatta lähteitä.
"Lisäksi ainoana mahdollisena vastauksena ja selityksenä on suuri, maailmanlaajuinen tuhotulva. "
Tämä kohta herätti huomioni, koska tuo kuulostaa hyvin epätieteelliseltä..olisi todella omituista jos yksikään alan oikeista tiedemiehistä menisi moisen sammakon päästämään suustaan. Nykyään tiedetään, että kerroksia voi syntyä sekä hitaasti, että nopeasti. Jos oletetaan, että suurin osa syntyisi nopeasti, niin tuo jättää vielä kerrostumia, mitkä syntyvät hitaasti..liian hitaasti kreationismin kannalta.
Tieteen mielestä kuitenkin mikään yksittäinen tulva ei pysty selittämään satoja ja jopa tuhansia päällekkäisiä kivikerroksia. Raamatussa kuvattu tulva ei millään olisi kyennyt luomaan kuin muutaman kivikerroksen parhaimmillaan; ei ole väliä sillä niinkään, että miten nopeasti maakerrokset syntyvät. 4000 vuoden aikana on ollut liian vähän paikallisia tulvia jne. selittääkseen mistä nuo seuraavat kerrokset ovat tulleet.
Oletetun vedenpaisumuksen merkkejä ei näy tarpeeksi. Vesien vetäytyessä poispäin tulvan loppupuolella, niin olisi syntynyt todella voimakasta eroosiota; sellaiset virtaukset olisi käynyt. Toistaiseksi on löytynyt kaksi kohtaa koko planeetalta, mistä on löydetty merkkejä siitä, että siellä olisi Saattanut olla Joskus tuon tyylinen virtaus. Vedenpaisumusteorian ollessa kyseessä, niin merkkejä pitäisi olla kaikkialla maailmassa, niin voimakkaista asioista puhumme.
Moniin esittämiisi kysymyksiin löytyy vastauksia perusteluineen ja lähdeviitteineen täältä kysymys/vastaus-palstalta. Käy tutustumassa.
http://answersingenesis.org/home/area/qa.asp
http://talkorigins.org
Täältä löytyy paljon uusia kysymyksiä ja edelliset ja tietoa miksi näyttää mahdottomalta, että voisi tieteellä selvittää asia nuoren maan voitoksi.
Voisit kuitenkin ottaa yksittäisiä kysymyksiäni käsittelyyn; ei viitsi linkkisotaan ryhtyä..
No enpä tiedä onko siinäkään paljon järkeä, jos kysymys kerrallaan otan linkin takaa copypastella pitkän tekstin tänne, kun jokainen voisi etsiä haluamansa vastaukset tuolta suoraan. Kysymykset on siististi jaoteltu aihepiireittäin.
Muistaakseni joku kyseli Nooan arkin "öljyämisestä". Mahdollisesti käytettiin puista saatavaa tervaa. Se oli lyhyt vastaus, mutta monet ovat valitettavan pitkiä.
Vaikka tuo tuntuisi olevan yllättävän asiallinen sivusto, niin he ovat silti ottaneet tiettyjä kreationistien yleensä tekemiä virheellisiä olettamuksia mukaan; virheitä näkyy joka puolella heti alusta lähtien (katsonut dinosaurukset ja Nuori Maa-todisteet osastoja vasta).
(esim. "1. Mantereiden eroosiovauhti on liian suuri: Eroosion olisi pitänyt kuluttaa maat jo monet kerrat. Erilaiset nostavat tekijät ovat liian hitaita" Miksi sitten Himalaja ja hyvin monet muut alueet kohoavat jatkuvasti jos eroosiovauhti olisi sitten näin paljon suurempi kuin erilaiset nostavat tekijät? Miksei ole nähtävissä tuota, että mantereet olisivat kulumassa pois mereen?
Lähde:
Matson, Dave E., 1994. How good are those young-earth arguments?
2. "Ei ole tarpeeksi heliumia ilmakehässä; heliumia pääsee kyllä paljon karkaamaan (Syntyy radioaktiivisessa hajoamisessa..), mutta sitä pitäisi olla kerääntynyt enemmän jos Maa olisi vanha. " -Helium on erittäin kevyt kaasu ja ylemmässä osassa ilmakehää se voi helposti saavuttaa tarpeeksi nopean vauhdin poistuakseen ilmakehästä pelkän lämpönsä johdosta. Pelkkä lämpöpoistuma ei tietysti kykene selittämään heliumin vähyyden ilmakehässä. Tuon lisäksi heliumia ionisoituu ilmakehässä ja se seurailee Maan magneettisia linjoja. Kun ionivirtoja tutkitaan, niin saadaan selville, että heliumin poistuminen ilmakehästä vaikuttaa heliumin syntyyn (heliumin määrä pysyy tasaisesti hyvin hyvin pienenä).
Jatkaisin jos olisi aikaa. Seuraavakin kohta oli sitä tuttua kreationistista höttöä joille he eivät voi tarjota tieteellisiä todisteita koskaan, kun heidän pitää melkein seuraavaksi yrittää kumota ajoitusmenetelmiä.
Ajoitusmenetelmien kieltämiset ovat nekin sitä samaa huvittavaa: He esittävät samat kolme kreationistien peruskyssää, mitä oletuksia pitäisi ajoitusmenetelmissä tehdä. He eivät ole jaksaneet etsiä selityksiä. Noissahan on otettu huomioon Mahdolliset muutokset, mitkä saattaisivat muuttaa tulosta. Se näkyy niissä n. arvioissa. Jotta menetelmä olisi täysin epäluotettava, niin luonnossa pitäisi näkyä selvät merkit tuosta muutoksesta..mutta kun ei näy. Toisekseen on monia menetelmiä yhdelle ikäluokalle mitkä ovat toisistaan riippumattomia. Menetelmillä saadaan yhteneviä tuloksia mikä lisää varmuutta. Tiede ottaa huomioon nämä mahdolliset epävarmuustekijät; se on tieteen tapa toimia.
Sitten nämä eivät tuolla sivuilla ota huomioon, että tiede on ottanut selville menetelmien säännöt. Esim. kritisoivat, että laavavirtoja mittaamalla saadaan vääriä tuloksia.Sulan kiven mittaaminen on yksi asia mitä ei kannata mitata. Sen ikää on melko mahdotonta arvioida menetelmillä. Vielä kritisoivat tuota, että käyttämällä eri metodeja saadaan Paljon eroavia tuloksia. Kyllä jos käyttää väärään ajoitusmenetelmää. Tiede on selvittänyt myös tuon, että millä aikavälillä mikäkin menetelmä toimii luotettavimmin. C-14 menetelmä toimii 500-50000 vuoden välillä tarkasti tuon aineen ominaisuuksien johdosta. Testattavan on joskus pitänyt olla osa elävää kokonaisuutta.
Nämä nyt pikaisella katsahduksella
Antamassasi linkissä on pelkkää huu-haata; ei järjen häivää, erittäin pahoja asiavirheitä täynnä (=valheita?).
http://answersingenesis.org/home/area/Magazines/docs/cen_v19n2_animals_ark.asp
Esimerkisi:
"Noah did not need to take sea creatures3 because they would not necessarily be threatened with extinction by a flood."
Kaikki makeanveden eläimet olisivat kuolleet.
Mitenkä muuten oli kengurun ja muiden pussieläimien laita??
Matkaa Australiaan ja Uusi-Seelantiin on pitkä. Kuinka Nooa ne eläimet siltä hakikaan??
Kävin kyllä, mutta kaikissa kohdissa mitä tarkastin oli paaahoja virheitä. Esim. todisteita puuttui (ei estänyt tekemästä oletuksia kuitenkaan) ja fysiikanlakeja oli unohtunut matkan varrella. Ota vain vaikkapa yksitellen kysymyksiä sieltä. Etsi itse muitakin lähteitä ja mieti miten tuo istuu kaikkiin tunnettuihin (sellaisiin joista on paha lähteä kiistämään, kun ne tunnetaan kerta) fysiikan, geologian, biologian jne. lakeihin.
Oletan sinun tietävän hieman enemmän näistä tieteenaloista kuin Raimon(joka tunnusti ettei tiedä paljoa(mikä ei estä häntä kritisoimasta kyseisen tieteen löytöjä)).
Ps. En jokakohtaan pistä copypastea, kun tuota tietoutta on jo omasta takaa.
Pps. Jos kuitenkin tutustun lisää tuohon sivustoosi ja sen väitteisiin niin sinä voisit vastaavasti tutustua seuraaviin:
http://talkorigins.org/indexcc/list.html
http://www.geocities.com/SouthBeach/Pier/1766/hovindlies/A.html
Eläimethän tulivat Nooan luo, mutta monet eläimet eivät millään olisi kyenneet tekemään kyseistä matkaa, eivätkä eläimet voineet myöskään elää pienellä alueella (kasvinsyöjiä jos olivat kaikki, niin ei varsinkaan voineet). Lisäksi arkkiin olisi pitänyt tunkea montakymmentä eläintä sekunnissa..jos ei lasketa nykyään sukupuuttoon kuolleita lajeja.
Sivut ovat melko asiallisia kyllä ja heillä on pienenpientä tieteellistä yritystä myös mukana, mutta tekevät samoja perusvirheitä mitä kaikki kreationistiset tietolähteet tuntuvat tekvän
jopa evoluutiota käsittelevissä teoksissa puhutaan että alkujaan olisi ollut vain yksi manner. 1. Moos 10.25 Pelegin aikaa Raamatun tutkijat pitävät myös, paitsi ihmisten jakaantumisen, myös mantereiden jakaantumisen aikana.
Onhan kengurut ja pussieläimet voineet olla
lähellä ja myöhemmin jakaantumisen aikana joutuneet kauemmaksi. Jumalaahan evot eivät mihinkään tarvitsekaan.
Ja jokainen tieteellinen teos sanoo tuon olleen miljoonia vuosia sitten. Se ei ole tieteellisesti mahdollista, että mantereet olisivat lähteneet erkanemaan vasta tuhansia vuosiasitten. Kaikki nykyään elävät lajit eivät voineet olla tarpeeksi lähellä arkkia, koska ruokaa ei olisi riittänyt. Varsinkaan jos eläimet eivät olisi syäneet toisiaan.