Olen 12-vuotias, en käytä paljon meikkiä, ainoastaan ripsiväriä, enkä sitäkään joka päivä. Minulla ei ole paljon finnejä tai mustapäitä, ainakaan vielä. Eli mikä on paras keino hoitaa ihoa ja pitää se puhtaana, ja ehkäistä finnien syntymistä liikaa? Miten te hoidatte ihonne päivittäin? Etsin keinoa jossa ei tarvitse tunkea kaikkia mahdollisia aineita naamaan.
Finnien torjunta
Hiksuuuu
1129
0Äänestä
Vastaukset 1
Vanhimmat
Finnejä on vaikea ihon hoidolla estää, eivät ne "epäpuhtaudet" johdu puhtauden puutteesta.
Finnejä syntyy, kun ihon talirauhasten toiminta kiihtyy hormonaalisista syistä murrosiässä. Joillekin tulee enemmän, joillekin ei juuri mitään. Tähän geneettiseen perustaan ei voi vaikuttaa, ihmiset ovat erilaisia ja toisilla on rasvoittuvampi iho.
Mihin sitten VOI vaikuttaa? No siihen, että pitää ihonsa peruspuhtaana eikä sorru mihinkään humpuukiin, jos akne kuitenkin iskee. Aivan tavalliset puhdistusaineet riittävät. Neutraali pH eli sama happamuus kuin terveessä ihossa on esim. Sebamed tuotteissa. Ne ovat hyvin riittoisia, pisara riittää kasvojen pesuun. Kuitenkaan saippuaa älä käytä.
Jotta finni syntyisi, ihohuokosen on ensin mentävä tukkoon. Rasva pelkästään ei tuki huokosta, koska se pääsee avoimesta huokosesta ulos, vaan ihon kuolleet sarveissolut yhdessä rasvan kanssa. Kun huokonen on tukossa, syntyy ihohuokosessa ja talirauhasessa bakteerien vaikutuksesta tulehdus, joka muodostaa lopulta finnin, isomman tai pienemmän.
Joten: ihoa pitäisi kuoria säännöllisesti eli poistaa niitä sarveissoluja. On olemassa erilaisia hiovia hiukkasia sisältäviä kuorivia puhdistusaineita, joita voisi käyttää säännöllisesti. (Myös esim. finnivoide Brevoxyl kuorii ihoa ja pitää huokoset auki samoin kuin tappaa aknebakteereita. Älä käytä tätä, ellei sinulle tule aknea.)
Meikki ei aiheuta finnejä. Varsinkin mineraalimeikit voivat lisätä ihon pintakosteutta, jolla voi olla jopa edullinen vaikutus ihon kuntoon. Ne eivät tuki huokosia. (Tietenkin ihon rasvojen ja muun töhnän kanssa tukkivat, jos ei puhdista meikkejä naamaltaan säännöllisesti.)
Jos nämä perustoimet eivät riitä, kannattaa finnien ilmaantuessa ajoissa lääkäriin.