Koska se tuntuu olevan niin perusteellisen vaikeaa ymmärtää, niin tässä teille pähkinänkuoressa se, miksi Jehovan todistajien toiminta ovelta ovelle työssä on henkilötietolain kannalta kyseenalaista:
VARTIOTORNI-SEURAN OHJEISTUS HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEEN OVELTA OVELLE TYÖSSÄ ON LAINVASTAINEN.
Jäikö jotain epäselväksi?
VARTIOTORNI-SEURAN OHJEISTUS HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEEN OVELTA OVELLE TYÖSSÄ ON LAINVASTAINEN.
Jäikö jotain epäselväksi?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei vaan, tietosuojavaltuutettu on tulkinnut sen tarkoittavan rekisterin pitoa siitä huolimatta, että todistajat pitävä thenkilökohtaista kirjaa.
Näin minä sen ymmärsin.
>>Ei vaan, tietosuojavaltuutettu on tulkinnut sen tarkoittavan rekisterin pitoa siitä huolimatta, että todistajat pitävä thenkilökohtaista kirjaa.>>
Kirjaa, joka on käytännössä katsoen koko seurakunnan käytettävissä.
No siinä on kuitenkin eroa siihen, että se olisi esim. sähköisessä muodossa tai kortistona olemassa, josta kuka tahansa voisi tietoja lukea.
Mutta tietosuojavaltuutettu on sanansa sanonut, ja asiasta voi antaa vastineen, kuten todistajat ovat ilmoittaneet tekevänsä. Saanemme lukea asiasta jossain vaiheessa.
Oma näkemykseni on, että valtuutettu on hiukan oikonut mutkia johtuen aiemmista kokemuksista todistajien kanssa. Esim. tämä että joillain on ollut vaikeuksia saada tietojaan seuralta jne.
Voin olla väärässä...
1. Vt-seura/seurakunta ohjeistaa rekisterin pitämistä. Se on silloin vastuussa ohjeistuksesta ja rekisteristä.
2. Jos Vt-seura/seurakunta ei ohjeistaisi rekisterin pitämistä, se ei olisi vastuussa ohjeistuksesta ja rekisteristä.
3. Jos Vt-seura/seurakunta ohjeistaisi pitämään rekisteriä tietosuojalain mukaisesti, asia olisi kunnossa.
Muita epäselvyyksiä?
Oma näkemyksesi olisi aivan oikea, mikäli Vt-seura/seurakunta ei olisi lainvastaisen ohjeistuksen takana.
Jos et tiennyt, niin viimeisin esitys kumoaa aina automaattisesti edellisen (jollei toisin mainita). Tässä tapauksessa viimeisin esitys on erityisen raskauttava, kun TSV on jo selvästi esittänyt kantansa ja sen päältä kävellään mennen tullen ja palatessa.