Pettäjämiehet ovat parhaita miehiä

Provosoiva otsikko mutta näin se vain on. Miksi muuten ykkönen ja kakkonen kynsin ja hampain tästä aarteestaan kiinni pitävät? Eikä kakkonen olisi koko suhteeseen lähtenyt mikäli mies ei olisi parasta A-luokkaa. On siis aivan ymmärrettävää ettei aviovaimokaan taistelutta tälläisestä kultakimpaleesta luovu.
12289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pakkohan se noin on oltava sillä ei kai kaksi naista huonosta miehestä taistele. Kyseessä on miehistä parhain, siksi kumpikin hänet omakseen tahtoo.

Äänestä

Höpöhöpö, pettäjämiehet ovat luusereita pahimmasta päästä. Täysin vastuuttomia tunteettomia hyväksikäyttäjiä. He voivat menestyä työelämässä, mutta siihen se jää. Ulkonäkökään ei ole välttämättä kummoinen. Siis vaikka pettäjämiehet ovat surkimuksia, aina löytyy naisia, jotka ovat heidän vaimoinaan ja kakkosinaan. Se onkin suuri mysteeri.

Äänestä

Totta joka sana ;)))

Äänestä
  • Peukutin edellistä vain jos hän tarkoitti sanoillaan "puhkaisinko pallin" kirjoitusta.

    Äänestä

Pettäjämiehet kuten naisetkin ovat valahtelijoita joka asiassa. Niin näissä suhdeasioissa, kuten työpaikoillakin.
He osaavat kyllä tuoda esille osaaottavaisuuden, mutta kaikki perustuu valheelle.
He manipuloivat kaikki ihmisiä, jotta saisivat kaiken itselleen, kenestäkään he eivät välitä tippaakaan ei edes omista lapsistaan.
Pakon perään mahdollisesti kerran tai kaksi kuukaudessa viikonlopun pitävät, mutta sillekin ajalle on etsitty lasten kaitsija, ruokkija ja perään katsoja, nämä pettäjät kun tarvitsevat kaiken aikansa tuohon pettämiseen ja itsensä esille tuomiseen.

Ja näitä on suurin osa eronneista elostelijoista, jotka roikkuvat biletyspaikoissa, joten kannattaa vain ohittaa kaikenlainen heidän suustaan päästämä, se on valhetta.

Äänestä

Ei siinä miehellä ole mitään tekemistä se on vain välikappale. Koko juttu on naisten välinen kilpailu ja halu on vain saada toisen naisen mies itselleen. Mies voi olla mikä luuseri tahansa.

Äänestä
  • Miehellä ei ole asiassa tekemistä? Mistä nämä naiset sitten kilpailisi jos tätä välikappaletta ei olisi? Eiköhän se ole aika ratkaiseva tekijä.. se mies.

    Äänestä

  • voittaja saa pitää kirjoitti:

    Miehellä ei ole asiassa tekemistä? Mistä nämä naiset sitten kilpailisi jos tätä välikappaletta ei olisi? Eiköhän se ole aika ratkaiseva tekijä.. se mies.

    Jep mies kuin mies mutta ei sen mitään A-luokkaa tarvi olla riittää kun sillä on vaimo

    Äänestä

  • Korjaan kirjoitti:

    Jep mies kuin mies mutta ei sen mitään A-luokkaa tarvi olla riittää kun sillä on vaimo

    Eipä ole sattunut eteen naista jonka kanssa asiasta olisin alkanut kilpailemaan....

    Äänestä

Ei pidä paikkaansa. Paremman puutteessa sitä varattujen kanssa vehdataan. Oikeaan suhteeseen aletaan vasta sitten kun kunnollinen, rehellinen, luotettava ihana mies osuu kohdalle. Ykkönen jää pettävän sekundamiehensä kanssa kaksisteen.

Äänestä

Mieshän on harvoin ollut pettäjä mennessään esim. naimisiin. Hänestä on tullut pettäjä ajan kanssa. Vaimon mielestä mies ei ole siinä vaiheessa enää paras. Kiinni pitäminen johtuu monesti yhteisistä lapsista ja vaikka yhteisestä omaisuudesta.
Kakkosenkaan mielestä pettäjämies ei ole pohjimmiltaan ja rehellisesti ajeteltuna paras. Ei minunkaan mielestä vaikka tapailenkin pettäjää. En taistele hänestä. On jos on, jos menee niin menee. Ei ole minulle kultakimpale. :D Nyt en halua "vakisuhdetta", siksi välttää tilapäisesti.

Äänestä

retkuja,renttuja,sanavalmiita hauskuuttajia ne selliaset on ei mitään muuta ku pillu mielessä anteeks vaan..mä en ikinä tappelis miehestä ku parempii on saatavilla hahahahha

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asia selvä kirjoitti:

Provosoiva otsikko mutta näin se vain on. Miksi muuten ykkönen ja kakkonen kynsin ja hampain tästä aarteestaan kiinni pitävät? Eikä kakkonen olisi koko suhteeseen lähtenyt mikäli mies ei olisi parasta A-luokkaa. On siis aivan ymmärrettävää ettei aviovaimokaan taistelutta tälläisestä kultakimpaleesta luovu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu