Ja taas pieleen

Tässä alempana on ketju kampaajakokemuksista, mutta on jo niin huisin pitkä,
niin laitanpa tähän eilisen kokemukseni.

Minulla on puoleen selkään ulottuvat suorat hiukset. Halusin tasaukse, siis hieman latvoja lyhennettiin, onnistui.
Senjälkeen laitettiin isot rullat ja kuivattiin. Toivomuksenani oli saada hieman kuohkeutta, ei kiharoita.
No eikun tämä kampaaja laittoi pienet rullat selittäen ettei muuten kihara kesta.
Justiinsahan olin ilmoittanut etten halua kiharoita. Laittoi kuitenkin pienet rullat.

Auki kammatessa väänsi ja harjasi ja suki niin, että luulin viimeisenkin karvan lähtevän.
Senjälkeen tupeerausta, lakkaa, tupeerauta, lakkaa.
Kampasi minulle aivan hirveän leijonanharjan, joka ei sopinut minulle yhtään.
Ja minä kun olin halunnut ainoastaan hieman ilmavuutta ja nyt oli päässäni hirveä pehko, näytin aivan huuhkajalta!

Halusin äkkiä pois ja kotiin pesemään pääni.
Miksi tämä aina on tälläistä.
167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siksi kun niin harva kampaaja ei osaa kuunnella asiakasta. Eikä ne kysy, jollei tiedä, ne tekee vaan ja sukii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ikinä enää kirjoitti:

Tässä alempana on ketju kampaajakokemuksista, mutta on jo niin huisin pitkä,
niin laitanpa tähän eilisen kokemukseni.

Minulla on puoleen selkään ulottuvat suorat hiukset. Halusin tasaukse, siis hieman latvoja lyhennettiin, onnistui.
Senjälkeen laitettiin isot rullat ja kuivattiin. Toivomuksenani oli saada hieman kuohkeutta, ei kiharoita.
No eikun tämä kampaaja laittoi pienet rullat selittäen ettei muuten kihara kesta.
Justiinsahan olin ilmoittanut etten halua kiharoita. Laittoi kuitenkin pienet rullat.

Auki kammatessa väänsi ja harjasi ja suki niin, että luulin viimeisenkin karvan lähtevän.
Senjälkeen tupeerausta, lakkaa, tupeerauta, lakkaa.
Kampasi minulle aivan hirveän leijonanharjan, joka ei sopinut minulle yhtään.
Ja minä kun olin halunnut ainoastaan hieman ilmavuutta ja nyt oli päässäni hirveä pehko, näytin aivan huuhkajalta!

Halusin äkkiä pois ja kotiin pesemään pääni.
Miksi tämä aina on tälläistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu