Voin sanoa, että ovat paljon laajemmat kuin uskottekaan. Riippuu tietenkin aina erosta ja siihen liittyvistä asioista.
Kyllä omat vanhempanne kokevat eron paljon pahempanan, kun kokisivat oman eronsa, silloin kun kyse omasn lapsen elämästä, lastenlasten elämästä.
Te erovat elätte jotenkin niin umpiossa, että ette näytä ymmärtävän, että se kaikkein suurin turvanne elämän kriiseissä on useimmiten ne omat vanhemmat, vaikka he asioita prosteisivatkin, siltikin he ovat se suurin turva ja apu pahan paikan tullen.
Jos lähdet hakemaan sitä apaua ystäviltä, tuttavailta, uudesta suhteesta, luultavammin käy niin, että ystävät ja tuttavat jättävät, uusi suhde on jokin elämänsä jo elänyt ja tuhonnut, joka etsii lohduttajaa, joten harhaan vie sekin tie useimmiten.
Kyllä omat vanhempanne kokevat eron paljon pahempanan, kun kokisivat oman eronsa, silloin kun kyse omasn lapsen elämästä, lastenlasten elämästä.
Te erovat elätte jotenkin niin umpiossa, että ette näytä ymmärtävän, että se kaikkein suurin turvanne elämän kriiseissä on useimmiten ne omat vanhemmat, vaikka he asioita prosteisivatkin, siltikin he ovat se suurin turva ja apu pahan paikan tullen.
Jos lähdet hakemaan sitä apaua ystäviltä, tuttavailta, uudesta suhteesta, luultavammin käy niin, että ystävät ja tuttavat jättävät, uusi suhde on jokin elämänsä jo elänyt ja tuhonnut, joka etsii lohduttajaa, joten harhaan vie sekin tie useimmiten.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On pikkasen huonompi hakea apua tuonpuoleisesta, ovat sattumalta kuolleet kumpikin. Niin, että mitäs nyt tehdään?
No kannattaisiko katsoa peiliin, jos omat lapset eivät halua jakaa elämänsä kriisejä kanssasi?
Oletko vanhempi, joka osaa todella tukea omia lapsiaan kriisin aikana - vai tuputatko heille omia mielipiteitäsi viimeiseen asti tyyliin "ei ero mitään ratkaise, koittakaa nyt vain saada asianne kuntoon" (tämä esimerkki elävästä elämästä...).
Tukeminen tarkoittaa sitä, että kuuntelee ja yrittää ymmärtää toisen näkökantoja - ei sitä, että sanellaan, miten toisen pitäisi tehdä. Lapset pohjimmiltaan varmaankin tietävät sinun tarkoittavan hyvää, mutta kun elämä on kriisissä, ulkopuolisen viisastelu ei auta. Sillä ulkopuolinenhan sinä olet, vaikka oletkin lapsesi äiti tai isä. Et sinä elä sen parisuhteen keskiössä, vaan ulkopuolella - vaikka miten väitätkin tietäväsi, mitä on tekeillä.
On aika oudosti sanottu, että vanhemmat kokevat lapsensa eron pahempana kuin oman eronsa... Todella oudosti..!!!
ei taida se minun peiliin katsomisesni auttaa asiaa, silloin pää menee sekaisin ja ajatukset heitää häränpyllyä. Etsitään olemantonta medan luomaa maailmaa, jossa kaikki on suurta ja ihanaa. Onkohon teistä eronneista kukaan vielä jälkeenpäin huomannut, että etsintä oli turha ja tuli rikottua kaikki se hyvä mikä oli omassa elämässä jo olemassa, mutta kun mikään ei riitä.
Puoliso nähdään aina pahana ja ratkutetaan, ei kukaan sitä jaksa ikuisesti kuunnella. Pitäisikä enemmän mietti todellakin, mistä oma paha olo on tullut, eikä siihen todellakaan ole mitään hoitoa ilman perheiden rikkomista.
Tukeminen on kuuntelemista ja sitä osaan ihan varmasti, Viisasteleminen ei kuulu ja toisen alistaminen ollenkaan.
Suurin syy lienee, että lapsia on todella niin kriisissä, eikä osaa hakea apua mistään.
Siksi vetoankin, että te ystävät, jotka olette vielä lähellä, koettakaa kuunnella ja koettakaa saada apaua, mutta älkää nyt missään tapuksessa viekö kriisissä olevaa ihmistä bilettämään, ei se ole apua ja suden suuhun tyrkkääminen.
Tiedän toki, että hirveän vaikeaa on omista asioistaan ja varsinkin silloin kun kokee epäonnistuneensa tulla vanhemmilleen kertomaan, mutta tiedän että se on kuitenkin kaikkein turvallisin paikka kriisissä olevalle.
Ihan varmasti vanhemmat tukevat, kuuntelevat ja ovat avuksi, siinä missä voivat.
On aika oudosti sanottu, että vanhemmat kokevat lapsensa eron pahempana kuin oman eronsa... Todella oudosti..!!!
Mitä outoa tuossa on, jos lapsen ero tulee puskasta, on perhe ja pitkäaikainen puoliso, ihan ihminen, tekevä. Kun selvittelet sitä mielessäsi ja kuulet puheet sivuiltasi, jossa saattavat pahat kielet omaa lastasi syyttää vaikka mistä ja saattavat syyttää vanhempiakin, on pienet lapset, joiden elämän tilanne muutuu aivan hirveästi, oma eronnut vanhempi erokriisissä ja ei todellakaan huomaa edes omien lastensa tilannetta. Kyllä se kauheampaa on kuin mikään muu elämässä. Kaikki joita rakstavat rieppuvat siinä elämän ja sanoisinko jopa kuoleman välissä, jos tätä sanot jotenkin helpoksi tilanteeksi vanhemmillekaan, en todellakaan ymmärrä.
Niin se on että , kukaan ei tiedä mitään todellisuusesta ennkuin kohtaa itse tilanteen, sama se on kun joku nykäistään liikenneonnettomuudessa ykskaks pois .
Jokainen tekee omat valintansa ja päätöksensä. Niiden mukaan mennään. Ei ketään eronnutta "viedä" bilettämään, ellei hän itse sinne halua lähteä. Joskus myös bilettämisestä saattaa olla enemmän iloa kuin surua :). Näin se vaan on.
Ihmiset eroavat milloin mistäkin syystä, vaikka sinä et sitä missään tapauksessa haluaisi. Tämä on sinun ongelma. Kun et millään päästäisi ketään juhlimaan heidän eronsa jälkeen, niin ongelma on edelleen vain sinun. On harhaa luulla, että oma vanhempi on paras ja ainoa tuki ja turva erossa.
"Pahoista kielistä" ei kannata välittää. Hui hai mitä muut puhua pälisevät.
Avioerolla on aina erittäin paljon hyviä ja positiivisiakin vaikutuksia. Kannattaa keskittyä niihin.
Hyvin usein erossa ei kuitenkaan suurin tuki ja turva ole omat vanhemmat. Kuten tuossa jo mainittiinkin, omat vanhemmat voivat olla jo kuolleet. Tai sitten vanhempiin ei ole muutenkaan pidetty yhteyksiä mitä erilaisimmista syistä. Itse olen pyrkinyt rasittamaan yli 80v äitiäni erollani mahdollisimman vähän. Häneltä en todellakaan odota apua tai tukea, ei olisi tullut mieleen pyytäkään.
Ex-liitossani tein kaiken itse. Hoidin lapset, huushollin, oman työni. Minkäänlaista tukea ja lohdusta en saanut murheisiini ex-mieheltäni. Vastapainoksi piti kuitenkin keskittyä ex-miehen ongelmiin. Oikeastaan koko elämä, sekä minun että lasten, keskittyi pelkästään niihin.
Ex-liitossani kaipasin tukea ja lohdusta. Sitä sain ystäviltä ja sukulaisilta. Kuten heiltä sain myös tukea erossa. Eron jälkeen olen ollut esimmäistä kertaa vuosiin tasapainoinen. Lapsillekin on järjettömän paljon enemmän aikaa, kun ex-miehen ongelmat on voinut jättää taakse.
Ei kaikkien vanhemmat ole vielä kahdeksaakymmentä, eli aina pitää ajatella mistä on kyse, miksi vanhemmat ovat niin hirveä asia teilel lapsille.
Me vanhemmat rakstamme Teitä koko sydämestämme, kuten tekin omia lapsianne ja varmasti tulette huomaamaan jatkossa että se rakkaus ei lopu edes lapsen kotoa lähtemiseen saatikka hänen elämäänsä hamaan siihen saakka kun vanhemmat elävät. se side on hyvin vahva, joten ajatelkaapa asiaa omia lapsianne ajatellen, varmasti kaipaatte heitä ja toivotte heidän tulevan käymään luonanne ja toivotte heidänkin pyytävän käymään. Kyllä ymmärrän, että kun todellienn vanhuus tulee toki eri ajoin kullekin, joku on vielä ihan pirteä kahdeksankymppisenä, mutta varmasti silloin jo lapsekin ovat senverran vanhoja, että lapsensakin ovat jo aikuisia, tuskon silloin enää vanhemmat kokevat eroistanne sitä tuskaa kun alle neljäkymppinen pienten lasten vanhempi eroaa, siinä varmasti tarvitaaan tule ja isovanhemmat ovat tuttuja lapsille, joten heidänkin kannaltaan tämä yhteys tulisi säilyttää ja saada tukea.
En koskaan omia vanhempia katsonut kieroon, tietenkään en kaikilla asioilla heitä rasittanut, mutta suuremmat on syytä kertoa, sillä kyllä nämä vanhemmat kärsivät ja joutuvat ennennäkemättömän ryöpyn osallisiksi eroistanne.
Kun joku kirjoitti, että ei tule välittää mitä toiset pälättävät, mutta jos pälättävät varsin julmia juttuja, jopa pelottavia juoruja, kyllä siinä sydän pakahtuu, kun toivoo että eronnut nyt itse jotakin kävisi kertomassa, jotta tietäisi lapsensa olevan edes jonkinlaisessa turvassa.