Luukkaan evankeliumi on suunnattu pakanakristityille, eli morsiusseurakunnalle ja siinä luvataankin palkinto, että jos teidät katsotaan arvolliseksi niin pääsette pakenemaan tätä kaikkea. Tässä siis ihan muistutukseksi Jeesuksen varoitus viimeisesti hetkistä ennen ylösottoa ja mitkä tulevat silloin olemaan ne suurimmat ongelmat ja houkutukset.
"Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta PÄIHTYMYS ja JUOPPOUS eikä ELATUKSEN MURHEET, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa (KJV "olisitte arvolliset") paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä." - Luuk. 21:34-36
1. Päihtymys
- kr. 'kraipale' = 'huimaus', 'päänsärky'
- Päihtymys ja Juoppous ovat tässä kohtaa eroteltu, joka antaa vihjeen että kyseessä on myös mahdollisesti muutakin kuin pelkkä päihtymys.
- Jossakin käännöksissä käytetään sanaa "Ylensyönti", mutta alkukielen sana viittaa että tässä tarkoitetaan päihdyttäviä aineita kuten huumeet ja lääkkeet.
- Molempia käyttää tänäkin päivänä Suomessakin lähes miljoona ihmistä.
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/laakenapilla-vauhtia-tyopaivaan/916730
2. Juoppous
- Juoppous eli alkoholismi on tänä päivänä yhä kasvava ongelma ja tänä päivä Suomessa juokin 400,000 ihmistä kossupullollisen viinaa.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1578045/400-000-suomalaista-juo-kossu--tai-viinipullollisen-alkoholia-paivassa
3. Elatuksen murheet
- Eli talousongelmat ja murheet mitenkä pärjätä huomiseen.
- Suomalaiset ovat nyt enemmän velkaantuneita kuin koskaan, kuten koko maailma joka elää lujasti velaksi nyt.
- Pikavippien ja muiden pikkulainojen ottaminen on niin ikään ryöstäytynyt käsistä, jonka vuoksi monella on ulosotossa velkoja.
http://www.taloussanomat.fi/raha/2012/07/10/suomalaisille-miljoona-maksuhairiota-puolessa-vuodessa/201233210/139
Ja vaivanaika on oleva kuten Nooan aika, jolloin oli kolme ryhmää:
1) Iso osa ihmisiä, jotka kuolivat ja hukkuivat, eli korruptoituneet ihmiset.
2) Pieni osa ihmisistä, jotka selvisi koettelemusen, eli Nooan perhe.
3) Pienin osa ihmisistä, (yksi ihminen), joka otettiin pois koska oli kuuliainen Jumalalle, eli Eenok. (1. Moos. 5:24, Hepr. 11:5)
"Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat." - Ilm. 3:10
"Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta PÄIHTYMYS ja JUOPPOUS eikä ELATUKSEN MURHEET, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa (KJV "olisitte arvolliset") paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä." - Luuk. 21:34-36
1. Päihtymys
- kr. 'kraipale' = 'huimaus', 'päänsärky'
- Päihtymys ja Juoppous ovat tässä kohtaa eroteltu, joka antaa vihjeen että kyseessä on myös mahdollisesti muutakin kuin pelkkä päihtymys.
- Jossakin käännöksissä käytetään sanaa "Ylensyönti", mutta alkukielen sana viittaa että tässä tarkoitetaan päihdyttäviä aineita kuten huumeet ja lääkkeet.
- Molempia käyttää tänäkin päivänä Suomessakin lähes miljoona ihmistä.
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/laakenapilla-vauhtia-tyopaivaan/916730
2. Juoppous
- Juoppous eli alkoholismi on tänä päivänä yhä kasvava ongelma ja tänä päivä Suomessa juokin 400,000 ihmistä kossupullollisen viinaa.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1578045/400-000-suomalaista-juo-kossu--tai-viinipullollisen-alkoholia-paivassa
3. Elatuksen murheet
- Eli talousongelmat ja murheet mitenkä pärjätä huomiseen.
- Suomalaiset ovat nyt enemmän velkaantuneita kuin koskaan, kuten koko maailma joka elää lujasti velaksi nyt.
- Pikavippien ja muiden pikkulainojen ottaminen on niin ikään ryöstäytynyt käsistä, jonka vuoksi monella on ulosotossa velkoja.
http://www.taloussanomat.fi/raha/2012/07/10/suomalaisille-miljoona-maksuhairiota-puolessa-vuodessa/201233210/139
Ja vaivanaika on oleva kuten Nooan aika, jolloin oli kolme ryhmää:
1) Iso osa ihmisiä, jotka kuolivat ja hukkuivat, eli korruptoituneet ihmiset.
2) Pieni osa ihmisistä, jotka selvisi koettelemusen, eli Nooan perhe.
3) Pienin osa ihmisistä, (yksi ihminen), joka otettiin pois koska oli kuuliainen Jumalalle, eli Eenok. (1. Moos. 5:24, Hepr. 11:5)
"Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat." - Ilm. 3:10
Vastaukset 35
Vanhimmat
Taas tätä paskaa eli pre-trib-tempausoppia. Paina kalloos, että mitään "parempia uskovia" ei temmata ennen muita, vaan kaikki uskovat temmataan samaan aikaan. Kristuksen työn päälle ei voi pistää yhtään mitään. PISTE.
Joo. Kyl tää Jokkantii Pukkantii on huomattavan johdonmukasempi vaikkei sekään ny ihan hyvä oo mut hakkaa "insinöörin" tarut mennen tullen...:o
http://www.youtube.com/watch?v=vQPvx56dksw
Voisi mietttiä sitä kielenkäyttöä pikkasen, vaikakkin kertoo ihmisestä paljon mitä suustaan päästelee. En minäkään hyökkää kenenkään oppeja vastaan, ilman että tutkin ja kerron miksi olen eri mieltä.
Ylöstempaus löytyy muuten VT:n puoleltakin paraista kohtaa, ja vieläpä aivan oikeassa kontekstissa. Jesaja 57
Biblia:
"Vanhurskas KATOAA (hepr. 'abad' = 'kadota', 'hävitä'), ja ei ajattele kenkään sitä sydämessänsä; pyhät miehet temmataan pois, ja ei siitä kenkään pidä vaaria; sillä vanhurskaat otetaan pois onnettomuudesta, Ja jotka toimellisesti vaeltaneet ovat, tulevat rauhaan, ja lepäävät kammioissansa. Tulkaat tänne edes, te noitain lapset, te huorintekiäin ja porttoin siemenet.
KJV:
"The righteous perisheth, and no man layeth it to heart: and merciful men are taken away, none considering that the righteous is taken away from the evil to come. He shall enter into peace: they shall rest in their beds, each one walking in his uprightness. But draw near hither, ye sons of the sorceress, the seed of the adulterer and the whore."
Ja Jesaja 26:19-21
"Mutta sinun kuollees elävät, ja minun kuolleet ruumiini nousevat jälleen kuolleista. Herätkäät ja kerskatkaat te, jotka makaatte maan alla; sillä sinun kastees on viheriäisen kedon kaste, ja maa on kuolleet itsestänsä antava. Mene, kansani, ja käy sisälle kammioos, ja sulje sinun oves jälkees; lymytä sinus silmänräpäykseksi,niin kauvan kuin viha käy ylitse. Sillä katso, Herra on käyvä ulos siastansa etsimään maan asuvaisten pahuutta heidän päällensä; niin että maa ilmoittaa heidän verensä, ja ei niitä enää peitä, jotka hänessä tapetut ovat."
Eihän Ylkä löisi morsiantaan, vai löisikö? Ahdistuksia tulee kyllä, mutta Herran päivä, joka on seitsemän vuotta, sekä sinetit, voi-huudot, torvet ja muut Ilmestyskirjan kohdat ovat vihaa ja sitä ei ole tarkoitettu morsiammelle, vaan niillä tyhmille neitsyille, jotka maailma vei meneessään.
Jochanan Buchanan
Kristuksen työhön ei voi lisätä mitään, ainoastaan sen perusteella selviämme. Kuitenkin me voimme olla yhtä mieltä Pyhän Hengen kanssa siitä, millaista päivittäinen vaelluksemme Hänen kanssaan on. Esim. `Kyllä, sanoin pahasti. Anna anteeksi.`Tai `Kyllä, loukkasin toista ja menetin malttini. Rauhoita minut Pyhä Henki.`Tai, `Lankesin ylensyöntiin enkä näin pitänyt huolta ruumiistani, jonka annoit minulle. Auta minua, etten olisi hillitön.`
Samalla voimme sanoa: `Kiitos Jeesus, kun autat minua.` `Kiitos että olet tukeni ja turvani.``Kiitos että annoit Poikasi kuolemaan ristillä tähteni.``Kiitos, että olet sovittanut kaikki syntini.`
Voimme myös pyytää: `Kiitos, että annat apusi niin, että voin kulkea puhtaana.``Kiitos, että autat minua, etten enää ole niin äkkipikainen.``Kiitos Herra, että näytit minulle ylpeyden syntini. Pidä minut siitä erossa.`
`Ota minun ajatusmaailmani, tunne- ja tahtomaailmani. Tee minusta kuvasi kaltainen. Täytä minut Hengelläsi, ja auta minua kulkemaan joka päivä SInun kanssasi.`
`Opeta minulle, mitä on nöyryys. Auta minua kääntymään puoleesi kaikissa tilanteissa. Auta minua tunnustamaan kaikki virheeni, ja saamaan anteeksi. Kiitos että tämän teet. Aamen.`
Tämä ei siis ollut mitenkään erityisesti sinulle tähdätty, vaan ihan omaa arkipäivää.
Ottamatta mitenkään minkäänlaista kantaa... Tai no ok, ottamatta tähän käsittämättömän typerään aiheeseen muulla tavalla kantaa, kysyn että kuinka kauan sinä jaksat tuota usealla nimimerkillä itsesi kanssa keskustelua? Eihän tuossa ole mitään järkeä.
"vaikkei sekään ny ihan hyvä oo"
Sixikö kun fanittaa Israelia, uskoo juutalaisen rodun ylivoipaisuuteen ja "kirjaimelliseen" tuhatvuotiseen valtakuntaan ja on sitä mieltä, että islam on pedofilian oikeuttava uskonto ja kristinuskon vastakohta (vihaa vihollisiasi)?
No kukaanhan ei oo täydellinen. Jatka muuten hyvää työtäs niin katselen noita mainittuja syntejäs läpi sormien ja rukoilen Jumalalta armoa niiden poispyyhkimisex viimesel tuomiol.
:O)
"Voisi mietttiä sitä kielenkäyttöä pikkasen"
Tällä foorumilla? :D
Voi kuule! Salli mun kertoo sulle, että on olemassa myös kristillisiä foorumeita, joilla keskustelu on tasokasta.
Jos tappaminen olisi lain mukaan sallittua, niin tuolla periaatteella varmasti ammuskelisit ihmisiä huviksesi? Vaikka täällä ei varsinaisia rajoja olekkaan ja vaikka välillä kirpaisee olla väärässä, niin voi silti koittaa hillitä itseänsä, elämänkatsomuksesta huolimatta.
On ikävä nähdä myös antisemitismin nousu ja monet ovatkin avoimesti rasisteja juutalaisia kohtaan heidän rotunsa takia. Raamattuhan tosin ennustaa tämänkin, niin että kaikki kansat kääntyvät Israelia vastaan. Siunaaminen toisaalta ei ilmeisesti ole vielä kiellettyä. Raamattu ei myöskään opeta että juutalaiset olisivat mitenkään parempia tai että heidät olisi valittu ominaisuuksiensa puolesta, vaan että Jumala on valinnut heidät. Tottahan toki on, että suuri osa Nobelin palkinnoista on mennyt juutalaisille ja tänäkin päivänä voimme kiittää kahta juutalaista Googlesta, mitä sinäkin todennäköisesti käytät. Israel on myös ainoa lähi-idän maa joka on demokraattinen, muissa Islamin uskoissa maissa demokratia ei toteudu niin kuin uutistakin voi havaita. Israelissa taas esimerkiksi entinen pääministeri on haastettu oikeuteen, jota ei tapahdu Islamin uskoissa maissa.
En myöskään tule koskaan kannattamaan sellaista uskontoa joka laittaa naisen sellaiseen asemaan kuin islamissa tai mitenkä lapsia aseistetaan.
http://www.kotikone.fi/basileus/islam/sairlai.htm
http://www.youtube.com/watch?v=eTGbP55HGi8
Raamattu pitää ottaa aina kirjaimellisesti jos se on mahdollista. Tuhat vuotinen valtakunta on hyvin selvästi sanottu Raamatun loppulehdillä, niin että sitä ei voi oikeastaan mitenkään muuten tulkita. Onkin hyvin harhaanjohtavaa lähteä käyttämään tulkinnoissa mielikuvia ja vertaiskuvia, jos siinä selvästi sanotaan mitä tulee tapahtumaan. Se on oikeastaan asioiden väärentämistä.
"Raamattu pitää ottaa aina kirjaimellisesti jos se on mahdollista. Tuhat vuotinen valtakunta on hyvin selvästi sanottu Raamatun loppulehdillä, niin että sitä ei voi oikeastaan mitenkään muuten tulkita."
Pitää ottaa kirjaimellisesti mutta tulkita oikein :D
Siinä on vaaransa, tuollaisessa palstan tukkimisessa kauhella määrällä huuhaata. Tulee joskus kirjoiteltua itsensä pussiin.
Toki voi kirjoittaa itsensä pussiin, varsinkin jos ei ole Pyhä Henki selittämässä asioita eikä tunne Raamatun kirjoittaa henkilökohtaisesti. :)
Pyhä henkikö sulle noita sekoiluja päähän tunkee? Mitä tarkoittaa "tunne raamatun kirjoittaa henkilökohtaisesti"? Minua kun ei tuo pyhä henki sotke, niin en aina ymmärrä noita teidän juttujanne.
"Jos tappaminen olisi lain mukaan sallittua, niin tuolla periaatteella varmasti ammuskelisit ihmisiä huviksesi?"
Jos luetun ymmärtäminen tuottaa noin suuria vaikeuksia, niin mene kouluun!
" ...vaikka välillä kirpaisee olla väärässä...."
Jokkantii Pukkantii on aina oikeassa. Learn to live with it!
selvästi olet oikealla ottella näistä asioista kiinnostunut ja tuot esille! Isän Jumalan siunausta Jeesuksen nimessä ja työ Herrassa olkoon osasi tässä maailmassa tulevissakin, hallelujah!
Kiitoksia. Positiivinen palaute on mukavaa. En minä omasta tahdostani tänne kirjoittele, vaan on sisällä sellainen "pakko" kirjoittaa näistä havainnoista ja oppimistani profetiaalisista asioista.
Mutta joka tapauksessa suosittelen jokaista Jeesukseen uskovaa kuuntelemaan mitä se Pyhä Henki sisällä sanoo. Monesti me ajatellan, että "olipa sattuma ku just ajattelin", "mulla olikin sellainen tunne", "no tottakai se noin meni", "jostakin ainakin tiesin sen noin olevan" jne. Nämä kaikki viestit ovat Jumalan puhetta. Monesti rukouksessa Jumalan sanoma nousee esiin ja Pyhä Henki nostaa Raamatun jakeita esiin ja selittää mitä ne ovat.
En minä näitä juttuja keksi enkä koskaan omin avuin osaisi näitä asioita yhdistääkään. Kiitos ja kunnia Herralle!
Ja kuinkahan mones Jeevelin varoitus lopun ajoista tämänkertainen varoitus mahtanee
olla ajanlaskumme alusta lähtien?Onko kukaan viitsinyt laskea?No,tuskinpa mutta
voihan niitä aina itse kukin kehitellä vaikka muutaman vuodessa.
Täytyy olla sokea jos ei näe kaikkea näitä kouluampumisia, perhesurmia, raiskauksia, homoutta, alkoholismia, pornoa ja muuta "mukavaa" missä me nyt elämme. Jos Jumala ei tuomitse Suomea, niin Hänen täytyy pyytää anteeksi Sodomaa ja Gomorraa.
Tältä meidän maailmamme nyt näyttää. Miltäkän vaikkapa viiden vuoden päästä. :-/
Kesäkuu 2012:
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/pornonnalkaiset-suomalaiset-saivat-uuden-sivun
http://www.iltasanomat.fi/yleisurheilu/art-1288477198006.html
http://www.voice.fi/uutiset/paljasta-pintaa/perheenaidin-pornokuvat-vuotivat-julkisuuteen/7/39692
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012061615715887_uu.shtml
http://www.voice.fi/uutiset/paljasta-pintaa/mallikaunottaret-esittelevat-rintojaan-jalkapallon-em-turnauksen-kunniaksi/7/39695
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012061715716673_ul.shtml
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51414-polyamorinen-perhe-tyttoystavani-sai-lapsen-toisen-miehensa-kanssa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288477901813.html
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288477901813.html
http://www.stara.fi/2012/06/18/one-directionin-naisfanit-villina/
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194748461628/artikkeli/mies hairikoi huoltamolla potkaisi naista takapuoleen loi paahan ja riehui keittiossa.html
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288477911231.html
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012061815718170_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012061715717353_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/2012061815719784_hu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288477927839.html
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/himot-veivat-voiton-pariskunta-harrasti-seksia-ihmisjoukon-keskella-poliisin-kiellosta-huolimatta-jyvaskylassa/1219273
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/29-kotimaa-stt/104008-sunnuntaisuomalainen-rikkaita-halataan-vanhuksiin-ei-kosketa
http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1288478632837.html
http://www.stara.fi/2012/06/23/nain-saat-naisesi-pitamaan-pornosta/
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288479309621.html
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062615758619_uu.shtml
http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2012/06/1274959/suomalaiset-kertovat-seksia-satunnaisesti-ystavattaren-kanssa
Onko joku kohta näistä, joka EI sovi tämän päivän ihmisiin?
"Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin ...
- itserakkaita,
- rahanahneita,
- kerskailijoita,
- ylpeitä,
- herjaajia,
- vanhemmilleen tottelemattomia,
- kiittämättömiä, epähurskaita,
- rakkaudettomia,
- epäsopuisia,
- panettelijoita,
- hillittömiä,
- raakoja,
- hyvän vihamiehiä,
- pettureita,
- väkivaltaisia,
- pöyhkeitä,
- hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
- heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja, jotka aina ovat OPETUSTA OTTAMASSA, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen." - 2 Tim 3:1-7
Jos viitsisit tutustua historiaan vaikkapa aikavälillä 1900-2000 niin voisit todeta sen,että nykyaikoina meno on paljon hillitympää.
Mutta joillain/joillain vai lienee pakonomainen tarve olla jonkilainen lopun aikojen
varoittelija ja profeetta.
No,hupinsa kullakin.
Et vastannut kysymykseeni.: "Onko joku kohta näistä, joka EI sovi tämän päivän ihmisiin?"
Toisaalta, Israelin syntymä, nopea ja yhä kiihtyvä teknologinen kehitys, maailman yhdentyminen ja globalisaatio ovat vielä suurempia todisteita. Se mikä laittoi kellon timittämään nopeampaa ja mikä on aina ollut maailman merkkipaaluu on Israel. Maailma mullistuikin Israelin synnyttyä vuonna 1947 (paperilla) - 1948 (virallisesti): http://keskustelu.suomi24.fi/node/10704383
Voi kumpa maailma ei olisikaan tällainen vaan kulkisi toiseen suuntaan niin olisin iloinen, mutta mitä enemmän Raamattua ymmärtää sitä varmempi olen että kohta alkaa vaiavan ajat ja siksi toivoinkin että mahdollisimman moni tekisi parannuksen eli uudestisyntyisi Jeesuksen Kristuksen kautta kuten itse tein reilu puoli vuotta sitten. Sen jälkeen on ollut mahtava elää uutta elämää, vaikka ei tämä aina niin helppoa ole, mutta Jumalan tuntemista ei mikään muu asia voita. http://keskustelu.suomi24.fi/node/10724519
UP
"1) Iso osa ihmisiä, jotka kuolivat ja hukkuivat, eli korruptoituneet ihmiset.
2) Pieni osa ihmisistä, jotka selvisi koettelemusen, eli Nooan perhe.
3) Pienin osa ihmisistä, (yksi ihminen), joka otettiin pois koska oli kuuliainen Jumalalle, eli Eenok."
Jep, eli Jumpe voi pelastaa pari tai kolme uskovaa vaivanajasta, mutta loput jää tänne maan päälle kärsimään ja levittämään evankeliumiaan.
Vaikka uudestisyntyneiden kristittyjen määrä, eli morsiusseurakunan määrä, onkin pienentynyt ja suuri luopumus on menossa, niin en ehkä olisi noin pessimistinen. ;-)
Mutta jos pysyttäisiin aiheessa, niin ilmeisesti kukaan ei ole kieltänyt etteivätkö nuo kolme asiaa olisi ne suurimmat ongelmat ja viettelykset tänä päivänä?
"Vaikka uudestisyntyneiden kristittyjen määrä, eli morsiusseurakunan määrä, onkin pienentynyt ja suuri luopumus on menossa, niin en ehkä olisi noin pessimistinen. ;-)"
Ei sentään, vain osa noista morsiusseurakunnan jäsenistä päässee taivaan holveihin. Mahdollisuutta siihen ei edes liene kaikilla, vaan kaikkein voimallisimmilla hengellisen työkentän tekijöillä :) Aivan kuten Elialla tai Heenokilla..
US tänään myös : " YK:lta vaatimus: Seksityöstä oikea ammatti".
Lol! Aika ällöttävää.
Alussa oli keskustelua siitä, että milloin temmataan ja ketä.
Ilmestyskirjan 3.-luvussa kerrotaan, että heikkovoimainen (tarkoittanee myös pienikokoista) Filadelfian seurakunta pelastetaan ennen, kun KOKO MAAPALLOA KOTELLAAN SEITSEMÄN VUODEN AHDISTUSTEN AJOILLA.
Ilm 3:10 "Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat."
Jumala pelastaa puolet morsiammestaan, eli viisi viisasta neitsyttä. Tiedätte Raamatunkohdan. Tempaus on kuvattu myös Ilm. 12-luvun alussa.
Tuossa luvussa kerrotaan myös se, että puolessa välissä ennen hirvittäviä vihan maljoja Jeesukselle uskollisia ihmisiä siirretään turvaan maapallolla (heille valmisteltuihin vuorten luoliin), josta tuhatvuotinen valtakunta saa alkusiementä.
Tempaus on muutenkin kuvattu mm. 1. Tessalonikalaiskirjeessä ja se tapahtuu ennen suuria ahdistusten aikojen kauheuksia. Tempauksessa pelastetaan myös sikiöt kohduista, pienet lapset sekä vaikeavammaiset (eli Jumalan silmissä hyvin heikkokuntoiset ihmiset, joita hän pitää lapsina).
Viiden viisaan neitsyen joukkoon ei ilmeisesti pääse, kuin hyvin pieni osa maapallon ihmisistä. Prosenttiosuus on hyvin pieni.
Viisaat neitsyet on myös pakko ottaa maapallolta pois, jotta antikristus pääsee nousemaan valtaan. Näitä viisaita neitsyitä tarvittaneen myös silloin, kun Jeesus saapuu pyhien kanssa maan päälle ja pyhät sotivat silloin suullaan Harmagedonissa.
Oma arvaukseni on se, että temmattavat tuntevat nyky-yhteiskuntaa sekä tätä aikaa ja sopivat sen takia hyvin Harmagedoniin saarnasotaan. Mutta heidän rinnalla ilmeisesti taistelee myös menneen ajan sankarit, kuten kuningas Daavid.
"Ilmestyskirjan 3.-luvussa kerrotaan, että heikkovoimainen (tarkoittanee myös pienikokoista) Filadelfian seurakunta pelastetaan ennen, kun KOKO MAAPALLOA KOTELLAAN SEITSEMÄN VUODEN AHDISTUSTEN AJOILLA. "
Ei, vaan tuossa puhutaan oikeasta Filadelfian srk:sta jota kohtaa ahdistusten/koetusten hetki. Mitä sillä sitten tarkoitetaan, on hieman epämääräistä, mutta sanoa että tässä puhutaan tempauksesta, on hieman yli yläkantin heitettu arvaus, asian irroittamista kontekstistaan.
"Jumala pelastaa puolet morsiammestaan, eli viisi viisasta neitsyttä. "
Tässä ei kuitenkaan tarkoiteta ylöstempausta - Tässä puhutaan siitä, että tunteeko ihminen Jeesuksen vai ei. Uskoontullut voi silti jatkaa kapinallisena olemistaan, kuten Israelilaisetkin muinoin. Olemaan riisuutumatta omasta syntisesta ja lihallisesta luonnostaan, ja välttememällä taivaallisesta luonnosta osaksi tulemista. Kyse on synnistä, jota ei ole tuotu päivänvaloon.
Ef. 4:13-14
"Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden,
silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. "
11 "Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua.
12 Hän kysyi tältä: 'Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?' Mies ei saanut sanaa suustaan.
13 Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. (matt 22)
2. Piet. 1:4
"Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta"
Älkää siis enää irroitelko Raamatunpaikkoja kontekstistaan, vaan lukemalla Jumalan sanaa pyrkikää aina ymmärtämään se, että mitä Jumala kaikkialla sanassaan alunperin tarkoitti.
"Oma arvaukseni on se, että temmattavat tuntevat nyky-yhteiskuntaa sekä tätä aikaa ja sopivat sen takia hyvin Harmagedoniin saarnasotaan. Mutta heidän rinnalla ilmeisesti taistelee myös menneen ajan sankarit, kuten kuningas Daavid."
Mielestäni Raamatun valossa kyllä aivan jokainen uudestisyntynyt uskova, jolla ensirakkaus vielä palaa, eli on uskossaan palava ja kuuliainen Herralle, on mukana tuossa temmattavien joukossa. Valitettavasti vain tuo joukko on hyvin pieni siksi, että laittomuus on saanut vallata myös seurakunnissa ja suuri osa uskovista on kylmiä ja penseitä.
"Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat." Ilm. 3:10
Mutta se on totta, että ylösotto on hyvin lähellä!
Jos vastasit valtaosaan näistä kysymyksistä KYLLÄ, niin olet siinä onnellisessa ryhmässä josta Ilm. 3:10 ylhäällä puhuu.
1. Paavalin kirje roomalaisille 8:16 sanoo: "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia." Ensiksi: me itse olemme lahjomaton todiste itsellemme! Jumalan Pyhä Henki alituisesti vakuuttaa meille että me kuulumme Jeesukselle.
2. Koko 1. Johanneksen kirje on kirjoitettu "testiksi" joka määrittää pelastuksen todellisuuden. Luvun 1 jae 3 sanoo: "Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja Hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen kanssa."
Yhteys, josta aito uskovainen nauttii on selkeä todistus pelastuksesta. Ne jotka väittävät olevansa kristittyjä mutta ottavat harvoin osaa jumalanpalvelukseen tai seurustelevat muiden uskovien kanssa luultavasti pettävät vain itseään. Uskosta luopumassa oleva kristitty voi pysyä kaukana kirkosta sekä muista uskovista, mutta takaan sinulle ensi käden kokemuksesta, että siinä tapauksessa ei ole koskaan ollut sellaista aikaa jolloin hän olisi nauttinut kirkossa käymisestä! Toisaalta, jae 8 opettaa meille, että jos me sanomme ettei meissä ole syntiä, niin Totuus ei ole meissä. Luvun 2 jae 3 opettaa meille, että olemme Kristuksessa jos me rakastamme veljiämme. Taas, ne jotka ovat jatkuvasti poissa seurakunnan kokouksista eivätkä tee selväksi sitä että rakastavat Jumalan lasten joukossa olemista ovat hyvin todennäköisesti "lustetta" eivätkä "viljaa". Jae 15 opettaa meille, että jos joku rakastaa Maailmaa, Isän rakkaus ei ole hänessä. "Maailmallinen kristitty" on sana joka ei tarkoita mitään, ja ne jotka väittävät olevansa uskossa mutta takertuvat silti tämän maailman arvoihin ovat epäilyttäviä.
3. 1. Joh 5:13 Selittää meille, että koko kirje on kirjoitettu jotta me voisimme olla varmoja siitä että omistamme iankaikkisen elämän Kristuksessa. Oletko aivan varma, että jos kuolisit tänään, pääsisit Taivaaseen.
4. Jumalan sana opettaa että Raamattu on sellainen Kirja jota uskosta osaton ei voi ymmärtää. Se on hengellinen kirja, ja pelastumaton ei ole ainoastaan hengellisesti sokea, vaan 1.kor. 2:14 kertoo että hän on myös kyvytön ymmärtämään mikä on hengellisesti tärkeää. Ymmärrätkö sinä Raamattua? Onko siinä sinun mielestäsi järkeä? Puhuuko se sinun sydämeesi? Vakuuttaako se sinut omasta syntisyydestäsi ja ohjaako se sinua kulkemaan oikeaa tietä?
5. Raamattu on hyvin selkeä ilmoittaessaan, että uudistumaton yksilö ei etsi Jumalaa (Room. 3:11). Oletko sinä tuskaisen tietoinen syntisestä luonnostasi ja huudatko sinä Jumalan puoleen koko sydämestäsi anoen anteeksiantoa. Jos teet näin se on yksi merkki siitä että olet uudestisyntynyt.
6. Raamattu sanoo että uudistumaton yksilö on Saatanan orja sekä kyvytön tekemään mitään oman tilanteensa hyväksi (ef. 2:2). Oletko sinä kyennyt kääntämään selkäsi tälle syntiselle maailmalle? Ovatko kaikki sinun läheiset ystäväsi kristittyjä? Jos olet uudestisyntynyt, pelastumattomat ystäväsi karttavat sinua kuin ruttoa!
7. Rakastatko sinä todella kristittyjä ja haluatko sinä viettää aikaa heidän kanssaan, enemmän kuin kenenkään muun kanssa? Voitko sinä tavata aivan oudon henkilön, huomata että hän on uskossa ja sitten heti ystävystyä hänen kanssaan? Onko sinun sydämessäsi "jotain" joka vetää sinut heidän luokseen ja synnyttää sellaisen yhteyden, jota ei voi selittöö millään muulla tavalla?
8. Nautitko siitä että saat uhrata rahaasi ja aikaasi Herran Työhön?
9. Teetkö sinä nyt vähemmän syntiä kuin ennen uskoontuloasi?
10. Näkevätkö muut ihmiset "hengen hedelmät" toimivan sinun elämässäsi? Saavatko he nähdä aitoa rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä jne. (Gal 5.22). Huomaavatko he että sinä olet erilainen ihminen kuin se, joka sinä olet aikaisemmin ollut?
11. Oletko joutunut kokemaan vainoa todistuksest vuoksi? (Entiset ystäväsi jotka kaikkosivat pois ovat lievä esimerkki vainosta).
12. Odotatko innokkaasti Jeesuksen paluuta millä hetkellä hyvänsä?
Moneenko kysymykseen vastasit kyllä?
Lähde: http://www.sunpoint.net/~patato/cefa.html
noissa kahdessatoista Jeesuksesta Henkensä kautta elämässämme.
Voivoi
Voivoi
....
Vieläkö tämä varoitus on voimassa?