Olen ammatiltani vartija. Kuten vartijan kuuluukin, olen tasapuolinen ja ystävällinen töissäni. En ylenkatso, syrji tai kohtele ihmisiä eri tavalla. Palvelen asiakkaitani ystävällisesti ja pyrin hoitamaan hommani aina mahdollisimman hienovaraisesti. Ongelma koskeekin vapaa-aikaani...
Edellä mainitusta ammattiroolin ylläpitämisestä johtuen en jaksa olla kovinkaan empaattinen työaikani ulkopuolella. Minusta tuntuu, että olen usein jopa hieman välinpitämätön tyttöystävääni kohtaan pitkien työvuorojen jälkeen.
Minusta tuntuu, että tyttöystäväni on melko vaativa. Aina tullessani töistä, minun pitäisi antaa tyttöystävälleni hellyyttä ja huomiota, vaikka oikeasti en jaksaisi. Tästä johtuen en usein jaksakkaan ja päädyn vain suihkun ja ilta/aamupalan kautta nukkumaan.
Mikä olisi ratkaisu tilanteeseen? Pidän työstäni erittäin paljon, enkä halua luopua siitä, vaan edetä alalla. Välillä tuntuu, ettei tyttöystävälle ole aikaa, mutta en nyt haluaisi erotakkaan.
Edellä mainitusta ammattiroolin ylläpitämisestä johtuen en jaksa olla kovinkaan empaattinen työaikani ulkopuolella. Minusta tuntuu, että olen usein jopa hieman välinpitämätön tyttöystävääni kohtaan pitkien työvuorojen jälkeen.
Minusta tuntuu, että tyttöystäväni on melko vaativa. Aina tullessani töistä, minun pitäisi antaa tyttöystävälleni hellyyttä ja huomiota, vaikka oikeasti en jaksaisi. Tästä johtuen en usein jaksakkaan ja päädyn vain suihkun ja ilta/aamupalan kautta nukkumaan.
Mikä olisi ratkaisu tilanteeseen? Pidän työstäni erittäin paljon, enkä halua luopua siitä, vaan edetä alalla. Välillä tuntuu, ettei tyttöystävälle ole aikaa, mutta en nyt haluaisi erotakkaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miten jonkun pusun ja halun anto voi olla muka niin voimia vievää?
Kuulostaa siltä että sinun tulee valita joko parisuhteen tai työn välillä, kerta et pysty parisuhdetta pitämään yllä.
halin*
Samaa mieltä, ei voi olla "liian vaativaa" haluta edes hali ja suukko kun ollaan oltu koko päivä erossa
Raudoita tyttöystävästi ja suihkuta pippurikaasua. Kyllä se siitä tokenee.
Toi probleemasi ei varmaan ole mikään "vain vartijanduunin" tuoma. Kai aika monessa muussakin hommassa väsyy se ihminen ihan tunnetasollakin enemmän ja vähemmän, samasta ihmisestähän kuitenkin sinänsä kyse 24/7 vaikka kuinka "duuniminä ja omaminä" vuorotteleekin.
Puhun tuon likkakaverisi kanssa. Ihan siitä kuinka tyhjä rotsi voi joskus henkisesti olla pitkän vuoron jälkeen ja että et aina kertakaikkiaan ole niin "viisi tolppaa akussa". ?
Vartijahommissa varmasti olet jo sisäistänytkin että joku asiakkaasi "*ittu tollanen pitäs **** *******!!" -huuto ei ole suunnatttu sinua kohtaan henkilökohtaisesti vaan sitä (asiakkaan kannalta) "naamatonta persoonatonta vartijaa kohti" joka esim esti kaljanostot siinä vaiheessa kun ei kaupan käytävä meinannut riittää Koffikoria kohti hihnaa raahatessa.
(em esimerkki nyt siltä pohjalta oletettuna että olisit marketissa duunissa, voihan vartijana olla toki muissakin hommissa)
Tuon asian kanssa tulet toimeen (ainakin jos pitkään aiot alalla olla..:) ). Tyttöystäväsi "tule lähelle ja anna pusu" taas ON suunnattu just sinuun ja sekin täytyisi jaksaa ottaa huomioon.
Samasta ihmisestä toki kyse, siinä vartijanhommassa ja sohvan reunalla haliessa. Lienen sinua vanhempi äijä mutta kysyisin että voitko kuvitella että "vähän vielä rennommin pään sisällä" pyrkisit tekemään työsi että riittäisi voimia sinne sohvan kulmallekin. Paino sanalla "pyrkisit", jos kuitenkin saman äijän pitäisi hoitaa sekä duuninsa että myös sen poikakaveri -sektorin asiat.
Nythän on kuitenkin niin että jos "aina tavan takaa" menet suihkuun ja hodaiset jotain ja nukkumaan niin (pidemmän päälle) se toinenkin voi alkaa miettimään että mitä hän tästa kaikesta saa. Eikö vain?
Kompromissia. Puhu sen muijakaverisi kanssa että ymmärtäisi kuinka sippi välillä olet duunisi jälkeen. Mieti toki myös itse että miten voisit olla myös edelleen hyvä duunissasi mutta säästää voimia parisuhteellekin. Molempia pitää hoitaa.
Krhm... "Puhu tuon likkakaverisi kanssa"... ei sentään "PUHUN" kuten 000000000 typoili tuossa edellisessä postauksessaan....
Itse olen myös asiakaspalveluammatissa, sairaalassa tosin ja mieheni on sairaanhoitajana ja se on yhtälailla vaativaa ja haastavaa, kuten sinunkin työsi. Joka päivään yleensä mahtuu joku natisija tai kränän aiheuttajan, näin itsellänikin. Silti tämä ei ole vaikuttanut väleihimme. Mikäs sen ihanampaa, kuin työpäivän jälkeen rojahtaa sohvalle toisen kainaloon ja antaa rankan työpäivän valua pois ja tyhjentää pää. Varmaan kannattaisi opetella nollaamaan tilanne, ei huomion ja hellyyden antaminen ja sen vastaanottaminen niin kauhean vaikeaa ole! Toisen seura monesti vie ajatukset pois ikävistä asioista ja saa päivän taas näyttämään paremmalta =)
"Jos annat töihisi kaikkesi, lähdet sinne iloisena ja jaksat siellä, mutta tulet kotiin väsyneenä, etkä jaksa huomioida perhettäsi, teet rikoksista pahimman: varastat kotoasi"
Siis sinä et ansaitse tyttöystävääsi. Jaat kyllä huomiota, tasapuolisuutta ja jaksamista ventovieraille ja koet oikeudeksesi kohdella sitten perhettäsi ja rakastasi kuin ilmaa, väsyneesti ja itsestään selvyytenä. Sinä et pidä tuntemattomia suinkaan rasittavina, saathan sentään rahaa työstäsi, saathan sinä itse olla oman itseni napa siellä, vaan kotiasi ja rakastasi.
Et tietenkään haluaisi erota, kun haluaisit että tyttöystäväsi uhraa aikaansa väsyneelle miehelle, jonka mielestä halaus on liikaa, joka antaa kaikkensa työlleen ja rahalle, ventovieraille ihmisille ja hänelle jää väsyneet rippeet. Hän voi sitten tyytyä niihin, paikkailla sinua ja palvella elämääsi tyttöystävänä, jonka kanssa parisuhteessa sinä vain viet energiaa töihisi, muttet anna mitään takaisin.
Et siis myöskään saa kovin paljon mitään takaisin, koska vain sen voi oikeastaan saada, mitä itse antaa.
Miksi tyttöystäväsi pitäisi rakastaa sinua? Miksi hänen oikeastaan pitäisi olla kanssasi? Mitä sinä teet ansaitaksesi parisuhteen ja kodin: et jaksa erota vai? Ei oikein haluaisi nyt erotakaan, niin, ei kai sitä haluaisi, olisi kiva vaan saada kaikki, syödä kakku ja säästää se. Ois niin kiva, kun ei mitään tarvitsisi antaa, ottaa vaan.
Ei, jos työ on ykkönen, sen pitää olla sitä rehellisesti. Sitten sinun pitää lakata hyväksikäyttämästä tyttöystävääsi, muuttaa asumaan yksin ja elää yksin. Elää ensisijaisesti työllesi, kun siitä kerran niin paljon saat. Sinun pitää ottaa vastuu valinnoistasi, haluat valita työsi: se on ihan jees. Mutta tuo on väärin.
Jos et kerran osaa erottaa asioita eikä energiasi enää riitä molempiin, etkä osaa antaa niin että koet saavasi, et vaan voi pitää molempia: se on silloin väärin.
Elä siis yksin, niin huomaat miten paljon sinulla on aikaa.
Valitse vapaasti, mutta älä pidä muita vaativana, kun sinulla ei ole antaa heille mitään.
Jos suhteen läheisyys on vaativaa, miksi pitäisit läheistä suhdetta? Voit vetää käteenkin, on törkeää hyväksikäyttää suhdetta vain seksiä saadakseen. Sinä vedätät toisen rakkautta.
Kun asut ja elät yksin, saat olla jaksamatta, mennä suihkuun ja nukkumaan antamatta kenellekään mitään. Voit omistautua urallesi ja antaa kaiken energiasi asiakkaille, ja se tulee tekemään sinut onnelliseksi, jos kerran uskot niin. Saat heiltä niin paljon takaisin päin ja voit ihailla ylennyksiäsi ja palkkakuittiasi väsyneenä työpäivän jälkeen, eikö niin?
Jos et itse löydä tuon sopivampaa ratkaisua, niin tiedät jo mikä on oikein. Minulla ei ole mitään sanottavaa absoluuttisesti sen suhteen, mitä kenenkin on tehtävä, ainoastaan siihen, että valintoja on tehtävä tai tekee väärin. Valinnat kyllä sitten näyttävät aikaa myöten, oliko ne oikeita vai pitääkö ottaa opikseen.
PS. Ennenkuin joku alkaa mäkisemään miehistä ja naisista, tämä koskee yhtälailla kaikkia. Mikäli toinen ei ole olemassa sitä varten, että hänelle saa antaa vaan vain ottamista varten, on syytä miettiä itseään, ehkä jopa erota. Parisuhdetta ei ole pakko pitää eikä olla ja jos kerran on tärkeämpiä asioita, pitää lakata huijaamasta itseään ja muita ja kokeilla mitä niiltä tärkeämmiltä asioilta saa. Mennä eteenpäin.
Kiitos hienosta vastauksesta. En tiennyt, että itseäni kritisoiva teksti voisi herättää näinkään vahvoja tuntemuksia. Enkä tarkoita niinkään negatiivisia tunteita, saatat olla pitkälti oikeassa. Haluaisin silti korjata muutaman väitteesi, ettei minua pidetä aivan mahdottomana sovinistina.
Ensinnäkin en tee tätä työtä rahasta. Vaikka palkka olisi 5e/tunti luultavasti tekisin tätä hommaa, koska se tuntuu minulle juuri siltä oikealta.
Toiseksi en vaadi tyttöystävältäni oikeastaan koskaan seksiä. Hän on aloitteen tekevä osapuoli noin 99% kerroista. En myöskään vaadi tyttöystävältäni oikeastaan mitään. En vaadi, että ruoan pitäisi olla valmiina töistä tullessani, en vaadi että sänky pitää olla pedattuna, en vaadi eväitä seuraavaan päivään.
Minä itse koen, että en riitä tyttöystävälleni ja meillä onkin ollut muutamia aika kovia riitoja. Jos en pysty hänelle tarjoamaan sitä mitä hän suhteeltaan haluaa, en halua, että hän roikkuu väkisin minun kanssani.
Lisäksi haluan ilmoittaa, että olemme molemmat vielä niin nuoria, että asumme vielä omissa kodeissamme. Ei siis ole yhteistä kotia, jota käyttäisin hyväksi.
En silti tyrmää koko kirjoitustasi, siinä on selvä pointti. Kiitos siitä.
Hyvä, jos jotain ajatuksia tulee. En ainakaan itse ajatellutkaan että olet sovinisti, kuten sanoin, asia koskee sekä että. Kyllä naisiakin on suhteissa, missä he vain "ovat" antamatta siihen mitään, kokien toisen vaativana vain siksi, ettei itsellä oikeastaan ole mitään annettavaa.
Asumiskuvio-käsityksen sain tuosta "...Aina tullessani töistä, minun pitäisi antaa tyttöystävälleni hellyyttä ja huomiota, vaikka oikeasti en jaksaisi. Tästä johtuen en usein jaksakkaan ja päädyn vain suihkun ja ilta/aamupalan kautta nukkumaan." kohdasta, yhdistettynä aikaisempaan, eli siis että tyttöystäväsi on kotona odottamassa tyyliin. No, ei sen siis väliä, asiaa se ei tosiaankaan muuta, aikaa on niille asioille, mille sitä haluaa antaa ja oikeastaan, se ei tee asiaa paremmaksi.
Raha oli oikeastaan vain esimerkki, kuten tuntemattomat. Eli mitä saat. Mutta nimenomaan, sinä koet saavasi työstäsi enemmän kuin ihmissuhteesta. Sinut työ saa tuntemaan itsesi tärkeäksi, tyttöystävä ja rakkaus ei. Intohimoisenkin työn ja suhteen saa sovitettua yhteen kun haluaa, ja ne jopa palvelevat toisiaan. Teillä niin ei ole.
Lisäksi kerrot ettet vaadi, niin, et tee edes aloitetta seksiin 99% kerroista :)
Et edes siis osoita koskaan että haluat häntä.
Otat sen mitä on tarjolla kun sitä on tarjolla, antamatta mitään ja sanoen että et siis vaadi. Ei sekään asiaa muuta, et edelleenkään anna suhteeseen etkä oikeastaan edes odota siltä mitään. Ei sinulla tietty mitään ole millä vaatiakaan. Ja miksi hän muutenkaan petaisi sänkyjä sinun kodissasi tai laittaisi ruokaa, kun ei teillä ole yhteistä kotia.
Se ei siis ole mikään plussa, ettet osta luotolla, mitä sinulla ei ole.
0+0 = 0.
(On siis vain luonnollista ettet vaadi mitään, ei palvelus kenellekään, sitä siis tarkoitan)
Mutta mikään siitä ei siis tee sinua mitenkään sovinistiksi. Olet ihan inhimillinen, et vain ehkä ole oikeasti tuossa suhteessa mukana. Parisuhde on suhde, missä molemmat on mukana ja haluaa jakaa elämänsä ja mihin panostetaan. Jokainen tavallaan, mutta tuo kuulostaa vaan muulta. Ehkä on tosiaan aika jättää tilaa jollekin toiselle ja elää yksin niin kauan kunnes oikeasti kaipaa sitä toista?
En siis tästä sen enempää, mukava jos jotain ajatuksia aina tulee, ja senhän voi aina jättää pois, mitä ei koe omakseen tai ei koe tarvitsevansa.
Toivottavasti löydät sen mitä etsit, tsemppiä valintoihin ja päätöksiin. Mukavaa kesän jatkoa!
Jostakin tai jonkun on joustettava!
Koko tyttöystäväsi ymmärtää tilanteesi ja mukautuu siihen, vaihdat työtä tai tyttöystävää.
Nämä vaihtoehdothan olet jo käynyt läpi. Pikaisia päätöksiä!
Onko teillä yhteisiä, pitemmän tähtäyksen suunnitelmia ja tavoitteita?
Olisiko nykyinen tilanne jollakin aikajänteellä ohimenevä?
Oma urasuunnittelusi?
Onneksi kuulun siihen ikäluokkaan jota ei ollut kasvatettu itsekkäiksi vaatijoiksi. Ainakaan kaikkia.
Meillä oli alusta alkaen selkeät tavoitteet. Keskipitkällä ja pitkällä tähtäyksellä.
Käytännön syistä ne edellyttivät vaimon joustoa joka oli ehkä vaativimmillaan penskojen kotonaolon viimeisinä vuosina jolloin vaimo joutui hoitamaan kaikki asiat, tulopuolta lukuun ottamatta.
Pari viimeistä vuosikymmentä ovat palkinneet tuon, kuitenkin lyhyehkön jakson.
Katsokaa pitemmälle eteen päin! Jos yhteistä säveltä ei löydy niin pikaiseen, uuden kumppanin etsintään!