Kiusaamista?

Olen ollut työpaikassani nyt puolisen vuotta. Uuden opettelua on ollut paljon, ja työnkuvani on sellainen että pitää omaksua ja muistaa liuta pieniä yksityiskohtia ja poikkeuksen poikkeuksia päivittäin. Mielestäni hoidan työni hyvin, perehdytysjakso oli noin kuukauden mittainen, enkä ole tehnyt paljoa enkä isoja virheitä sen jälkeen. Esimieheni tuntuu vain olevan sellainen nipo, että puuttuu pieniinkin vriheisiin (joista ei edes seuraa mitään tai jotka on helppo korjata) ja tuntuu nauttivan niistä hetkistä kun pääsee huomauttamaan. Tämä ei tosin koske vain minua, se ihminen saa jotain ihme säväreitä siitä kun pääsee sanomaan kenelle tahansa, että "tässä on virhe, sinun pitää olla huolellisempi, olisit tehnyt kerralla oikein niin ei tarvitsisi sanoa". Kyseessä on aika nuori henkilö, jolle on annettu kohtuullisen paljon valtaa, ja hän on esimiehenä itseään reilusti vanhemmille työntekijöille. Ääneen hän ihmettelee miksi hänestä ei pidetä, mutta ei kai se ihme ole, kun kulkee nokka pystyssä, kyttäilee koko ajan että pääsisi huomauttelemaan ja kiristää koko toimiston ilmapiiriä. Silloin harvoin kun hän on ollut lomalla tai vapaapäivillä, koko fiilis on ihan toisenlainen, vapautuneempi. Toisaalta hänessä on se reilumpikin puoli, eli joustaa työaikojen suhteen, lomien ja pekkasten pitämisessä, ja jos vain on vähänkin edellytyksiä niin palkkaakin nostetaan mukisematta. Itse olen lyhyellä aikaa saanut jo kaksi korotusta, ja meininki on se, että lisää vaan näyttöjä, niin kyllä sitä palkkaa jatkossakin tarkistellaan ylöspäin.

Comme çi comme ça, työ on itsessään mukavaa, haastavaa ja antoisaa, palkka kohdillaan, firma toiminut vuosikymmeniä vakavaraisena ja luotettavana työnantajana jne, mutta miten yksi ihminen voikin olla ukkospilven kaltaisena varjona?
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ajatteleppas, jos virheitä ei korjata/niistä huomauteta/katsota yhdessä?
Onko siis parempi, että esimies korjaa virheesi, huomauttamatta niistä.
Voi pyhä sylvi, miten sitä sitten oppii tekemään oikein, jos esimies ei huomauta virheistä?

Äänestä
  • Asioista voi sanoa monella tavalla... Voi huomauttaa kohteliaasti ja rakentavasti, tai sitten -kuten mainitsemani tapaus- nauttia toisen epäonnistumisesta ja siitä että PÄÄSEE sanomaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valtasäväreitä? kirjoitti:

Olen ollut työpaikassani nyt puolisen vuotta. Uuden opettelua on ollut paljon, ja työnkuvani on sellainen että pitää omaksua ja muistaa liuta pieniä yksityiskohtia ja poikkeuksen poikkeuksia päivittäin. Mielestäni hoidan työni hyvin, perehdytysjakso oli noin kuukauden mittainen, enkä ole tehnyt paljoa enkä isoja virheitä sen jälkeen. Esimieheni tuntuu vain olevan sellainen nipo, että puuttuu pieniinkin vriheisiin (joista ei edes seuraa mitään tai jotka on helppo korjata) ja tuntuu nauttivan niistä hetkistä kun pääsee huomauttamaan. Tämä ei tosin koske vain minua, se ihminen saa jotain ihme säväreitä siitä kun pääsee sanomaan kenelle tahansa, että "tässä on virhe, sinun pitää olla huolellisempi, olisit tehnyt kerralla oikein niin ei tarvitsisi sanoa". Kyseessä on aika nuori henkilö, jolle on annettu kohtuullisen paljon valtaa, ja hän on esimiehenä itseään reilusti vanhemmille työntekijöille. Ääneen hän ihmettelee miksi hänestä ei pidetä, mutta ei kai se ihme ole, kun kulkee nokka pystyssä, kyttäilee koko ajan että pääsisi huomauttelemaan ja kiristää koko toimiston ilmapiiriä. Silloin harvoin kun hän on ollut lomalla tai vapaapäivillä, koko fiilis on ihan toisenlainen, vapautuneempi. Toisaalta hänessä on se reilumpikin puoli, eli joustaa työaikojen suhteen, lomien ja pekkasten pitämisessä, ja jos vain on vähänkin edellytyksiä niin palkkaakin nostetaan mukisematta. Itse olen lyhyellä aikaa saanut jo kaksi korotusta, ja meininki on se, että lisää vaan näyttöjä, niin kyllä sitä palkkaa jatkossakin tarkistellaan ylöspäin.

Comme çi comme ça, työ on itsessään mukavaa, haastavaa ja antoisaa, palkka kohdillaan, firma toiminut vuosikymmeniä vakavaraisena ja luotettavana työnantajana jne, mutta miten yksi ihminen voikin olla ukkospilven kaltaisena varjona?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu