Olen töissä asiakaspalvelutehtävissä yrityksessä, jonka omistaa eräs perhe toimien pomoina kyseisessä puljussa. Olen työskennellyt muutamia viikkoja ja pikkuhiljaa alkaa tuntua, että pää räjähtää. Perheen käytös työntekijöitä kohtaan on todella ala-arvoista.
Aloittaessani työn, en saanut hommaan kunnon perehdytystä. Olin ollut jo viikon töissä ennenkun pääsin ensimmäistäkään kertaa tutustumaan työpaikan tiloihin ja silti olisi asiakaspalvelija pitänyt pystyä opastamaan missä on mitäkin. Työpaikan tiloihin tutustuminen tapahtui lisäksi työpäiväni päätyttyä, jolloin olisi pitänyt päästä jo lähtemään kotiin. Kysymykseeni miten toimitaan jos tulee ylitöitä, pomo vastasi, että "niitä ei tule". Työaikani ulkopuolella tehty puolen tunnin perehdytys ei kuulemma ollut ylitöitä. Sain kuitenkin asiasta huomautettuani pomolta luvan tulla seuraavana päivänä vähän myöhemmin töihin, mutta sekin lupa tuli pitkin hampain.
Nyt olen siis ollut muutaman viikon töissä ja omistajat edellyttävät, että kaikki tieto tulee olla hanskassa. Olen saanut jo asiakkaiden kuullen läksytystä "kyllä sun pitää jo tuo tietää" kysyessäni pomolta jotain asiaa. En viitsi kysyä heiltä enää yhtään mitään ellei ole aivan pakko.
Omistajat ovat päivästä toiseen naama nurinpäin työpaikalla eivätkä tiedä paskan vertaa ystävällisestä asiakaspalvelusta. Ihmettelen suuresti miksi kukaan viitsii kyseisessä yrityksessä asioida. Olen monesti kuullut pomojen tiuskivan asiakkaille ja läksyttävän puhelimessa tavarantoimittajia todella törkeällä tavalla.
Työntekijöille puhutaan alentuvasti ja heitä komennellaan. Huomautellaan itsestäänselvyyksistä ja takerrutaan pikkuasioihin. Minua todella surettaa, että tälläkin hetkellä yrityksessä työskentelee ensimmäisessä kesätyöpaikassaan alaikäisiä nuoria, jotka saavat näin kauhean kuvan työelämästä. Ja minkälaisen kolauksen se tekee nuoren itsetunnolle saada moitteet siitä, että rikkoo vahingossa juomalasin tai erehtyy kysymään asiaa, joka "pitäisi jo tietää". :(
Töihinmeno on nykyään pakkopullaa ja odotan jo määräaikaisen työsopimukseni päättymistä. Vielä pitäisi jaksaa elokuun loppuun ennenkuin pääsee sieltä helvetistä.
Kaiken huippu oli viime viikolla, kun pomo kirkkain silmin sanoi: "negatiivinen palaute on kaikkein tärkeintä." Joo niin ******** näyttää olevan ja siihen on aika lahjakkaasti yrityksessä panostettukin...
Olisiko jollain vinkkejä miten vastata nasevasti seuraavan kerran, kun minulle huomautetaan siitä, että jokin asia pitäisi olla jo hallussani kun olen näin kauan jo ollut töissä? En haluaisi mennä lukkoon, kun minua aletaan moittia asioista, jotka eivät ole edes minun syytäni. Potuttaa, että työntekijälle annetaan ekoina päivinä naurettavan huono perehdytys ja sitten edellytetään, että kaikki asiat tulisi olla tiedossa ja hallussa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
keskustele luottamusmiehen tai työsuhdeasiamiehen kanssa epäkohdista kuten johtamistaidon puutteesta. Negatiivinen palaute tuhoaa työilmapiirin. Jos tuollaista negatiivinen palaute on kaikkein tärkeintä tullaan sanomaan niin johtamistaito on olematonta.
Harmi kun löytyi tällainen osuva kirjoitus vasta nyt. Aloittaja lienee jo päässyt piinastaan, ja hyvä niin.
Tuskin tollasessa puljussa edes on luottamusmiestä saatikka henkilöstöosastoa. Tyypillinen suomalainen perheyritys, joka on kasvanut liian isoihin saappaisiin. Narsisimi jyllää perheen päällikön korvien välissä ja hän luulee olevansa kingi joka paikassa.
Voi olla ettei yrityksellä mene hyvin. Oletko katsonut taloustietoja esim. Inoasta? Tällöin yrittäjäperheellä alkaa stressi iskeä läpi. Ja vaikka menisi hyvinkin niin saattaa pannu kiehua, koska yrittäjät ovat monesti vartti- tai jopa puolihulluja. Suomessa ei terveet edes lähde yrittäjäksi, ainakaan vapaaehtoisesti. Varsinkin jos koko perhe häärää saman katon alla, niin siitä EI voi mitään hyvää seurata. Tästä on esimerkkejä vaikka kuinka paljon. Pelkkää sekoilua ja sähläämistä kotona ja duunissa.
Kuvaamiasi tilanteita tulee vastaan myös aivan tavalllisten työntekijöiden kanssa. Ja ainoa neuvoni on, että sanot rauhassa asiasi niin kuin se on. Eli jos et jotain asiaa tiedä, niin on pakko kysyä. Kai muistit lähtiessäsi kehua perehdytystä oikein sanankääntein?
Pienessä perheyrityksessä on kaikista raskainta olla töissä. Joutuu mukautumaan esimiehen oikkuihin ja toiveisiin täysillä puhumattakaan siitä, että työmäärä on valtava verrattuna siihen, että olist jossain isossa yrityksessä. Kaikki on jatkuvaa läheistä kanssakäymistä henkilön kanssa josta et edes loppupeleissä pidä. Pakko olla rahan takia töissä.
Ystävällisesti (muka) kysytään välillä vointia ja jaksamista ja kuitenkin väännetään mankelissa toisaalta kaikki irti. Jos yrittää joskus sanoa jotakin työmäärän paljoudesta, sitä vähätellään sanomalla, että juu kyllä minullakin on paljon töitä.
Puhutaan arvostuksesta työntekijää kohtaan, mutta rivien välistä käy ilmi, että arvostus on teennäistä sananhelinää. Ajatellaan, että kun kehun se taas jaksaa tehdä töitä ja jos se uupuu ei se ole sitten ainakaan minun vikani kun olen siitä keskustellut. Todellisuudessa ei vähänkään välitetä alaisesta vaan siitä, miten itse pääsisi mahdollisiman helpolla.
Nuoret saavat juuri oikeanlaisen kuvan työelämästä tuollaisissa paikoissa, koska tätähän se kaikkialla on! Ja nykyajan työelämässä todellakin pitää oppia asiat kerrasta ja tietää asiat kun niitä kysytään, muuten olet alisuorittaja. Eikä kukaan halua alisuorittajia palkkalistoilleen, niitä varten on palkattomat työharjoittelut ja kuntouttavat työtoiminnat.
"Eikä kukaan halua alisuorittajia palkkalistoilleen, niitä varten on palkattomat työharjoittelut ja kuntouttavat työtoiminnat."
itse asiassa pätevimmät ja osaavat ovat kaikista halutuinta tavaraa näillä orjamarkkinoilla. sen sijaan vakitöissä näkee yhä useammin täysin kädettömiä tumpeloita eikä voi kuin ihmetellä mistä näille oikein maksetaan palkkaa!"