Teinisuhde jatkuu

Minun mielestä jos olette onnellisia, niin turhaan mietit tuollaisia. Etpä ainakaan ole kokenut karvaita pettymyksiä, sukupuolitauteja, pettämistä, hyväksikäyttöä jne..
Onnellisessa suhteessa eläminen voittaa sinkkuuden ja yhden yön jutut 100-0!

Minä olen myös parikymppinen ja suurinpiirtein saman aikaa ollaan poikaystäväni kanssa seurusteltu!Minulle ei kyllä ole kavereiden sekoiluja katsellessa tullut mieleenkään, että olisikohan tuo mukavampaa, mutta kai se on kuitenkin ihan luonnollista miettiä eri vaihtoehtoja..Jos olet kuitenkin onnellinen ja tyytyväinen tähän tilanteeseen, niin mitä sitä muuttamaan...ainahan saattaa löytyä jotain parempaa, mutta itse olen ajatellut niin että jos olen tähän elämään tällaisenaan hyvin tyytyväinen ja herään kultani vierestä aamuisin onnellisena, niin en oikeastaan kaipaa muuta, enkä kaipaa "baanalle vilistämään" ja miehiä metsästämään...Vanhempani ovat myös aloittaneet seurustelun hyvin nuorena ja ovat edelleen yhdessä...kohta 30 vuotta ovat olleet ja tottakai heillä on ollut vaikeaa, niin kuin kaikilla muillakin, mutta eivät he ole päätöstään, pysyä yhdessä nuoruudenrakkauden kanssa,millään lailla katuneet. Uskoisin, että tällainen suhde vain vaatii enemmän töitä, kun kummatkin vielä kasvavat ym.että ei kasveta erilleen niin kuin monille käy:(Onnea teille kamalasti, keskustelkaa ja viettäkää ihanaa kesää yhdessä:)

Voin omana mielipiteenäni sanoa että et ole menettänyt mitään. Ole onnellinen, löysit miehesi ajoissa, sait jakaa suuria asioita hänen kanssaan, kasvaa hänen rinnallaan. Itse kadun joka päivä tätä "villiä sinkkuelämääni", josta on jo onneksi muutama vuosi, mutta niinpaljon tyhmyyksiä...ja vääriä miehiä..toivon, että en olisi mennyt yhdenkään kanssa sänkyyn...nuorena ja typeränä ajattelin että tottakai, en ikinä hakua olla varattu, yhden illan jutut on hyvin, mutta paskat. toisin kävi. Kun ikää on tullut lisää, saa huomata miten tyhmä sitä on ollut, miten ajatus maailma on muuttunut. Silloin ajattelin myös, että jos joskus tapaan jonkun, haluan olla kokenut vapauteni. Olihan se ihan kivaa olla vapaa, mutta nyt kun mietin, en vaihtaisi elämääni mieheni kanssa ikinä sinkkuelämään. Monella sinkulla on varmasti aamuisin vieraasta sängyssä herätessään "likainen" olo..ja mitä taas tuli tehtyä ym. mutta entä kun varattuna saa herätä sen yhden ja ainoan oikean vierestä? Silloin olo on taivaallinen ja puhdas.
Jos saisin sekoiluni pyyhittyä pois, sen tekisin välittömästi.Onhan niitä myös sellaisia ihmisiä, jotka todella vaan haluavat olla vapaita ja harrastaa yhden illan juttuja, mutta etenkin nuorena ei osata vielä ajatella näitä asioita, ikä tuo viisautta.
Olemme olleet nyt mieheni kanssa 4vuotta yhdessä, enkä vaihtaisi hetkeäkään pois, vaikka tottakai kriisejä on ollut - mutta niin meillä kaikilla- niin varatuilla kuin sinkuillakin. Sehän on vaan elämää! Olen miettiny joskus samoja asioita kun sinä, mutta nyt voin vain ajatella, että ole onnellinen kun saat olla "puhdas".

Heippa.

Mulla on samanlaisia ajatuksia.
Lue keskustelu jonka otsikko o AUTTAKAA!... ei tie mitä tekis...

Aloin seurustella nykyisen avomieheni kanssa 16-vuotiaana. Kuuden viikon jälkeen menimme kihloihin, vaikkemme edes asuneet samassa kaupungissa. Hän oli, on edelleen ja tulee aina olemaan ainoa mies jota rakastan. En ennen tapaamistamme ollut koskaan seurustellut, harrastanut seksiä enkä edes suudellut. Eikä kaduta ollenkaan! Mieheni on 8 vuotta vanhempi ja viettänyt melko villin nuoruusiän, joten ei tarvitse miettiä tuleeko hänelle vielä mieleen "voi kun olisin tehnyt sitä ja sitä" koska kaikkea on jo kokeillut. Itse olen aina ollut parisuhdeihminen, tiesin että kun sen oikean tapaan niin se suhde kestää ja sen eteen tehdään töitä. Molemmat olivat yksimielisiä kihloihin menosta ja yhteen muutosta, kaikki tuntui oikealta. Selvitty ollaan niin toisen vakavasta sairaudesta, työttömyydestä, mustasukkaisuudesta jne. Sinkkukavereitani käy lähinnä sääliksi, heidän elämänsä on sisällötöntä koheltamista, kankkusaamuja ja omaan napaan tuijottamista. Mikään ei ole niin ihanaa kuin välittää toisesta ja tietää että joku välittää sinusta. Kannattaa punnita seurustelun ja sinkkuilun hyviä ja huonoja puolia, laske yhteen plussia ja miinuksia ja vertaa. Tietty aina tulee sellaisia päiviä että miettii olisiko pitänyt valita toisin, mutta kyllä itse uskon että en olisi yksin yhtä onnellinen tai että olisin löytänyt vielä paremman miehen jostain. Onnea suhteeseenne, usein juuri pitkäaikaisimmat ja onnellisimmat liitot ovat teiniliittoja, kun ajattelee esim. isovanhempia niin kyllä meidän iässä oltiin jo naimisissa..

Kannatan onnellisuutta.

Jos kumpikin osapuoli on onnellinen nykyisessä elämässä, asiat ovat hyvin. Toilailua voi toki harrastaa - tutustua uusiin ihmisiin, asioihin ja paikkoihin - toista loukkamatta ja parisuhdetta kaatamatta.

Itselläni ei mene noin hyvin. Päädyin umpikujaan, olin onneton, masentunut, kaipasin vanhaa itseäni, vanhaa minääni, itsenäisyyttä. Sitä elämää, minkä vahingossa jätin aloittaessani seurustelemaan 15-vuotiaana halutessani jakaa kaiken. Jätin suhteemme juuri siinä pelossa, että olen unohtanut elää, en tunne itseäni, en halua nähdä itseäni jämähtäneenä.

Nyt mietin, mikä minussa oikein on vikana kun päästin rakkauden menemään ja haipumaan. Eihän kukaan tunne minua niin kuin ihminen, jonka kanssa on kasvanut teinivuosina, aloittanut aikuisuuden, kokenut kriisit ja opiskeluelämän, työelämän! Enkä edes jaksa lähteä etsimään uusia ihmisiä, en jaksa kertoa itsestäni uudelleen kaikkea. Olen siis yksin - itsenäinen, vapaa, vailla sielunkumppania. Ehkä jotkut valinnat on vain tehtävä, jos ne tuntuvat oikeilta vaikka kuinka kaduttaisi jälkikäteen. Kaikella on tarkoituksensa, ja toivon että myös tästä onnettomuuden tilasta sellainen löytyy.