"Ajatushautomot Demos Helsinki ja Ajatuspaja e2 julkaisivat keskiviikkona puheenvuoron, jossa hahmotellaan elämää monikulttuurisessa Suomessa vuonna 2030.
Hyvä munkki. Ajatuspajan visioissa suomalaiset paistavat maahanmuuttajien kanssa munkkeja.
Vuoden 2030 Helsingissä virolainen diplomi-insinööri ja turkulainen toimitusjohtaja jakavat tamppaustelineen somalialaisen perheen kanssa, asukkaat vetävät kylätalolla taitokursseja ja esittelevät sadonkorjuujuhlissa kokkaus- ja käsityötaitojaan.
Lähiyhteisöt rakentavat omat kerrostalonsa, paistavat pihalla yhdessä munkkeja ja auttavat eläkeläisrouvan viljelypalstan kunnostamisessa.
Kaikki tekevät vapaaehtoistyötä.
Demos Helsingin tutkija Tommi Laitio, miten työssäkäyvällä on aikaa kaikkeen tähän yhteisöllisyyteen?
”Yhä useammalla on yhä enemmän vapaa-aikaa – joko omasta tahdosta tai pakosta. Luultavasti vuonna 2030 työttömyys on ainakin samalla tasolla kuin nyt. Jos toiminta liittyy oman lapsen hyvinvointiin ja omaan yhteisöön, kyllä sille pystyy raivaamaan aikaa.”"

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tota jos sulla ei muuta kykyä keskustelemiseen ole, kuin toistella tuota sairasta perussuomalaisten natsisiiven lanseeraamaan sairasta termiä "viherpunikki", niin pidä turpasi kokonaan kiinni, äläkä häiriköi keskustelupalstaa sääntöjen vastaisilla skitsoilla muualta kopioimillasi artikkeleilla, nimettömän kirjoittajan julkisissa vihapuheissa.
Sairaalle ihmiselle on turha yrittää puhua mitään järkeä. Minä luokittelen viherpunikki-käsitettä käyttävät heebot samaan kastiin rikollisten ja narkomaanien kanssa, eli alinta pohjasakkaa. En todellakaan alennu keskustelemaan mitään heidän kanssaan.
Niin no rikollinen sanahan se "viherpunikki"-sana onkin, koska näiden näillä palstoilla operoivien päästään vinksahtaneiden natsikirjoittajien tarkoitus on sen sanan käytöllä herättää vihaa ihmisiä kohtaan, jotka äänestävät esimerkiksi poliittista vasemmistoa tai vihreitä, minkä käytöksen luulisi olevan laitonta. Samoin kuin on se, esim., laitonta, että jos ensimäisen kauden kansanedustaja kehuu ihailevansa fasismia blogissaan, kutsuen sitä "viehättäväksi" asiaksi.
Myöskään huumeita vasemmistossa tai vihreissä tuskin ( ei ole tietoa) käytetään yhtään sen enempää, kuin muuallakaan yhteiskunnassa keskimäärin, ja vasemmistoon kohdistetut stereotypiat, että kaikki muka jointit kädessä muka hilluvista hipeistä, ei vastaa todellisuutta. Toi on aivan törkeä väite, mitä toi nimetön aloittaja punikittelija tossa heittää avauksessa...
Valitettavasti tällä nimettömällä Suomi24- foorumilla on mahdoton olla keskustelematta asiattomien kirjoittajien kanssa, jos tälle foorumille näihin nimettömiin keskusteluihin edes tulee, koska suurin osa tän Suomi24- foorumin kirjoittajista on asiattomia, minkä seikan näkee kyllä ihan vaikka viisi minuuttia selailemalla näitä Suomi24- keskustelupalstoja.:/
Jaa onkos punikeilta jäänyt joku Virheä Lanka väliin? Tuo on nimittäin teidän omasta lehdestänne. Niin, kyllä huomaa että huumeita on vedetty siellä kaksin käsin.
Missä sitä pilvee oli? Tai kerro mielummin mistä sitä saa.
No kysyppä Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajuselta (Kokoomus).
Joka on kaksi kertaa kärähtänyt 10 gramman hashislätkän myymisyrityksistä.
Diilaako se kehä kolmosen ulkopuolelle? Hinta? Entä onks kama hyvää?
mokuttajat ovat niin urpoja