Minä toivon että raamatullinen maailmanloppu tulisi

Minä toivon että raamatullinen maailmanloppu tulisi elämäni aikana, Koska muuten en voi oikein uskoa että Jumala olemassa. Jos raamatullinen apocalypsi tulisi se ainakin todistaisi että Jumalakin on olemassa. Lpasena uskoin Jumalaan mutta mitä vanhemmaksi tulen(olen nyt 28) sitä vähemmän uskon miginkään ja olen jo melkein täysi ateisti jo.
7102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuule, kukaan ei omassa voimassaan voi uskoa. Vain Jumala voi antaa, vaikuttaa uskon. Muistanet sieltä lapsuudesta, että Jeesus kutsui ihmisiä ja teki heille hyvää. Siinä, kun alkaa uskoa, niin se on Pyhä Henki joka yksin vaikuttaa uskon, että tuo asia kuin kirkastuu.

Ihminen ei voi uskoa ilman, että Jumala häntä vetää puoleensa ja että ihminen ns. antautuu uskoen Jeesuksen työn varaan. Luovuttautuu. Aluksi kaikki vaikuttaa käsittämättömältä, jotakuta voi pelottaakin, mutta kun asiat kirkastuu niin se on bläkkiselevää. Näin kävi mulle, pystymetsästä kun uskoon tulin vuoskymmen sitten. En ikinä pystyisi olemaan uskomatta enää. Hyvin vakuuttavaa, miten Jumala itseään ilmaisee, päivittäin.

Sulle Aloittaja sanoisin, että sano Jumalalle, VAIKKA et uskoisikaan Häneen ollenkaan, että haluat selvyyden tähän asiaan. Pyydä päästä selvyyteen, Hän tykkää tommoisista kysymyksistä! Sinä ole kuitenkin kaiken aikaa täysin vapaa, siis jos sulle alkaa näyttää, että Jumala on, niin voit rauhassa ratkaista suhteesi Häneen. Kantsii vaa mennä sit syvemmälle... kyselemään, tutkimaan. Muistanet, 'etsivä löytää'.

Voit ihan rauhassa tutkailla tämän jutun. Ei sinun tarvi muuttaa mitään elämässäsi. Luovuttautuminen on se juttu! Sitten katsot, mihin se johtaa. Lue ekaksi Johanneksen evankeliumi ja mieti asiaa, rauhassa. - Sinua siunaten.

Äänestä

Luin juuri Hare Krishna liikkeen Bhakti Jooga kirjasta, että jos lapsuuden usko kuolee, johtuu se siitä, että vanhemmat eivät ole uskovaisia, vaan kieltäjiä.

Itselläni oli sama juttu. Kun kävin Israelissa rukousmatkalla ja kun kävin Jehovan todistajien kokouksessa aloin jälleen elää ja olla elossa.

Muista myös, että kirkkoa kutsutaan Äidiksi. Jos ei Jehovan todistajissa tule elävään uskoon niin siinä tapauksessa hekin on.......

Äänestä

sukupolven aikana, mutta eihän me tiedetä edes huomisesta, kaikki on Jumalan käsissä ja sanoissa, joten autuas se, joka Herraan Jeesukseen turvaa ja rakastaa tekemällä hyvän opetuksensa mukaan. Herra antaa levon eikä kasaa mitään kuormaa kenellekkään. Uskonnollinen ihminen ajattelee helposti, että pitää olla sitä ja tätä ja toki risti pitääkin kantaa mutta on sopiva ies Jeesuksessa jokaisella.

Äänestä

tunnustaa tietämättämyytensä ja siten vaeltaa päivä kerrallaan avuksi pyytäen Jumalan hyvyyttä ja ihmisrakkautta ja Jeesuksen lunastusta. Isä Meidän -rukous on hyvä ihan jokapäiväiseksi leiväksi Jeesuksessa.

Äänestä

Tarviiko kolmatta maailmansotaa, eli "Harmageddonia"?
Ilmestyskirja 16:
16:"Henget kokosivat kuninkaat paikkaan, jonka nimi on Hebreaksi Harmageddon"

Milloin tämä tapahtuu, onko "veikkauksia"?

Suomeksi: Suomen Armeijan Harmaiden Sa Intin harjoitusleiri... Kuka niitä liikuttaa? Ei ne tiiä ehkä sitä ittekään? Joku niille mölisee ja antaa sääntöjä, mutta käskyn noudattaminen ei ole ihmiselle helppoa, koska ne tulee Jumalalta, vaikka luulisi sen olevan Saattana.....

Minä olen maailman pienimpiä kuninkaita, Aki, mutta en shakin tai Goon-pelaamisessa, sillä olen saanut siihen uusia sääntöjä, oikeesti uusia, ei klassisella jaksa surkeat pelata kovin kauaa.....

http://personal.inet.fi/koulu/karppi/omat_tekstit.html

Kuninkaat ovat pahan,pyhän hyvän, ylpeitä, enkä minä ole poikkeus siitä säännöstä, koska osaan jopa laskea, mutta en ole kovin silti siinä, siksi olen pohjimmiltani vielä nöyräkin, jottei silmät sokeudu.....
Murhaa en ole tiettävästi tehnyt kuin normaalille murkinalleni ja ikkunalasille, mutta onko se muka pienempi synti? On selkeästi eniten pyhän hengen pilkkaa ehkä samanlainen toinen ihminen tuhota, se on tietysti totta....

Äänestä

Lainaa: harmageddon now
Minä toivon että raamatullinen maailmanloppu tulisi elämäni aikana, Koska muuten en voi oikein uskoa että Jumala olemassa. J

Anteeksi, jos lauon itsestäänselvyyksiä, mutta kyllä jokaiselle riittää se maailmanloppu, mikä tulee lihallisessa kuolemassa... Eikä sekään loputon kuolema välttämättä ole, siihen en usko, koska kyllä jokaista on rakastettu, ja äitiin kaikki päätyvät uudelleen, tai siis isin kuvitelmalla meidät rakennetaan jossain määrin....

Jeesuksessa näämme mitä sen jälkeen tapahtuu, miksei samoin kävisi muillekin? Moneenko suuntaan voi joutua, niitä on ehkä jokunen, mutta alas ei kaikkien tie vie.... Salomo veikkasi, että ihmisen henki nousee ylös, mutta eläimen tavoin käyttävien alas, saattaa olla totta, tokkopa....

Jeesus sanoi, että "kaikki valta on annettu minulle taivaassa ja maan päällä!" mutta syvyyksiä ei siinä tiennyt hamuta itselleen.... Toisaalta hänkin tiesi sen, että tuollainen itsensäkoroittelu hänetkin alentaa uudestaan takaisin maan päälle, tai jonnekin maan tuntumaan kun se aika koittaa.... Miehet haluavat kilpailla, joka ei halua kilpailla missään, jää alhaistakin alhaisemmaksi, koska ei sellaisista luusereista kannata kenenkään olla mielissään....Eikä sellaisia varmaan ole maailmaan koskaan syntynytkään?

Mutta miksi haluaisit omalla elämälläsi ja sen lopulla tehdä maailmanlopun, muutakuin itsellesi, ennen seuraava visiittiäsi jonkun planeetan tietämissä, en taida uskoa, että ihan niin suuri olet, anteeksi, kun et nimeäsikään paljastanut....

Sinulla voi olla joku ennustus mielessä, kerro siitä tarkemmin.... Ei taida Maya-kalenterin tulkinnat tehdä ihan koko maailman loppya, Maya tarkoittaakin HARHAA, jossakin kielessä....

Äänestä
  • Jumalasta on varmaan vähän korkeampikin nimi?
    Jymyly ? Ei niin, että ihmisen tai varsinkaan stupid suomen kielemme sitä välttämättä oikein näkisi siltikään... Laudattuuria ei kannata enää laskea, jos LA ei ole korkeaa, joten ei se Jumalan korkeus ja alhaisuus muuta kUIN JYLINÄNÄ tule esille....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


harmageddon now kirjoitti:

Minä toivon että raamatullinen maailmanloppu tulisi elämäni aikana, Koska muuten en voi oikein uskoa että Jumala olemassa. Jos raamatullinen apocalypsi tulisi se ainakin todistaisi että Jumalakin on olemassa. Lpasena uskoin Jumalaan mutta mitä vanhemmaksi tulen(olen nyt 28) sitä vähemmän uskon miginkään ja olen jo melkein täysi ateisti jo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu