Ollaan oltu 7 vuotta yhdessä, 4 vuotta avioliitossa...ei lapsia ja mies ollut nyt 5 vuotta reissutöissä. Lähtee ma aamuna aikaisin ja tulee pe iltana myöhään kotiin. Yhteistä aikaa on todella vähän.
Rakastin miestäni ihan todella kun mentiin naimisiin, olin valmis tekemään kaikkeni että liitosta tulee pitkä ja onnistunut. Silloin kun mies sanoi lähtevänsä reissuhommiin, totesin että kestän ehkä puolivuotta tai vuoden mutta mun luonne ei sovi etäsuhteeseen. Nyt on menny 5 vuotta!!! Aina tulee puolivuotta lisää...sitten taas puolivuotta...ja puolivuotta jne. Hän ei halua lapsia "tässä elämän tilanteessa", noh...tavallaan en minäkään. Mutta kuitenkin kaipaan niitä ja haluaisin ihan oikean perheen! Haluaisin tehdä mieheni kanssa yhdessä asioita, ihan arkisia...laittaa ruokaa...laitella pihaa....rempata taloa...en haaveile mistään ihmeistä. Mutta kun ei. Seksiä ei ole ollut moneen kuukauteen, ei edes yritystä kummaltaaan osapuolelta. Sitä läheisyyttä kaipaan todella, enkä tarkoita pelkästään seksiä.
Viimeiset kaksi vuotta on ollu tosi vaikea. Siihen on mahtunut omalle kohdalle pari ulkopuolista ihastusta, eivät ole johtaneet mihinkään...ensimmäinen meni onneksi nopsaan ohi mutta tämä toinen ei tunnu menevän...mutta uutta parisuhdetta en halua. Halaun mieluummin olla yksin.
Nyt olen viimeisen puolen vuoden ajan miettinyt eroa. Olen yrittänyt puhua asioista mieheni kanssa (ja onnistunutkin siinä, mies tosin ei puhu mitään). Tuntuu etten enää tiedä kuka se on kenen kanssa olen naimisissa, ei mitään hajua mitä hän tuntee ja ajattelee. Itseltä on voimat ihan lopussa, tuntuu etten jaksa aamulla edes nousta sängystä. Silti tuntuu etten ole yrittänyt tarpeeksi, että luovutan liian helpolla.
Mies sanoo että kyllä kaikki korjaantuu kun hän pääsee lähemmäksi töihin ja on sitten viikotkin kotona. MUTTA koska se sitten tapahtuu??? Ei tietoa. Ehkä puolen vuoden päästä...tai sitten vuoden....tai kahdeen...
Mitä hel**tiä tässä pitäis tehdä???
Rakastin miestäni ihan todella kun mentiin naimisiin, olin valmis tekemään kaikkeni että liitosta tulee pitkä ja onnistunut. Silloin kun mies sanoi lähtevänsä reissuhommiin, totesin että kestän ehkä puolivuotta tai vuoden mutta mun luonne ei sovi etäsuhteeseen. Nyt on menny 5 vuotta!!! Aina tulee puolivuotta lisää...sitten taas puolivuotta...ja puolivuotta jne. Hän ei halua lapsia "tässä elämän tilanteessa", noh...tavallaan en minäkään. Mutta kuitenkin kaipaan niitä ja haluaisin ihan oikean perheen! Haluaisin tehdä mieheni kanssa yhdessä asioita, ihan arkisia...laittaa ruokaa...laitella pihaa....rempata taloa...en haaveile mistään ihmeistä. Mutta kun ei. Seksiä ei ole ollut moneen kuukauteen, ei edes yritystä kummaltaaan osapuolelta. Sitä läheisyyttä kaipaan todella, enkä tarkoita pelkästään seksiä.
Viimeiset kaksi vuotta on ollu tosi vaikea. Siihen on mahtunut omalle kohdalle pari ulkopuolista ihastusta, eivät ole johtaneet mihinkään...ensimmäinen meni onneksi nopsaan ohi mutta tämä toinen ei tunnu menevän...mutta uutta parisuhdetta en halua. Halaun mieluummin olla yksin.
Nyt olen viimeisen puolen vuoden ajan miettinyt eroa. Olen yrittänyt puhua asioista mieheni kanssa (ja onnistunutkin siinä, mies tosin ei puhu mitään). Tuntuu etten enää tiedä kuka se on kenen kanssa olen naimisissa, ei mitään hajua mitä hän tuntee ja ajattelee. Itseltä on voimat ihan lopussa, tuntuu etten jaksa aamulla edes nousta sängystä. Silti tuntuu etten ole yrittänyt tarpeeksi, että luovutan liian helpolla.
Mies sanoo että kyllä kaikki korjaantuu kun hän pääsee lähemmäksi töihin ja on sitten viikotkin kotona. MUTTA koska se sitten tapahtuu??? Ei tietoa. Ehkä puolen vuoden päästä...tai sitten vuoden....tai kahdeen...
Mitä hel**tiä tässä pitäis tehdä???
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja tarkennuksena, ollaan molemman kolmekymppisiä...
Ehkä on aika miettiä, onko työ tärkeämpi kuin teidän parisuhde. Siitähän tässä on kysymys.
Erota sinun pitäisi, se on ihan selkeä juttu.
Olet ollut jo pitkään tuossa tilanteessa, 5v, niin miehen työpaikka "lähempänä" ei koskaan saa teitä enää lähemmäksi henkisesti (ja fyysisesti). Kun mies pyörisi iltaisin jaloissasi haluamatta silti keskustella kanssasi ja pitää sinulle seuraa, niin todennäköisesti miettisit myös silloin "haluaisin mieluummin olla yksin".
Olet liitossasi tehnyt kaikkesi sen onnistumisen eteen. Miehesi on vastannut siihen lähtemällä matkatöihin. Hän ei ole panostanut liittoonne vaan töihinsä. Jos avioliitossa haluaa matkatöihin, niin sen pitää olla molempien yhteisesti hyväksymä päätös.
Näinkö selvä juttu se on??? Vastauksust päällen on...
Miksei se voi itselle olla? Aikamoista kamppailua käyn itseni kanssa, olen ottanut eron puheeksi...voi että sekin jo tuntui vaikealta. Mutta en kieltämättä itsekään usko että asiat korjaantuisi vaikka mies alkaisi nyt olemaan viikotkin kotona. Aika surullista...ei tämän näin pitänyt mennä.:-(
Aikamoinen kuvio jos ei ole edes läheisyyttä viikonloppuisin. Voisin lyödä vetoa, että mies käy vieraissa tai hänen on pakko olla muuten "tunnevammainen". .
Hei,
Meillä näyttää olevan aika samanlaiset tilanteet. Sillä erotuksella, että minä tein jo eropäätöksen ja lähdin ihastukeni matkaan.
Meillä mies oli käynyt vieraissa, ihme, ettet sinä ole sitä omalla kohdalla epäillyt. Tai sitten et halunnut sitä tekstiin kirjoittaa.
Sinä elät tällä hetkellä "ei missään"- elämän vaiheessa. Teillä ei ole enää sitä mitä teillä ehkä joskus oli. Sinä et elä tulevaisuudessa vaan tässä hetkessä. Tee päätös tämän hetken perusteella.
Kaikkea hyvää!
Kiitos vastauksista.:)
Itseasiassa miehen vieraissakäntikin on käynyt mielessä...mutta niin...mitään selviä "viitteitä" asiasta en ole huomannut (tai halunnut huomata?), eikä mitään kättä pidempää ole sen väitteen pohjaksi. En tiedä, vaikea kyllä uskoa. Itse olen ennemmin kääntynyt tuohon näkökulmaan että mies on jotenkin tunnevammainen".
Mutta raskasta on oli miten hyvänsä.