Onko kellään ollut vaikea, kivikkoinen ja rasittavakin suhteen alku? Ja joka sitten kuitenkin jonkin ajan kuluttua on kääntynyt hyväksi, tyydyttäväksi suhteeksi? Moni sanoo minulle nyt että anna olla, alun pitäisi olla pelkkää ruusuilla tanssimista mutta onko se aina niin? Jokin tässä minua pitää ja saa vielä katsomaan, mihin tässä ollaan menossa...
Vaikea alku
Ldfjöocjsfbcösdbc
4516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mistä vaikeus, kivikkoisuus, rasittavuus on johtunut?
Millaisia aiemmat suhteesi on olleet?
Mikä sinua pitää suhteessa?
Nuo on aika keskeisiä kysymyksiä sen suhteen miten suhteen jatko tulee menemään. Jos vaikeus on jotain olosuhteisiin liittyvää sen voi kuvitella menevän ohi. Jos aiemmat suhteesi on myös olleet vaikeita on odotettavissa, että törmäät samoihin ongelmiin aina jatkossakin ja silloin jonkinlainen terapia tms. voisi olla paikallaan. Jos suhteessa pitää rakkaus on sillä parhaimmat onnistumisen mahdollisuudet, mutta rakkaussuhteenkin voi toki pilata omalla käytöksellään. Kaikkea ei rakkauskaan kestä, niin surullista kuin se onkin.
Itselläni nyt 12 vuotta kestänyt suhde ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että helpottuu ajan myötä kun toista oppii tuntemaan ja luottamus kasvaa. Älä kuuntele muita, vaan keskity omaan suhteesi ja mieti mitä itse voisit tehdä, jottase toimisi ja onnistuisi.
Sen verran lisään, että jos kyse kulttuurieroista niin onnistumisen mahdollisuudet ehkä heikommat, mutta nykyinen suhteeni on silti toisesta kulttuurista tulevan naisen kanssa (aiemmat olleet suomalaisia), joten vaikea mitään kovin yleistä sanoa mikä onnistuu ja mikä ei.
Meillä on ollut todella vaikeat ensimmäiset 4 vuotta, mutta tiesin alusta asti että kun oltiin pohjalla jo alusta niin tiedossa on vain nousujohteinen parisuhde. Niin niihän se on ollut nyt kun katsoo noita 4 vuotta.
Jos tiedät, että haluat olla sen ihmisen kanssa ja hänestä on moneksi, mahd. isäksi niin älä vielä heitä kirvestä kaivoon. Siis todella potentiaalinen puoliso.
Mutta jos on väkivaltaisuutta jne. niin jätä se ja heti.
Nykyään tuntuu olevan trendi se, että parisuhde on "kertakäyttö"suhde.
En voi sanoa, että hienoa kuulla että teillä on ollut vaikea alku mutta uskoa kirjoituksesi tuo.
Tämä mies on todella sellainen jonka kanssa haluan kaiken, koko elämän. Vaikea vaihe nyt elämässä ja se heijastuu tietenkin suhteeseen, mutta tahdomme molemmat olla toistemme kanssa. Se on iso juttu tuo tahto! Saa miettimään avioliiton lupauksiakin.
Väkivallasta tai pettämisistä ei ole kyse.
Kiitos sinulle kirjoituksestasi ja hyvää kesää :)