Luottamuspula

Olen seurustellut miehen kanssa noin 8kk, yhdessä asuneet muutaman kuukauden. Alussa suhde sujui hyvin, juttelimme paljon, seksi oli ihanaa ja kaikinpuolin suhdekukoisti.
Sitten tuli lyhyt ero, miehen taholta lähinnä. Aloimme olla uudestaan, nyt yhteinen asuntokin jo hankittu, mutta monessa asiassa olen huomannut miehen valehtelevan. Ihan perusasioissa, joista jää kiinni vähän väliä. En ole kaikkea sanonut, luottamus häneen vaan hiipuu koko ajan. Jopa deittipalstoilta löysin hänet, jossakaan hän ei ollut käynyt kuukausiin. Yhdeltä palstalta hän aieemin poisti tietonsa, kun kauhukseni näin häönen kuvansa siellä. Väitti ettei ollut sielläkään käynyt, poisti lopulta profiilin. Olin melko järkyttynyt, koska olen ymmärtänyt että suhteemme on melko vakavalla pohjalla. Kihloihin menostakin ollut puhetta, jota mietin kyllä tarkkaan.

Nyt hän käy satunnaisesti töissä, muttei suostu kertomaan siitä juurikaan. Tiedän kyllä paikan, olen kuullut kun pomo soittanut hänelle ja pyytänyt tulemaan. Joku vaan kaihertaa tässäkin, en tiedä mikä. Kun hän kävi työpaikallaan, ei puyytänyt minua mukaan, odotin autossa. Yleensä menemme joka paikkaan yhdessä. No olenko harhaluuloinen, en tiedä.

Kuitenkin, tämä mies, ei hoida laskujaan, käyttää ihmisiä mielellään hyväkseen, on nihkeä osallistumaan yhteisiin menoihin, vaikka muuta lupasi kun muutimme uuteen kotiimme. Päivä päivältä miltei tulee lunta tupaan, jokin tässsä kaikessa mättää.

Viime aikoina on tunteiden näyttäminen vähentynyt, seksi harventunut, mikään ei ole niinkuin ennen. Onko hän jo nyt, kyllästynyt vai nko toisia naisia? Miten saan asian selville, auttakaa. Olen niin yksin tämän asiani kanssa, luotinko liikaa ja nyt sitten saan maksaa siitä sydänsurulla. Vaikka kaikki oli alussa niin hyvin. Mikä tässä mättää...
12464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hmm... Onko sillä lopultakaan merkitystä, onko miehellä toinen nainen?
Suhteenne on kaikkea muuta kuin noin uuden parisuhteen pitäisi olla. Sanot, että alussa kaikki oli hienosti - missä alussa?! Hyvänen aika, alle vuoden vanha suhde ja kaikki päin prinkkalaa!

Ajatteletko, että toinen nainen olisi "hyväksyttävä selitys" siihen, että suhteenne on alkanut kuivua kokoon heti alkuunsa? Ajatteletko, että toinen nainen olisi "kunnon syy" lähteä koko suhteesta?

Eikö tuo, että miehellä on verkkoja vesillä eri suuntiin deittipalstoilla ym, kerro aivan tarpeeksi siitä, millaisen miehen kanssa olet tekemisissä? Epäluotettava joka tavalla! Tuollahan sen itsekin sanot: "käyttää ihmisiä mielellään hyväkseen"... Niinpä! Mies on löytänyt sinussa kiltin uhrin kustantamaan elämistään, mikäs siinä on ollessa. Katsot paljolti läpi sormien hänen kepulitouhujaan, joten tyhmähän hän olisi, jos noin hyvän "saaliin" päästäisi menemään! Haluatko oikeasti tuota?!?!?

Äänestä

Oletko turkulainen? Kuulostaa niin tutulta...

Äänestä
  • En ole turkulainen...kaukaa sieltä. Onko sinulla petettynainen samoja kokemuksia, kuinka pääsit suhteesta eroon?
    Kyllähän sitä kokee itsensä idiootiksi, mutta kyllä hän siellä töissä käy, se asia on ok. Mutta kuinka tälläistä tyyppiä pitää käsitellä, että tajuaa etteinäin voi jatkua? Hän lupailee hakea töitä, no en tiedä onko ihan vakavissaan senkään asian suhteen. Jos vaadin häneltä osallistumista esim asuntokuluihin, hän sanoo että ainahan on osallistunut niin paljon kuin voi...no muutama kauppareissu ja sitten onkin päiväraha mennytttä ja velat rästissä, kauppalaskunkin perään kauppias soittelee, mies ei edes vastaa puh. Luulin häntä alussa fiksummaksi ja rehelliseksi, mutta totuus alkaa paljastua vähitellen. Tunneside on kuitenkin tullut, koska hä kaiketi osaa manipuloida minua silloin kun haluaaa, olemalla hyvin uskottava ja kilti ja hellä, joka on nyt kuitenkin kortilla. Alkuaikojen huuma on tipotiessään, arki on tullut elämään. HÄn hermostuu jos alan puhua raha-asioista.
    Enkä koe enää saavani edes rakkautta enkä läheisyyttä tarpeeksi. On onneton olo vaikka jokin aika sitten kaikki oli niin ihanaa. Taidan olla suuren luokan typerys. Masentavaa epäonnistua ihmissuhteissa.

    Äänestä

  • Surusilmäinen nainen kirjoitti:

    En ole turkulainen...kaukaa sieltä. Onko sinulla petettynainen samoja kokemuksia, kuinka pääsit suhteesta eroon?
    Kyllähän sitä kokee itsensä idiootiksi, mutta kyllä hän siellä töissä käy, se asia on ok. Mutta kuinka tälläistä tyyppiä pitää käsitellä, että tajuaa etteinäin voi jatkua? Hän lupailee hakea töitä, no en tiedä onko ihan vakavissaan senkään asian suhteen. Jos vaadin häneltä osallistumista esim asuntokuluihin, hän sanoo että ainahan on osallistunut niin paljon kuin voi...no muutama kauppareissu ja sitten onkin päiväraha mennytttä ja velat rästissä, kauppalaskunkin perään kauppias soittelee, mies ei edes vastaa puh. Luulin häntä alussa fiksummaksi ja rehelliseksi, mutta totuus alkaa paljastua vähitellen. Tunneside on kuitenkin tullut, koska hä kaiketi osaa manipuloida minua silloin kun haluaaa, olemalla hyvin uskottava ja kilti ja hellä, joka on nyt kuitenkin kortilla. Alkuaikojen huuma on tipotiessään, arki on tullut elämään. HÄn hermostuu jos alan puhua raha-asioista.
    Enkä koe enää saavani edes rakkautta enkä läheisyyttä tarpeeksi. On onneton olo vaikka jokin aika sitten kaikki oli niin ihanaa. Taidan olla suuren luokan typerys. Masentavaa epäonnistua ihmissuhteissa.

    Olet suuren luokan typerys, ihan oikeasti. Mikä kiire sulla oli muuttaa yhteen miehen kanssa, jota et puolessa vuodessa mitenkään ole voinut oppia tuntemaan? Eikö nykyisin enää seurustella ollenkaan vaan heti pistetään hynttyyt yhteen ja sitten käy noin? Tuleekin itku ja hammasten kiristys. Mies on nähnyt sussa erittäin potentiaalisen "uhrin", jonka siivellä elää ja käyttää muutenkin hyväkseen.

    Minä sinuna lähtisin kävelemään.

    Äänestä

etkai vaan satu olemaan oulusta?h

Äänestä

Jätä hyvä ihminen se mies, suhteen perusta on aina luottamus, ilman sitä ei suhde toimi.

Äänestä

Nyt mies on saanut töitä, ja on luvannut osallistua enemmän yhteisiin kuluihin, eikö tämä ole ihan hyvä merkki? Aion katsoa vähän aikaa, ja jos tämä toteutuu,
ehkä suhtellamme on mahdollisuuksia. Keskusteluyhteyden olen saanut kuin ihmeen kaupalla, siis vaikeistakin asioista, alkamaan. Luulen hänen avaavan, että mikäli asiat ei muutu, pystyn pistämään pelin poikki.
Mies on muuten ahkera ja innostunut tekemään remppaa yms, meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ja läheisyys on ainakin tällä erää palannut. Toki olen silmät auki ja kuulostelen, onko hän aidosti mukana tässä. Kai ihminen voi muuttua, ja ei aina tarvitse olla oma lehmä ojassa, vai mitä? Kuitenkaan hän ei ole sitoutumiskammoinen niinkuin kovin moni mies tänä päivänä, jollain tapaa haluan vielä yrittää tässä suhteessa.

Äänestä
  • Petät itseäsi jatkaessasi suhteessa.

    Äänestä

  • Niinkö?

    Äänestä

Niin. Pyrin näkemään ihmisessä mieluummin hyvää kuin huonoa, onko se sitten tyhmyyden ja naiviuden merkki, eikö myönteinen suhtautuminen voisi saada miehessä aikaan pysyvämpää muutosta, kun hän huomaa että arvostan häntä, mikäli hän on sen arvoinen?
Miksi jahkailen näin? Toisaalta luulen olevani varautunut pettymykseen, mutta mitä elämää se sellainen on? Kuka osaa sanoa ihan aidosti, kuinka tälläisen miehen kanssa eläminen saattaisi onnistua? Asumme välillä erossa toisistamme, työasioiden takia. Muutamia päiviä viikossa; luottamuksen tulee siis toimia, ei tälläistä muuten jaksa. Tosin lähitulevaisuus näyttää, onko mies sanojensa takana, maksaako jatkossa enemmän yhteisiä menoja. Se ratkaisee mielestäni paljon asioita.

Äänestä
  • Voi tyttö hyvä. Tiedät kai, ettei toista ihmistä voi muuttaa mieleisekseen. Muutoksen pitää lähteä ihmisen omasta halusta. Ei toisen pakottamana tai vaatimuksesta. Sulla on pitkä ja kivinen tie edessä, jos meinaat miehestä mieleisesi saada. Toisen luonnetta et voi edes yrittää muuttaa. Jos miehesi on vähän huithapeli, se piirre on hänessä luonnostaan.

    En usko, että miehesi olisi jotenkin sitoutumiskammoinen. Ehkä vaan vielä liian nuori ja kypsymätön parisuhteeseen. Todella lyhyen seurusteluajan jälkeen olette (tai siis sinä olet) yhteistä kotia pykäämässä. Mikä kiire sulla on?

    Äänestä

No ei ihan olla nuoria kumpikaan, keski-ikäisiä. Joenkin ajattelen, ettei kannata asioita pitkittää, kokeilemallahan sen tietää onnistuuko se yhteiselämä vaiko ei.
Ja kun toisesta pitää, ja vaikuttaa että tunteita olisi toisellakin, miksi sitä miettimään, eikuiset ihmiset.

Ja miten sen huithapelin määrittelee? Haluan silti yhä yrittää, kun ei ole muuhun täklä hetkellä aihetta. Mielestäni hän on rauhoittunut kovastikin viime aikoina, olisinko minä se oikea hänelle..(virnistys)?

Kuitenkaan, en haluaisi polttaa siipeni, ne kun on jo joku muu aiemmin pahasti karelle polttanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surusilmäinen nainen kirjoitti:

Olen seurustellut miehen kanssa noin 8kk, yhdessä asuneet muutaman kuukauden. Alussa suhde sujui hyvin, juttelimme paljon, seksi oli ihanaa ja kaikinpuolin suhdekukoisti.
Sitten tuli lyhyt ero, miehen taholta lähinnä. Aloimme olla uudestaan, nyt yhteinen asuntokin jo hankittu, mutta monessa asiassa olen huomannut miehen valehtelevan. Ihan perusasioissa, joista jää kiinni vähän väliä. En ole kaikkea sanonut, luottamus häneen vaan hiipuu koko ajan. Jopa deittipalstoilta löysin hänet, jossakaan hän ei ollut käynyt kuukausiin. Yhdeltä palstalta hän aieemin poisti tietonsa, kun kauhukseni näin häönen kuvansa siellä. Väitti ettei ollut sielläkään käynyt, poisti lopulta profiilin. Olin melko järkyttynyt, koska olen ymmärtänyt että suhteemme on melko vakavalla pohjalla. Kihloihin menostakin ollut puhetta, jota mietin kyllä tarkkaan.

Nyt hän käy satunnaisesti töissä, muttei suostu kertomaan siitä juurikaan. Tiedän kyllä paikan, olen kuullut kun pomo soittanut hänelle ja pyytänyt tulemaan. Joku vaan kaihertaa tässäkin, en tiedä mikä. Kun hän kävi työpaikallaan, ei puyytänyt minua mukaan, odotin autossa. Yleensä menemme joka paikkaan yhdessä. No olenko harhaluuloinen, en tiedä.

Kuitenkin, tämä mies, ei hoida laskujaan, käyttää ihmisiä mielellään hyväkseen, on nihkeä osallistumaan yhteisiin menoihin, vaikka muuta lupasi kun muutimme uuteen kotiimme. Päivä päivältä miltei tulee lunta tupaan, jokin tässsä kaikessa mättää.

Viime aikoina on tunteiden näyttäminen vähentynyt, seksi harventunut, mikään ei ole niinkuin ennen. Onko hän jo nyt, kyllästynyt vai nko toisia naisia? Miten saan asian selville, auttakaa. Olen niin yksin tämän asiani kanssa, luotinko liikaa ja nyt sitten saan maksaa siitä sydänsurulla. Vaikka kaikki oli alussa niin hyvin. Mikä tässä mättää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu