oon n.20v nainen, ja juuri nyt noin puoli vuotta seurustelua takana. tämä suhde on elämäni ensimmäinen minkä alan oikeasti ottaa "vakavasti", siis että tunteet on niin vahvat.
aloin jo melko pitkän aikaa sitten huomata, että poikaystäväni seurassa tunteeni ovat erkoisen usein pinnassa, tuntuu että voisin purskahtaa itkuun mitä pienimmistä asioista. oonkin itkenyt useampaan otteeseen eri syistä, poikaystävän kanssa tai myös yksin.
mietin aina kaikkee tähän suhteeseen liittyvää, kaikki ajatukset vaan pyörii päässä: on niin ihanaa kun vihdoin on joku joka haluaa minut, pitää minusta hirveän paljon.. ja se itkettää. sitten toisaalta ajattelen kaikkia pieniä erimielisyyksiä joita on ollut, joitakin ongelmallisia juttuja mitä ei vielä ole selvitetty.. ja se itkettää.
sitten on myös hirveä ikävä koko ajan. nukutaan joka yö yhdessä, mut sitten välillä jos tulee jotain et menee aikataulut huonosti tms (ollaan molemmat töissä), niin tuntuu että oon sen illan ihan allapäin.
se pelottaa. enkö osaa enää olla yksin? silloin nukahdan yleensä siihen että vaan itken kun tulee niin yksinäinen olo.
luin tässä yks päivä jotain keskustelua e-pillereiden vaikutuksista ja siellä porukka kuvailee just tollasia oireita, mut mä en ees syö pillereitä. ehkä tää kaikki vois sit johtua hormooneista?
toisaalta nää tunteet ei haittaa mua, koska voisin sanoa että olen rakastunut poikaystävääni, mutta toisaalta pelkään että en kykene enää nauttimaan monistakaan asioista itsekseni (mihin kyllä olen pystynyt niin monta vuotta ennen tätä)
aloin jo melko pitkän aikaa sitten huomata, että poikaystäväni seurassa tunteeni ovat erkoisen usein pinnassa, tuntuu että voisin purskahtaa itkuun mitä pienimmistä asioista. oonkin itkenyt useampaan otteeseen eri syistä, poikaystävän kanssa tai myös yksin.
mietin aina kaikkee tähän suhteeseen liittyvää, kaikki ajatukset vaan pyörii päässä: on niin ihanaa kun vihdoin on joku joka haluaa minut, pitää minusta hirveän paljon.. ja se itkettää. sitten toisaalta ajattelen kaikkia pieniä erimielisyyksiä joita on ollut, joitakin ongelmallisia juttuja mitä ei vielä ole selvitetty.. ja se itkettää.
sitten on myös hirveä ikävä koko ajan. nukutaan joka yö yhdessä, mut sitten välillä jos tulee jotain et menee aikataulut huonosti tms (ollaan molemmat töissä), niin tuntuu että oon sen illan ihan allapäin.
se pelottaa. enkö osaa enää olla yksin? silloin nukahdan yleensä siihen että vaan itken kun tulee niin yksinäinen olo.
luin tässä yks päivä jotain keskustelua e-pillereiden vaikutuksista ja siellä porukka kuvailee just tollasia oireita, mut mä en ees syö pillereitä. ehkä tää kaikki vois sit johtua hormooneista?
toisaalta nää tunteet ei haittaa mua, koska voisin sanoa että olen rakastunut poikaystävääni, mutta toisaalta pelkään että en kykene enää nauttimaan monistakaan asioista itsekseni (mihin kyllä olen pystynyt niin monta vuotta ennen tätä)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuten itse totesit; tunnet että ensimmäistä kertaa elämässä sinulla on joku joka oikeasti välittää. Ailahtelussa ei ole mitään epänormaalia, päinvastoin. Väittäisin että jokainen tulisesti rakastunut käyttäytyy samoin, jopa miehet (mutta salassa). Tiedän mitä tunnet vähän liiankin hyvin. Mutta älä pelkää, omalla kohdallani mietin ihan samoja aikanaan ja kyllä sitä ihan hyvin tulee toimeen kun on pidemmän aikaa erossa (syystä tai toisesta) kyseisestä ihmisestä. Vaikka tällä hetkellä tuntuisikin että elämäsi on ohi sillä sekunnilla jos menettäisit poikakaverisi, ei se niin ole. Se vain tuntuu siltä ja jälkeenpäin toisen menettämisen pelkoa jaksaa jo ajatella huvittuneella kaiholla. Muista aina (vaikka kyyniseltä kuulostaakin): hän ei ole ainoa ihminen johon tulet elämässäsi rakastumaan.
Toivottavasti viestini ei kuulosta tuomitsevalta. Toivoisin vain että joku olisi kertonut samoja asioita kun itse olin vastaavassa tilanteessa elämässäni.