Vaimoni ihastunut toiseen, mutta ei tunnusta sitä

Olen jo useamman kuukauden epäillyt suhteessamme olevan jotain vikana. Olen useaan otteeseen yrittänyt keskustella aiheesta, mutta vaimoni ei anna minulle vastauksia. Tästä meille on syntynyt jopa useita riitoja.

Tämän jälkeen otin asian ohimennen puheeksi vaimoni kaverin kanssa kahdenkesken joka paljasti että vaimoni on ihastunut toiseen mieheen. Tämän tiedon tueksi hän jopa näytti minulle vaimoni ja hänen käymää tekstiviesti keskustelua josta asia ilmeni selvästi.

Tämän tiedon saatuani otin jälleen parisuhteemme nykytilan puheeksi vaimoni kanssa. Kerroin myös, että olen tietoinen hänen ihastuksestaan. Hän kiisti tämän pitävän paikkansa. Tässä vaiheessa kerroin, että olen kaverisi näyttämänä lukenut viestejäsi joissa tämä selviää kiistattomasti. Kysyin että valehtelitko kaverillesi viesteissä vai valehteletko minulle nyt? Hän ei antanut minulle vastausta kysymykseen vaan marttuurimäisesti suuttui.

Tätä samaa kysymystä olen n. viikon välein kysynyt häneltä jo useamman kuukauden ajan ja aina sama reaktio.

Mitä seuraavaksi?
17750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Nainen ei ole koskaan "väärässä". Jos jatkat tuota jankkausta niin se jättää sut. Mutta toisaalta ei tuo kuulosta nytkään kovin hyvältä.

Ihastuksia tulee ja menee. Jos asiat menee hyvin niin se unohtaa sen tyypin parin kk:n sisällä. Sen sijaan sinun pitää pitää pääsi kylmänä, kestää tilanne. Ole sama mies kuin ennenkin tai jopa parempi. Jos olet ollut idiootti jossain asioissa suhteessanne, korjaa ne. Toisin sanoen voita nainen takasin itselles. Anna hänen tajuta mitä hän menettää jos menis toisen miehen matkaan.

Äänestä

Asianhan tekee viälä hankalammaksi se, että hänen ihastuksensa on liikuntaharrastuksensa yksi valmentajista. Nykyään vaimoni käy pääsääntöisesti vain tämän yhden valmentajan vetämillä tunneilla vaikkakin muiden valmentajan tunnit ovat samoja. Eli hän ehdoin tahdoin haluaa hakeutua hänen seuraan.

Äänestä
  • Game over, man its game over!

    http://www.youtube.com/watch?v=dsx2vdn7gpY

    Ei tuolla hommalla kuule pärjätä olemassa mr nice guy.

    Olet tähän mennessä ryssinyt koko homman, oli esimerkiksi ihan turhaa mennä paljastamaan tietojesi lähde. Ei parisuhde ole mikään tuomioistuin, jossa voidaan keskustella vain sellaisista asioista, jotka voidaan kiistata todistaa ja jossa kiistattomat todisteet on esitettävä myös vastapuolelle.

    Jos tiedät jotain varmasti, se riittää, ei tietojen todenperäisyyttä tarvitse mennä toiselle todistelemaan.

    Toiseksi, itse en _koskaan_ sietäisi vaimoni liikkuvan ihastuksensa kanssa samoissa ympyröissä. Vaimoni ei semmoisissa paikoissa käy ja piste, sinne menisi ainoastaan ex-vaimoni.

    Äänestä

  • Oleellisinta kai on kuitenkin se, että viipyykö aiempaan verrattuna ylimääräisesti harrastuksensa parissa?

    Tod näk katselee matkan päästä tätä ihastustaan - muttei ole tutustunut henk kohtaisella tasolla? Hän on yksi porukasta valmentajalle - mistäpä sitä tietää, miten moni muu on valmentajaan ihastunut. Tällaisia "teinimäisiä" juttuja tapahtuu, mutta harvemmin niistä on parisuhdetta kaatamaan.

    Mieheni harrastusporukkaan tuli uusi nainen, 10 vuotta nuorempi, näpsäkän näköinen mimmi. Huomasin kyllä miehen olevan tavallista innokkaampi menemään treeneihin, mutten kommentoinnut mitenkään. Annoin olla. Joskus reilu puoli vuotta myöhemmin mies kertoi, että oli ollut vähäsen ihastunut treenikaveriin, mutta homma on hallinnassa ja ohi. Ja se siitä, eipä ole tarvinnut asiaan palata. Voin kuitenkin kuvitella, että jos olisin alkanut tivata miehen treeni-innon syytä aiemmassa vaiheessa, mies olisi kieltänyt...

    Äänestä

Todella typerää käytöstä vaimoltasi olla keskustelematta asiasta, suuttua ja vielä yrittää kääntää asiaa pois päin. Kauanko olette olleet yhdessä ja mikä suhteenne tilanne muuten on? Exäni teki samoin kun epäilin hänen uskottomuuttaan ja lopulta sain siitä selvät todisteetkin. Käytti samaa typerää taktiikkaa kuin vaimosi. Jätin hänet, hänelle se sitten sopikin, myöhemmin hieman haikaili perään (läheisriippuvuus).

Äänestä

Jos muijas ei muuta kuin suuttuu lapsellisesti aiheesta puhuttaessa, niin heitä pihalle tuollainen akka. Aivan varmasti katuu myöhemmin hetken "hurmaa".

Äänestä

Ensinnäkin pitemmissä suhteissa tulee väsitämättä tilanteita, että toinen osapuoli ihastuu johonkuhun uuteen ihmiseen. Sille ei voi sinällään mitään. Eri asia on se, mitä ihastuksen tunteelle tekee, ja kuinka se vaikuttaa lopulta parisuhteeseen.

Päätellen siitä, että vaimosi ei halua keskustella asiasta ja kieltää ihastumisensa, hänellä ei ole viattomat aikeet tämän tilanteen suhteen.

Neuvona sanoisin, että puhu (rauhallisesti) vaimollesi vielä kerran, mutta siltä kannalta, että koet kuinka hänen käytöksensä (haluttomuus puhua asiasta) tuhoaa suhdettanne paljon enemmän kuin jos siitä keskusteltaisiin avoimesti. Painota, että haluat nimenomaan parantaa suhdettanne, kun tuot asian esille - et haastaa riitaa vaimosi kanssa.

Äänestä
  • Miten niin väistämättä pidemmässä suhteessa ihastuu johonkin toiseen? Itse olen ollut vaimoni kanssa 8 vuotta, enkä kertaakaan ole kehenkään muuhun ihastunut. Tätä ennen seurustelin 6 vuotta exäni kanssa, enkä silloinkaan muihin ihastunut. Jos yhdessä ollaan vaimoni kanssa, niin tuskin muihin tulenkaan ihastumaan.

    Äänestä

  • Eriävä mielipide kirjoitti:

    Miten niin väistämättä pidemmässä suhteessa ihastuu johonkin toiseen? Itse olen ollut vaimoni kanssa 8 vuotta, enkä kertaakaan ole kehenkään muuhun ihastunut. Tätä ennen seurustelin 6 vuotta exäni kanssa, enkä silloinkaan muihin ihastunut. Jos yhdessä ollaan vaimoni kanssa, niin tuskin muihin tulenkaan ihastumaan.

    Mistä sinä sen kuvittelet tietäväsi, oletko ennustaja? :-D Tuohan on vähän sama kuin sanoisi vaikeuksissa kamppailevalle parille että ne ei vaan osaa kun ei kerran sullakaan ole liitossasi mitään vaikeuksia ollut kahdeksaan vuoteen. Onkin varsinainen urotyö pysyä yhdessä jos kaikki menee hyvin kokoajan... :-D

    Äänestä

  • Eriävä mielipide kirjoitti:

    Miten niin väistämättä pidemmässä suhteessa ihastuu johonkin toiseen? Itse olen ollut vaimoni kanssa 8 vuotta, enkä kertaakaan ole kehenkään muuhun ihastunut. Tätä ennen seurustelin 6 vuotta exäni kanssa, enkä silloinkaan muihin ihastunut. Jos yhdessä ollaan vaimoni kanssa, niin tuskin muihin tulenkaan ihastumaan.

    No meilläpäin vasta yli 10 v menevä parisuhde on pitkä...

    Äänestä

  • Eriävä mielipide kirjoitti:

    Miten niin väistämättä pidemmässä suhteessa ihastuu johonkin toiseen? Itse olen ollut vaimoni kanssa 8 vuotta, enkä kertaakaan ole kehenkään muuhun ihastunut. Tätä ennen seurustelin 6 vuotta exäni kanssa, enkä silloinkaan muihin ihastunut. Jos yhdessä ollaan vaimoni kanssa, niin tuskin muihin tulenkaan ihastumaan.

    Niin, kaikille ei välttämättä tule parisuhteessa toisiin ihastumisia. Useimmille (varmaan yli 90%:lle) kuitenkin tulee...

    Äänestä

  • dsddsa kirjoitti:

    Niin, kaikille ei välttämättä tule parisuhteessa toisiin ihastumisia. Useimmille (varmaan yli 90%:lle) kuitenkin tulee...

    Naiset ihastuu toisiin miehiä helpommin. Eli varmasti naisilla yleisempää.

    Äänestä

Täh? Ollaan naimisissa, vaietaan ja murjotetaan ja käydään ihastuksien valmennettavana. Mikä ei kuulu joukkoon?

Äänestä

Valmentajilla on monta valmennettavaa joten sano vaimollesi että jos hän kuvittelee olevansa ainut niin erehtyy.
ihmettelen miksi jahtaat ja vielä paljastat mistä olet saanut tietosi. Opettele pitämään omat ongelmasi rajojen sisällä äläkä sekoita muita ihmisiä niihin, sillä et ole ainut maailmassa jolle näin käy. Joten luuletko että elämänne voi jatkua tämän jälkeen, arvet ovat aina näkyvissä, ja sinä olet katsonut että sinulla on oikeus sekoittaa hänen kaverinsakkin ongelmaasi ja näin ollen rikkoa heidänkin välinsä. Jos niin on että hän on luisumassa käsistäsi niin suhtaudu siihen kuin mies, äläkä tee itseäsi naurun alaiseksi tenttaamalla ihmistä joka ei halua vastata, sehän on jo sen merkki kun ei ole avointa kommunikaatiota että jotain on pielessä.

Äänestä

Jätä se, muijasi todennäköisesti jatkaa tapaansa hautaan asti jos sallit sen nyt.

Äänestä

Meinaan jättääkin jos meininki ei muutu. Annan vielä viimeisen mahdollisuuden muuttua. Jos sanainen arkku ei aukea niin se on meidän suhde loppu. Onneksi ei ole lapsia ilmaantunut niin erostamme ei kärsi viattomat.

Äänestä

Ja samalla kun annat sen viimeisen mahdollisuuden, ala valmistaa itseäsi jo eroon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ahdistus245 kirjoitti:

Olen jo useamman kuukauden epäillyt suhteessamme olevan jotain vikana. Olen useaan otteeseen yrittänyt keskustella aiheesta, mutta vaimoni ei anna minulle vastauksia. Tästä meille on syntynyt jopa useita riitoja.

Tämän jälkeen otin asian ohimennen puheeksi vaimoni kaverin kanssa kahdenkesken joka paljasti että vaimoni on ihastunut toiseen mieheen. Tämän tiedon tueksi hän jopa näytti minulle vaimoni ja hänen käymää tekstiviesti keskustelua josta asia ilmeni selvästi.

Tämän tiedon saatuani otin jälleen parisuhteemme nykytilan puheeksi vaimoni kanssa. Kerroin myös, että olen tietoinen hänen ihastuksestaan. Hän kiisti tämän pitävän paikkansa. Tässä vaiheessa kerroin, että olen kaverisi näyttämänä lukenut viestejäsi joissa tämä selviää kiistattomasti. Kysyin että valehtelitko kaverillesi viesteissä vai valehteletko minulle nyt? Hän ei antanut minulle vastausta kysymykseen vaan marttuurimäisesti suuttui.

Tätä samaa kysymystä olen n. viikon välein kysynyt häneltä jo useamman kuukauden ajan ja aina sama reaktio.

Mitä seuraavaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu