Onko täällä sinkkuja, jotka haluavat jäädäkin sinkuiksi?
Itselläni vapauden ja itsenäisyyden tarve on suuri, en tiedä jaksaisinko asua toisen ihmisen kanssa. Tarkoitan juuri asumista, minulle oma fyysinen tila on tärkeää, samoin kuin se, että saan päivässä olla edes muutaman tunnin rauhassa yksinään. Edellä kerrottu ei tarkoita, että haluaisin sitten viettää jotain villiä sinkkuelämää, ei todellakaan.
Taidan olla oikeasti vähän erakko luonteeltani, mutta pidän kuitenkin mielenkiintoisista keskusteluista fiksujen ihmisten kanssa. Sellainen ystävyyssuhde, tai ehkä jopa seurustelusuhde, jossa minulla on jotain henkisesti yhteistä toisen kanssa, ja jossa toiselta ei vaadita kovin paljon, voisi kuitenkin ehkä olla osa hyvää elämääni tulevaisuudessa. Onko muita jotka kokevat samoin?
En tiedä itsekään, miksi minusta tuntuu tältä. Ehkä en vain jaksa niitä henkisiä paineita, mitä parisuhteeseen kuuluu. Olisi vaikea yrittää olla sosiaalisempi ihminen, kuin mitä oikeasti on. Omaa personaa on vaikea muuttaa, ja parisuhteessa sitä useimmiten vaaditaan.
Itselläni vapauden ja itsenäisyyden tarve on suuri, en tiedä jaksaisinko asua toisen ihmisen kanssa. Tarkoitan juuri asumista, minulle oma fyysinen tila on tärkeää, samoin kuin se, että saan päivässä olla edes muutaman tunnin rauhassa yksinään. Edellä kerrottu ei tarkoita, että haluaisin sitten viettää jotain villiä sinkkuelämää, ei todellakaan.
Taidan olla oikeasti vähän erakko luonteeltani, mutta pidän kuitenkin mielenkiintoisista keskusteluista fiksujen ihmisten kanssa. Sellainen ystävyyssuhde, tai ehkä jopa seurustelusuhde, jossa minulla on jotain henkisesti yhteistä toisen kanssa, ja jossa toiselta ei vaadita kovin paljon, voisi kuitenkin ehkä olla osa hyvää elämääni tulevaisuudessa. Onko muita jotka kokevat samoin?
En tiedä itsekään, miksi minusta tuntuu tältä. Ehkä en vain jaksa niitä henkisiä paineita, mitä parisuhteeseen kuuluu. Olisi vaikea yrittää olla sosiaalisempi ihminen, kuin mitä oikeasti on. Omaa personaa on vaikea muuttaa, ja parisuhteessa sitä useimmiten vaaditaan.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Kyllä ja ei. Olen myös erakkoluonne, viihdyn yksinäni mainiosti, ja luulen että liian tiukka yhdessäolo saattaisi pitemmän päälle ahdistamaan. Kokemuksia siitä minulla ei ole kun olen käytännössä koko aikuisikäni ollut yksin (jo yli 20 vuotta).
Mutta välillä se halipulakin iskee lujaa. Viimeksikin kun kävin keskustassa juoksulenkillä kauniina kesäisenä iltana niin ei paljon muuta tullutkaan vastaan kuin yhdessä aikaa viettäviä pariskuntia, ja kateus ja kaipuuhan siinä iski päälle.
Olen joskus rakastunut kunnolla (varattuun naiseen tai sellaiseen joka ei ole minusta muuten vaan kiinnostunut) ja sen tietysti haluaisin vielä kokea uudestaan, tällä kertaa molemminpuolisena.
Tämä on minulle kyllä se helpoin vaihtoehto. Laiskalle miehelle yksin eläminen on helpompaa kuin kaikki parisuhteen mutkat ja metkut, niin koitetaan tällä pärjätä. Saisin kyllä halutessani parisuhteen ainakin siitä päätellen että useampikin yksinhuoltaja on osoittanut kiinnostusta, mutta en ole itse vastannut koska en itse ihastunut. Väkisten en ala suhdetta itselleni vääntämään, ilmankin pärjää.
Mutta.. sitä vain että kun on hyvä olla yksinkin mutta ei ole hyvä jäädä yksin.
Allekirjoitan nämä tuntemukset, tosin olen saanut muutamia vuosia sitä yhteiseloa naisenkin kanssa kokea, ja pakko myöntää että se oli kyllä parempi olotila... viihdyn siis hyvin yksin ja oma aika on tärkeää, mutta kyllä parisuhteessa saa niitä akkujaan ladattua rauhassa sitten ihan riittävästi jos oikea nainen vastaan tulee.
Mutta nyt yksin ja tosiaan, mitään epätoivon tuntemusta ei ole ilmassa vaan hyvä näin. Suosittelen kuitenkin että jos mahdollisuus tulee, niin panostaa ihmissuhteeseen, ja panostaa sitten kaikkensa, sinkkuus kun on kuitenkin aina se "default"-tila ja parisuhde on sitä ekstraa... ei kannata olla kokeilematta kuitenkaan ennen lopullista tyytymistä defaulttiin!
Miks ei ole hyvä jäädä yksin,jos niin voi hyvin ja on onnellinen?
En ehkä alunperin, nuorena kollinahan yritin kiihkeästi saada tyttöystävää siinä onnistumatta, ja vuosien mittaan olen vaan tullut sitten tällaiseksi erakoksi etten enää voi edes kuvitella ketään toista tänne kun hermo menisi alta aikayksikön.
Olen samassa tilanteessa. Ainoat kokemukseni parisuhteessa asumisesta ovat parinkymmenen vuoden takaa, kun saatoin jonkun potentiaalisen kumppanin kanssa käydä muutaman päivän lomamatkalla. Jo niin lyhyessä ajassa kävi ilmi, kuinka tärkeää oma rauha ja oma tila minulle ovat. Nykyisin vieläkin tärkeämpiä kuin joskus opiskeluaikoina, kun viitsi vielä tinkiä omasta mukavuudestaan.
Minusta voisi olla mukavaakin olla suhteessa, mutta asuntoja pitäisi sitten olla kaksi. Ovet tai tontit vaikka vierekkäin, mutta kuitenkin erillään. Eipä kovin moni taida olla sellaisesta kuitenkaan kiinnostunut.
Mikäpä tässä sinkkuna kuitenkaan ollessa. Viihdyn oikein hyvin satunnaista halipulaa lukuunottamatta. Sekin menee äkkiä ohitse, kun kuvittelee, mitä halaus- ja seksikumppanuuden takia joutuisi kestämään.
No voi tavatonta, vai noin olette päättäneet. Kuulostaa vaan niin surulliselta koska sitä halia ja välittämistä just tarvii. Miks tääl suomes pitää olla niin mollivoittosta. Mut jos te noin viihdytte niin tsemppiä sit vaan.
Et sitten ymmärtänyt lukemaasi. Joskus tosiaan tekisi mieli saada karhunhalaus ja seksikin on kivaa, mutta. Tuo "mutta" tarkoittaa sitä, että kimppa-asumisen ja parisuhteen huonot puolet ovat siinä määrin huonot, että on sitten mieluiten ilman niitä hyviäkin. Ymmärrätkö?
Kapish. Mutta on vaan niin kovin surullista että suomi on sellainen yksinäisten maa.
Minä kaksi kertaa eron läpikäynyt nainen, olen samaa mieltä tuosta että asuntoja pitäisi olla kaksi. Sitten voisi onnistua.
On tullut niin mukavuudenhaluiseksi ja se oma rauha on oltava. Toisaalta en kyllä edes kaipaa parisuhdetta. mulla on sinkku kavereita, tietävät ja tuntevat tapani. Voin sanoa suoraan, jos en kaipaa seuraa. Mut nämä ovat siis vain kavereita.
Mä oon just tollainen mukavuudenhaluinen ja omassa rauhassa viihtyvä. Yritin seurustella. Ahdisti ,vaikkei asuttu yhdessä. Jos toinen joka päivä soittaa ja höpöttää niin hermot kiristy . Lopetin jutun. Ahdistus väistyi. Olen ollut naimisissa vuosia ja siitäkin erosin. Ahdistus ja migreeni katosi. Eli mun sopii olla itsenäinen. Olen onnellinen ilman suhdetta.
Juuri näin ja onni ei tule toisesta, jokaisen pitää itse olla oman onnensa seppä. En ymmärrä läheisriippivaisia. Viimeisin kumppani ei ymmärrä että en halua enää nähdä, laittaa viestejä,joihin en vastaa ja kyttää lukukuittauksia. Sairasta. Ja ruikuttaa kuinka muistelee hetkiämme.
No kuule, kaikki ei kaipaa seksiä. Halia voi vaikka kaveria.
Kuulostaa kuin minun elämä.
Omaa personaa on vaikea muuttaa, ja parisuhteessa sitä useimmiten vaaditaan.
- Vain huonossa parisuhteessa pitää muuttaa persoonaansa.
Sanoit hyvin nimimerkki "...."
Jos parisuhde on niin kuin pitää olla, ei tarvitse kummankaan muuttua. Molemmat voivat olla ihan omana itsenään ilman paineita. Olisi hyvä ja turvallinen olo, kun tietäisi, että on juuri sellainen kun kumppani haluaa... ja sama toisinpäin. Se olisi ihannetilanne. Itse huomasin, että tuskin sellaista parisuhdetta enää tulee, joten lopetin etsimisen. Ajattelin suunnata mielenkiintoni nyt jonnekin ihan muualle.
höpön lövöt. Ne jotka julistautuvat muka omasta tahdostaan sinkuiksi, ovat niitä, jotka ovat olleet pitkään sinkkuina ja alkavat luovuttaa. Sad but true.
Olethan lukenut Hellstenin Tommin kirjoja, joissa juuri yhtenä mottona on, "saat sen mistä luovut". Eli kun luovuttaa Rakkauden ja parisuhteen tietoisen (egomielen) etsinnän, alitajunta tekee kuitenkin työtä tiedostamattomasti eli siinä mielessä luovutus voi olla paras vaihtoehto. Egomielestä luovutus tietenkin tuntuu jopa kamalalta/surkealta/luuserimaiselta, kun se ei voi enää kontrolloida yms., mutta silloin itsekin vapautuu eniten omaksi itsekseen kun elää eniten juuri tätä hetkeä ja ottaa vastaan sen mitä tuleman pitää. Parisuhdeluomisstressi loppuu.
Voi voi sinnuu😂😂👍
Höpöt sulle. Mä nautin vapaudesta;)
Itse olen jo antanut periksi ja hyväksynyt, että yksin jään. En voinut sille mitään. Olen 35-vuotias. Kerran elämässäni lyhyesti (3kk) seurustellut ja sekin oli 6 vuotta sitten. Sitä ennen ja sen jälkeen olen aina ollut yksin enkä mitään yhden illan juttuja jne harrasta. Siis selibaatti kuuluu asiaan myös. Seksiä en muutenkaan ole harrastanut kun 2 kertaa sen yhden naisen kanssa. Koko elämässäni siis tuon verran. Se ei siis kuulu elämääni eikä naisetkaan, eikä muutkaan ihmiset. Työkaverit toki töissä ovat osana elämääni ja perheenjäsenet (vanhemmat, sisarukset jne). Mutta vapaa-aika menee aina yksin. Mitään hyviä kavereita minulla ei ole ollut varmaan 10 vuoteen. Yksin jäin ja yksin pysyn. En jaksa koluta baareja, ei huvita lähteä minnekään kämpiltä, eikä uskallakkaan. Mielummin turvassa omassa kämpässä. Pelailen pelejä konsolilla, luen, katselen elokuvia ja soittelen kitaraa. Kyllä se täyttää elämää tarpeeksi.
Joskus iskee toki halipula, läheisyydenkaipuu jne, mutta se menee ohi kun antaa sen olla. Kun ymmärtää että sille ei voi mitään niin nopiasti se häviää. Ylijäämämiehenä elämä on aika yksinkertaista ja aika tylsääkin. Mutta minkäs teet.
Elellään elämä yksin loppuun asti. Ikuisesti. Näin se menee eikä muutosta tule koskaan..ainakaan minun toimesta.
Kappas! Vanha kommenttini! Päivitetääs tilanne. Nyt olen siis 45-vuotias (kohta 46-v) eikä tässä välissä ole suhteita ollut. Ei lyhyitä eikä pitkiä. Sama tilanne siis kuin ennenkin. Yhä todennäköisemmältä näyttää skenaario "hautaan asti yksin". Hyvä näin. Elämä jatkuu. Pelikonsolit, elokuvat, sarjat, kirjat, kitara, musiikki...täyttävät vapaa-aikani. No uutena tulokkaana autoilu. Ajokortin ajoin 2022 alussa. Nyt reilu puolivuotta ajellut. Ihan kivaa hommaa. Yksinkin voi elämän elellä. Kesällä voi autolla kierrellä Suomea ja tutustua uusiin paikkakuntiin. Sellaista. Tsemppiä kaikille yksinäisille sinkuille!
IkisinkkuerakkoM1977 (entinen SolitaryMan1977)
Jollain lailla sitä on luovuttanut. Sen huomaa varsinkin siitä, että kapakoissa ei enää tule käytyä. Aina ennen sitä raahautui kapakkaan siinä toivossa, että tänä iltana sitä tapaa jonkun. No, ei enää pitkään aikaan moista.
Kuitenkin, mielummin yksin kuin jonkun kanssa josta ei ole kiinnostunut. Muutama vuosi sitten nettideittailin ja olin muutaman kerran treffeillä yhden naisen kanssa ja hän oli suorastaan kiinnostunut, lähetti useita tekstareita ja sähköposteja päivässä. Se alkoi olla jopa pelottavan maanista.
No, sitä ei sitten tullut mitään koska minua ei vaan kiinnostanut mutta hänestä olisin saanut naisen jos olisin halunnut joten se hieman ikään kuin vei minulta oikeuden ruikuttaa, että kukaan ei minua halua.
Sehän on varsin tyypillistä elämän vittuilua, että silloin ei saa kirveelläkään kun haluaisi, mutta kun on vuosien mittaan luovuttanut ja päähän muodostunut suorastaan joku naiskammo, NYT sitten kaikki uuden työpaikan nuoret muijat flirttailee ja lähentelee, kaupankassamuijat kyttää pitkään silmiin muiden ostoksia plajatessaan yms. jne. STANAN STANA
Lienee kuvittelet,että lähentelevät,flirttailevat😂👍
Tarvitaan eräänlaista henkistä "aikidoa", että ymmärtää kuinka köydestä irtipäästäminen tekee vapaaksi köyden vetämisestä. Se että väkisin yrittää kiskoa köyttä, joka ei hievahdakaan, ei ole vapautta. Tärkeintä on vain löytää uudelleen kadottamansa sisäinen lapsi. Sen joka innostui uusista asioista ja niiden tekemisistä ilman palkintoa, vaan uuden löytäminen oli sille palkinto itsessään.
Elämän saatossa se todellinen minuus kuitenkin aina katoaa jonnekin tai se tukahdutetaan vanhempien, koulun, kavereiden myötä. Maailma kun vaatii itsen tukahduttamista, jotta tässä kovassa maailmassa ja sen sosiaalisissa nokkimisjärjestyksissä pärjäisi. Mutta meille jotka olemme epäonnistuneet muiden silmissä, on kuitenkin mahdollisuus löytää se uudestaan, kosla sillä mitä muut ajattelevat ei pitäisi olla enää niin suurta väliä. Meidän ei tarvitse etsiä muiden hyväksyntää ja voimme päästää irti sellaisesta ajattelusta.
Täälläkin on saanut lukea kuinka yksinäisyys on suoranainen merkki pahuudesta. Yksinäinen on heistä yksin, koska hänen koko olemassaolonsa on yksiselitteisen paha. Niin paljon ihmiset todellisuudessa pelkäävät yksinäisyyttä. Miksi siis edes välittää sellaisten mielipiteistä? Oman sisäisen lapsen hyväksyminen on tärkeämpää kuin tulla hyväksytyksi yhdenkään ihmisen silmissä.
Eikä se välttämättä sulje pois parisuhteen mahdollisuutta. Mutta parisuhde sellaisen naisen kanssa joka ei tätä kykene ymmärtämään, ei voi koskaan tulla minun kohdaltani kyseeseen. Muutoin lähtökohdat olisivat vastakkaiset eikä sellainen vain voi toimia.
seurustelen, mutta asumme omissa asunnoissamme. Parasta näin, olen nainen 40 .
Minulla vähän semmonen suhde yhden miehen kanssa. Ei sanota seurustelevamme,mutta 5vuotta tässä tapailtu,asutaan todella lähekkäisissä taloissa.
En etsi teatraalista nykyaikaista trendit täyttävää parisuhdetta joka perustuu stereotyyppisille miehen ja naisen rooleille. Roolit voivat olla joko sitä vanhankantaista mallia tai tätä uudempaa jossa nainen on jätkämäinen elukka ja mies metroseksuaali hippiäinen.
Etsin joskus kumppania, mutta tullut että lyhyt suhde toisinaan piristää.
Kyllästyn ihmisiin ja heidän yksinkertaisuuteensa sekä kaksinaismoralismiinsa varsinkin juuri naisten tapauksessa.
Nykyaikana on vaikea löytää tasa-arvoista ja tasapainoista kumppania joka ei kulje trendien mukaan ja jolle henkiset arvot ilman uskontopaskaa ovat tärkeitä. Samalla kuitenkin naisen pitäisi tajuta mitä "terveelliset elämäntavat" tarkoittaa sekä monipuolinen kiinnostus maailmaan.
Tuollaisen poikkeuksellisen naisyksilön löytäminen on kuitenkin pitkä matka. Kirjoitin toiseen ketjuun että joku ei ylitä rimaani. Valehtelin. Ei minulla mitään rimaa ole vaan huomaan että toisen polku on täysin eri suuntaan menevä kuin omani.
Joistakin vain ei ole sille matkalle. Se kun ei ole mikään stereotypioiden valtatie jossa ihminen kulkee kuin ajopuu.
Pitää kyetä olemaan kriittisempi itseäänkin kohtaan että voi kohdata myös todellisuuden.
Se monesti tarkoittaa että joutuu sanomaan "ei", "ei" ja vielä kerran "ei" sille toisten ihmisten sössötisössöti "todellisuudelle" jossa he elävät.
Eniten olen ollut pahoillani silloin kun olen löytänyt jonkun naisen johon ollut aikeissa ihastua ja olen huomannut ettei hänellä ole sitä henkistä kapasiteettia tuohon vaan on kuten muutkin.
Tarvitaan jotain erityistä eikä sitä monesta löydä.
Onkohan täällä suomi24-palstalla osiota pitkäaikaistyöttömille? Jos on niin käyköhän siinä osiossa töissä olevat jatkuvasti kertomassa kuinka ihan kuka tahansa saa töitä jos vain haluaa ja se on työttömien oma vika että ovat työttömiä?
Toisaalta, kyllähän nämä ilmiöt läheltä toisiaan liippaavat sillä kyllä monet työttömätkin oikeasti kuvittelevat olevansa varsinaisia kultakimpaleita, joiden arvoa typerät työnantajat eivät vaan ymmärrä.
Kaksi avioeroa takana, lapset tehty ja mielenkiintoinen työ. Ystäviä ja harrastuksia sopivasti. Ensimmäistä kertaa elämässäni nautin ukottomuudesta!! Siis aina hyppinyt suhteesta toiseen. Ei enää kiitos. Nyt saan elää omannäköistä elämää; päättää raha-asioista, lähteä matkoille, olla lasten kanssa täysillä... Elän itselleni ja nautin! Seksiä saa silloin kun haluaa, tosin ei aina hyvää. Sitäkään en kauheasti edes kaipaa. Olen ja elän itsekseni tyytyväisenä. Ja nautan ääneen perisuhteiden jokapäiväiselle ongelmille.
Täällä,monet kummastelee ja koittaa "naitattaa",kun minulla on ystävinä miehiä ja naisia. Että Ota tuosta mies itelles. Kumma,että toisia vaivaa,että minulla on mukava elämä,koti on lepopaikka,en todella introverttina jaksaisi asua yhdessä. Nuorempana olen seurustellut yms. Tajusin,ettei ole minun juttu!
Itse taas aitona sinkkuna olen tullut siihen tulokseen, että nykyisin on turha etsiä naista, jonka päätä ei olisi jo pienestä pitäen sekotettu nykyisellä sosiaalipornolla ja nykyisellä perhekäsityksellä, josssa kukin tulee ja menee niin kuin hollituvassa, ja että kakaroita on tehty vähän jokaisen vastaantulijan kanssa.
Itse olen sen verran vanhanaikainen, että kyllä parisuhteessa miehen on oltava mies, ja naisen on oltava nainen (jo biologisestikin). Se ei nimittäin tee kummastakaan sen alempiarvoista. Nykyaikainen, puhtaasti ideologiaan perustuva sukupuolineutraalisuus ja sukupuolierojen pakonomainen häivytäminen on suoraan sanoen perseestä.
Kaikenlainen suoritus- ja pätemiskeskeisyys parisuhteessa on ainakin minulle suuri turn-off, koska itsellä ei ole mitään tarvetta mielistellä ja päteä kenellekään, sillä oman tien kulkijana elän omilla ehdoillani - en massan mukana, ehdoilla ja/tai pakottamana.
Aloittaja: kuvasit minut!
Olen aikuinen nainen, elän ja asun yksin enkä muuta tapaa osaisi kuvitellakaan.
Juuri tuo itsenäisyyden ja oman tilan tarve, se on todella suuri ja tärkeä minulle.
En voisi sietää ketään tähän samaan tilaan kotiini (paitsi kissani) .
Olen ollut kahdessa hieman pitemmässä suhteessa ja seurustellut muut aman kerran. Ei se vain ole minun juttuni. Tunnen itseni ahdistetuksi ja sidotuksi.
Työssäni (sairaanhoitaja) saan kyllä ihmiskontakteja joskus melkein liikaakin joten oma rauhallinen hiljainen koti, luonnossa yksin samoilu, hyvän kirjan lukeminen kenenkään häiritsemättä, se on onnea. En sanoisi itseäni erakokosi koska pienet annokset ihmiskontakteja on ihan mukavia ja hakeudun seuraan jos sille tuntuu.
Tiesin jo 9-vuotiaana että tahdon elää näin, ja olen vanhemmilleni sanonut että koskaan en mene naimisiin enkä lapsia halua. Se oli selvää jo silloin.
Seurustelua tuli kokeiltua kai lähinnä ympäsitöpaineen vuoksi, koska "niin kuuluu tehdä" vaikka koko ajan tiesin että teen itseäni vastaan.
Minäkään en juhli enkä vietä villiä sinkkuelämää. se ei todellakaan houkuttele! Baareissa en käy koskaan. Minulla on yksi todella hyvä ystävä jota tapaan muutaman kerran kuukaudessa, työkavereita tapaan tietysti joka päivä, ja työpaikalla joihinkin on läheisempi kaveeruussuhde kuin toisiin.
Yksin eläminen ja oleminen on luksusta!
Ahdistuin suhteissa . Ajatuksena jo kammottava. Siksi pysyn yksin.
Yksin eläminen lienee järkevin tapa joillekkin . Riippuvuus toisesta olis katastrofi
olet vihainen koska kukaan ei rakasta sinua, tunnet...
Muutamista kirjoituksista tässä ketjussa löysin itseni. Huomannut itsessä sen, että on todella vaikea luottaa toiseen, kun moni hyvä kakku päältä kaunis, mut jättää sitten pahan jälki maun. Alkanut huomaamaan itsestä sen, että en ehkä ole suhteeseen kykenevä.
Pettymyksiä ja vastoinkäymisiä koettuja ja luottamuksen menetyksiä, osin siksi, kun oma kyky ei riitä synnyttämään riittävää luottamusta välille. Pahantahtoisia ja raukkamaisia naisia tullut kohdattua. Olenko ollut liian arka, pelokas, hyvää tahtova ja apua tarjoavakin toiselle. Rajansa on kaikella.
Jokainen elää omanlaista elämää, ehkä minulle tämä on se oikea tapa elää. Olen periaatteellinen ja osin siksikin monet asiat voineet kärjistyä. Voin sanoa spontaanisti asioita, jotka ymmärretään väärin ja olen niitä huono oikomaan. En halua riidellä asioista, olen rauhaa ja hiljaisuutta suosiva sinkku.
Rakkautta en ole saanut juurikaan, ehkä en osaa sitä edes vastaanottaa. Ehkä tämäkin johtuu luottamuksen puutteesta muita kohtaan, kun usko hyvään rakkaudessa kun puuttuu. Yllättävää kuitenkin minusta on se, että kaiken tämän kokemana pyrin kuitenkin myönteisen kautta elämään.
En halua muille pahaa vaan hyvää mieltä, tosin olen sitä pahaakin mieltä tahtomattani voinut joillekin aiheuttaa. Olen saanut huomiota naisilta, mutta en ole osannut sitä vastaanottaa heidän toivomalla tavalla ja siksi kokenut monenlaista pahaa. Kyvytön ja ehkä epäitsekäskin, kun en ole heittäytynyt virran vietäväksi.
Elämä opettaa asioita hyvässä ja pahassa, itse olen oppinut asioita enemmän pahan kautta. Ehkä sekin syönyt omaa luottamusta muihin ja olen rakentanut muurin suojaamaan itseäni naisilta. Kokenut kohdallani osuvan naisia, jotka suhtautuvat asioihin avoimemmin. Seksi keskeisemmin.
Minusta tällaiset epäilyttää ja kuluttaa myös henkisesti. Itsekin ollut muutaman kerran vaarassa joutua sellaiseen karuselliin, onneksi varovaisuuteni ymmärrettiin väärin ja ilmeisesti vältin lisäongelmien kohtaamisen. Rauha ja rakkaus olisi lähempänä minua, rauhaton meno vähemmän.
Jollen hyviä asioita tavoita tyydyn vähempään, olen mukautuva ihminen ja ylpeäkin itsestäni tällaisena kuin olen. Ajattelen myönteisen kautta asioita pääsääntöisesti. Näen sinkkuudessa enemmän hyvää. Sanonta, sinkkuna mielummin kuin huonossa suhteessa, pätee mun ajatteluun täysin.
Suhteeseen tuskin pystyisinkään, kun odotukseni hyvän löytämiseen on mennyttä. Olisi toki lottovoitto, jos sellaisen löytäisin, mut lottovoitot on kiertäneet minut kaukaa aiemmin niin miksi tilanne paremmaksi sen suhteen muuttuisi. Sanotaan, että itse voi vaikuttaa asioihin paremmaksi itselleen.
Rajansa on kaikella, vanhempana oppinut sen, että oppimalla olemaan vähempään tyytyväinen saa enemmän hyvää mieltä kuin vaatimalla aina enemmän ja enemmän. Nykyisin saan jo pienistä kokemistani asioista hyvää mieltä, antamisen ilo on yksi sellainen. Myönteisyys on parempi kuin kielteisyys ihan kaikkeen eteen tulevaan.
Joo,helpompaa ilman parisuhdepaineita.
En ole kauheasti ajatellut asiaa haluanko jäädä vai en. Elän vain mun elämää.
Itsekin viihdyn paljon myös yksin ja tunnen, että tarvitsen myös yksin oloa ja omien asioiden parissa puuhastelua, mutta en pidä itseäni erakkona enkä koe olevani sellainen. Erakosta mulle tulee mieleen tyyppi, joka asuu luolassa erämaassa tai metsän keskellä mökissä ja itse elän kaupungissa ja samassa talossa asuu naapureita ja vastapäätäkin kadun toisella puolella on taloja, että ei sitä pysty erakoitumaan tässä ympäristössä, vaikka haluaisi. Tosin en halua edes erakoitua, en ainakaan täysin. Tykkään myös mennä keskustaan kauppoihin ja ostoskeskuksiin, mutta tykkään myös metsän hiljaisuudesta.
Varatut hakevat seksiseuraa Levillä - Olga sai vuorokaudessa 1 155 Tinder-osumaa https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009294346.html
On hyvä pitää edes jonkinlainen balanssi sen suhteen miten paljon "erakoituu" ja miten paljon on kaikenlaisen hälinän ja hyörinän keskellä. Itse saatan uupua liiasta metelistä ja jatkuvasta menosta ja meiningistä ja tarvitsen yksin olemista tai ainakin rauhassa olemista, mutta sitten edes joskus haluan ihmistenkin ilmoille.
Olen ollut pitkästä parisuhteessa ja sen jälkeen yksin. Molemmissa on hyvät puolensa. En ole täysin sulkenut rakkauden mahdollisuutta pois. Todennäköisempää on kuitenkin, että jatkan yksin. On niin mukavaa määrätä itse asiat kodissaan ja elämässään.
Jotkut ratkaisee asian asumalla erikseen.
Yhdessä voi olla myös yksin. Siis molemmat omissa oloissaan.
Kahdessa pitkässä parisuhteessa olleena olen tullut siihen tulokseen että ei enää ikinä. Kukaan ei enää tule minulle sanomaan mitä tehdään tai pitäisi tehdä. Ihana olla yksin olisi vain pitänyt jo aikaisemmin ymmärtää repästä itsensä irti
Osittain. Olen sinkku omasta tahdostani. Mä en ole ollut halukas, enkä valmis parisuhteeseen pitkään aikaan. Vaan ei mulla on mitään erityisempää syytä haluta ehdottomasti aina olla sinkku. Jos sopiva ja halukas yksilö osuu kohdalle, niin tilanne muuttuu. Jos taas sellaista ei osu kohdalle, niin pysyn sinkkuna.
Kyllä tykkään vapaudestani.
Olen samaa mieltä ja siksi pelkkä ystävyyssuhde riittää minulle. Kukin voi määritellä mitä ystävyyteen kuuluu, auttaminen vai jotain muuta.
Eihän täällä muita olekaan kuin sinkkuja jotka haluavat pysyä sinkkuina, hyi olkoon parisuhteille
Minä olen käytännössä aina seurustellut 17-vuotiaasta asti. Minä en taas osaisi olla yksin. Pelottaa eikä ole seuraa, juttuseuraa eikä menemisseuraa. En haluaisi olla yksin mutta kaipaan yksinoloa välillä.
Joo ja ei. Ei mua varsinaisesti toisen ihmisen mahdollinen läsnäolo häiritse. En siis kaipaa yksinäisyyttä tai omaa rauhaa siinä mielessä, ettei paikalla saa olla ketään muuta. Mulle riittää rauha ja hiljaisuus, se että saan touhuta omiani, eikä mua häiritä. Toinen voi myös rauhassa touhuta omiaan. Se on ihan ok. Mitään jatkuvaa seuranpitäjää tai seuranpitoa kaipaavaa seuraa en halua.