Olen ollut yhdessä miesystäväni kanssa reilun kolme vuotta. Ekan puolivuotisen yhdessä elon jälkeen kaikki on ollut vain yhtä pakkopullaa molemmille ja olen nykyään jopa vainoharhainen ja kuvittelen miesystäväni tahtovan vain satuttaa minua ja siksi olevan kanssani. En siis luota häneen. Mutta hän jankkaa aina eroa ehdottaessani, että hän muuttuu ja hän ei tahdo vielä luovuttaa. Ja minä alistun taas hyväksymään sen, etten välttämättä enään hymyile.
Olenkin alkanut miettiä omia vikojani ja hetki sitten katsoessani hänen nukkumistaan, muistin ne asiat hänestä joihin alunpitäen ihastuin, en tosin tuntenut uutta "ihastusmis" aaltoa tai mitään muutakaan kuin surua.
Tahdon hänen olevan onnellinen, mutta hän tahtoo olla vain kanssani, enkä osaa tehdä häntä enään onnelliseksi, en pysty.
Olisiko väärin etsiä hänelle "treffi"seuraa, jotta mahdollisesti hän huomaisi että tuolla maailmalla on vielä ihmisiä jotka arvostavat häntä enemmän kuin minä. .. ?
(Olen puhunut hänelle näistä asioista, nyt kysynkin ulkopuolisilta tahoilta.. ja kyllä arvostan miesystävääni, mutta olen vakavasti sairastunut ja kuvitelmani sekä pelkoni tuhoavat suhdetta enemmän. En edes pysty hänen antaa koskettaa itseäni, koska se tuntuu minusta ällöltä. Ja tämä on yleinen tuntemus ihan kaikenlaisesta fyysisestä koskettamisesta ja ketätahansa kohtaan tunnen etovaa "ällötystä" jos minua koskee, edes kätellen.)

Vastaukset 5
Vanhimmat
En usko, että miesystäväsi treffailuttamisesta on juurikaan hyötyä, jos hän on päättänyt, että haluaa olla kanssasi.
Paras vaihtoehto sinulle olisi tylysti ilmoittaa miesystävällesi, että sinä et enää kykene seurustelemaan hänen kanssaan, kertoa siitä, kuinka hänen kosketuksensa tuntuu pahalle. Että te eroatte - ei neuvotteluja.
On hyvin todennäköistä, että miesystäväsi suuttuu ja loukkaantuu tästä, mutta jollet halua olla parisuhteessa hänen kanssaan, mutta hän haluaa olla sinun kanssasi - ei neuvottelemalla tai ujuttamalla muita naisia hänen tuttaviinsa pääse juuri mihinkään.
Sinun pitää kuitenkin ajatella ensimmäisenä itseäsi ja omaa hyvinvointiasi. Ja kuulostaa sille, että jos nämä vainoharhat ja sairastumiset johtuvat suhteestasi (oli syy mikä tahansa), niin sinun on todellakin parempi olla ilman miesystävääsi.
Kiitos vastauksestasi, olen miesystävälleni sanonut useita kertoja, viimeksi tänään, ettei tästä tule mitään, etten jaksa saati pysty tähän suhteeseen enään ja kerroin myös kuinka tunnen hänen tahallaan ahdistavan minut nurkkaan.. No hän sanoi sen minkä jo aiemminkin "en minä halua sinulle mitään pahaa" , mutta silti hän ei lähde pois luotani. Hän tahtoo yrittää ja minä yritän pakottaa itseni yrittämään. En tiedä saanko tätä paremmaks ennekuin joku löytää minut liian myöhään .. olen miettinyt jos lähtisin sairaalaan, mutta auttaisiko se mitään jos tiedän että palattuani hoidosta minua odottaa sama elämä täällä. Jo nyt aloitin masennus lääkkeiden syönnin, vain siksi että jaksaisin edes jotenkin. Kaikki on niin turhauttavan turruttavaa, haluan pois hänen läheltään, haluan olla yksin ja hän ei halua laskea minusta irti.. vaikkei muka tahdo minulle pahaa ..
Sanot, että hän "ei lähde pois luotasi". Onko teillä yhteinen asunto? Onko sinulla mahdollisuutta lähteä? Koska jos suhteenne on todellakin noin huonolla pohjalla, eikä hän "päästä irti", niin ainoa vaihtoehto on se, että sinä lähdet suhteesta. Se voi olla vaikeaa, mutta pitemmän päälle siitä koituu hyötyä sinulle.
Teksteistäsi päätellen miettimäsi sairaala kuulostaa hyvälle vaihtoehdolle. Eihän se tilannetta korjaa, tai häädä miestä luotasi, mutta se antaisi sinulle aikaa itsellesi. Sitäpaitsi, voihan olla, että miesystäväsi saatuaan välimatkaa sinuun, ymmärtää paremmin, mistä on kysymys.
Älä enään anna sille pesää, johan kaikkoaa luotas vauhdilla. Hanki lääkkeet itselles tai mee sinne hullujenhuoneelle, sinne luultavammin kuulut etkä tänne pilaamaan hyviä miehiä !! >:(
Lisää persettä ukolleeeeeeeeeeeeeee!!!!