eli hämäystä kaikki tyynni. Illuminaatti on laittanut liikkeelle erinäköisiä salaliittoteorioita siitä mitä tapahtuu Lontoossa, että se veisi ihmisten huomion todellisesta ongelmasta.
Voi hyvin ollakin että he väkertävät jonkun pienen false flagin, mutta en usko siihenkään. Jos kuitenkin näin tapahtuu, niin he tekevät sen vain siksi, että ihmisten huomio kiinnittyisi kyseiseen terrori-iskuun ja kolmannen maailmansodan spekulointiin, tai muihin mahdollisiin salaliittoteorioihin.
Mitä he sitten oikeasti yrittävät peittää laittamalla liikkeelle salaliittoteorioita Lontoon olympialaisista? Arvasit oikein.
Voit itse todeta saman asian kun menet Klo:3 yöllä ulos ja katsot koilliseen taivaalle. Muita tähtiä ei näy kuin Nibiru. Turha väittää vastaan jos et jaksa edes sen vertaa katsella taivasta että katsoisit mikä se taivaan ainoa "tähti" on, joka loisti keskiviikkona, torstaina, eilen, ja tulee loistamaan myös tänään taivaalla aika selkeästi.
Turha tulla kenenkään Ursalaisen väittämään että "eihän tuo ole Nibiru, vaan Karhun selänpesijä gelgamekin tähtisumusta, näkyy aina tähän aikaan vuodesta"
Joten tervetuloa tänne missä kyttä on rosvo.
Tervetuloa kotiin Nibiru.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Onko tämä nibiru muka oikeasti totta? jos jaksat/viitsit/intoa riittää niin tehdä palveluksen ja herätä/valvoa 3 ja ottaa kuvamateriaalia nibirusta ja lähettää sitten sähköpostilla tänneppäin? olen kuullut nibirusta paljon mutta koskaan ei ole ollut varmaa että onko totta vai kusetusta?
kellään tietoa/kuvamateriaalia tästä?
Nibiru on keksitty fantasiakirjasta joten ei varmasti näy taivaalla.
Afraid?
Kappas, siellähän se tuikkii, ja heti pisti silmään kun verhoa raotti.
Nibiru on keksitty jo ennen raamattua(oletin että puhuit nyt raamatun profetioista, vaikka en itse luokittele uskonnollisia kirjoja fantasiaksi) Oikeastaan n. 2 tuhatta vuotta ennen, saattaa olla mahdollista että vieläkin aiemmin, mutta niiltä kausilta on hyvin niukasti säilynyt historiallisia tietoja. Onhan sitä kaivettu esiin hiekan alta 15-40 tuhatta vuotta vanhaa temppeliä, pyramidiä ja ties mitä raunioita. Joten en väitä etteikö Nibiru(tuhoaja, planeetta X, punainen tähti yms.) voisi aiheena olla vielä paljonkin vanhempi kuin 4000 vuotta.
Tietysti sitten on vielä erikseen tämä nasan raportti vuodelta 84 josta se suurin rumba vasta alkoi, ja kaikenmaailman 1900-2000lukujen scifi-kirjallisuus ynnä muu puhtaasti markkinointitarkoituksessa tuotettu hömppä.
Heil Nibiru!
Terveisin:Bunkkerin herrat
Jotain rauhoittavaa meille pistetään ilmaan ja juomaveteen.