Naisettomuus nuorten miesten ongelmien syynä?

Onhan tästä puhuttu, tämä artikkeli nosti meteliä vuosi sitten:
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KAL_newssite/AMLayout&cid=1194688377213&p=1194596113763&packedargs=packedargs=AMArticleCommentThreadDetails:currentPage=48&pagename=KALWrapper

Te miehet olette kyllä yleensä niin itsepäisiä, että ette suostu tekemään muutoksia elämässänne ja itsessänne saadaksenne naisen. Naisen pitäisi vain tupsahtaa luoksenne, vaikka olisitte masentuneita ja syrjäytyneitä. Harva haluaa ehdoin tahdoin ottaa sitä riskiä, että tulisi itsekin raahatuksi suohon.

Asiaa kirjoitat. Ongelma on ikiaikainen ja toistuvasti siihen palataan. Tässä esimerkki 1980-luvulta:
http://teknokekko.vuodatus.net/blog/6006

Voipi olla niin että naiset yleensä hakevat perheinstituution sisällä olevia miehiä, jotka perivät vanhemmiltaan elintason omaten näin eräänlaisen oikeutuksen tunteen ja lahjana saadun itsetunnon instituution jatkajina.

Tämän instituution jatkajan veli on sitten se, joka toimii kasvatettuna vähintään parikymmentä vuotta tuon perheinstituution rakennuspalikkana mm. pelkääjän, narrin tms. roolissa, mitä tarve milloinkin vaatii. Kun perheinstituution jatkaja sitten on virallisesti ottanut dynastian soihdun itselleen, voidaan toiselle veljelle paljastaa hänen kohtaamansa vääryys instituution sisällä ja tarjota turvapaikkaa jatkaa vanhassa roolissaan instituution sisällä ilman pelkoa, tai sitten osoittaa hänelle pelontäyteistä helvettiä ja yksinäisyyttä pienessä yksiössä, jossa tämä voi syrjäytyneenä ja olemattoman itsetunnon kera viettää vuosikausia miettien miten perhe saattoi kohdella häntä näin.

Kun kysymykseen sitten tulee naisen etsiminen, jää jäljelle ne naiset jotka eivät saaneet perheinstituution vauraudesta nauttivaa miestä itselleen ja joutuvat näin aloittamaan uuden instituution nollapisteestä yhteiskunnan pohjalta, yhdessä sen veljen kanssa joka yksiössään syrjäytyneenä maailmanmenoa ihmettelee, mikäli omissa syrjäytyneisyyksissään koskaan törmäävät. Ennemminkin taitavat edelleen istua siinä samassa alastomuuden rippituolissaan jossa ovat istuneet koko elämänsä, ja vain seurata tv:stä noiden perheinstituutioiden nauttimaa maailmankuvaa, jossa nämä jatkuvalla syötöllä mässäilevät menemään käyden välillä ripittäytymässä vaan jatkaakseen jälleen elämänmenoaan ahdastonttisissa messualueen lasista rakennetuissa taloissaan.

Eli naisettomuus voi olla syrjäytyneiden nuorten miesten ongelmien syynä, mutta naisettomuus johtunee karrelle poltettujen, yksilöissään hermostovaurioissaan värisevien tai tuota tunnetta lievittääkseen päihtyneiden, perheinstituutioiden loppuun pumppaamien miesten kyvyttömyydessä antaa lupauksia uuden dynastian perustamisesta ja täten minkään kelvon tarjoamiseen perheinstituutioiden hylkäämille naisille.

Naisettomuus on syrjäytymisvaarassa olevien nuorten miesten ongelma numero yksi.
Ongelma numero kaksi on valovuoden päässä ykkösestä.

Ei kukaan noita luusereita edes halua.Vaatteet kuin kaatopaikalta ja kaljapullo sekä bemari jokaisella.Ei uskalleta erottua massasta kaikki samaa luuseri porukkaa.Onneksi meitä varttuneempia varakkaita miehiä löytyy,jotta nuoret naiset saavat mitä haluavat.

Ja minä taas olen syrjäytymisvaarassa oleva nainen. Olen aina tehnyt töitä menestykseni eteen, opiskellut pitkälle ja muutenkin noudattanut "kiltin tytön" sääntöjä. Yksin en kuitenkaan enää jaksa tässä oravanpyörässä. Ehkä pääsisin uralla pitkällekin, jos minulla vain olisi mies tukenani. Olen yrittänyt saada miestä yli 10 vuotta, mutta jostain syystä he karttavat minua, vaikka olen ihan nätin näköinenkin. Alkoholistia en kuitenkaan halua, koska en usko, että kukaan minun takiani luopuisi viinasta. Olen itsekin masentunut yksinäisyyden takia, mutta alkoholi ei tuo vastausta ongelmiin - se ainoastaan pahentaa niitä. Vielä toivo elää, että löytäisin miehen, joka haluaisi sitoutua. Vaikealta se vaan tuntuu... Miehet kun ovat kiinnostuneempia vaikeasti tavoiteltavista bitcheistä eikä tällaisista hiljaisista ja empaattisista kunnollisista naisista.

Kelpuuttakaa vähemmän kaunis nainen itsellenne, niin ongelma poistuu. Te miehet olette sellaisia, että katselette mieluiten vain kauniita ja nättejä naisia

Suomi on täynnään syrjäyttäviä mekanismeja, huono palkka, kalliit hinnat, ankara verotus josta johtuu että kukaan töissäkäyvä ei pääse vaurastumaan, hyvä jos töitä tekemällä toimeen tulee ja niitä töitäkin on hyvin vähän kun ne siirtyvät kiihtyvällä vauhdilla halvempien kustannusten maihin.

Jos olisi töitä josta saisi niin hyvää palkkaa että pystyisi vaurastumaan, voisi hankkia hyvän asunnon, auton, viihde-elektroniikkaa, jne. mikä on ihan normaalia muissa maissa ja Suomessakin vielä 1980-luvulla niin moni olisi varmasti paljon onnellisempi kuin kurjuudessa ja köyhyydessä suunnilleen orjana rypemässä, ei sellainen ole ihmisen elämää! 90-luvun lama pilasi tämän maan totaalisesti eikä siitä ole toivuttu enää koskaan.

Toinen tärkeä syrjäyttävä tekijä on jääkylmä asenne valtionkin taholta, arvosi mitataan vain työllä ja verotuloilla, ennen oli vielä ihmisillä itseisarvo, nyt ihminen on pelkkä kulu tilinpäätöslaskelmissa. Järjestelmän etu menee kansalaisen edun edelle, yritysten omistajien pörssipelit ja -voitot ovat tärkeämpiä kuin työntekijöiden palkat.
Ihmisten tunnepuoli on sivuutettu kokonaan, se ei merkitse mitään tässä maassa. Ihmisiä pidetään kuin koneina, kaikki lasketaan rahassa, kipu ei ole riittävä syy jäädä töistä pois vaan sulle määrätään tarpeeksi voimakkaat kipulääkkeet josta turtana saat raataa sitten kehosi entistäkin huonompaan kuntoon kun tuntoaisti ei pelaa enää ollenkaan.

Mitä mieltä tällaisessa elämässä on? Järjestelmä on mennyt jo aivan liian pitkälle ja alkanut elää omaa elämäänsä irtaantuneena ihmiselämästä. Järjestelmän orjaksiko tänne synnytään?

Lueskelin Henry Laasasen kirjaa Naisten seksuaalinen valta, ja siinä oli joitakin kohtia, jotka valottivat mielikuvaani syrjäytyneiden miesten maailmasta. Syynä naisettomuuteenhan siis EIVÄT ole liian suuret vaatimukset. Tuskinpa sitä paitsi aidosti yksinäisyydestä kärsivät kovin paljon alkavat pohtia, että enpä ota tuota kun ei pärstä miellytä. Kirja pohti naisettomuuden syyksi sen, etteivät nämä "alemman tason miehet" (inhoan tämänkaltaista luokittelua, mutta kai se on aika yleistä) eivät edusta niitä piirteitä, joita naiset arvostavat miehessä. Ei siis ulkonäköä, rahaa tai hyvää asemaa tms. Huono itsetunto on erittäin kurja lisä, mutta nuohan muodostavat kierteen - ei naista, itsetunto huononee, huono itsetunto, ei naista.

Yhtenä syrjäytyneiden miesten ongelmana Laasanen esitti liiallisen pakkomielteen neitsyydestä pääsemiseen. Kun naissuhteita ei ole ollut, mielessä alkaa pyöriä jatkuvasti vain oma kokemattomuus, sen tuoma ahdistus ja siitä eroonpääsy. Tämä taas saattaa johtaa siihen, että mies suhtautuu liian vakavasti ihastukseen, mikä taas saattaa syystä ja kolmannesta johtaa suhteen kariutumiseen ennen kuin se ehtii alkaakaan - ja tämä taas tuhoaa itsetuntoa entisestään ja aiheuttaa lisää pahaa oloa.

Osittain kirja tuntui syyllistävän naisia siitä, etteivät he anna miehille seksiä, mutta yleisesti ottaen ymmärsin sitä luettuani aivan eri tavalla, miltä yksinäisyys ja läheisyyden puuttuminen tuntuvat. Lisäksi kirja - nimestäkin päätellen tietysti - pyöri aikalailla seksin ympärillä, eikä tunteita käsitelty niinkään.

"Miksi ei puhuta siitä, että nuoria yksinäisiä täytyisi auttaa löytämään seurustelukumppani. Puhutaan vaa työ, työ ja työ."

No kun ei ymmärretä tai tunnusteta ongelmien taustoja. Eihän sitä nyt sovi myöntää, että ihminen tarvitsee henkistä hyvinvointia ja motiiveja toiminnalleen kello kaulassa hyppimisen lisäksi. Niitä asioita kun eivät voi suojatyöpaikoissaan häärivät byrokraatit tuottaa.

Samanlaisia piirteitä vinksahtaneesta lähestymistavasta on nähtävissä sosiaalitoimiston luukulla; yksilön katsotaan selviävän hengissä jos hänellä riittää kaurapuuroa ja näkkileipää järsittäväksi kunnan vuokra-asunnossa. Mutta kukaan ei kyseenalaista pysyykö hän järjissään ja toimintakykyisenä tuolla tavoin, ja kuinka pitkään.

Hälytyskellojen pitäisi alkaa varoittelemaan viimeistään silloin jos nuorella ei ole lainkaan seurustelukokemuksia 17-vuotiaaksi mennessä, kun yli puolet ikäluokasta on jo seksuaalisestikin kokeneita. Itsetunto-ongelmat ylipäätään tulisi tunnistaa ajoissa ja niihin tulisi tarjota apua ennen kuin koko elämä menee niiden takia umpisolmuun. Oppilasterveydenhuollossa tehtävä rutiiniseulonta ja riskitapausten jatkoselvittelyyn ohjaaminen on halpa keino saada tukea tarvitsevat tuen piiriin. Syrjäytymisestä yhteiskunnalle lankeava lasku on aivan toista luokkaa.

Minut syrjäytti ujos ja naisettomuus, joka johti siihen että tavatakseni naisia jouduin juomaan uskomattomat määrät alkoholia viikonloppuisin. Alkoholista koitui niin paljon ongelmia, että päätin kokeilla vähän vahvempia aineita ja lääkkeitä että uskalsin tehdä asioita joita en selvinpäin kyennyt tekemään. Ennen tätä minulla oli kyllä töitä ja ystäviä nykyään ei ole oikeastaan mitään.. Tästä kaikesta sain kyllä ongelmia lisää.

HAHAHAHAHAHAH A!!!

Vedä käteen!

Se kyllä kannattaa!!

100 prosenttisesti

:)

Ratkaisu: Mene töihin ja ala hommoilemmaan!

Yksinkertaista eikö totta?

Naiset ovat yliarvostettuja. Sinua vituttaisi vielä enemmän jos sniulla semmonen olisi...

Olet ikävä kyllä varsin oikeassa.

Se että miksi asiasta ei puhuta julkisuudessa, johtuu yksinkertaisesti siitä ettei ole mitään tahoa joka siitä puhuisi.

Henry Laasanen on ainoita henkilöitä, jotka ovat nostaneet tämän ongelman esiin mutta eivät mitkään muut tahot.

Mistä sitten johtuu ettei tuosta asiasta puhuta?

Sukupuolien välinen tasa-arvokeskustelu on keskittyynyt ennen kaikkea naisten aseman kohentamiseen ja ns. yliopistotasoiseen "naistutkimukseen", joka on monilla aloilla jos ei pakollinen oppiaine niin hyvin yleisesti opetettu aine.

Käytännössä naistutkimus vahvistaa feminististä identiteettiä, joka tietenkin näkyy siinä että useampi taho on kiinnostunut feminismistä ja naisten asioiden parantamisesta, ei miesten asioista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukupuolentutkimus

Tämä johtaa moniin asioihin eli mm. perhearvojen vahvistamiseen, naisten oikeuksien ajamiseen jne. Mutta samalla kun naisten oikeudet ja tilanne yhteiskunnallisesti on mennyt koko ajan parempaan suuntaan, niin miesten tilanne on mennyt heikommaksi. Tämä näkyy hyvin mm. koulutuksessa, jossa miehet eivät pärjää nykyisin yhtä hyvin.

On vaikeaa uskoa että miesten heikompi kouluttautuminen johtuisi siitä että sukupuolierot olisivat suuria oppimisen suhteen. Kyse voikin löytyä pikemminkin siitä että naiset ovat sulautuneet paremmin muuttuvaan yhteiskuntaan ja naisten suhtautuminen toisiinsa kohtaan on paljon sosiaalisempaa kuin miesten kohdalla, jossa kilpaillaan ns. paremmuudesta.

Yhteiskuntakaan ei tunnu kovin paljon ottavan kantaa esim. rettelöintiin, joten tilanne miesten kohdalla muuttuu lähes aina astetta vaikeammaksi.

Nykyinen perhekeskeinen yhteiskunta yhdistettynä naisten sosiaalisuuden ja seksuaalisen vallan hallintaan syrjäyttää ison osan miehistä ja tekee heistä tarpeettomia.

Naisettomuus aiheuttaa miehen kohdalla lähes täyssyrjäytymisen, koska tälläinen mies koetaan joko uhkana tai vaihtoehtoisesti kelpaamattomana yksilönä.

Naisen kohdalla tilanne ei yleensä aiheuta samaa syytä. Johtuuko sitten siitä että naiset kestävät yksinäisyyttä paremmin tai sitten naiset tietävät, että halutessaan he saisivat seuraa esim. netin kautta. Naisten suhteet myös toisiin naisiin pysyvät usein vaikka tilanteet muuttuisivatkin siinä missä miesten kanssakäyminen toisten mieskavereiden kanssa vähenee tilanteiden muuttuessa.

Tuo on siis aiheena tabu, joka varmaan tulee vielä saamaan enemmän huomiota.

Vaikka mulla ois nainen, niin en olisi mukana työelämässä, eli nainen EI OLe mun pelastus.
(=

MItä helvettiä, kun joku väitti että hälytyskellot soimaan jos 17 v on kokematon!!!! Olen lähes kakskymppinen NAINEN eikä minulla ole kokemusta yhtään mistään seurustelujutuista. (En laskenettiseurustelua, koska se vain on täysin turha laskea tähän. En ole kokenut esim suuteloa jne.) En suostu yhdenillan juttuihin, koska sitä harrastavat ovat enemmän tai vähemmän ällöttäviä. Ja itsetuntoni on paska koulukiusaamisen takia. Mutta jos 17v on kokematon niin mitä helvetti sitten? Ihan naurettavaa!!

Hienoa, että täällä keskustellaan vieläkin aloittamastani aiheesta ja kaiken lisäksi vielä erittäin asiallisesti. Lienee johtuvan muuten niin hiljaisesta palstasta.

Sellainen ikävä piirre tässä keskustelussa on ollut täällä muutamaan otteeseen ja etenkin tuolla jonkun antamassa linkissä, että monet syyttävät tästä miestä itseään. "Miksi kukaan haluasi ottaa juoppoa luuseria" tai niin kuin täällä yhdessä viestissä "Te miehet olette kyllä yleensä niin itsepäisiä, että ette suostu tekemään muutoksia elämässänne ja itsessänne saadaksenne naisen. Naisen pitäisi vain tupsahtaa luoksenne, vaikka olisitte masentuneita ja syrjäytyneitä. Harva haluaa ehdoin tahdoin ottaa sitä riskiä, että tulisi itsekin raahatuksi suohon."

En sano, etteikö kokemattomuudesta kärsinyt mies olisi voinut yrittää enemmän, mutta ihmiset joilla ei ole omaa kosketuspohjaa asiaan eivät ymmärrä sitä kierrettä mitä siitä voi seurata. Sitä ei todellakaan ole helppo katkaista. Menisin jopa niinkin pitkälle, että hyvin monelle se on mahdotonta ellei omista keskivertoa parempaa ulkonäköä tai käy hyvää tuuria mitä esim. minulle kävi.

90-95%:lla pitkään ilman naista jääneillä miehillä on yksi yhteinen piirre ja se on ujous. Oikein ulospäin suuntautunut mies ei tule jäämään yksin, vaikka ulkonäkö olisi mitä. Minun lähipiirissäni on hyviä esimerkkejä tästä. Etenkin narsistit tuntuvat olevan naisten oikein erityisessä suosiossa.

Ujouden lisäksi seksuaalisten kokemusten puute saattaa aiheuttaa erityisiä ongelmia. Minulle näin oli etenkin. Yksi nainen sanoi minulle kerran näin."Olet kiltti, mukava ja sitä tätä ja tuota, mutta sinulla ei ole seksuaalisuutta lainkaan." Hän painotti vielä sitä, että ulkonäössäni ei ollut mitään vikaa (jota en kyllä uskonut).

Onhan se nyt ihan mahdotonta olla seksuaalisesti ulos päin suuntautunut, jos päässä pyörii ainoastaan oma riittämättömyys, Vielä kun muu ikäryhmä on seksuaalisesti aktiivisimmillaan, vaikeaa oli. Tämä ns. friend zone kävikin minulle tutuksi.

Painottaisin tässä sitä, että minulla ei ollut kyse siitä, että en koskaan yrittänyt, mutta ennen pitkää tarpeeksi jouduttuaan pettymään, on pakko luovuttaa. Elämän tilaanteellakaan ei omien kokemuksieni mukaan ole mitään merkitystä näissä asioissa. Olen tuntenut elämäni aikana useita narkomaaneja ja jokaisella heillä on ollut tyttöystävä. Yhdellä edesmenneellä ystävälläni joka oli subutex-narkomaani oli tyttöystävä, joka ei edes koskenut alkoholiin.

Toisaalta ymmärrän kyllä sen jos joku nainen ei halua itselleen miestä jolla ei ole ollut seurustelukokemuksia. Seksuaalisten kokemusten puuttella tuskin loppujen lopuksi monelle naiselle on merkitystä, mutta neitsyt mies saattaa olla erittäin takertuva. Minulle tuntui ensimmäisen suhteeni päättyminen lähes maailmanlopulta, vaikka se ei kestänyt kuin pari kuukautta. Vielä lähes vuoden päästä lähettelin hänelle tekstiviestejä ja yritin pitää jotain toivoa yllä, vaikka hänellä oli jo uusi miesystävä.

Ihminen pitää hyväksyä sellaisena kuin hän on!!!!!!!!!!
PISTE. PISTE. PISTE.

vaikka ois masentunut tai jotain niin hänet pitää hyväksyä. PISTE. PISTE.

Oma tilanne: olen itse just eronnut kolmekymppinen. Omaa miesihannetta en määrittele sen kummemmin, kuin että pitäis olla riittävän fiksu keskustelemaan ja seksissä taitava tai ainakin halukas kehittämään taitoja. Esim. taloudellisella tilanteella, koulutuksella tai ulkonäöllä ei niin väliä, kunhan ei konkurssivalmis aggressiivinen hampuusi. Jokin masennuskaan ei olisi ongelma, kusipäisyys kyllä haittaisi. IÄLLÄ on kyllä väliä: samanikäinen eli kolmekymppinen olisi paras, mutta ainakaan baareissa ei näe kuin kaksikymppisiä ja viiskymppisiä. Suomalaisuus olisi ok, vaikkei kansallisuus olekaan rajoite.

Noista Laasas-jutuista: kyllä se on vaan pieni osa ja vaan tietyn ikäisiä naisia, jotka jotain "markkina-arvoa" hyödyntävät. Tyyppi yksinkertaistaa ihan liikaa. Henk. koht. pidän seksistä ja se on minulle tärkeää, mutta ei se mikään vallan välikappale ole, vaan mukava läheisyyden muoto. Taitaa sekä miehissä että naisissa olla niitä, jotka sotkevat ihmissuhteita ja tekevät seksistä liian monimutkaista?

Yksinäisyydestä: onkohan yksinäisyyden kokeminen riippuvainen sukupuolesta vai vaan persoonallisuudesta? Sekä miehissä että naisissa on tullut vastaan niitä, jotka viihtyvät yksin ja niitä, jotka ovat parisuhde/perhekeskeisiä. Oma luonteeni on sellainen, että tunnen itseni helposti yksinäiseksi, oli ympärillä kuinka paljon porukkaa tahansa. Yksinäisyyttä helpottaa se, että on keskusteluyhteys, että joku kuuntelee ja ymmärtää! Toisaalta pitkän parisuhteen pohjalta & kämppisten kanssa asuessa tiedän, että typerät pikkuasiat ärsyttävät ihan kenessä tahansa. Ehkä ihannesuhteeni olisikin sellainen, että vietettäisiin romanttisia ja eroottisia viikonloppuja ilman yhdessä asumista tai lapsia?

Tulipa henkilökohtainen vuodatus, mutta kiitos ajatusten herättämisestä :)

Kun ei joku nainen jatka sitä hoivaamista mihinkä äiti on päättänyt.

Minkälainen on perhe taustasi sillä se ongelma voi löytyä sieltä eikä siitä ettei ole naista löytynyt. Mitään et kerro vanhemmistasi vaan syyttelet niin ikään kuin muita ihmisiä niin kuin miehille on tapaista. Jonkun naisenko olisi sinut pitänyt pelastaa?

Omat ongelmat löytyvät ihan sieltä omasta yläkerrasta eikä mistään muusta. Syyttele nyt vaikka mitä kannonkiviä muka masentuneisuuteesi mutta naiset eivät tuo apua mielenterveysongelmiisi.

Jos ulkonäkö on karu ja köyhä yksinhuoltaja äiti niin ei menesty naismarkkinoilla kun naiset katsovat vähän varakkaampia vanhempia alkaakseen lisääntymään.

Jotain on pahasti vialla jos 28- vuotias mies ei vielä ole elatusvelvollinen, eronnut tai ei edes eronnut mutta on elatusvelvollinen jollekkin vahingolle. Yh- äitien määrästä johtuen ei luulisi olevan enään lapsettomia 28- vuotiaita miehiä.

Koita saada joku nainen sänkyysi niin ettet vaadi ehkäisyä niin ainakin olet maksu helvetissä loput 18 vuotta. Ne eivät halua miestä vaan sen kakaran ja jonkun maksumieheksi ja yhteiskunta maksaa loput.

Minulla ei ole mitään kokemusta naisista/tytöistä ja olen 20, minulla ei ole ketään ystäviä joita voisin tavata. En tiedä edes miten hankkia niitä enää. Minulla on todella iso kynnys mennä juttelemaan vieraille tai menemään uusiin paikkoihin jossa on tuntemattomia ihmisiä.

Olen hakenut apua masennukseen mikä taitaa suurimmaksi osaksi johtua siitä että olen ollut vuosia yksin ja minua kiusattiin ja syrjittiin koulussa. Yritän paeta todellisuutta tietokoneella mutta välillä sekään ei onnistu. Tuntuu kuin olisin vankilassa josta voisin paeta mutta en kykene. Olisihan se hienoa että olisi ystäviä, mutta kun toivo on kuollut ja unelmat tuhkaa niin ei enää jaksa edes kuntoilla. Kun tietää että ei se kuitenkaan auta.

Ihan ärsyttää lukea näitä joitain viestejä missä mukamas "täydelliset" ihmiset sanovat että omapahan on syynsä. Vaikka aivan varmana on heilläkin omat luurankonsa kaapissa.

Tasa-arvo, sananvapaus, sosiaaliturva, terveydenhuolto, koulutus ja työnteko ovat ihmisen perusoikeuksia Suomessa, mutta rakkaus ja lottovoitto ovat korkeamman käsissä. En ole ikinä ajatellut että kauheaa kun minulla ei ole ketään, vaan että on kauheaa kuinka niin monet miehet joutuvat elämään ilman minua. :D Ohjeeni on: Tee sitä mitä rakastat. Jos löydät sen kautta jonkun, hyvä. Jos et, niin teet kuitenkin jo sitä mitä rakastat!

En muuten rakasta noita yhteenlaskutehtäviä, en näköjään osaa laskea!

Hei vaan asdfsdfsdfasdfsdf, toivottavasti nimimerkkisi ei ollut reaktio kirjoitukseeni Tarkoitin, että usein ihminen etsii toista vaikkei ole löytänyt vielä itseäänkään. Jos on innostunut enimmäkseen rakkaudesta ja seksistä, niin on Sinkkuelämää-hahmo, millä pärjää pintapuolisesti ja jonkin aikaa hyvin, jos on kaunis. Vaikka en tunnekaan kuvailemaasi kutinaa, kysymyksesi olivat koskettavia, ja lähetän sinulle empatiani: §

Toisen kautta ei voi elämäänsä elää, eikä nainen voi olla miehelle se hoitaja joka nostaa jostain syövereistä miehen. Sehän käy naisenkin voimien päälle. Naisetkin kaipaavat elämäänsä hyvää ihmissuhdetta, mutta se ei tarkoita sitä että he haluaisivat jonkun yksinäisyteen kyllästyneen miehen hoitajaksi.

Elämänilo ja -halu pitää löytyä omasta itsestä. Ellei motivaatiota ole kunnostaa itseään eikä huolehtia itsestään, ei voi syyttää kuin itseään, ei ainakaan sitä olematonta naista joka ei ole läsnä ymmärtämässä ja huolehtimassa. Naisetkin kapaavat huolehtijaa. En ihmettele yhtään, että aloittaja on jäänyt ilman vaimoa. Eihän kukaan jaksa aikuista miestä hoitaa jos kaipaakin tasavertaista parisuhdetta.

Tuolaiset miehet hakevatkin parinsa Thaimaasta, Virosta, Venäjältä... Mutta eivät silti aina osaa arvostaa stiä saamaansa naista vaan aliarvoivat heidän älynsä ja kykynsä toimia Suomessa ja haluavatkin naisesta vain hoitajan ja passaajan. Ja otaksuvat että ulkomaalaista naista voi pitää kuin koiraa.

me miehet ei saada helpolla naisia, koska ollaan liian syrjäytyneitä
ja ollaan liian syrjäytyneitä, koska ei oo naista

Tietysti ihan tältäkin sivustolta löytyy yhteisö auttamaan tällaista tilannetta.... nimittäin Suomi24 Treffit...

Mutta erittäin törkeää, kun sieltä löytyy näitä naisia, jotka sanovat tyyliin että minkä väriset silmät miehellä on oltava ja mikä on painoraja yms.

Ja sekin että pakit on erittäin, erittäin helppo antaa tuolla Treffipalstalla. Ei tarvitse kuin hiiren klikkaus siihen, että voi ilmaista ettei kiinnosta.

tilanteeni tähän eli olen 28v uskova mies ja Herran tähden olen valinnut naimattomuuden.

eikä ole mitään ongelmaa sen kanssa että on yksin ja ei ole naista.

Herra riittää minulle.

ennen kuin tulin uudestaan uskoon niin ei naisen saanti tuottanut ongelmia.

loppu pelissä naimattomuudessa on paljon hyviäkin puolia.

Ongelma on yhteiskunnallisesti vieläkin laajempi. Se, ettei parisuhdemarkkinat toimi tuhoaa koko sosiaalisen kudoksen. Esimerkiksi, sukujuhlissa sukulaiset ovat toistuvasti vittuilleet kun olen ollut ilman avecia. Mittani tuli täyteen, riitelen ja katkaisen välit. Toisaalta olen samalla huolissani maaseudun syrjäkylillä elävistä vanhenevista sukulaisista, mutta koska he ehdoin tahdoin halusivat minun menettävän kasvoni kaikkien silmissä en aio olla missään yhteyksissä. Näivettykööt vanhuutensa sinne.

Myös ystävieni häissä saanut kokea monenlaista pöytien yli huutelua, minkä johdosta olen myös katkaissut välejä.

=> Jos ei ole naista, ei voi myöskään olla yhteyksissä sukulaisiin, tai (entisiin) ystäviin. Kasvot häpäistään. Ei ole ihmisarvoa.

Kenen etu on toisten häpäiseminen?

Tämä on myös se ero miesten ja naisten yksinäisyydessä, ja syy miksi naiset pärjäävät paremmin. Miehenä joutuu kuuntelemaan rajattoman määrän päivittäistä vittuilua. Naisia ei kukaan kiusaa eikä tuomitse samalla tavalla.

Asiasta ei keskustella siksi ettei se ole poliittinen asia millään tavalla. Parinmuodostus on jokaisen oma asia.

Joo kuva nuoresta syrjätyjästä on aina mediassa nuori mies millä on päihdeongelmia.

Kuulemma tarvehankinnasa kumppani tulee ennen itseilmaisua, jotenka jos joku luulee, että miehet eivät halua opiskella saattaa se johtua kumppanin puutteesta. Opintotuki on todella pieni, ei sillä mihinkään baariin juomaan alkoholia naisten kanssa mennä.Suomessa opiskeluajat ovat pitkiä, jotenka saattaa olla vaikea motivoida nuoria miehiä opiskelemaan, kun tietävät, että kestää kauan ennen kun rahaa tulee hyvin palkatusta työstä. Palkkio opiskelusta tuleee liian kaukana tulevaisuudessa. Suomessa myös on armeija/sivari, jonka rahoilla ei myöskään tehdä muuta kun osteta ruokaa. Varmasti vähemmän komeat miehet eivät nää mitään nopeaa tietä parantamaan elämäänsä.

Naisettomuus ei ole nuorten miesten ongelmien syy. Asia on niin päin, että ongelmaisten miesten kanssa eivät naiset halua olla.

Kunnollinen, terve, työssäkäyvä, itsestään ja muistakin huolehtiva mies sen sijaan on todella haluttu naisten keskuudessa.

Kyllä minulle ongelmallinen mies käy, jos vain näyttää siltä että ihan oikeasti yrittää tehdä ongelmilleen jotain eikä vain työnnä sivuun. Kärsin itse vakavasta masennuksesta ja syrjäytymisestä, yritän kuntoutua, käyn terapiassa, syön lääkkeitä, opiskelen niin hyvin kuin sosiaaliselta peloltani ja ahdistukseltani kykenen ja aloittelen työelämää. Ei tähän pisteeseen pääseminenkään ole todellakaan helppoa ollut. Ihmissuhteita tuskin on.

Seurustelin syrjäytyneen miehen kanssa (ensimmäinen suhde, 22-vuotiaana), sain toistuvasti pettyä siihen ettei hän edes hakenut itselleen apua tai ottanut sitä vastaan, oli suurimmaksi osaksi vain kotona kaikki päivät. Ehdotin asioita mitä oltaisiin voitu yhdessä tehdä, tarjouduin auttamaan asioiden hoidossa, välillä tiskasin ja siivosin, mutta eipä tilanne siitä muuttunut. Kun itsekin on huonossa kunnossa henkisesti niin tuollaiseen ei kauaan jaksaminen riitä, vaikka olisikin kuinka epätoivoinen saamaan jonkun jonka sylissä joskus olla.

Enkä vaadi mieheltä upeaa ulkomuotoa, varallisuutta, valtaa, asemaa tai hyvää koulutusta, en yltiöromanttisia eleitä, ravintoloita, matkoja, jne., en sixpackia, isoa alakertaa, en välitä taidoista sängyssä yhtään (nämä ovat aika turhia asioita pohdittavaksi). Enemmänkin kypsyyttä, kapasiteettia keskustella asioista, näkemyksien kohtaamista, emotionaalista älykkyyttä ja kykyä hoitaa perusasiat (terveys, hygienia, siivous, laskut / muut vastuut).

Itsellänikään ei koskaan ole ihmeempää vientiä ollut, tuskin koskaan olen normaalisti tullut toimeen vastakkaisen sukupuolen kanssa saati sitten saanut positiivista huomiota. Osittain kai olen ollut liian epäsosiaalinen, syrjäänvetäytyvä ja ujo, osittain kai en tarpeeksi nätti. Mutta ongelmani eivät siitä todellakaan lähteneet etteivät pojat vaan tykänneet musta. Se on vain yksi osa-alue. Lapsuudesta asti kaikki on elämässä ollut hajalla.

Oikeastaan on paljon vapauttavampaa keskittyä Jumalaan kuin maallisiin ihmissuhteisiin, joista seuraa suurimmaksi osaksi vain pettymyksiä.

Kenelle teistä miehistä täällä kelpaisi tällainen, mahdollisesti mielestänne epäviehättävä ja epänaisellinen nainen? Seksiä ette saisi ennen avioliittoa, pelkkää lähetyssaarnaajaa eikä ikinä suihinottoa.

"Heikko ulkonäkö (miehen kohdalla voi tarkoittaa mm. pientä kokoa, laihuutta, silmälaseja, liiallista lihavuutta, jonkinlaista vammaa tms.), rahattomuus, sairaudet tai aseman puute ovat isoja puutteita. Yksi yleinen piirre on usein myös rohkeuden puute, joka tavallaan estää miehiä toimimasta rohkeasti erilaisissa tilanteissa ja tutustumasta naisiin tai tekemästä vaikutusta heihin. Tuota jotkut voivat kutsua toki "itsetunnoksikin"."

Mulla on kaikki yllämainitut rajoitteet ehkä lihavuutta ja rahattomuutta lukuunottamatta ja ikää heti kohta 27 vuotta. Vailla minkäänlaista naiskontaktia. Tuntuu että naiset lähinnä halveksii.

Pakko sanoa, että tässäkin ketjussa ne naiset jotka väittävät ymmärtävänsä millaista on elää koko elämä yksin, eivät sitä oikeasti tiedä koska heilläkin on takana suhteita joissa eivät viihtyneet.

Kyllä ihminen kaikkeen sopeutuu. Ei se mielialaa nosta, että vasemmalta ja oikealta edes jossain määrin tutut ihmiset menee naimisiin ja saa lapsia siinä kun mulla ei ole minkäänlaisia ihmissuhteita. Kaikesta huolimatta kuitenkin olen ja elän. En varmaan kovin kauaa, mutta jossain vaiheessa lienee pakko alkaa realisoida omaisuutta ja alkaa elämään edes jollain tasolla.

Parisuhdetta tuskin koskaan löydän, johtuen lähinnä psyykkisestä rajoitteestani ja siitä että historia toistaa itseään. Ei ennen niin ei jatkossakaan.

Mutta maailmaa voisin lähteä kiertelemään. Tuntuu turhalta käydä töissä ja tulla tyhjään kotiin vailla mitään merkitystä elämässä. Pitkään riitti se että oli edes töitä. Joku kysyy mitä teet, siihenhän aina vastataan ammatilla. Oli se mikä tahansa, se mielletään sinun identiteetiksi. Jos olet työtön, sitä ehkä joku kavahtaa mutta sekin on identiteetti pinnallisessa keskustelussa.

Musta on alkanut tuntua että ei se riitä. Mitä järkeä säästää satanen tai pari kuussa, helppoahan se on kun ei ole mitään tekemistä muuta kuin työ. Säästää mihin? Parempaan tulevaisuuteen, josta ei ole pitkän elämän aikana nähnyt edes välähdystä? Ei kiinnosta.

Ei mua kukaan pidä syrjäytyneenä kun käyn töissä, olen hädin tuskin koskaan poissa ja vaatteet on puhtaat ja siistit. Silti koen että olen pahasti syrjäytynyt. Vieläkin pahemmin kuin nuo ketjussa mainitut narkomaanit ynnä muut.

Taloudellisesti mun tilanne saattaa olla hyvinkin korkeassa, joskaan ei korkeimmassa desiilissä, mutta sisältä olen kuollut. Mikään ei juuri enää kiinnosta, ainut hyvä asia tekemisessä on että aika kuluu. Kohti uusia pettymyksiä.

Voisin kertoa vähän omasta naisettomasta ja syrjäytyneestä elämästäni.

Olin 26-vuotiaaksi asti ilman naista, kunnes aloin jonkinlaisen säätösuhteeseen pitkäaikaisen nettituttuni kanssa. Oikeastaan hän oli jutussa aloitteellinen ja olisi halunnut enemmän, mutta minä en silloin ollut tunne-elämästäni sen vertaa perillä, että olisin tiennyt, olinko yleensäkin ihastunut naiseen vai en. Se juttu päättyi lopulta omaan mahdottomuuteensa.

Nyt olen 31 ja minulla ei ole ollut vieläkään ketään muuta. Tässä iässä ja ilman mitään säännöllista ihmiskontaktia alkaa omat kelailut mennä sille tasolle, että naisiin tutustuminen muuttuu lähes mahdottomaksi. En koe itseäni oikein minkään arvoiseksi naisten silmissä, koska olen pitkäaikaistyötön ja ujo. Hommaa vaikeuttanee suuresti se, että jäin mielestäni aika tavalla vaille vanhempien rakkautta lapsena. Olen kuitenkin tässä viime vuosina onneksi oppinut hieman jopa pitämään itsestäni, tai sellaisia tunteita muutaman kerran viikossa saattaa olla.

Olen siis vain vuokrayksiössäni neljän seinän sisällä, koska ihmissuhdetaitoni ovat niin olemattomat ja häpeän työttömyyttäni ja kokemattomuuttani. Tämä erakkoilu edelleen vahvistaa tuntemuksia siitä, ettei kuulu ollenkaan normaaliin yhteiskunnan menoon ja siellä tapahtuvan sosiaalisen vuorovaikutuksen piiriin. Käyn pari kertaa viikossa kirjastossa lukemassa, mutta se ei ole kyllä mikään optimipaikka sosialisoinnille. Tulee kuitenkin raikkaampi olo, kun käy jossain. Omaan asuntoon palaaminen tuntuu aina pahalta, koska täällä tietysti prosessoin kaikki negatiiviset ajatukset ja se on johtanut siihen, että koko asunto on jonkinlainen negatiivisuuden symboli.

Olen kai aika hyvännäköinen ja normaalipainoinen ja omasta mielestäni fiksukin, mutta minulta puuttuu ne oleelliset asiat, eli ulospäin suuntautunut luonne, halu tehdä lapsia, työpaikka ja säännölliset tapaamiset kavereiden kanssa tai harrastukset kodin ulkopuolella, sekä itseluottamus. Ilman noita on varmasti aivan mielettömän vaikea saada ketään naista kiinnostumaan. Pelkään myös valtavasti sitä, että rakastuisin väärään naiseen ja sitten ensirakkauden tuskissa eron jälkeen tekisin jotain peruuttamatonta, koska minulla ei olisi muuta elämää, mihin palata.

Parisuhde ei kuitenkaan varmaan saisi minua lähtemään töihin, koska olen luonteeltani aika yhteiskuntavastainen ja minusta jonkun muun ihmisen yrityksen rikastamisessa ei ole mitään järkeä. Minulla on kyllä yksi projekti meneillään, jonka parissa jaksan aika paljon puuhailla ja joka toivon mukaan alkaa tuottaa minulle tuloja jossain vaiheessa. Sen onnistumisen ajattelemisen takia olenkin ehkä hieman tavallista syrjäytyjää optimistisempi näin naisettomanakin.

Itse asiassa ajattelen kyllä, että voisin olla varsin hyvä mies jollekin vähän normista poikkeavalle naiselle. Kynnys lähteä sellaista etsimään vaan on mielettömän suuri, koska joutuisin siinä suossa diskatuksi niin monen naisen toimesta, että se laskisi itseluottamustani entisestään.

Erittäin asiallinen kirjoitus aiheesta, jota ei tunnuta ottavan tarpeeksi vakavasti. Syrjäytyminen on monelle miehelle suuri ongelma, joka heittä varjonsa koko elämään.

Syrjäytyneistä miehistä ei välitä kukaan.

Koska he eivät ole poliittinen enemmistö.

Asia jää aina hoitamatta, koska se ei kiinnosta ketään eikä mitään instanssia. Kukaan ei halua profiloitua syrjäytyneiden auttajana ja asialle ei viitsi oikein kukaan tehdä mitään.

Joten tilanne jatkuu ja jatkuu niin kauan kuin syrjäytynyt elää. Pahimmillaan siis loppuelämän.

Ja kaikki tämä pohjautuu lapsiperheiden ongelmiin. Yhä useammat pienten lasten vanhemmat jäävät ilman tarvitsemaansa tukea. Vanhemmat yrittävät vierittää syytä lasten huonoon käyttäytymiseen/mielenterveysongelmiin yhteiskunnalle ja yhteiskunta vanhemmille.

Teini-iässä nämä turvattomissa olosuhteissa kasvaneet lapset alkavat kuvitella että kaikki helpottuu kun löytää jonkun jonka kanssa alkaa suhteeseen. Tästä ajattelusta tulee pakkomielle, keskitytään vain ja ainoastaan siihen jonkun löytämiseen ja eletään sen varassa että parisuhde pyyhkisi tullessaan kaikki muut ongelmat. Todellisuudessa parisuhde ei maagisesti paranna kenenkään välejä perheeseensä, ei auta saamaan työ/opiskelu paikkaa saati paranna keskittymisvaikeuksia. Päinvastoin, henkisesti epävakaa ihminen ei yleensä kykene toimivaan parisuhteeseen ja suhteen kaatuessa tämä syrjäytyy entisestään.

Siitä olen samaa mieltä että ratkaisu syrjäytymisen estämiseen ei ole pelkkä työpaikka (paitsi yhteiskunnallisesta näkökulmasta josta syrjäytyminen = ei opiskele, ei ole työelämässä, ei hae aktiivisesti töitä) mutta väitän ettei pelkkä seurustelusuhteen löytämisen auttaminen myöskään ratkaise ongelmaa. Elämänhallinnan ja onnellisuuden opettaminen on tässä se avain. Jo syrjäytymisvaarassa olevat tulisi saada ottamaan vastuu omasta elämästään ja tekemisistään, auttaa heitä nauttimaan siitä mitä heillä on ja hävittää se mielikuva että parisuhde on kaikki kaikessa.

kuka hitto haluaisi omaan pikku yksiöpesäänsä jonkun pirtti hirmu justiinan joka päivät pitkät haukkuisi sua nahjukseks ja luuseriks. kaulimella päähän paukuttaen patistaisi sinua työelämään sillä seurauksella että mitkä tahansa surkeat työolot voittaa mielestäsi kurjaakin kurjemmat kotiolot. samaan aikaan eukkos raapii ahteriaan tv:tä tapittaen ja suunnittelee työttömyydensä lakkauttamista ja sinun orjuuttamistasi seuraavaksi 18 vuodeksi yhteisen piltin väsäämisellä puhkoessaan kortsuja. :)

Olisi helvetin hienoa jos tästä asiasta käytäisiin julkista keskustelua, mutta kun ei niin ei. Teeskennellään niinkuin meidän kaltaisia pakkoselibaatissa eläviä, ihmisistä vieraantuneita poloisia ei olisi olemassakaan. Aina puhutaan pelkästä työelämästä syrjäytymisestä. Talous, talous ja talous. Naisilla ei vastaavanlaista syrjäytymistä esiinny, sillä on ihan omat muotonsa.

Hyvää keskustelua, luin ketjun läpi.
Naisettomuus on selvästi isompi ongelma kun mahd. työttömyys..

Itsekkin olen sitä mieltä että naisilla on hyvä vaikutus miehiin, ainakin itse feminiinisen naisen näkeminen kadulla auttaa jos saamaan potentiaalia irti.

Itse olen narisisti perheestä jossa molemmat vanhemmat olivat pahasti häiriintyneitä ja lapsuutta leimasi hatkuva kiusaaminen.

Olen nyt 28 ja asun yksin (olen vapaasta tahdosta laittanut välit poikki miltei kaikkiin entisiin kavereihin ja perheeseen). En tahdo elämään enää yhtään sortajaa. Niitä on ollut ihan tarpeeksi. Näitä "matti nykäsiä" ja muita mies lutkia en jaksa enää ihailla. Käytös on todellisuudessa naismaista. Nykyään uskon että kyse on jostain geneettisestä tai hormoni häiriöstä jossa mies kehittyy samaan aikaan naiseksi vaikka on toimivat sukuelimet. Eli naisen käytös yhdistettynä testosteroniin.
Olen myös joutunut julman kiusaamisen kohteeksi monen naisen suunnalta ja on ollut myös viranomaisia. Olen tehnyt myös näistä naisista huomioita että käytös on miehistä. Pahinta on ollut se kun töissä kun opetetaan työ tehtävää neuvotaan tahallaan väärin ja moititaan sen jälkeen.
Totuus on että kannattaa olla todella varovainen kenet lähelleen päästää. Työ elämä vilisee tällä hetkellä kiusaajia jotka eivät välitä mistään mitään. Lähinnä kannattaa suhtautua kuin vahinko eläimeen.
Minusta loppujen lopuksi jokainen on vastuussa omasta elämästään ja on tyhmyyttä antaa määrittelijoiksi ne jotka muuttavat sääntöjä koko ajan.
Voisin ruveta nais vihaajaksi ja ehkä välillä sitä olen ollutkin, mutta keho ei anna periksi. Olen huomannut että syvin kaipuuni on naisen lähelle ja pikku hiljaa se varmaan sinne ujuttautuu kunhan uskallan antaa siihen luvan. Naiset saavat minut hyvälle tuulelle se on ihan puhtaasti fyysinen kokemus.
Pahin uhka syrjäytyneelle on hänen oma mielensä. Jos pääsee vapaaksi vääristä ajatuksista kaikki alkaa rullata varmasti omalla painolla.

Ihminen tietysti voi syrjäytyä monella tavalla.

Jos et ole enää työelämässä, niin monet kaverit kaikkoavat. Itse on tullut tämä konkreettisesti koettua. Jotenkin ihmistä pidetään jonkinlaisena ali-ihmisenä, vaikka ei pitäisi pitää, jos et ole työelämässä.

Nykyisinhän nuoren ihmisen on oltava työelämässä tai opiskelemassa mutta työttömän status on todella alhainen ihmisten mielissä.

Suomessa on vielä paljon ennakkoluuloja syrjäyttettyjä ja syrjäytyneitä kohtaan. Ei siis ole helppoa elellä työvoiman ulkopuolella, työkyvyttömyyseläkkeellä. Se vaatii kovaa sisua ja sinnikkyyttä, että jaksaa kohdata kaikki ihmisten ennakkoluulot ja oikeastaan en tarvitse ketään sellaista kaveria, joka ei osaa, viitsi tai kehtaa arvostaa minua pätkääkään ihmisenä. En tarvitse hännystelijöitä ja siipeilijöitä mihinkään.

Monien tekijöiden summa se on, mutta on tuo iso osa sitä.
Mutta kuka tälläistä sairasta paskaa muka haluaisi? Istun muutenkin aina tietokoneella. Kuka sitä jaksaisi? Samanlainen luuseri? MIstä sellaisen löytäisi?

Suomessa ja maailmassa on tabuja joista ei saisi puhua. Tässäkin keskustelussa sivuttu muutamia. Yksi on Suomessa myös se, että 5 % 15-50 miehistä n. 50 000 miestä tulee aina olemaan sinkkuja, koska naisia on näissä ikäluokissa sen verran vähemmän. Ja tottakai se on suurin syy syrjäytymiseen. Nainen tai parisuhteen tavoittelu, perhe jne. on miehelle motivaation lähde tehdä esim. töitä. Jos ei ole mitään toivoakaan siitä, ei ole motivaatiota mitään tehdäkään.

Ehkäpä miesten naisettomuus ja syrjäytyminen on todellakin naisten syytä. Siinä mielessä, että äidit ovat naisia; minkälaisen omakuvan ja itsetunnon he kannustavat poikiansa kehittämään?
Kun alusta asti on turvallinen itsensä kanssa, kun hyväksyy itsensä tasaveroisena kaikkien muitten kanssa, hyväksyy puutteensa mutta kehittää vahvuuksiaan. Etsii ennakkoluulottomasti ja rohkeasti paikkansa maailmassa. Silloin ei tarvita sitä viinapulloa ja itsesääliä, mies tuntee oman arvonsa eikä anna kenenkään muun sitä määritellä!
Näin naisena en itsekään valitsisi kahdesta vaihtoehdosta sitä huonompaa; mies joka kärsii huonosta itsetunnosta, on katkera, hukuttaa surunsa viinapulloon, vastaan mies joka vastoinkäymisistään ja puutteistaan huolimatta on miehinen turvallinen mies. En usko että naiset haluaa pelkästään sitä paksua lompakkoa ja lihaksia. Meidät ihmiset on luotu vaistolla pyrkimään parisuhteeseen ja perheen perustamiseen. Hulluhan on nainen joka valitsee retkun turvallisen ja tasapainoisen miehen sijaan! Naisen biologia pakottaa ja pyrkii suojelemaan mahd. jälkikasvua ja turvaamaan heille hyvän pesän ja kasvun. Kyllä kai heitäkin on, jotka renttuihin retkahtaa, mutta silloin on myös naisen itsetunnossa jotain pahasti pielessä.
Niin että pallo on äideillä ja isillä!

Miehelle oikeastaan kaksi varminta tapaa jäädä yksin on lyhyys ja kaljuuntuminen

Luolamiesten tekemät pikkupojat ei kelpaa kunnon naiselle. Nainen odottaa mieheltään eli poikakaveriltaan enemmän kuin nämä pikkupoika ressukat edes tajuakaan.
Naisettomuus on surkimusmiehen oma vika. Media ei vaan kehtaa käyttää asioista oikeaa sanaa.

Se naisettomuus tarkoittaa paljon suuremman ongelman välttämistä.Ei tarvitse löytää itseään kiljuvien kakaroiden keskeltä,eikä silloinkaan mitään seksiä olisi.

Mistä naisen löytäisi? Ei mistään. Olen jo luopunut toivosta, joten harrastan netttipornoa niin paljon kuin kehtaaan. Samoin itsetyydytys on välillä käytössä. Näillä mennään eikä muuta tilannetta ole edes näköpiirissä.
On se ongelma, kun aikuinen heteromies ei saa p....lua. On se jo pakko myöntää. Ei tästä mihinkään pääse.