Ghost Love Score

Brilliantti mestariteos vaiko tekotaiteellista paskaa ?

Peruslähtökohtaisesti pitää kuitenkin muistaa se fakta, että Nightwishin Tuomas Holopainen on jo tässä vaiheessa jättänyt pysyvän merkkinsä koko maailman musiikkihistorialliseen kirjoon.

Ghost Love Score on ehdoton ammattitaidon todiste, kappale joka tullaan muistamaan vielä lukuisten sukupolvien keskuudessa aikakautemme merkittävimpinä suomalaisen metallimusiikin näytteinä.

Nightwish on vuosien kovan työn tulosta ja se näkyy.
191408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

No aika paksua jo tuo, että joku suomalainen tiluhevi biisi muistettais kaikkien muiden tiluhevi biisien seasta. Tokihan se voi juuri Sinulle olla hieno ja tärkeä teos, mutta minulle pääasiassa samantekevä. Mun kirjoihin jää ennemmin kaikumaan viime aikojen suomimetallista vaikkapa Swallow the Sunin Out of This Gloomy Light, mikä taas ei välttämättä Sinua kiinnosta lainkaan. Semmosta..

Äänestä
  • Ghost Love Score ei ole mitään tiluheviä. Kuuntele biisi ja arvostele vasta sitten.

    1Äänestä

  • Zonic kirjoitti:

    Ghost Love Score ei ole mitään tiluheviä. Kuuntele biisi ja arvostele vasta sitten.

    Ehkäpä siihen voisi joskus perehtyä paremmin, pariin kertaan levyn kuunnellut läpi sen enempää kiinnittämättä huomiota yksittäisiin biiseihin. Katsoo josko vaikka saisi sen lainattua joltain kun ostaa ei viitsi eikä piratismi innosta.

    Tosin useat ovat hehkuttaneet esimerkiksi samaisen bändin Nemo -biisiä, mutta enpä minä siitä ainakaan mitään erikoista saanut irti. Ehkäpä se ei vain sovi korvaani.

    Äänestä

  • Serpentum kirjoitti:

    olen kyllä samaa mieltä että Nemo kipaleessa ei ole mitään erityistä, harvinaisen tasapaksu Nightwishin kipaleeksi

    onhan ghost love score kyllä hieno kappale, mutta pientä liioittelua oli tossa havaittavissa.

    Äänestä

  • Minäkin haluaisin tietää, miten "tiluhevi" liittyy ko. biisiin tai Nightwishiin nykyisellään. On ihan ok olla pitämättä jostakin, mutta paskan puhuminen on eri juttu.
    Sama kuin minä alkaisin väittää kirkkain silmin Swallow The Sunin esikoisrieskaa yltiönopeaksi kahden pennin My Dying Bride kopioksi.
    Hohhoi...

    Äänestä

  • Serpentum kirjoitti:

    Ehkäpä siihen voisi joskus perehtyä paremmin, pariin kertaan levyn kuunnellut läpi sen enempää kiinnittämättä huomiota yksittäisiin biiseihin. Katsoo josko vaikka saisi sen lainattua joltain kun ostaa ei viitsi eikä piratismi innosta.

    Tosin useat ovat hehkuttaneet esimerkiksi samaisen bändin Nemo -biisiä, mutta enpä minä siitä ainakaan mitään erikoista saanut irti. Ehkäpä se ei vain sovi korvaani.

    En taas muistanut, että herra Serpentum on tämä kaikkitietävä joka tietää vain levynkantta katsomalla ja siihen perehtymättä mitä se pitää sisällään. Anteeksi Anteeksi.
    Hmh.

    Äänestä

  • No aika paksua jo tuo, että joku suomalainen örinä biisi muistettais kaikkien muiden örinä biisien seasta. Tokihan se voi juuri Sinulle olla hieno ja tärkeä teos, mutta minulle pääasiassa samantekevä. Mun kirjoihin jää ennemmin kaikumaan viime aikojen suomimetallista vaikkapa Thunderstonen forth into the black, mikä taas ei välttämättä Sinua kiinnosta lainkaan. Semmosta..

    Äänestä

  • Taival kirjoitti:

    En taas muistanut, että herra Serpentum on tämä kaikkitietävä joka tietää vain levynkantta katsomalla ja siihen perehtymättä mitä se pitää sisällään. Anteeksi Anteeksi.
    Hmh.

    Kaikella kunnioituksella, ihmisillä on musiikkimaut jotka poikkeavat toisistaan. Ja toistaiseksi Nightwish ei ole vain jostain syystä tarjonnut minulle mitään sen erikoisempaa. Onhan se ihan taitavaa musisointia, mutta itse pidän hieman väkevämmästä. Pitää sitä varmaan nämäkin palstat jättää taakseen kun ei saa kun paskaa niskaan ilmaistuaan mielipiteensä. Heh..

    Äänestä

  • peikko kirjoitti:

    No aika paksua jo tuo, että joku suomalainen örinä biisi muistettais kaikkien muiden örinä biisien seasta. Tokihan se voi juuri Sinulle olla hieno ja tärkeä teos, mutta minulle pääasiassa samantekevä. Mun kirjoihin jää ennemmin kaikumaan viime aikojen suomimetallista vaikkapa Thunderstonen forth into the black, mikä taas ei välttämättä Sinua kiinnosta lainkaan. Semmosta..

    Juurikin näin. Eihän siinä mitään ongelmaa ole.

    Äänestä

  • Serpentum kirjoitti:

    Kaikella kunnioituksella, ihmisillä on musiikkimaut jotka poikkeavat toisistaan. Ja toistaiseksi Nightwish ei ole vain jostain syystä tarjonnut minulle mitään sen erikoisempaa. Onhan se ihan taitavaa musisointia, mutta itse pidän hieman väkevämmästä. Pitää sitä varmaan nämäkin palstat jättää taakseen kun ei saa kun paskaa niskaan ilmaistuaan mielipiteensä. Heh..

    Kysehän on vain siitä, että miten mielipiteensä ilmaisee... Ja jopa ehkä perustelee.

    Äänestä

  • ...Swallow The Sun historian kirjoihin.
    No eka levy on niin vahva, että mahdollista se voiskin olla :)
    Mutta tykkään kyllä enemmän Through Her Silvery Body:sta...
    Off Topicia!!!

    Äänestä

...että kyseessä on tekotaiteellista "wanabeprogea". Tai no, siis biisihän on vain pilattu pituudella ja turhalla sinfonioinnilla. Tosin tätä mieltä on ihminen jolle maistuvat biisit kuten De Lirium's Orderin Pathologist's Perverse Fantasies...
No, silti...en pidä, liian pitkä, ylitaiteellinen.

Äänestä
  • ensin norjalaisen pioneeribändin Nocturnal Flesh Eaters of the Final Apocalypsen uudelta levyltä kappale Tormentor of the Ears ennenku ku tuutte puhumaan noista wannabe-bändeistä. Oli muuten helvetin huono levy, eli nyt kaikkien puristien kannattaa käydä ostamassa se. Se kuulosti niin paskalta, että nyt on norjalaiset pistäneet parastaan. Liikaa kuulee nykyään hyvää musiikkia, mutta onneksi norjalaiset asiantuntijat jaksavat edelleen vääntää niin paskaa ja huonosti tuotettua musiikkia että puristitkin pysyvät tyytyväisinä. Ah ja onneksi siitä on tehty vain kaksi kopiota kasetille, niin ei pääse levy-yhtiön sedät kaupallistamaan näinkin huonoa bändiä.

    Äänestä

  • the siren kirjoitti:

    ensin norjalaisen pioneeribändin Nocturnal Flesh Eaters of the Final Apocalypsen uudelta levyltä kappale Tormentor of the Ears ennenku ku tuutte puhumaan noista wannabe-bändeistä. Oli muuten helvetin huono levy, eli nyt kaikkien puristien kannattaa käydä ostamassa se. Se kuulosti niin paskalta, että nyt on norjalaiset pistäneet parastaan. Liikaa kuulee nykyään hyvää musiikkia, mutta onneksi norjalaiset asiantuntijat jaksavat edelleen vääntää niin paskaa ja huonosti tuotettua musiikkia että puristitkin pysyvät tyytyväisinä. Ah ja onneksi siitä on tehty vain kaksi kopiota kasetille, niin ei pääse levy-yhtiön sedät kaupallistamaan näinkin huonoa bändiä.

    ...on oikeasti sen kanssa että jotkut ei vain oikeasti voi pitää Oncesta! Get over it oikeasti, ei tuollaista marisemista siitä että kaikki eivät halua kuunnella Nightwishin uusinta kestä enään kukaan. Ihme että teikäläiset vieläkin jaksaa. Kumpikohan tässä se suurempi puristi on? Minä joka kumminkin olen yrittänyt kuunnella ja ymmärtää sitä levyä, vaiko sinä joka ei suostu näkemään muuta vaihtoehtoa kuin että kaikkien on pakko ihannoida ja rakastaa Oncea ja jokaista sen kappaletta.

    Trolleihin on kiva vastailla
    Huonoihin trolleihin on pakko vastata.
    Kumpikohan tämä oli?

    Äänestä

  • Jaa että biisi on liian pitkä..? No minun melestä pitkät ovat parhaita kun niihin mahtuu paljon asiaa, eivätkä ne ole samassa kaavassa kokoajan. Mutta minua alkoi riepoa tämä sanavalintasi "ylitaiteellinen", mitä helkuttia se nyt on.. Onko siinä liian isot vaihtelut, vaiko kuoro laulantaa?! Onko se muka jotain niin erikoisesti tehtyä! Ylitaiteellinen on sananvalinta niille, joiden mielestä hyvin onnistunut biisi ei voisi olla hyvä!

    Äänestä

  • Ehkä se onki liian pitkä levyllä, mutta se toimii livenä (olin kattomassa sen maailman ensi-illan 22.9, ja hyvin toimi).

    Äänestä

..Jotain ihanaa! Aina kun kuulen tämän aivan uskomattoman biisin, menen suunnilleen transsiin.. Tarjan ääni on aivan upeana ja kertsin sanat ja kuoron pauhaus yhtyen Tarjan hienoon lauseen venytykseen ja orkesteri pauhaamaan taakse takaa aivan ihanan ja omaa maailmaa mullistavan biisin! varsinkin se kohta missä on vaan se orkesteri on musta aivan "leffamusaa"! siis. aah.. Se ei missään nimessä ole tekotaiteellista paskaa, ja jos jotkut sitä väittävät niin on oma asiansa! Muah

Äänestä

Once on aivan ykkönen ja Ghost love score on sanoinkuvaamaton!!! En nyt sanoisi että once on parhain levy Nightwishiltä sillä en pysty laittamaan niitä järjestykseen, mutta on ainakin yksi fakta jonka voin sanoa että mielestäni tällä kyseisellä levyllä ei ole ainuttakaan huonoa biisiä ( tai ainuttakaan jonka yli pitäis hypätä koska olis kyllästynyt tai ei tykkää)
Siinä oli mun mielipiteet (piditte tai ette :)

Äänestä

Lopetetaanpa tämä tsättäily ja palataan asiaan.

Elikkäs Ghost Love Score... Tahallaan kenties liian pitkä, tahallaan ylitaiteellinen ja tahallaan vedetty överiksi. "Heavy on ainoa musiikinlaji jossa saa ihan luvan kanssa vetää kunnolla överiksi", sanoi itse Mr. Holopainen, eli Tuomas on tietoisesti tehnyt tästä laulusta tällaisen niin kuin se on. Kyseessä on kuitenkin hieno teos, johon ei moni pysty. Yksi parhaista NW:n kappaleista (parashan edelleen on FantasMic). Mulla on rehellisesti sanottuna pari kertaa lähtenyt jalat alta, kun ole GLS:a kuunnellut. Ajatus siitä, että tämän mestariteoksen on tehnyt kiteeläinen tavallinen pulliainen on jokseenkin hämmentävä. Ajatus siitä, että olen halannut tämän teoksen tekijää on suorastaan absurdi. Molemmat ovat kuitenkin totta.

Nightwish-fani? Ai minä? En suinkaan=)

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuoleman Taitelija kirjoitti:

Brilliantti mestariteos vaiko tekotaiteellista paskaa ?

Peruslähtökohtaisesti pitää kuitenkin muistaa se fakta, että Nightwishin Tuomas Holopainen on jo tässä vaiheessa jättänyt pysyvän merkkinsä koko maailman musiikkihistorialliseen kirjoon.

Ghost Love Score on ehdoton ammattitaidon todiste, kappale joka tullaan muistamaan vielä lukuisten sukupolvien keskuudessa aikakautemme merkittävimpinä suomalaisen metallimusiikin näytteinä.

Nightwish on vuosien kovan työn tulosta ja se näkyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu