Ex-mieheni on narsisti. Nyt vasta sen ymmärrän. Hän nakersi minun itsetuntoni pohjamutiin saakka. Miten tästä eteenpäin? Meillä on yhteinen poika ja hänestäkään ei voi jutella keskenään, kun hän jo kuvittelee, että haluan hänet takaisin. En jaksaisi riidelläkään. Tunnen itseni niin arvottomaksi, vaikkakin eroaminen helpotti kummasti oloani, myös pojan.
Erosin narsistista
Marikka
5112069
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 50 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Tärkein onkin jo tehty, ero nimittäin. Tyyppi pyrkii takaisin keinolla millä hyvänsä, pysy lujana. Pyrkii nimenomaan nakertamaan sinun arvostustasi itsestäsi, sen kasaamiseen auttaa vain aika ja etäisyys. Tsemppiä!
Silti joskus kaipaan häntä. Kai hän sai minut kuvittelemaan, etten ole mitään ilman häntä. Sitten hän "leuhkii" uudella tyttöystävällään ja kuinka heillä on ihanaa... Haluisin jo mielenrauhan, en uskalla enää soittaa poikaa koskevissa asioissa, kun heti kuvitellaan, että minulla on jotain muuta mielessä. Olen kiinnostunut hänestä vain ja tasan ainoastaan poikani isänä.
Minusta juuri tuo leuhkiminen uuden naisen paremmuudella on ollut todella musertavaa. Omista ajatuksistani eroon liittyen (mies oli elellyt kaksoiselämää jo pitkään), en ole saanut kommentoida hänelle mitenkään. Kommentiksi tulee: Noinko paljon ärsyttää, että saan parempaakin kuin sinä!
Olisiko mahdollista, että hoitaisitte pojankin asiat viranomaisten kesken sossussa? Minulle nimittäin puhuminen lastenkin asioista meni lopulta niin ahdistavaksi, että aloin änkyttämään, josta hän sai taas uutta pontta kommenteilleen. Keskenämme tehtyihin sopimuksiin tuli aina muutoksia ja jälkikäteen hän kielsi esim. koskaan puhuneensa jostakin kyseisestä asiasta kanssani.
Tunneside on pitkään, halusipa sitä tai ei. Niin pitkään toisella on aikamoinen valta sinuun.
Olisi myös joskus kiva jutella hänen kanssa asiat loppuun ja selvittää ne, mutta hän ei siihen todennäköisesti kykene. Olen jo suunnittelut lapsen "vaihtoa" esim. vanhempieni kautta. Ei tarvitsisi nähdä ollenkaan. Onneksi olen hyvissä väleissä exän vanhempien ja sukulaisten kanssa. Olen lihonut eron jälkeen n. 10 kiloa ja joka kerta kun näemme, niin tunnistan kyllä mittailevan katseen ja siihen ei tarvita sanoja tietääkseen mitä hän ajattelee.
Outoa, miten samanlainen kuvio! Minullakin on hyvät välit exän sukulaisiin ja sekös häntä kismittää. Osan kanssa välit ovat entisestään parantuneet eron jälkimainingeissa. Yritän kuitenkin olla "riippumatta" heissä. Lähinnä lasten tiimoilta olen yhteydessä. Niihin, jotka ovat osoittautuneet todellisiksi ystäviksi, en aio välejä katkaistakaan.
Meillä asioita ei myöskään tulla koskaan selvittämään "loppuun". Vika on nimittäin minussa ja kaikissa muissa. Esim. lahjaksi ostin jumalattoman kalliin kamerakännykän (yhteiselomme aikana luonnollisesti ;)), niin vika on löytynyt jo siitäkin! Olen kertonut ottavani sen ilomielin takaisin, mutta ainakaan vielä ei ole palauttanut.
Vanhempien käyttö lasten "vaihdossa" ei meillä tule ihan heti kuuloon, koska HÄN PELKÄÄ erityisesti minun vanhempiani eikä omiensakaan kanssa ole hääppöisissä väleissä. No, nämä pelkäämisethän ovat vain tekosyitä.
Minä olen tässä sotkussa puolestani laihtunut melkein 15 kiloa ja mittaavia katseita olen saanut siitäkin syystä. Monta kertaa on muistanut mainitakin, että ala syömään... Eli kommenttia näköjään tulee joka tapauksessa.
Onnea kuitenkin meille! Olemme riuhtaisseet itsemme irti moisista suhteista! Minullekin on jo tullut sellainen kuori, että haukut eivät läheskään aina edes koske. Olen kuullut niin kamalia asioita, että jossakin vaiheessa tulee turtumus ja kaikki sanomiset alkavat olla yhdentekeviä. Säälin toki jollakin tavalla pieniä lapsiani, mutta keskityn olemaan heille äiti ja äitiyttä minulta ei onneksi kukaan riistä.
sinun erosta on? On kyllä hienoa löytää kohtalotoveri, vaikkakaan samaa ei kellekään toivoisi. Kyllä minäkin nyt aloitin laihiksen ja siinä aion onnistua. Näytän, että pärjään ja olen upea nainen. Uskon että hänen uudella suhteella tulee olemaan samanlainen loppu kuin meillä. Ja niin oli ennen minuakin käynyt, nainen lähti. Kiitos kannustavista kommenteistasi!
Meillä harkinta-aika on vasta umpeutumassa, mutta erossa olemme asuneet sen samaisen puoli vuotta. Olen saanut koko sen ajan ammattiapua, muuten olisin seonnut. Sellaista pyöritystä tämä on ollut.
En ole ollut laihiksella vaan olo on ollut niin kuvottava ja imetin samalla vauvaani, joten paino putosi aivan itsestään. Ole vain ylpeä kiloistasi! Minä olen vihannut itseäni niin paljon ettei ruoastakaan ole löytynyt sitä nautintoa, mitä ehkä ennen. Vähitellen onneksi helpottaa.
Kiitos vain itsellesikin. Olen ajatellut, ettei kenelläkään ole ihan näin uskomatonta miestä, jossa ei ole pienintäkään vikaa ;) (omasta mielestään). Nyt on kuulemma onnellinen. Hienoa!
Itselläni ero samantyylisestä ihmisestä... Meille vaikein oli edessä vasta fyysisen eron jälkeen. Kyseinen mies teki erosta niin vaikean, että ilman asianajajaa en olisi selvinnyt. Kannattaa selvittää oikeusaputoimistosta asioita, jos oikein vaikeaksi menee.
Pysy lujana. Ei kannata näyttää omia tunteita tippaakaan. Tämä on vastoin omia periaatteitani, mutta ainakin minun mieheni käytti kaikkea minua vastaan lyömäaseena ja haavoittaakseen yhä enemmän. Hän on uhkaillut ihan kaikella. Välillä taas tekeytyy säälittäväksi.
Yritä pitää pää kylmänä. Kirjaa tapahtumia ja puheita päivämäärineen. Myöhemmin olet vahvemmilla, kun hän alkaa selittämään puuta heinää. Näytä, että olet vahva, vaikkei siltä aina tuntuisikaan. Ole varovainen ja huolehdi, että teet asiat "lain sallimissa rajoissa". Tällainen henkilö kyllä kaivaa sinusta tarvittaessa vikoja vaikka keksimällä. Kerro lähipiirillesi tilanteestasi ja omista näkemyksistäsi syyllistämättä ex-puolisoasi.
Tässä nyt jotakin ajatuksia. Tärkeintä kai alkuun, että saat itsetuntosi palasia kasaan. Minulle se onnistui puuhastelemalla mukavia juttuja lasten kanssa ja tapaamalla sukulaisia ja ystäviä. Vähitellen huomaat, että oletkin ihan siedettävä ;) ja ihastuttavakin nainen. Kun kuuntelee riittävän pitkään moitteita, alkaa jo itsekin uskoa olevansa niin huono ihminen.
Niin on! Joitain tekstareita olenkin säilyttänyt. Hän usein osaa kääntää asiat niin, että minä olisin se hankala. Mutta eiköhän tämä ajan kanssa. Ei vaan jaksais aina tätä paskaa. Sukulaisia ja perhettäni olenkin tainnut "rasittaa" vierailuillani, mutta ne hetket aina helpottaa oloa.
Minä olen vasta eroamassa narsistista... Asunnon olen jo hankkinut ja nyt pitäisi viikonlopun aikana kertoa asiasta. Lapset ovat jo isoja ja haluavat lähteä minun mukaani.
Vika on aina muissa ihmisissä (siis minussa useimmin) ja hänelle ei kerrota mitään ja siksi hänkin käyttäytyy samoin eikä kerro omista menemisistään. Vuosia olen toivonut, että hän löytäisi itselleen uuden 'uhrin', mutta turha toivo! Varmaan tässä vielä käydään taistelua omaisuudesta ennenkuin kaikki on selvää, mutta ehkä se sitten helpottaa... Minä tiedän olevani vahva ja itsetuntoani ei narsisti-mies ole saanut horjutettua ja se kai häntä ottaakin päähän...
sinullekin! Itse elin miehen poismuuton jälkeen "huumassa" pari viikkoa. En malttanut mennä nukkumaan ajoissa jne. koska ei ollut ketään haukkumassa minua ja lasta. Monena iltana ihmettelin, että mitä outoa oli nukkumaanmenossa... No: ei tarvinnut itkeä! Tulihan se kaipauskin jossain vaiheessa, mutta suurimmaksi osaksi illat on ne parhaimmat hetket, kun koen saavani mennä nukkumaan rauhassa ja levollisin mielin. Ei ahdista, kun kukaan ei ole haukkunut ja valittanut koko päivää...
Samaa koin minä. Erosin fyysisesti yli vuosi sitten, ja paperilla muutama kuukausi sitten lopullisesti. Kaikki oli minun syytäni, ja hänen aloittaessaan riidan, minä olin se joka pyysin aina anteeksi loppupelissä.
Selittelin hänen törkeää käytöstään ympärillämme oleville ihmisille... selittelin ja paikkailin, ja läheiseni yrittivät pitää minua pystyssä vuorollaan... ja samalla avata silmäni mutta kyllähän ne viimein avautuivatkin sitten ja siitä hetkestä kytkimen nostoon ei montaa kuukautta mennyt -sen verran että sain asunnon etsittyä!!
Tästä voisi puhua vuoden verran... Sen verran minulla kesti päästä useista traumoista eroon, kaikesta siitä mitä hän minuun sai istutettua jatkuvalla nälvimisellään! Törkeä ihminen, kyllä tosta on rakkaus kaukana!!
Ex-Puolisoni oli sosiopaatti ja narsisti, tunsin valtavaa onnea muuttaessani omaan asuntooni !! Jälkeenpäin tuli tietysti suru ja valtava pettymys etenkin, joka on se pahin käsiteltävä... eroprosessi oli meillä helppo koska ei ollut mitään riideltävää -ei lapsia tai merkittävää jaettavaa omaisuutta. Silti ero on aina rankka asia käsitellä, en uskonutkaan KUINKA rankka, mutta siitä pääsee yli, usko sinäkin Lissu siihen !!! : ) Tsemiä Sulle, asiat järkkääntyvät ja menevät omalla painollaan kun oot antanut niille vaan oikean suunnan edetä nyt ! Voimia ja kaikkea hyvää teille kaikille : )
... mies on lapsesi ainoa isä, johon tpojallasi oivottavasti syntyy niin hyvä vanhemmuussuhde kuin mahdollista. Uskon että asian olet näin ymmärtänyt. Mutta, kuka muukaan voisi olla se henkilö kenen kanssa lapsenne asioista puhutaan kuin vanhemmat itse (ei sossu, ei vanhemmat) ... siis isoista asioista (ja pienemmistäkin).
Jos miehesi luulee, että yhteydenotot hänen lastaan liittyvissä asioissa on yrityksesi saada hänet takaisin (jota siis et tahdo, jos oikein ymmärsin) niin luulkoon, eiköhän pian ymmärrä ettei jutun laita niin ole ... eli kun et otakaan tai tulekaan.
Joka tapauksessa, ihmisellä on vain yksi elämä, koeta se järjestää parhain päin. Jaksamisia, ja lämmintä loppukesää !
En siis missään nimessä ota häntä takaisin. Ehkä haluisin kuitenkin sopia asiat.. Mutta minähän se olen aina ollut joka on sopinut tai yrittänyt sopia. Mutta en aio riistää pojalta isää enkä päinvastoin. Kai aika parantaa tämänkin tilanteen. Olen myös ajatellut, että jospa hän on se joka kaipaa minua ja siksi "kiusaa" edelleen. Saadakseen minut taas kieriskelemään jaloissa ja kertomaan kuinka pahoillani _minä_ olen. Mutta kiitos sinulle, kyllä minä tästä selviän, olen päättänyt :)
Käyppä lukemassa viestini tämän palstan ¨uskottomuus¨ osiosta. Otsikko: uskottomuuden syistä.
Eron jälkeen olen saanut elämäni ja elämänhaluni takaisin. Pikkuhiljaa myös itseluottamus ja omanarvontunto palautuu. Nautin jokaisesta päivästä. Lapsetkin sen ovat huomanneet.
EX-narsistini kanssa en halua olla missään tekemisissä. Eikä tarvitsekkaan kun pojat on jo sen verran isoja.
Siis niin kuin se mun ex. Totaalisesti. Tavalliset kaveritkaan ei kelvanneet, jos heillä oli sotkua tms... Olivat muka jotenkin huonompia. Ja hänen ulkonäkönsä oli ehkä kaiken keskipiste ja hänen erinomaisuutensa. Minäkin odotan aikaa, kun poika on jo iso ja ei ole mitään pakollista yhteydenpitoa. Ihana kuulla, että on selvinneitä :)
Millasta se elämä oli hänen kanssa??Välillä onnen huippuja oliko?Yläalamäkeä rajuja?miten hän kohteli sinua?Olen tapaillut yhtä ihmistä ja aalaan epäillä että hän on jollain tavalla luonnehäiriöinen tms...
Onnellisiakin hetkiä oli, mutta niitä oli vain silloin kun hänellä todella oli tapahtunut jotain kivaa...
Tavallinen arki ei tuntunut miltään. Asiat piti
mennä niin, että hän oli se keskipiste. Sellainen "minä, minä, minä". (Tästä olen keskustellut myös hänen entisen tyttöystävän kanssa, kenen kanssa hän siis oli ennen minua seurustellut. Tämä keskustelu tapahtui paljon ennen meidän eroa.)
Jo pienikin vastoinkäyminen sai hänet masentumaan ja vika oli aina muissa. Vaikea selostaa... Hänelle ei kuuluneet kotityöt, pihatyöt, autohommat, ei lapsen kanssa olo jne. Hän sai vain käydä töissä, harrastaa ja olla niin kuin huvitti. Hän haaveili jostain ihmeellisestä elämästä, en tiedä. Rahaa, hieno auto jne. olisi pitänyt olla kuin viisikymppisillä ihmisillä.
Kyllä se narsismi tulkitaan luonnehäiriöksi.
Narsistilla on tarve hallita ympärillä olevia ja häneltä puuttuu täysin empatia kyky.
lehdestä leikattua
Kirjoittanut: solitaire, 19.7.2004 klo 21.36
Narsistisen persoonallisuushäiriön tunnusmerkit
1. Yliarvoinen käsitys omasta tärkeydestään. Luulee liikoja omasta erinomaisuudestaan ja kyvyistään: "minä olen erittäin tärkeä ihminen." Ja jos joku arvostelee, siitä tulee ongelmia - arvostelijalle.
2. Uskoo omassa fantasiamaailmassaan olevansa menestynyt henkilö, jolla on ylivertainen valta muihin ihmisiin nähden. Palvoo ihanteellista kauneuskäsitystä, jota itse mielestään edsutaa.
3. Uskoo olevansa erikoistapaus, joka on oikeutettu saamaan erikoiskohtelua.
4. Tarvitsee ylenmääräistä palvontaa ja arvonantoa, suorastaan puolijumalaista asennoitumista toisilta.
5. Tittelinkipeä.
6. Ihmissuhteissa riistävä. Ihmissuhteet ovat käyttösuhteista, joista otetaan hyöty irti - kun se on otettu, ihminen ja koko suhde ovat kertakäyttötavaraa.
7. Ei empatiakykyä; taitoa asettautua toisen ihmisen asemaan. Ei kykene tuntemaan aitoa syyllisyyttä tai katumusta, ei anteeksiantokykyä.
8. Erittäin kateellinen toisille ihmisille ja samaan aikaan uskoo muiden kadehtivan häntä.
9. Arrogantti, käytökseltään hyvin moukkamainen toisia kohtaan. Katsoo muita nenänvarttaan pitkin.
Lähde: psykoterapeutti Olli Siipola
Olin naimisissa tuollaisen naisen kanssa 15 vuotta. Minusta nuo luonteenpiirteet olivat alussa hyvin peiteltyä, ehkä aavistuksenomaisesti esillä. Ajan kuluessa kohdat 3. 4. 7. 8. ja 9. alkoivat olla vallitsevat luonteenpiirteet.
Muutenkin tuo kuvaus narsistista sopii aika hyvin noin 80%iin suomalaisista keski-ikäisistä naisista. Se ei varmaan sitten ole enään naisten keskuudessa epänormaalia tuo narsismi, kun se on valtaosan tauti...
Olipa täydellinen lista exästäni. Tämä ei ole mutudiagnoosi, vaan ammattilaisen arvio.
Exäni kertoi muille mielellään, kuinka tärkeä ihminen hän oli. En uskonut, että joku kiljuisi tosielämässä tuntemattomalle ihmiselle "etkö sinä muka tiedä, kuka minä olen", mutta omin korvin kuulin sen monta kertaa. Minut hän esitteli muille nimellä ja isäni tittelillä, vaikka minulla on omiakin ihan yhtä lailla. Hän oli ulospäin äärettömän charmikas ja anteliaan oloinen, mutta piti tiukasti kirjaa siitä, mitä myönnytyksiä kellekin oli tehty. Tuota listassa mainittua jumalointia hän vaati etenkin minulta, ja saattoi huutaa minulle kotona silmittömästi sitä, etten kunnioittanut häntä tarpeeksi. Ei tuohon räyhäämiseen oikein voi millään tavalla vastata.
Exäni oli pitkään minun silmissäni hurmaava ihminen, koska hän oli aikuisikänsä kuluessa oppinut kantapään kautta sen, mitä ei ihan uuden ihmisen kanssa kannattanut tehdä. Hän oli ollut kahdesti naimisissa ja katsoi oikeudekseen sorkkia toisten suhteita siinä määrin, että hän järjesteli tapaamisia ihmisten selän takana ja juoni kuin saippuaoopperassa. Hän oli omasta mielestään avioliittojen asiantuntija. Se, että kumpikin vaimo oli hakenut lähestymiskieltoa aikoinaan, ei vaikuttanut asiaan.
Kauheaa oli se, että kun opin vähitellen myötäilemään hänen käsittämättömiä mielenmuutoksiaan, hän yritti huijata minut loukkaamaan itseään, jotta pääsisi rankaisemaan minua. Yksi esimerkki: hän pyysi minut seurakseen katsomaan keskusteluohjelmaa televisiosta. Jonkin ajan kuluttua hän pyysi hunajaisesti minua hakemaan keittiöstä juomista. Kun tulin lasin kanssa takaisin, hän alkoi pistävästi arvostella minua siitä, että hänen valitsemansa ohjelma ei kiinnostanut minua ja olin tyhjänpäiväinen pahvipää, joka ravaa keittiössä, kun ei ymmärrä ohjelmasta mitään. Nämä tilanteet (joita oli paljon) olivat kummallisia siitäkin syystä, että minä ajattelin olevani jollakin tavalla hullu ja kelvoton, mutta miestä en sen sijaan epäillyt ollenkaan.
Seurustelun alkuvaiheessa asuimme hyvin kaukana toisistamme, ja jokaisella kerralla hänen luonaan käydessäni ihmettelin sitä, mihin edelliskertaiset "ystävät" olivat kadonneet. Aina oli uusi tuttavasetti tarjolla, eikä edellisistä puhuttu koskaan, jollei joku muu maininnut heitä. Usein vastauksena oli "hän ei ollut samassa sarjassa minun kanssani". Ihan pokkana muidenkin edessä.
Seksi oli ihan oma lukunsa, koska sitä hän ei harjoittanut kanssani suhteen alkupuolella ollenkaan. Lyhyen välivaiheen jälkeen hän alkoi vaatia minulta temppuja, joita en ollut tiennyt olevan olemassakaan, ja kun kieltäydyin, hän syytti minua siitä, että hän oli mielestäni likainen ja inhottava. Sen, että hän halusi vaarantaa terveyteni, hän kuittasi sillä, että "ei sulle mitään siinä käy".
Suhteen alkuvaiheessa olin ihana, kaunis, älykäs, fiksu, nokkela ja maailman paras nainen. Hölmö minä olin, mutta enpä ollut ennen törmännytkään pahimmanlaatuiseen narsistiin. Minulta meni pitkä aika siihen, että aloin huomata, ettei joka ikinen vika ja ongelma ollutkaan minussa. Sitten, kun narsistin uhri alkaa potkia vastaan, juttu menee niin rumaksi, ettei ulkopuolinen voi sitä edes kuvitella. Mies karjui, itki, uhkaili, rukoili ja yritti saada tuttaviaan suostuttelemaan minua tulemaan järkiini. Tuttavat tietysti yrittivät, koska olimme olleet muiden silmissä todella onnellinen pariskunta. Mies oli loistava manipuloija, joten aika moni hänen tutuistaan kävi vasten tahtoaankin puhuttelemassa minua.
En olisi päässyt suhteesta ulos kaikin puolin ehjänä, jollei mies olisi löytänyt yhtäkkiä uutta ihanaa maailman parasta naista. Tuo suhde kesti kaksi vuotta, sitten oli taas uuden vuoro. En tiedä, montako naista hänellä on tuon jälkeen ollut, mutta minuun hän yrittää ottaa yhä yhteyttä muutaman kuukauden välein.
Olipas avautuminen. Alun perin tarkoitukseni oli sanoa, että jos epäilette, että kaverillanne, naisella tai miehellä, on tämänlaatuisia ongelmia, antakaa hänelle llinkki narsistien tuki ry:n sivuille. Jos minä olisin tiennyt, mistä on kysymys, olisin lähtenyt suhteesta aikaisemmin ja välttänyt suuren osan harmista ja hankaluuksista.
Itse oli naimisissa liki 13 vuotta tuollaisen miehen kanssa. Minusta nuo kaikki
luonteenpiirteet sopivat miehelle.
Milloin sai kuulla, että hänestä ei välitetä ja kaikki ovat häntä vastaan tai
katellisia. Anteeksi ei osaa pyytää ja eikä ollut minkäänlaista empatiaa
perhettä kohtaan saati edes lapsille. Ja kaikkein pahinta oli se, että mies kuvitteli olevansa aina oikeassa ja muut väärässä. Miehelleä siis oli yksi ainoa mielipide
ja se oli oikea, vaikka olisikin ollut väärässä, mutta eihän sitä myönnä.
Onneksi pääsin eroon.
vai vaan muslimi?
Alkuun oli kaikki tosi ihanaa, sitä kesti 6kk, kunnes vaikeudet alkoivat, pistin sen pitkän välimatkan piikkiin. No kun sitten vihdoin oltiin naimisissa ja asuttiin yhdessä alkoi vaikeudet, mies oli työttömänä, minä tein töitä, jotta meillä olisi rahaa (Hoidin myös kaikki miehen virastoasiat yms.), alkoi valittaa siitä että olen liikaa töissä. Kuitenkin silloin kun minulla oli vapaata, mies ei sitten ollutkaan kotona, vaan huiteli kavereidensa kanssa. Jos minä menin kavereiden kanssa joskus jonnekin, puhelin soi 30min välein ja aina samat kysymykset "missä olet ja milloin tulet". Ja aina sen jälkeen kun tulin kotiin kamala riita aiheesta. Lopulta en sitten nähnyt kavereita, ja kävin vain töissä ja olin kotona, halusin välttää riitoja.
Sairastuin sitten masennukseen, pääsin onneksi pian psykologille juttelemaan ja sain lääkkeet ja parannuin. Ei mennyt kauaa kun huomasin miehessäni samoja piirteitä kuin itsessäni masennuksen aikaan, ja vein hänetkin lääkäriin, masennus todettiin, ensin sai ihan vääränlaiset lääkkeet, sitten kun sai oikeanlaiset ei välittänyt syödä niitä oikein. Mut kuitenkin, tuo masennus meni häneltäkin ohi, tai niin luulin...
Mies pääsi töihin, ajattelin että nyt kaikki järjestyy, saadaan maksettua kaikki velat pois (jotka tietysti minun nimissäni), eikä mitä, mies tuhlasi palkkansa kavereiden kestittämiseen, uusiin puhelimiin, tai kaikkeen muuhun, ei auttanut minkään maksussa. Kohta siitä, hän halusi uuden auton, auton joka maksaa 30t€, käytiin pankissa kysymässä lainaa, ilman takaajia ei saa. No mutta, riittikin kun otti kolmasosan lainaa toisesta rahoitusyhtiöstä (johon minäkin idiootti laitoin nimeni, vain sen takia että mieheni tulisi onnelliseksi autosta) ja sitten loppusumma velkaa autokaupan rahoituksen kautta, se meni onneksi miehen nimiin. Ei, mies ei ollut onnellinen, sanoi ostaneensa autoon uudet vanteet, jotka maksoi 1500e, ajattelin okei, myöhemmin selvisi että ne maksoikin 3500€! ja nekin oli ostanut luotolla. Miehellä ei siis edelleenkään ollut rahaa maksaa mitään yhteisiä kuluja, eikä niitä kaikkia omiakaan. Mies sairastui taas masennukseen, tai minä epäilin maanis-depressiivisyyttä, mutta lääkärin mielestä vain masennus.
Sain miehen ylipuhuttua, että peruu kaupan, ei hänellä ole varaa moisiin hienouksiin. Hän suostui siihen, mutta kaupan peruminen ei ollutkaan ihan yksiselitteistä, kun ne oli tilattu netistä ja jostain usa:sta, yritys siirsi rahojen palautuspäivää koko ajan. Tällä välin mies veti minun visalta rahaa, ensimmäisestä laskusta ajattelin etten ole nostanut, mies sanoi että olet. Seuraava lasku oli jo 1000€, soitin luottokuntaan, lisäksi oli ottoja mitä ei ollut vielä edes laskutettu, mieheni kielsi käyttäneensä korttiani. Menin poliisille tekemään rikosilmoituksen. Meni yli kk kunnes poliisi ilmoitti saaneensa automaattien kuva, menin katsomaan automaattien kuvia, oma ukkohan se siellä, kyllä hävetti.
Sanoin miehelleni että minä tiedän että se olit sinä, minä näin ne kuvat, edelleen hän kielsi. Viikon jankutuksen jälkeen hän myönsi, oli kuulemma tarvinnut rahat äitinsä sairauden hoitoon. Minä idiootti sovin, etten halua jatkotoimenpiteitä hänen rikoksensa suhteen.
Olimme olleet asumuserossa 3kk. Jatkuvasti hän halusi minut takaisin, mutta aina samaa pa*kaa, mies ei pystynyt maksamaan mitään, ei tehnyt kotitöitä, kiukutteli vain, söi ja nukkui, sitten minulle riitti, hain avioeroa.
Olimme suht hyvissä väleissä ja puhuimme paluusta yhteen, sanoin etten keskustele kanssasi ennen kuin maksat minulle sen visan, hän sanoi kyllä, hän on voittanut lotosta, eikä hänellä ole enää kuin se meidän yhteinen laina maksettavana, seuraavana päivänä hän soitti uudelleen, sanoin että etkö muista mitä sanoin, maksa se visa, niin jutellaan sitten. Siitähän se raivostui "ai, sinä oletkin vain rahan perässä, voit olla varma etten maksa siitä yhteisestä velasta mitään".
Niin, minä olen ollut todella typerä, ja nyt saan maksaa siitä kalliisti, velkatilanne on kamala, enkä tiedä miten tästä selviän. Joka päiväistä taistelua itseni kanssa että pysyn elossa, ja että yritän ajatella positiivisesti. Lieviä paniikkikohtauksia vähintään muutama päivässä, ei ketään ystäviä, mies piti huolen että olisin hänestä riippuvainen.
Tämä kyseinen Olli Siipola niminen psykiatri voi katsoa peiliin siinä asiassa mitä hän puhuu toisten moukkamaisuudesta.Ihmettelen sitä, kuinka hän saa vielä harjoittaa tointaan, ottaen huomioon oman käytöksensä mm.potilaitaan kohtaan.Entisenä asiakkaana asiaa seuranneena tiedän mistä puhun.Onhan hän tiettävästi menettänyt huumereseptien kirjoitus oikeutensa ainakin taannoin.Ja kuulemma hänestä tehty kanteluita jopa Valviralle.Ja kaiken huippuna ko.lääkäri vielä mainostaa olevansa "kristittyjen lääkäri".Monenlaisia virheitähän pystyy tunnetusti peittämää uskonnon varjolla.
Arvatkaas mitä? Näin tänään itsestäni yhden valokuvan ja huomasin, että mähän olen oikeastaan aika kaunis :)) Pitkästä aikaa tällaisia ajatuksia. Ihanaa... Elämä voittaa :) Ja se narsistip***a saa vielä huomata, että "oon voimissain"...
kun sulla on jo niin kivaa fiilis. Minä olen vasta aloittamassa tämä painajaista. :-(
Oon käyny tuon helv...sen eron läpi ja kuitenki joku sokeus tai sääli sai palaamaan takas just kun olin miehestä eroon pääsemässä ja lapsen huoltajuus-ym lakiasiat oikeuden kautta hoidettu ja tietysti pahimman mahd.kautta.... Taas oon samassa pisteessä ja nyt kaikenlisäks toinenki muksu. Jotenki sitä luulee et toinen olis vuosien varrella muuttunu ja olihan se "alku" taas onnellistakin aikaa.. Sit asunnon irtisanominen ja muutto takas KOTIIN!! Olihan elämä miehen luona "luxusta" mut siihen ei koskaan kannata katsoa sillä se ei kanna hedelmää. Kyllä nyt kadun että takas tulin koska ei mennyt kauaakaan kun sama hirviö nosti päänsä ja niin taas sama pask.. alkoi. Aion päästä tästä vielä kertaalleen pois tää painajainen ei ole ihmisen elämää!!!!! Tiedän; vaikeaa se tulee olemaan ja voimia tarvitaan ja PALJON mut se RAUHA minkä siitä saa on jotain aivan taivaallista tämän painajaismaisen elämän ja lukuisten syyttelyiden, vanhojen asioiden setvimisen ja alistamisten (joka suhteessa)rinnalla. Eli teille samanlaista kokeneille tai siihen "ryhtyville" VOIMIA VIISAUTTA ROHKEUTTA ja mun voimavarani oli ja on Jeesus!! Ilman uskoa en olis enää tässä. Sen verran hirveää on ollu ja todella rukoilen et kenenkään ei tarvitsis sellaista kokea. Siunattua elämää kaikille!!
joillakin ihmisillä ei vain ole alkujaankaan itsetuntoa, mutta eivät minä keskeisyydessään pysty sitä tunnustamaan..syytä etsitään aina kaikkialta muualta-kaikki arkipäiväinenkin koetaan itsensä alistamiseksi...uusin villitys on tämä narsissi villitys.
tällä en nyt välttämättä tarkoita sinua..mutta noin yleensä..asuminen/eläminen itsetuntoongelmaisen kanssa on todella raskasta..silkkihanskat kädessä kaikenaikaa ja kasa pumpulia lattialla ettei toinen loukkaantuisi..
joakinen on tarkalleen niin hyvä kuin itse tuntee..ei toinen ihminen sille mitää saa tehtyä.
joakinen on tarkalleen niin hyvä kuin itse tuntee..ei toinen ihminen sille mitää saa tehtyä.
hienosti ajateltu.
Táisit osua naulan kantaan. Erossa syytä etsitään aina toisesta. Itsessä ei tietenkään ole mitään vikaa. Aika helppo on heikon ihmisen syyttää ex-puolisoaan narsistiksi, vaikka näin ei olisikaan. Se vahvempi on saattanut itse asiassa kokea hyvin raskaana kaiken päätöksenteon ja aloitteiden teon ja kyllästyä ainaiseen vastuun kantamiseen ja toisen tukemiseen. Kun sitten otat eron siitä heikommasta astiasta (mikä on todella rankaa ja syyllisyyttä aiheuttavaa), saat kuulla olevasi narsisti.
painavaa puhetta=itse narsisti.
narsistinen luonnehäiriö voi olla lievänäkin. itse olen eronnut tällaisesta tyypistä. suhteemme alussa kaikki oli niin ihanaa ja lapseni olivat ihania. suhteemme lopuksi kukaan perheessämme ei osannut tehdä mitään oikein (narsistin tavalla)kaikki muut tavat olivat huonoja tai vääriä. kauhea kontrollifriikki, muiden rahat kiinnosti enemmän kuin omat, nehän voi tuhlata vaikka autoihin. anteeksi ei osannut pyytää ja kun hän oli pahalla päällä sekin oli minun vikani. usein hän sanoikin en ollut yhtään pahalla päällä, mutta koska sinä olet niin nyt minäkin olen. sairasta. toisen ihmisen lohduttaminen tai muu empatian osoittaminen ei tullut kuuloonkaan. lapsillekin hän sanoi mitä sä siinä itket. ensin itse aiheutti pahan mielen ja sitten ei olisi saanut missään tapauksessa itkeä.
eron jälkeen hän löysi onneksi nopeasti uuden uhrin, hän on yrittänyt itkeä mulle puhelimessa kuinka kamalaa on kun yhteinen lapsi pitää tuoda takaisin viikonlopputapaamiselta. huh ikinä suhteemme aikana hän ei itkenyt.
silti kepeästi voi viedä tapaamisviikonloppuna lapsen äidilleen, että voi itse mennä matkalla uuden ja ihanan naisensa kanssa...niin kyllähän asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen.
erosta hän syyttää minun lastani, joka on huutanut hänelle vihaan sinua toivon, että eroatte. niin teinimäistä. mutta hän uskokoon näin mulle on aivan sama, onneksi itse pääsin eroon suhteesta jossa koko perhe voi huonosti, voimia aloittajalle, niitä tulet tarvitsemaan. muista pysyä vahvana, tiedät kyllä itse miksi olet eroamassa ja narsistihan yrittää kaikki keinot, että tuntisit itsesi arvottomaksi ja syyllistää sinua jne.
älä usko sanaakaan, olet hyvä ja ihana ja pääset eroon narsistipellestä ihan varmasti.
hetken se tekee kipeää, sitten helpottaa =)
itke ja sure, jokainen kyynel eheyttää ja auttaa eroon huonosta suhteesta
Itsekin yritän välttää koko narsisti sanan käyttöä,kun tuntuu,että lähes jokasen liitto on siihen kaatunut.Mutta minulla ihan samoja kokemuksia ihmisestä,joka on itse täydellisyys.Aina syy muissa,ei osannut pyytää anteeksi,arvosteli kovin sanoin ja empatia kyky puuttuu täysin!Meilläkin sama juttu,että syytti tytärtämme erostamme,että hän oli puheillaan provosoinut meidät eroon!15v lapsi provoisisi äitinsä eroon ilman syytä???Hei haloo!
Nyt kun erosta pari vuotta,näkee selvästi kuvion,miten täysnarsisti elää.Kaikki menee hänen etujensa mukaan.Kaikesta otetaan hyöty irti,myös koskee ihmissuhteita.Ulkoisesti pitää näyttää hyvältä ja kaikki pitää olla viimeisen päälle,paitsi kun puhutaan muista kuin hänestä.Meillä kestoriidanaihe oli raha.Hänen mielestään tuhlasin,vaikka en edes käynyt missään enkä ostellut itselleni vaatteita.Meillä kun on 4 lasta,sitä rahaa tuppaa menemään.
Voitte vain kuvitella,kuinka huono ihminen olen äitinä ja naisena halveksuttava,kun lähdin liitosta.Onneksi hän heti löysi uuden elämänsä naisen:)
Ja onneksi olen näin hyvin selvinnyt erosta,vaikka ex ennustikin,etten selviä yksin.Hyvin olen selvinnyt.Nyt voi jo hengittää vapaasti ilman syyllisyyden taakkaa harteillaan. Ainoa hyvä asia on eron myötä tullut että lapsiinsa on välit huomattavasti parantuneet.Osaa jo pyytää anteeksi asioita.Ainoa on ettei halua puhua menneistä tapahtumista,kun entisiä on kuulemma turha miettiä.Se on takanapäin.Niin kai se on,mutta on asioita jotka vaivaavat lasten mieltä.Minun kanssa ei suostu puhumaan ollenkaan.Jos joskus olen sanonut jostakin,olen vain kateellinen ja katkera.Ok,olkoon sitten niin.Mutta suuret arvet on hän minuun jättänyt,erittäin syvät haavat.Välillä tuntuu,että on jo kuivilla.Mutta hetkessä haavat taas auki.Uutta suhdetta odotan ja toivon,mutta vielä en ole uskaltanut ketään päästää lähelleni,noin henkisesti.
Monet itkut olen itkenyt tämän miehen takia ja vieläkin jossakin sydämen sopukoissa kytee ikävä.On se tuo sydän niin kummallinen kapine:)
Tuomitset ihmisen narsistiksi muutaman lauseen nettikommentin perusteella!? Anna mun kaikki kestää! Ja sitten miehesi on ollut täysinarsisti, kun on jättänyt sinut. Onko mielestäsi kenties kaikki ihmiset, jotka ovat kanssasi eri mieltä narsisteja? Tai muuten luonnehäiriöisiä? Etkö kestä sitä, että joku o n kanssasi eri mieltä, oliko se erosi syy?
Kannattaisiko ihan oikeasti katsoa peiliin...
Aina on helppo laittaa kaikki toisen syyksi. Voiko suurempaa narsismia olla olemassakaan?
Lopettakaa se narina ja miettikää itsekriittisesti asioita, riitaan ja avioeroon tarvitaan aina vähintään kaksi ihmistä.
Olen ollut huomaaviani, että keski-ikäiset naiset syyttävät ex-siippaansa aika herkästi narsismista. Se hämmästyttää, että diagnoosi tulee usein vähän jälkijättöisesti. Yleensä eropäätöksen jälkeen.
Avioliittoleikkiin kyllästynyt hemmoteltu tyttö kasvaa naiseksi ja haluaa uuden leikin. Teini-ikäiset lapset erotetaan isästään. Omaisuus pannaan jakoon. Suurin syy eroon on kyllästyminen pikkurouvana elämiseen, kun vielä olisi muutama aktiivinen vuosi jäljellä.
Omiaa itsekästä rakkaudenhakua ei tunnusteta syyksi. Itsessä ei ole muutenkaan mtään vikaa. Syy avioerolle on kuitenkin keksittävä ja se on tiedotettava mahdollisimman pian, lujaa ja laajalle kuulijakunnalle. MIEHENI OLI NARSISTI! KUULKAA NYT KAIKKI!
Sinänsä monet näistä lapsen asteelle jääneistä naisista ovat vilpittömiä. He uskovat asiaansa. Avioliiton aikaisista tapahtumista voidaan löytää jopa tukea naivin naisihmisen ajatuksille; perhe on muuttanut muutamaan kertaan miehen työn mukana (se on alistamista), mies on selkeästi ollut mielissään niinä kolmena kertana avioliiton aikana,kun häntä on kehuttu (se on palvonnan hakemista), mies on huutanut liiasta rahan käytöstä, eikä ole antanut ostaa sitä iiihanaa kalustoa Skannosta (se on empatian puutetta).
Kun teini-ikäisen kypsyydellä varustettu ihminen miettii näitä menneitä tapahtumia vahvasti valikoiden 20 vuoden ajalta, hän ei muuta löydäkään, kuin todisteita puolisonsa narsismista. Omat eronneet samassa tilanteessa olevat naisystävät luonnollisesti tukevat ex-rouvaa eron ottamisessa. Vähintäänhän se ex-mies narsiti oli, ettei peräti pahempi psykopaatti. Työssäänkin se on menestynyt. Tuki ry:n sivuilla sanottiin, että narsisti on usein esimiesasemassa. Hurmaava mieshän se on myös. Sekin todistaa, että kyseessä on narsisti. Niinhän narsistia juuri kuvataan.
Aikuinen ihminen lopettaisi tällaiset paskapuheet.
Itse olen eronnut 6 vuotta sitten. Kävin läpi avioerohelvetin, jota kesti yli kolme vuotta. Ehdimme olla naimisissa yli 20 vuotta ja meillä on 6 yhteistä lasta. Yksi lapsi asuu isänsä luona ja vanhin pitää isäänsä jonkinlaista yhteyttä. Loput eivät ole olleet isäänsä yhteyksissä eron jälkeen. Ja se on lasten oma päätös.
Itse en ole käyttänyt sanaa narsisti vaan psykopaatti. Enkä edes itse sitä tajunnut, vaan minulle tuotiin nokan alle artikkeleita asiasta. En oikeastaan käytä sanaa vieläkään, annan asian vaan olla.
Meidän avioliittoon kuului minun alistaminen ja syyllistäminen, loppuvuosina myös väkivalta. Tuttavat eivät aavistaneet mitään, niin hyvin osasin peittää kaiken. Käytös oli samansuuntaista myös lapsia kohtaan. Eroa oli pakko hakea, koska yksi lapsistamme joutui mieheni pahoinpitelemäksi ja otettiin huostaan. Ainoa keino saada lapsi takaisin oli ero. Ja sitä päätöstä en ole katunut.
Nyt elän jo neljättä vuotta uudessa suhteessa, mutta kesti monta vuotta, että pääsin painajaisista ja peloista eroon. Onneksi uusi mieheni on ollut ymmärtäväinen ja tukenut minua koko ajan.
Asia on vieläkin arka, mutta ehkä aika parantaa haavat. Ex-miehelleni en tule koskaan antamaan anteeksi sitä, mitä hän teki lapsillemme. Omat asiani olen yrittänyt unohtaa, enkä haudo niitä mielessäni.
Olen todella pahoillani puolestasi. On vaatinut pitkää pinnaa olla psykopaatin kanssa 20 vuotta naimisissa. Kuusi lastakin teille tuli. Ja yksi on vieläkin isänsä pauloissa. Raiskattiinko sinut muuten usein?
Ei varmasti kukaan väitäkään, etteikö psykopaatteja ole. Kaikki ne ex-miehet, joiden kanssa suomalainen keski-ikäinen nainen ei halua asua, eiväåt kuitenkaan psykopaatteja ole. Heistä ei vaan tämä ko. nainen nyt satu enään tykkäämään.
Ei kaikkia eroja kannata yrittää perustella sillä, että ex-puoliso oli luonnevikainen. Joitakin kyllä.
Ei raiskattu kertaakaan. Viimeiseen kuuteen vuoteen ei ollut minkäänlaista seksielämää.
Mutta en ole katkera niistä vuosista, ne opettivat minulle paljon. Nyt osaan antaa arvoa elämän hyville asioille. Ja olen todella onnellinen nykyisen mieheni kanssa. Entisen mieheni kanssa välit jäivät selvittämättä, mutta olen selvitellyt asioita ystävien ja ammattiauttajienkin kanssa, joten olen sujut menneisyyden kanssa.
aika nopeaa olet valmis tuomitsemaan narsistiksi..
sinänsä outoa kuinka nämä "uhrit" mielellään kertovat määritelmiään tälläisestä luonneviasta..päällimäisenä..nasisti haluaa ihailua ympärilleen eikä näe itsessään mitään vikaa..
eipä noissa viesteissä haeta sytitä kuin toisesta osapuolesta..eli ilmiönähän varmasti todella yleistä tuo narsismi, mutta herää näitä viestejä lukiessa kysymys..kuka oikeastaan onkaan uhri...
surullista..etenkin kun en vieläkään usko jotta kahden ihmisen liiton rikkoutumisessa vika voisi olla pelkästään toisessa osapuolessa.
näiden parin,kolmen vuoden aikana keskustellut lukemattomien,hiljan eronneiden 30-45-vuotiaitten naisten kanssa..melkein jokaiselle olen esittänyt saman kysymyksen.."mihin teidän liitto kaatui?"
erittäin harvoissa tapauksissa mainitaan sana "me"
sitä vastoin saavin täydeltä tulee miehen ominaisuuksia..hän oli sitä,hän sanoi tätä,hänelle oli..harva on osannut sanoa mitä itse olisi mahdollisesti tehnyt väärin.
melko useassa tapauksessa on ollut kyseessä tälläinen "prinsessa ruusunen-syndrooma" kuvitellaan, että niitä lahjoja ja prinssejä kulkee kosimassa läpi elämän..voidaan vain nauttia antamatta itse mitään..eli saada shamppanjaa keskioluen hinnalla.
vastaavia keskuteluja miesten kanssa...valitettava yhtäläisyys..he syyttävät suurimmaksi osaksi itseään..eivät osanneet olla silleen tai tälleen...
omaa tulevaisuutta suunitellessa..ei hyvältä näytä..
se jotta naisen asema on ollut huono viime vuosituhannelle saakka on antanut "oikeuden" nykynaiselle kostaa kaikki iso- ja esiäitien kokemat vääryydet.
Kyllä jokainen erottaa tavallisen eron ja narsistin toiminnan. Narsisti yrittää tuhota toisen itsetunnon ja elää kuin pellossa vaikka toinen koittaa parhaansa.
Me kiltit, tyhmät pikkuvaimot. Me pidämme perhettä koossa vuosikymmeniä, jaksamme miehen oikut ja syrjähypyt. Silottelemme rääväsuisen ja empatiakyvyttömän miehen jälkiä ja pidämme kodin kauniina aja kulissin sievänä. On erittäin todennäköistä, että se kaikki on saatu salattua ulkopuolisilta ja omilta läheisiltäkin. Eron sitten sattuessa ( useimmiten perheen rikkoo narsisti, ei hänen kumppaninsa ) narsismi, joka on ollut vaimolle arkipäivää, paljastuu muillekin. Usein muiden on avattava vaimon silmät näkemään, että kyse on narsismista tai jopa psykopatiasta. Harvempi meistä kai on enää lukuisten synnytysten, imetysten ja vaippavuorien jälkeen pikkutyttö pintaliitäjä, joka jaksaisi kiukutella siitä, mitä materiaa on jäänyt saamatta. Se, mikä narsismin riivaamasta liitosta puuttuu, on empatia ja sitoutuminen, oikeat tunteet ja armeliaisuus. Niitä tulen kaipaamaan päivieni loppuun minälkin.
Erittäin harvinaisen tapauksen,,,luulen kuitenkin,että diaknoosisi narsistista meni pieleen.
Teillä naisilla on jostain syystä nyt muotia käyttää sanaa NARSISTI kaikista epämiellyttävistä,vittumaisista,mustasukkaisista,epärehellisistä,pelimiehistä,vajavaisista,tyhmistä yms,,,,miehistä nimitystä NARSISTI.
Tämän persoonallisuushäiriön voi todeta vain psykiatrisessa testissa ja sekin on vaikeaan jopa ammatti-ihmisiltä ja psykiatritkin ovat erittäin varovaisia määrittelemään narsistista persoonallisuushäiriötä diaknoosiin.
Hyvät NAISET,,,,puhukaa mielummin vittumaisista miehistä kuin narsisteista joita on kuitenkin vain n,1% koko väestöstä.
palstaa lukiessa joutuu toteamaan että koko kansa on narsisteja, ainakin enemmistö...
Taitaa olla vain muotisana, jonka merkitystä suurin osa ei edes tiedä...
Voisiko kuitenkin olla jopa niin, että narsistista eroamista käsittelevään ketjuun on hakeutunut oikeastikin narsistin tuntevia ihmisiä? Toisekseen, tässä(kin) ketjussa kirjoittajia on huomattavasti vähemmän kuin kirjoituksia.
Se on totta, että suuri osa ihmisistä ei tiedä, mikä narsisti oikeasti on. Monelle narsismi on yksinkertaisesti itsekkyyden synonyymi ja helppo tekosyy omillekin toimille. Mutta ei silti pidä yleistää niin, etteikö narsisteja olisi olemassa ollenkaan.
Itse ihka-oikeasta, todistetusti, narsistista eronneena väittäisin, että narsistinen häiriö on lisääntyvä ominaisuus, sillä lapset monesti päätyvät narsistille. Tämä taas johtuu siitä, ettei sellaisen ihmisen kanssa pysty tappelemaan oikeudessa. Avioero-oikeudessa ei selvitetä juurtajaksaen kuka valehtelee mistäkin, vaan tuomari tekee päätökset osapuolien uskottavuuden perusteella. Lapset sitten päätyvät narsistille, joka omalla mallillaan opastaa lapset narsismin maailmaan. Ja taas on yksi uljas sukupolvi syntynyt. Valitettavasti miehen on helpompi omaksua narsismin malli, sillä se sopii paremmin metsästäjään kuin keräilijään. Tyttärestä taas tulee helposti kiltti-tyttö, joka päätyy sitten itse narsismi-liittoon.
Itselläni kävi mieletön mäihä. Palkkaamani juristi oli huippuhyvä ja onnistui saamaan ex:ni kompastumaan omiin valheisiinsa. Vuoden taistelu, välillä tuulimyllyjä vastaan, päätyi minulle suosiollisesti. Sekään ei tosin tietty takaa onnellista loppua, sillä lapset saavat jatkuvasti kuulla valheita minusta viettäessään aikaa ex:ni kanssa. Mutta ehkä se on pienempi paha kuin vaihtoehto, jossa tuskin olisin vuoden päästä enää nähnyt lapsiani ollenkaan.
Olin naimisissa narsistin kanssa ja se halusi minun aina välillä siivoavan ja moitti, jos kotona oli likaista. Hän tosin kävi töissä ja elätti minut, mutta silti!Oli todellakin rasittavaa!Olisi siivonnut itse jos häiritsee niin paljoa.Ruokaakin olisi kuulemma pitänyt tehdä..voi v...u!
... narsisti osaa olla oikeudessa vakuuttava sillä hän oikeasti uskoo omiin puheisiinsa, jotka saattavat olla hyvin kaukana totuudesta. Siinä ei auttaisi valheenpaljastuskoneetkaan, koska narsisti puhuu omasta mielestään totta. Sossut ja tuomarit menee helposti narsistin lankaan juuri tuon uskottavuuden kautta.
Jos haluatte lukea hyvän kirjan narsismista niin lukekaa "Sata tapaa tappaa sielu - narsismin uhrit kertovat", kirjoittajina Tuija Välipakka ja Arja Lehtosaari
Itse myös ymmärrsin, että exä on narsistinen ihminen. Samalla tavalla hänkin
suoraan sanoen tuhosi itsetuntoni nolla lukemiin. Aluksi kärsin masennuksesta,
sitten tulikin henkinenväsymys, kotona ei huvittanut tehdä mitään ja tuntui ettei ole omantunnon arvoa ollenkaan, etten ole mitään ja olen ruma jne. Mutta ystävien ja vanhempine myös appivanhempien apu ja keskustelu auttoivat ja pakko oli käydä terapiassa juttelemassa ja se auttoi paljon.
Nyt olen päässyt jaloilleni ja elämä tuntuu paljon paremmalta,
kun en ole enää naimisissa narsistisen ihmisen kanssa, joka myös käytti
paljon henkistävaäkivaltaa. Eron alku aikoina oli kyllä vaikeaa, ruoka ei maistunut
ja painoa putosi reippaasti -18kg ja nyt todella tunnen itseni kauniiksi ja hyvin voivaksi äidiksi.
minulla on samoja kokemulsia, paitsi puoliso oli nainen. Menetin mielen-terveyteni ja kun näin hänet taas oli käytös ylimielinen. En enää voinut nähdä häntä, vaikka meillä on kaksi lasta.
Minusta tämän ketjun kirjoittajat itseni mukaanlukien on narsisteja.
Täällä purnataan vihaa ja katkeruutta ja kaikkein huvittavinta on kun todetaan suhteen kestäneen vaikka yli 10-vuotta. Miten teillä menee diagnoosin tekoon 3500 päivää, kun kuitenkin lääkäri on ainut joka tuollaisen diagnoosin voi antaa?
Enempi teissä on narsistin vikaa kun exiänne täällä haukutte, vaikka teidänkin pitäisi katsoa peiliin. Siellä ne ongelmat on.