Poikaystävä lähti vuodeksi vaihtoon.

Oon sitämieltä että sun poikaystävän vuosi menee ihan hukkaan jos se ikävöi sua siellä ja ajattelee sua murheellisena kotona. Samalla oon sitä mieltä et sunkin vuosi aikoo olla iha per****tä jos vaa ikävöit sitä kokoajan. Etkö haluakkin et sun poikaystävä viettää huipun vuoden??
Mun monet ystävät on kokenu saman. Yks seurusteli senkaa koko sen vuoden, skypetteli ja itki ikävästä. Sitku se poika tuli takas nii molemmat oliki muuttunu nii paljon et eros parin kuukauden jälkee pojan paluusta....menny molemmilla vuosi hukkaan ikävöidessä..näi ei teillä tietty välttämättä tapahtuis mut silti..
Yhe toisen kaverin tyttökaveri lähti vaihtoo ja ne päätti pistää tauolle vuoden ajaks. Ne päätti ettei juttele mitään vuoden aikana nii ikävä unohtu jo kuukaudessa parissa. Sit ne eleli ja nautti elämästä. Tytöllä oli uskomaton vuosi ja poikakin pärjäili, ei seurustellut tosin suomessa kenenkää kaa kertaakaan.:) sit ku tyttö palas nii suhde jatku melkee samanlaisena ku lähtiessä ku ne tapas ja tajus että kyllä ne haluaa jatkaa!!
Ymmärrän sun ikävän mutta kannattaa ajatella tätä vuotta sun poikkiksen hyvinvoinnin kannalta. Eikä kannata miettii et jos se esim löytää jonku toisen. Vaikka löytäski et tietäis siitä mitään, ja sen ois pakko loppua pojan tullessa takas!! Vaihtovuodet voi olla elämän parhaita kokemuksia, ei kannata pilata sun poikaystävän mahiksia saada semmosta jos sää oot siinä esteenä!
Tsemppiä mihin päätökseen sitten päädytkään! :)

Joo anna pojalle tilaa niinku voivoi sano, vaihtovuodet on niitä muistoja jotka muistaa vielä vanhana keinutuolissa istuessa. Ota huomioon että jos pidätte vuoden tauon nii sen voin sanoa omasta kokemuksesta että se kyllä tuntuu hyvältä taas nähä se oma hyvä ystävä pitkän ajan päästä ja on myös sitte paljon kerrottavaa ja puhuttavaa ku ei ole aikoihin toisiaan nähnyt

Pidä sinä myös hauska vuosi ilman että ikävöit poikaystävääs, aloita vaikka joku kiinnostava harrastus siinä välissä tai saavuta jotai suurta ^^

Anteeksi vaan mutta suhde ei jatku enää. Aikaa kuluu ja vastaan tulee tyyppi josta kiinnostut ja myös kamusi löytää kiinnostavia tyyppeja..

Niin vain käy..

Älä missään tapauksessa ala pitämään mitään "ikäväpäiväkirjaa" ja keskittymään siihen kuinka ikävä on ja kuinka kurjaa on ilman häntä! Päinvastoin, nyt on aika tehdä kivoja asioita, keskittyä opiskeluun tai työhön, harrastaa ja viettää aikaa kavereiden kanssa.

Poikaystäväsi vaihtoon?

Höpöto höp! Kyllä se suhde voi ihan hyvin jatkua vielä vaihtovuoden jälkeenkin.

Hei!

Itse olen aikalailla vastaavassa tilanteessa. Tyttöystäväni opiskelee tällä hetkellä jenkeissä jo toista vuotta ja mahdollisesti näitä vuosia on vielä muutama edessä. Kesäisin hän on 3kk Suomessa ja jouluisin yhden. Itse olen tällä hetkellä intissä ja voin kertoa, että kyllä on vaikeuksia henkisellä tasolla.. Mikään ei meinaa kiinnostaa ja on vaan niin paha olla. Tyttöystävä tahtoisi suorittaa koko tutkinnon loppuun ja pakkohan tässä on elää sen mukaan. Hirveältä tuntuu vain näin etukäteen tuo jäljellä olevat 2 ja puoli vuotta. Kiinnostaisi juuri löytää joku vastaavanlainen tapaus joka vastaisi tätä. Nyt kun ollaan vielä nuoria niin tekisi niin mieli elää elämää kumppanin kanssa, koska näitä vuosia ei vain takaisin saa ja se on fakta. Mutta kumpikaan ei voi luopua toisesta, ei millään asteella eli ei mitään taukoja eikä sun muita. Se tuntuisi vielä kauheammalta. Joka päivä ollaan yhteyksissä, mutta kyllä ikävä on silti niin kauhea, että ei mitään tolkkua. Olen jopa alkanut tutkia jos voisin oman opiskelupaikkani kautta päästä vaihtoon kyseiseen yliopistoon, mutta aika pahalta näyttää. Ei auta kuin selvitä päivä kerrallaan. Elämä on tällä hetkellä yhtä odottamista, mutta minkä sille voi. Rakkaus ei jätä vaihtoehtoja.

Vaihto-opiskelun ja parisuhteen yhdistäminen on tosi rankkaa! Itse jouduin lähtemään opintojeni vuoksi neljäksi kuukaudeksi Pohjois-Amerikkaan ja ikävä Suomeen on aivan valtava, koska mieheni jäi sinne. Ollaan skypetelty päivittäin ja lisäksi laitettu vielä viestejä. Jotenkin tähän tottuu pikkuhiljaa, mut on kyl tosi raskasta. Tulisin Suomeen millä sekunnilla hyvänsä, jos vain olis mahdollista.

Kannattaa jutella poikakaveris kanssa mahdollisimman paljon, jotta tiedät haluatteko samaa suhteelta. Jos suhde on tosi hyvällä pohjalla (voi olla sitä tapauksessanne, vaikka jotkut urpot väittävät et 6kk seurustelulla ei vois vielä olla), kannattaa nähdä vaivaa sen eteen. Vaivannäön ja halun pitää kuitenkin olla molemminpuolista. Ekasta viestistäs on jo aika kauan aikaa. Miten menee nyt?

Postimiespate93: kokemusta on myös suhteen ylläpidosta intin aikana, tosin ei yhdistettynä ulkomailla opiskeluun, mut kuitenkin. Mun miehelle oli tosi kova paikka olla intissä kun mä olin yksin kotona ja eri paikkakunnalla. Ikävä oli valtava molemmin päin, mut toisaalta ollaan jälkikäteen mietitty, et olipahan jotain hyötyä intistä, kun nyt vaihdossa on pakko olla näkemättä toista kuukausiin. Hermoja silti raastaa. Toivottavasti saatte suhteen toimimaan etäisyydestä huolimatta!

Tsemppiä kaikille!

... ja se vielä, et kaikki suhteet eivät kestä etäisyyttä kun toinen lähtee ulkomaille. Edellinen suhteeni päättyi pian silloisen poikaystäväni vaihdon jälkeen. Jokin oli muuttunut. Kai hän oli ajatellut ulkomaillaoloaikanaan kaikkia asioita suhteeseemme liittyen ja todennut ettei halunnut jatkaa. Kumman vaikeaa oli vaan hänelle jutella asiasta kanssani. :(( jäi tästä sit varmaan ikuiset traumat. Rankin ero ikinä.

Jaa pesää aina kun tulee sauma, tollasella äijällä ei tee yhtään mitään!

Moikka!

Mun poikaystävä on tällä hetkellä vaihdossa noin 17000 km päässä. Ja on ollut viimeiset 3 kuukautta. Raskasta - törkeän raskasta on ollut. Mutta ajoittain helpompaa. EKat 1,5 kuukautta itkin - USEIN. Mutta sen jälkeen paria satunnaista väärinkäsitysriitaa lukuunottamatta - itkut on jäänyt ja olo helpottanut.

On tärkeää antaa itsensä voida huonosti - vain sillä siitä pääsee yli. Toinen asia mikä on tärkeää huomioida on se, että ei elä siellä toisessa maassa vaan muistaa elää elämäänsä siellä missä on. Ympäröi itsensä kivoilla tekemisillä, tekee töitä/kouluhommia ahkerasti (niin saa onnistumisenkokemuksia) ja niin edelleen.

Joka päivä puhutaan kirjotellaan tai skypetellään, mutta ei pakonomaisesti. Sillä tavalla, että molemmat haluaa ja molemmilla löytyy se aika.

Ollaan oltu virallisesti yhdessä vasta 3 kk ennen hänen lähtöään. Epävirallisesti jo melkein 10 kk :)

Rakkaus kestää jos molemmat haluaa. Se on tahdosta kiinni!

Pitäkää yhteyttä toisiinne niin, että huomaatte toisissanne tapahtuvat muutokset silloin kun ne tapahtuvat - eikä yhtäkkiä kaikki se pläsähdä päin näköä. Koska muutos ja kasvaminen on vaan hyvästä, ei sitä pidä pelätä. Kunhan molemmat kasvaa samaan suuntaan omilla tahoillaan.

Jäljellä on enää 7 kuukautta mulla!

Mites teillä meni/on mennyt?