LIETTUALAISLIIGAT RAKASTAVAT HONDIA JA BEMAREITA

TANKOLUKKO MUKAAN

Suomalaisilta autoilijoita on varastettu etenkin Honda-merkkisiä henkilöautoja Latviassa tänä kesänä. Vakuutustutkija Hannu Manninen Pohjola Vakuutuksesta sanoo, että jos Latviaan matkustaa omalla autolla, kannattaa auton yösäilytystä miettiä tarkkaan.

Tosin auto voidaan viedä myös keskellä kirkasta päivää.

– Tänä kesänä on ollut riski, että Honda-autoja häviää siellä. Esimerkiksi vartioitu parkkipaikka voi olla sellainen, mistä auto häviää.

Autovarkaiden keskuudessa Hondien lisäksi BMW-merkkiset autot ovat suosiossa. Manninen kertoo, että rikollisilla on käytössään laitteisto, jolla auton käynnistyksenestojärjestelmä voidaan ohittaa.

– Ensin autoon murtaudutaan esimerkiksi ikkuna rikkomalla, sitten autoon kiinnitetään laitteisto, jonne naputellaan tiettyjä koodeja. Siten auto saadaan liikkeelle.

Auto voidaan viedä todella nopeasti vaikka valvontakameroiden alta.

– Jos on erikoistunut tietyn auton varastamiseen, varkauteen ei mene kuin pari kolme minuuttia. Minulla oli tutkittavana tapaus, jossa BMW-merkkinen auto vietiin hotellin vastaanottoaulan ikkunan alta, jossa oli valvontakamera.

Manninen uskoo, että rikolliset saavat tietoonsa autoteollisuuden käyttämät järjestelmät teollisuuden tietovuotojen kautta.

– Tämä on ikuista kilpajuoksua autoteollisuuden ja rikollisuuden välillä. Todennäköisesti tietotekniikka, jota käytetään auton liikkeelle saamiseen, tulee jotain kautta auton valmistajilta. Siellä joku vuotaa tietoa, Manninen sanoo.

Osa autoista saadaan takaisin, osa voi löytyä purettuna, suuri osa jää kuitenkin kateisiin.

(LÄHDE MTV3)

Katso Pohjola Vakuutuksen vakuustutkija Hannu Mannisen haastattelu: (Huomenta Suomi 23.7.2012)








http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1584513/matkalainen-varo-nama-autot-lahtevat-suomalaisten-alta-latviassa

11

607

Äänestä

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • justersone

      AUTOMATKAILIJA:

      varusta autosi rattitangolla

      ota rekisteriote yöksi huoneeseen

      tarkista vakuutuksesi


      ps ja muistakaa että suomessa varastetaan montakymmentä autoa päivässä...joten ei syytä paniikkiin

    • highway

      Syksy pimenee ja itäeurooppalaiset autovarasliigat voivat jälleen olla liikkeellä, ehkä juuri Sinun kulmillasi. Saksassa ulkomaiset varasliigat aiheuttavat jo suurta riesaa, mutta eivät ole tuntematon käsite Suomessa. Kannattaa katsoa, miten autoaan säilyttää ja millä tavoin sen varustaa varkaita vastaan.

      Suomi ei enää pitkään aikaan ole ollut se lintukoto, jollaisena sen saimme aikoinaan pitää. Röyhkeät itäeurooppalaiset ja baltialaiset autovarasliigat voivat iskeä etenkin Puolasta, Liettuasta ja Latviasta. Auto voi kadota jälkiä jättämättä, nopeasti Tallinnan-lauttaan.

      Siellä jossakin auto joko myydään eteenpäin tai puretaan nopeasti osiksi ja kaupitellaan niitä nettihuutokaupassa.

      Suljettu tallikaan ei aina ole tae, sillä autoja seurataan, tilaustyönä. Arvoautot ja keräilyautot ovat vaaravyöhykkeessä, eikä hyväkään hälytin ehkä auta. Virran ja polttoaineen syötön katkaisutoiminto on sinänsä hyvä ratkaisu, mutta varkaat voivat nostaa auton niine hyvineen umpinaiseen kuljetusautoon ja kadota.

      Nopeasta toiminnasta esimerkkinä joitakin vuosia sitten sattunut tapaus, jossa arvoauto varastettiin Helsingissä, ajettiin saman tien Tallinnan-lauttaan, Tallinnasta suoraan lentokentälle, jossa se lastattiin kuljetuskoneeseen. Auto löydettiin vain sattuman kautta Valko-Venäjältä – saman päivän iltana…

      Kotimaiset autovarkaat ovat tietenkin oma lukunsa.

    • organisoitua
      • ronaldas

        Poliisin mukaan uusimmalla tekniikalla varustetut liettualaiset autovarkaat ovat vieneet jo 15 ajonestolaitteella varustettua autoa, kertoo Helsingin Sanomat.

        Liettualaiset ovat varastaneet vuoden aikana kymmenkunta Volkswagen Caravelle T4:ä, kolme Honda CR-V:tä ja kaksi BMW X6:tta. Poliisi arvelee, että uusista teknovarkaista voi tulla melkoinen riesa.

        Helsingin Sanomien mukaan ajonestolaitteet ohittavia apuvälineitä saa internetistä 10 000–20 000 eurolla.

        Esimerkiksi BMW-varkauksiin syyllistyneiltä löytyi Nokian kännykän kuoriin sullottu laite, jonka avulla autot sai käyntiin. Honda-autoihin varkaat onnistuivat ujuttamaan oman ohjelmistonsa. Volkswaheneista varkaat saivat ajonestolaitteen kokonaan syrjään.

        Aamulehti


      • ronaldas
        ronaldas kirjoitti:

        Poliisin mukaan uusimmalla tekniikalla varustetut liettualaiset autovarkaat ovat vieneet jo 15 ajonestolaitteella varustettua autoa, kertoo Helsingin Sanomat.

        Liettualaiset ovat varastaneet vuoden aikana kymmenkunta Volkswagen Caravelle T4:ä, kolme Honda CR-V:tä ja kaksi BMW X6:tta. Poliisi arvelee, että uusista teknovarkaista voi tulla melkoinen riesa.

        Helsingin Sanomien mukaan ajonestolaitteet ohittavia apuvälineitä saa internetistä 10 000–20 000 eurolla.

        Esimerkiksi BMW-varkauksiin syyllistyneiltä löytyi Nokian kännykän kuoriin sullottu laite, jonka avulla autot sai käyntiin. Honda-autoihin varkaat onnistuivat ujuttamaan oman ohjelmistonsa. Volkswaheneista varkaat saivat ajonestolaitteen kokonaan syrjään.

        Aamulehti

        Ajonestolaite murtuu kuin
        muukin tietokone

        Ajonestolaite on osa auton tietokonejärjestelmää. Varkaat murtautuvat autoon ikkunasta tai ovesta, kytkevät kannettavan tietokoneen auton tietokonejärjestelmään ja murtavat ajonestojärjestelmän. Varkaat käyttävät samoja piuhoja kuin katsastajatkin.

        Suurin osa murtautuu autoon perinteisin menetelmin, mutta osa käyttää apunaan väärennettyjä etäavauslaitteita.


      • pbpb
        ronaldas kirjoitti:

        Ajonestolaite murtuu kuin
        muukin tietokone

        Ajonestolaite on osa auton tietokonejärjestelmää. Varkaat murtautuvat autoon ikkunasta tai ovesta, kytkevät kannettavan tietokoneen auton tietokonejärjestelmään ja murtavat ajonestojärjestelmän. Varkaat käyttävät samoja piuhoja kuin katsastajatkin.

        Suurin osa murtautuu autoon perinteisin menetelmin, mutta osa käyttää apunaan väärennettyjä etäavauslaitteita.

        Hohhoijaa taas. Ennenkuin innostut niin otappa poika pikkuisen selvää asioista. Läppärillä tai puhelimen sisään tungetuilla vempeleillä autot lähtee vain siinä elokuvassa "puhallettu 60ssa sekunnissa". Tosielämässä ei. Olis kiva tietää mikähän sunkin vouhkaamisen takana on.


    • JajiIiOoo

      Joka uutisia seuraa niin on varmaan jo tajunnut että liettualaiset varastavat kaikkea mahdollista. Liettualaisia varasliigoja näyttää jäävän kiinni lähes päivittäin. Liettualaisen varasliigan tunnistaa siitä että näkee liettualaisen auton - käytännössä kaikki lietualaiset ovat täällä varkaissa.

    • Olemme eu.ssa

      On rasismia syyttää heitä mistään

      • flflflf

        väärin meni. Yritit ovelasti vetää persupolitiikkaa mukaan, mutta paska haisee. Eu:lla ei ole asian kanssa mitään tekemistä ja syyttäjä kyllä syyttää heitä jos kiinni jää. Toi heikompiälyisten rasismijankutus on hohhoijaa.


      • perus4
        flflflf kirjoitti:

        väärin meni. Yritit ovelasti vetää persupolitiikkaa mukaan, mutta paska haisee. Eu:lla ei ole asian kanssa mitään tekemistä ja syyttäjä kyllä syyttää heitä jos kiinni jää. Toi heikompiälyisten rasismijankutus on hohhoijaa.

        jälleen taas yksi tietämätön...

        Schengenin sopimus säätelee ihmisten liikkuvuutta rajojen yli sopijamaiden välillä. Sopimukseen kuuluu 26 eurooppalaista maata: Norja, Islanti, Sveitsi ja kaikki Euroopan unionin maat Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Romaniaa, Bulgariaa ja Irlantia lukuun ottamatta. Sopimusta soveltavat valtiot muodostavat niin sanotun Schengen-alueen, jolla on yhteinen rajavalvonta ja jonka sisällä ihmisten liikkuminen tapahtuu ilman järjestelmällisiä tarkastuksia. Näiden valtioiden myöntämät viisumit ovat voimassa koko Schengen-alueella. Amsterdamin sopimuksen lisäpöytäkirjan myötä Schengenin sopimuksesta on tullut osa Euroopan unionin sopimuskokonaisuutta.


    • ......

      rekisteriote piiloon

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      62
      763
    2. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      720
    3. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      153
      717
    4. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      698
    5. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      692
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      562
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      508
    12. 39
      445
    13. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      435
    14. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    15. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    16. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      417
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      402
    18. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      53
      399
    19. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      397
    Aihe